Lue keskustelun säännöt.
Mistä opettajan tekemästä/aikaansaamasta jutusta koulussa sinulle jäi pahimmat traumat?
31.12.2016 |
Minulla tuli siitä, kun meidän hyvin pienellä ala-asteella luokkien 3-6 matematiikkaa opetti sellainen opettaja, joka rakasti yllättäviä matematiikan/kertotaulun pistokokeita. Hän saattoi esimerkiksi maantiedon tunnin päätteeksi (pieni koulu, opetti montaa ainetta) pitää luokalle testin, jossa kysyi jokaiselta vuorollaan jonkun matematiikan laskun, ja oikein vastannut sai lähteä välitunnille/syömään, kun taas väärin vastanneen tai liian kauan miettineen piti jäädä paikalleen odottamaan, että toisella kierroksella kysytään uusi lasku, mihin piti vastata. Päässä laskettuna. Nopeasti. Koko luokan tuijottaessa. Moni tietenkin nauroi ja pyöritteli silmiään, kun olisi tiennyt vastauksen mitä toinen ei saanut suustaan. Ja ne tietyt matikassa/päässälaskussa hyvät oppilaat olivat aina ekana ulkona/ruokalassa. Itse olin paitsi ujo, myös oikeasti kaikkea muuta kuin matemaattisesti lahjakas, joten menin ihan lukkoon noissa tilanteissa, ja olin aina niitä, jotka istuivat kahdenkin kysymyskierroksen jälkeen vielä luokassa. Tässä kohtaa opettaja tietenkin jo sääli, ja kysyi jotain tyyliin 2x2, mihin häpeissäni sopersin vastauksen ja pakenin itku kurkussa ulos.
Ja kyseinen opettaja tosiaan teki näitä tosi monessa yhteydessä, saattoi esim. liikuntatunnilla (kyllä, opetti myös liikuntaa) pistää kaikki tekemään pururatalenkin, eikä päästänyt tietystä kohtaa pururataa eteenpäin ennen kuin vastasi laskuun oikein. Ja taas jono muita luokkalaisia takana pyörittelemässä silmiään, että vastaa nyt, niin mekin päästään.
Menen vielä aikuisiälläkin ihan lukkoon, jos joku kysyy minulta jossain yhteydessä jotain yksinkertaistakin päässälaskua.
Kommentit (101)
Ei mistööb. Onneksi mua ei kasvatettu pillittäväksi kermaperseeksi, joka traumatisoituisi vähästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tokaluokalla oli opettaja, joka oli muuten kiva, mutta pakotti syömään lautasen tyhjäksi. Välitunnille päässyt ennen kuin lautanen oli tyhjä. Vihasin mm. kaalikeittoa. Siinähän sitten yritin lusikoida sitä opettajan pitäessä vieressä saarnaa Afrikan nälkää näkevistä lapsista. Olisi lähettänyt sen minun keittoni Afrikkaan! Tuosta jäi trauma ja olen pitänyt huolta, ettei omia lapsiani ole pakotettu missään syömään.
Afrikan nälänhätä ei helpotu sillä ett ä täällä pistetään poskeen kaikki mitä eteen tuodaan. Siitä seuraa vain syömishäiriö.
Meilläkin oli tuollainen "Afrikan lapset" opettaja :D Kerran sitten istuin kesäkeiton ääressä 1,5 tuntia koskemattakaan siihen. (oksensin aina kesäkeiton syönnin jälkeen) opettaja sitten mulkoili minua ja sanoi että tiedätkös sinä Niina että Afrikan lapset tekisivät mitä vain tuollaisen keiton eteen. Sanoin hänelle "no minun puolestani voit lähettää sen sitten niille"
Sain jälki-istuntoa ja reissuvihkoon merkinnän "ylimielisestä käytöksestä"
Minä kävin koulua 70-luvulla enkä olisi uskaltanut sanoa tuota. Joskus jäin jopa pois koulusta jonkin syyn varjolla sellaisina päivinä kun oli inhokkiruokaani. t. edell.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ala-asteella kasarilla opettajani oli kiihkouskovainen tapaus, joka siekailematta käytti erityisesti uskonnontunteja maallikkosaarnaamiseen, tulta ja tulikiveä sai jokainen osakseen, minä uppiniskaisuuttani muita enemmän. Jossain vaiheessa viidennellä nousin avoimeen kapinaan koska mielestäni oli väärin että osa porukasta suorastaan itki noiden tuntien jälkeen.
Erinäisten värikkäiden vaiheiden jälkeen reksi alkoi istua meidän tunneillamme, järjestäen uskonnon ja joskus yllärinä muiden aineiden tunneilla. Ala-asteelta lähtiessäni opettaja piti minulle huutopuhuttelun kuinka minusta perkeleen riivaamasta itsepäisestä aasista ei tule mitään muuta kuin alkoholistirikollinen...
Toisen erävoiton sain peruskoulun päätyttyä, kun menin ala-asteelta hakemaan nuoremmat sisarukseni ja tuo hyväkäs halusi nähdä ysin päästötodistukseni - lähes puhdas rivi kymppejä. Äijällä alkoi kädet täristä....."tää...tää ei ole sinun todistuksesi....". Vastaavia hänen kiroustaan vasten tulevia osui eteen pari lisääkin, mm hänen kiihkouskonnollisuuteen liittyi myös rrrrrautaaaarajalle-isänmaallisuus. Olipa gubella kiukussa pitelemistä kun kohtasi minut kaupungilla varusmiespalvelukseni lopulla (lomakuteet päälläni) ja ihan joka jampasta ei nyt vaan tule salmiakkilutia karhunpäämiesten joukkoon vaikka kuinka haluaisi. Hänen maailmankatsomuksessaan kun kaikki vähänkin upseeriin viittaavat olivat raamatullisista pyhimyksistä seuraavia eikä voinut olla kommentoimatta kuinka olin saavuttanut "asemani" viekkaudella ja vääryydellä :D
Jäikö traumoja - no ei varsinaisesti, mutta perkeleenmoinen herraapelkäämättömyys ja muodollisen aseman halveksunta, joka on työelämässä ollut sekä eduksi että haitaksi, enemmän kuitenkin eduksi.
Vähän värityskynää mukana?
En ole se, jota lainasit, mutta myös minulla on kokemusta kiihkouskovaisesta opettajasta. Hän oli uskonnon, psykologian ja filosofian opettaja lukiossa, mikä sinänsä on vähän omituinen kombo. Etenkin kun hän oli kiihkeän uskovainen, niin filosofian tunnit olivat kieltämättä välillä vähän jännittäviä
Minä osasin pitää suuni kiinni, mutta kaverini ei osannut ja tästä seurasi monenlaisia ongelmia. Kaverini kun ei kuulunut kirkkoonkaan ja oli avoimen uskontovastainen niin tämä opettaja oli ihan oikeasti sitä mieltä että kaverini oli vähintään saatanan riivaama. Hän oli oma-aloitteisesti yhteydessä lastensuojeluun jonne väitti kaverini olevan mielisairas ja saatananpalvoja. Kun lastensuojelu sitten oli yhteydessä vanhempiin, hänen isänsä kuumeni asiasta melkoisesti ja otti yhteyttä sekä kouluun että opettajaan. Tämän johdosta sekopääopettaja teki johtopäätöksen, että kaverillani on epäterve suhde isäänsä.
Lopputulos: Kaveri jätti sen lukion kesken ja meni toiseen kouluun. Suoritti sen pitkän kaavan mukaan, koska masentui koko episodista, mutta suoritti kuitenkin. Eteni myöhemmin yliopistoon ja on edelleen nykyäänkin ihan normaali ihminen, ainoastaan entistäkin uskontovastaisempi. Opettajasta en tiedä kuin sen, että ainakaan samassa koulussa ei enää opeta.
Syytettiin asiasta jota en ollut tehnyt. Yritettiin puristaa tunnustusta ulos ihan rikosleffan tyyliin.
Vierailija kirjoitti:
Koulun pakolliset hiihtokilpailut (joka vuosi viimeinen sija) ja liikuntatunnilla joukkueen muodostaminen siten, että kapteenit valitsivat joukkueen (jäin aina viimeiseksi).
Jep, tää on klassikko. Melkeinpä vielä nolompaa oli, että olin pienessä kyläkoulussa, jossa urheiluhullu opettaja tosiaan pakotti kaikki näihin hiihtokisoihin. Omassa sarjassani oli vaan kolme oppilasta, joten sain aina kolmannen palkinnon. Kylläpä lämmittää, että on mitaleja ja lusikoita hiihtopalkintoina. Pitäisköhän laittaa joku vitriini?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tokaluokalla oli opettaja, joka oli muuten kiva, mutta pakotti syömään lautasen tyhjäksi. Välitunnille päässyt ennen kuin lautanen oli tyhjä. Vihasin mm. kaalikeittoa. Siinähän sitten yritin lusikoida sitä opettajan pitäessä vieressä saarnaa Afrikan nälkää näkevistä lapsista. Olisi lähettänyt sen minun keittoni Afrikkaan! Tuosta jäi trauma ja olen pitänyt huolta, ettei omia lapsiani ole pakotettu missään syömään.
Afrikan nälänhätä ei helpotu sillä ett ä täällä pistetään poskeen kaikki mitä eteen tuodaan. Siitä seuraa vain syömishäiriö.
Meilläkin oli tuollainen "Afrikan lapset" opettaja :D Kerran sitten istuin kesäkeiton ääressä 1,5 tuntia koskemattakaan siihen. (oksensin aina kesäkeiton syönnin jälkeen) opettaja sitten mulkoili minua ja sanoi että tiedätkös sinä Niina että Afrikan lapset tekisivät mitä vain tuollaisen keiton eteen. Sanoin hänelle "no minun puolestani voit lähettää sen sitten niille"
Sain jälki-istuntoa ja reissuvihkoon merkinnän "ylimielisestä käytöksestä"
Minä kävin koulua 70-luvulla enkä olisi uskaltanut sanoa tuota. Joskus jäin jopa pois koulusta jonkin syyn varjolla sellaisina päivinä kun oli inhokkiruokaani. t. edell.
Minun lautaselleni osui kivikovaksi paistunut verilettu. Siihen ei tehonnut veitsi eikä hampaat. Ois pitänyt niellä kokonaisena kiekkona. Opettaja ei kuunnellut mitään. Kuvitteli, että on jotain tahtojen taistelua että hullu jättäisin yhden syömättä ja jään vanhan kääkän seuraan ruokatunniksi uhmaamaan yksikseni häntä. Raivosi pää punaisena että syöt sen prkl. Ennen ei lähdetä.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko joku saa TRAUMOJA siitä että valitaan viimeisenä/viimeisten joukossa liikuntatunneilla joukkueeseen?
Olen aina luullut että se on sellainen vitsi. Voi tuntua pahalta hetken, mutta oikein TRAUMOJA.
Kiinnostaisi tietää kuinka monta kertaa sinut on valittu viimeisenä joukkueeseen?
Olin lapsena mm. pesiksessä luokallani paremmasta päästä, mutta epäsuosittu, joten minut valittiin usein viimeisenä. Tämä ei ole minulle suoranainen trauma, mutta näissä tilanteissa oli todella näkyvillä se ankea asemani luokalla, joka johtui/aiheutti koulukiusaamisen ja ne vaesinaiset traumaattiset tilanteet.
Menneet ovat menneitä, mutta minua ainakin ihmetyttää se, mitä riemua irtoaa toisten ihmisten omuen elämänkokemuksien väheksymisellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettajien epäoikeudenmukaisuus ja asenteellisuus. Olin itse kiltti ja tunnollinen tyttö, mutta kuulin ja näin miten opettajat toimivat. Kun oli tehty jotain pahaa, he "tiesivät" syyllisen. Kuulin myös kuinka opettaja nimitteli erään vilkkaan pojan äitiä erittäin rumasti.
Tämä oli minulle kaikista suurin trauma; että ihmiset voivat oikeasti olla ilkeitä, asenteellisia ja moraalittomia. Terveisiä Rovaniemelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko joku saa TRAUMOJA siitä että valitaan viimeisenä/viimeisten joukossa liikuntatunneilla joukkueeseen?
Olen aina luullut että se on sellainen vitsi. Voi tuntua pahalta hetken, mutta oikein TRAUMOJA.
Kiinnostaisi tietää kuinka monta kertaa sinut on valittu viimeisenä joukkueeseen?
Olin lapsena mm. pesiksessä luokallani paremmasta päästä, mutta epäsuosittu, joten minut valittiin usein viimeisenä. Tämä ei ole minulle suoranainen trauma, mutta näissä tilanteissa oli todella näkyvillä se ankea asemani luokalla, joka johtui/aiheutti koulukiusaamisen ja ne vaesinaiset traumaattiset tilanteet.
Menneet ovat menneitä, mutta minua ainakin ihmetyttää se, mitä riemua irtoaa toisten ihmisten omuen elämänkokemuksien väheksymisellä?
Eiköhän nämä pari lällättäjää tässä ketjussa vain pura omaa paskaa oloaan ja huonosti mennyttä vuoden vaihtumista. Ei kannata välittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulun pakolliset hiihtokilpailut (joka vuosi viimeinen sija) ja liikuntatunnilla joukkueen muodostaminen siten, että kapteenit valitsivat joukkueen (jäin aina viimeiseksi).
Mulla sama! Pahinta oli, että joskus jopa jompi kumpi kapteeneista kysyi, onko ihan kaikki pakko ottaa mukaan. Kaikki 100+ painoisetkin otettiin ennen minua.
Jälkeenpäin ihmetyttää, miksi kukaan opettajista ei puuttunut tähän mitenkään.
Rehtorimme oli jo eläkeiässä. Hän opetti meille käsityötä. Tuntien jälkeen menimme hänen kanssaan syömään. Ruokana oli maksalaatikkoa jota vihasin. Otin vain pienen murun jonka voisin levittää lautaselle. Reksi kuitenkin huomasi tämän ja laittoi kauhallisen lootaa lautaselle. En suostunut aluksi syömään mutta en saanut lähteä ruokalasta ennen kuin olisin syönyt. Nielaisin haarukallisen ja oksensin sen lautaselle. Sitten hän pakotti minut syömään ruuan jonka päälle olin jo oksentanut ja väitti että sylkäisin ruuat suustani. Mutta en suostunut. Ruokala oli jo melko tyhjä ja rehtorinkin piti jo lähteä joten hän pyysi toista opettajaa valvomaan että söisin lautasen tyhjäksi. Heti kun hän lähti niin opettaja antoi minulle luvan tyhjentää lautasen bio astiaan. Ja tämä oli jo 2000 luvun alkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala-asteen luokanvalvoja antoi yhden pojan kiusata ja huudella joka ikinen päivä minulle jotain vihamielistä luokassa puuttumatta siihen. Syynä oli koulumenestykseni eli aina kun minut mainittiin, esim. siihen aikaan oli tapana että opettaja ilmoitti jonkun kolmen kärjen koearvosanoista palauttaessaan kokeita, niin poika alkoi mölistä tyytymättömyyttään kun minun nimeni oli siellä. Tätä kun jatkui kolme vuotta niin aloin jotenkin uskoa että lahjakkuus on paha asia ja en saisi menestyä. Vielä tänäkin päivänä yli 30 vuotta myöhemmin en osaa iloita onnistumisistani, ne ovat minulle aivan yhdentekeviä.
7-luokalla olin pienen koulun ainoa syrjitty hylkiö. Saimme "mukavan" tutustumisleikin yhteydessä kirjoittaa lapulle toisista jotain positiivista ja liimata lappuja toisten selkään. Muilla luki tunnin päätteeksi kivoja juttuja, minulla luki huo*a, idiootti, valas ja kusipää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti ekaluokan alussa (olin 6v.) sain vesirokon ja olin viikon kotona. Tein ensin matikan läksyt mutta innostuttuani teinkin koko kirjan. Äitini tarkasti laskut ja kaikki oli oikein. Äiti oikein kehui ja sanoi että opettaja olisi mielissään.
VÄÄRIN. Opettaja oli todella, hyvin vihainen. Hän huusi minulle että mitä minä kuvittelen tekeväni koko lopun lukuvuotta? Jouduin kumittamaan kaikki vastaukset. Ei suostunut edes tarkastamaan onko ne oikein. Itkin ja kumitin.
Siitä lähtien olen vihannut matikkaa. Ja koulua. Ja kaikkia opettajia. Terveisiä Merja-opelle.
No ei sitä nyt kirjaa mennä loppuun tekemään, samassa tahdissa mennään.
No just. Hassua, mulla oli opettaja, joka oli valmis näkemään vaivaa meidän lasten eteen. Huomasi, että olen matikassa muita reilusti edellä, joten järkkäsi minulle edistyneempien luokkien tehtäviä. Kummasti pysyi motivaatio, kun taas ilman tuota motivaatio olisi kuollut kyllä ihan täysin.
Teknisen työn tunneilla opettaja unohti pitää kiinni metallilevystä, johon oli pystyporalla (en muista oikeaa nimitystä) poraamassa reikää. Levyhän lähti terän mukana pyörimään ja sormet lenteli sinne tänne.
Vaihdoin teknisen työn tekstiilityöhön enkä ole sen enempää ollut kiinnostunut isoista työkaluista.
Yläkoulussa muut olivat lähteneet syömään, mutta minä jäin luokkaan keskustelemaan naisopettajan kanssa jostain keskeneräisestä koulutehtävästä. Avustaja oli myös paikalla, kädet tavalliseen tapaan puuskassa. Tuntui että keskustelu päättyi, opettaja vain katsoi minua eikä puhunut mitään. Päätin nousta paikaltani hitaasti, koko ajan katse opettajassa, hän ei reagoinut. Käänsin selkäni ja olin poistumassa luokasta kunnes opettaja karjui: "Mihin sinä kuvittelet olevasi lähdössä?!" (varmaan kovin huuto jonka olen koskaan kuullut) Rupesin samantien itkemään. Opettaja vaan tyynesti palasi edelliseen aiheeseen :"Niin, tehdään koulutehtävän kanssa sillä tavalla". Kuivasin kyyneleitäni luokassa jonkin aikaa opettajan ja avustajan katsoessa minua koko ajan äkäisinä, sitten lähdin ruokailuun.
Vierailija kirjoitti:
Tokaluokalla oli opettaja, joka oli muuten kiva, mutta pakotti syömään lautasen tyhjäksi. Välitunnille päässyt ennen kuin lautanen oli tyhjä. Vihasin mm. kaalikeittoa. Siinähän sitten yritin lusikoida sitä opettajan pitäessä vieressä saarnaa Afrikan nälkää näkevistä lapsista. Olisi lähettänyt sen minun keittoni Afrikkaan! Tuosta jäi trauma ja olen pitänyt huolta, ettei omia lapsiani ole pakotettu missään syömään.
Afrikan nälänhätä ei helpotu sillä ett ä täällä pistetään poskeen kaikki mitä eteen tuodaan. Siitä seuraa vain syömishäiriö.
Siskoni sadistinen ala-asteen miesopettaja (myös minun entinen ala-asteen opettajani) pakotti siskoni syömään lautasensa tyhjäksi vaikka hän oli huonovointinen, lopputuloksena siskoni oksensi lautaselleen. Sitä ei sentään joutunut syömään.
Mainitsin opettajan sukupuolen, koska kyseinen opettaja oli järkyttävä sovinisti. Suosi joka asiassa poikia, muun muassa heitti minut käytävään koska kysyin että miksi pojat saavat meluta musiikintunnilla niin kamalasti (puhaltelivat nokkahuiluun ja hakkasivat kaikkia mahdollisia soittimia opetuksen aikana kun olisin halunnut kuunnella opettajaa).
Luokkamme pojat myös haukkuivat luokan tyttöjä huoriksi, ja kerroimme tästä kyseiselle opettajalle. Hänen vastauksena tähän oli: Hau hau, antaa haukkua vaan. Meillä oli onneksi myös naisopettaja, joka oli aivan järkyttynyt tästä ja puuttui asiaan.
Lisäksi kyseinen miesopettaja jätti meidät seisomaan liikuntatunnin ajaksi koulun pihalle yli 20 asteen pakkaseen koska myöhästyimme parin kaverin kanssa kaksi minuuttia hiihtotunnin alusta koska kävimme vessassa. Pakkasrajaa meillä ei myöskään koskaan hiihdossa ollut, sillä opettaja piti hiihtämisestä. Hän lupasi aina jonkun pakkasrajan, mutta muutti sitä sen mukaan kun pakkanen kiristyi.
Tässä muutama esimerkki 2000-luvun ala-astekokemuksistani, samasta opettajasta riittäisi kyllä kerrottavaa ihan loputtomiin.
Kaikki traumani liittyvät yllättäen liikuntatunteihin, koska olin huono liikunnassa ja opettaja oli sadistinen liikuntahullu.
- Ne pakolliset hiihtokilpailut... Palkintoja oli kuusi: kolmelle parhaalle mitalit ja kolmelle seuraavalle kunniakirjat. Luokalla oli seitsemän tyttöä. Arvatkaas kuka joutui aina pakolla osallistumaan eikä ikinä saanut yhtään mitalia tai kunniakirjaa? Ei jäänyt hiihtämisestä kovin kivoja muistoja, ja joka talvi oli silti pakko osallistua kisoihin...
- Neljännellä luokalla koripalloa pelatessa koitin ottaa palloa kiinni ja se meni sen verran ylitseni, että kurottavan käden sormet taittuivat ikävästi taaksepäin. Sattui aivan hemmetisti ja itkua tuhertaen menin kentän laidalle kättä varovasti pidellen. Opettaja pysäytti pelin ja huusi että minun pitää mennä takaisin pelaamaan. Sanoin että sormeen sattui, en pysty enää pelaamaan. Opettaja sitten nauroi ja sanoi (katsomatta sormea sen kummemmin) ettei siinä sormessa mitään vikaa ole, takaisin peliin siitä! Muu luokka tuijotti vieressä virnuillen. No, kieltäydyin pelaamasta enää ja istuin lopputunnin kentän laidalla. Seuraavalla tunnilla luokanopettaja sitten ihmetteli, että miksi sormeni on ihan sininen ja turvoksissa. Sanoin että satutin sen liikuntatunnilla mutta liikunnanopettaja sanoi ettei siinä mitään ole. Luokanopettaja passitti minut terveydenhoitajalle, joka passitti minut samantien läheiseen terveyskeskukseen röntgeniin. Murtunuthan se sormi oli. Liikunnanopettajan ilme oli melko hapan kun näytin lastoitettua sormea seuraavan kerran kun hänet näin, ja sanoin että se sormi jossa hänen mukaansa ei ollut mitään vikaa onkin murtunut. "No ei sitä nyt noin ikävästi tarvitse minulle sanoa!" oli liikunnanopettajan ainoa vastaus. Ei pahoittelua murtuneesta sormesta tai mitään myönnytystä siitä että hän oli ehkä erehtynyt kärttäessään minua jatkamaan pelaamista...
Ala-asteella oli jälkiruokana vadelma sorbettia. Minusta se oli inhottavan limaista ja makeaa, kaikkien oli pakko ottaa ja pois ei saanut lähteä ennen kuin oli kaiken saanut nieleskeltyä. Vihaan sorbettia edelleen.
Vähän värityskynää mukana?