Kävin eilen pitkällä lenkillä ja ymmärsin, että nykyinen parisuhteeni ei ole sitä mitä haluan

Pitää nyt kiirehtiä vielä sanomaan, että ei mies mikään hirviö sentään ole. Kyllä hänessä on hyviäkin puolia. Hän ei ryyppää, petä, valehtele ja pitää lupauksensa. Kun hän skarppaa, tekee hän pieniä juttuja ja yllätyksiä, joista tietää minun pitävän. Sääli vain, että arkemme on niin vaikeaa. Ja edelleen se, etteivät haaveemme ja toiveemme kohtaa.

ap

Kuulostaa ap siltä että sun miehellä on paha olla oman päänsä sisällä. Ehkä masennus, ehkä joku tunnelukko tms..

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ap siltä että sun miehellä on paha olla oman päänsä sisällä. Ehkä masennus, ehkä joku tunnelukko tms..

Kun pään sisällä on pahan olon kaaos niin sitä pyrkii hallitsemaan kontrolloimalla ympäristöään eli sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ap siltä että sun miehellä on paha olla oman päänsä sisällä. Ehkä masennus, ehkä joku tunnelukko tms..

Kun pään sisällä on pahan olon kaaos niin sitä pyrkii hallitsemaan kontrolloimalla ympäristöään eli sinua.

Miten voisin auttaa häntä?

Olen itse käynyt vuosia terapiassa ja minulle siitä on ollut valtavasti apua. Olen oppinut reflektoimaan itseäni, tekemisiäni ja sanomisiani. Miehelle vastaava "oivallus" voisi olla hyväksi. Hän ei nyt nää omaa käytöstään ulkopuolisen silmin, eikä siksi koe tarvetta muutokselle. Lisäksi hänellä on yllä jatkuva suojamuuri. Miten sen saisi murrettua? Vaikea yrittää auttaa ja tukea toista, kun hänen hartain toiveensa on tulla jätetyksi rauhaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ap siltä että sun miehellä on paha olla oman päänsä sisällä. Ehkä masennus, ehkä joku tunnelukko tms..

Kun pään sisällä on pahan olon kaaos niin sitä pyrkii hallitsemaan kontrolloimalla ympäristöään eli sinua.

Miten voisin auttaa häntä?

Olen itse käynyt vuosia terapiassa ja minulle siitä on ollut valtavasti apua. Olen oppinut reflektoimaan itseäni, tekemisiäni ja sanomisiani. Miehelle vastaava "oivallus" voisi olla hyväksi. Hän ei nyt nää omaa käytöstään ulkopuolisen silmin, eikä siksi koe tarvetta muutokselle. Lisäksi hänellä on yllä jatkuva suojamuuri. Miten sen saisi murrettua? Vaikea yrittää auttaa ja tukea toista, kun hänen hartain toiveensa on tulla jätetyksi rauhaan.

ap

Mieti itseäsi ennen terapiaa ja suojamuuroesi kanssa. Miten miehesi olisi silloin voinut sinua auttaa? Veikkaan ettei oikein mitenkään.. Itse se matka on kuljettava.. Vasta kun oivaltaa tarvitsevansa apua ja haluaa apua, vasta silloin voi auttaa.

Voikohan olla niin, että miehelläsi on tiettyjä odotuksia yhteiselosta suhteen alussa, mutta sitten sairastuit masennukseen ja nuo odotukset eivät sitten täyttyneet. Kyllähän on aika kova paikka miehesi kannalta, jos muiden kavereiden tyttöystävät tekevät kivoja juttuja omille miehilleen, mutta oma tyttis onkin masentunut. Miehet ovat usein aika kilpailuhenkisiä keskenään (esim. kenellä on kaikista mahtavin saalis). Ei sellaisessa tilanteessa halua lyöttäytyä kavereiden seuraan, kun on alakynnessä eli samoja tuntemuksia kuin näkemäsi scene:

"Eilen kävin pitkällä lenkillä ja näin perheiden ja ystävysten viettävän uutta vuotta yhdessä. Pöytien ääreen oli kertynyt porukkaa illallistamaan, perheet ampuivat yhdessä raketteja pihoilla. Ihmiset nauroivat ja nauttivat yhdessäolosta. Tulin hirveän surulliseksi --" , kun toiveet eivät täyttyneet.

Kuulostaa siltä, että miehesi on nyt vuorostaan masentunut, hänellä on todella paha olla. Pystyttekö menemään yhdessä parisuhdeterapiaan ja jättää pikkuhiljaa miehen terapeutille parantumaan? On aika vastuutonta lähteä läksimään, kun oma pää saatiin nyt kuntoon. Onhan mies pysynyt sun rinnalla vaikeina aikoina.

Tosta sättimisestä vielä... sun ei tarvitse sietää sellaista kohtelua. Voit kokeilla toistaa miehesi sanat, jotta hän oikeasti kuulee sanomansa. Jos vaikkapa haukkuu sua vihervassari feministi akaksi, sitten toteat kylmän rauhallisesti kerroit, että olen mielestäsi vihervassari feministi akka ja pyydä häntä perustelemaan näkemyksensä, kun haluat oikeasti ymmärtää hänen kantansa. Jos hän on sitä mieltä, ettet tajua mistään mitään, pyydä häntä auttamaan sinua tajuamaan. Toisiaan arvostava tapa on parempi kuin erolla uhkailu, joka on yksi kontrolloinnin keinoista (miehesi saattaa tuntea nurkkaan ajetulta).

Jos mies arvostelee kotitöitä, kuten tapasi tiskata, pyydä häntä tiskaamaan näytteeksi ja sitten keskustelette eri tapojen hyödyistä ja haitoista (esim. jos toinen pesee astioita juoksevan hanan alla).

t.47

Musta miehesi kuulostaa masentuneelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itselläni ollut samankalatainen tilanne. Vaimon mielenterveysongelmien vuoksi elämänpiiri kaventui ja ystävät hävisivät. Päädyimme muuttamaan erillemme ja nyt molemmat voivat paremmin. Hyvä että ajattelet asiaa myös oman itsesi kannalta. Helposti uhraamme liikaa toisen eteen vaikka tiedämme ettei tilanne ei tule muuttumaan.

Ikävää, että sinulla on ollut tällainen tilanne, mutta hyvä että asiat ovat jo paremmalla tolalla.

Oma mieheni varmaankin ajattelee, että minun mielenterveysongelmieni vuoksi suhteemme on huonossa jamassa. Hänellä on tapana kääntää asiat niin, että minä vaikutan syypäältä kaikkeen. Nyt kun itse olen kunnossa ja omat silmäni ovat auenneet, ymmärrän, että se on mieheni jonka rajoitteisuus myrkyttää suhdettamme.

Minulle on aina ollut tärkeää harrastaa ja tehdä asioita. Minulla on myös laaja ystäväpiiri, joka ei ole kutistunut synkästä elämänjaksostani huolimatta. Mieheni sen sijaan ei harrasta juuri mitään, koska kaikki on "paskaa". Hän ei halua kokeilla mitään uusia juttuja, katsoa leffoja, käydä syömässä, matkustaa, pelata lautapelejä (videopelejä än pelaa senkin edestä) jne. koska tietää niiden olevan "hirveää paskaa, joita hän vihaa". Kavereitakaan hänellä ei juuri ole, koska kaikki ihmiset ovat "niin perseestä".

Huh, nyt kun kirjoitan näitä asioita auki, ei voi kuin ihmetellä, että mitä kummaa oikein nään hänessä. Voihan hän olla myös sairastunut, muttei tietenkään myönnä sitä itse. Hän ei myöskään ole halukas näkemään omia ikäviä piirteitään, koska niissä ei ole mitään moitittavaa. Nyt on pakko riuhtaista itsensä pois tästä suhteesta meidän molempien parhaaksi.

ap

Pidemmälle en jaksanut lukea. Mutta tätä en ymmärrä, että haukut miestä, että sen vika, kun te ette ole onnellisia.

 Se ei ole kenenkään vika. Te olette vain erilaisia ja ette sovi toisille. Teillä on erilaiset mielenkiinnot elämässä, joten tyhjä vääntää elämää yhdessä.

Voin kertoa esimerkin. Minulla oli ns. bestis ja hän oli samanlainen, kuin sinä. Paljon kavereita, lautapelit kavereiden kanssa ihanin illanvietto, haaveili ulkomaanmatkoista jne..

Minä taas en jaksa olla sosiaalinen, koska koen, että suurin osa ihmisistä on oikeasti aika paskoja. Aitoja ihmisiä on todella vähän. Inhoan lautapelejä ja pariskuntaillat lautapelien kera ovat kidutusta. Olen laiska matkustamaan ulkomaille. Inhoan aurinkolomia, en jaksa maata viikkoa rannalla turistirysässä.

Silti olimme hyviä ystäviä, vaikka olimme erilaisia, koska hyväksyimme toistemme erilaisuuden. Löysimme jopa kaltaisemme puolisot. Rikka ystävyyteen tuli siksi, koska ystäväni mies ei suvainnut toisenlaisia ihmisiä. Hän inhosi meitä, kun emme halunneet viikonloppuisin viettää yökylässä heidän luonaan ja kutsua heitä meille ja istua iltaa lautapelien ja viinin kera. Emme matkustaa aurinkorannoille kaveripariskuntina jne...

Hän syytti meitä kaverilleni paskoiksi ja ilonpilaajiksi ja vaikka miksi. Meidän syytä, kun emme halunneet samoja asioita.

Minä totesin, että minkäs teet, tiemme sitten erkanevat. Miksi väkisin pitää yllä seurustelu-tai kaverisuhteita jos ollaan erilaisia tai ei hyväksytä toisten erilaisuutta.

Aukaiset uuden oven ja lähdet elämään omaa elämää, mies omaa elämäänsä. Helppoa, kun sen tajuaa.

Vierailija kirjoitti:

Voikohan olla niin, että miehelläsi on tiettyjä odotuksia yhteiselosta suhteen alussa, mutta sitten sairastuit masennukseen ja nuo odotukset eivät sitten täyttyneet. Kyllähän on aika kova paikka miehesi kannalta, jos muiden kavereiden tyttöystävät tekevät kivoja juttuja omille miehilleen, mutta oma tyttis onkin masentunut. Miehet ovat usein aika kilpailuhenkisiä keskenään (esim. kenellä on kaikista mahtavin saalis). Ei sellaisessa tilanteessa halua lyöttäytyä kavereiden seuraan, kun on alakynnessä eli samoja tuntemuksia kuin näkemäsi scene:

"Eilen kävin pitkällä lenkillä ja näin perheiden ja ystävysten viettävän uutta vuotta yhdessä. Pöytien ääreen oli kertynyt porukkaa illallistamaan, perheet ampuivat yhdessä raketteja pihoilla. Ihmiset nauroivat ja nauttivat yhdessäolosta. Tulin hirveän surulliseksi --" , kun toiveet eivät täyttyneet.

Kuulostaa siltä, että miehesi on nyt vuorostaan masentunut, hänellä on todella paha olla. Pystyttekö menemään yhdessä parisuhdeterapiaan ja jättää pikkuhiljaa miehen terapeutille parantumaan? On aika vastuutonta lähteä läksimään, kun oma pää saatiin nyt kuntoon. Onhan mies pysynyt sun rinnalla vaikeina aikoina.

Ei se oo mitään rinnalla pysymistä että haukkumalla pahentaa toisen pahaa oloa, eikä miehen ongelmat johdu apn masennuksesta. Kannatan eroa.

Älä nyt ap ota tästä jotain projektia että voisit yrittää miehelle saada aikaan tuon oivalluksen kärsimällä vielä useita vuosia parisuhteessa hänen kanssaan. Kannattaa hänen kanssaan toki asiasta puhua sen verran kuin normaalinkin eron yhteydessä syitä puidaan. (Tällä en tarkoita riitelyä ja huutamista.) Älä tunne kiltin tytön velvollisuutta yrittää jäädä "pelastamaan" ja "parantamaan" mies jostain minkä sinä ja av-palsta olette keksineet, oikeastihan ei kukaan voi tietää mikä miehellä on, varmaa sen sijaan on että hän ei muutu erilaiseksi sen takia että sinä sitä toivot tai yritä saada tapahtumaan. Sinun velvollisuutesi on itseäsi kohtaan yrittää hankkia sellainen elämä kuin itsellesi unelmoit, ja olet jo analysoinut että juuri mikään tuosta ei toteudu tämän miehen kanssa.

Miehen hyviksi puoliksi luettelit ns. hygienitekijöitä, eli perusoletuksia joiden on vaan oltava kunnossa, eivät ne ole varsinaisia hyviä puolia ettei miehesi ole noissa(kin) asioissa kusipää.

Nyt ajattelet itseäsi! Elämme täällä tämän yhden elämän- sen ei ole tarkoitus olla mahdollisimman

kurja! Et ole vastuussa miehesi onnellisuudesta etkä velvollinen parantamaan hänen oloansa.

Ala etsimään omaa asuntoa äläkä ajattele löydätkö enää ketään rinnallesi. Eiköhän itsellinen elämä ole 

sata kertaa antoisampaa kuin kuvailemasi suhde? Löydä onnesi ja tyytyväisyytesi itsesi näköisestä

elämästä..

Joo hyvin samankaltainen tilanne minulla. Mies on vihamielinen äyskijä ja jatkaa sitä kerralla aika niin pitkään, kunnes saa minut pois tolaltani (järkipuhe, ystävällisyys, rajojen pitäminen eikä mikään tähän auta).

Äärimmäisten tilanteiden jälkeen hän jaksaa käyttäytyä pari viikkoa, kunnes taas aloittaa ilman mitään järkevää ulkoista syytä.

Kun hänellä tulee se tila päälle, hän suhtautuu kaikkeen mitä sanon ja teen aivan äärimmäisen negatiivisesti. Siis myös ihan arkisiin tai jopa positiivisiinkin asioihin.

Mikään ei ole koskaan hänen vastuullaan, vaimo on hullu, vaimo ikävä, kaikki muut oikeassa ja vaimo väärässä. Jotta tähän päästään, käytetään mitä keinoja hyvänsä, valehdellaan tai ihan mitä vaan.

Se on sellaista henkistä väkivaltaa, millaista parisuhteessa ei ikinä pitäisi olla. Todennäköisesti mies on oppinut tavat omilta riitaisilta vanhemmiltaan, joiden puolella hän muuten nykyään on aivan joka asiassa.

Mikä minusta myös tuntuu tosi pahalta, on se, että mies ei ole enää yhtään missään asiassa minun puolellani. Jään yksin tai saan miehestäni lisävastuksen vaikkapa tapaukseen, kun hänen oma äitinsä leikkasi lapsen hiukset luvatta ja sen jälkeen sikaili soittamalla huutoraivarointipuheluita.

Äärimmäisen kuluttavaa ja tuhoavaa vaimolle, mutta mistä tuossa on kyse miehellä?

Olisikohan meillä jotenkin samaa ilmiötä tässä taustalla Ap?

Tuntuu tosi pahalta siksi, koska itse olen kuitenkin yrittänyt olla rehellinen ja tehdä paljon suhteemme eteen.

Mutta järjellä kun miettii, niin mikä muu tässä on järkevää kuin ero :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa vaihtaa parempaan. Elät vain kerran muistaakseni.

Entä jos ei löydäkään parempaa?

Huonosta liitosta lopulta eronneena sanon painokkaasti ja kokemuksesta: yksinkin on parempi kuin huonossa liitossa. Itse asiassa todella hyvä, kun kaikki se rankka on takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ap siltä että sun miehellä on paha olla oman päänsä sisällä. Ehkä masennus, ehkä joku tunnelukko tms..

Kun pään sisällä on pahan olon kaaos niin sitä pyrkii hallitsemaan kontrolloimalla ympäristöään eli sinua.

Wow sen takia siis exä kontrolli mua, hänellä oli itsellään ihan sairaan paha olla, tiesin sen kyllä. En voinut hänen puolestaan vaihtaa työpaikkaa, en antaa itsetuntoa, korjata kylmää äitiä, enkä parantaa alkoholismia.

Yritin kyllä, se oli se minun virheellinen osuus meidän liitossa, mahdollistaminen ja läheisriippuvuus.

-ohis

Se että ei juo, hakkaa tai valehtele ei ole sinänsä hyviä puolia. Sellaisia olisivat, että hän on rehellinen tai avoin, raitis tai luotettava, huomioonottava tai hellä.

Ap, oletko koskaan kuullut sellaisesta käsitteestä kuin "yksin kaksin"? Se viittaa siihen pohjattomaan yksinäisyyteen, jota saatetaan tuntea parisuhteessa. Se voi olla jopa raastavampaa yksinäisyyttä kuin sinkkuna, koska oletusarvoisesti parisuhteeseen hakeudutaan ollakseen kaksin, ei yksin. Ihmiset ympärilläsi pitävät sinua kuitenkin seurustelevana, joten sen yksinäisyyden tunteen kanssa voi jäädä hyvin yksin, näkymättömiin.

Toisekseen. Kahden masentuneen parisuhde voi ehkä olla jopa este parantumiselle. Toisen masentuneisuus saattaa tarttua ja estää toisen osapuolen parantumisprosessia. Siitä voi tulla kierre, joka ruokkii itse itseään. Olet itse päässyt tolpillesi, mutta mies on nyt vetämässä sinua takaisin synkkyyteen. Ei kuulosta siltä, että hän iloitsisi parantumisestasi tai haluaisi tehdä sinut onnelliseksi. Ehkä tavallaan jopa päinvastoin.

Jos olisit lukenut pidemmälle, olisit saanut selville, etten syytä miestäni onnettomasta suhteestamme. Olemme totisesti vain niin erilaisia, ettemme sovi yhteen. Kyse ei myöskään ole siitä, ettemmekö hyväksyisi toistemme erilaisuutta. Valitettavasti toimivan suhteen rakentaminen niin kovin erilaisen kumppanin kanssa on vaan mahdotonta, ainakin minulle. Ystävyyssuhteisiin erilaisuus ei vaikuta niin paljoa. Parisuhteessa koen joutuvani luopumaan liian paljosta tässä tilanteessa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Jos olisit lukenut pidemmälle, olisit saanut selville, etten syytä miestäni onnettomasta suhteestamme. Olemme totisesti vain niin erilaisia, ettemme sovi yhteen. Kyse ei myöskään ole siitä, ettemmekö hyväksyisi toistemme erilaisuutta. Valitettavasti toimivan suhteen rakentaminen niin kovin erilaisen kumppanin kanssa on vaan mahdotonta, ainakin minulle. Ystävyyssuhteisiin erilaisuus ei vaikuta niin paljoa. Parisuhteessa koen joutuvani luopumaan liian paljosta tässä tilanteessa.

ap

Tämä siis sinulle 50.

Vierailija kirjoitti:

Joo hyvin samankaltainen tilanne minulla. Mies on vihamielinen äyskijä ja jatkaa sitä kerralla aika niin pitkään, kunnes saa minut pois tolaltani (järkipuhe, ystävällisyys, rajojen pitäminen eikä mikään tähän auta).

Äärimmäisten tilanteiden jälkeen hän jaksaa käyttäytyä pari viikkoa, kunnes taas aloittaa ilman mitään järkevää ulkoista syytä.

Kun hänellä tulee se tila päälle, hän suhtautuu kaikkeen mitä sanon ja teen aivan äärimmäisen negatiivisesti. Siis myös ihan arkisiin tai jopa positiivisiinkin asioihin.

Mikään ei ole koskaan hänen vastuullaan, vaimo on hullu, vaimo ikävä, kaikki muut oikeassa ja vaimo väärässä. Jotta tähän päästään, käytetään mitä keinoja hyvänsä, valehdellaan tai ihan mitä vaan.

Se on sellaista henkistä väkivaltaa, millaista parisuhteessa ei ikinä pitäisi olla. Todennäköisesti mies on oppinut tavat omilta riitaisilta vanhemmiltaan, joiden puolella hän muuten nykyään on aivan joka asiassa.

Mikä minusta myös tuntuu tosi pahalta, on se, että mies ei ole enää yhtään missään asiassa minun puolellani. Jään yksin tai saan miehestäni lisävastuksen vaikkapa tapaukseen, kun hänen oma äitinsä leikkasi lapsen hiukset luvatta ja sen jälkeen sikaili soittamalla huutoraivarointipuheluita.

Äärimmäisen kuluttavaa ja tuhoavaa vaimolle, mutta mistä tuossa on kyse miehellä?

Olisikohan meillä jotenkin samaa ilmiötä tässä taustalla Ap?

Tuntuu tosi pahalta siksi, koska itse olen kuitenkin yrittänyt olla rehellinen ja tehdä paljon suhteemme eteen.

Mutta järjellä kun miettii, niin mikä muu tässä on järkevää kuin ero :(

Voi ei, kuulostaa ikävältä. Onko miehesi ollut aina kuvailemasi kaltainen?

Minun mieheni on juuri samalla tavoin negatiivinen, kuin kerroit miehesi olevan. Negatiivisuus sanomisiani ja tekemisiäni kohtaan saa toisinaan aivan kohtuuttomia mittasuhteita. Ei sen ole väliä, onko kyseessä jokin myönteinen tai arkinen asia, aina suhtautuminen on kielteistä. Mies sanoo vihaavansa joulua, juhannusta, talvea, kesää, syksyä, kevättä. Kaikkea. Siksi usein tuntuukin, että kyse ei edes ole siitä, että mies olisi oikeasti niin kielteinen. Joku sanoi aiemmin, että mies saattaa tuntea olonsa nurkkaan ahdetulta ja siksi käyttäytyy niinkuin käyttäytyy. Se voi pitää täysin paikkansa.

Mutta oli niin tai näin, haluaisin jakaa elämäni ja arkeni ihmisen kanssa, joka ei lähtökohtaisesti vihaa ja inhoa kaikkea. Tuntuu että heitän elämäni hullaan, kun rinnallani on kaikesta valittava murjottaja.

Oletteko te kokeilleet eroa missään vaiheessa?

ap