Miksi et kyläile kotiäidin luona?

Kaveritko teki sen henkilökohtaisen arvovalinnan sinun puolesta tehdä lapsia?

Käyn töissä.

En voi sietää lapsia.

Mä en pidä kotiäideistä. Äitini oli kotiäiti halveksin häntä. Itse jouduin kotiäidiksi kun en päässyt sairauksien takia työelämään. Inhoan itseäni ja elämääni.

Mulla on kolme kaveria, jotka ovat tällä hetkellä kotiäiteinä, koska heillä kaikilla on alle puolen vuoden ikäiset vauvat + isompia alle kouluikäisiä. Vain yhden luona heistä käyn mielelläni, koska hänen elämänsä ei ole pelkkää vauvaa. Meillä riittää keskusteltavaa kaikesta muustakin. Nämä kaksi muuta taas jauhavat sen koko kyläilyn vauvan kakan koostumuksesta yöheräilyihin, ja vaikka välillä vaihdan puheenaihetta, he palaavat hyvin sujuvasti takaisin vauvoihinsa. Ymmärrettävää tiettyyn rajaan asti, mutta kun ei vaan jaksa koko_ajan puhua vauvasta. Mulla on itsellänikin kaksi alle kouluikäistä lasta, ja muistan jo heidän ollessaan vauvoja haluavani puhua nimenomaan kaikesta muusta kuin vauvastani, koska se elämä oli sitä vauvaa 24/7 muutenkin.

Lapset on parasta elämässäni! Mutta tämä yksinäisyys on perseestä, kun juurikin kaipaisin niitä tavallisia ei-kakkavaippakeskusteluita ja musta luonnollisimmin nämä keskustelut käydään kotona kahvikupin äärellä, kun lapset leikkivät omiaan. Kerhoissa saa kokoajan olla tarkkana, miten lapsi käyttäytyy, kun äidit osaa oikeasti olla aika veemäisiä toisilleen ja näpäyttää, jos leikit ei menekään ihan sopuisasti. Ja näpäyttää nimenomaan sitä äitiä....ap

Mulla sama juttu kun kommentoija numero viidellä, en vaan jaksa kuunnella enempää lapsijuttuja. Kävin säännöllisesti kotiäiti-kaverin luona kylässä, mutta kun koskaan ei voinut keskustella mistään muusta kuin niihin lapsiin liittyvistä asioista, kyllästyin enkä käy enää kyläilemässä.

Kiva kun on lapsia ja tottakai niistäkin voi puhua, mutta olisi kiva jos voisi puhua myös minulle tärkeistä asioista...

Se on tämä yksilökeskeinen yhteiskunta. Muistakaa sitten kun muoti muuttuu ketkä kävi kylässä.

Yritän, mutta kyllä se velvollisuudelta tuntuu. Kyläilyt ovat tylsiä. Päähuomio on koko ajan lapsissa, keskustelusta ei tule mitään. Istuskelen sitten kahvikupin ääressä ja katselen, kun ystävä kaitsee, komentaa, leikkii, siivoaa, vaihtaa vaippaa. Se on niin tylsää, että odotan mieluummin, että hän saa vapaaillan ja voimme tavata aikuisten kesken.

Koska sen kotiäidin aika menee vilkkaiden lasten perässä juoksemiseen.

Juu yksinäistä hommaa tämä on. Mäkin käyn lapseni kanssa kerhoissa, ja ne onkin melkein ainoat paikat missä pääsen juttusille muidenkin kuin perheenjäsenieni kanssa. Ja kuten ap sanoi, ei sielläkään pysty keskittymään aikuisten kanssa jutteluun kuin pieniksi hetkiksi.

Kuvitelkaa, mä olen viimeksi puhunut puhelimessakaan jonkun kaverini kanssa viime lokakuussa?!?! Saatikka että kasvotusten olis tavattu. Joitakin viestejä on vaihdettu, ja usein nekin minun aloittamana. Mä olen ihan tietoisen päätöksen tehnyt etten soita enää kenellekään enkä ehdota tapaamista, koska mä en vaan jaksa olla aina se aloitteentekijä.

Kysäise suoraan siellä perheryhmässä, että kaipaisko joku seuraa viikottain. Tarjoa vaikka omaa kotiasi tapaamispaikaksi ja perustakaa joku instamesegrambook-ryhmä, jossa voitte sopia tapaamisista tarkemmin. Moni muukin kaipaa samaa, muttei osaa kysyä siellä lasten perässä juostessa. Tai laita ihan lappu seinälle ja kerro, että olisit viikottaista juttuseuraa vailla.

Miksi se kotiäiti ei lähde illalla kun se mies on tullut töistä kotiin kahville tai lenkille?

Ei ole mitään yhteistä enää niiden ystävien kanssa jotka ovat lisääntyneet. Ei meitä kyllä koskaan mikään muu yhdistänytkään kuin juhliminen, eli nyt kun he eivät voi sitä tehdä, ovat he tarpeettomia minulle. Pahoittelut.

Missä sinä olit silloin, kun minä olin kotiäitinä?

Jotkut käy töissä? Myös minä, kotihoidontuella oleva, olen iltaisin työssä. En mä kerkee tai jaksa kyläillä. Meidän isäntä on iltaisin kotona, joten voit kyläillä sen kanssa.

Jos sun kaverit on päiväsaikaan töissä, niin voi olla hankala saada kerään kylään. Mut oletetaan kuitenkin tilanne, jossa kavereillasikin on teoriassa vapaata päivisin (vuorotyö, työttömyys, opiskelu). Voisitko kutsua kaverin tekemään jotain, niin kaverikin tietäisi, että luvassa on muutakin kuin kakkavaipoista keskustelua. Joku uusi haastava resepti tai leivonnainen, käsitöitä yhdessä jos olette siihen innostuneita, lautapelaamaan tms. Mikä nyt teillä toimii.

Helpompaa kotiäitinä on jutella kotona kun nuorin ei suostu unille vieraassa paikassa ja lapset saa omiin huoneisiin. Kotiäitinä on suoraan sanoen p*rseestä että oletetaan minun ehtivän joka paikkaan pienten lasten kanssa julkisilla. Miksi se yksinäinen kaveri ei hyppää siihen linja-autoon ja tule meille?

Takaan että lapsista puhun vain kysyttäessä, ei itsekään jaksa puhua heistä koko aikaa. Kakkavaipan tulen kyllä vaihtamaan tarpeen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään yhteistä enää niiden ystävien kanssa jotka ovat lisääntyneet. Ei meitä kyllä koskaan mikään muu yhdistänytkään kuin juhliminen, eli nyt kun he eivät voi sitä tehdä, ovat he tarpeettomia minulle. Pahoittelut.

Kamalaa jos joku kävis vaan velvollisuudentunnosta.

Onko sulla ap samassa elämäntilanteessa olevia kavereita? Niiden kanssa lienee helpointa sopia päivisin treffejä, laittaa lapset leikkimään ja kahvitella sitten aikuisten kesken. Kutsu joku kotiäiti lapsineen teille. Jos ei kukaan vanha kaveri ole siinä elämäntilanteessa, niin kutsu rohkeasti joku uusi tuttavuus jostain kerhosta/puistosta/naapurista.

Työssäkäyvillä ei vaan aika riitä tuollaisiin kyläilyihin. Jos vielä on päiväkoti-ikäisiä tai koululaisia kotona, niin arjessa ei jää todellakaan yhtään ylimääräistä aikaa. Lapsettomat taas ei usein jaksa sitä rumbaa, mitä pienten lasten kanssa on.