Lintuinfluenssaan varautumisesta oikeaa asiaa!
Nyt on kyllä pakko puuttua tähänkin aiheeseen kun näyttä siltä että täälläkin paisutellaan ja lietsotaan pelkoa. Itse olen sekä sairaanhoitajana että apteekin ammattilaisena joutunut työni puolesta lukemaan aiheesta tulleita viranomaistiedotteita ja muutenkin vähän perehtymään aiheeseen.
Ensinnäkin täytyy sanoa että koko maailman maista Suomalaisilla on aivan äärettömän erinomainen tilanne pandemiaan valmistautumisen ja myös pandemian varalle tehdyn suunnitelman toteuttamiseksi.
Harvalla valtiolla on suunnitelmaa koko väestön rokottamiseksi ja tässä ei tosiaan ole säästetty rahaa kuten joissain viesteissä lietsottiin, vaan on panostettu tosi iso summa että kaikille saadaan sekä malli-, että täsmärokotteet. Samoin on varastoitu huomattavan suuri määrä viruslääkettä jotta sitä tarvitsevat voidaan hoitaa.
Myös se, että koko yhteiskunnan toimintoja on tarkkaan mietitty ja tehty suunnitelma miten toimitaan pandemian uhatessa on aivan poikkeuksellisen hienoa ja ei tosiaan ole tehty monissa maissa.
Lisäksi meillä on kattava ja toimiva terveydenhuoltojärjestelmä jonka piiriin pääsee kaikki hoitoa tarvitsevat, tämän lisäksi vielä isot resurssit yksityisellä puolella jotka otetaan varmasti käyttöön pandemia tilanteessa.
Kaikki mitä vaan pystytään huomioimaan on tehty. Te kritisoijat, voisitteko kertoa mikä tässä kaikessa on nyt huonosti hoidettu tai miten tehtäisiin paremmin?
Itsellänikin on kaksi lasta ja toki olen huolestunut tilanteesta, mutta turha pelon lietsominen ärsyttää eikä auta oikeasti ketään.
Kommentit (43)
Saisi rokotettua lapset ennenkuin epidemia pahenee...
NEW DELHI (Reuters) - The number of people that could die in a flu pandemic that matches the 1918-19 outbreak will be " very scary" and far higher than the 62 million deaths forecast by a recent study, an adviser to the White House said on Monday.
" I think that number is a very optimistic number if we are talking about a 1918-wide pandemic today," said Rajeev Venkayya, Special Assistant for Biodefense to U.S. President George W. Bush.
---
Venkayya did not give a forecast of possible deaths in a pandemic -- which the World Health Organisation and other experts say is inevitable and overdue -- but said the number of fatalities could be frightening.
" The bottom line is that they (U.S. government guesses about a toll) are all very high and all very scary," Venkayya told a meeting attended by government health and defence officials organised by a business chamber in New Delhi.
meidän kunnassa on lääkärit koulutettu viime syksynä.