Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selittäkää nyt mulle, miten oma elämä loppuu kun saa lapsen?
13.01.2017 |
Minkälaista elämää te oikein elätte? Ja miksi sitten teette lapsen jos teidän elämäntyyliin ei lapsi sovi? Minkälaista teidän oma lapsuus oli? Oliko teidän vanhempien elämä loppu sen takia että te olitte syntyneet?
Minä pidän lapsia normaaleina perheenjäseninä, kun ne on vauvoja niitä pitää hoitaa ja vahtia, mutta se vähenee jatkuvasti, muutama vuosi niin ei tarvi tehdä juuri mitään. Mistä se tulee että 18-20-vuotta joku sanoi että oma elämä on hyllyllä? Mun esikoinen muutti kotoa vasta 17v. mutta ei se mun elämään juurikaan vaikuttanut enää vuosiin, se vaan oli henkilö joka asui tässä talossa kuten mieheni ja minäkin, perheenjäsen, ihan samoin vois olla vaikka mun äiti tai sisko. Ja kun kersa on muuttanut kotoa viimeistään 18-vuotiaana, niin miten se joillakin vielä silloinkin jotenkin estää omaa elämää?
Minä sain kaksosetkin, ja silti mulla on ollut aina oma elämä, en ole koskaan tiennyt miten voisin olla ilman, tai elää jonkun muun elämää.
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin se 16-vuotiaan äiti, joka toisessa ketjussa määritteli oman elämän olevan noin 20 vuotta hyllyllä ja palailevan pätkittäin, vastauksena viestiin, jossa todettiin oman elämän päättyneen kokonaan.
Suurin ero aikaan ennen lapsia, minkä ikäisiä tahansa, on ihan ilmiselvä. Siitä, kun lapsi ilmoittaa tulostaan, siihen saakka, kun hän on aikuinen, joudut joka asiassa ottamaan hänen tarpeensa (tahtonsa, toiveensa, olinpaikka, mielipiteensä jne. jne.) huomioon, yleensä etusijalla omiin nähden. Vanhempi on se, jonka täytyy jaksaa, täytyy joustaa, täytyy tukea, täytyy ymmärtää ja täytyy rajoittaa... Kunnes tulee aika, jolloin vanhempi on tehnyt itsensä tarpeettomaksi, ja voi jälleen ajatella ensisijaisesti itseään.
Ei, kyllä vanhempi on se joka määrää, ei lapsi. Ei lapsi ole perheen pää, se jonka tahto ja toiveet otetaan jatkuvasti huomioon ja vanhemmat joustaa, eihän tuollaisesta mitään tulekaan, ei mikään ihme jos oma elämä on hävinnyt, olet antautunut lapsen orjaksi.
ap
Eihän se ole hävinnyt, juurihan totesin sen palailevan pätkittäin (lapsen kasvaessa). Vauvan kanssa sitä ei juuri ole, teinin kanssa on jo, näin tiivistetysti. Meillä teinin kanssa on muuten toimittu kommunikoimalla, ei määräilemällä. Niinpä välit ovat pysyneet hyvinä. Minusta on ihan kohteliasta ottaa huomioon esimerkiksi viikonloppumenoja suunnitellessa se, onko hän esimerkiksi sopinut olevansa poikaystävänsä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko näin että aloittaja roikkuu ajatuksessa että hänen lapsensa eivät ole muuttaneet hänen elämäänsä? Kun tekee lapsen loppuu elämä lapsettomana ja alkaa uusi äitinä. Suuri muutos minusta.
Kyllä minä olen muuttunut ihmisenä paljonkin niiden 22 vuoden aikana kun olen ollut äiti, ja myös 20 vuotena sitä ennen, ihminen on kehittyvä eläin. Se kun esikoinen syntyi oli kasvattava kokemus tietysti, mutta ei mun elämä loppunut, se tosiaan alkoi siitä pisteestä äitinä, ihmisenä olen kasvanut aina ja elänyt elämääni aina. Lapset on olleet omia harkittuja päätöksiä jotka kuuluu siihen mun elämään, samoin kuin puoliso, opiskelut ja työpaikat.
Mun elämässä on ollut paljon suuria muutoksia, olen muuttanut monia kertoa eri paikkakunnalle, ollut erilaisissa töissä, opiskellut uusia ammatteja (nyt jo neljäs menossa), olen perustanut yrityksen, olen lopettanut yrityksen, olen elänyt avoliitossa ja lopettanut sen suhteen ja löytänyt uuden ja mennyt naimisiin, olen mennyt mukaan politiikkaan... yksi suurimpia muutoksia oli se kun rakas isoäiti kuoli, siitä on jo 30 vuotta aikaa ja yhä vieläkin on ikävä. Tämä kaikki on sitä elämää, ja lapset on kasvaneet siinä rinnalla.
ap
Ei kai se lopu, ellei sitten kuole.
Muuttuu kyllä aikamoisesti, mutta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apsta tulee mieleeni yksi sukulainen. Tuo nainen teki pienten lasten kanssa täyttä työpäivää. Lisäksi oli luottamustoimia ja muita harrastetita. Toki isä oli ihan osallistuva mutta hän teki pitkää päivää töitä jatkuvasti yrittäjänä (12/7).
Eli lapset eivät estäneet muuta elämää. Itse kyllä säälin oikeasti noita lapsia. Koetin olla heidän kanssaan paljon koska näin sen aikuisenpulan joka heillä oli. Osa lapsista oireili lapsena ja yksi käy sitten aikuisena korjaamassa vaurioita ammattilaisen kanssa.
Eli joo laspset ei tosiaan estä ja kyllä ne menee siinä sivussa. Tai sitten ei.
Aamen 🙏🏼
Ei se tarkoita, että elää omaa elämää että jättää lapset koko ajan sivuun. Kas kun me jotkut haluamme tehdä myös kaikenlaista lasten kanssa ja se on siltikin ihan sitä meidän omas elämää. Miten tämä on vaikea ymmärtää?
Koska jos asian oikeasti kokee noin, silloin tuskin on tarvetta jankkaukselle.
Numero 78 oli sitten sarkasmia, joskin surullista sellaista, koska joidenkin kohdalla se on tottakin :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin se 16-vuotiaan äiti, joka toisessa ketjussa määritteli oman elämän olevan noin 20 vuotta hyllyllä ja palailevan pätkittäin, vastauksena viestiin, jossa todettiin oman elämän päättyneen kokonaan.
Suurin ero aikaan ennen lapsia, minkä ikäisiä tahansa, on ihan ilmiselvä. Siitä, kun lapsi ilmoittaa tulostaan, siihen saakka, kun hän on aikuinen, joudut joka asiassa ottamaan hänen tarpeensa (tahtonsa, toiveensa, olinpaikka, mielipiteensä jne. jne.) huomioon, yleensä etusijalla omiin nähden. Vanhempi on se, jonka täytyy jaksaa, täytyy joustaa, täytyy tukea, täytyy ymmärtää ja täytyy rajoittaa... Kunnes tulee aika, jolloin vanhempi on tehnyt itsensä tarpeettomaksi, ja voi jälleen ajatella ensisijaisesti itseään.
Ei, kyllä vanhempi on se joka määrää, ei lapsi. Ei lapsi ole perheen pää, se jonka tahto ja toiveet otetaan jatkuvasti huomioon ja vanhemmat joustaa, eihän tuollaisesta mitään tulekaan, ei mikään ihme jos oma elämä on hävinnyt, olet antautunut lapsen orjaksi.
ap
Eihän se ole hävinnyt, juurihan totesin sen palailevan pätkittäin (lapsen kasvaessa). Vauvan kanssa sitä ei juuri ole, teinin kanssa on jo, näin tiivistetysti. Meillä teinin kanssa on muuten toimittu kommunikoimalla, ei määräilemällä. Niinpä välit ovat pysyneet hyvinä. Minusta on ihan kohteliasta ottaa huomioon esimerkiksi viikonloppumenoja suunnitellessa se, onko hän esimerkiksi sopinut olevansa poikaystävänsä kanssa.
Miten se että 16v on sopinut olevansa viikonloppuna poikaystävänsä kanssa vaikuttaa sinun viikonloppuusi?
ap
Luin ketjusta vain ekan ja vikan sivun. Jos aloittaja ei provoile, käyn äitienpäiväksi ostamassa itselleni kruunun, printtaan aloittajan kommentit ja laitan ne lapsilleni nähtäväksi. He saavat itse päättää, laittavatko kruunun päähäni vai eivät. Olen varma, että laittavat, sen verran narsistisilta, itsekkäiltä ja lapsiaan kohtaan välinpitämättömiltä ja suorastaan halveksivilta aloittajan kirjoitukset vaikuttavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apsta tulee mieleeni yksi sukulainen. Tuo nainen teki pienten lasten kanssa täyttä työpäivää. Lisäksi oli luottamustoimia ja muita harrastetita. Toki isä oli ihan osallistuva mutta hän teki pitkää päivää töitä jatkuvasti yrittäjänä (12/7).
Eli lapset eivät estäneet muuta elämää. Itse kyllä säälin oikeasti noita lapsia. Koetin olla heidän kanssaan paljon koska näin sen aikuisenpulan joka heillä oli. Osa lapsista oireili lapsena ja yksi käy sitten aikuisena korjaamassa vaurioita ammattilaisen kanssa.
Eli joo laspset ei tosiaan estä ja kyllä ne menee siinä sivussa. Tai sitten ei.
Aamen 🙏🏼
Ei se tarkoita, että elää omaa elämää että jättää lapset koko ajan sivuun. Kas kun me jotkut haluamme tehdä myös kaikenlaista lasten kanssa ja se on siltikin ihan sitä meidän omas elämää. Miten tämä on vaikea ymmärtää?
Koska jos asian oikeasti kokee noin, silloin tuskin on tarvetta jankkaukselle.
Nokun te haluatte ymmärtää, että oma elämä on vain sitä että lapset on hoidossa ja ryypätään.
Kuulostaa ihan kauhealta että lapset eivät kuulu äitien omaan elämään.. Ei sinne äitiyteen tarvitse itseään hukuttaa ja uhrata. Lapsen ei tarvitse kantaa sellaista taakkaa. Lapset kuuluu elämään (niille jotka niitä haluavat ja saavat) ja kasvavat mukana.
Luulen että ne jotka ovat tyytyväisiä elämänsä valintoihin, ovat onnellisia perhe-elämässä vaikka äidin (ja isän) oma aika vähenee. Ainakin itse olen valtavan onnellinen vaikka oma aika on 1.5h viikossa jumpassa. Silti tämä perhearki on mun omaa elämää, ei se mihinkään loppunut vaan muutti muotoaan. Sen mukaan eletään! Seuraava vaihe on taas erilainen kun lapset kasvaa ja tarvii äitiä vähemmän. Olen aina elänyt niin ettei tarvitse katua mitään tai haikailla tekemättömiä asioita.
Valittajat on varmaan tyytymättömiä ja kaipaavat aikaa ennen perhettä. Ehkä kokevat lapset virheenä ja haluavat takaisin sitä omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjusta vain ekan ja vikan sivun. Jos aloittaja ei provoile, käyn äitienpäiväksi ostamassa itselleni kruunun, printtaan aloittajan kommentit ja laitan ne lapsilleni nähtäväksi. He saavat itse päättää, laittavatko kruunun päähäni vai eivät. Olen varma, että laittavat, sen verran narsistisilta, itsekkäiltä ja lapsiaan kohtaan välinpitämättömiltä ja suorastaan halveksivilta aloittajan kirjoitukset vaikuttavat.
Hyi helvetti mikä ihminen.
Noh ennen lasta viikonloput olin ulkona (ravintoloita tai baareja). Onnistuu ravintola lapsen kanssa, mutta vähän eri meininki uhmaikäisen kanssa kuin rauhassa aikuisten kanssa.
Tuossa yksi esimerkki. Ei elämä lopu, se muuttuu radikaalisti monella. Ja 15 v lapsi on eri asia kuin 2 v.. Mutta siksihän sitä sanotaan, että VAUVAN myötä elämä muuttuu.
Itse imetin (ei edes kelvannut pullo ensimmäisen kuukauden jälkeen). Omistan isot tissit, keskivartalo aika lyhyt, imetys onnistui vain kyljellään maaten, hiljaisuudessa. Vauva siis häiriintyi jos joku puhui vieressä.. Vauva söi 2 h välein. Olin siis ns. kodin vanki.
Esimerkkejä olisi kyllä lisääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se vaan loppuu ainakin hetkeksi. Enkä nyt puhu ryyppyreissuista yms, en itse oo koskaan niitä harrastanut, mutta kyllä se välillä nyppi kun en lähes 7 vuoteen (siihen kun kuopus aloitti ekaluokalla) päässyt ilman lasta kuin töihin ja vessaan. Ei hetkeäkään yksin. Lapset kulki mukana kaikki ostosreissut, kylään en päässyt ilman lasta, lääkäriinkin piti ottaa lapset mukaan, kampaajalla en käynyt 7 vuoteen kun en päässyt, harrastuksia ei mitään.
Jos se tekee musta paskan äidin jolta pitäis ottaa lapset huostaan, että oisin edes välillä halunnut käydä edes yhden kahvin juomassa kaverini kanssa lähikahvilassa tai tunnin salilla niin olkoon, mutta oikeasti meinasi pää levitä välillä. Nyt on paljon helpompaa kun esikoinen on 10 ja kuopus 8 ja voin käydä töiden jälkeen esim. kampaajalla, kun lapset pärjää koulun jälkeen sen tunnin tai pari yksinään ennen kuin tuun kotiin ja laitan ruuan kun mies tulee kotiin.
Minä taas en missään nimessä ottanut kaksosia mukaan kauppareissuille tai mihinkään, joskus piti käydä niiden kanssa jossain yksin, niin kyllähän se oli helvettiä kantaa kahta kaukaloa kun ei ovista mahtunut. Kun kaksoset kasvoi niin alkoivat joskus harvoin päästä kauppaan mukaan, yleensä vain toinen jos ei ollut toista aikuista mukana. Esikoisen kanssa aikoinaan oli helppo kulkea missä vaan, ei häirinnyt missään kampaajalla tai hammaslääkärissä.
Olis kyllä mielenkiintoinen tietää minkälaisen miehen kanssa olet kersat tehnyt...
ap
No sehän on hienoa! Katsos kun kaikilla ei ole turvaverkkoja esim. mulla. Mies matkatöissä, arkipäivät poissa, isovanhempia ei ole ja appivanhempia ei kiinnosta, myöskään sisaruksia ei ole. Kyllä se lapsi vaan joillekin on vankila. Ja kyllä, haluan viettää silloin tällöin aikaa myös yksin, en aina lapsen seurassa.
No jos lapsi on vankila, ei kannata tehdä lapsia, ainakaan useampaa. Jos mies ja sinä tienaatte molemmat, niin miksi ette ole voineet palkata lapsenvahtia? Olette valinnat tehneet että mies on reissutöissä ja lapsia teitte, niin miksi ette ole hoitaneet asioita niin että se olisi ollut sinullekin osa elämää eikä vankilatuomio?
Tyttäreni tekee vieläkin lapsenvahtikeikkaa silloin kun on Suomessa perheissä joissa ei ole isovanhempia ym. jotka aina lapsia hoitaisi. Tottakai ihmisen pitää saada olla yksin, eihän muuten kukaan jaksa. Myös lapset haluavat saada omaa aikaa olla rauhassa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin se 16-vuotiaan äiti, joka toisessa ketjussa määritteli oman elämän olevan noin 20 vuotta hyllyllä ja palailevan pätkittäin, vastauksena viestiin, jossa todettiin oman elämän päättyneen kokonaan.
Suurin ero aikaan ennen lapsia, minkä ikäisiä tahansa, on ihan ilmiselvä. Siitä, kun lapsi ilmoittaa tulostaan, siihen saakka, kun hän on aikuinen, joudut joka asiassa ottamaan hänen tarpeensa (tahtonsa, toiveensa, olinpaikka, mielipiteensä jne. jne.) huomioon, yleensä etusijalla omiin nähden. Vanhempi on se, jonka täytyy jaksaa, täytyy joustaa, täytyy tukea, täytyy ymmärtää ja täytyy rajoittaa... Kunnes tulee aika, jolloin vanhempi on tehnyt itsensä tarpeettomaksi, ja voi jälleen ajatella ensisijaisesti itseään.
Ei, kyllä vanhempi on se joka määrää, ei lapsi. Ei lapsi ole perheen pää, se jonka tahto ja toiveet otetaan jatkuvasti huomioon ja vanhemmat joustaa, eihän tuollaisesta mitään tulekaan, ei mikään ihme jos oma elämä on hävinnyt, olet antautunut lapsen orjaksi.
ap
Eihän se ole hävinnyt, juurihan totesin sen palailevan pätkittäin (lapsen kasvaessa). Vauvan kanssa sitä ei juuri ole, teinin kanssa on jo, näin tiivistetysti. Meillä teinin kanssa on muuten toimittu kommunikoimalla, ei määräilemällä. Niinpä välit ovat pysyneet hyvinä. Minusta on ihan kohteliasta ottaa huomioon esimerkiksi viikonloppumenoja suunnitellessa se, onko hän esimerkiksi sopinut olevansa poikaystävänsä kanssa.
Miten se että 16v on sopinut olevansa viikonloppuna poikaystävänsä kanssa vaikuttaa sinun viikonloppuusi?
ap
Esimerkiksi niin, ettemme isänsä kanssa syö jääkaappia tyhjäksi, tai karkaa viikonloppua kestävälle kalareissulle tai kylpylälomalle, mikäli teini on yöt kotona. Täällä päin mietitään myös kyytejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ihmeessä oma elämä loppuisi lapsen myötä? Mikä ihmeen oma elämä? Olimme olleet naimisissa neljä vuotta ja yli kolmekymppisiä ennen kuin saimme ensimmäisen lapsen. Teimme pitkää päivää, mökkeilimme viikonloppuisin, lauloimme kuorossa ja pelasimme tennistä. Matkustimme pari kertaa vuodessa ulkomaille.
Nyt kolmen lapsen jälkeen teemme kumpikin vähän entistä lyhempää työpäivää, mökkeilemme viikonloppuisin, laulamme kuorossa ja pelaamme tennistä. Matkustamme koko poppoo pari kertaa vuodessa ulkomaille.
Ystäviä tavataan varmaan enemmän kuin ennen - nyt perheinä. Lapset antavat paljon enemmän kuin ottavat. Mikään ei ole niin tärkeää kuin lapset ja puoliso. Tärkeintä on, että jos perheessä on kaksi vanhempaa, he huolehtivat lapsista tasavertaisesti. Itse olen mennyt äitiysloman jälkeen heti töihin ja mies on pitänyt vanhempainvapaan. Lapset ovat aloittaneet perhepäivähoidossa noin kaksivuotiaina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se vaan loppuu ainakin hetkeksi. Enkä nyt puhu ryyppyreissuista yms, en itse oo koskaan niitä harrastanut, mutta kyllä se välillä nyppi kun en lähes 7 vuoteen (siihen kun kuopus aloitti ekaluokalla) päässyt ilman lasta kuin töihin ja vessaan. Ei hetkeäkään yksin. Lapset kulki mukana kaikki ostosreissut, kylään en päässyt ilman lasta, lääkäriinkin piti ottaa lapset mukaan, kampaajalla en käynyt 7 vuoteen kun en päässyt, harrastuksia ei mitään.
Jos se tekee musta paskan äidin jolta pitäis ottaa lapset huostaan, että oisin edes välillä halunnut käydä edes yhden kahvin juomassa kaverini kanssa lähikahvilassa tai tunnin salilla niin olkoon, mutta oikeasti meinasi pää levitä välillä. Nyt on paljon helpompaa kun esikoinen on 10 ja kuopus 8 ja voin käydä töiden jälkeen esim. kampaajalla, kun lapset pärjää koulun jälkeen sen tunnin tai pari yksinään ennen kuin tuun kotiin ja laitan ruuan kun mies tulee kotiin.
Minä taas en missään nimessä ottanut kaksosia mukaan kauppareissuille tai mihinkään, joskus piti käydä niiden kanssa jossain yksin, niin kyllähän se oli helvettiä kantaa kahta kaukaloa kun ei ovista mahtunut. Kun kaksoset kasvoi niin alkoivat joskus harvoin päästä kauppaan mukaan, yleensä vain toinen jos ei ollut toista aikuista mukana. Esikoisen kanssa aikoinaan oli helppo kulkea missä vaan, ei häirinnyt missään kampaajalla tai hammaslääkärissä.
Olis kyllä mielenkiintoinen tietää minkälaisen miehen kanssa olet kersat tehnyt...
ap
No sehän on hienoa! Katsos kun kaikilla ei ole turvaverkkoja esim. mulla. Mies matkatöissä, arkipäivät poissa, isovanhempia ei ole ja appivanhempia ei kiinnosta, myöskään sisaruksia ei ole. Kyllä se lapsi vaan joillekin on vankila. Ja kyllä, haluan viettää silloin tällöin aikaa myös yksin, en aina lapsen seurassa.
No jos lapsi on vankila, ei kannata tehdä lapsia, ainakaan useampaa. Jos mies ja sinä tienaatte molemmat, niin miksi ette ole voineet palkata lapsenvahtia? Olette valinnat tehneet että mies on reissutöissä ja lapsia teitte, niin miksi ette ole hoitaneet asioita niin että se olisi ollut sinullekin osa elämää eikä vankilatuomio?
Tyttäreni tekee vieläkin lapsenvahtikeikkaa silloin kun on Suomessa perheissä joissa ei ole isovanhempia ym. jotka aina lapsia hoitaisi. Tottakai ihmisen pitää saada olla yksin, eihän muuten kukaan jaksa. Myös lapset haluavat saada omaa aikaa olla rauhassa.
ap
Katsos kun kaikilla paikkakunnilla Suomessa ei ole tarjolla lastenvahtipalveluita edes maksua vastaan. Voitko kuvitella? Soittelin kyllä aikoinaan neuvolat ja kaikki mahdolliset naapurin tytöt läpi, mutta eipä napannut.
Vierailija kirjoitti:
Noh ennen lasta viikonloput olin ulkona (ravintoloita tai baareja). Onnistuu ravintola lapsen kanssa, mutta vähän eri meininki uhmaikäisen kanssa kuin rauhassa aikuisten kanssa.
Tuossa yksi esimerkki. Ei elämä lopu, se muuttuu radikaalisti monella. Ja 15 v lapsi on eri asia kuin 2 v.. Mutta siksihän sitä sanotaan, että VAUVAN myötä elämä muuttuu.
Itse imetin (ei edes kelvannut pullo ensimmäisen kuukauden jälkeen). Omistan isot tissit, keskivartalo aika lyhyt, imetys onnistui vain kyljellään maaten, hiljaisuudessa. Vauva siis häiriintyi jos joku puhui vieressä.. Vauva söi 2 h välein. Olin siis ns. kodin vanki.
Esimerkkejä olisi kyllä lisääkin.
Niin, no täällä puhutaan että se elämä LOPPUU, siis totaalisesti loppuu, ei vaan muutu vähäksi aikaa, vaan loppuu ikuisiksi ajoiksi tai ainakin siihen asti kun lapsi on elänyt jo muutaman vuoden omillaan. Sitä juuri ihmettelin että miten se elämä voi niin vaan loppua, ja miksi niin pitkäksi aikaa tulee niin hirveän vaikeaa, vauvavuosi on vaan vuosi, ja jos nyt sattuu olemaan jotain uhmakausia tai hankalia murrosikäkausia, niin nekin menee suht nopeasti ohi. En ymmärrä miten lapsen uhmaikä estää elämästä omaa elämää... Mä en voi nyt mennä elokuviin kun mun lapsella on uhmaikä..?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se vaan loppuu ainakin hetkeksi. Enkä nyt puhu ryyppyreissuista yms, en itse oo koskaan niitä harrastanut, mutta kyllä se välillä nyppi kun en lähes 7 vuoteen (siihen kun kuopus aloitti ekaluokalla) päässyt ilman lasta kuin töihin ja vessaan. Ei hetkeäkään yksin. Lapset kulki mukana kaikki ostosreissut, kylään en päässyt ilman lasta, lääkäriinkin piti ottaa lapset mukaan, kampaajalla en käynyt 7 vuoteen kun en päässyt, harrastuksia ei mitään.
Jos se tekee musta paskan äidin jolta pitäis ottaa lapset huostaan, että oisin edes välillä halunnut käydä edes yhden kahvin juomassa kaverini kanssa lähikahvilassa tai tunnin salilla niin olkoon, mutta oikeasti meinasi pää levitä välillä. Nyt on paljon helpompaa kun esikoinen on 10 ja kuopus 8 ja voin käydä töiden jälkeen esim. kampaajalla, kun lapset pärjää koulun jälkeen sen tunnin tai pari yksinään ennen kuin tuun kotiin ja laitan ruuan kun mies tulee kotiin.
Minä taas en missään nimessä ottanut kaksosia mukaan kauppareissuille tai mihinkään, joskus piti käydä niiden kanssa jossain yksin, niin kyllähän se oli helvettiä kantaa kahta kaukaloa kun ei ovista mahtunut. Kun kaksoset kasvoi niin alkoivat joskus harvoin päästä kauppaan mukaan, yleensä vain toinen jos ei ollut toista aikuista mukana. Esikoisen kanssa aikoinaan oli helppo kulkea missä vaan, ei häirinnyt missään kampaajalla tai hammaslääkärissä.
Olis kyllä mielenkiintoinen tietää minkälaisen miehen kanssa olet kersat tehnyt...
ap
No sehän on hienoa! Katsos kun kaikilla ei ole turvaverkkoja esim. mulla. Mies matkatöissä, arkipäivät poissa, isovanhempia ei ole ja appivanhempia ei kiinnosta, myöskään sisaruksia ei ole. Kyllä se lapsi vaan joillekin on vankila. Ja kyllä, haluan viettää silloin tällöin aikaa myös yksin, en aina lapsen seurassa.
No jos lapsi on vankila, ei kannata tehdä lapsia, ainakaan useampaa. Jos mies ja sinä tienaatte molemmat, niin miksi ette ole voineet palkata lapsenvahtia? Olette valinnat tehneet että mies on reissutöissä ja lapsia teitte, niin miksi ette ole hoitaneet asioita niin että se olisi ollut sinullekin osa elämää eikä vankilatuomio?
Tyttäreni tekee vieläkin lapsenvahtikeikkaa silloin kun on Suomessa perheissä joissa ei ole isovanhempia ym. jotka aina lapsia hoitaisi. Tottakai ihmisen pitää saada olla yksin, eihän muuten kukaan jaksa. Myös lapset haluavat saada omaa aikaa olla rauhassa.
ap
Katsos kun kaikilla paikkakunnilla Suomessa ei ole tarjolla lastenvahtipalveluita edes maksua vastaan. Voitko kuvitella? Soittelin kyllä aikoinaan neuvolat ja kaikki mahdolliset naapurin tytöt läpi, mutta eipä napannut.
Lisään vielä, yhteen lapseen tosiaan jäi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se vaan loppuu ainakin hetkeksi. Enkä nyt puhu ryyppyreissuista yms, en itse oo koskaan niitä harrastanut, mutta kyllä se välillä nyppi kun en lähes 7 vuoteen (siihen kun kuopus aloitti ekaluokalla) päässyt ilman lasta kuin töihin ja vessaan. Ei hetkeäkään yksin. Lapset kulki mukana kaikki ostosreissut, kylään en päässyt ilman lasta, lääkäriinkin piti ottaa lapset mukaan, kampaajalla en käynyt 7 vuoteen kun en päässyt, harrastuksia ei mitään.
Jos se tekee musta paskan äidin jolta pitäis ottaa lapset huostaan, että oisin edes välillä halunnut käydä edes yhden kahvin juomassa kaverini kanssa lähikahvilassa tai tunnin salilla niin olkoon, mutta oikeasti meinasi pää levitä välillä. Nyt on paljon helpompaa kun esikoinen on 10 ja kuopus 8 ja voin käydä töiden jälkeen esim. kampaajalla, kun lapset pärjää koulun jälkeen sen tunnin tai pari yksinään ennen kuin tuun kotiin ja laitan ruuan kun mies tulee kotiin.
Minä taas en missään nimessä ottanut kaksosia mukaan kauppareissuille tai mihinkään, joskus piti käydä niiden kanssa jossain yksin, niin kyllähän se oli helvettiä kantaa kahta kaukaloa kun ei ovista mahtunut. Kun kaksoset kasvoi niin alkoivat joskus harvoin päästä kauppaan mukaan, yleensä vain toinen jos ei ollut toista aikuista mukana. Esikoisen kanssa aikoinaan oli helppo kulkea missä vaan, ei häirinnyt missään kampaajalla tai hammaslääkärissä.
Olis kyllä mielenkiintoinen tietää minkälaisen miehen kanssa olet kersat tehnyt...
ap
No sehän on hienoa! Katsos kun kaikilla ei ole turvaverkkoja esim. mulla. Mies matkatöissä, arkipäivät poissa, isovanhempia ei ole ja appivanhempia ei kiinnosta, myöskään sisaruksia ei ole. Kyllä se lapsi vaan joillekin on vankila. Ja kyllä, haluan viettää silloin tällöin aikaa myös yksin, en aina lapsen seurassa.
No jos lapsi on vankila, ei kannata tehdä lapsia, ainakaan useampaa. Jos mies ja sinä tienaatte molemmat, niin miksi ette ole voineet palkata lapsenvahtia? Olette valinnat tehneet että mies on reissutöissä ja lapsia teitte, niin miksi ette ole hoitaneet asioita niin että se olisi ollut sinullekin osa elämää eikä vankilatuomio?
Tyttäreni tekee vieläkin lapsenvahtikeikkaa silloin kun on Suomessa perheissä joissa ei ole isovanhempia ym. jotka aina lapsia hoitaisi. Tottakai ihmisen pitää saada olla yksin, eihän muuten kukaan jaksa. Myös lapset haluavat saada omaa aikaa olla rauhassa.
ap
Katsos kun kaikilla paikkakunnilla Suomessa ei ole tarjolla lastenvahtipalveluita edes maksua vastaan. Voitko kuvitella? Soittelin kyllä aikoinaan neuvolat ja kaikki mahdolliset naapurin tytöt läpi, mutta eipä napannut.
No kyllä täytyy olla erikoinen paikkakunta.
ap
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se vaan loppuu ainakin hetkeksi. Enkä nyt puhu ryyppyreissuista yms, en itse oo koskaan niitä harrastanut, mutta kyllä se välillä nyppi kun en lähes 7 vuoteen (siihen kun kuopus aloitti ekaluokalla) päässyt ilman lasta kuin töihin ja vessaan. Ei hetkeäkään yksin. Lapset kulki mukana kaikki ostosreissut, kylään en päässyt ilman lasta, lääkäriinkin piti ottaa lapset mukaan, kampaajalla en käynyt 7 vuoteen kun en päässyt, harrastuksia ei mitään.
Jos se tekee musta paskan äidin jolta pitäis ottaa lapset huostaan, että oisin edes välillä halunnut käydä edes yhden kahvin juomassa kaverini kanssa lähikahvilassa tai tunnin salilla niin olkoon, mutta oikeasti meinasi pää levitä välillä. Nyt on paljon helpompaa kun esikoinen on 10 ja kuopus 8 ja voin käydä töiden jälkeen esim. kampaajalla, kun lapset pärjää koulun jälkeen sen tunnin tai pari yksinään ennen kuin tuun kotiin ja laitan ruuan kun mies tulee kotiin.
Missä sun mies oli kaikki noi vuodet?
Alue: Aihe vapaa
No sehän on hienoa! Katsos kun kaikilla ei ole turvaverkkoja esim. mulla. Mies matkatöissä, arkipäivät poissa, isovanhempia ei ole ja appivanhempia ei kiinnosta, myöskään sisaruksia ei ole. Kyllä se lapsi vaan joillekin on vankila. Ja kyllä, haluan viettää silloin tällöin aikaa myös yksin, en aina lapsen seurassa.