Lue keskustelun säännöt.
Mistä opettajan tekemästä/aikaansaamasta jutusta koulussa sinulle jäi pahimmat traumat?
31.12.2016 |
Minulla tuli siitä, kun meidän hyvin pienellä ala-asteella luokkien 3-6 matematiikkaa opetti sellainen opettaja, joka rakasti yllättäviä matematiikan/kertotaulun pistokokeita. Hän saattoi esimerkiksi maantiedon tunnin päätteeksi (pieni koulu, opetti montaa ainetta) pitää luokalle testin, jossa kysyi jokaiselta vuorollaan jonkun matematiikan laskun, ja oikein vastannut sai lähteä välitunnille/syömään, kun taas väärin vastanneen tai liian kauan miettineen piti jäädä paikalleen odottamaan, että toisella kierroksella kysytään uusi lasku, mihin piti vastata. Päässä laskettuna. Nopeasti. Koko luokan tuijottaessa. Moni tietenkin nauroi ja pyöritteli silmiään, kun olisi tiennyt vastauksen mitä toinen ei saanut suustaan. Ja ne tietyt matikassa/päässälaskussa hyvät oppilaat olivat aina ekana ulkona/ruokalassa. Itse olin paitsi ujo, myös oikeasti kaikkea muuta kuin matemaattisesti lahjakas, joten menin ihan lukkoon noissa tilanteissa, ja olin aina niitä, jotka istuivat kahdenkin kysymyskierroksen jälkeen vielä luokassa. Tässä kohtaa opettaja tietenkin jo sääli, ja kysyi jotain tyyliin 2x2, mihin häpeissäni sopersin vastauksen ja pakenin itku kurkussa ulos.
Ja kyseinen opettaja tosiaan teki näitä tosi monessa yhteydessä, saattoi esim. liikuntatunnilla (kyllä, opetti myös liikuntaa) pistää kaikki tekemään pururatalenkin, eikä päästänyt tietystä kohtaa pururataa eteenpäin ennen kuin vastasi laskuun oikein. Ja taas jono muita luokkalaisia takana pyörittelemässä silmiään, että vastaa nyt, niin mekin päästään.
Menen vielä aikuisiälläkin ihan lukkoon, jos joku kysyy minulta jossain yhteydessä jotain yksinkertaistakin päässälaskua.
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Tekö ihan oikeasti olette sitä mieltä, että yhden opettajan tekemä virhe kaikuu muidenkin opettajien työssä? Toivottavasti ette vie omia ikäviä traumojanne lapsenne ajatusmaailmaan. Se olisi epäreilua.
Ja näin opettajana kyllä tunnen aikamoista voimattomuutta jos kollegani on töpännyt ja hänen virheensä seuraukset ovat automaattisesti myös minun vikani.
Mitäpä siinä sitten enää itseänsä ilmeisesti puolustelemaan...
Terveisin,
Opettaja minäkin
Missä näin on väitetty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettaja päätti että meidän oppilaiden pitää vähän purkaa energiaa.. Kaikkien piti vuorollaan huutaa niin lujaa kuin ääntä lähtee. Sitten vielä oikein opasti että "Tuo oli kiljumista, sun pitää karjua!" Itse ujonpuoleisena en kyllä saanut pihaustakaan suustani. Jäi traumat, tapahtui 5.luokalla.
Aloitin koulun vuonna 76. Tokalla luokalla opettaja kirjoitti kotiini lapun, että otsatukkani on liian pitkä ja roikkuu silmillä. Äitini suivaantui opettajan puuttumisesta (kasvatin otsista pois ja olin unohtanut pinnin kotiin sinä päivänä) ja leikkasi kynsisaksilla otsatukkani kahden sentin nysäksi ja kirjoitti lappuun: Kelpaako opettajalle? Seuraavana päivänä opettaja nauratti muuta luokkaa sanomalla, että ei hän nyt mitään klanipäätä tarkoittanut!
Tiedän, että suurin k-pää oli äitini mutta ei minusta opettajankaan kuulu puuttua hiusten pituuteen.
Vierailija kirjoitti:
Aloitin koulun vuonna 76. Tokalla luokalla opettaja kirjoitti kotiini lapun, että otsatukkani on liian pitkä ja roikkuu silmillä. Äitini suivaantui opettajan puuttumisesta (kasvatin otsista pois ja olin unohtanut pinnin kotiin sinä päivänä) ja leikkasi kynsisaksilla otsatukkani kahden sentin nysäksi ja kirjoitti lappuun: Kelpaako opettajalle? Seuraavana päivänä opettaja nauratti muuta luokkaa sanomalla, että ei hän nyt mitään klanipäätä tarkoittanut!
Tiedän, että suurin k-pää oli äitini mutta ei minusta opettajankaan kuulu puuttua hiusten pituuteen.
Jatkan vielä...että jos olette katoneet Elämänmenoa-sarjan niin äitini on aivan samanlainen kuin roolihahmo, jota esitti Ritva Oksanen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekö ihan oikeasti olette sitä mieltä, että yhden opettajan tekemä virhe kaikuu muidenkin opettajien työssä? Toivottavasti ette vie omia ikäviä traumojanne lapsenne ajatusmaailmaan. Se olisi epäreilua.
Ja näin opettajana kyllä tunnen aikamoista voimattomuutta jos kollegani on töpännyt ja hänen virheensä seuraukset ovat automaattisesti myös minun vikani.
Mitäpä siinä sitten enää itseänsä ilmeisesti puolustelemaan...
Terveisin,
Opettaja minäkinMissä näin on väitetty?
Lähinnä ajattelin kun parin opettajan kommentit täällä saanut vaan alapeukutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mulle jäänyt koulusta mitään traumoja, opettajien tekemisistä tai muustakaan. Pelkkiä mukavia, nostalgisia muistoja vain. Viihdyin koulussa tosi hyvin.
Et taida tietää, että positiivisuus on tällä palstalla kiellettyä. Täällä saa vain valittaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mulle jäänyt koulusta mitään traumoja, opettajien tekemisistä tai muustakaan. Pelkkiä mukavia, nostalgisia muistoja vain. Viihdyin koulussa tosi hyvin.
Et taida tietää, että positiivisuus on tällä palstalla kiellettyä. Täällä saa vain valittaa. :)
Ei positiivisuudessa mitään vikaa ole, mutta kun nämä kommentit ovat aina aiheen vierestä. Jos on keskustelu aiheesta "mitkä on pahimmat kokkausmokasi", niin eikös joku tule kommentoimaan "En ole ikinä mokannut keittiössä, kaikkia ruokiani kehutaan aina :)". Ihan kiva, mutta kun ketjussa ei kysytty sitä, miten täydellisesti ruokasi aina onnistuvat, vaan nimenomaan niitä mokia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritin olla lihavan kiusatun yksinäisen tytön ainoa kaveri. Liikanope sanoi mulle, että "jätä se Marja, sulla on sentään vielä toivoa" :D
Kamala möläytys! Voin vain kuvitella miltä siitä tytöstä tuntui, ketä tuo lause koski. Jestas jotkut ei ajattele yhtään etukäteen mitä päästää suustaan.
Ala-asteella kasarilla opettajani oli kiihkouskovainen tapaus, joka siekailematta käytti erityisesti uskonnontunteja maallikkosaarnaamiseen, tulta ja tulikiveä sai jokainen osakseen, minä uppiniskaisuuttani muita enemmän. Jossain vaiheessa viidennellä nousin avoimeen kapinaan koska mielestäni oli väärin että osa porukasta suorastaan itki noiden tuntien jälkeen.
Erinäisten värikkäiden vaiheiden jälkeen reksi alkoi istua meidän tunneillamme, järjestäen uskonnon ja joskus yllärinä muiden aineiden tunneilla. Ala-asteelta lähtiessäni opettaja piti minulle huutopuhuttelun kuinka minusta perkeleen riivaamasta itsepäisestä aasista ei tule mitään muuta kuin alkoholistirikollinen...
Toisen erävoiton sain peruskoulun päätyttyä, kun menin ala-asteelta hakemaan nuoremmat sisarukseni ja tuo hyväkäs halusi nähdä ysin päästötodistukseni - lähes puhdas rivi kymppejä. Äijällä alkoi kädet täristä....."tää...tää ei ole sinun todistuksesi....". Vastaavia hänen kiroustaan vasten tulevia osui eteen pari lisääkin, mm hänen kiihkouskonnollisuuteen liittyi myös rrrrrautaaaarajalle-isänmaallisuus. Olipa gubella kiukussa pitelemistä kun kohtasi minut kaupungilla varusmiespalvelukseni lopulla (lomakuteet päälläni) ja ihan joka jampasta ei nyt vaan tule salmiakkilutia karhunpäämiesten joukkoon vaikka kuinka haluaisi. Hänen maailmankatsomuksessaan kun kaikki vähänkin upseeriin viittaavat olivat raamatullisista pyhimyksistä seuraavia eikä voinut olla kommentoimatta kuinka olin saavuttanut "asemani" viekkaudella ja vääryydellä :D
Jäikö traumoja - no ei varsinaisesti, mutta perkeleenmoinen herraapelkäämättömyys ja muodollisen aseman halveksunta, joka on työelämässä ollut sekä eduksi että haitaksi, enemmän kuitenkin eduksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeastiko joku saa TRAUMOJA siitä että valitaan viimeisenä/viimeisten joukossa liikuntatunneilla joukkueeseen?
Olen aina luullut että se on sellainen vitsi. Voi tuntua pahalta hetken, mutta oikein TRAUMOJA.
Voi kuulkaas jos täällä on näin paljon traumatisoituneita, niin miettikääpä näiden ihmisten Jessica-Juhaneita nykyaikana. Ei hyvää päivää... :DDDDDDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasarilla naisope halusi kait tottelevaisemman oppilaan ja simputti 2 lk luokkatoveriani. Heitti liidun lattialle ja käski tytön noutamaan sen konttaamalla. Tyttö itki ja nouti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti ekaluokan alussa (olin 6v.) sain vesirokon ja olin viikon kotona. Tein ensin matikan läksyt mutta innostuttuani teinkin koko kirjan. Äitini tarkasti laskut ja kaikki oli oikein. Äiti oikein kehui ja sanoi että opettaja olisi mielissään.
VÄÄRIN. Opettaja oli todella, hyvin vihainen. Hän huusi minulle että mitä minä kuvittelen tekeväni koko lopun lukuvuotta? Jouduin kumittamaan kaikki vastaukset. Ei suostunut edes tarkastamaan onko ne oikein. Itkin ja kumitin.
Siitä lähtien olen vihannut matikkaa. Ja koulua. Ja kaikkia opettajia. Terveisiä Merja-opelle.
No ei sitä nyt kirjaa mennä loppuun tekemään, samassa tahdissa mennään.
Minä taas pidin lukemisesta ja ahmin paksuja kirjoja 6-vuotiaana (kyllä, nuorten kirjasarjoja ym). Kun sain äidinkielen kirjan niin luin sen joka vuosi ala-asteella heti samana päivänä läpi.
Minulla oli pari järkyttävää opettajaa ala-asteella. Esimerkiksi yksi opettaja ei puuttunut mihinkään kiusaamiseen lainkaan, minuakin mm huoriteltiin kovaan ääneen kesken oppitunnin eikä opettaja puuttunut lainkaan vaikka selvästi kuuli kaiken mitä luokassa tapahtui. Yhdellä opettajalla taas oli aivan ihmeelliset suosimisjärjestelmät, itse kuuluin inhokkioppilaisiin. Joitain taas ylisti ihan kummallisistakin syistä kesken tunnin. Suurin osa oppilaista taas oli pelkkää ilmaa. Pahin oli kuitenkin liikunnanopettaja: mitään pakkasrajoja ei noudatettu, kaikkien oli pakko osallistua hiihtokilpailuihin, koko luokkaa pidettiin aina yliaikaa tunnilla niin kauan että viimeinenkin oli onnistunut jossain voimisteluliikkeessä, joukkueet valittiin niin että luokan priimukset huusivat joukkueen. Tuo liikunnanopettaja jätti kauhean kammon vuosiksi, luulin olevani täydellisen epäurheilullinen vaikka oikeasti liikuin vapaa-aikanani todella paljon.
Niin ja itse muuten opiskelen opettajaksi ja minusta on hyvä että näistä kouluaikaisista traumoista puhutaan. Opetuskulttuuri on hyvin paljon muuttunut viime vuosikymmeninä, tosin ei pelkästään hyvään suuntaan. Mutta opettajissakin on häiriintyneitä ja epäreiluja persoonia. Tämän asian myöntäminen ei minusta kuitenkaan millään tavoin leimaa koko opettajakuntaa.
No liikuntatunnithan ne. Ihan klassikkokamaa ja nöyryytystä joita ei enää edes jaksa toistella. Oli todella opettavaista, vihaan edelleen kaikkea liikuntaa mitä tehdään niin että muut näkee eli lähes kaikkea. Tuli hyvin selväksi etten osaa mitään, joten en mene muiden pällisteltäväksi ja naurun kohteeksi enää. En liene ainoa, täälläkin on tainnut olla aikoinaan pitkä ketju aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Tokaluokalla oli opettaja, joka oli muuten kiva, mutta pakotti syömään lautasen tyhjäksi. Välitunnille päässyt ennen kuin lautanen oli tyhjä. Vihasin mm. kaalikeittoa. Siinähän sitten yritin lusikoida sitä opettajan pitäessä vieressä saarnaa Afrikan nälkää näkevistä lapsista. Olisi lähettänyt sen minun keittoni Afrikkaan! Tuosta jäi trauma ja olen pitänyt huolta, ettei omia lapsiani ole pakotettu missään syömään.
Afrikan nälänhätä ei helpotu sillä ett ä täällä pistetään poskeen kaikki mitä eteen tuodaan. Siitä seuraa vain syömishäiriö.
Meilläkin oli tuollainen "Afrikan lapset" opettaja :D Kerran sitten istuin kesäkeiton ääressä 1,5 tuntia koskemattakaan siihen. (oksensin aina kesäkeiton syönnin jälkeen) opettaja sitten mulkoili minua ja sanoi että tiedätkös sinä Niina että Afrikan lapset tekisivät mitä vain tuollaisen keiton eteen. Sanoin hänelle "no minun puolestani voit lähettää sen sitten niille"
Sain jälki-istuntoa ja reissuvihkoon merkinnän "ylimielisestä käytöksestä"
70-luvulla koulussa jaettiin ruuan jälkeen joulun alla konvehdit. Silloin ei ollut ruokalaa vaan söimme luokassa. Aina kun lautanen oli tyhjä, sai sitä mukaan mennä jakemaan konvehdin. Niin siis, kaikki muut saivat paitsi minä. Olin luokan isokokoisin (en kuitenkaan millään mittapuulla lihava) ja tikkkulaiha opettaja puristi minua "vatsamakkarasta" eli nipisti sormiensa väliin nahkaa ja sanoi "Seijalla on täällä tarpeeksi konvehtia omasta takaa" ja koko luokka repesi nauruun. Laihduin tämän jälkeen 14 kiloa ja sairastuin anoreksiaan. Kiitos opettaja tästä, kiitos.
T. Nyt jo parantunut
En nyt suoranaisista traumoista puhuisi, mutta kansakoulun opettaja kyllä piikeillään osoitti, ettei hänen moraalinsa suvainnut aviotonta lasta. Lisäksi hän valehteli äidilleni, että olin laiska vötkylä, vaikka en ollutkaan, vaan liiankin nopea, joten jäi aikaa pitkästyä. Neljännellä luokalla hän totesi, ettei minun kannata pyrkiä oppikouluun, sillä en selvittäisi pääsykokeita tai jos pääsisinkin sisään, en siellä pärjäisi. Mutta kuinkas kävikään? Aika moni luokaltamme pyrki, mutta vain osa läpäisi kokeet. Kymmenkunta meitä vanhoja luokkatovereita oli, kun oppikoulu alkoi, mutta vain kaksi meistä eteni vuosi ja luokka -tahdilla ilman ehtoja ylioppilaiksi. Mitenhän se olikaan mahdollista, että olin toinen näistä valkolakkisista? Tämä samainen kansakoulunopettaja opetti meitä neljä vuotta kansakoulussa, mutta ei hänestä eroon päästy oppikoulussakaan, jossa hän opetti piirustusta ja taidehistoriaa. Siis 12 vuotta saman opettajan kynsissä. Kuten sanottua, ei hänestä varsinaisia traumoja jäänyt, mutta opiksi otin, kun itse sitten valmistuin aineenopettajaksi. Kohtelin kaikkia oppilaita niin tasapuolisesti ja kannustavasti kuin se vain oli mahdollista.
Yritin olla lihavan kiusatun yksinäisen tytön ainoa kaveri. Liikanope sanoi mulle, että "jätä se Marja, sulla on sentään vielä toivoa" :D