Taidan jäädä lapsettomaksi - miten oppia elämään sen kanssa?

Up

Mä jäin lapsettomaksi niin, että seurustelin nuorempana kaikenlaistne jännämiesten kanssa, joista ei ollut vakavaan parisuhteeseen eikä isäksi. Vasta jossain 35 vuoden iässä tajusin mistä johtui se "epäonni" että minulle aina "sattui" ihan hulluja miehiä: itsehän pokasin niitä komeita ja vähän pahiksen oloisia baarimaailmasta... 

Siinä vaiheessa kun kuvion tajusin, olin taas jo niin tottunut yksinelämiseen, että ei ollut mitään erityistä hinkua etsiä parisuhdetta vakavalta pohjalta. Ajattelin, että jos sopiva mies löytyy sattumalta, niin hyvä, jos ei, niin hyvä niinkin. Nyt olen 42 eikä ole löytynyt. Ja hyvä niin, iän myötä olen tullut aina vaan erakommaksi luonteeksi. 

Mutta oli tuossa vähän ennen neljääkymppiä kyllä äkillinen vauvakuume, joka iski kuiin salama kirkkaalta taivaalta ja kesti noin puoli vuotta. Harkitsin vakavissani jopa hankkiutua jostain baaripanosta raskaaksi, ilman että isä saisi koskaan tietää asiasta mitään. Mutta njääh, mä olin jo niin kotihiiri etten viitsinyt edes missään baareissa käydä. Niinpä vaan tuskailin vauvakuumettani aikani tekemättä mitään, ja sitten se meni ohi.

Vierailija kirjoitti:

Mä jäin lapsettomaksi niin, että seurustelin nuorempana kaikenlaistne jännämiesten kanssa, joista ei ollut vakavaan parisuhteeseen eikä isäksi. Vasta jossain 35 vuoden iässä tajusin mistä johtui se "epäonni" että minulle aina "sattui" ihan hulluja miehiä: itsehän pokasin niitä komeita ja vähän pahiksen oloisia baarimaailmasta... 

Siinä vaiheessa kun kuvion tajusin, olin taas jo niin tottunut yksinelämiseen, että ei ollut mitään erityistä hinkua etsiä parisuhdetta vakavalta pohjalta. Ajattelin, että jos sopiva mies löytyy sattumalta, niin hyvä, jos ei, niin hyvä niinkin. Nyt olen 42 eikä ole löytynyt. Ja hyvä niin, iän myötä olen tullut aina vaan erakommaksi luonteeksi. 

Mutta oli tuossa vähän ennen neljääkymppiä kyllä äkillinen vauvakuume, joka iski kuiin salama kirkkaalta taivaalta ja kesti noin puoli vuotta. Harkitsin vakavissani jopa hankkiutua jostain baaripanosta raskaaksi, ilman että isä saisi koskaan tietää asiasta mitään. Mutta njääh, mä olin jo niin kotihiiri etten viitsinyt edes missään baareissa käydä. Niinpä vaan tuskailin vauvakuumettani aikani tekemättä mitään, ja sitten se meni ohi.

Kiitos vastauksesta! Oletko nyt ihan onnellinen? Miten koet sen, että ympäristöstä tulee jotenkin painetta, että on jotenkin "epäonnistunut" jos ei ole lapsia? Vai koetko tällaista? Ehkä tärkein kuitenkin on se, että oletko onnellinen? Onko se mahdollista? Nyt vähän pistää aina kun esimerkiksi uudet tuttavuudet kyselevät elämäntilanteestani. Silti samalla olen ihan onnellinen, joten fiilikset tästä ovat tosi ristiriitaisia ja mietin tosiaan myös sitä, että miltä tuntuu sitten kun luonto on tehnyt ratkaisun puolestani, kadunko silloin?

Omassa tuttavapiirissä tämä ei itse asiassa ole edes uniikki tilanne. Ihmiset ovat ratkaisseet eri tavoin - yksi hankki lapsen yksin, jotkut ovat parisuhteissa mutta ilman lapsia, jotkut sekä sinkkuja ja lapsettomia. En vain kehtaa kysyä miltä heistä tuntuu, kun asiasta ei puhuta niin että tietäisin edes kunnolla onko tilanne missä määrin oma valinta vai tahaton.

Vierailija kirjoitti:

Up

Mistä ihmeestä alipeukku?

Vierailija kirjoitti:

Ikää jo yli 30, mies ei halua lapsia ja itsestäni taas tuntuu siltä, että en halua muita miehiä. Kenties jopa mieluummin olen sitten lapseton sinkku kuin yritän löytää miehen vain yrittääkseni lasta.

Suurimman osan ajasta tuntuu ihan hyvälle, eli että kykenen olemaan onnellinen ilman lapsia. Mutta tottakai tulevaisuus pelottaa sekä koen sosiaalista painetta siitä, että olen valinnut "erilaisen" reitin kuin muut. Tunnen itseni vähän epäonnistuneeksi sen takia.

Kohtalotovereita?

No ei tuo päälle 30 v nyt mikään korkea ikä vielä ole, jos lapsen haluaa. Riippuu tietysti, onko yli 30 esim 9 vuotta yli 30. Jollei taas lasta itse halua, niin ei kannata minkään "sosiaalisen paineen" tähden lasta hankkia. Se on varmaan huonoin motiivi lapsen tekoon.

Olen onnellinen joo. Se on itse asiassa erikoista miten joku entinen baarikärpänen kuten minä voikin olla niin onnellinen pienessä ja yksinkertaisessa elämässä. Mulla on syrjäinen mummonmökkini, it-alan asiantuntijatyö, koira. En harrasta mitään, en matkustele, en baareile - koska en kaipaa mitään. Pelkkä oleminen on minulle riittävästi onnea. Ihmisiä välttelen aina kun voin, koska en kaipaa heiltä yhtään mitään, en kaveruutta, en seksiä, en arvostusta. 

Mä olen niin epäsosiaalinen että eipä tule ympäristöstä painetta ratkaisuistani, koska hyvin vähän olen kenenkään kanssa tekemisissä paitsi jos töissä on välillä pakko, ja siellä taas ei puhuta henk. koht. asioista vaan vain töistä (miesvaltainen työpaikka). Äitini kyllä jossain vaiheessa kovasti itkien kiristi tekemään lapsen edes hänen takiaan, ettei hän jää lapsenlapsettomaksi, mutta eihän sitä nyt voi sen takia lasta tehdä että äiti saa silloin tällöin sitä hoitaa. 

Muuten mulle ihan sama mitä jotkut minusta ajattelee, minä kuljen omia polkujani sinne minne oma sisin vie, ja vaikka koko maailma pitäisi sitä outona tai pahana niin ihan sama.

Olisi hienoa tietää muitten kokemuksista ja ajatuksista!

Sulla sentään on mies. Itse oon ihan yksin. :(

Oletko ratkaisuusi tyytyväinen vielä silloinkin, jos mies jättää sinut, kun olet 40 ja ehkä jopa perustaa perheen toisen kanssa? Sinun pitää olla aivan varma tuosta asiasta. Jos päätät olla hankkimatta lapsia, niin mieti niitä hyviä puolia asiassa, joita on paljon.

Aikooko mies mennä vasektomiaan vai pitääkö takaporttia auki?

Tuo on vaan hyvä asia. Ei tähän peräaukkoon kannata lapsia tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ratkaisuusi tyytyväinen vielä silloinkin, jos mies jättää sinut, kun olet 40 ja ehkä jopa perustaa perheen toisen kanssa? Sinun pitää olla aivan varma tuosta asiasta. Jos päätät olla hankkimatta lapsia, niin mieti niitä hyviä puolia asiassa, joita on paljon.

No sitähän minä niin kovasti mietinkin, että miltä ratkaisu tuntuu sitten myöhemmin jos en lapsia saa. Olen lapsirakas ja siskontytöt ovat valtavan läheisiä, mutta en tiedä onko minusta äidiksi. Mutta entä jos kadun tulevaisuudessa ja sitten onkin jo liian myöhäistä?

Ja joo, sitä ikää on 35. Eli juuri siinä kriittisessä iässä.

Ja sitä oikeasti myös mietin, että mitä ne hyvät puolet ovat lapsettomuudessa. Siis tietysti se, että on helpompaa elämässä, mutta samalla pelottaa se, että jääkö elämäni merkityksettömäksi ja tyhjäksi ilman lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Aikooko mies mennä vasektomiaan vai pitääkö takaporttia auki?

No sinänsä pitää takaportin auki, mutta en usko että tulen hänelle olemaan katkera koska on tästä asiasta ollut hyvin avoin ja rehellinen minulle sekä antanut minulle vapauden ja jopa kannustanut täyttämään mahdolliset unelmani hänestä välittämättä. Eli ei vedätä lupauksilla.

Eli ihan itse ratkaisuni teen ja sen kanssa elän. Mikä on rankkaa, koska tähän asti on voinut itsekin pitää sen "takaportin" avoinna ja olla tekemättä päätöksiä.

Ja joo, voi olla, että se on nyt jo myöhäistä, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Suurin osa tuttavapiiristä myös nyt vasta alkaa saamaan lapsia, joten senkin takia asia painaa nyt vasta kunnolla.

Itse valitsin miehen enkä ole katunut.

Me olimme kolmissakymmenissä kun tutustuimme. Aika alkuvaiheessa tuli lapsiasia puheeksi-kumpikaan

ei niitä halunnut. Kukaan sukulaisista tai ystävistä ei asiaa kummeksunut eikä kysellyt. Olemme nyt kuusissa-

kymmenissä eikä asia kaduta yhtään! Paremminkin olemme tyytyväisiä lapsettomaan, helppoon elämäämme.

Emme koe elämäämme tyhjäksi tai tarkoituksettomaksi ollenkaan.