Yhden lapsen kanssa on helppoa ja ihanaa

Helppous ja ihanuus ovat suhteellisia käsitteitä. Jokainen tehköön itse ratkaisunsa siitä, kuinka monta lasta on valmis tekemään, jos yhtään.

Minä olin ainut lapsi ja minun lapseni on ainut lapsi. Itse en koskaan ole kaivannut sisaruksia ja joskus nuorempana ärsytti, kun perheen ulkopuoliset aikuiset kyselivät "eikö sinustakin olisi kiva, jos sinulla olisi sisaruksia?" Lapsena ja teininä en todella ymmärtänyt, että miten se sisarus olisi niin kiva juttu. Kaverit ainakin aina tappelivat sisarusten kanssa ja halusivat tulla meille kylään, koska meillä oli niin rauhallista ja mun äiti pelasi meidän kanssa tai opetti meitä leipomaan tai oli se ainut vanhempi, joka suostui aina lähtemään meidän kanssa uimahalliin sponttaanisti. Muiden äidit suostuivat viemään vain omat lapset.

Ja nyt olen huomannut, että samat kuviot toistuvat, kun minä kasvatan ainokaista.

Ne useamman lapsen äidit on kaikki olleet (yleensä) yhden lapsen äitejä. Todenneet että ei riitä.

Minulla on vain yksi lapsi, 3-vuotias ylivilkas poika, ja olen ihan poikki. Ei ole helppoa yhden kanssa, jos lapsi on vaikea ja tempperamenttinen... 

Vierailija kirjoitti:

No mistäs sinä sen tiiät jos sulla on vaan yksi? Daa. 

Mulla on kaksi. Yhden kanssa oli helpompaa. Mulla on kokemusta jolla voin verrata. En kuitenkaan tehnyt lapsia sillä ajatuksella että pääsen mahdollisimman helpolla. Ollaan tekemässä jo kolmatta. Vaikka voin arvata, että työnmäärä saattaa kasvaa. Mutta rakastan lapsiani. Näitä kahta kumpaakin ja tulevaa. En antaisi yhtäkään pois. En vaikka työnmäärä tuplaantuisi. Saan heistä niin paljon iloa ja sisarrakkautta ei voita mikään. Meillä sisarrakkaus näkyy elämässä joka päivä. 

En ole tuo, jolle vastasit.

Kokemusta voi olla, sillä moni voi tehdä nuorena perheen ja aloittaa vielä toisen kierroksen uuden puolison ja iltatähden kanssa.

Tai Vaikka siitä, että se toinen lapsi on kuollut lapsuuden aikana, ainakin tuttavani perheessä näin.

Tai uusioperhe on hajonnut ja henkilölle jäänyt yksi lapsi sen jälkeen.

Onhan näitä erilaisia elämiä.

Vierailija kirjoitti:

Helppous ja ihanuus ovat suhteellisia käsitteitä. Jokainen tehköön itse ratkaisunsa siitä, kuinka monta lasta on valmis tekemään, jos yhtään.

Minä olin ainut lapsi ja minun lapseni on ainut lapsi. Itse en koskaan ole kaivannut sisaruksia ja joskus nuorempana ärsytti, kun perheen ulkopuoliset aikuiset kyselivät "eikö sinustakin olisi kiva, jos sinulla olisi sisaruksia?" Lapsena ja teininä en todella ymmärtänyt, että miten se sisarus olisi niin kiva juttu. Kaverit ainakin aina tappelivat sisarusten kanssa ja halusivat tulla meille kylään, koska meillä oli niin rauhallista ja mun äiti pelasi meidän kanssa tai opetti meitä leipomaan tai oli se ainut vanhempi, joka suostui aina lähtemään meidän kanssa uimahalliin sponttaanisti. Muiden äidit suostuivat viemään vain omat lapset.

Ja nyt olen huomannut, että samat kuviot toistuvat, kun minä kasvatan ainokaista.[/

Minä olen kahden lapsen äiti ja aina se, joka vie jonnekin, joka leipoo jne. Aina.

Sen sijaan koko 14 vuoden aikana yksikään yhden lapsen äiti ei ole koskaan ottqnut mun molempia lapsia kylään, ikinä. Vaikka se hänen lapsensa olisi molempien minun lasteni kaveri.

Otanpa osaa tähän keskusteluun, koska olin itse pitkään ainoa lapsi. Lapsena olisin halunnut sisaruksen, mutta isäni vakava sairaus ja myöhemmin kuolema eivät mahdollistaneet asiaa. Myös vanhempani olisivt halunneet monta lasta, mutta elämä menee joskus omia polkujaan..

Pitää muistaa että lapsissa on aina temperamenttieroja, mutta minä olin vielä hiljainen ja ujo lapsi, joten kaverisuhteiden solmiminen oli hieman hankalampaa. Suuressa ryhmässä vetäydyin. Sain kuitenkin muutaman läheisen ystävän. Kouluikäisenä jos tehtiin pieniä reissuja Suomessa, halusin mielellään jonkun kaverin/serkun mukaan ja sainkin. Olin pikkuvanha ja toisaalta juttelin mieluummin aikuisten kanssa. 

Myöhemmin sain velipuolen 13-vuotiaana, mutta meidän suhteemme jäi etäiseksi ison ikäeron vuoksi. Ennemmin meillä on "äiti-poika -suhde", eli huolehdin hänestä äidillisesti ennemmin kuin olisimme sisaruksia. 

Mutta vaikka tiedän kuinka tärkeää olisi saada sisarus jakamaan elämää, en itse haluaisi kuin yhden lapsen. Ehkä olen tottunut sitten helpompaan elämään enkä halua isoa lapsilaumaa. Tällä hetkellä olen vielä vapaaehtoisesti lapseton. En ole koskaan "viihtynyt" hyvin lasten kanssa enkä osaa olla luonnollisesti heidän kanssaan. En ole potenut myöskään vauvakuumetta. En missään nimessä vihaa lapsia, mutta en vain ole kasvanut ympäristössä jossa olisi paljon lapsia ja sitä myöten ne ehkä ovat jääneet etäisemmiksi. 

Saa nähdä mihin elämä kuljettaa. 

Meillä on yksi lapsi ja oikein hyvä näin. Tyttö on todella mukava ja fiksu, ystävällinen ja hauska. Aika kehittynyt huumorintaju joka johtuu varmaan siitä että on tottunut aikuisseuraan. Suurin osa ainoista lapsista vaikuttaisi olevan enemmänkin kilttejä (ehkä jopa liian) koska eivät ole tottuneet puoliensa pitämiseen, siihen ei ole tarvetta. Jos tytöllä on 5 karkkia, kysyy halutaanko me vanhemmatkin niistä.

Ikää on jo 7v. Hieman ujo on joskus myös, ei todellakaan näsäviisastele kuin omille vanhemmilleen. Hänen kanssaan on voinut vauvasta asti mennä joka paikkaan, käytöstä ei ole tarvinnut hävetä.

Tosin ärsyttävin lapsi jonka tiedän on myös ainoa lapsi, tosin vanhemmatkin ovat aika outoja tapauksia.

Harmi kun tuttavapiirissä ei ole kauheasti yksilapsisia perheitä joiden kanssa voisi tehdä reissuja ym. Liian rasittavaa lähteä useampilapsisten kanssa, liian häsläystä minun luonteelle. Kaikilla on ne taaperot/vauvat ja vaikka ne kivoja on niin reissuun-ei kiitos. Yleensä monilapsisilla ei myöskään ole varaa lähteä reissuille, varmasti menevät mieluiten omalla porukalla ne harvat kerrat mitä käyvät missään. Usein yksilapsiset ovat yksinhuoltajia eikä ydinperheitä joten ei montaa samassa tilanteessa oikein ole... :/

Yksilapsisuuden ainoa ikävä puoli on useamman lapsen äitien arvosteleva ja vähättelevä asenne.

Olin vielä muutama vuosi sitten onnekas yhden lapsen äiti. Nyt olen onnekas kahden lapsen äiti. Tulevaisuudessa mahdollisesti vielä useamman lapsen onnekas äiti. Mikä oli aloituksen pointti?

Vierailija kirjoitti:

Yksilapsisuuden ainoa ikävä puoli on useamman lapsen äitien arvosteleva ja vähättelevä asenne.

Edelleen suurin ongelma on se että se yhden lapsen äiti katsoo kaikkea vain äidin kannalta... ei lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on yksi lapsi ja oikein hyvä näin. Tyttö on todella mukava ja fiksu, ystävällinen ja hauska. Aika kehittynyt huumorintaju joka johtuu varmaan siitä että on tottunut aikuisseuraan. Suurin osa ainoista lapsista vaikuttaisi olevan enemmänkin kilttejä (ehkä jopa liian) koska eivät ole tottuneet puoliensa pitämiseen, siihen ei ole tarvetta. Jos tytöllä on 5 karkkia, kysyy halutaanko me vanhemmatkin niistä.

Ikää on jo 7v. Hieman ujo on joskus myös, ei todellakaan näsäviisastele kuin omille vanhemmilleen. Hänen kanssaan on voinut vauvasta asti mennä joka paikkaan, käytöstä ei ole tarvinnut hävetä.

Tosin ärsyttävin lapsi jonka tiedän on myös ainoa lapsi, tosin vanhemmatkin ovat aika outoja tapauksia.

Harmi kun tuttavapiirissä ei ole kauheasti yksilapsisia perheitä joiden kanssa voisi tehdä reissuja ym. Liian rasittavaa lähteä useampilapsisten kanssa, liian häsläystä minun luonteelle. Kaikilla on ne taaperot/vauvat ja vaikka ne kivoja on niin reissuun-ei kiitos. Yleensä monilapsisilla ei myöskään ole varaa lähteä reissuille, varmasti menevät mieluiten omalla porukalla ne harvat kerrat mitä käyvät missään. Usein yksilapsiset ovat yksinhuoltajia eikä ydinperheitä joten ei montaa samassa tilanteessa oikein ole... :/

Eikö sulle kelpaa seuraksi kuin ydinperheet? Meinaan että mitä tuo haittaa vaikka yksilapsinen olisikin yksinhuoltaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on yksi lapsi ja oikein hyvä näin. Tyttö on todella mukava ja fiksu, ystävällinen ja hauska. Aika kehittynyt huumorintaju joka johtuu varmaan siitä että on tottunut aikuisseuraan. Suurin osa ainoista lapsista vaikuttaisi olevan enemmänkin kilttejä (ehkä jopa liian) koska eivät ole tottuneet puoliensa pitämiseen, siihen ei ole tarvetta. Jos tytöllä on 5 karkkia, kysyy halutaanko me vanhemmatkin niistä.

Ikää on jo 7v. Hieman ujo on joskus myös, ei todellakaan näsäviisastele kuin omille vanhemmilleen. Hänen kanssaan on voinut vauvasta asti mennä joka paikkaan, käytöstä ei ole tarvinnut hävetä.

Tosin ärsyttävin lapsi jonka tiedän on myös ainoa lapsi, tosin vanhemmatkin ovat aika outoja tapauksia.

Harmi kun tuttavapiirissä ei ole kauheasti yksilapsisia perheitä joiden kanssa voisi tehdä reissuja ym. Liian rasittavaa lähteä useampilapsisten kanssa, liian häsläystä minun luonteelle. Kaikilla on ne taaperot/vauvat ja vaikka ne kivoja on niin reissuun-ei kiitos. Yleensä monilapsisilla ei myöskään ole varaa lähteä reissuille, varmasti menevät mieluiten omalla porukalla ne harvat kerrat mitä käyvät missään. Usein yksilapsiset ovat yksinhuoltajia eikä ydinperheitä joten ei montaa samassa tilanteessa oikein ole... :/

Eikö sulle kelpaa seuraksi kuin ydinperheet? Meinaan että mitä tuo haittaa vaikka yksilapsinen olisikin yksinhuoltaja.

No kelpaa kyllä mutta harvemmin niillä yksinhuoltajillakaan paljoa ylimääräistä rahaa on huvitteluihin. Ja ei moni halua lähteä reissuun perheen kanssa. Kivoja äitejä kyllä ovat, fiksuja, ne keitä tiedän lapseni kavereiden vanhemmista. Kauhean montaa ei vielä tunneta, kun vastikään muuttaneita ollaa tähän kaupunkiin. Mutta olisihan se kiva että miehellekkin olisi miesseuraa.

Yksi täysi-ikäinen lapsi mutta onneksi pojalla 3 sisarpuolta alle 9 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksilapsisuuden ainoa ikävä puoli on useamman lapsen äitien arvosteleva ja vähättelevä asenne.

Edelleen suurin ongelma on se että se yhden lapsen äiti katsoo kaikkea vain äidin kannalta... ei lapsen.

Näinhän sinä luulet, eiköhän jokainen tee valinnan lapsimäärästä harkitusti koko perhettä ajatellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksilapsisuuden ainoa ikävä puoli on useamman lapsen äitien arvosteleva ja vähättelevä asenne.

Edelleen suurin ongelma on se että se yhden lapsen äiti katsoo kaikkea vain äidin kannalta... ei lapsen.

Näinhän sinä luulet, eiköhän jokainen tee valinnan lapsimäärästä harkitusti koko perhettä ajatellen.

Edelleen täällä kaikki perustelut on perusteltu äidin näkökulmasta.

Jep yhden kanssa helppoa ja paljon halvempaa eikä tarvitse kuunnella sisarusten kitinää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mistäs sinä sen tiiät jos sulla on vaan yksi? Daa. 

Mulla on kaksi. Yhden kanssa oli helpompaa. Mulla on kokemusta jolla voin verrata. En kuitenkaan tehnyt lapsia sillä ajatuksella että pääsen mahdollisimman helpolla. Ollaan tekemässä jo kolmatta. Vaikka voin arvata, että työnmäärä saattaa kasvaa. Mutta rakastan lapsiani. Näitä kahta kumpaakin ja tulevaa. En antaisi yhtäkään pois. En vaikka työnmäärä tuplaantuisi. Saan heistä niin paljon iloa ja sisarrakkautta ei voita mikään. Meillä sisarrakkaus näkyy elämässä joka päivä. 

En ole tuo, jolle vastasit.

Kokemusta voi olla, sillä moni voi tehdä nuorena perheen ja aloittaa vielä toisen kierroksen uuden puolison ja iltatähden kanssa.

Tai Vaikka siitä, että se toinen lapsi on kuollut lapsuuden aikana, ainakin tuttavani perheessä näin.

Tai uusioperhe on hajonnut ja henkilölle jäänyt yksi lapsi sen jälkeen.

Onhan näitä erilaisia elämiä.

Ap sanoi että on yhden lapsen äiti. 

Eikä ne muut lapset tietääkseni mihinkään katoa vaikka tekis iltatähden. Tai et sä muutu yhden lapsen äidiksi vaikka toinen kuolee. Vai meinaatko että jos ihmisellä on vain yksi lapsi joka kuolee, äiti ei ole enää äiti ollenkaan? Kaikki pyyhkiytyy pois?

Uusioperhekkään puolison lapsineen ei ole ihan sama kuin omat lapset. Kyllä mä veikkaisin että suurimmalla osalla meistä on aina helpompaa pelkästään omien lasten kanssa, kuin kombolla omat lapset + puolison ja sen exän lapset. 

Vierailija kirjoitti:

Helppous ja ihanuus ovat suhteellisia käsitteitä. Jokainen tehköön itse ratkaisunsa siitä, kuinka monta lasta on valmis tekemään, jos yhtään.

Minä olin ainut lapsi ja minun lapseni on ainut lapsi. Itse en koskaan ole kaivannut sisaruksia ja joskus nuorempana ärsytti, kun perheen ulkopuoliset aikuiset kyselivät "eikö sinustakin olisi kiva, jos sinulla olisi sisaruksia?" Lapsena ja teininä en todella ymmärtänyt, että miten se sisarus olisi niin kiva juttu. Kaverit ainakin aina tappelivat sisarusten kanssa ja halusivat tulla meille kylään, koska meillä oli niin rauhallista ja mun äiti pelasi meidän kanssa tai opetti meitä leipomaan tai oli se ainut vanhempi, joka suostui aina lähtemään meidän kanssa uimahalliin sponttaanisti. Muiden äidit suostuivat viemään vain omat lapset.

Ja nyt olen huomannut, että samat kuviot toistuvat, kun minä kasvatan ainokaista.

Ja ilmeisesti kuvittelet että tuo toiminta on jotenkin lasten lukumäärästä kiinni. Minä tunnen ainoiden lasten vanhempia, jotka ei vie edes sitä omaa lastaan koskaan minnekään ja toisaalta useampien lasten vanhempia jotka järjestää kaikenlaista myös lastensa kavereille. Väittäisin, että nuoin sun tuntemat ihmiset ja itse toimisitte ihan samalla tavalla riippumatta siitä lasten lukumäärästä.

Yhden lapsen vanhempana on helpompaa. Nyt sen tajuaa kun esikoinen (vajaa 3v) sai pikkusisaruksen 4kk sitten. Voi kun ois helppoa hoitaa vain yhden lapset aamu- ja iltatoimet ja nekin hän hoitaisi jo osittain itsenäisesti. Elämä on nyt tuplasti hankalampaa. Toki koko ajan helpottaa kun vauvakin kasvaa ja aikansa kutakin. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on yksi lapsi ja oikein hyvä näin. Tyttö on todella mukava ja fiksu, ystävällinen ja hauska. Aika kehittynyt huumorintaju joka johtuu varmaan siitä että on tottunut aikuisseuraan. Suurin osa ainoista lapsista vaikuttaisi olevan enemmänkin kilttejä (ehkä jopa liian) koska eivät ole tottuneet puoliensa pitämiseen, siihen ei ole tarvetta. Jos tytöllä on 5 karkkia, kysyy halutaanko me vanhemmatkin niistä.

Ikää on jo 7v. Hieman ujo on joskus myös, ei todellakaan näsäviisastele kuin omille vanhemmilleen. Hänen kanssaan on voinut vauvasta asti mennä joka paikkaan, käytöstä ei ole tarvinnut hävetä.

Tosin ärsyttävin lapsi jonka tiedän on myös ainoa lapsi, tosin vanhemmatkin ovat aika outoja tapauksia.

Harmi kun tuttavapiirissä ei ole kauheasti yksilapsisia perheitä joiden kanssa voisi tehdä reissuja ym. Liian rasittavaa lähteä useampilapsisten kanssa, liian häsläystä minun luonteelle. Kaikilla on ne taaperot/vauvat ja vaikka ne kivoja on niin reissuun-ei kiitos. Yleensä monilapsisilla ei myöskään ole varaa lähteä reissuille, varmasti menevät mieluiten omalla porukalla ne harvat kerrat mitä käyvät missään. Usein yksilapsiset ovat yksinhuoltajia eikä ydinperheitä joten ei montaa samassa tilanteessa oikein ole... :/

Eikö sulle kelpaa seuraksi kuin ydinperheet? Meinaan että mitä tuo haittaa vaikka yksilapsinen olisikin yksinhuoltaja.

No kelpaa kyllä mutta harvemmin niillä yksinhuoltajillakaan paljoa ylimääräistä rahaa on huvitteluihin. Ja ei moni halua lähteä reissuun perheen kanssa. Kivoja äitejä kyllä ovat, fiksuja, ne keitä tiedän lapseni kavereiden vanhemmista. Kauhean montaa ei vielä tunneta, kun vastikään muuttaneita ollaa tähän kaupunkiin. Mutta olisihan se kiva että miehellekkin olisi miesseuraa.

Miksi se reissuseura täytyy samasta kaupungista löytyä? Varsinkin jos matkustetaan niin kuitenkin täytyy liikkua jonnekin muualle. Tai eikö sulla ole omia kavereita kun lapsen kavereiden vanhemmista vaan puhut. Vaikutat kyllä aika vaativalta...monilapsiset perheet ei kelpaa seuraksi, muilla ei ole ehkä varaa...yleensä porukkareissut tehdään yhteisesti sovitussa budjetissa ja pienituloisimman mukaan mennään.