Kävin eilen pitkällä lenkillä ja ymmärsin, että nykyinen parisuhteeni ei ole sitä mitä haluan

Suhde on ollut jo pitkään onneton. Riidellään hirveästi ja ollaan kaikesta eriä mieltä. Meillä on aivan erilaiset intressit. Mies ei ole kiinnostunut juuri mistään ja on kamalan negatiivinen. Tämä tekee yhteiselosta kovin raskasta ja vaikeaa. Lisäksi mies on todella ruma suustaan ja suorastaan ilkeä. Hän ei arvosta eikä kunnioita ketään, minut mukaan lukien. Käytännössä ollaan kuin kämppiksiä, jotka vihaavat toisiaan 80% ajasta. Aina kun otetaan ero puheeksi, mies skarppaa. Sitten menee hetken hyvin, kunnes surkeus taas alkaa.

Eilen kävin pitkällä lenkillä ja näin perheiden ja ystävysten viettävän uutta vuotta yhdessä. Pöytien ääreen oli kertynyt porukkaa illallistamaan, perheet ampuivat yhdessä raketteja pihoilla. Ihmiset nauroivat ja nauttivat yhdessäolosta.

Tulin hirveän surulliseksi koska ymmärsin, että tässä suhteessa en tule koskaan juhlimaan uuttavuotta, juhannusta, joulua, syntymäpäiviä tai mitään muutakaan päivää kuten nuo ihmiset eilisellä lenkillä. Mies vihaa ihmisiä, hän vihaa typeriä juhlia, hän vihaa "teennäistä" yhdessäoloa, hän ei halua lapsia tai omaa kotia, ei ampua raketteja tai tehdä porukalla ruokaa.

Anteeksi kun kirjoitin näin pitkän tekstin. Tuli vain tarve purkaa tämä eilisillan aiheuttama suru. Olen pitkään tiennyt, että ero on melkeinpä ainut varteenotettava vaihtoehto tässä vaiheessa. Siltikään en ole saanut lähdettyä tästä suhteesta. Eilinen jotenkin avasi silmiäni, mutta en tiedä onko sekään tarpeeksi johtamaan lopulliseen eroon.

Onko täällä muita samassa tilanteessa (epätyydyttävässä suhteessa) olevia paikalla?