Mitä omaa saa olla vanhemmalla lapsella, jota ei tarvitse jakaa pikkusisarten kanssa?

Yllättävän moni on sitä mieltä, että jakaminen ei ole kovin tarpeellista ja lähes kaiken tulisi olla lapselle omaa. Tietenkään kaiken ei missään tapauksessa tulekaan olla yhteistä, jokaisella tulee olla myös omaa. Mutta miten joku oikeasta voi ajatella, että lapsen on turha oppia jakamaan?? Aikuisena ei ehkä jaeta huonetta, karkkeja tai tavaroita, mutta kyllä myös kaverisuhteet ja parisuhteet perustuvat paljon jakamiselle. Noissa suhteissa jaetaan aikaa, huomiota, (yhdessä asuessa) fyysistä tilaa, parisuhteessa usein myös kuluja. Tuon jakamisen tajuaminen perustuu (minusta) paljon sille kokemukselle joka on saatu lapsuudessa.

(oman näkemykseni mukaan) Ne aikuiset, jotka ovat lapsena joko a) saaneet pitää kaiken omanaan tai b) pakotettu jakamaan liikaa ja epäoikeudenmukaisesti niin ettei jakamisesta ole syntynyt yhteistä iloa, ovat itsekäitä, omistushaluisia ja materialisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen tämän täysin eripäin kuin aloittaja. Meillä on kaksi lasta (7 ja 9 vuotiaat tytöt). Tosi monia asioita pitäisi olla monta, jos tavaroita ei voisi sujuvasti lainata/yhteiskäyttää. Meillä esim. kaikki barbit on koottu samaan laatikkoon riippumatta siitä kuka ne omistaa. Jos toinen lapsista haluaa leikkiä kaverinsa kanssa barbeilla heillä on lupa käyttää kaikkia barbeja. Samoin littlest petshopit, lautapelit, askartelutarvikkeet, rattikelkka, potkuri jne. Ymmärsinköhän nyt aloittajan ideaa ollenkaan? Ehkäpä tilanne muuttuu, kun lapset kasvavat.

Minä ajattelen täysin päinvastoin. Luepa mitä kirjoitit eli teillä on jo nyt monia asioita monta, vaikka tavaroita "sujuvasti yhteiskäytetään". Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että lapsi saa lelun lahjaksi, mutta ei saa sitä omaksi, vaan sisaruksen kaveritkin saa sillä leikkiä. Ja siitä seuraa se, että koska se ei ole oma, siitä ei tarvitse huolehtia. Arvaanko oikein, jos kirjoitan, että teillä hajoaa leluja sen verran tiheään, ettei näille kannata ostaa mitään omaksi?

Tämä on just se pointti. Oma barbi on oma ja rakas ja siitä lapsi pitää huolta. Yhteinen kaikkien kurittama takkutukkabarbi ei ole kenellekään tärkeä. Inhoan tätä nykyajan meininkiä, tuhotaan kaikki ja ostetaan uutta. Ennen oli vähän mutta kaikesta pidettiin hyvää huolta. Meillä oli omat barbit ja joskus vaihdettiin leikin ajaksi.

Vierailija kirjoitti:

En keksi yhtäkään asiaa joka pitää jakaa mutta monia sellaisia jotka lapsi haluaa jakaa pienempien kanssa. Kaikille yhteiset jutut omistan minä joten minulla on myös määräysvalta.

Muista että valta tuo myös vastuun. Älä anna vallan humalluttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen tämän täysin eripäin kuin aloittaja. Meillä on kaksi lasta (7 ja 9 vuotiaat tytöt). Tosi monia asioita pitäisi olla monta, jos tavaroita ei voisi sujuvasti lainata/yhteiskäyttää. Meillä esim. kaikki barbit on koottu samaan laatikkoon riippumatta siitä kuka ne omistaa. Jos toinen lapsista haluaa leikkiä kaverinsa kanssa barbeilla heillä on lupa käyttää kaikkia barbeja. Samoin littlest petshopit, lautapelit, askartelutarvikkeet, rattikelkka, potkuri jne. Ymmärsinköhän nyt aloittajan ideaa ollenkaan? Ehkäpä tilanne muuttuu, kun lapset kasvavat.

Minä ajattelen täysin päinvastoin. Luepa mitä kirjoitit eli teillä on jo nyt monia asioita monta, vaikka tavaroita "sujuvasti yhteiskäytetään". Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että lapsi saa lelun lahjaksi, mutta ei saa sitä omaksi, vaan sisaruksen kaveritkin saa sillä leikkiä. Ja siitä seuraa se, että koska se ei ole oma, siitä ei tarvitse huolehtia. Arvaanko oikein, jos kirjoitan, että teillä hajoaa leluja sen verran tiheään, ettei näille kannata ostaa mitään omaksi?

Tämä on just se pointti. Oma barbi on oma ja rakas ja siitä lapsi pitää huolta. Yhteinen kaikkien kurittama takkutukkabarbi ei ole kenellekään tärkeä. Inhoan tätä nykyajan meininkiä, tuhotaan kaikki ja ostetaan uutta. Ennen oli vähän mutta kaikesta pidettiin hyvää huolta. Meillä oli omat barbit ja joskus vaihdettiin leikin ajaksi.

Minä taas inhoan tätä nykyajan meininkiä: vain omista tavaroista pidetään huolta ja muita tuhotaan minkä sielu sietää.

Meillä lapset vasta 5 ja 3, mutta kovasti on pyritty opettamaan, että mitään ei heitellä eikä hajoteta. Ei omaa eikä varsinkaan lainattua, ei kotona, ei kylässä, ei neuvolan odotushuoneessa. Lelut ovat yhteisiä, eikä niitä ole vielä hajonnut. No okei, kurkistuskirjan luukkuja on mennyt rikki, mutta esimerkiksi paristoveturit, kauko-ohjattavat autot ym. ovat säilyneet kaikki ehjinä.

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän moni on sitä mieltä, että jakaminen ei ole kovin tarpeellista ja lähes kaiken tulisi olla lapselle omaa. Tietenkään kaiken ei missään tapauksessa tulekaan olla yhteistä, jokaisella tulee olla myös omaa. Mutta miten joku oikeasta voi ajatella, että lapsen on turha oppia jakamaan?? Aikuisena ei ehkä jaeta huonetta, karkkeja tai tavaroita, mutta kyllä myös kaverisuhteet ja parisuhteet perustuvat paljon jakamiselle. Noissa suhteissa jaetaan aikaa, huomiota, (yhdessä asuessa) fyysistä tilaa, parisuhteessa usein myös kuluja. Tuon jakamisen tajuaminen perustuu (minusta) paljon sille kokemukselle joka on saatu lapsuudessa.

(oman näkemykseni mukaan) Ne aikuiset, jotka ovat lapsena joko a) saaneet pitää kaiken omanaan tai b) pakotettu jakamaan liikaa ja epäoikeudenmukaisesti niin ettei jakamisesta ole syntynyt yhteistä iloa, ovat itsekäitä, omistushaluisia ja materialisteja.

  

Yhteisössä eläessään joutuu aina jakamaan aikaansa ja huomiotaan, oli sitten lapsi tai aikuinen. Sen siis lapsi perheessä oppii joka tapauksessa ilman, että pitää jakaa tavaroitaan. Sama pätee fyysiseen tilaan, mutta kannattaa huomata, että myös aikuisella saa ja voi olla oma huone, jonne muilla ei ole asiaa - aivan kuin lapsilla! Kulujen jakaminen parisuhteessa perustuu kulutukseen, ei siihen, että toinen voi ottaa toisen rahat omaan käyttöönsä sillä perusteella, että pitää itseään oikeutettuna niitä käyttämään.

Edelleenkään ei ole pystytty vastaamaan siihen, miksi lasten pitää oppia jakamaan omia tavaroitaan, koska aikuistenkaan ei tarvitse. Jaettu eli yhteinen ei yleensä ole kenenkään vastuulla, jolloin siitä ei myöskään pidetä huolta. Tämän näkee taloyhtiön saunassa: vaikka miten on ohjeet siitä, miten tulee toimia, ei ne roskat löydä tietään roskikseen ja jäljet jätetään siistimättä. Kun se ei ole oma.

Meillä lapset 3,6 ja 9 ja periaatteessa kaikkea saa ainakin lainata. Tietysti on jotain juttuja kuten puhelin, pienoismallit ym. jotka on toiselle tärkeitä, mutta saa niitäkin luvan kanssa katsoa.

Esim. legoja on ostettu vanhimmalle varmaan tuhansien eurojen edestä. Pakkohan niitä on pienemmillekin antaa. Tietenkään ei oteta rakennettuja tai työn alla olevia mutta muita kyllä saa.

Leluja pitää lainata toisille. Jos joku leikkii toisen lelulla ei sitä voi ottaa pois vain "koska se on minun". Jos joku tavara on niin kallisarvoinen että toiset eivät saa siihen koskea niin se täytyy osata säilyttää niin ettei muut pääse käsiksi. Niin kauan kuin tavarat on missä sattuu niillä saa kaikki leikkiä. Meillä on ollut pakko oppia jakamaan koska lapsia on kolme ja olisi järjetöntä ostaa kaikkea jokaiselle oma.

Tuohon että aikuiset eivät joudu jakamaan, et taida olla parisuhteessa saatika perheellinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen tämän täysin eripäin kuin aloittaja. Meillä on kaksi lasta (7 ja 9 vuotiaat tytöt). Tosi monia asioita pitäisi olla monta, jos tavaroita ei voisi sujuvasti lainata/yhteiskäyttää. Meillä esim. kaikki barbit on koottu samaan laatikkoon riippumatta siitä kuka ne omistaa. Jos toinen lapsista haluaa leikkiä kaverinsa kanssa barbeilla heillä on lupa käyttää kaikkia barbeja. Samoin littlest petshopit, lautapelit, askartelutarvikkeet, rattikelkka, potkuri jne. Ymmärsinköhän nyt aloittajan ideaa ollenkaan? Ehkäpä tilanne muuttuu, kun lapset kasvavat.

Minä ajattelen täysin päinvastoin. Luepa mitä kirjoitit eli teillä on jo nyt monia asioita monta, vaikka tavaroita "sujuvasti yhteiskäytetään". Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että lapsi saa lelun lahjaksi, mutta ei saa sitä omaksi, vaan sisaruksen kaveritkin saa sillä leikkiä. Ja siitä seuraa se, että koska se ei ole oma, siitä ei tarvitse huolehtia. Arvaanko oikein, jos kirjoitan, että teillä hajoaa leluja sen verran tiheään, ettei näille kannata ostaa mitään omaksi?

Tämä on just se pointti. Oma barbi on oma ja rakas ja siitä lapsi pitää huolta. Yhteinen kaikkien kurittama takkutukkabarbi ei ole kenellekään tärkeä. Inhoan tätä nykyajan meininkiä, tuhotaan kaikki ja ostetaan uutta. Ennen oli vähän mutta kaikesta pidettiin hyvää huolta. Meillä oli omat barbit ja joskus vaihdettiin leikin ajaksi.

Minä taas inhoan tätä nykyajan meininkiä: vain omista tavaroista pidetään huolta ja muita tuhotaan minkä sielu sietää.

Meillä lapset vasta 5 ja 3, mutta kovasti on pyritty opettamaan, että mitään ei heitellä eikä hajoteta. Ei omaa eikä varsinkaan lainattua, ei kotona, ei kylässä, ei neuvolan odotushuoneessa. Lelut ovat yhteisiä, eikä niitä ole vielä hajonnut. No okei, kurkistuskirjan luukkuja on mennyt rikki, mutta esimerkiksi paristoveturit, kauko-ohjattavat autot ym. ovat säilyneet kaikki ehjinä.

Ei vaan sen pitää mennä niin, että omista tavaroista pidetään huolta ja muiden tavaroihin ei edes kosketa! Jos kaikki on yhteistä, kukaan ei lopulta ota vastuuta mistään, esim. leluista. Tiedän perheen jossa vaatteetkin on yhteiskäytössä tyyliin se saa sen hienon pipon päähänsä kuka kerkeää sen ottaa. Ihan hullua. Voitte kuvitella että meno on kaameaa, kukaan ei välitä mistään mitään ja kaikki pelit ja lelut on rikki, hukassa ja sekaisin.

Kuka tuhoaa toisen tavaroita? Jos lapsena tuohon oppii, on luultavasti toisen omaisuuttaa tuhoava ja varastava rikollinen aikuisena!

Kaikki lahjaksi saadut tai vaikka omilla rahoilla hankitut tavarat on kunkin lapsen omia, eikä niitä tarvitse myöskään antaa nuoremmille sitten kun itse ei enää leiki. Yhteisiksi hankitut tai saadut, kuten vaikka pelit, on kaikkien yhteisessä käytössä.

Minäkin tiedän näitä outoja pakkojakajia. Yksi perhe on sellainen, että isosisko ei voi tulla tyttäreni kanssa leikkimään jollei pikkusiskolle keksitä samanaikaisesti jotain vastaavaa tekemistä : 0 Heillä on kaikki juurikin yhteistä.

Minulla on kolmen vuoden ikäerolla tyttö ja poika. Esikoisen kouluikään jakoivat huoneensa, mutta kummallakin oli omat tavarat. Ehkä pehmot on olleet yhteiset. Pelikonsoli on esikoisen oma, mutta jos hän ei sitä käytä sitä saa muut käyttää. DVD:t on yhteisiä myös. En muista, että meillä olisi ikinä tullut minkäänlaista riitaa tavaroista. Toisen huoneeseen ei mennä ilman lupaa jne normaalia toisen ihmisen kunnioitusta pitää olla. Olen kyllä introvertti itse, joten tykkään että muiden ihmisten rajoja kunnioitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lahjaksi saadut tai vaikka omilla rahoilla hankitut tavarat on kunkin lapsen omia, eikä niitä tarvitse myöskään antaa nuoremmille sitten kun itse ei enää leiki. Yhteisiksi hankitut tai saadut, kuten vaikka pelit, on kaikkien yhteisessä käytössä.

Jep, juuri näin. Jos haluaa, voi rakkaimmat tavarat säästää omille lapsille. Muut voi antaa pienemmille sisaruksille ja lopulta kierrättää.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lahjaksi saadut tai vaikka omilla rahoilla hankitut tavarat on kunkin lapsen omia, eikä niitä tarvitse myöskään antaa nuoremmille sitten kun itse ei enää leiki. Yhteisiksi hankitut tai saadut, kuten vaikka pelit, on kaikkien yhteisessä käytössä.

Teillä lienee isommat lapset, joilla luonnollisesti on enemmän tarvetta yksityisyyteen, mutta ainakin meidän leikki-ikäiset muksut vetelevät päivät pitkät yhteisleikkejä, joissa kaikki liittyy kaikkeen. Siellä on brioja, legoja, pehmoleluja ja lastenhuoneen tuoleja yhtenä suurena universumina.

Esimerkiksi joululahjoiksi tulleet lelut olivat omaa omaisuutta ehkä pari päivää sen jälkeen kun ne avattiin paketeistaan. Sen jälkeen ne ovat kuuluneet tuohon universumiin.

Sotku on suuri, mutta leikit aivan uskomattoman hienoja.

Ja taustaksi: meillä 6 v esikoiselle kaikki jakaminen tuotti suurta tuskaa ihan pienenä. Sitten niitä pikkusisaruksia alkoi tulla, ja jotenkin nyt ollaan tässä tilanteessa, että kaikki on yhteistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen tämän täysin eripäin kuin aloittaja. Meillä on kaksi lasta (7 ja 9 vuotiaat tytöt). Tosi monia asioita pitäisi olla monta, jos tavaroita ei voisi sujuvasti lainata/yhteiskäyttää. Meillä esim. kaikki barbit on koottu samaan laatikkoon riippumatta siitä kuka ne omistaa. Jos toinen lapsista haluaa leikkiä kaverinsa kanssa barbeilla heillä on lupa käyttää kaikkia barbeja. Samoin littlest petshopit, lautapelit, askartelutarvikkeet, rattikelkka, potkuri jne. Ymmärsinköhän nyt aloittajan ideaa ollenkaan? Ehkäpä tilanne muuttuu, kun lapset kasvavat.

Minä ajattelen täysin päinvastoin. Luepa mitä kirjoitit eli teillä on jo nyt monia asioita monta, vaikka tavaroita "sujuvasti yhteiskäytetään". Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että lapsi saa lelun lahjaksi, mutta ei saa sitä omaksi, vaan sisaruksen kaveritkin saa sillä leikkiä. Ja siitä seuraa se, että koska se ei ole oma, siitä ei tarvitse huolehtia. Arvaanko oikein, jos kirjoitan, että teillä hajoaa leluja sen verran tiheään, ettei näille kannata ostaa mitään omaksi?

Tämä on just se pointti. Oma barbi on oma ja rakas ja siitä lapsi pitää huolta. Yhteinen kaikkien kurittama takkutukkabarbi ei ole kenellekään tärkeä. Inhoan tätä nykyajan meininkiä, tuhotaan kaikki ja ostetaan uutta. Ennen oli vähän mutta kaikesta pidettiin hyvää huolta. Meillä oli omat barbit ja joskus vaihdettiin leikin ajaksi.

Minä taas inhoan tätä nykyajan meininkiä: vain omista tavaroista pidetään huolta ja muita tuhotaan minkä sielu sietää.

Meillä lapset vasta 5 ja 3, mutta kovasti on pyritty opettamaan, että mitään ei heitellä eikä hajoteta. Ei omaa eikä varsinkaan lainattua, ei kotona, ei kylässä, ei neuvolan odotushuoneessa. Lelut ovat yhteisiä, eikä niitä ole vielä hajonnut. No okei, kurkistuskirjan luukkuja on mennyt rikki, mutta esimerkiksi paristoveturit, kauko-ohjattavat autot ym. ovat säilyneet kaikki ehjinä.

Ei vaan sen pitää mennä niin, että omista tavaroista pidetään huolta ja muiden tavaroihin ei edes kosketa! Jos kaikki on yhteistä, kukaan ei lopulta ota vastuuta mistään, esim. leluista. Tiedän perheen jossa vaatteetkin on yhteiskäytössä tyyliin se saa sen hienon pipon päähänsä kuka kerkeää sen ottaa. Ihan hullua. Voitte kuvitella että meno on kaameaa, kukaan ei välitä mistään mitään ja kaikki pelit ja lelut on rikki, hukassa ja sekaisin.

Kuka tuhoaa toisen tavaroita? Jos lapsena tuohon oppii, on luultavasti toisen omaisuuttaa tuhoava ja varastava rikollinen aikuisena!

Meillä on sinun mittapuullasi varmaan kaikki koko ajan sekaisin. Lapset sekoittelevat koko ajan omaisuuttaan isoiksi ja monimutkaisiksi leikeiksi. Olen kovasti kannustanut heitä siihen. Mitään ei rikota. Miksi rikottaisiin?

Isommalla (12v) kaikki omaa, pienemmät (3 ja 4) jakavat käytännössä kaiken. Toki niistä leluista jatkuvasti tapellaan oli ne sitten kumpi tahansa saanut lahjaksi ja hermothan siinä menee, mutta tässä iässä lelujen jakaminen kahteen osaan ei ole kyllä tuntunut tarpeelliselta. Asia varmaan muuttuu vuosien saatossa ja lapsien toiveiden mukaan mennään :-)

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset 3,6 ja 9 ja periaatteessa kaikkea saa ainakin lainata. Tietysti on jotain juttuja kuten puhelin, pienoismallit ym. jotka on toiselle tärkeitä, mutta saa niitäkin luvan kanssa katsoa.

Esim. legoja on ostettu vanhimmalle varmaan tuhansien eurojen edestä. Pakkohan niitä on pienemmillekin antaa. Tietenkään ei oteta rakennettuja tai työn alla olevia mutta muita kyllä saa.

Leluja pitää lainata toisille. Jos joku leikkii toisen lelulla ei sitä voi ottaa pois vain "koska se on minun". Jos joku tavara on niin kallisarvoinen että toiset eivät saa siihen koskea niin se täytyy osata säilyttää niin ettei muut pääse käsiksi. Niin kauan kuin tavarat on missä sattuu niillä saa kaikki leikkiä. Meillä on ollut pakko oppia jakamaan koska lapsia on kolme ja olisi järjetöntä ostaa kaikkea jokaiselle oma.

Tuohon että aikuiset eivät joudu jakamaan, et taida olla parisuhteessa saatika perheellinen?

Olen parisuhteessa ja perheellinen, mutta en joudu jakamaan mitään omaani. Kerro sinä, mitä sinun omaasi miehesi käyttää koska tahansa sillä perusteella, että on pakko jakaa. Yhteiseen käyttöön alunperinkin ostettu (paistinpannu, pölynimuri jne.) on eri asia kuin oma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset 3,6 ja 9 ja periaatteessa kaikkea saa ainakin lainata. Tietysti on jotain juttuja kuten puhelin, pienoismallit ym. jotka on toiselle tärkeitä, mutta saa niitäkin luvan kanssa katsoa.

Esim. legoja on ostettu vanhimmalle varmaan tuhansien eurojen edestä. Pakkohan niitä on pienemmillekin antaa. Tietenkään ei oteta rakennettuja tai työn alla olevia mutta muita kyllä saa.

Leluja pitää lainata toisille. Jos joku leikkii toisen lelulla ei sitä voi ottaa pois vain "koska se on minun". Jos joku tavara on niin kallisarvoinen että toiset eivät saa siihen koskea niin se täytyy osata säilyttää niin ettei muut pääse käsiksi. Niin kauan kuin tavarat on missä sattuu niillä saa kaikki leikkiä. Meillä on ollut pakko oppia jakamaan koska lapsia on kolme ja olisi järjetöntä ostaa kaikkea jokaiselle oma.

Tuohon että aikuiset eivät joudu jakamaan, et taida olla parisuhteessa saatika perheellinen?

Olen parisuhteessa ja perheellinen, mutta en joudu jakamaan mitään omaani. Kerro sinä, mitä sinun omaasi miehesi käyttää koska tahansa sillä perusteella, että on pakko jakaa. Yhteiseen käyttöön alunperinkin ostettu (paistinpannu, pölynimuri jne.) on eri asia kuin oma.

En ole äskeinen, mutta siinä vaiheessa, kun lapsia alkaa tulla, yksi tärkeä jaettava on oma aika. Kumpikin ansaitsee hengähdystaukoja arjesta, ja jos niitä alkaa laskea sekuntikellon kanssa, ei hyvä heilu. 

Mieheni perheessä lasten piti jakaa kaikki, etenkin lelut. Miehen sisko meni naimisiin, sai lapsen ja otti kaikki lapsuudenkodin lelut omalle lapselleen. Siis legot, duplot, jukka-lelut, brion junaradan, nukkekodin jne. ja vetosi siihen, että hän leikki niillä pienenä, ne on hänen. Jostain syystä koko lapsuutensa yhteisillä leluilla leikkinyt puolisoni oli sitä mieltä, että kyllä jotain niistä oli hänen ainakin valokuvien perusteella. Mutta kun ne on yhteisiä, niin ekana ehtinyt saa ne ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lahjaksi saadut tai vaikka omilla rahoilla hankitut tavarat on kunkin lapsen omia, eikä niitä tarvitse myöskään antaa nuoremmille sitten kun itse ei enää leiki. Yhteisiksi hankitut tai saadut, kuten vaikka pelit, on kaikkien yhteisessä käytössä.

Teillä lienee isommat lapset, joilla luonnollisesti on enemmän tarvetta yksityisyyteen, mutta ainakin meidän leikki-ikäiset muksut vetelevät päivät pitkät yhteisleikkejä, joissa kaikki liittyy kaikkeen. Siellä on brioja, legoja, pehmoleluja ja lastenhuoneen tuoleja yhtenä suurena universumina.

Esimerkiksi joululahjoiksi tulleet lelut olivat omaa omaisuutta ehkä pari päivää sen jälkeen kun ne avattiin paketeistaan. Sen jälkeen ne ovat kuuluneet tuohon universumiin.

Sotku on suuri, mutta leikit aivan uskomattoman hienoja.

Ja taustaksi: meillä 6 v esikoiselle kaikki jakaminen tuotti suurta tuskaa ihan pienenä. Sitten niitä pikkusisaruksia alkoi tulla, ja jotenkin nyt ollaan tässä tilanteessa, että kaikki on yhteistä.

Alle kouluikäisiä ovat, eikä heille tuota mitään ongelmia leikkiä yhdessä, vaikka jokaisella onkin omia leluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset 3,6 ja 9 ja periaatteessa kaikkea saa ainakin lainata. Tietysti on jotain juttuja kuten puhelin, pienoismallit ym. jotka on toiselle tärkeitä, mutta saa niitäkin luvan kanssa katsoa.

Esim. legoja on ostettu vanhimmalle varmaan tuhansien eurojen edestä. Pakkohan niitä on pienemmillekin antaa. Tietenkään ei oteta rakennettuja tai työn alla olevia mutta muita kyllä saa.

Leluja pitää lainata toisille. Jos joku leikkii toisen lelulla ei sitä voi ottaa pois vain "koska se on minun". Jos joku tavara on niin kallisarvoinen että toiset eivät saa siihen koskea niin se täytyy osata säilyttää niin ettei muut pääse käsiksi. Niin kauan kuin tavarat on missä sattuu niillä saa kaikki leikkiä. Meillä on ollut pakko oppia jakamaan koska lapsia on kolme ja olisi järjetöntä ostaa kaikkea jokaiselle oma.

Tuohon että aikuiset eivät joudu jakamaan, et taida olla parisuhteessa saatika perheellinen?

Olen parisuhteessa ja perheellinen, mutta en joudu jakamaan mitään omaani. Kerro sinä, mitä sinun omaasi miehesi käyttää koska tahansa sillä perusteella, että on pakko jakaa. Yhteiseen käyttöön alunperinkin ostettu (paistinpannu, pölynimuri jne.) on eri asia kuin oma.

En ole äskeinen, mutta siinä vaiheessa, kun lapsia alkaa tulla, yksi tärkeä jaettava on oma aika. Kumpikin ansaitsee hengähdystaukoja arjesta, ja jos niitä alkaa laskea sekuntikellon kanssa, ei hyvä heilu. 

Oppiiko lapsi jakamaan omaa aikaansa, jos hän joutuu lapsena jakamaan laphjaksi saamansa lelut? Vai voisiko olla niin, että jo pieni lapsi joutuu jakamaan aikaansa muille?

Yrittäkää nyt edes kertoa, mitä konkreettista ja vaikka lahjaksi saatua on pakko jakaa parisuhteessa. Jos kerran olette sitä mieltä, että lapsi opettelee lelujaan jakamalla aikuisten maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen tämän täysin eripäin kuin aloittaja. Meillä on kaksi lasta (7 ja 9 vuotiaat tytöt). Tosi monia asioita pitäisi olla monta, jos tavaroita ei voisi sujuvasti lainata/yhteiskäyttää. Meillä esim. kaikki barbit on koottu samaan laatikkoon riippumatta siitä kuka ne omistaa. Jos toinen lapsista haluaa leikkiä kaverinsa kanssa barbeilla heillä on lupa käyttää kaikkia barbeja. Samoin littlest petshopit, lautapelit, askartelutarvikkeet, rattikelkka, potkuri jne. Ymmärsinköhän nyt aloittajan ideaa ollenkaan? Ehkäpä tilanne muuttuu, kun lapset kasvavat.

Minä ajattelen täysin päinvastoin. Luepa mitä kirjoitit eli teillä on jo nyt monia asioita monta, vaikka tavaroita "sujuvasti yhteiskäytetään". Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että lapsi saa lelun lahjaksi, mutta ei saa sitä omaksi, vaan sisaruksen kaveritkin saa sillä leikkiä. Ja siitä seuraa se, että koska se ei ole oma, siitä ei tarvitse huolehtia. Arvaanko oikein, jos kirjoitan, että teillä hajoaa leluja sen verran tiheään, ettei näille kannata ostaa mitään omaksi?

Tämä on just se pointti. Oma barbi on oma ja rakas ja siitä lapsi pitää huolta. Yhteinen kaikkien kurittama takkutukkabarbi ei ole kenellekään tärkeä. Inhoan tätä nykyajan meininkiä, tuhotaan kaikki ja ostetaan uutta. Ennen oli vähän mutta kaikesta pidettiin hyvää huolta. Meillä oli omat barbit ja joskus vaihdettiin leikin ajaksi.

Minä taas inhoan tätä nykyajan meininkiä: vain omista tavaroista pidetään huolta ja muita tuhotaan minkä sielu sietää.

Meillä lapset vasta 5 ja 3, mutta kovasti on pyritty opettamaan, että mitään ei heitellä eikä hajoteta. Ei omaa eikä varsinkaan lainattua, ei kotona, ei kylässä, ei neuvolan odotushuoneessa. Lelut ovat yhteisiä, eikä niitä ole vielä hajonnut. No okei, kurkistuskirjan luukkuja on mennyt rikki, mutta esimerkiksi paristoveturit, kauko-ohjattavat autot ym. ovat säilyneet kaikki ehjinä.

Ei vaan sen pitää mennä niin, että omista tavaroista pidetään huolta ja muiden tavaroihin ei edes kosketa! Jos kaikki on yhteistä, kukaan ei lopulta ota vastuuta mistään, esim. leluista. Tiedän perheen jossa vaatteetkin on yhteiskäytössä tyyliin se saa sen hienon pipon päähänsä kuka kerkeää sen ottaa. Ihan hullua. Voitte kuvitella että meno on kaameaa, kukaan ei välitä mistään mitään ja kaikki pelit ja lelut on rikki, hukassa ja sekaisin.

Kuka tuhoaa toisen tavaroita? Jos lapsena tuohon oppii, on luultavasti toisen omaisuuttaa tuhoava ja varastava rikollinen aikuisena!

Meillä on sinun mittapuullasi varmaan kaikki koko ajan sekaisin. Lapset sekoittelevat koko ajan omaisuuttaan isoiksi ja monimutkaisiksi leikeiksi. Olen kovasti kannustanut heitä siihen. Mitään ei rikota. Miksi rikottaisiin?

Okei, eivät riko mitään vaan leikkivät sovussa. Sehän on hyvä.  Tietämässäni perheessä leikki ei onnistu, jostain syystä. Kun esim. pelien osat on hukassa pelaaminenkaan ei onnistu. Kaikki on niin sekaisin, että onnistuu vaan yleinen riekkuminen ja taistelu jostain jokun käteensä napaamasta tavarasta.

Meillä on paljon erilaisia leikkejä, joita en estä sotkemasta, mutta jotka kuitenkin ovat pysyneet omina ryhminään, esim:

-nukkekoti (kalliita pikkutavaroita täynnä!)

-muumitalo

-legot

-my little ponyt

-petshopit

-shopkinsit

-barbit

-winxit

-pelit, palapelit, piirustus -ja askartelujutut

-ja paljon paljon muuta kaikki omilla paikoillaan

Aina on tekemistä eikä koskaan ole tylsää. On myös paljon dvd-elokuvia, yksikään ei ole väärässä kotelossa tai naarmuinen, on pleikkarit, tabletit ja puhelimet. Paljon kirjoja ja lehtiä jne. Akuja ja heppalehtiä, yhtäkään ei ole revitty tai rytistelty. Kasvatus!

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sinun mittapuullasi varmaan kaikki koko ajan sekaisin. Lapset sekoittelevat koko ajan omaisuuttaan isoiksi ja monimutkaisiksi leikeiksi. Olen kovasti kannustanut heitä siihen. Mitään ei rikota. Miksi rikottaisiin?

Meillä lapset ovat rakentaneet muutaman päivän ajan suurta kaupunkia, jossa on mukana legoja, duploja, brion junarata, automatto, muovilaivoja ym ym. Kannustan mielelläni tällaiseen luovuuteen, on hienoa että osataan yhdistellä eri leluja, mutta leikin jälkeen lelut palaavat paikoilleen eikä niitä mätetä sekaisin mihin sattuu. Legot omaan laatikkoonsa, junarata omaansa jne. Ja lasten omat lelut ovat edelleen heidän omiaan, vaikka ne ovatkin tällä hetkellä osa yhteistä leikkiä.