Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selittäkää nyt mulle, miten oma elämä loppuu kun saa lapsen?
13.01.2017 |
Minkälaista elämää te oikein elätte? Ja miksi sitten teette lapsen jos teidän elämäntyyliin ei lapsi sovi? Minkälaista teidän oma lapsuus oli? Oliko teidän vanhempien elämä loppu sen takia että te olitte syntyneet?
Minä pidän lapsia normaaleina perheenjäseninä, kun ne on vauvoja niitä pitää hoitaa ja vahtia, mutta se vähenee jatkuvasti, muutama vuosi niin ei tarvi tehdä juuri mitään. Mistä se tulee että 18-20-vuotta joku sanoi että oma elämä on hyllyllä? Mun esikoinen muutti kotoa vasta 17v. mutta ei se mun elämään juurikaan vaikuttanut enää vuosiin, se vaan oli henkilö joka asui tässä talossa kuten mieheni ja minäkin, perheenjäsen, ihan samoin vois olla vaikka mun äiti tai sisko. Ja kun kersa on muuttanut kotoa viimeistään 18-vuotiaana, niin miten se joillakin vielä silloinkin jotenkin estää omaa elämää?
Minä sain kaksosetkin, ja silti mulla on ollut aina oma elämä, en ole koskaan tiennyt miten voisin olla ilman, tai elää jonkun muun elämää.
Kommentit (152)
Onko näin että aloittaja roikkuu ajatuksessa että hänen lapsensa eivät ole muuttaneet hänen elämäänsä? Kun tekee lapsen loppuu elämä lapsettomana ja alkaa uusi äitinä. Suuri muutos minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siten, että omia aikatauluja ei enää ole. On lapsen neuvolaa, lääkäriä, hammaslääkäriä, vanhempainiltaa, kehityskeskustelua jne. Kaikki lapsen asiat menevät omiesi edelle. Lenkille, bailaamaan, matkoille tai kaupoille et lähde tuosta vaan, aina on oltava joku toinen hoitamassa lasta sen aikaa ellet sitten ota lasta mukaan. Ylitöitä ei voi tehdä, koska päiväkoti menee kiinni tiettyyn aikaan. Ihan helvetisti on rajoituksia verrattuna lapsettomaan elämään. Siksi mulla onkin vain yksi lapsi, nyt jo teini, en ymmärrä ihmisiä jotka pidentävät elinkautistaan tekemällä lisää lapsia.
Kyllä mulla on nimenomaan omat aikataulut, lasten jutut sovitellaan siihen, ja mulla on mieskin joka voi hoitaa noita lasten juttuja. Miksi kaikki lapsen asiat pitäisi mennä edelle? Mies on käynyt kävelylenkillä joka helvetin ilta kaikki nämä vuodet kun meillä on ollut lapsia, ja monta kertaa viikossa kävi vanhaa äitiään katsomassa ja nyt kun hän kuoli, käy veljensä luona. Ei ole miehen elämä muuttunut yhtään, se ei matkustele eikä bailaa tai käy kaupoilla, se tykkää käydä kävelemässä. Samoin minun harrastuksiani rajoittaa lähinnä työ, ei lapset. Ei ne lapset ole päiväkodissa 18 vuotta.
ap
Aplla alkaa mennä tunteisiin se, että jotkut oikeasti haluaa muuttaa elämäntyyliä lasten syntymän jälkeen. Totta kai ensimmäiset vuodet menee suurimmaksi osaksi lapsen aikatauluilla eikä silleen "minun aikatauluissa elettiin, lapsi sai sopeutua".
Ai sori korjaan, pitäisi mennä lapsen aikataulussa.
Ei se, että HALUTAAN muuttaa, vaan valitetaan siitä ja tuomitaan ihmiset jotka nauttivat elämästä myös lasten kanssa. Anna omasi pois jos et kestä.
Ainakaan mun elämä ei loppunut millään lailla kun sain lapsen. Tehtiin tuo lapsi vielä vanhemmalla iällä (36v)
Mutta mua kyllä ihmetyttää enemmän se, miksi joku on huolissaan mun oman elämän loppumisesta. Onko se joltain pois jos en ylipäätään ole jaksanut juosta kapakoissa 24 täytettyäni. Ollaan hyvin päästy matkailemaan tuon mukelon kanssa, viime talvena oltiin aasiassa 3 kuukautta, sekin riepoo ihmisiä ihmeen paljon. En ymmärrä. Itsehän me matkamme maksetaan ja omaa elämää eletään.
Itseäni kun ei edes kiinnosta kuka tekee lapsen tai on tekemättä.
"Lapsi ei vaikuta paljoa elämääni"-mammat olette saaneet jo monia hyviä vastauksia. Silti jatkatte vakuuttelujanne ja väittelyä aiheesta. Miksi? Kuten todettu, ihmiset kokevat asiat eri tavalla. Uskomme vähemmästäkin, että te ette koe lapsenne vaikuttavan elämäänne paljoakaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siten, että omia aikatauluja ei enää ole. On lapsen neuvolaa, lääkäriä, hammaslääkäriä, vanhempainiltaa, kehityskeskustelua jne. Kaikki lapsen asiat menevät omiesi edelle. Lenkille, bailaamaan, matkoille tai kaupoille et lähde tuosta vaan, aina on oltava joku toinen hoitamassa lasta sen aikaa ellet sitten ota lasta mukaan. Ylitöitä ei voi tehdä, koska päiväkoti menee kiinni tiettyyn aikaan. Ihan helvetisti on rajoituksia verrattuna lapsettomaan elämään. Siksi mulla onkin vain yksi lapsi, nyt jo teini, en ymmärrä ihmisiä jotka pidentävät elinkautistaan tekemällä lisää lapsia.
Kyllä mulla on nimenomaan omat aikataulut, lasten jutut sovitellaan siihen, ja mulla on mieskin joka voi hoitaa noita lasten juttuja. Miksi kaikki lapsen asiat pitäisi mennä edelle? Mies on käynyt kävelylenkillä joka helvetin ilta kaikki nämä vuodet kun meillä on ollut lapsia, ja monta kertaa viikossa kävi vanhaa äitiään katsomassa ja nyt kun hän kuoli, käy veljensä luona. Ei ole miehen elämä muuttunut yhtään, se ei matkustele eikä bailaa tai käy kaupoilla, se tykkää käydä kävelemässä. Samoin minun harrastuksiani rajoittaa lähinnä työ, ei lapset. Ei ne lapset ole päiväkodissa 18 vuotta.
ap
Aplla alkaa mennä tunteisiin se, että jotkut oikeasti haluaa muuttaa elämäntyyliä lasten syntymän jälkeen. Totta kai ensimmäiset vuodet menee suurimmaksi osaksi lapsen aikatauluilla eikä silleen "minun aikatauluissa elettiin, lapsi sai sopeutua".
Ai sori korjaan, pitäisi mennä lapsen aikataulussa.
Ei se, että HALUTAAN muuttaa, vaan valitetaan siitä ja tuomitaan ihmiset jotka nauttivat elämästä myös lasten kanssa. Anna omasi pois jos et kestä.
Ihan näin yleisesti voisin heittää, että ihmiset tuomitsee helpommin lapsettomat kuin ne joilla lapsia on. Kuka tuomitsee lasten tekemisen? Enkä ole kyllä kenenkään valittavan siitä, kuinka kauheaa on jos joku nauttii elämästään lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voisi enää tuosta vaan mennä ostamaan uutta ripsaria tai mennä Starbucksin kahville extempore jos ei ole lapsenvahtina.
En voisi rauhassa viettää Netflix sunnuntaita tai ostaa vain karkkia itselleni jos lapsella ei ole karkkipäivä.
Kankkusen poteminen lapsi kotona olisi kaameaa
Vierailija kirjoitti:
Jos oma elämä ei "lopu", teette jotain väärin. Niiden vanhempien, jotka ehtivät itsekseen työskennellä, liikkua ja harrastaa, lapsia saammekin sitten tavata mielenterveyspalveluissa, jonne he päätyvät vanhempien koko lapsuusajan jatkuneen puutteellisen läsnäolon aiheuttamien ongelmien vuoksi.
Ei mun elämä ole loppunut, se on nyt sitä vain lasten kanssa. Muuttanut muotoaan. Paremmaksi. T: se neljän äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meneekö teillä myös kaikki energia esim lemmikkiin tai työhön? Niin että voisitte sanoa ettei teillä sen takia ole omaa elämää. Kyllä kaikilla jonkinlainen oma elämä on. Elämää eletään omalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siten, että omia aikatauluja ei enää ole. On lapsen neuvolaa, lääkäriä, hammaslääkäriä, vanhempainiltaa, kehityskeskustelua jne. Kaikki lapsen asiat menevät omiesi edelle. Lenkille, bailaamaan, matkoille tai kaupoille et lähde tuosta vaan, aina on oltava joku toinen hoitamassa lasta sen aikaa ellet sitten ota lasta mukaan. Ylitöitä ei voi tehdä, koska päiväkoti menee kiinni tiettyyn aikaan. Ihan helvetisti on rajoituksia verrattuna lapsettomaan elämään. Siksi mulla onkin vain yksi lapsi, nyt jo teini, en ymmärrä ihmisiä jotka pidentävät elinkautistaan tekemällä lisää lapsia.
Kyllä mulla on nimenomaan omat aikataulut, lasten jutut sovitellaan siihen, ja mulla on mieskin joka voi hoitaa noita lasten juttuja. Miksi kaikki lapsen asiat pitäisi mennä edelle? Mies on käynyt kävelylenkillä joka helvetin ilta kaikki nämä vuodet kun meillä on ollut lapsia, ja monta kertaa viikossa kävi vanhaa äitiään katsomassa ja nyt kun hän kuoli, käy veljensä luona. Ei ole miehen elämä muuttunut yhtään, se ei matkustele eikä bailaa tai käy kaupoilla, se tykkää käydä kävelemässä. Samoin minun harrastuksiani rajoittaa lähinnä työ, ei lapset. Ei ne lapset ole päiväkodissa 18 vuotta.
ap
Aplla alkaa mennä tunteisiin se, että jotkut oikeasti haluaa muuttaa elämäntyyliä lasten syntymän jälkeen. Totta kai ensimmäiset vuodet menee suurimmaksi osaksi lapsen aikatauluilla eikä silleen "minun aikatauluissa elettiin, lapsi sai sopeutua".
Ai sori korjaan, pitäisi mennä lapsen aikataulussa.
Ei se, että HALUTAAN muuttaa, vaan valitetaan siitä ja tuomitaan ihmiset jotka nauttivat elämästä myös lasten kanssa. Anna omasi pois jos et kestä.
Ihan näin yleisesti voisin heittää, että ihmiset tuomitsee helpommin lapsettomat kuin ne joilla lapsia on. Kuka tuomitsee lasten tekemisen? Enkä ole kyllä kenenkään valittavan siitä, kuinka kauheaa on jos joku nauttii elämästään lasten kanssa.
Minä olen kuulut miljoonakertaa. "kyllä vauvavuosi oli kamala! Ai ei sinusta? Vauvasi oli sitten varmaan hoidossa koko ajan!" "en voi lähteä juhlimaan kun lapsille ei löydy hoitajaa.. Ai sinä et edes halua? Kuule kyllä ne lapset voi joskus pistää hoitoonkin!" "ottakaa nyt sitä omaa aikaa ja nauttikaa! Ai nautitte lasten kanssa? Kuule et mitään pyhimyskruunua saa vaikka esität..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se vaan loppuu ainakin hetkeksi. Enkä nyt puhu ryyppyreissuista yms, en itse oo koskaan niitä harrastanut, mutta kyllä se välillä nyppi kun en lähes 7 vuoteen (siihen kun kuopus aloitti ekaluokalla) päässyt ilman lasta kuin töihin ja vessaan. Ei hetkeäkään yksin. Lapset kulki mukana kaikki ostosreissut, kylään en päässyt ilman lasta, lääkäriinkin piti ottaa lapset mukaan, kampaajalla en käynyt 7 vuoteen kun en päässyt, harrastuksia ei mitään.
Jos se tekee musta paskan äidin jolta pitäis ottaa lapset huostaan, että oisin edes välillä halunnut käydä edes yhden kahvin juomassa kaverini kanssa lähikahvilassa tai tunnin salilla niin olkoon, mutta oikeasti meinasi pää levitä välillä. Nyt on paljon helpompaa kun esikoinen on 10 ja kuopus 8 ja voin käydä töiden jälkeen esim. kampaajalla, kun lapset pärjää koulun jälkeen sen tunnin tai pari yksinään ennen kuin tuun kotiin ja laitan ruuan kun mies tulee kotiin.
Ei se ole lasten vaikutusta, jos sulla on mies, joka on täysi vapaamatkustaja.
Vierailija kirjoitti:
Meneekö teillä myös kaikki energia esim lemmikkiin tai työhön? Niin että voisitte sanoa ettei teillä sen takia ole omaa elämää. Kyllä kaikilla jonkinlainen oma elämä on. Elämää eletään omalla tavalla.
Niin joo kun työ ja lemmikki on sama ku lapsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- naisista tulee tosikkoja
- miehet alkaa viettää enemmän aikaa töissä, välttelevät kotia (hankkiutuvat seksisuhteeseen)
- seksi loppuu, sillä löysyys ja haluttomuus ja imetys
- ystävät karttelevat, paitsi ne ällöt
- kun tajuat tämän kaiken vietetään yo-juhlia
Apsta tulee mieleeni yksi sukulainen. Tuo nainen teki pienten lasten kanssa täyttä työpäivää. Lisäksi oli luottamustoimia ja muita harrastetita. Toki isä oli ihan osallistuva mutta hän teki pitkää päivää töitä jatkuvasti yrittäjänä (12/7).
Eli lapset eivät estäneet muuta elämää. Itse kyllä säälin oikeasti noita lapsia. Koetin olla heidän kanssaan paljon koska näin sen aikuisenpulan joka heillä oli. Osa lapsista oireili lapsena ja yksi käy sitten aikuisena korjaamassa vaurioita ammattilaisen kanssa.
Eli joo laspset ei tosiaan estä ja kyllä ne menee siinä sivussa. Tai sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin se 16-vuotiaan äiti, joka toisessa ketjussa määritteli oman elämän olevan noin 20 vuotta hyllyllä ja palailevan pätkittäin, vastauksena viestiin, jossa todettiin oman elämän päättyneen kokonaan.
Suurin ero aikaan ennen lapsia, minkä ikäisiä tahansa, on ihan ilmiselvä. Siitä, kun lapsi ilmoittaa tulostaan, siihen saakka, kun hän on aikuinen, joudut joka asiassa ottamaan hänen tarpeensa (tahtonsa, toiveensa, olinpaikka, mielipiteensä jne. jne.) huomioon, yleensä etusijalla omiin nähden. Vanhempi on se, jonka täytyy jaksaa, täytyy joustaa, täytyy tukea, täytyy ymmärtää ja täytyy rajoittaa... Kunnes tulee aika, jolloin vanhempi on tehnyt itsensä tarpeettomaksi, ja voi jälleen ajatella ensisijaisesti itseään.
Näin ajattelevat ihmiset ovat siis aina olleet vaan itsekkäitä. Et ole ennen lasta huomioinut ketään muuta elämässäsi, ja nyt lapsen myötä on pakko tai sossut vie. Hyi.
Olipahan oikaisu. Toki olen huomioinut myös muut läheiseni, mutta ymmärrettävästi en ole koskaan ollut heistä tai heidän tekemisistään samalla tavalla vastuussa kuin omasta lapsesta, aikuisia kun ovat enkä ole heidän äitinsä.
Vastuu on joskus raskasta, ja minusta sen voi jo vuonna 2017 myöntää. Olisi myös mukavaa, mikäli jo neuvolassa valmennettaisiin siihen huolen määrään, jota vanhempana saa kantaa, ja joka ei ilmeisesti lopu koskaan (totesi tänään oma 70-vuotias äitini). Ilmeisesti se ei kuitenkaan ole mahdollista.
Olen vanhempieni edunvalvoja, silti sekään tehtävä ei vaativuudessaan ole vetänyt vertoja vanhemmuudelle. Vähän on kyljet kolhuilla, noin kuvaannollisesti. Ja onhan sitä joutunut jättämään omat juttunsa taka-alalle, jos vertaa vaikka siihen huolehtimaan 19-vuotiaaseen, joka mielestään tiesi kaikesta kaiken lähtiessään valloittamaan maailmaa ;) En silti vaihtaisi pois. Paljon päiviä kyllä, kokonaisuutta en.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se vaan loppuu ainakin hetkeksi. Enkä nyt puhu ryyppyreissuista yms, en itse oo koskaan niitä harrastanut, mutta kyllä se välillä nyppi kun en lähes 7 vuoteen (siihen kun kuopus aloitti ekaluokalla) päässyt ilman lasta kuin töihin ja vessaan. Ei hetkeäkään yksin. Lapset kulki mukana kaikki ostosreissut, kylään en päässyt ilman lasta, lääkäriinkin piti ottaa lapset mukaan, kampaajalla en käynyt 7 vuoteen kun en päässyt, harrastuksia ei mitään.
Jos se tekee musta paskan äidin jolta pitäis ottaa lapset huostaan, että oisin edes välillä halunnut käydä edes yhden kahvin juomassa kaverini kanssa lähikahvilassa tai tunnin salilla niin olkoon, mutta oikeasti meinasi pää levitä välillä. Nyt on paljon helpompaa kun esikoinen on 10 ja kuopus 8 ja voin käydä töiden jälkeen esim. kampaajalla, kun lapset pärjää koulun jälkeen sen tunnin tai pari yksinään ennen kuin tuun kotiin ja laitan ruuan kun mies tulee kotiin.
Minä taas en missään nimessä ottanut kaksosia mukaan kauppareissuille tai mihinkään, joskus piti käydä niiden kanssa jossain yksin, niin kyllähän se oli helvettiä kantaa kahta kaukaloa kun ei ovista mahtunut. Kun kaksoset kasvoi niin alkoivat joskus harvoin päästä kauppaan mukaan, yleensä vain toinen jos ei ollut toista aikuista mukana. Esikoisen kanssa aikoinaan oli helppo kulkea missä vaan, ei häirinnyt missään kampaajalla tai hammaslääkärissä.
Olis kyllä mielenkiintoinen tietää minkälaisen miehen kanssa olet kersat tehnyt...
ap
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se vaan loppuu ainakin hetkeksi. Enkä nyt puhu ryyppyreissuista yms, en itse oo koskaan niitä harrastanut, mutta kyllä se välillä nyppi kun en lähes 7 vuoteen (siihen kun kuopus aloitti ekaluokalla) päässyt ilman lasta kuin töihin ja vessaan. Ei hetkeäkään yksin. Lapset kulki mukana kaikki ostosreissut, kylään en päässyt ilman lasta, lääkäriinkin piti ottaa lapset mukaan, kampaajalla en käynyt 7 vuoteen kun en päässyt, harrastuksia ei mitään.
Jos se tekee musta paskan äidin jolta pitäis ottaa lapset huostaan, että oisin edes välillä halunnut käydä edes yhden kahvin juomassa kaverini kanssa lähikahvilassa tai tunnin salilla niin olkoon, mutta oikeasti meinasi pää levitä välillä. Nyt on paljon helpompaa kun esikoinen on 10 ja kuopus 8 ja voin käydä töiden jälkeen esim. kampaajalla, kun lapset pärjää koulun jälkeen sen tunnin tai pari yksinään ennen kuin tuun kotiin ja laitan ruuan kun mies tulee kotiin.
Luulin ensin, että olet yksinhuoltaja. Sulla on kuitenkin mies, miksi hän ei kanna vastuutaan perheestä ja lapsista?
Ei se siihen se elämä lopu. Voihan sen lapsen aina jättää toiselle vanhemmalle, sukulaisille tai viedä lomillakin ja vapaapäivinä päiväkotiin. Kaikista parhaimmassa asemassa on vuorohoitoa tarvitsevat lapset: Tarvitsee vain varata hoito esim. viikonlopulle ja valehdella että on töitä, varaa vaikka yövuoroa, niin voi ihan rauhassa käydä viihteellä ja vielä nukkua krapulaa pois ennenkuin hakee lapsen hoidosta.
Vierailija kirjoitti:
Apsta tulee mieleeni yksi sukulainen. Tuo nainen teki pienten lasten kanssa täyttä työpäivää. Lisäksi oli luottamustoimia ja muita harrastetita. Toki isä oli ihan osallistuva mutta hän teki pitkää päivää töitä jatkuvasti yrittäjänä (12/7).
Eli lapset eivät estäneet muuta elämää. Itse kyllä säälin oikeasti noita lapsia. Koetin olla heidän kanssaan paljon koska näin sen aikuisenpulan joka heillä oli. Osa lapsista oireili lapsena ja yksi käy sitten aikuisena korjaamassa vaurioita ammattilaisen kanssa.
Eli joo laspset ei tosiaan estä ja kyllä ne menee siinä sivussa. Tai sitten ei.
Aamen 🙏🏼
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apsta tulee mieleeni yksi sukulainen. Tuo nainen teki pienten lasten kanssa täyttä työpäivää. Lisäksi oli luottamustoimia ja muita harrastetita. Toki isä oli ihan osallistuva mutta hän teki pitkää päivää töitä jatkuvasti yrittäjänä (12/7).
Eli lapset eivät estäneet muuta elämää. Itse kyllä säälin oikeasti noita lapsia. Koetin olla heidän kanssaan paljon koska näin sen aikuisenpulan joka heillä oli. Osa lapsista oireili lapsena ja yksi käy sitten aikuisena korjaamassa vaurioita ammattilaisen kanssa.
Eli joo laspset ei tosiaan estä ja kyllä ne menee siinä sivussa. Tai sitten ei.
Aamen 🙏🏼
Ei se tarkoita, että elää omaa elämää että jättää lapset koko ajan sivuun. Kas kun me jotkut haluamme tehdä myös kaikenlaista lasten kanssa ja se on siltikin ihan sitä meidän omas elämää. Miten tämä on vaikea ymmärtää?
Alue: Aihe vapaa
Samaa mäkätystä se oli silloinkin. Tapetilla oli ensimmäisen sukupolven uraihmiset, 30 ja risat, jotka eivät osanneet kotonaan mitään. Niille piti erikseen opettaa mikä on perhe. Tosin oman ajan ottaminen ja matkustelu yksin tai tuli ekaa kertaa puheeksi. Lamavuosina tosin perheen perustamisesta tuli taas normaali vaihtoehto nuorillekin, kun ei kellään ollut uraa. t. äiti vuodesta -91.