Mitä omaa saa olla vanhemmalla lapsella, jota ei tarvitse jakaa pikkusisarten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Dildo

Mamukriitikko linjoilla.

Leikkasin lapsena itselleni lopulta lelut ja leikit appelsiinin kuoresta, koska mitään omaa ei saanut olla, vaan vanhemmat sisarukset tulivat, veivät ja sotkivat ihan kaiken. Appelsiinin kuoria he eivät tunnistaneet leluiksi. Valitettavasti äitinikään ei tunnistanut niitä leluiksi, vaan jouduin luopumaan niistä, kun ne alkoivat pilaantua.

Omia ovat kaikki ne tavarat jotka on saatu esim. joululahjaksi, synttärilahjaksi, tuliaisiksi, joltakulta - tai itse hankkinut itselle ostamalla tai vaikka vaihtamalla. Niitä ei tarvitse jakaa jollei halua. 

Meillä on barbielaatikossa arviolta kaksikymmentä barbia. Osa saatu, osa ostettu kirppikseltä perheelle yhteiseksi.  Barbeistä yksi tietty on yhden tyttären oma (joululahjana saatu), mutta sen paikka on silti barbielaatikossa ja sitä saa leikissä käyttää kun pitää kauniisti. Mikäli siihen eivät saisi muut koskea, niin sitä ei yhteislaatikkoon laitettaisi vaan tytär saisi säilöä sitä esim. omassa pöytälaatikossaan.

Meillä on sääntö, että toisen pöytälaatikoille ei mennä ilman lupaa. Toisen omaa ei oteta ilman lupaa. 

Sellanen joka työnnetään alapään reikään. Ei kuulu pikkuveljille tai siskoille.

-IISAK SONNI

Keskustelu tuntuu kolmelapsisessa perheessä kasvaneen kolmen lapsen äidin näkökulmasta aika absurdilta.

Meillä on siis kolme lasta pienehköillä ikäeroilla, ovat 4-, 3- ja 1-vuotiaat. En ole suoraan sanoen tullut ikinä ajatelleeksikaan, että esim. Dublot, joita on molemmille vanhemmille lapsille ostettu lahjoiksi ja muuten vaan pitäisi erotella omiin koppiinsa. Leikkivät niillä yksin, leikkivät niillä yhdessä, leikkivät niillä kaverin kanssa, leikkivät niillä serkkujen kanssa. Toisaalta taas luontevasti on muodostunut niin, että on "Alman" nukkevauva ja "Saaran" nukkevauva, molemmilla omansa, mutta toisaalta niitäkin saa molempia leikeissä käyttää ilman mitään lupamenettelyä, jos ja kun leikkii kiltisti. Meillä ei suvaita tavaroiden paiskomista, rikkomista, hukkaamista, pilalle piirtelyä ynnä muuta lainkaan, eikä se ole ongelmaa tuottanutkaan. Meillä on lapsille yhteinen leikkihuone ja kahdelle vanhemmalle yhteinen makuuhuone, joten lelut ovatkin fyysisesti samassa tilassa.

Omassa lapsuudenperheessäni meininki oli sama. Meitä oli kolme tyttöä suht samoilla ikäeroilla kuin omat lapseni ja vaikka jotkut lelut olivat periaatteessa omia, olivat ne kuitenkin yhteiskäytössä ellei muuta jostain syystä määrätty. 

Olen välillä miettinyt, miksi järkevä yhteiskäyttö on Suomessa niin hankalaa - miksi joka taloudessa on oltava oma ruohonleikkuri, moottorisaha tai siimaleikkuri, vaikka aktiivikäytössä ne ovat häviävän pienen ajan olemassaolostaan. Tämä keskustelu ehkä hieman selventää asiaa. En ole yksinkertaisesti koskaan ajatellutkaan, että suht saman ikäisillä lapsilla olisi esim. omat legopalikat tai puujunaradat. Se, että tavarat ovat yhteisiä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toinen saisi esim. toisen rakentaman junaradan hajottaa vain hajottamisen ilosta. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä omia tavaroitamme me aikuiset joudumme jakamaan?

Itse en keksi mitään. Ja olen parisuhteessa, lapsia on kaksi. En laske kattiloita omiksi, koska ne on alunperinkin hankittu yhteisiksi, mutta ei minun tarvitse jakaa vaatteitani, tietokonetta, puhelinta, kameraa, suksia, autoa, kirjoja jne. Miksi oletusarvoisesti lasten pitäisi oppia jakamaan?

Minä ajattelen tuon jakamisen enemmänkin joustavuutena ja vieraanvaraisuutena. Jos meille tulee lapsivieraita, niin he saavat lainata lapsieni leluja kysymättä jokaista tavaraa erikseen. Samoin lapseni voivat ottaa toistensa leluja ilman lupaa. Tosin ovat vielä aika pieniä, 4- ja 6-vuotiaita. Esim. legojen jakaminen henkilöittäin olisi muutenkin kamalan hankalaa. Jos jommalla kummalla on uusi lelu, niin toki lelun omistajalla on siihen etusija.

Aikuisena toivoisin, että lapseni olisivat vieraanvaraisia ja voisivat ihan hyvin lainata tavaroitaan myös muille. Esim. meillä kyllä vieraille ollaan avokätisiä, tarjotaan ruuat ja kahvit ja lakanat tarvittaessa. Omenoita jaetaan syksyisin sille kuka ikinä tarvitsee. Ja jos joku tarvitsee jotakin minun omistamaani tavaraa tai vaatetta lainaan, niin mielelläni autan ystäviäni, vaikka mitenkään pakotettu en siihen olekaan.

 

Nro 65 jatkaa, kun pohdin tätä asiaa vielä nukkumaan käydessänikin. 

Monet tässä ketjussa ovat argumentoineet, ettei oikeastaan edes ole tärkeä taito oppia jakamaan, ei aikuisenkaan tarvitse jakaa omaansa. Oli niin tai näin, olen kuitenkin sitä mieltä, ettei jakamisen taidosta ainakaan mitään haittaa ole! Jotkut täällä tuntuvat ajattelevan asiaa hirveän poliittisesti, mutta itse en näe, että esim. legojen jakaminen olisi mikään suora tie Kommunistisen puolueen puoluekirjan hankintaan...

Itse olin elänyt erillistä sinkkuarkea pitkään ennen kuin muutin puolison kanssa yhteen. Silloin ainakin oli pakko opetella jakamaan, sillä monet nyt yhteiset tavarat on ensin ostettu meistä jommalle kummalle. Mies opetteli nimenomaan jakamaan telkkarinsa tai pelikonsolinsa, minä keittiöpyyhkeeni ja astiastoni. 

Perheessä jaetaan useimmat asiat. Mietin, mikä on minulla ihan omaa. No vaatteet ja hammasharja ainakin ja työkännykkä.

Yhteinen tili, auto, huonekalut, koneet, ruuat, kotitietokone, yhteinen kotisähköpostikin on ja yksi hammastahna, dödösuihke, shampoo ja apteekin kosteusvoide.

Meillä ainakin oli pääasiassa omat lelut, joita sai lainata jos kysyttiin (ja saatiin) lupa. Itse näen asian niin, että siinä oppii kunnioittamaan toisen omaisuutta. Voisin kuvitella että näistä joilla kaikki on yhteistä voi helposti kasvaa hieman rajattomia aikuisia, jotka eivät täysin ymmärrä mitä eroa on omilla ja toisten tavaroilla. Tämän huomaan jo nyt isosiskoni kanssa. Minä jouduin pikkusiskona kysymään luvan, mutta hän isosiskon oikeudella ei kysellyt mitään. Vanhemmat toki puuttuivat tähän, mutta eiväthän he nyt koko aikaa olleet paikalla. Nykyään eron näkee siinä, että meillä ollessaan sisko kyllä availee minun herkkuni ja syö hyvällä halulla yli puolet kaikesta, mutta hänen avatulle konvehtirasialle ei ole asiaa kysymättä. Ja olemme siis keski-ikäisiä molemmat. Lautapelit yms. olivat yhteisiä ja yhdessä niillä pelattiinkin useimmiten.

Parisuhteessa en joudu jakamaan mitään, minkä olen omakseni ostanut. Kattilat ja keittimet on alunperinkin yhteisillä rahoilla  yhteisiksi ostettu. Jos ostan itselleni kuitenkin vaikkapa viinipullon, tulee mieheni kysyä lupa jos siitä ottaa haluaa. Aiemmin kun meillä oli vain yksi auto, se oli miehen auto jonka hän oli itse omilla rahoillaan ostanut. Luvan kanssa sain sitä lainata. Jos lupaa ei tullut, kuljin pyörällä tai bussilla. Nyttemmin autot ovat yhteisiä ja niitä käytetään sen mukaan mikä on järkevintä.

Oman kokemuksen perusteella siis koen järkevimpänä sen, että osa asioista on omia, joita lainataan muille. Muut kunnioittavat sitä, että ovat saaneet lainata ja pitävät tavarasta huolta. Osa asioista on sitten yhteisiä. Olihan meilläkin leikeissä monenkin ihmisen tavaroita. Minun, siskoni ja parhaiden kavereidemme kamat olivat sulassa sovussa samassa leikissä. Ei se silti tarkoittanut, että tavarat ovat yhteisomistuksessa ja kaikkien omia kaiken aikaa. Siinä kyseisessä leikissä ne olivat yhteisiä, ja leikin loppuessa kukin vei omansa pois. Toisten tavaroita pidettiin hyvin, koska ymmärrettiin, ettei kukaan tuo omiaan leikkeihin jos ne rikotaan.

Toivottavasti jokaisessa perheessä ainakin harrastustavarat ovat omia. Muistan omasta lapsuudestani sen vitututuksen, kun kaikkia kalliitakin harrastustavaroita piti esitellä muille ja antaa vieläpä koskea. Osa niistä jopa hajosi. Sitten olin kiittämätön, jos suutuin siitä, että niitä hajosi. Pitäisi ymmärtää, että pienemmille sattuu vahinkoja ja että kun he tulevat käymään, heitä kuitenkin kiinnostaa harrastukseni ja he voivat isompana ryhtyä harrastamaan samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolme lasta 10v, 3v ja 6kk ja ei legoja,autoratoja,barbeja,littlest petshopeja,mylittle ponyja, muumeja, ryhmä hau leluja tai pelejä,liukureita,lapioita,pelejä jne osteta jokaiselle omia. Unikaverit ja askartelujutut ovat henkilökohtaisia ja isommalla kännykkä ja tabletti. Vauvalelutkin ovat siirtyneet aina pienimmälle. Nyt jo 200 neliön talo täynnä tavaraa niin johan olisi hullua, jos jokaisella olisi omat nimetyt identtiset legovarastot ja lautapelit jne.

Meillä myös 3 lasta, 8v, 5v ja 2v. Jokaisella on omat lelunsa - niin legonsa, duplonsa, liukurinsa kuin pelinsä. Ei tästä synny mitään ongelmia eikä talo ole täynnä tavaraa. Lisäksi on yhteisiä tavaroita tyyliin jääkiekkopeli ja xbox. Ne omistaa äiti ja niitä saavat käyttää kaikki.

Sinulla ja miehelläsi on varmaan yhteinen hammasharja, koska olisihan se hullua, jos jokaisella olisi omansa.

Meillä on onnistuttu pitämään lasten hammasharjat kunkin omana, mutta legojen kohdalla täytyy kyllä tunnustaa rajallisuutensa. Nimikoitteko jokaisen legot? Vai eikö niitä saa kantaa huoneesta toiseen?

Kasvatan lapseni täysin automatisoituun luksuskommunismiin, joka toteutuu jo meidän elinaikanamme, joten kaikki on yhteistä.

Itse näkisin, että tuolla jakamisella harjoitellaan paitsi konkreettisten tavaroiden jakamista, niin myös epäitsekkyyttä ja toisten yleistä huomioimista. Sitä, että joskus pitää joustaa ja antaa omasta, vaikka toki olisi kivempi pitää kaikki itsellä. Vähän niin kuin karkkipäivän idea ei ole opetella siihen, että vain lauantaina saa herkkuja, vaan itsehillintään ja yleiseen kohtuullisuuteen.

Jokaisessa parisuhteessa on toki omat säännöt siitä, miten niitä patoja ja kattiloita saa lainata, mutta yksi aika olennainen asia itselleni tulee mieleen kun kysytään, mitä aikuisen pitää muka jakaa on tämä pallo missä kaikki elämme. Sen vesistöt ja ilmastot ja metsät, ne ovat kaikkien omaisuutta. Ja tietyllä tavalla, siinä mielessä se auto tai Barbie joka siitä maasta on tullut, on alunperin ollut kaikkien omaisuutta, ennen kuin se on jalostunut globaalin epäoikeudenmukaisuuden koneistossa juuri tämän aikuisen tai lapsen ikiomaksi omaisuudeksi. Voi vaan olla (onkin), että tulee aika, jolloin jokaiselle ei enää sitä ikiomaa Barbieta tai autoa lohkeakaan, tulee raja vastaan, ja silloin olisi hyvä jos sitä yhteishenkeä löytyisi.

Toinen on tietysti palkka. Palkastamme jokainen meistä kunnon kansalaisista maksamme sen hyvän lohkon veroina ties millaisten hampuusien ja yh-äitien tupakoitavaksi ja ryypättäväksi. Toisia tämä nakertaa enemmän kuin toisia, ja ihan hienostihan nämä munoma-ihmisethän on tässä asiassa kunnostautuneet hurraten, kun hyvinvointiyhteiskunta varjopuolineen - eli kun kaikenmaailman laskurit joilla ei oikeasti olisi varaa mihinkään ajelee ties mitä autoja MUN verorahoilla (sen sijaan että eläisivät köyhyydessä ja puutteessa) - alkaa luhistua ja se mikä oli joskus menneellä vuosituhannella sun ei olekaan enää meidän ja mikä oli meidän on jaettu tasan niille parille jotka oli paikalla.

No, ehkä näkisin että tuollainen mun oma -ajattelu on laiskaa keskiluokkaista ja oman poikkeuksellisen hyvinvoinnin itsestäänselvyytenä ottavaa ajattelua. Että ostetaan kaikille omat ettei vaan tarvitse jakaa mitään tai sopia tai joustaa tai - herranjumala - kunnioittaa toisen ihmisen omaisuutta! Ja sitten nostetaan se oma hyvinvointi kaapin päälle piiloon, sen sijaan että jaettaisiin ja iloittaisiin yhdessä, sovittaisiin pelisäännöt ja kunnioitettaisiin niitä.

Ei kai kukaan nyt legoja, dubloja, palikoita ja junarataa ole jakamassakaan lasten kesken! Kuten ei pianoa tai Monopoliakaan osteta kaksin kappalein taloon.

Mutta lapsella saa ja pitää olla myös ikiomat henkilökohtaiset jutut, kuten vaikka se barbi, pehmolelu tms. Joita muut ei ota ilman lupaa. Ja jos lapsi esim. rakentaa yhteisistä legoista, ei muut lapset saa mennä rikkomaan. Lapsella on oltava oma huone tai ainakin oma nurkkaus kodissa, jossa saa olla ihan rauhassa, ja jossa oma sänky ja omat tavarat ovat. Koululainen tarvitsee myös opiskelurauhan eli oman työpöydän.

Ns. kommuunieläjät joilla ei ole lapsuudessa minkäänlaista reviiriä, eivät opi pitämään kotia siistinä ja viihtyisänä aikuisenakaan. Minkä lapsena oppii sen vanhana taitaa...

Tyttö-tai poikaystävä

Vierailija kirjoitti:

Itse näkisin, että tuolla jakamisella harjoitellaan paitsi konkreettisten tavaroiden jakamista, niin myös epäitsekkyyttä ja toisten yleistä huomioimista. Sitä, että joskus pitää joustaa ja antaa omasta, vaikka toki olisi kivempi pitää kaikki itsellä. Vähän niin kuin karkkipäivän idea ei ole opetella siihen, että vain lauantaina saa herkkuja, vaan itsehillintään ja yleiseen kohtuullisuuteen.

Se, että lapsella (tai aikuisellakin) on ne omat henkilökohtaiset aarteensa, joihin muilla ei ole asiaa koskea ilman omistajan lupaa, ei todellakaan tarkoita, etteikö voisi olla myös yhteisiä tavaroita jotka pitää pystyä jakamaan sovussa.

Muistakaa, että lapsen saamat lelut ovat lapsen omaisuutta. Ei niitä voi ottaa ja jakaa muille ilman lapsen suostumusta. Jos lapsi saa lahjaksi legopaketin, sitä ei voi pakottaa sekoittamaan sisaruksen legoihin. Jos lapsi saa lahjaksi rahaa, se pitää antaa lapselle eikä saa tuhlailla esim. sisaruksen menoihin.