Lue keskustelun säännöt.
Miksi et kyläile kotiäidin luona?
Äitiys on välillä paskinta hommaa ikinä
13.01.2017 |
Olen kahden pienen lapsen kanssa kotona ja ikinä ei kukaan käy kylässä, vaikka pyydän. Itse en kehtaa enää itseäni kutsua toisten luo, vaikka sitäkin olen tehnyt. Käydään avoimissa kerhoissa ja ollaan kyllä aktiivisia, mutta koska kerhoissa usein energia menee vilkkaiden lasten perässä juoksemiseen ja suhteita ei ehdi luoda, kun jo pitääkin lähteä kotiin. Kavereita kyllä löytyy, mutta aina tuntuu olevan kaikki niin kiireisiä, eikä puhettakaan, että kukaan kysyis, voiko auttaa arjessa.
Ei ihme, että kotiäidit masentuu, on tämä ehkä yksinäisintä hommaa ikinä. Siis päivisin, onni on, kun mies saapuu töistä kotiin.
Kommentit (56)
Hah! Olin kymmenen vuotta kotiäitinä ja meillä taas väkeä pyöri ihan tungokseen asti. Olen introvertti luonne ja viihtyisin parhaiten omissa oloissani oman perheeni kanssa, mutta niin näköjään meillä kotona viihtyvät kaikki muutkin :D Välillä kyllästyin ja valehtelin joitain menoja että saa olla ihan rauhassa. Mutta toisaalta täytyy olla tyytyväinen silti että on ystäviä ja sukulaisia. Rakkaita ja rasittavia :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pidä lapsista enkä osaa olla lasten seurassa. Lapsiperheissä on usein sotkuista. Lapsia vahtiva vanhempi ei ole yleensä kummoistakaan seuraa. En usko, että minulla olisi kauheasti yhteistä kotiäidin kanssa.
Siinä muutama syy.
Ei halua tulla, kun on lapsista liikaa vilskettä ja sä kuitenkin paimennat niitä.
Kaveri valittanut ettei kukaan auta, tekisi mieli kysyä että autoitko sä mua?
Vierailija kirjoitti:
Onko kavereilla lapsia vai ei?
Jos ei ole, niin meluavat lapset, sinun elämäntilanteesi ja se, että eivät tosiaan halua alkaa arjessasi auttamaan, ovat varmaankin syyt. Itse olet lapsesi ja arkesi sen mukaiseksi tehnyt.
Ja jos kavereilla on jo isommat lapset (tai niitä pieniäkin) ja sen lisäksi työpaikka, niin aikuisia kontakteja on tarjolla töissä ja ei oikeasti jaksa ja ehdi aina lähteä kylään. Jos viikonkin käy töissä, niin viikonloput menee nopeasti ja on kiva olla vaan kotonakin. Saati sitten jos on vuorotyöt ja lapset.
Omani täyttävät nyt keväällä 3v ja 7v ja pahin kaaos alkaa olla takana. Hoitoon kumpikin mennyt 1v iässä. Nyt alkaa omien kanssa helpottaa (isompi nyt on ollut tolkkumukula jo kauan), niin en jaksa ihan vauvoja yhtään. Ei vain kiinnosta.
No on sun lapsetkin pieniä ja en itse kestäisi noin pieniä lapsia. 3v. vasta pieni onkin. Sitten menee, kun lapset alkaen 11vuotta.
Yhteisöllisyys ja yhdessä muiden kanssa tekeminen ja hengailu on se, mitä kaipaan! Yleensäkin kaipaan hirveesti ihmisiä ympärilleni! Ja että lähettäis toisten lapsiperheiden kanssa eri paikkoihin yms.
Mun siskon kanssa (asuu monensadan kilometrin päässä) tehdään niin, että toinen jää kattomaan lapsia sillä välin, kun toinen ulkoiluttaa molempien koirat tms. TÄTÄ tarkotan auttamisella arjessa! Enkä sitä, että joku tulee meille siivoamaan. Kyllä meillä on aina ruoka laitettuna ja pyykit pestynä. Mun varmaan pitäis muuttaa johonkin kommuuniin 😊 Mutta kiitos vastauksista, opin monta uutta asiaa...
Kyllä meillä aina tupa täynnä on, kun järkkään juhlat ja lapsillakin on tosi paljon kavereita esim. naapurustossa ettei me nyt mitään erakoita todellakaan olla, mutta jotenkin en vaan saa ihmisiä mukaan tai kyläilemään spontaanisti puolin ja toisin. Entisellä asuinalueella tutustuin hätäkahvien kautta naapuriin, jonka kanssa tehtiin ex tempore-kyläilyjä puolin ja toisin, mutta hänkin on palannut jo töihin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syitä, miksi teillä ei ehkä kukaan käy kyläilemässä:
1. Nykyisin perheillä on hyvin erilaisia vuorokausirytmejä. Näiden mukaan menee myös lasten päivärytmit. Sinun lapsillasi saattaa olla päiväuniaika eri aikaan kuin jonkun toisen kotiäidin lapsilla. Miksi kukaan toisi lapsensa leikkimään sinun lastesi kanssa, jos lapsesi ovat päiväunilla? Tai miksi kukaan toisi lapsensa leikkimään sinun lastesi kanssa, jos omilla lapsilla on päiväuniaika? On siis mahdollista, että ruokailuajat ja päiväuniajat menevät ristiin ja sen vuoksi ei kutsusta huolimatta tulla kylään.
2. Kaikilla kotiäideillä ei ole pulaa päiväkahviseurasta. On siis mahdollista, että nämä äidit tapaavat jo päivisin riittävästi ystäviään ja kavereitaan.
3. Perheessä voi olla pienten lasten lisäksi isompia lapsia. Eskarilainen on haettava tiettyyn aikaan eskarista tai olla kotona vastaanottamassa koululaista.
4. Kaikki kotiäidit eivät kaipaa päiväkahviseuraa. He tapaavat riittävästi muita äitejä avoimissa kerhoissa.
5. Jotkut kokevat kyläpaikassa olemisen raskaana, jos oma lapsi on kovin vilkas ja sen perässä saisi kuitenkin koko ajan juosta. Kotona on helpompaa, koska koti on järjestetty niin, ettei lasta tarvitse silmät selässäkin vahtia. Ja jos lapsi jotain rikkookin, siitä selviää pelkästään omalla harmituksella.
6. Joillain kotiäideillä voi olla erilaisia kotiprojekteja. Yksi bloggaa, toinen saattaa tehdä jotain freelancer-hommia, kolmas tekee käsitöitä myyntiin jne.
7. Lapsilla voi olla eläinallergioita tai äiti ei pidä eläimistä. Tai äiti tai lapsi voi pelätä koiria.
8. Spontaani kyläileminen on vähentynyt. Ihmisillä on niin paljon erilaisia menoja ja tekemistä, että suurin osa ei edes pidä siitä, jos kesken taaperon nukuttamisen tai kun on juuri menossa suihkuun tai kohtapuoliin lähdössä kauppaan tms, ovikello soi.
Tuossapa muutama syy, miksi sun on vaikea saada ketään teille kyläilemään.
Vierailija kirjoitti:
Yhteisöllisyys ja yhdessä muiden kanssa tekeminen ja hengailu on se, mitä kaipaan! Yleensäkin kaipaan hirveesti ihmisiä ympärilleni! Ja että lähettäis toisten lapsiperheiden kanssa eri paikkoihin yms.
Mun siskon kanssa (asuu monensadan kilometrin päässä) tehdään niin, että toinen jää kattomaan lapsia sillä välin, kun toinen ulkoiluttaa molempien koirat tms. TÄTÄ tarkotan auttamisella arjessa! Enkä sitä, että joku tulee meille siivoamaan. Kyllä meillä on aina ruoka laitettuna ja pyykit pestynä. Mun varmaan pitäis muuttaa johonkin kommuuniin 😊 Mutta kiitos vastauksista, opin monta uutta asiaa...
Kyllä meillä aina tupa täynnä on, kun järkkään juhlat ja lapsillakin on tosi paljon kavereita esim. naapurustossa ettei me nyt mitään erakoita todellakaan olla, mutta jotenkin en vaan saa ihmisiä mukaan tai kyläilemään spontaanisti puolin ja toisin. Entisellä asuinalueella tutustuin hätäkahvien kautta naapuriin, jonka kanssa tehtiin ex tempore-kyläilyjä puolin ja toisin, mutta hänkin on palannut jo töihin. Ap
Mene niihin paikkoihin, joihin haluaisit mennä toisen kotiäidin kanssa. Voi olla, että löydät jonkun muunkin äidin, joka on siellä lapsineen ja olisi ilahtunut aikuisesta seurasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ainakin tuli tuli kaveripariskunnan kanssa pieni välirikko, kun ilmoittivat että heillä ei näin naimisiin mentyä ja lisäännyttyä ole aikaa tällaiselle turhanpäiväiselle hengailulle meidän (vielä) lapsettoman pariskunnan kanssa usein. Kun perheellisen elämässä on aina jotain tärkeämpää kuulemma. Ovat aikuistuneet tuosta käytöksestä useamman lapsen ja pelkän perheen kesken hengailun jälkeen. Ovat pahoitelleet ja toivovat voivansa nähdä meitä useammin ja että ovat aiemmin käyttäytyneet typerästi. Että ihan kuin perheellisyys muka sulkisi ystävät pois.
Joillakin ihmisillä on vain tiukassa käsityksiä lapsien kanssa elämisestä, tulivat ne sitten lapsellisten tai lapsettomien puolelta. Ehkä sun kaveripiiri olettaa jotain? Tai ehkä sä oletat heiltä jotain? Puhukaa.
Vierailija kirjoitti:
Yhteisöllisyys ja yhdessä muiden kanssa tekeminen ja hengailu on se, mitä kaipaan! Yleensäkin kaipaan hirveesti ihmisiä ympärilleni! Ja että lähettäis toisten lapsiperheiden kanssa eri paikkoihin yms.
Mun siskon kanssa (asuu monensadan kilometrin päässä) tehdään niin, että toinen jää kattomaan lapsia sillä välin, kun toinen ulkoiluttaa molempien koirat tms. TÄTÄ tarkotan auttamisella arjessa! Enkä sitä, että joku tulee meille siivoamaan. Kyllä meillä on aina ruoka laitettuna ja pyykit pestynä. Mun varmaan pitäis muuttaa johonkin kommuuniin 😊 Mutta kiitos vastauksista, opin monta uutta asiaa...
Kyllä meillä aina tupa täynnä on, kun järkkään juhlat ja lapsillakin on tosi paljon kavereita esim. naapurustossa ettei me nyt mitään erakoita todellakaan olla, mutta jotenkin en vaan saa ihmisiä mukaan tai kyläilemään spontaanisti puolin ja toisin. Entisellä asuinalueella tutustuin hätäkahvien kautta naapuriin, jonka kanssa tehtiin ex tempore-kyläilyjä puolin ja toisin, mutta hänkin on palannut jo töihin. Ap
Minä en kaipaa ihmisi ympärilleni vain seuran vuoksi, vaan kun tapaan ystäviäni, haluan todellakin syventyä keskusteluun, tanssia tai muuten keskittyä johonkin muuhun kuin huomiota vaativaan lapsilaumaan. En myöskään kaipaa auttamista arjessa, en pyytäjänä enkä auttajana. Ja varsinkaan en kaipaa mitään ex tempore kyläilyjä. Ajatuskin siitä, että jokin lapsiperhe paukahtaisi kutsumatta kotiini, on vastenmielinen.
En sano, että sinun elämäntapasi on väärä tai huono. Kunhan nyt tuon näkökulman ihmiseltä, joka todennäköisesti ei voisi olla ystäväsi enää tuossa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteisöllisyys ja yhdessä muiden kanssa tekeminen ja hengailu on se, mitä kaipaan! Yleensäkin kaipaan hirveesti ihmisiä ympärilleni! Ja että lähettäis toisten lapsiperheiden kanssa eri paikkoihin yms.
Mun siskon kanssa (asuu monensadan kilometrin päässä) tehdään niin, että toinen jää kattomaan lapsia sillä välin, kun toinen ulkoiluttaa molempien koirat tms. TÄTÄ tarkotan auttamisella arjessa! Enkä sitä, että joku tulee meille siivoamaan. Kyllä meillä on aina ruoka laitettuna ja pyykit pestynä. Mun varmaan pitäis muuttaa johonkin kommuuniin 😊 Mutta kiitos vastauksista, opin monta uutta asiaa...
Kyllä meillä aina tupa täynnä on, kun järkkään juhlat ja lapsillakin on tosi paljon kavereita esim. naapurustossa ettei me nyt mitään erakoita todellakaan olla, mutta jotenkin en vaan saa ihmisiä mukaan tai kyläilemään spontaanisti puolin ja toisin. Entisellä asuinalueella tutustuin hätäkahvien kautta naapuriin, jonka kanssa tehtiin ex tempore-kyläilyjä puolin ja toisin, mutta hänkin on palannut jo töihin. Ap
Aidosti kiinnostaa, mitä hengailua ja yhdessä tekemistä se on että toinen vahtii lapsia ja toinen on lenkillä koirien kanssa?
Itse en ainakaan kaipaa tällaista yhtään. Osaan ja tykkään huolehtia omat lapseni ja muutenkin tuollainen töiden jakaminen kuuluu parisuhteeseen ja perheeseen, ei kavereille. Meillä minä kokkaan ja mies siivoaa, kumpaankaan ei kavereita tarvita tai edes haluta.
Joku yhdessä tekeminen voisi olla ehkä joku isompi projekti, vaikka autotallin maalaus mutta enpä sellaisiakaan projekteja kaipaa kuin pari kertaa vuoteen jos sitäkään. Haluan ystävien kanssa keskittyä siihen ystävään: kysellä kuulumisia (ei vauvan kuulumisia koko aikaa) ja tehdä jotain rauhallista tai rentoa, vaikka juoda kahvia tai tehdä joku hemmotteluhoito. Olisi kamalaa jos kotitöitä tehdessä (oli kyseessä vaikka yhdessä leipominen) joku tulisi "auttamaan". Lapset sotkee noissa hommissa jo ihan tarpeeksi, en halua aikuisia ihmisiä tekemään asioitani hankalammin tai väärällä tavalla.
(Ja en ole natsimutsi joka ei anna lasten sotkea keittiössä, vaan lapset otan kotitöihin mukaan enkä halua siksikään "vapaalla" hyysätä ja opettaa aikuisia)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteisöllisyys ja yhdessä muiden kanssa tekeminen ja hengailu on se, mitä kaipaan! Yleensäkin kaipaan hirveesti ihmisiä ympärilleni! Ja että lähettäis toisten lapsiperheiden kanssa eri paikkoihin yms.
Mun siskon kanssa (asuu monensadan kilometrin päässä) tehdään niin, että toinen jää kattomaan lapsia sillä välin, kun toinen ulkoiluttaa molempien koirat tms. TÄTÄ tarkotan auttamisella arjessa! Enkä sitä, että joku tulee meille siivoamaan. Kyllä meillä on aina ruoka laitettuna ja pyykit pestynä. Mun varmaan pitäis muuttaa johonkin kommuuniin 😊 Mutta kiitos vastauksista, opin monta uutta asiaa...
Kyllä meillä aina tupa täynnä on, kun järkkään juhlat ja lapsillakin on tosi paljon kavereita esim. naapurustossa ettei me nyt mitään erakoita todellakaan olla, mutta jotenkin en vaan saa ihmisiä mukaan tai kyläilemään spontaanisti puolin ja toisin. Entisellä asuinalueella tutustuin hätäkahvien kautta naapuriin, jonka kanssa tehtiin ex tempore-kyläilyjä puolin ja toisin, mutta hänkin on palannut jo töihin. Ap
Minä en kaipaa ihmisi ympärilleni vain seuran vuoksi, vaan kun tapaan ystäviäni, haluan todellakin syventyä keskusteluun, tanssia tai muuten keskittyä johonkin muuhun kuin huomiota vaativaan lapsilaumaan. En myöskään kaipaa auttamista arjessa, en pyytäjänä enkä auttajana. Ja varsinkaan en kaipaa mitään ex tempore kyläilyjä. Ajatuskin siitä, että jokin lapsiperhe paukahtaisi kutsumatta kotiini, on vastenmielinen.
En sano, että sinun elämäntapasi on väärä tai huono. Kunhan nyt tuon näkökulman ihmiseltä, joka todennäköisesti ei voisi olla ystäväsi enää tuossa tilanteessa.
En mä oo ikinä paukahtanut kenenkään luo kutsumatta...miten te näitä juttuja luette?! 😂 Ihan on yhteisellä molemminpuolisesta halusta nähty! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteisöllisyys ja yhdessä muiden kanssa tekeminen ja hengailu on se, mitä kaipaan! Yleensäkin kaipaan hirveesti ihmisiä ympärilleni! Ja että lähettäis toisten lapsiperheiden kanssa eri paikkoihin yms.
Mun siskon kanssa (asuu monensadan kilometrin päässä) tehdään niin, että toinen jää kattomaan lapsia sillä välin, kun toinen ulkoiluttaa molempien koirat tms. TÄTÄ tarkotan auttamisella arjessa! Enkä sitä, että joku tulee meille siivoamaan. Kyllä meillä on aina ruoka laitettuna ja pyykit pestynä. Mun varmaan pitäis muuttaa johonkin kommuuniin 😊 Mutta kiitos vastauksista, opin monta uutta asiaa...
Kyllä meillä aina tupa täynnä on, kun järkkään juhlat ja lapsillakin on tosi paljon kavereita esim. naapurustossa ettei me nyt mitään erakoita todellakaan olla, mutta jotenkin en vaan saa ihmisiä mukaan tai kyläilemään spontaanisti puolin ja toisin. Entisellä asuinalueella tutustuin hätäkahvien kautta naapuriin, jonka kanssa tehtiin ex tempore-kyläilyjä puolin ja toisin, mutta hänkin on palannut jo töihin. Ap
Minä en kaipaa ihmisi ympärilleni vain seuran vuoksi, vaan kun tapaan ystäviäni, haluan todellakin syventyä keskusteluun, tanssia tai muuten keskittyä johonkin muuhun kuin huomiota vaativaan lapsilaumaan. En myöskään kaipaa auttamista arjessa, en pyytäjänä enkä auttajana. Ja varsinkaan en kaipaa mitään ex tempore kyläilyjä. Ajatuskin siitä, että jokin lapsiperhe paukahtaisi kutsumatta kotiini, on vastenmielinen.
En sano, että sinun elämäntapasi on väärä tai huono. Kunhan nyt tuon näkökulman ihmiseltä, joka todennäköisesti ei voisi olla ystäväsi enää tuossa tilanteessa.
En mä oo ikinä paukahtanut kenenkään luo kutsumatta...miten te näitä juttuja luette?! 😂 Ihan on yhteisellä molemminpuolisesta halusta nähty! Ap
Vaikka et ilmoittamatta kenenkään oven taakse ilmaantuisikaan, niin ei tämä paljon asiaa paremmaksi tee: "Itse en kehtaa enää itseäni kutsua toisten luo, vaikka sitäkin olen tehnyt." Tuppaudut siis muille kylään. Jos ei kutsuta, kutsut itse itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kavereilla lapsia vai ei?
Jos ei ole, niin meluavat lapset, sinun elämäntilanteesi ja se, että eivät tosiaan halua alkaa arjessasi auttamaan, ovat varmaankin syyt. Itse olet lapsesi ja arkesi sen mukaiseksi tehnyt.
Ja jos kavereilla on jo isommat lapset (tai niitä pieniäkin) ja sen lisäksi työpaikka, niin aikuisia kontakteja on tarjolla töissä ja ei oikeasti jaksa ja ehdi aina lähteä kylään. Jos viikonkin käy töissä, niin viikonloput menee nopeasti ja on kiva olla vaan kotonakin. Saati sitten jos on vuorotyöt ja lapset.
Omani täyttävät nyt keväällä 3v ja 7v ja pahin kaaos alkaa olla takana. Hoitoon kumpikin mennyt 1v iässä. Nyt alkaa omien kanssa helpottaa (isompi nyt on ollut tolkkumukula jo kauan), niin en jaksa ihan vauvoja yhtään. Ei vain kiinnosta.
No on sun lapsetkin pieniä ja en itse kestäisi noin pieniä lapsia. 3v. vasta pieni onkin. Sitten menee, kun lapset alkaen 11vuotta.
Totta, melko pieniä kai nuo on, mutta se PAHIN ja työteliäin osuus on jo takana :) Pienempikin osaa jo auttavasti puhua niin, että voi ihan keskustelua viritellä ja saada selvää mitä se haluaa, syö itse, pukee jo hyvin ja kohta on ilman vaippaakin. Ja kun pienempi on tottunut siihen, että sisarus on olemassa, niin yllättävän hyvin leikkivät kahdestaankin. Ei tarvitse olla ihan koko ajan silmät selässä enää.
Vauvat ei ole minun juttu. Omat toki oli ihania, mutta toisten vauvoista en ole koskaan suuremmin innostunut. En halua pitää sylissä tmv.
Lisäksi töissä käynti tekee paitsi hyvää lompakolle, niin myös tämän äidin aivoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei uskoisi vastauksista, että ollaan VAUVApalstalla.
Vastaukset aggressiivissävytteisiä eikä suurimmalla osalla edes ole lapsia. Huh.
Ja ap, I feel you.
Olen lasten kanssa kotona ja monen perheettömän ystävän kanssa välit viilenneet. He ovat kaikessa tekemisessään hyvin itsekkäitä, minä haluaisin jutella ihan yleisellä tasolla (en lapsista! Ne keskustelut käydään toisten äitien kanssa enkä silloinkaan niistä erityisemmin pidä).
Sosiaalisten kontaktien puute on ikävää, pitäisi varmaan itsekin käydä avoimissa kerhoissa jne. Olen vaan kokenut ne jotenkin ahdistavina.
Minulle yksi rasittavin asia kotona olossa on ollut, että kaikki olettavat että voin tuosta vain lähteä vauvan kanssa kylään/kahville ja vain pari ystävää ymmärtää että helpompaa on juttelut ja touhuilut kun tulevat meille kahville. Toki siis vastavuoroisesti kyläilen näidenkin ystävien luona, mutta kun tuntuu että monet muut eivät viitsi meille vaivautua vastavuoroisesti kylään. Eli aina halutaan että minä ja vauva menemme kylään, mutta meille ei jakseta tulla. Ainoa toivomus itselläni on ollut, että ajankohta sovitaan etukäteen jotta osaan vauvan päiväunien kanssa säätää.
Onhan se aina mukavampaa kun ei tarvitse itse lähteä kotoa kylään ja kaveri tulee luokse, mutta kyllä sitä pitäisi jonkinlaista vastavuoroisuutta olla. Saatan olla vähän itsekäs ajatuksissani, mutta minun mielestä muutenkin vauvaperhettä koitetaan helpottaa hieman, ja käydään mieluummin heillä kylässä jos näin toivotaan. Paremminhan se vauva viihtyy kotona, ja kaikki vaipanvaihdot ja ruokailut sujuvat siinä sivussa paremmin. Voi oikeasti jutellakin helpommin.
En käy kotiäidin luona juurikaan kylässä enkä tykkää kotiäidin kanssa järkätä tapaamisia/shoppailureissuja, koska:
A) Kun menen kotiäidin luokse kylään, päähuomio on koko ajan lapsessa/lapsissa.
B) Puheet sivuavat koko ajan lasta/lapsia.
C) En niin ole kiinnostunut koko vierailuaikaa siitä lapsesta/niistä lapsista, vaan tulin sitä kotiäitiä tapaamaan.
D) Kotiäidin lapsi/lapset on/ovat koko ajan äänessä.
E) Kun haluan tavata kotiäidin hänen kotinsa ulkopuolella, jälkikasvu on mukana ja taas päähuomio on hänessä/heissä. Eipä ole shoppailu-/ravintolareissut rentouttavia kotiäidin ja jälkikasvun kanssa.
F) Ei ole kivaa kutsua kotiäitiä vierailulle omaankaan kotiin, koska taas jälkikasvu tulee mukaan ja päähuomio on koko ajan hänessä/heissä. Jälkikasvu sotkee meillä, vetää tavaroita alas jne.
Tässä nyt muutama syy miksi en niin tahdo viettää aikaani kotiäidin kanssa. Haluaisin kyllä, jos kotiäiti olisi vielä edes hitusen erillinen ihminen kuin jälkikasvunsa ja juttua riittäisi muistakin asioista kuin siitä lapsesta/lapsista tai vaikka jos hän vaikka joskus tulisi ihan yksin tapaamisiin, edes joskus.