Yhden lapsen kanssa on helppoa ja ihanaa

Ja tiedoksi vaan että se on luuleNpa, eikä luuleMpa. Juntti moka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden kanssa on naimisissa kavereiden kanssa. Aina pitää roikottaa mukana se kaveri.

Sisarukset viihdyttää toisensa. Mekin nyt mökillä ja lapset ulkoilemassa.

T. Onnellinen koululaisten äiti

Meidän lapsi osaa ja tykkää olla välillä yksinkin. Ei tosiaan aina kaveria tarvitse.

Jokainen tykkää välillä olla yksinkin, mutta esim. joku mökkiviikonloppu ainoana lapsena aikuisporukassa on kyllä aika kurjaa sille lapselle.

-ohis

No ei se sen sisaruksenkaan kanssa aina mitään aurinkoa ole.

No ei mutta kyllä se sisarussuhde on jotain ihan erityistä. Lapsi jää paljosta paitsi jos ei ole omia sisaruksia. Sellaista suhdetta ei kehity parhaimpienkaan kaverien välille.

Aijaa? Minulla useampi sisarus ja ihan ok välit, melko usein nähdäänkin, mutta silti ystävät minulle paljon läheisempiä.

Oikeastikko? Olen äitylin ainoa lapsi ja en usko että se on ikinä kärsiny elämänsä aikana yhtään niin paljon kuten silloin ku musta alko tulla teini. Sitä paitsi ei se mun kasvatus varmaan niin helppoa ollut kun sortui alkoholinkäyttöön. No, kakarat on erilaisia, itse olin ongelmalapsi :)

Me olimme yksilapsinen perhe 6 vuotta, kyllä oli ihanaa ja helppoa. Sit tuli toinen lapsi ja on vieläkin ihanaa ja ehkä jopa helpompaa, nyt isompi jo reipas koululainen ja leikittää niin nätisti pikkusisarusta ja on muutenkin avuksi.

Pakko kommentoida tähän rehellisesti oma kokemukseni. Ensinnäkin selitys "kun meidän lapsi viihtyy yksinäänkin" yksilapsisen perheen vanhemmilta pohjautuu täysin tyhjään. Lapsihan nimenomaan sopeutuu kaikkeen! Lapsi oppii viihtymään jopa ihan hirveissä oloissa. En tarkoita että sellaista olisi olla ainoana, mutta se määrä lämpöä, rakkautta, iloa, eloa, huumoria ja syliä jota sisaret tuovat... Se on sydäntä lämmittävää. Tottakai se merkitsee välillä enemmän hommaa aikuiselle, mutta en ole niin mukavuudenhaluinen että pistäisin helppouden tän rikkauden edelle.

Itse olin ainokainen ja todellakin koen jääneeni paljosta paitsi vaikka lapsena olin tyytyväinen ja "itsenäinen, reipas ja helppo lapsi". Sen naamion taakse kuului paljon yksinäisyyttä. Ja olisi nyt vanhemmalla iälläkin ihanaa jos olisi sisaruksia joiden kanssa jakaa esim huoli vanhemmista ja nuoremmista sukupolvista.

Itselläni on nyt neljä lasta ja olen niin onnellinen että heillä on toisensa, eivät pahemmin edes nahistele ja se vähä mitä kinaavat auttaa vain myönteisessä mielessä kasvattamaan vähän paksumpaa nahkaa:)

Vierailija kirjoitti:

Pakko kommentoida tähän rehellisesti oma kokemukseni. Ensinnäkin selitys "kun meidän lapsi viihtyy yksinäänkin" yksilapsisen perheen vanhemmilta pohjautuu täysin tyhjään. Lapsihan nimenomaan sopeutuu kaikkeen! Lapsi oppii viihtymään jopa ihan hirveissä oloissa. En tarkoita että sellaista olisi olla ainoana, mutta se määrä lämpöä, rakkautta, iloa, eloa, huumoria ja syliä jota sisaret tuovat... Se on sydäntä lämmittävää. Tottakai se merkitsee välillä enemmän hommaa aikuiselle, mutta en ole niin mukavuudenhaluinen että pistäisin helppouden tän rikkauden edelle.

Itse olin ainokainen ja todellakin koen jääneeni paljosta paitsi vaikka lapsena olin tyytyväinen ja "itsenäinen, reipas ja helppo lapsi". Sen naamion taakse kuului paljon yksinäisyyttä. Ja olisi nyt vanhemmalla iälläkin ihanaa jos olisi sisaruksia joiden kanssa jakaa esim huoli vanhemmista ja nuoremmista sukupolvista.

Itselläni on nyt neljä lasta ja olen niin onnellinen että heillä on toisensa, eivät pahemmin edes nahistele ja se vähä mitä kinaavat auttaa vain myönteisessä mielessä kasvattamaan vähän paksumpaa nahkaa:)

Tässä juuri näkyy isompien perheiden sisäänlämpiävyys. Sillä ainokaisellahan ei voi sitten aikuisena olla puolisoa, perhettä ja ystäviä joiden kanssa jakaa huolta omista vanhemmista. On vain lapsesta lähtien suuri yksinäisyys kun ei ole niitä sisaruksia. Tulkaa ulos sieltä ydinperhekuplastanne ja nähkää maailma!

Mikä ihmeen sisäänlämpiävyys? Jos joku kirjoittaa "rehellisesti omasta kokemuksestaan" että kokee jääneensä paljosta paitsi ainoana lapsena niin kuinka voit räväyttää tuollaisen kommentin että "nähkää maailma". Eihän tuossa kirjoitettu mitään pahaa ainoana lapsena olemisesta. Ainoastaan oltiin iloisia isosta perheestä ja olidi toivottu itselle samaa.

Ps. Yksinäisyys on nykyisin suuri ongelma, eikä kaikilla ole perhettä ja puolisoa saati kykyä "nähdä maailma". Kuulostat hieman itsekeskeiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kommentoida tähän rehellisesti oma kokemukseni. Ensinnäkin selitys "kun meidän lapsi viihtyy yksinäänkin" yksilapsisen perheen vanhemmilta pohjautuu täysin tyhjään. Lapsihan nimenomaan sopeutuu kaikkeen! Lapsi oppii viihtymään jopa ihan hirveissä oloissa. En tarkoita että sellaista olisi olla ainoana, mutta se määrä lämpöä, rakkautta, iloa, eloa, huumoria ja syliä jota sisaret tuovat... Se on sydäntä lämmittävää. Tottakai se merkitsee välillä enemmän hommaa aikuiselle, mutta en ole niin mukavuudenhaluinen että pistäisin helppouden tän rikkauden edelle.

Itse olin ainokainen ja todellakin koen jääneeni paljosta paitsi vaikka lapsena olin tyytyväinen ja "itsenäinen, reipas ja helppo lapsi". Sen naamion taakse kuului paljon yksinäisyyttä. Ja olisi nyt vanhemmalla iälläkin ihanaa jos olisi sisaruksia joiden kanssa jakaa esim huoli vanhemmista ja nuoremmista sukupolvista.

Itselläni on nyt neljä lasta ja olen niin onnellinen että heillä on toisensa, eivät pahemmin edes nahistele ja se vähä mitä kinaavat auttaa vain myönteisessä mielessä kasvattamaan vähän paksumpaa nahkaa:)

Minulla on 3 sisarusta, eikä erityisesti kiinnostaisi, vaikka ei olisi. Ystävät ovat aina olleet paljon läheisempiä. Kuulostat vähän yksinkertaiselta. "lämpöä, rakkautta, iloa, eloa...." Voi lol :D

Vierailija kirjoitti:

Itsekin olen kokenut, että yksilapsisuuden ainoa huono puoli on muut ihmiset ja heidän suora tai rivien välistä luettava arvostelu. Lisäksi välillä harmittaa, kun ihmiset suoraan olettaa, että lapsemme on jotenkin vaikea, että siksi emme halua enempää. Ja ihmiset kuvittelevat, ettemme voi mitenkään olla perhekeskeisiä tai tykätä käydä lapsiperheille suunnatuissa paikoissa ja suurin piirtein vihaamme lapsia, kun meillä on vain yksi. Oikeasti tykkäämme molemmat puuhata lapsen kanssa ja teemme paljon enemmän asioita lapsen kanssa kuin monilapsiset kaverini, jotka eivät tunnu ikinä tekevän mitään lastensa kanssa vaan lapset ovat aina keskenään. Jos ei jaksa tehdä asioita lapsen kanssa(kärjistetty esimerkki), toisiaan viihdyttävät sisarukset ovat varmasti hyvä ratkaisu. Ja muuten... en ole koskaan tavannut huonosti kasvatettua ainokaista. Lapsella on kaveripiirissään 4 ainokaista ja kaikki ovat ihania ja hyväkäytöksisiä. Yleensä julkisilla paikoilla ne huonosti käyttäytyvät ovat monilapsisista perheistä ja äiti keskittyy pienempiin sisaruksiin, kun isommat lapset riehuvat ja perseilevät.

Tämä! Se mitä mun vanhemmista on mulle puhuttu, on ollut kamalan loukkaavaa. Eräskin ex-työkaveri sai mut melkein itkemään kun tokaisi että "kamalan itsekkäitä ihmisiä nuo sun vanhemmat kun sut yksin jättäneet!!" Tuntuu että tämä lapsilukumäärän kyttääminen on tullut vasta 2000-luvulla. Ainakin tuolloin alkoi ne hedonismivihjailut mulle ja vanhemmille. N. 30 vuotta sitten kun synnyin ja olin lapsi, samanlaista vittuilua ja arvostelua ei ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen sisäänlämpiävyys? Jos joku kirjoittaa "rehellisesti omasta kokemuksestaan" että kokee jääneensä paljosta paitsi ainoana lapsena niin kuinka voit räväyttää tuollaisen kommentin että "nähkää maailma". Eihän tuossa kirjoitettu mitään pahaa ainoana lapsena olemisesta. Ainoastaan oltiin iloisia isosta perheestä ja olidi toivottu itselle samaa.

Ps. Yksinäisyys on nykyisin suuri ongelma, eikä kaikilla ole perhettä ja puolisoa saati kykyä "nähdä maailma". Kuulostat hieman itsekeskeiseltä.

Ei kaikki tule toimeen sisarustensa kanssa ja ole ylimpiä ystäviä sitten aikuisena. Eikä ainoana lapsena kasvaminen johda automaattisesti yksinäiseen elämään. Ainokaisella voi olla lapsesta lähtien läheinen suhde vanhempiinsa ja paljon ystäviä. Myöhemmin sitten oma perhe ja ystäviä.

Ärsyttää kun monilapsisten perheiden äidit hehkuttavat kuinka on niin ihanaa kun lapsilla on sisaruksia ja automaattisesti olettavat että ainoan lapsen elämä on ankeaa ja vanhemmat itsekkäitä hirviöitä kun eivät tee enempää lapsia.

Itse olen suuressa perheessä kasvaneena kokenut yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta vaikka ympärillä on ollut liuta sisaruksia. Yksinelävillä veloilla voi olla laaja ystäväpiiri ja vastaavasti suuri ydinperhe voi olla vailla ystäviä.

En tiedä johtuuko monilapsisten perheiden äitien sisäänlämpiävä ajattelu siitä että ei ole aikaa ja energiaa ystäville, harrastuksille ym. Ei nähdä että muukin kuin monilapsinen ydinperhe torjuu yksinäisyyttä maailmassa. Eli kommentti "nähkää maailma" kuvaa juurikin tätä.

Lisää tuohon kaksitoista lasta lisää niin olet Super onnellinen ja tyytyväinen. 🤗👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍