Kannattaako edes käydä terapiassa enään, kun ikää 26vuotta ja jos parantuisin, ei kukaan tällästä vanhaa, kouluttamatonta ihmistä ota töihin?

26-vuotias ei ole vanha. 

Ikävää luettavaa :( mutta uskon, että aina on toivoa!

Miten olet viettänyt aikaasi peruskoulun jälkeen, millaista arkesi on? Oletko yrittänyt hakea toisen asteen koulutukseen?

Ei enääN kannata käydä missään! :)

Tekstisi perusteella vaikutat fiksulta.

Uskon että saat myöhemmin töitä, kunhan vain oikea ihminen tapaa sinut.

Minäkin käyn terapiassa. Olen yli 30. Olen käynyt terapiassa yhteensä kohta 13-vuotta enkä tiedä, riittääkö tämäkään. Mutta minulla on helpompi olla itseni kanssa. Pystyn vihdoin opiskelemaan joten kuten ja asettamaan tavoitteita elämässä. Sehän se on se terapian tarkoitus. Löytää ymmärrys itseä kohtaan, löytää tasapaino ja opetella selviytymiskeinoja, jotta pystyisi edes jossain vaiheessa edes jonkinlaiseen elämään.

Älä aseta paineita, keskity prosessiin ja parantele itseäsi. Olet vielä nuori, ehdit kyllä opiskella. Selviät helpommin opiskeluista ja työelämässä, kun saat itseäsi terapian avulla enemmän tasapainoon.

Tsemppiä! Joku päivä asiat alkaa hiljalleen helpottaa ja silloin olet onnellinen siitä, ettet antanut periksi. Nyt voi tuntua paskalta ja niin se tavallaan kuuluukin, mutta se on vaihe, joka menee ohi jos sitoudut hoitoon ja haluat itse parannella itseäsi. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta on sen arvoista. Et halua kitua koko loppelämääsi, kaikki helpotus on plussaa.

Sun ikäiset pääsee eläkkeelle joskus 70v, niin sulla on työuraa edessä vielä reilut 40 vuotta.

Ei susta nyt enää mitään huippujuristia tai lääketieteen mullistavaa tutkijaa välttämättä tule, mutta sulla on kaikki mahdolliset siihen ihan tavalliseen elämään: oma asunto, työpaikka, parisuhde, pari lasta, harrastus ja kerran vuodessa etelään.

Mitä sä haluaisit elämältäsi, jotta olisit tyytyväinen? Mikä on se minimi?

Hyvin oot kyllä oppinut itseäsi säälimään, ja erityistä asemaa hankkimaan. Ei hätää, sinun ei ikinä tarvitse elättää itseäsi työllä. Silloin kun sinä nuorena ryyppäsit ja rälläsit, me muut teimme paljon töitä tulevaisuutemme eteen. Nyt me käytämme aikamme töihin ja kotitöihin, ja sinä saat istuskella kotosalla, itkeskellä terapiassa, ja me muut kannamme kaiken vastuun elämässä.

Kyllä on paljon ammatteja joista löytyy töitä, ja kun valitset sellaisen ammatin niin ei se ikä haittaa. 

Itsekin jouduin vaihtamaan ammattia yli kolmekymppisenä. Olin ennen hoitoalalla, mutta selkä meni niin huonoon kuntoon että istumatyöhön piti päästä. Lähdin kolmekymppisenä yliopistoon opiskelemaan, valmistuin 4 vuodessa, eikä ilman työtä ole tarvinnut olla koskaan päivääkään. Mutta tosiaan valitsin alan ei kiinnostusteni, vaan sen mukaan missä löytyy duunia..

KAIKKI ÄMMÄT TERAPIAAN! MITÄ VANHEMMAKSI ÄMMÄ TULEE, SITÄ KAHJOMPI SIITÄ TULEE.

T.ÄMMÄ -75

Vierailija kirjoitti:

Hyvin oot kyllä oppinut itseäsi säälimään, ja erityistä asemaa hankkimaan. Ei hätää, sinun ei ikinä tarvitse elättää itseäsi työllä. Silloin kun sinä nuorena ryyppäsit ja rälläsit, me muut teimme paljon töitä tulevaisuutemme eteen. Nyt me käytämme aikamme töihin ja kotitöihin, ja sinä saat istuskella kotosalla, itkeskellä terapiassa, ja me muut kannamme kaiken vastuun elämässä.

Kuule tekiskö se terapia hyvää sullekin? Sen verran näyttäisi jotain vammaa tai vikaa olevan tuolla pääkopassa. Onko sinulla paljonkin ongelmia läheisissä ihmissuhteissa? Onko kukaan eipäillyt tunnevammaa kohdallasi? Sitäkin voi hoitaa terapiassa, ihan kaikella ystävyydellä.

Onko sun AP ainoa tavoite elämässä mennä töihin? Eikö terapiassa kannata käydä ihan sen takia että sun elämä on helpompaa ja mukavampaa kun masennus ja sosiaalinen ahdistus ei vaivaa? Mulla on ollu molemmat ja paljon parempi on ilman vaikken koskaan töissä käviskään.

Nyt kun pääsit terapiaan niin paljon mahdollista että jaksat lähitulevaisuudessa opiskella. Ja varmasti löytyy töitä myös sinulle.

Totta kai kannattaa. Aina on toivoa, vaikkei siltä tuntuiskaan. Itsekin olen 26 ja käyn säännöllisesti terapiassa. En ole täysin työkykyinen vaan teen kerran viikossa osa-aikatyötä, enempään en tällä hetkellä pysty, mutta saan tuosta vähän ekstrarahaa työmarkkinatuen päälle. En osaa sanoa tuleeko musta koskaan täysin työkykyistä että pystyisin normaaliin kokopäivätyöhön, mutta aika näyttää. Olen kuitenkin päättänyt että teen parhaani ja käyn terapiassa, työstän näitä asioita ja se riittää mihin se riittää. Luovuta en kuitenkaan halua. Sellainenkin ajanjakso oli, mutta päätin että oon liian nuori ajattelemaan että mun aika olis jotenkin ohi tai että ei olis toivoa. Oot vielä nuori ja jos nyt työstät asioita niin koskaan ei tiedä missä oot jo vaikka viiden vuoden päästä tai kymmenen.

Työelämä ei tietenkään suosi meidän kaltaisia, joilla kertyy cv:hen aukkoja, mutta koskaan ei tiedä kehen voi törmätä tai vaikkapa suhteilla saada töitä. Itsekään en ilman suhteita olisi tätä osa-aikatyötä saanut. Tietysti erona itselläni ehkä se, että mulla on toisen asteen koulutus ja työkokemusta, mutta oon nytkin ollut yli kaksi vuotta kotona, josta osan ajasta ilman mitään työtä. Että ei mikään paras tilanne tämäkään työnantajan silmiin. :D

Tärkeintä on että sä parannut ja saat siihen mahdollisuuden. Muut asiat on sitten sivuseikkoja. Oot ensinnäkin rohkea, kun oot hakenut apua. Kiitä itseäs siitä! Tilanne vois olla niinkin, ettet olisi hakenut apua ja et olis terapiassa. Sen lopputulos olisi huomattavasti heikompi. Älä luovuta :)

Elämässä on paljon muutakin kuin opiskelu ja työ, ja kaikkeen tuohon muuhunkin elämään saat apua terapiasta ja omasta hyvinvoinnistasi. Voimia sinulle ja kaikkea hyvää elämään! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin oot kyllä oppinut itseäsi säälimään, ja erityistä asemaa hankkimaan. Ei hätää, sinun ei ikinä tarvitse elättää itseäsi työllä. Silloin kun sinä nuorena ryyppäsit ja rälläsit, me muut teimme paljon töitä tulevaisuutemme eteen. Nyt me käytämme aikamme töihin ja kotitöihin, ja sinä saat istuskella kotosalla, itkeskellä terapiassa, ja me muut kannamme kaiken vastuun elämässä.

Kuule tekiskö se terapia hyvää sullekin? Sen verran näyttäisi jotain vammaa tai vikaa olevan tuolla pääkopassa. Onko sinulla paljonkin ongelmia läheisissä ihmissuhteissa? Onko kukaan eipäillyt tunnevammaa kohdallasi? Sitäkin voi hoitaa terapiassa, ihan kaikella ystävyydellä.

Aivan ja mitä ihmeen tekemistä ryypäämisellä ja rälläämisellä nyt on minkään kanssa? Itekin nuorena todellakin ryyppäsin ja rälläsin ja silti ihan kokopäivätöissä käyn ja reippaasti veroja makselen ja tuli yliopistokin suoritettua siinä joutessani... Toisaalta mistä oot saanu päähän että muuten terve ihminen saa nuoruudessa rellestämällä itselleen aikaiseksi pahoja mt-ongelmia? Jos se olisi vähänkään totta niin Suomi olisi täysin erinäköinen maa :D

unohda terapia, etsi Jeesus hän pelastaa

31v ja samassa tilanteessa, ei koulutusta eikä työtä. Terapiassa olin 4 vuotta. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja ahdistukseen ei auttanut. Masennus lähti ja olen nykyään tyytyväinen elämääni. En enää yritä olla "normaali".

Vierailija kirjoitti:

Hyvin oot kyllä oppinut itseäsi säälimään, ja erityistä asemaa hankkimaan. Ei hätää, sinun ei ikinä tarvitse elättää itseäsi työllä. Silloin kun sinä nuorena ryyppäsit ja rälläsit, me muut teimme paljon töitä tulevaisuutemme eteen. Nyt me käytämme aikamme töihin ja kotitöihin, ja sinä saat istuskella kotosalla, itkeskellä terapiassa, ja me muut kannamme kaiken vastuun elämässä.

Oot varmaan mun anoppi. Hänkin on itse tehnyt kaiken itse. Jos on sairas niin siihen haetaan apua kuten ap. Sinua ei taida mikään apua auttaa.

Mulla on täsmälleen sama tilanne kun sulla. Olen niin ahdistunut ja koen itseni kaikille taakaksi. Oma isänikin häpeää minua masennukseni takia.

Paljon tsemppiä ja jaksamista sinulle! Yritetään muistella niitä parempia hetkiä silloin kun menee huonommin..

Aika moni (korkea)koulutettukin työllistyy +30 vuotiaana, osa vasta alkaa opiskella siinä iässä. Hoidat terapian loppuun kun olet sellaiseen jo päässyt (osa ei edes pääse kelan tukemaan terapiaan). Kelalta on mahdollista saada myös ammatillista kuntoutusta terapian jälkeen. Toivottavasti löydät elämästä asioita joista kiinnostut ja tuottavat iloa.