Puoliso haluaisi lapsen, minä en

Mielestäni ap te ette ole ne oikeat toisillenne. Sen takia, että haluatte elämältä eli tulevaisuudelta niin eri asioita. Voi olla että jonain toisena hetkenä, toisessa ajassa, olisitte ihmisinä toisillenne ne oikeat, mutta nyt ette. Vaimo haluaa elämässään saada edes yhden lapsen, se on hänen haave nyt, vaikka ei ehkä ollut sitä viisi vuotta sitten. Sinä taas et yhtään halua. Mielestäni tämän vuoksi teidän liitto ei voi toimia.

Seurustelin joskus miehen kanssa, jolla oli ennestään kaksi lasta. Hän tiesi alusta saakka että minä haluan joskus lapsen, olin silloin siis lapseton itse vielä. Mies oli monta vuotta ajatellut että hän ei enää kaipaisi lisää lapsia ja että ei jaksa lapsiarkea enää. Mutta mietti asiaa paljon ja oli kuulemma sitä mieltä että minun kanssani hän voisi vielä haluta lapsen. Minä kuitenkin päädyin lopettamaan parisuhteemme. Koin että hän ei halua lasta riittävästi. Ajattelin että hän ei tulisi innostumaan vauvasta niin paljon kuin minä eikä hän tulisi hoitamaan sitä niin paljon kuin ihminen joka oikeasti on tosi paljon haaveillut siitä lapsesta. Pahimmillaan vauva-arki olisi jäänyt harteilleni ja mies olisi muistuttanut minua aina siitä että minä sen lapsen halusin, hänelle olisi riittänyt ne hänen aiemmat kaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kim kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroamisen arvoinen asia? Ei sellaiseen kysymykseen voi vastata, se on väärä kysymys tässä tilanteessa. 

Oikea kysymys vaimollesi on se, että oletko valmis luopumaan lapsihaaveestasi, onko sinun tarve saada lapsi sinulle tärkeämpi asia kuin tämä liitto.

Oikea kysymys sinulle taas on, että kuinka tärkeä asia lapsen tekemättä jättäminen sinulle on, ja voisitko muuttaa mieltäsi uuden lapsen haluamisen suhteen.

Minusta oikeampi kysymys on, muuttaisinko mielipidettäni oikeasta syystä, siksi että todella haluan vielä lapsen vai siksi että haluan miellyttää toista? Pikkulapsien kanssa arki oli todella väsyttävää ja käsitettä "oma aika" ei käytännössä ollut ollenkaan töiden, kodin- ja lastenhoidon takia. En ehtinyt harrastamaan mitään - kaikki urheilu ja soittoharrastukset jäivät useaksi vuodeksi, lakkasin pitämästä yhteyttä kavereihin. Ts. vaikka rakastan lapsiani yli kaiken, en enää todellakaan halua siihen aikaan palata. Voimat eivät riitä.

Olet ihan oikeassa. Oikeastaan yritin sisällyttää tuon pointtisi jo omaan viestiini. En tarkoituksella kirjoittanut, että voisitko muuttaa mielesi ja suostua lapsen tekoon. Kirjoitin tarkoituksella että voisitko muuttaa mielesi lapsen haluamisen suhteen eli olisiko mahdollista että vielä aidosti haluaisit lasta. Jos suostuu lapseen koska haluaa miellyttää niin se ei vielä ole aitoa haluamista. Nyt kerrot että et halua lasta, mutta olet ilmeisesti miettinyt että pitääkö sinun silti suostua vaimosi mieliksi tai ettet menettäisi vaimoasi. Tietääkö hän että et jaksaisi enää hoitaa vauvaa? Tietääkö hän että et jaksaisi enää vauva-arkea vaan uupuisit? Ilmeisesti arki edellisen liiton lasten kanssa oli sinulle kamalan raskasta. Kannattaa puhua siitä vaimolle.

Niin ja mielestäni lapseen ei kannata koskaan suostua, lasta pitää haluta, jos sellaisia ruvetaan tekemällä tekemään. Joskus lapsi tulee ehkäisystä huolimatta, ja silloin sen asian kanssa on vain elettävä. Mutta jos lastentekoasia on tietoinen päätös, niin kyllä siinä kannattaa täysillä olla mukana. Puoliso saattaa nimittäin sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja olla aika pois pelistä ja raskasta seuraa vauvavuoden. Tai yllättäen syöpään ja joutua rankkohin syöpähoitoihin eikä ole enää voimia hoitaa lasta. Tai jopa kuolla, jossa tapauksessa se vauva jäisi yksin ap:n hoidettavaksi ja huollettavaksi. Eli ap kyllä sinun pitää aidosti haluta lasta ja uskoa jaksavasi se lapsi vaikka yksin, jos kyllä aiot vaimolle sanoa.

Tässä tulee paljon pointteja, joita olen miettinyt - itse mietin kaikkea, mikä voi mennä pieleen ja toisaalta jaksaisinko tavallistakaan (kahden ihmisen jakamaa)vauva-arkea, saatikka jos tulee jotain terveys- tai muita ongelmia. Ei mikään pieni mahdollisuus enää tällä iällä. Tuntuu (en väitä että näin välttämättä on), että vaimolla on mielessä vain kaikki positiiviset puolet asiasta, eikä riskeistä mitään huolta. Muuten kaikki on loistavasti. On töitä ja terveyttä, mukavaa vapaa-aikaa myös kaksin jne. Useassa kommentissa tilanteessa kuitenkin nähdään tämän ristiriidan voimakkuus, ja olen itsekin samaa mieltä. Päätös tästä asiasta tulee taatusti vaikuttamaan meihin isosti.

Ap kumpi teistä nyt enemmän sitten haluaa erota asian vuoksi?

Ap mitä vaimosi vastaa siihen kun sanot että tiedät että et jaksa vauva-arkea ja tiedät että et jaksa hoitaa paljoakaan sitä vauvaa? Mitä vaimo tähän kommentoi?

Vierailija kirjoitti:

Ap mitä vaimosi vastaa siihen kun sanot että tiedät että et jaksa vauva-arkea ja tiedät että et jaksa hoitaa paljoakaan sitä vauvaa? Mitä vaimo tähän kommentoi?

se keskustelu on edessäpäin. Pakko tämä asia on käydä läpi juurta jaksain.

Tyypillinen naislapsi. Nyt huvittaisi leikkiä nukkeleikkiä, ja "sä oot ihan tyhmä" kun et tähän leikkiin ryhdy.

Eroa, ja käytä hyvä mies kumia!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Miksi aloittajan pitäisi suhteesta erota, jos kaikki on muuten ok? Puoliso on aikuinen ihminen, ja osaa itse päättää, haluaako ennemmin hyvän suhteen kuin lapsen.

Ongelma puolisolle on kuitenkin se, että uuden hyvän kumppanin löytäminen ei käy sormia napauttamalla, ja uuden suhteen vakiinnuttua vauvantekoikä alkaa olla jo ohi.

Niin että minusta aloittajan olisi aika julmaa jättää vaimo, joka ei sitten saisi kumpaakaan, ei miestä, jota rakasti, eikä lasta. Vaimo toki itse saa ottaa riskin, jos haluaa, ja lähteä etsimään lapsihaluista miestä.