Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selittäkää nyt mulle, miten oma elämä loppuu kun saa lapsen?
13.01.2017 |
Minkälaista elämää te oikein elätte? Ja miksi sitten teette lapsen jos teidän elämäntyyliin ei lapsi sovi? Minkälaista teidän oma lapsuus oli? Oliko teidän vanhempien elämä loppu sen takia että te olitte syntyneet?
Minä pidän lapsia normaaleina perheenjäseninä, kun ne on vauvoja niitä pitää hoitaa ja vahtia, mutta se vähenee jatkuvasti, muutama vuosi niin ei tarvi tehdä juuri mitään. Mistä se tulee että 18-20-vuotta joku sanoi että oma elämä on hyllyllä? Mun esikoinen muutti kotoa vasta 17v. mutta ei se mun elämään juurikaan vaikuttanut enää vuosiin, se vaan oli henkilö joka asui tässä talossa kuten mieheni ja minäkin, perheenjäsen, ihan samoin vois olla vaikka mun äiti tai sisko. Ja kun kersa on muuttanut kotoa viimeistään 18-vuotiaana, niin miten se joillakin vielä silloinkin jotenkin estää omaa elämää?
Minä sain kaksosetkin, ja silti mulla on ollut aina oma elämä, en ole koskaan tiennyt miten voisin olla ilman, tai elää jonkun muun elämää.
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin se 16-vuotiaan äiti, joka toisessa ketjussa määritteli oman elämän olevan noin 20 vuotta hyllyllä ja palailevan pätkittäin, vastauksena viestiin, jossa todettiin oman elämän päättyneen kokonaan.
Suurin ero aikaan ennen lapsia, minkä ikäisiä tahansa, on ihan ilmiselvä. Siitä, kun lapsi ilmoittaa tulostaan, siihen saakka, kun hän on aikuinen, joudut joka asiassa ottamaan hänen tarpeensa (tahtonsa, toiveensa, olinpaikka, mielipiteensä jne. jne.) huomioon, yleensä etusijalla omiin nähden. Vanhempi on se, jonka täytyy jaksaa, täytyy joustaa, täytyy tukea, täytyy ymmärtää ja täytyy rajoittaa... Kunnes tulee aika, jolloin vanhempi on tehnyt itsensä tarpeettomaksi, ja voi jälleen ajatella ensisijaisesti itseään.
Ei, kyllä vanhempi on se joka määrää, ei lapsi. Ei lapsi ole perheen pää, se jonka tahto ja toiveet otetaan jatkuvasti huomioon ja vanhemmat joustaa, eihän tuollaisesta mitään tulekaan, ei mikään ihme jos oma elämä on hävinnyt, olet antautunut lapsen orjaksi.
ap
Eihän se ole hävinnyt, juurihan totesin sen palailevan pätkittäin (lapsen kasvaessa). Vauvan kanssa sitä ei juuri ole, teinin kanssa on jo, näin tiivistetysti. Meillä teinin kanssa on muuten toimittu kommunikoimalla, ei määräilemällä. Niinpä välit ovat pysyneet hyvinä. Minusta on ihan kohteliasta ottaa huomioon esimerkiksi viikonloppumenoja suunnitellessa se, onko hän esimerkiksi sopinut olevansa poikaystävänsä kanssa.
Miten se että 16v on sopinut olevansa viikonloppuna poikaystävänsä kanssa vaikuttaa sinun viikonloppuusi?
ap
Esimerkiksi niin, ettemme isänsä kanssa syö jääkaappia tyhjäksi, tai karkaa viikonloppua kestävälle kalareissulle tai kylpylälomalle, mikäli teini on yöt kotona. Täällä päin mietitään myös kyytejä.
Miksi teidän pitää karata? Ettekö vaan sano teinille että me lähdetään kuule isäs kanssa nyt viikonlopuksi kylpylään, jääkaapissa on ruokaa, mutta jos lisää tarvit niin hae kaupasta. Ja teini on että jaa, no mä meen poikaystävän luo, nähdään. Ja jos kyytiä tarvii, niin kaipa sillä poikakaverillakin vanhemmat on, ja taksit kulkee jos ei ole julkisia, polkupyörää tai mopoa... Kyllä meilläpäinkin mietitään kyytejä, ja aina niitä on löytynyt.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se vaan loppuu ainakin hetkeksi. Enkä nyt puhu ryyppyreissuista yms, en itse oo koskaan niitä harrastanut, mutta kyllä se välillä nyppi kun en lähes 7 vuoteen (siihen kun kuopus aloitti ekaluokalla) päässyt ilman lasta kuin töihin ja vessaan. Ei hetkeäkään yksin. Lapset kulki mukana kaikki ostosreissut, kylään en päässyt ilman lasta, lääkäriinkin piti ottaa lapset mukaan, kampaajalla en käynyt 7 vuoteen kun en päässyt, harrastuksia ei mitään.
Jos se tekee musta paskan äidin jolta pitäis ottaa lapset huostaan, että oisin edes välillä halunnut käydä edes yhden kahvin juomassa kaverini kanssa lähikahvilassa tai tunnin salilla niin olkoon, mutta oikeasti meinasi pää levitä välillä. Nyt on paljon helpompaa kun esikoinen on 10 ja kuopus 8 ja voin käydä töiden jälkeen esim. kampaajalla, kun lapset pärjää koulun jälkeen sen tunnin tai pari yksinään ennen kuin tuun kotiin ja laitan ruuan kun mies tulee kotiin.
Minä taas en missään nimessä ottanut kaksosia mukaan kauppareissuille tai mihinkään, joskus piti käydä niiden kanssa jossain yksin, niin kyllähän se oli helvettiä kantaa kahta kaukaloa kun ei ovista mahtunut. Kun kaksoset kasvoi niin alkoivat joskus harvoin päästä kauppaan mukaan, yleensä vain toinen jos ei ollut toista aikuista mukana. Esikoisen kanssa aikoinaan oli helppo kulkea missä vaan, ei häirinnyt missään kampaajalla tai hammaslääkärissä.
Olis kyllä mielenkiintoinen tietää minkälaisen miehen kanssa olet kersat tehnyt...
ap
No sehän on hienoa! Katsos kun kaikilla ei ole turvaverkkoja esim. mulla. Mies matkatöissä, arkipäivät poissa, isovanhempia ei ole ja appivanhempia ei kiinnosta, myöskään sisaruksia ei ole. Kyllä se lapsi vaan joillekin on vankila. Ja kyllä, haluan viettää silloin tällöin aikaa myös yksin, en aina lapsen seurassa.
No jos lapsi on vankila, ei kannata tehdä lapsia, ainakaan useampaa. Jos mies ja sinä tienaatte molemmat, niin miksi ette ole voineet palkata lapsenvahtia? Olette valinnat tehneet että mies on reissutöissä ja lapsia teitte, niin miksi ette ole hoitaneet asioita niin että se olisi ollut sinullekin osa elämää eikä vankilatuomio?
Tyttäreni tekee vieläkin lapsenvahtikeikkaa silloin kun on Suomessa perheissä joissa ei ole isovanhempia ym. jotka aina lapsia hoitaisi. Tottakai ihmisen pitää saada olla yksin, eihän muuten kukaan jaksa. Myös lapset haluavat saada omaa aikaa olla rauhassa.
ap
Katsos kun kaikilla paikkakunnilla Suomessa ei ole tarjolla lastenvahtipalveluita edes maksua vastaan. Voitko kuvitella? Soittelin kyllä aikoinaan neuvolat ja kaikki mahdolliset naapurin tytöt läpi, mutta eipä napannut.
No kyllä täytyy olla erikoinen paikkakunta.
ap
Tervetuloa alle 5 000 asukkaan kylään, työn takia täällä asutaan...
Mulla taas on kokemus, että mitä pienempi kylä, sitä helpompi on saada lapsenvahti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh ennen lasta viikonloput olin ulkona (ravintoloita tai baareja). Onnistuu ravintola lapsen kanssa, mutta vähän eri meininki uhmaikäisen kanssa kuin rauhassa aikuisten kanssa.
Tuossa yksi esimerkki. Ei elämä lopu, se muuttuu radikaalisti monella. Ja 15 v lapsi on eri asia kuin 2 v.. Mutta siksihän sitä sanotaan, että VAUVAN myötä elämä muuttuu.
Itse imetin (ei edes kelvannut pullo ensimmäisen kuukauden jälkeen). Omistan isot tissit, keskivartalo aika lyhyt, imetys onnistui vain kyljellään maaten, hiljaisuudessa. Vauva siis häiriintyi jos joku puhui vieressä.. Vauva söi 2 h välein. Olin siis ns. kodin vanki.
Esimerkkejä olisi kyllä lisääkin.
Niin, no täällä puhutaan että se elämä LOPPUU, siis totaalisesti loppuu, ei vaan muutu vähäksi aikaa, vaan loppuu ikuisiksi ajoiksi tai ainakin siihen asti kun lapsi on elänyt jo muutaman vuoden omillaan. Sitä juuri ihmettelin että miten se elämä voi niin vaan loppua, ja miksi niin pitkäksi aikaa tulee niin hirveän vaikeaa, vauvavuosi on vaan vuosi, ja jos nyt sattuu olemaan jotain uhmakausia tai hankalia murrosikäkausia, niin nekin menee suht nopeasti ohi. En ymmärrä miten lapsen uhmaikä estää elämästä omaa elämää... Mä en voi nyt mennä elokuviin kun mun lapsella on uhmaikä..?
ap
No tietenkin voit mennä elokuviin jos olet onnekas ja lapsen isä on kuvioissa tai muita läheisiä hoitajia tarjolla. Joillain ei ole tukiverkostoa juuri lainkaan ja varmaan tässä haetaan sitä, että ennen lasta pystyit tekemään päätöksiä hetken mielijohteesta, lapsen kanssa mietit sen sopivan ajan mikä ei sekoita liikaa sitä "pakettia" (varsinkin jos ulkopuolinen hoitaja). Kyselet sitten mahdollisen hoitajan menoista, siitä tuleeko hän kotiisi vai vietkö lapsen hoitajan luokse.. Jne.. Kaikki on vain hankalampaa. Tai osalla, ei kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
"Lapsi ei vaikuta paljoa elämääni"-mammat olette saaneet jo monia hyviä vastauksia. Silti jatkatte vakuuttelujanne ja väittelyä aiheesta. Miksi? Kuten todettu, ihmiset kokevat asiat eri tavalla. Uskomme vähemmästäkin, että te ette koe lapsenne vaikuttavan elämäänne paljoakaan...
No onhan se eri asia että vähän vaikuttaa elämään, kuin se että itkee pitkin vuosia että mun elämä loppui siihen kun lapset syntyi ja tätä pitää kestää vielä 20 vuotta.... En voi tehdä yhtään mitään kun lapsia vaan pitää hyysätä 24/7, vaikka ovat jo lukiossa mutta hyysätä pitää tai marttyyrikruunu himmenee...
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin se 16-vuotiaan äiti, joka toisessa ketjussa määritteli oman elämän olevan noin 20 vuotta hyllyllä ja palailevan pätkittäin, vastauksena viestiin, jossa todettiin oman elämän päättyneen kokonaan.
Suurin ero aikaan ennen lapsia, minkä ikäisiä tahansa, on ihan ilmiselvä. Siitä, kun lapsi ilmoittaa tulostaan, siihen saakka, kun hän on aikuinen, joudut joka asiassa ottamaan hänen tarpeensa (tahtonsa, toiveensa, olinpaikka, mielipiteensä jne. jne.) huomioon, yleensä etusijalla omiin nähden. Vanhempi on se, jonka täytyy jaksaa, täytyy joustaa, täytyy tukea, täytyy ymmärtää ja täytyy rajoittaa... Kunnes tulee aika, jolloin vanhempi on tehnyt itsensä tarpeettomaksi, ja voi jälleen ajatella ensisijaisesti itseään.
Ei, kyllä vanhempi on se joka määrää, ei lapsi. Ei lapsi ole perheen pää, se jonka tahto ja toiveet otetaan jatkuvasti huomioon ja vanhemmat joustaa, eihän tuollaisesta mitään tulekaan, ei mikään ihme jos oma elämä on hävinnyt, olet antautunut lapsen orjaksi.
ap
Eihän se ole hävinnyt, juurihan totesin sen palailevan pätkittäin (lapsen kasvaessa). Vauvan kanssa sitä ei juuri ole, teinin kanssa on jo, näin tiivistetysti. Meillä teinin kanssa on muuten toimittu kommunikoimalla, ei määräilemällä. Niinpä välit ovat pysyneet hyvinä. Minusta on ihan kohteliasta ottaa huomioon esimerkiksi viikonloppumenoja suunnitellessa se, onko hän esimerkiksi sopinut olevansa poikaystävänsä kanssa.
Miten se että 16v on sopinut olevansa viikonloppuna poikaystävänsä kanssa vaikuttaa sinun viikonloppuusi?
ap
Esimerkiksi niin, ettemme isänsä kanssa syö jääkaappia tyhjäksi, tai karkaa viikonloppua kestävälle kalareissulle tai kylpylälomalle, mikäli teini on yöt kotona. Täällä päin mietitään myös kyytejä.
Miksi teidän pitää karata? Ettekö vaan sano teinille että me lähdetään kuule isäs kanssa nyt viikonlopuksi kylpylään, jääkaapissa on ruokaa, mutta jos lisää tarvit niin hae kaupasta. Ja teini on että jaa, no mä meen poikaystävän luo, nähdään. Ja jos kyytiä tarvii, niin kaipa sillä poikakaverillakin vanhemmat on, ja taksit kulkee jos ei ole julkisia, polkupyörää tai mopoa... Kyllä meilläpäinkin mietitään kyytejä, ja aina niitä on löytynyt.
ap
Ihanaa että sun elämä on ihanaa ja kruunu kiiltää! Kaikki eivät välttämättä kuitenkaan koe elämäänsä noin ihkuksi kun yksin hoitavat lapset ilman apuja ja töitä tehden. Nauti sä kun sulle on hyvät kortit jaettu sukulaisten ja muiden apujen suhteen. Katsele säälivästi niitä, jotka tosissaan yksin hoitavat lapsensa. Muistatko naisen joka veti autolla päin linja-autoa, kun ei jaksanut enää YKSIN hoitaa lapsiaan? Olisit käynyt tämän keskustelun hänen kanssaan. Haukkunut ja lytännyt. Ehkä kävitkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen, joka puhuu lapsista kersoina, ei oikeasti voi olla hyvä äiti. Ap:llä tuskin on yhtäkään lasta, kunhan aikansa kuluksi trollailee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se vaan loppuu ainakin hetkeksi. Enkä nyt puhu ryyppyreissuista yms, en itse oo koskaan niitä harrastanut, mutta kyllä se välillä nyppi kun en lähes 7 vuoteen (siihen kun kuopus aloitti ekaluokalla) päässyt ilman lasta kuin töihin ja vessaan. Ei hetkeäkään yksin. Lapset kulki mukana kaikki ostosreissut, kylään en päässyt ilman lasta, lääkäriinkin piti ottaa lapset mukaan, kampaajalla en käynyt 7 vuoteen kun en päässyt, harrastuksia ei mitään.
Jos se tekee musta paskan äidin jolta pitäis ottaa lapset huostaan, että oisin edes välillä halunnut käydä edes yhden kahvin juomassa kaverini kanssa lähikahvilassa tai tunnin salilla niin olkoon, mutta oikeasti meinasi pää levitä välillä. Nyt on paljon helpompaa kun esikoinen on 10 ja kuopus 8 ja voin käydä töiden jälkeen esim. kampaajalla, kun lapset pärjää koulun jälkeen sen tunnin tai pari yksinään ennen kuin tuun kotiin ja laitan ruuan kun mies tulee kotiin.
Minä taas en missään nimessä ottanut kaksosia mukaan kauppareissuille tai mihinkään, joskus piti käydä niiden kanssa jossain yksin, niin kyllähän se oli helvettiä kantaa kahta kaukaloa kun ei ovista mahtunut. Kun kaksoset kasvoi niin alkoivat joskus harvoin päästä kauppaan mukaan, yleensä vain toinen jos ei ollut toista aikuista mukana. Esikoisen kanssa aikoinaan oli helppo kulkea missä vaan, ei häirinnyt missään kampaajalla tai hammaslääkärissä.
Olis kyllä mielenkiintoinen tietää minkälaisen miehen kanssa olet kersat tehnyt...
ap
No sehän on hienoa! Katsos kun kaikilla ei ole turvaverkkoja esim. mulla. Mies matkatöissä, arkipäivät poissa, isovanhempia ei ole ja appivanhempia ei kiinnosta, myöskään sisaruksia ei ole. Kyllä se lapsi vaan joillekin on vankila. Ja kyllä, haluan viettää silloin tällöin aikaa myös yksin, en aina lapsen seurassa.
No jos lapsi on vankila, ei kannata tehdä lapsia, ainakaan useampaa. Jos mies ja sinä tienaatte molemmat, niin miksi ette ole voineet palkata lapsenvahtia? Olette valinnat tehneet että mies on reissutöissä ja lapsia teitte, niin miksi ette ole hoitaneet asioita niin että se olisi ollut sinullekin osa elämää eikä vankilatuomio?
Tyttäreni tekee vieläkin lapsenvahtikeikkaa silloin kun on Suomessa perheissä joissa ei ole isovanhempia ym. jotka aina lapsia hoitaisi. Tottakai ihmisen pitää saada olla yksin, eihän muuten kukaan jaksa. Myös lapset haluavat saada omaa aikaa olla rauhassa.
ap
Katsos kun kaikilla paikkakunnilla Suomessa ei ole tarjolla lastenvahtipalveluita edes maksua vastaan. Voitko kuvitella? Soittelin kyllä aikoinaan neuvolat ja kaikki mahdolliset naapurin tytöt läpi, mutta eipä napannut.
No kyllä täytyy olla erikoinen paikkakunta.
ap
Tervetuloa alle 5 000 asukkaan kylään, työn takia täällä asutaan...
Mulla taas on kokemus, että mitä pienempi kylä, sitä helpompi on saada lapsenvahti.
Nimenomaan se on sun kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh ennen lasta viikonloput olin ulkona (ravintoloita tai baareja). Onnistuu ravintola lapsen kanssa, mutta vähän eri meininki uhmaikäisen kanssa kuin rauhassa aikuisten kanssa.
Tuossa yksi esimerkki. Ei elämä lopu, se muuttuu radikaalisti monella. Ja 15 v lapsi on eri asia kuin 2 v.. Mutta siksihän sitä sanotaan, että VAUVAN myötä elämä muuttuu.
Itse imetin (ei edes kelvannut pullo ensimmäisen kuukauden jälkeen). Omistan isot tissit, keskivartalo aika lyhyt, imetys onnistui vain kyljellään maaten, hiljaisuudessa. Vauva siis häiriintyi jos joku puhui vieressä.. Vauva söi 2 h välein. Olin siis ns. kodin vanki.
Esimerkkejä olisi kyllä lisääkin.
Niin, no täällä puhutaan että se elämä LOPPUU, siis totaalisesti loppuu, ei vaan muutu vähäksi aikaa, vaan loppuu ikuisiksi ajoiksi tai ainakin siihen asti kun lapsi on elänyt jo muutaman vuoden omillaan. Sitä juuri ihmettelin että miten se elämä voi niin vaan loppua, ja miksi niin pitkäksi aikaa tulee niin hirveän vaikeaa, vauvavuosi on vaan vuosi, ja jos nyt sattuu olemaan jotain uhmakausia tai hankalia murrosikäkausia, niin nekin menee suht nopeasti ohi. En ymmärrä miten lapsen uhmaikä estää elämästä omaa elämää... Mä en voi nyt mennä elokuviin kun mun lapsella on uhmaikä..?
ap
No tietenkin voit mennä elokuviin jos olet onnekas ja lapsen isä on kuvioissa tai muita läheisiä hoitajia tarjolla. Joillain ei ole tukiverkostoa juuri lainkaan ja varmaan tässä haetaan sitä, että ennen lasta pystyit tekemään päätöksiä hetken mielijohteesta, lapsen kanssa mietit sen sopivan ajan mikä ei sekoita liikaa sitä "pakettia" (varsinkin jos ulkopuolinen hoitaja). Kyselet sitten mahdollisen hoitajan menoista, siitä tuleeko hän kotiisi vai vietkö lapsen hoitajan luokse.. Jne.. Kaikki on vain hankalampaa. Tai osalla, ei kaikilla.
Onko se että joutuu säätämään asioitaan toisten ihmisten takia sitä että oma elämä loppuu? Mun mielestä se on juuri sitä elämää, minä säädän kaikkien ihmisten kanssa jatkuvasti, töissä varsinkin, mun työ on lähinnä sumplimista kun olen esimiehenä ja kaikki työt ja tekijät pitää saada kohtaamaan niin että asiakkaat on tyytyväisiä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjusta vain ekan ja vikan sivun. Jos aloittaja ei provoile, käyn äitienpäiväksi ostamassa itselleni kruunun, printtaan aloittajan kommentit ja laitan ne lapsilleni nähtäväksi. He saavat itse päättää, laittavatko kruunun päähäni vai eivät. Olen varma, että laittavat, sen verran narsistisilta, itsekkäiltä ja lapsiaan kohtaan välinpitämättömiltä ja suorastaan halveksivilta aloittajan kirjoitukset vaikuttavat.
Hyi helvetti mikä ihminen.
Samaa mieltä. Siis ketjun aloittajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin se 16-vuotiaan äiti, joka toisessa ketjussa määritteli oman elämän olevan noin 20 vuotta hyllyllä ja palailevan pätkittäin, vastauksena viestiin, jossa todettiin oman elämän päättyneen kokonaan.
Suurin ero aikaan ennen lapsia, minkä ikäisiä tahansa, on ihan ilmiselvä. Siitä, kun lapsi ilmoittaa tulostaan, siihen saakka, kun hän on aikuinen, joudut joka asiassa ottamaan hänen tarpeensa (tahtonsa, toiveensa, olinpaikka, mielipiteensä jne. jne.) huomioon, yleensä etusijalla omiin nähden. Vanhempi on se, jonka täytyy jaksaa, täytyy joustaa, täytyy tukea, täytyy ymmärtää ja täytyy rajoittaa... Kunnes tulee aika, jolloin vanhempi on tehnyt itsensä tarpeettomaksi, ja voi jälleen ajatella ensisijaisesti itseään.
Ei, kyllä vanhempi on se joka määrää, ei lapsi. Ei lapsi ole perheen pää, se jonka tahto ja toiveet otetaan jatkuvasti huomioon ja vanhemmat joustaa, eihän tuollaisesta mitään tulekaan, ei mikään ihme jos oma elämä on hävinnyt, olet antautunut lapsen orjaksi.
ap
Eihän se ole hävinnyt, juurihan totesin sen palailevan pätkittäin (lapsen kasvaessa). Vauvan kanssa sitä ei juuri ole, teinin kanssa on jo, näin tiivistetysti. Meillä teinin kanssa on muuten toimittu kommunikoimalla, ei määräilemällä. Niinpä välit ovat pysyneet hyvinä. Minusta on ihan kohteliasta ottaa huomioon esimerkiksi viikonloppumenoja suunnitellessa se, onko hän esimerkiksi sopinut olevansa poikaystävänsä kanssa.
Miten se että 16v on sopinut olevansa viikonloppuna poikaystävänsä kanssa vaikuttaa sinun viikonloppuusi?
ap
Esimerkiksi niin, ettemme isänsä kanssa syö jääkaappia tyhjäksi, tai karkaa viikonloppua kestävälle kalareissulle tai kylpylälomalle, mikäli teini on yöt kotona. Täällä päin mietitään myös kyytejä.
Miksi teidän pitää karata? Ettekö vaan sano teinille että me lähdetään kuule isäs kanssa nyt viikonlopuksi kylpylään, jääkaapissa on ruokaa, mutta jos lisää tarvit niin hae kaupasta. Ja teini on että jaa, no mä meen poikaystävän luo, nähdään. Ja jos kyytiä tarvii, niin kaipa sillä poikakaverillakin vanhemmat on, ja taksit kulkee jos ei ole julkisia, polkupyörää tai mopoa... Kyllä meilläpäinkin mietitään kyytejä, ja aina niitä on löytynyt.
ap
Ihanaa että sun elämä on ihanaa ja kruunu kiiltää! Kaikki eivät välttämättä kuitenkaan koe elämäänsä noin ihkuksi kun yksin hoitavat lapset ilman apuja ja töitä tehden. Nauti sä kun sulle on hyvät kortit jaettu sukulaisten ja muiden apujen suhteen. Katsele säälivästi niitä, jotka tosissaan yksin hoitavat lapsensa. Muistatko naisen joka veti autolla päin linja-autoa, kun ei jaksanut enää YKSIN hoitaa lapsiaan? Olisit käynyt tämän keskustelun hänen kanssaan. Haukkunut ja lytännyt. Ehkä kävitkin.
Hahaaa! Olisit sinä jättänyt suosiolla lapset tekemättä!
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka puhuu lapsista kersoina, ei oikeasti voi olla hyvä äiti. Ap:llä tuskin on yhtäkään lasta, kunhan aikansa kuluksi trollailee.
Kyllä meilläpäin kaikki sanoo kersoja kersoiksi, ja naapurin kakaroiksi :D Jotkut omituisimmat sanoo jopa mukuloiksi tai pennuiksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siten, että oma aika loppuu pitkäksi aikaa. Lapsi menee aina edelle.
Toki on näitäkin tapauksia, jossa omat tarpeet menevät edelle, ne ovatkin sitten surullisempia tarinoita lapsen kannalta.
Mä voin selittää aloittajalle. Oma elämä = elämä, jossa ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestään. Se loppuu, kun saa lapsen, koska lapsi tarvitsee vanhempiensa hoivaa ja huolenpitoa. Toki, jos isä hoitaa lapsen kokonaisuudessaan, äiti voi jatkaa omaa elämäänsä, jossa ei tarvitse huolehtia kuin itsestään. Tai voihan sosiaaliviranomaisetkin huolehtia, jos isääkään ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tämä aihe itsessään jo on sellainen, että tälle ei näy loppua. Luin ap kysymyksen, eli miten elämä muka loppuu lasten saamisen jälkeen. Vastauksia tullut paljon, perusteluita miksi elämä menee paussille ja arki muuttuu radikaalisti. Ap jaksaa vastata tyyliin kaikille "eipäs lopu, ei minullakaan loppunut."
Selvä, sinun elämäsi ei loppunut. Fine. Kiva.
Itse kuitenkin asiaa kysyt, niin miksi on vaikeaa hyväksyä ettei kaikki koe asiaa kuin sinä.
Sama vaikka vääntää siitä, oliko ensin kana vai muna?
Itse ajattelen, että vauva tekisi lopun minun tämän hektiselle elämälle. En kestä ajatusta että kauppareissuun saattaisi kulua yli tunti (pue vauva, pue itsesi, pakkaa vauva autoon,ota vauva pois autosta, mene kauppaan, pakkaa vauva ja ostokset autoon,riisi vauva, riisu itsesi...jne.) saati muut kyläilyt tms.
Siksipä en lapsia vielä tee, ja suurin syy siihen juuri on, että en jaksa/viitsi/halua kuluttaa "omaa" aikaani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka puhuu lapsista kersoina, ei oikeasti voi olla hyvä äiti. Ap:llä tuskin on yhtäkään lasta, kunhan aikansa kuluksi trollailee.
Kyllä meilläpäin kaikki sanoo kersoja kersoiksi, ja naapurin kakaroiksi :D Jotkut omituisimmat sanoo jopa mukuloiksi tai pennuiksi.
ap
Meilläpäin sun kaltaisia ihmisiä sanotaan kusipäiksi :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin se 16-vuotiaan äiti, joka toisessa ketjussa määritteli oman elämän olevan noin 20 vuotta hyllyllä ja palailevan pätkittäin, vastauksena viestiin, jossa todettiin oman elämän päättyneen kokonaan.
Suurin ero aikaan ennen lapsia, minkä ikäisiä tahansa, on ihan ilmiselvä. Siitä, kun lapsi ilmoittaa tulostaan, siihen saakka, kun hän on aikuinen, joudut joka asiassa ottamaan hänen tarpeensa (tahtonsa, toiveensa, olinpaikka, mielipiteensä jne. jne.) huomioon, yleensä etusijalla omiin nähden. Vanhempi on se, jonka täytyy jaksaa, täytyy joustaa, täytyy tukea, täytyy ymmärtää ja täytyy rajoittaa... Kunnes tulee aika, jolloin vanhempi on tehnyt itsensä tarpeettomaksi, ja voi jälleen ajatella ensisijaisesti itseään.
Ei, kyllä vanhempi on se joka määrää, ei lapsi. Ei lapsi ole perheen pää, se jonka tahto ja toiveet otetaan jatkuvasti huomioon ja vanhemmat joustaa, eihän tuollaisesta mitään tulekaan, ei mikään ihme jos oma elämä on hävinnyt, olet antautunut lapsen orjaksi.
ap
Eihän se ole hävinnyt, juurihan totesin sen palailevan pätkittäin (lapsen kasvaessa). Vauvan kanssa sitä ei juuri ole, teinin kanssa on jo, näin tiivistetysti. Meillä teinin kanssa on muuten toimittu kommunikoimalla, ei määräilemällä. Niinpä välit ovat pysyneet hyvinä. Minusta on ihan kohteliasta ottaa huomioon esimerkiksi viikonloppumenoja suunnitellessa se, onko hän esimerkiksi sopinut olevansa poikaystävänsä kanssa.
Miten se että 16v on sopinut olevansa viikonloppuna poikaystävänsä kanssa vaikuttaa sinun viikonloppuusi?
ap
Esimerkiksi niin, ettemme isänsä kanssa syö jääkaappia tyhjäksi, tai karkaa viikonloppua kestävälle kalareissulle tai kylpylälomalle, mikäli teini on yöt kotona. Täällä päin mietitään myös kyytejä.
Miksi teidän pitää karata? Ettekö vaan sano teinille että me lähdetään kuule isäs kanssa nyt viikonlopuksi kylpylään, jääkaapissa on ruokaa, mutta jos lisää tarvit niin hae kaupasta. Ja teini on että jaa, no mä meen poikaystävän luo, nähdään. Ja jos kyytiä tarvii, niin kaipa sillä poikakaverillakin vanhemmat on, ja taksit kulkee jos ei ole julkisia, polkupyörää tai mopoa... Kyllä meilläpäinkin mietitään kyytejä, ja aina niitä on löytynyt.
ap
Keksustelenko porvoolaisen kanssa, kun sanat täytyy valiya niin kovin tarkkaan? Ei, emme vaan sano teinille, että me lähdetään nyt kuule isäs kans. Hän nimittäin asuu jo opiskelujen takia viikot muualla, joten viikonloppuisin kun nähdään, ollaan tavattavissa. Lomilla reissataan, joko kaksistaan tai porukalla. (Ja ennen kukaan kukaan huolestuu parisuhdeajasta, vapaita on myös viikolla, ollaan etätyöläinen ja eläkeläinen).
Vierailija kirjoitti:
Mä voin selittää aloittajalle. Oma elämä = elämä, jossa ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestään. Se loppuu, kun saa lapsen, koska lapsi tarvitsee vanhempiensa hoivaa ja huolenpitoa. Toki, jos isä hoitaa lapsen kokonaisuudessaan, äiti voi jatkaa omaa elämäänsä, jossa ei tarvitse huolehtia kuin itsestään. Tai voihan sosiaaliviranomaisetkin huolehtia, jos isääkään ei kiinnosta.
Muttakun ei se oma elämä ole vain hauskanpitoa ilman vastuuta! Se elämä on elämää lasten kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin se 16-vuotiaan äiti, joka toisessa ketjussa määritteli oman elämän olevan noin 20 vuotta hyllyllä ja palailevan pätkittäin, vastauksena viestiin, jossa todettiin oman elämän päättyneen kokonaan.
Suurin ero aikaan ennen lapsia, minkä ikäisiä tahansa, on ihan ilmiselvä. Siitä, kun lapsi ilmoittaa tulostaan, siihen saakka, kun hän on aikuinen, joudut joka asiassa ottamaan hänen tarpeensa (tahtonsa, toiveensa, olinpaikka, mielipiteensä jne. jne.) huomioon, yleensä etusijalla omiin nähden. Vanhempi on se, jonka täytyy jaksaa, täytyy joustaa, täytyy tukea, täytyy ymmärtää ja täytyy rajoittaa... Kunnes tulee aika, jolloin vanhempi on tehnyt itsensä tarpeettomaksi, ja voi jälleen ajatella ensisijaisesti itseään.
Ei, kyllä vanhempi on se joka määrää, ei lapsi. Ei lapsi ole perheen pää, se jonka tahto ja toiveet otetaan jatkuvasti huomioon ja vanhemmat joustaa, eihän tuollaisesta mitään tulekaan, ei mikään ihme jos oma elämä on hävinnyt, olet antautunut lapsen orjaksi.
ap
Eihän se ole hävinnyt, juurihan totesin sen palailevan pätkittäin (lapsen kasvaessa). Vauvan kanssa sitä ei juuri ole, teinin kanssa on jo, näin tiivistetysti. Meillä teinin kanssa on muuten toimittu kommunikoimalla, ei määräilemällä. Niinpä välit ovat pysyneet hyvinä. Minusta on ihan kohteliasta ottaa huomioon esimerkiksi viikonloppumenoja suunnitellessa se, onko hän esimerkiksi sopinut olevansa poikaystävänsä kanssa.
Miten se että 16v on sopinut olevansa viikonloppuna poikaystävänsä kanssa vaikuttaa sinun viikonloppuusi?
ap
Esimerkiksi niin, ettemme isänsä kanssa syö jääkaappia tyhjäksi, tai karkaa viikonloppua kestävälle kalareissulle tai kylpylälomalle, mikäli teini on yöt kotona. Täällä päin mietitään myös kyytejä.
Miksi teidän pitää karata? Ettekö vaan sano teinille että me lähdetään kuule isäs kanssa nyt viikonlopuksi kylpylään, jääkaapissa on ruokaa, mutta jos lisää tarvit niin hae kaupasta. Ja teini on että jaa, no mä meen poikaystävän luo, nähdään. Ja jos kyytiä tarvii, niin kaipa sillä poikakaverillakin vanhemmat on, ja taksit kulkee jos ei ole julkisia, polkupyörää tai mopoa... Kyllä meilläpäinkin mietitään kyytejä, ja aina niitä on löytynyt.
ap
Ihanaa että sun elämä on ihanaa ja kruunu kiiltää! Kaikki eivät välttämättä kuitenkaan koe elämäänsä noin ihkuksi kun yksin hoitavat lapset ilman apuja ja töitä tehden. Nauti sä kun sulle on hyvät kortit jaettu sukulaisten ja muiden apujen suhteen. Katsele säälivästi niitä, jotka tosissaan yksin hoitavat lapsensa. Muistatko naisen joka veti autolla päin linja-autoa, kun ei jaksanut enää YKSIN hoitaa lapsiaan? Olisit käynyt tämän keskustelun hänen kanssaan. Haukkunut ja lytännyt. Ehkä kävitkin.
Mulla nimenomaan ei ole sukulaisia kuin 200km päässä, ja vanhemmatkin oli vielä työelämässä kun pojat oli pieniä, miehen äiti oli 80v. ja miehen veljet kuusikymppisiä sinkkumiehiä jotka ei todellakaan osanneet hoitaa vauvoja. Tytär 14v oli ainoa apu, ja yksi naapuri jolla oli itsellään jo isot kaksoset, mutta toki hänkin oli töissä joten en montaa kertaa kehdannut apuun pyytää. Eka vuosi oli sellaista että olin poikien kanssa suurimmaksi osaksi yksin, mutta mitä isommaksi pojat tuli, sitä enemmän olivat isänsä kanssa ja tietysti isosiskon. Nyt pojat on jo koulussa ja mies vuorotyöläisenä on heidän kanssaan enemmän kuin minä joka olen töissä joka arkipäivä viiteen asti. Tytär on asunut omillaan jo 5 vuotta.
Minä otan vanhemmuuden rennosti, en suorita ja pingota. Minulla ei ole tarvetta marttyyrinkruunulle, minä teen juuri niitä asioita mitä haluan elämässäni, ja lapset on yksi niistä asioista. Mulle lapset on ihmisiä ja perheenjäseniä, ei rasitteita jotka jotenkin varastais mun elämän.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siten, että omia aikatauluja ei enää ole. On lapsen neuvolaa, lääkäriä, hammaslääkäriä, vanhempainiltaa, kehityskeskustelua jne. Kaikki lapsen asiat menevät omiesi edelle. Lenkille, bailaamaan, matkoille tai kaupoille et lähde tuosta vaan, aina on oltava joku toinen hoitamassa lasta sen aikaa ellet sitten ota lasta mukaan. Ylitöitä ei voi tehdä, koska päiväkoti menee kiinni tiettyyn aikaan. Ihan helvetisti on rajoituksia verrattuna lapsettomaan elämään. Siksi mulla onkin vain yksi lapsi, nyt jo teini, en ymmärrä ihmisiä jotka pidentävät elinkautistaan tekemällä lisää lapsia.
Kyllä mulla on nimenomaan omat aikataulut, lasten jutut sovitellaan siihen, ja mulla on mieskin joka voi hoitaa noita lasten juttuja. Miksi kaikki lapsen asiat pitäisi mennä edelle? Mies on käynyt kävelylenkillä joka helvetin ilta kaikki nämä vuodet kun meillä on ollut lapsia, ja monta kertaa viikossa kävi vanhaa äitiään katsomassa ja nyt kun hän kuoli, käy veljensä luona. Ei ole miehen elämä muuttunut yhtään, se ei matkustele eikä bailaa tai käy kaupoilla, se tykkää käydä kävelemässä. Samoin minun harrastuksiani rajoittaa lähinnä työ, ei lapset. Ei ne lapset ole päiväkodissa 18 vuotta.
ap
Aplla alkaa mennä tunteisiin se, että jotkut oikeasti haluaa muuttaa elämäntyyliä lasten syntymän jälkeen. Totta kai ensimmäiset vuodet menee suurimmaksi osaksi lapsen aikatauluilla eikä silleen "minun aikatauluissa elettiin, lapsi sai sopeutua".
Ai sori korjaan, pitäisi mennä lapsen aikataulussa.
Ei se, että HALUTAAN muuttaa, vaan valitetaan siitä ja tuomitaan ihmiset jotka nauttivat elämästä myös lasten kanssa. Anna omasi pois jos et kestä.
Ihan näin yleisesti voisin heittää, että ihmiset tuomitsee helpommin lapsettomat kuin ne joilla lapsia on. Kuka tuomitsee lasten tekemisen? Enkä ole kyllä kenenkään valittavan siitä, kuinka kauheaa on jos joku nauttii elämästään lasten kanssa.
Minä olen kuulut miljoonakertaa. "kyllä vauvavuosi oli kamala! Ai ei sinusta? Vauvasi oli sitten varmaan hoidossa koko ajan!" "en voi lähteä juhlimaan kun lapsille ei löydy hoitajaa.. Ai sinä et edes halua? Kuule kyllä ne lapset voi joskus pistää hoitoonkin!" "ottakaa nyt sitä omaa aikaa ja nauttikaa! Ai nautitte lasten kanssa? Kuule et mitään pyhimyskruunua saa vaikka esität..."
Se on muuten just noin. Ne, jotka ovat tehneet lapsensa liian aikaisin ollessaan vielä henkisesti keskenkasvuisia, eivät voi käsittää että jotkut nauttivat omasta elämästään lasten kanssa. Kenenkään ei kannattaisi tehdä lapsia jos elämän pääasiallinen sisältö ja elämän mielekkääksi kokeminen edellyttää joka viikonloppuisia baari-iltoja, ex-tempore shoppailumaratoneja tai netflixmaratoneja tai itsekseen harrastamista joka arki-ilta. Jos kokee että tuo on ainoaa oikeaa "omaa elämää", niin älä herra jumala tee niitä lapsia. Seurauksena on katkera martyyrivanhempi ja lapset joilla on onneton lapsuus, koska vanhempi kokee ettei ole voinut lasten takia elää omaa elämää.
Alue: Aihe vapaa
Tervetuloa alle 5 000 asukkaan kylään, työn takia täällä asutaan...