Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Selittäkää nyt mulle, miten oma elämä loppuu kun saa lapsen?
13.01.2017 |
Minkälaista elämää te oikein elätte? Ja miksi sitten teette lapsen jos teidän elämäntyyliin ei lapsi sovi? Minkälaista teidän oma lapsuus oli? Oliko teidän vanhempien elämä loppu sen takia että te olitte syntyneet?
Minä pidän lapsia normaaleina perheenjäseninä, kun ne on vauvoja niitä pitää hoitaa ja vahtia, mutta se vähenee jatkuvasti, muutama vuosi niin ei tarvi tehdä juuri mitään. Mistä se tulee että 18-20-vuotta joku sanoi että oma elämä on hyllyllä? Mun esikoinen muutti kotoa vasta 17v. mutta ei se mun elämään juurikaan vaikuttanut enää vuosiin, se vaan oli henkilö joka asui tässä talossa kuten mieheni ja minäkin, perheenjäsen, ihan samoin vois olla vaikka mun äiti tai sisko. Ja kun kersa on muuttanut kotoa viimeistään 18-vuotiaana, niin miten se joillakin vielä silloinkin jotenkin estää omaa elämää?
Minä sain kaksosetkin, ja silti mulla on ollut aina oma elämä, en ole koskaan tiennyt miten voisin olla ilman, tai elää jonkun muun elämää.
Kommentit (152)
Tähän keskusteluun liittyen haluan sanoa kaikille teille, joista tuntuu että "oma elämä" on hyllyllä lasten takia, että pysähtykää miettimään vähän. Jos teistä tuntuu koko ajan siltä, että vain odotatte sitä kun lapset kasvaa ja "oma elämä" alkaa, niin herätys! Te missaatte omien lastenne lapsuuden! Olen ihan varma, että vanhana ette muistele haikeana niitä menetettyjä baarireissuja, vaan sitä, että ette olleet henkisesti läsnä kun lapsenne oli pieniä. Lapsuus on loppupeleissä ihan hirveän lyhyt aika, jälkeen päin ajateltuna yksi silmänräpäys. Nauttikaa siitä elämästä just nyt. Tehkää siitä, niissä puitteissa mitä teillä on, just niin hyvää ja parasta mihin pystytte. Koska elämässä on kyse tästä hetkestä, ei siitä sitku -tulevaisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka puhuu lapsista kersoina, ei oikeasti voi olla hyvä äiti. Ap:llä tuskin on yhtäkään lasta, kunhan aikansa kuluksi trollailee.
Kyllä meilläpäin kaikki sanoo kersoja kersoiksi, ja naapurin kakaroiksi :D Jotkut omituisimmat sanoo jopa mukuloiksi tai pennuiksi.
ap
Meilläpäin sun kaltaisia ihmisiä sanotaan kusipäiksi :D
Jaa miksi? Mikäs nyt noin ilkeesti saa sanomaan?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä voin selittää aloittajalle. Oma elämä = elämä, jossa ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestään. Se loppuu, kun saa lapsen, koska lapsi tarvitsee vanhempiensa hoivaa ja huolenpitoa. Toki, jos isä hoitaa lapsen kokonaisuudessaan, äiti voi jatkaa omaa elämäänsä, jossa ei tarvitse huolehtia kuin itsestään. Tai voihan sosiaaliviranomaisetkin huolehtia, jos isääkään ei kiinnosta.
Muttakun ei se oma elämä ole vain hauskanpitoa ilman vastuuta! Se elämä on elämää lasten kanssa!
Niin siis joidenkin elämä kun on hauskanpitoa ilman vastuuta, kunnes tekee lapsen ja alkaa elämään elämää lasten kanssa. Kiteytit keskustelun pointin kommenttiisi; elämä voi olla hauskanpitoa ilman vastuuta toisesta ihmisestä ja siksi kaikki eivät halua muuttaa sitä tekemällä lapsia.
Itseasiassa, minä en alunperinkään ihmettele niitä jotka eivät tee lapsia, ei tarvi jos siltä ei tunnu että oikeen kovasti oman lapsen haluaa, vaan ihmettelen niitä vanhempia jotka ovat tehneet jopa useammankin lapsen, ja sitten itkevät että elämä loppui. Miksi tehdä lapsi jos ei pysty elämään lapsen kanssa rinnakkaiseloa?
ap
Jotenkin sekava tuo aloituksesi oli, mutta siihen yhdyn, että ei mulla ainakaan ole ollut mitään vaikeuksia sujahtaa lapsiperhe-elämään. Mulla on kaksi poikaa, kumpikaan ei ole ollut yökukkuja - eli olen päässyt ilmeisen helpolla. Täydet yöt on nukuttu jo parikuisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh ennen lasta viikonloput olin ulkona (ravintoloita tai baareja). Onnistuu ravintola lapsen kanssa, mutta vähän eri meininki uhmaikäisen kanssa kuin rauhassa aikuisten kanssa.
Tuossa yksi esimerkki. Ei elämä lopu, se muuttuu radikaalisti monella. Ja 15 v lapsi on eri asia kuin 2 v.. Mutta siksihän sitä sanotaan, että VAUVAN myötä elämä muuttuu.
Itse imetin (ei edes kelvannut pullo ensimmäisen kuukauden jälkeen). Omistan isot tissit, keskivartalo aika lyhyt, imetys onnistui vain kyljellään maaten, hiljaisuudessa. Vauva siis häiriintyi jos joku puhui vieressä.. Vauva söi 2 h välein. Olin siis ns. kodin vanki.
Esimerkkejä olisi kyllä lisääkin.
Niin, no täällä puhutaan että se elämä LOPPUU, siis totaalisesti loppuu, ei vaan muutu vähäksi aikaa, vaan loppuu ikuisiksi ajoiksi tai ainakin siihen asti kun lapsi on elänyt jo muutaman vuoden omillaan. Sitä juuri ihmettelin että miten se elämä voi niin vaan loppua, ja miksi niin pitkäksi aikaa tulee niin hirveän vaikeaa, vauvavuosi on vaan vuosi, ja jos nyt sattuu olemaan jotain uhmakausia tai hankalia murrosikäkausia, niin nekin menee suht nopeasti ohi. En ymmärrä miten lapsen uhmaikä estää elämästä omaa elämää... Mä en voi nyt mennä elokuviin kun mun lapsella on uhmaikä..?
ap
No tietenkin voit mennä elokuviin jos olet onnekas ja lapsen isä on kuvioissa tai muita läheisiä hoitajia tarjolla. Joillain ei ole tukiverkostoa juuri lainkaan ja varmaan tässä haetaan sitä, että ennen lasta pystyit tekemään päätöksiä hetken mielijohteesta, lapsen kanssa mietit sen sopivan ajan mikä ei sekoita liikaa sitä "pakettia" (varsinkin jos ulkopuolinen hoitaja). Kyselet sitten mahdollisen hoitajan menoista, siitä tuleeko hän kotiisi vai vietkö lapsen hoitajan luokse.. Jne.. Kaikki on vain hankalampaa. Tai osalla, ei kaikilla.
Onko se että joutuu säätämään asioitaan toisten ihmisten takia sitä että oma elämä loppuu? Mun mielestä se on juuri sitä elämää, minä säädän kaikkien ihmisten kanssa jatkuvasti, töissä varsinkin, mun työ on lähinnä sumplimista kun olen esimiehenä ja kaikki työt ja tekijät pitää saada kohtaamaan niin että asiakkaat on tyytyväisiä.
ap
Pointti oli se että kyllä jokainen ehkä jotenkin jonkinlaisen säädön jälkeen pääsee ulos tai asioille yksin (tuttu hoitaja tai perhetyöntekijä). Moni pistää lapsen edun oman edelle. Ei jätä kovin hepposin perustein lasta vieraan hoitajan kanssa (silloin pitää olla itsellä jotai todella tärkeää menoa esim leikkaus/toimenpide sairaalassa tms). Lisäksi jos lapsella on esim yksi vakio hoitaja johon tottunut ja tällä hoitajalla on omakin elämä, kuormittavia asioita meneillään ei silloin mielellään vaivaa häntä varsinkaan minkään turhan asian takia (=leffa, ravintolassa käynti...).
Nämä on asioita miksi jotkut kokevat elämän olevan "loppu". Ei kirjaimellisesti mutta sitten kun olet ollut lasten kanssa liian kauan, etkä hetkeäkään erossa alkaa seinät kaatua päälle. Tuntuu surkealta kun ei pääse mihinkään juuri silloin kun on se paska fiilis.
Niin no tässähän se tulikin, kun vanhemmilla on kaikki muka turhaa (elokuvat ja ravintolassa käynti tai mikä tahansa oma harrastus) niin silloin vanhemmalla alkaa seinät kaatua päälle ja on paska fiilis, onko se muka lapselle parasta?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa surulliselta, sen nuoren kannalta siis, jos kotona asuva nuori "ei vaikuta elämään".
Mutta tää on aika tyypillistä sen aikakauden vanhemmille joiden omassa lapsuudessa vanhempien rooli oli käskeä ja kieltää, ja kun se lakkasi jossain vaiheessa toimimasta niin lakattiin olemasta vanhempia, ja siinä jää itse kokonaan vaille sitä mallia miten olla läsnä teinin elämässä. Tyhjästä on vaikea sitten itsekään nyhjäistä.
Niin miten sen nuoren pitäisi vaikuttaa negatiivisesti mun elämään? Nuorella ihmisellä on yllätys yllätys ihan oma elämänsä myös, käy koulussa ja harrastuksissa, toki katsoo mun kanssa sarjoja yhdessä, kertoo juttujaan ym. mutta ei se vaikuta mun elämään mitenkään sen erikoisemmin kuin lapsuudenperheessäkään muut perheenjäsenet.
Eniten mun elämään vaikuttaa tietysti mies, meillä on kuitenkin se intiimi puoli ja me ollaan ne jotka tässä perheessä ollaan vastuussa taloudesta ja talon hoidosta ym. Lapset on se meidän elämän suola, ne tuo iloa suurimmaksi osaksi, mutta ne ei vie meiltä elämää millään lailla. Miten se olis mahdollista edes? Lapset rikastuttaa elämää, kun lapset on pois, talo on hiljainen ja minä ja mies hissutellaan ihan samalla tavalla kuin jos lapset olis paikalla. Ei se mene niin että heti kun lapset on talosta ulkona voi alkaa hengittää, rentoutua, tekemään jotain tai vaikka harrastamaan seksiä keittönpöydällä, samalla tavalla me eletään aina.
ap
Sinä kirjoitit että nuori ei vaikuta sun elämään. Ei siinä puhuttu siitä onko vaikutukset positiivisia vai negatiivisia, se kuulosti siltä että sulla on alivuokralainen johon ei ole sen syvempää suhdetta. Kommentoin vain sitä.
Koko keskustelu on koskenut sitä että kuinka hirveän paljon lapset vaikuttavat elämään, eli suorastaan lopettavat vanhempiensa oman elämän, eli minä tulkitsen että se vaikutus täytyy olla negatiivinen jos se elämiä ihan lopettaa. Munkin elämään lapset vaikuttavat mutta ei missään nimessä elämää lopettaen, siksi sanoin että mun elämään lapsilla, minkään ikäisillä, ei ole niin dramaattista vaikutusta, koska lapset ovat perheenjäseniä ja elävät rinnalla.
ap
En usko että kovin moni äiti tai isä kokee päivittäin niin että elämäni on loppu.. Vähiten näin kokee varmasti tasavertaisessa suhteessa elävät jossa vastuu jaetaan. Mutta sitten kun on yksin, siis oikeasti yksin. Ainut aikuinen kontakti on kaupan kassa niin silloin se elämä voi tuntua välillä aika kamalaltakin vaikka lastaan/lapsiaan rakastaakin. Yksin saat hengähdystauon vasta illalla kun lapset nukkuvat ja sitten olet itsekkin aivan loppu. Lapset kasvaa ja kiukuttelua ehkä vähemmän, joka paikkaan ei tarvitse kulkea lasten kanssa. Mutta jos on juuri meneillään se paha uhma, huonot unet jne.. Voi tuntua aika pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tähän keskusteluun liittyen haluan sanoa kaikille teille, joista tuntuu että "oma elämä" on hyllyllä lasten takia, että pysähtykää miettimään vähän. Jos teistä tuntuu koko ajan siltä, että vain odotatte sitä kun lapset kasvaa ja "oma elämä" alkaa, niin herätys! Te missaatte omien lastenne lapsuuden! Olen ihan varma, että vanhana ette muistele haikeana niitä menetettyjä baarireissuja, vaan sitä, että ette olleet henkisesti läsnä kun lapsenne oli pieniä. Lapsuus on loppupeleissä ihan hirveän lyhyt aika, jälkeen päin ajateltuna yksi silmänräpäys. Nauttikaa siitä elämästä just nyt. Tehkää siitä, niissä puitteissa mitä teillä on, just niin hyvää ja parasta mihin pystytte. Koska elämässä on kyse tästä hetkestä, ei siitä sitku -tulevaisuudesta.
Juuri näin! Ja siinä lasten elämässä pystyy olemaan paremmin läsnä kun välillä tekee jotain muutakin, on omia harrastuksia ym. Ei koskaan elämässä tiedä miten käy, sitä voi kuolla huomenna, siinä meni sitten hukkaan nekin vuodet kun odotteli että sitten kun...
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän keskusteluun liittyen haluan sanoa kaikille teille, joista tuntuu että "oma elämä" on hyllyllä lasten takia, että pysähtykää miettimään vähän. Jos teistä tuntuu koko ajan siltä, että vain odotatte sitä kun lapset kasvaa ja "oma elämä" alkaa, niin herätys! Te missaatte omien lastenne lapsuuden! Olen ihan varma, että vanhana ette muistele haikeana niitä menetettyjä baarireissuja, vaan sitä, että ette olleet henkisesti läsnä kun lapsenne oli pieniä. Lapsuus on loppupeleissä ihan hirveän lyhyt aika, jälkeen päin ajateltuna yksi silmänräpäys. Nauttikaa siitä elämästä just nyt. Tehkää siitä, niissä puitteissa mitä teillä on, just niin hyvää ja parasta mihin pystytte. Koska elämässä on kyse tästä hetkestä, ei siitä sitku -tulevaisuudesta.
Juuri näin! Ja siinä lasten elämässä pystyy olemaan paremmin läsnä kun välillä tekee jotain muutakin, on omia harrastuksia ym. Ei koskaan elämässä tiedä miten käy, sitä voi kuolla huomenna, siinä meni sitten hukkaan nekin vuodet kun odotteli että sitten kun...
ap
Miten menet harrastamaan kun ei ole hoitajaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siten, että omia aikatauluja ei enää ole. On lapsen neuvolaa, lääkäriä, hammaslääkäriä, vanhempainiltaa, kehityskeskustelua jne. Kaikki lapsen asiat menevät omiesi edelle. Lenkille, bailaamaan, matkoille tai kaupoille et lähde tuosta vaan, aina on oltava joku toinen hoitamassa lasta sen aikaa ellet sitten ota lasta mukaan. Ylitöitä ei voi tehdä, koska päiväkoti menee kiinni tiettyyn aikaan. Ihan helvetisti on rajoituksia verrattuna lapsettomaan elämään. Siksi mulla onkin vain yksi lapsi, nyt jo teini, en ymmärrä ihmisiä jotka pidentävät elinkautistaan tekemällä lisää lapsia.
Kyllä mulla on nimenomaan omat aikataulut, lasten jutut sovitellaan siihen, ja mulla on mieskin joka voi hoitaa noita lasten juttuja. Miksi kaikki lapsen asiat pitäisi mennä edelle? Mies on käynyt kävelylenkillä joka helvetin ilta kaikki nämä vuodet kun meillä on ollut lapsia, ja monta kertaa viikossa kävi vanhaa äitiään katsomassa ja nyt kun hän kuoli, käy veljensä luona. Ei ole miehen elämä muuttunut yhtään, se ei matkustele eikä bailaa tai käy kaupoilla, se tykkää käydä kävelemässä. Samoin minun harrastuksiani rajoittaa lähinnä työ, ei lapset. Ei ne lapset ole päiväkodissa 18 vuotta.
ap
Aplla alkaa mennä tunteisiin se, että jotkut oikeasti haluaa muuttaa elämäntyyliä lasten syntymän jälkeen. Totta kai ensimmäiset vuodet menee suurimmaksi osaksi lapsen aikatauluilla eikä silleen "minun aikatauluissa elettiin, lapsi sai sopeutua".
Ai sori korjaan, pitäisi mennä lapsen aikataulussa.
Ei se, että HALUTAAN muuttaa, vaan valitetaan siitä ja tuomitaan ihmiset jotka nauttivat elämästä myös lasten kanssa. Anna omasi pois jos et kestä.
Ihan näin yleisesti voisin heittää, että ihmiset tuomitsee helpommin lapsettomat kuin ne joilla lapsia on. Kuka tuomitsee lasten tekemisen? Enkä ole kyllä kenenkään valittavan siitä, kuinka kauheaa on jos joku nauttii elämästään lasten kanssa.
Minä olen kuulut miljoonakertaa. "kyllä vauvavuosi oli kamala! Ai ei sinusta? Vauvasi oli sitten varmaan hoidossa koko ajan!" "en voi lähteä juhlimaan kun lapsille ei löydy hoitajaa.. Ai sinä et edes halua? Kuule kyllä ne lapset voi joskus pistää hoitoonkin!" "ottakaa nyt sitä omaa aikaa ja nauttikaa! Ai nautitte lasten kanssa? Kuule et mitään pyhimyskruunua saa vaikka esität..."
Se on muuten just noin. Ne, jotka ovat tehneet lapsensa liian aikaisin ollessaan vielä henkisesti keskenkasvuisia, eivät voi käsittää että jotkut nauttivat omasta elämästään lasten kanssa. Kenenkään ei kannattaisi tehdä lapsia jos elämän pääasiallinen sisältö ja elämän mielekkääksi kokeminen edellyttää joka viikonloppuisia baari-iltoja, ex-tempore shoppailumaratoneja tai netflixmaratoneja tai itsekseen harrastamista joka arki-ilta. Jos kokee että tuo on ainoaa oikeaa "omaa elämää", niin älä herra jumala tee niitä lapsia. Seurauksena on katkera martyyrivanhempi ja lapset joilla on onneton lapsuus, koska vanhempi kokee ettei ole voinut lasten takia elää omaa elämää.
Tämä! Kiitos!
Ole hyvä. ;D
Tätä olen näin 4 lapsen äitinä ihmetellyt myös. Mun elämä on jatkunut kyllä tän 35v jolloin meillä on ollut alle 18v lapsi/a kotona.
Olen käynyt töissä, opiskellut, matkustanut, harrastanut ja tehnyt kaikkea sitä mitä lapsettomanakin. Ei meitä lapset ole koskaan estäneet elämästä, vain vähän hidastaneet joissain asioissa. Mukana ovat kulkeneet ja täysipäisiksi kasvaneet - 3 aikuista jo kouluttautuneet ja hyvissä vakitöissä. Meillä on aina nautittu elämästä perheenä, siksi varmaan en ole kokenut heitä koskaan rasitteena tai rajoitteena.
Alue: Aihe vapaa
Tästä olen samaa mieltä, täsmälleen.
En todellakaan koe oman elämäni (tai kuten hienosti sanotaan, oman aikani) loppuneen lasten synnyttyä.
Mutta totta hemmetissä elämäni muuttui. Mutta olin valmis ja halukas kokemaan sen muutoksen ja koin muutoksen positiivisena ja olen kokenut nyt jo 16 vuotta. Uskon, että jos en olisi saanut lapsia, olisin hyvin onneton ihminen. Mutta puhun vain omasta puolestani. Ja mulla on ollut ihana mies jakamassa tätä. Ja ikääkin meillä oli 30 v. kun esikoinen syntyi, eli menohalut oli jo tyydytetty ja maailmallakin reissattu.
En tajua miksi joku tekee lapsen, jos kokee täyden elämän olevan ainaista hauskanpitoa, tuntikausien sali- ja jumppamaratoneja, latte-iltapäiviä kavereiden kanssa ja tuntikausien shoppailua ja näistä luopuessa elämä loppuu. Silloin on todella tyhmää tehdä tuohon lapsi, se on molemmille osapuolille paska homma.