Lue keskustelun säännöt.
Mitä omaa saa olla vanhemmalla lapsella, jota ei tarvitse jakaa pikkusisarten kanssa?
04.01.2017 |
Nostan täällä esille tämän päivän työpaikan kahvipöytäkeskustelun aiheen eli sen, että mitä omaa tavaraa saa olla vanhemmilla lapsilla, joita ei tarvitse jakaa nuorempien kanssa? Ainakin omalla työpaikallani seurasin hämmästyneenä linjaa, jonka mukaan tyyliin päiväkirja ja jotkut harrastusvälineet ovat omia, mutta suunnilleen kaikki muu pitää jakaa ja antaa myös pikkusisarten käyttöön. Omassa perheessäni on se periaate, että lähtökohtaisesti kaikki on omaa, mutta tiettyjä asioita (esim. pelikonsolit) ovat sellaisia, joista jokainen saa käyttää, eikä yksi voi omia.
Kommentit (77)
Mä olen keskimmäinen lapsi. Isosiskon kanssa leikittiin paljon yhdessä ja tietyt lelut oli yhteisiä, esim. pikkuhepat joita oli toistakymmentä. Mutta useimmat lelut oli jomman kumman. Muistaakseni leikittiin sujuvasti yhdessä kaikella silti, ainakin pieninä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme lasta 10v, 3v ja 6kk ja ei legoja,autoratoja,barbeja,littlest petshopeja,mylittle ponyja, muumeja, ryhmä hau leluja tai pelejä,liukureita,lapioita,pelejä jne osteta jokaiselle omia. Unikaverit ja askartelujutut ovat henkilökohtaisia ja isommalla kännykkä ja tabletti. Vauvalelutkin ovat siirtyneet aina pienimmälle. Nyt jo 200 neliön talo täynnä tavaraa niin johan olisi hullua, jos jokaisella olisi omat nimetyt identtiset legovarastot ja lautapelit jne.
Vierailija kirjoitti:
Kolme lasta 10v, 3v ja 6kk ja ei legoja,autoratoja,barbeja,littlest petshopeja,mylittle ponyja, muumeja, ryhmä hau leluja tai pelejä,liukureita,lapioita,pelejä jne osteta jokaiselle omia. Unikaverit ja askartelujutut ovat henkilökohtaisia ja isommalla kännykkä ja tabletti. Vauvalelutkin ovat siirtyneet aina pienimmälle. Nyt jo 200 neliön talo täynnä tavaraa niin johan olisi hullua, jos jokaisella olisi omat nimetyt identtiset legovarastot ja lautapelit jne.
Meillä myös 3 lasta, 8v, 5v ja 2v. Jokaisella on omat lelunsa - niin legonsa, duplonsa, liukurinsa kuin pelinsä. Ei tästä synny mitään ongelmia eikä talo ole täynnä tavaraa. Lisäksi on yhteisiä tavaroita tyyliin jääkiekkopeli ja xbox. Ne omistaa äiti ja niitä saavat käyttää kaikki.
Sinulla ja miehelläsi on varmaan yhteinen hammasharja, koska olisihan se hullua, jos jokaisella olisi omansa.
Ei mitään. Minun olisi vielä aikuisenakin pitänyt jakaa palkkani ja jopa omat lapseni pikkusiskon kanssa. Hän kun on nuorempi ja niiiiiin osaton.
Meillä lapsilla oli yhteinen huone, kunnes esikoinen meni kouluun. Kyseessä tyttö ja poika kahden vuoden ikäerolla. Meillä leluja ei ole jaoteltu tiukasti toisen omaksi. Vaikka tottakai heillä on erilaisia leluja. Kyllä ne petshopit on välillä olleet avaruusaluksessa ja barbeille puolestaan lainattu välillä kuorma-autoa. Molemmille on opetettu että oli tavara itselle lahjaksi saatu, yhteinen taikka lelu neuvolassa, sitä ei tahallaan rikota. Rikkinäisen tilalle ei tule uutta. Ja kyllä tavarat löytyy omista paikoista ja pelien on tallella. Eli kyllä se lelujen rikkominen tulee jostain muusta kuin että lelut on yhteisiä eikä muka siksi opi kunnioittamaan toisen tavaraa.
Ja kyllä minulla on esimerkiksi paljon kirjoja jotka olen itselle ostanut ennen parisuhdetta. Eli ovat "minun", mutta tottakai jaan ne nykyään muiden kanssa. Eli ei perheenjäsenen tarvitse kysyä lupaa jos haluaa jonkun lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni on aika surullista, jos lapsi ei saa pitää lahjaksi saatuja leluja ominaan, vaan ne on pakko jakaa sisarusten kanssa ja kierrättää pienemmille sisaruksille. Yhdessä leikkiminen ja leikin aikana jakaminen on tietysti eri asia, mutta kyllä lapsella saa ja pitääkin olla jotain omaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen tämän täysin eripäin kuin aloittaja. Meillä on kaksi lasta (7 ja 9 vuotiaat tytöt). Tosi monia asioita pitäisi olla monta, jos tavaroita ei voisi sujuvasti lainata/yhteiskäyttää. Meillä esim. kaikki barbit on koottu samaan laatikkoon riippumatta siitä kuka ne omistaa. Jos toinen lapsista haluaa leikkiä kaverinsa kanssa barbeilla heillä on lupa käyttää kaikkia barbeja. Samoin littlest petshopit, lautapelit, askartelutarvikkeet, rattikelkka, potkuri jne. Ymmärsinköhän nyt aloittajan ideaa ollenkaan? Ehkäpä tilanne muuttuu, kun lapset kasvavat.
Minä ajattelen täysin päinvastoin. Luepa mitä kirjoitit eli teillä on jo nyt monia asioita monta, vaikka tavaroita "sujuvasti yhteiskäytetään". Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että lapsi saa lelun lahjaksi, mutta ei saa sitä omaksi, vaan sisaruksen kaveritkin saa sillä leikkiä. Ja siitä seuraa se, että koska se ei ole oma, siitä ei tarvitse huolehtia. Arvaanko oikein, jos kirjoitan, että teillä hajoaa leluja sen verran tiheään, ettei näille kannata ostaa mitään omaksi?
Samaa mieltä kuin yo kommentoija. Itselleni barbit oli ehkä maailman tärkein asia lapsuudessani ja olisin varmaan kuollut, jos niillä olisi leikkinyt siskoni ja vielä jänen kaverinsakin.
Ja mikä syntymäpäivälahja sellainen on, jonka kaikki sisarukset saa sitten käyttöönsä? Lautapelit, askartelutarvikkeet tms. on tietysti yhteisiä (paitsi jos lapsi on esim. omilla synttärilahjarahoillaan ostanut ne), mutta kyllä nuket, pehmolelut, autot jne. on henkilökohtaisia. Lapsi voi halutessaan lainata näitä sisaruksilleen, mutta pakko ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset 3,6 ja 9 ja periaatteessa kaikkea saa ainakin lainata. Tietysti on jotain juttuja kuten puhelin, pienoismallit ym. jotka on toiselle tärkeitä, mutta saa niitäkin luvan kanssa katsoa.
Esim. legoja on ostettu vanhimmalle varmaan tuhansien eurojen edestä. Pakkohan niitä on pienemmillekin antaa. Tietenkään ei oteta rakennettuja tai työn alla olevia mutta muita kyllä saa.
Leluja pitää lainata toisille. Jos joku leikkii toisen lelulla ei sitä voi ottaa pois vain "koska se on minun". Jos joku tavara on niin kallisarvoinen että toiset eivät saa siihen koskea niin se täytyy osata säilyttää niin ettei muut pääse käsiksi. Niin kauan kuin tavarat on missä sattuu niillä saa kaikki leikkiä. Meillä on ollut pakko oppia jakamaan koska lapsia on kolme ja olisi järjetöntä ostaa kaikkea jokaiselle oma.
Tuohon että aikuiset eivät joudu jakamaan, et taida olla parisuhteessa saatika perheellinen?
Olen parisuhteessa ja perheellinen, mutta en joudu jakamaan mitään omaani. Kerro sinä, mitä sinun omaasi miehesi käyttää koska tahansa sillä perusteella, että on pakko jakaa. Yhteiseen käyttöön alunperinkin ostettu (paistinpannu, pölynimuri jne.) on eri asia kuin oma.
En ole äskeinen, mutta siinä vaiheessa, kun lapsia alkaa tulla, yksi tärkeä jaettava on oma aika. Kumpikin ansaitsee hengähdystaukoja arjesta, ja jos niitä alkaa laskea sekuntikellon kanssa, ei hyvä heilu.
Oppiiko lapsi jakamaan omaa aikaansa, jos hän joutuu lapsena jakamaan laphjaksi saamansa lelut? Vai voisiko olla niin, että jo pieni lapsi joutuu jakamaan aikaansa muille?
Yrittäkää nyt edes kertoa, mitä konkreettista ja vaikka lahjaksi saatua on pakko jakaa parisuhteessa. Jos kerran olette sitä mieltä, että lapsi opettelee lelujaan jakamalla aikuisten maailmaa.
"Lapsen tulee oppia jakamaan lelunsa" tarkoittaa yksinomaan sitä mitä siinä sanotaan, ei ole piilomerkityksiä. Lapsen täytyy oppia jakamaan, jos vanhemmat haluavat hänelle niin opettaa eivätkä aio hankkia jokaiselle lapselle kaikkea omaksi. Toisissa perheissä ei tarvitse osata jakaa ja siellä saa ikiomia tavaroita ja vaatteita aina uutena - ja se olkoon heidän kasvatusmetodinsa.
Parisuhteessa jaetaan kaikki se, mitä ei pariskunnalla ole tuplamäärää. Joissain perheissä on vain yksi auto, ja useimmissa on vain yksi kahvinkeitin, pesukone, pölynimuri jne. Olisi tosi outoa, jos pariskunnan molemmilla osapuolilla pitäisi olla vaikkapa ikioma veden- tai kahvinkeitin, jota toinen ei saisi ikinä käyttää.
Tässä keskustelussa varmaan sekoittuu hieman jakaminen ja lainaaminen. Jakaminen on sitä, että tavara tms. on todellakin yhteinen, ei kuulu kummallekaan enemmän kuin toiselle. Kun taas lainaaminen on sitä, että vaikka tavara on nimetty toiselle, sitä voi toinenkin lainata, kunhan niin sovitaan. Lainaamisen taito luulisi olevan kaikille tuttu ja tärkeä.
Jakamisessa tulee ongelmia siinä vaiheessa, kun toinen ei halua jakaa omaansa, tai toinen kokee oikeutetuksi turmella kaiken, missä ei lue hänen nimensä. Jakamis- ja lainaamiskulttuuri sopiikin parhaiten niihin perheisiin, joissa on samanikäisiä ja samanhenkisiä jäseniä. Ei ole reilua, että 12-vuotiaan tytön pitää antaa 3-vuotiaan pikkuveljensä räpeltää vapaasti tavaroitaan. Mutta taas on loogista, että 3- ja 4-vuotiaat siskokset leikkii yhdessä ja sovussa pet shopeilla eikä kumpikaan väitä, että ne ovat yksinomaan hänen.
Parhaassa tapauksessa jakaminen ja lainaaminen (saattaa) opettaa lapsille toisten huomioimista. Kaikki ei ole ikiomaa eikä muita voi sivuuttaa siksi, että itsellä on jotain, mitä toisella ei ole. Kaikkea ei tietenkään pidä joutua jakamaan. Järki käteen tässäkin asiassa. Fiksut vanhemmat tajuavat kyllä, kenen kanssa jakaminen onnistuu, ja milloin ja miksi. Ja myös niiden kuopusten pitää välillä saada jotain uutta kaupasta, eikä aina joutua käyttämään sisarusten kuluttamia vanhoja välineitä. Esim. kulahtaneilla välineillä urheilu on aika monen kuopuksen kelju lapsuusmuisto.
Kirjoituksesi on epälooginen. Aloitat näin : "Lapsen tulee oppia jakamaan lelunsa" ja jatkat myöhemmin "Jakaminen on sitä, että tavara tms. on todellakin yhteinen, ei kuulu kummallekaan enemmän kuin toiselle."
Jos se lelu on lapsen eikä yhteinen, niin miksi lapsen tulee oppia se jakamaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset 3,6 ja 9 ja periaatteessa kaikkea saa ainakin lainata. Tietysti on jotain juttuja kuten puhelin, pienoismallit ym. jotka on toiselle tärkeitä, mutta saa niitäkin luvan kanssa katsoa.
Esim. legoja on ostettu vanhimmalle varmaan tuhansien eurojen edestä. Pakkohan niitä on pienemmillekin antaa. Tietenkään ei oteta rakennettuja tai työn alla olevia mutta muita kyllä saa.
Leluja pitää lainata toisille. Jos joku leikkii toisen lelulla ei sitä voi ottaa pois vain "koska se on minun". Jos joku tavara on niin kallisarvoinen että toiset eivät saa siihen koskea niin se täytyy osata säilyttää niin ettei muut pääse käsiksi. Niin kauan kuin tavarat on missä sattuu niillä saa kaikki leikkiä. Meillä on ollut pakko oppia jakamaan koska lapsia on kolme ja olisi järjetöntä ostaa kaikkea jokaiselle oma.
Tuohon että aikuiset eivät joudu jakamaan, et taida olla parisuhteessa saatika perheellinen?
Olen parisuhteessa ja perheellinen, mutta en joudu jakamaan mitään omaani. Kerro sinä, mitä sinun omaasi miehesi käyttää koska tahansa sillä perusteella, että on pakko jakaa. Yhteiseen käyttöön alunperinkin ostettu (paistinpannu, pölynimuri jne.) on eri asia kuin oma.
En ole äskeinen, mutta siinä vaiheessa, kun lapsia alkaa tulla, yksi tärkeä jaettava on oma aika. Kumpikin ansaitsee hengähdystaukoja arjesta, ja jos niitä alkaa laskea sekuntikellon kanssa, ei hyvä heilu.
Oppiiko lapsi jakamaan omaa aikaansa, jos hän joutuu lapsena jakamaan laphjaksi saamansa lelut? Vai voisiko olla niin, että jo pieni lapsi joutuu jakamaan aikaansa muille?
Yrittäkää nyt edes kertoa, mitä konkreettista ja vaikka lahjaksi saatua on pakko jakaa parisuhteessa. Jos kerran olette sitä mieltä, että lapsi opettelee lelujaan jakamalla aikuisten maailmaa.
Kyllä aika monessa perheessä jaetaan esim. tv, stereot ja muutakin viihde-elektroniikkaa. Ei voi kukaan omia ja määrätä yksin esim. mitä tv:stä milloinkin katsotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on tytöt 2 vuoden ikäerolla. Kumpikaan ei koskaan leiki yksin barbeilla, petseillä. legoilla tms. siksi olisi aika tarpeetonta määrittää mikä niistä on kenenkin vaikka kaikkia ei suinkaan ole yhteiseksi saatu. Mitään ei ole koskaan hajonnut tai muuten turmeltu.
Meillä melkein kaikki on yhteiskäytössä. Lapset 8-13 v ja löytyy tyttö ja poikia.
Meillä on viisivuotta vanha yhteinen tabletti jota lapset ovat käyttäneet ja kunnossa edelleen. Lapset eivät ole tiputtaneet kertaakaan jne. Muutenkin leluja ym ei ole mennyt rikki juuri yhtään vaikka yhteiskäytössä ovatkin.
Puhelimet on jokaisella omat mutta näkyvät niitäkin lainailevan sisarusten kanssa sujuvasti. Esikoisella nyt uusi älykännykkä mutta ihan oma-aloitteisesti lainaa sitä pienemmille esim automatkoilla. Ehkä siksi että miehenkin kanssa käytämme toistemme puhelimia, sähköposteja, lompakoita jne tarpeen mukaan.
Eli se joka saa tietokonepelin, pehmon, kirjan jne lahjaksi saa rauhassa leikkiä sillä ekana. Myöhemmin muutkin saavat käyttää sitä mutta kaikille on aina korostettu että lainassa olevaa asiaa pidetään vielä paremmin kuin omaa. Ja edelleen omistajuus on selvä vaikka kakki sitä käyttävätkin. Ja halutessaan omistaja voi kieltää muita lainaamasta tavaroitaan. Tosin tätä tapahtuu todella harvoin ja lähinnä kun joku kiusaa toista niin siinä muistutetaan että jos jatkat niin et saa enää käyttää tavaroitani.
Koulusta on tullut palautetta siitä kuinka hyviä lapsemme ovat jakamaan asioita. Kykenevät odottamaan vuoroaan ja jakavat esim herkuistaan kavereilleen jotka ovat unohtaneet ottaa herkkupäivänä omia mukaan.
Me aikuisetkin jaamme helposti omista tavaroitamme ja lainaamien niitä tarvittaessa sukulaisille ja kavereille. Emmekä ole mitenkään tavaroiden perään noin yleensä. Eli malli toimintatapaan on tullut varmaankin meiltäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaa on oman huoneen sisältö, huonekalut, vaatteet, kirjat, lelut ja kaikki muu. Meillä on sääntö, että jos et halua pikkusiskon lukevan jotain kirjaa tai leikkivän jollain lelulla niin älä jätä sitä olohuoneen lelulaatikkoon tai hyllyyn vaan vie omaan huoneeseen turvaan.
Yhteiskäytössä on ne, mitkä sitä sujuvasti on muutenkin: Duplo-legot esimerkiksi ja puinen junarata on tällaisia, kun niitä on paljon ja niitä rakennellaan milloin mihinkin huoneeseen. Samoin ulkolelut on yhteisiä, ja lautapelit, konsolipelit, elokuvat ja suurin osa kirjoista.
Melkein kaikki muu sitten on omaa, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö sisarus saisi millään leikkiä. Legorakennelmia ei saa toiselta purkaa, eikä koottuja palapelejä hajottaa. Toisen tavaroita kohdellaan nätisti ja niillä leikkimiseen pyydetään aina lupa. Yleensä meillä kaikki sujuukin hienosti.
Olen myös antanut luvan nostaa lempilelu(t) kaapin päälle, jos meille on tulossa lapsivieraita ja jotakin ei halua sillä hetkellä jakaa. Joskus kaapin päälle menee joku Barbie, joskus legoista rakennettu linna ja joskus ei mitään.
Minusta on tärkeää, että jokaisella lapsella on jotakin omaa. Ja että siitä omasta opetellaan pitämään huolta: tahallaan rikotun tilalle ei saa uutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset 3,6 ja 9 ja periaatteessa kaikkea saa ainakin lainata. Tietysti on jotain juttuja kuten puhelin, pienoismallit ym. jotka on toiselle tärkeitä, mutta saa niitäkin luvan kanssa katsoa.
Esim. legoja on ostettu vanhimmalle varmaan tuhansien eurojen edestä. Pakkohan niitä on pienemmillekin antaa. Tietenkään ei oteta rakennettuja tai työn alla olevia mutta muita kyllä saa.
Leluja pitää lainata toisille. Jos joku leikkii toisen lelulla ei sitä voi ottaa pois vain "koska se on minun". Jos joku tavara on niin kallisarvoinen että toiset eivät saa siihen koskea niin se täytyy osata säilyttää niin ettei muut pääse käsiksi. Niin kauan kuin tavarat on missä sattuu niillä saa kaikki leikkiä. Meillä on ollut pakko oppia jakamaan koska lapsia on kolme ja olisi järjetöntä ostaa kaikkea jokaiselle oma.
Tuohon että aikuiset eivät joudu jakamaan, et taida olla parisuhteessa saatika perheellinen?
Olen parisuhteessa ja perheellinen, mutta en joudu jakamaan mitään omaani. Kerro sinä, mitä sinun omaasi miehesi käyttää koska tahansa sillä perusteella, että on pakko jakaa. Yhteiseen käyttöön alunperinkin ostettu (paistinpannu, pölynimuri jne.) on eri asia kuin oma.
En ole tuo jolta kysyt. Mutta vastaan kuitenkin.
Ensinnäkin meillä ei ole pakko jakaa mutta silti omasta haluistamme mieheni ja minä käytämme toisinaan esim toistemme lompakoita siis rahaa, sähköposteja ja puhelimia. Tänään viimeksi katsoin miehen sähköpostista yhden tilauksen tilanteen ja kerroin miehelle uuden salasanani omaan sähköpostiini kun olin vaihtanut. Jos mies sattuu tarvitsemaan niin pääse postiini. Toisinaan lainaan miehen tietokonetta jos satun tarvimaan vaikka mies onkin ostanut koneen itselleen jne.
Oikeastaan jäin miettimään mitähän omaa minulla ja miehelläni on jota toinen ei koskaan käyttäisi. Harvoin käytän miehen työkaluja autotallista mutta välillä kyllä tarvin paineilmakompressoria ym. Mieskään ei juuri keittiökoneisiin ym koske mutta kyllä joskus kuitenkin. No vaatteisiini mies ei juuri koske enkä minäkään miehen vaatteisiin paitsi pesen ja laitan kaappiin. Eli meidän parisuhteessa ei kyllä ole juuri mitään "omaa". Yhdessä on oltu jo 15v ja jatketaan. Ja ihan tyytyväisenä.
Meillä lapsilla on omaa vain sänkynsä, vaatteensa, puhelimensa, hygieniatarvikkeensa ja päiväkirjansa. Leluilla saa kaikki leikkiä, pelejä saa kaikki pelata ja kirjoja saa kaikki lukea. Omistajalla on toki tavaraansa ensimmäinen oikeus (eli muut eivät uuteen tavaraan saa näppejään työntää ennen kuin omistaja on sitä rauhassa saanut tutkia). Jotkut kalliimmat lelut ovat myös omistajan luvan takana, mutta nepä säilytetäänkin sitten selvästi muista erillään.
Meillä myös itselläni on omaa vain lapsille yllä omaksi luetellut. Tietokonettani ja tablettiani käyttää sujuvasti kaikki muutkin, kirjat ovat kaikkien luettavissa, pelit pelattavissa ja jopa korut (vihkisormusta lukuunottamatta) lainattavissa. Ja sitä paitsi. Mulla nyt ei ole omana edes sitä sänkyä, vaan senkin joudun jakamaan miehen ja sinne eksyvien lasten kanssa. En siis pyydä lapsilta sen enempää kuin itseltänikään.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös antanut luvan nostaa lempilelu(t) kaapin päälle, jos meille on tulossa lapsivieraita ja jotakin ei halua sillä hetkellä jakaa. Joskus kaapin päälle menee joku Barbie, joskus legoista rakennettu linna ja joskus ei mitään.
Tuo on hyvä. Muistan nimittäin pahan mielen pienenä kun huomasin että vieraat oli mm. sutanneet mun barbin naamaa ja eräällä kerralla jopa varastivat jotain pikkukrääsää. Vitutti koska ite kuitenkin kohtelin ihan hyvin omia tavaroitani
Meillä on tyttö ja poika ja heillä on ollut hyvin vähän yhteisiä tavaroita. Ikäerokin on melkein 5 vuotta.
Olen ison perheen vanhin lapsi. Oikeasti harmittaa, että kaikki on kiertänyt minulta nuoremmille. Nyt kun itse olen lapsentekoiässä, ei minulla ole omalle lapselleni jäljellä mitään vanhoja lelujani tai vaatteitani. Kaikki ihanat kirjatkin ovat kiertäneet jo ties minne... Ja kaikki on lopulta ollut "eniten" nuorimman siskon, joten tavaroista tuskin edes muistetaan, että ovat joskus minullakin olleet.
Lapsilla se on ikävä tosiasia, että omista leluista pidetään parempi huoli. Omien tärkeiden barbien tukan ei anneta takkuuntua eikä omista legoista häviä pienet osat. Kaikilla pitäisi olla oikeus niihin omiin aarteisiinsa, jos on vaikka jotain lahjaksi saanut.
Minulla on oma paistinpannu! Siihen ei saa kukaan koskea, varsinkaan mies. Paistinpannuja on talossamme varmaan 5-7, mutta vain yksi on täysin minun. Mitäs siihen sanotte?
Mulla on myös oma valtava cd kokoelmani, josta mies ei saa ottaa yhtään levyä, koska ei osaa käsitellä levyjä, ja musiikki on elämäni. Läppäriini ei kukaan koske, eikä puhelimeen, käsilaukkuun, meikkikaappiini eikä vaatekaappiini. Työpöytäni sisältöineen on minun.
Autollani ei aja kukaan muu kuin minä. Miksikö? Koska olen tarkka tavaroistani ja vituttaa, jos joku kohtelee niitä huonosti. Jos olisin eriluonteinen ja rennompi, asia ei olisi ongelma, mutta olen tällainen enkä muuksi muutu.
Sanotaan ettei tavara tee onnelliseksi, mutta minut se tekee. Tunnen suunnatonta onnen tunnetta kun koti on siisti, tavarat paikallaan ja kaikki muutenkin tip top.
"Lapsen tulee oppia jakamaan lelunsa" tarkoittaa yksinomaan sitä mitä siinä sanotaan, ei ole piilomerkityksiä. Lapsen täytyy oppia jakamaan, jos vanhemmat haluavat hänelle niin opettaa eivätkä aio hankkia jokaiselle lapselle kaikkea omaksi. Toisissa perheissä ei tarvitse osata jakaa ja siellä saa ikiomia tavaroita ja vaatteita aina uutena - ja se olkoon heidän kasvatusmetodinsa.
Parisuhteessa jaetaan kaikki se, mitä ei pariskunnalla ole tuplamäärää. Joissain perheissä on vain yksi auto, ja useimmissa on vain yksi kahvinkeitin, pesukone, pölynimuri jne. Olisi tosi outoa, jos pariskunnan molemmilla osapuolilla pitäisi olla vaikkapa ikioma veden- tai kahvinkeitin, jota toinen ei saisi ikinä käyttää.
Tässä keskustelussa varmaan sekoittuu hieman jakaminen ja lainaaminen. Jakaminen on sitä, että tavara tms. on todellakin yhteinen, ei kuulu kummallekaan enemmän kuin toiselle. Kun taas lainaaminen on sitä, että vaikka tavara on nimetty toiselle, sitä voi toinenkin lainata, kunhan niin sovitaan. Lainaamisen taito luulisi olevan kaikille tuttu ja tärkeä.
Jakamisessa tulee ongelmia siinä vaiheessa, kun toinen ei halua jakaa omaansa, tai toinen kokee oikeutetuksi turmella kaiken, missä ei lue hänen nimensä. Jakamis- ja lainaamiskulttuuri sopiikin parhaiten niihin perheisiin, joissa on samanikäisiä ja samanhenkisiä jäseniä. Ei ole reilua, että 12-vuotiaan tytön pitää antaa 3-vuotiaan pikkuveljensä räpeltää vapaasti tavaroitaan. Mutta taas on loogista, että 3- ja 4-vuotiaat siskokset leikkii yhdessä ja sovussa pet shopeilla eikä kumpikaan väitä, että ne ovat yksinomaan hänen.
Parhaassa tapauksessa jakaminen ja lainaaminen (saattaa) opettaa lapsille toisten huomioimista. Kaikki ei ole ikiomaa eikä muita voi sivuuttaa siksi, että itsellä on jotain, mitä toisella ei ole. Kaikkea ei tietenkään pidä joutua jakamaan. Järki käteen tässäkin asiassa. Fiksut vanhemmat tajuavat kyllä, kenen kanssa jakaminen onnistuu, ja milloin ja miksi. Ja myös niiden kuopusten pitää välillä saada jotain uutta kaupasta, eikä aina joutua käyttämään sisarusten kuluttamia vanhoja välineitä. Esim. kulahtaneilla välineillä urheilu on aika monen kuopuksen kelju lapsuusmuisto.