Oudot/vaivaannuttavat/kamalat treffit & treffikumppanit
Kerätään tähän ketjuun kokemuksia otsikon treffeistä ja treffikumppaneista.
AP aloittaa: Tapasin kokemattoman (epätoivoisuus näkyi kauas, olisi halunnut seurustella heti jne), mutta mukavanoloisen miehen treffeillä. Muuten meillä synkkasi, mutta miehen tulevaisuuden suunnitelmiin eivät kuuluneet lapset, kun asiasta kysyin (itse haluan lapsia sitten joskus). Muutenkin mies haaveili aivan erilaisesta elämästä kuin itse haaveilen. Kerroin miehelle, ettei tästä voi kehittyä mitään erilaisten tulevaisuuden toiveidemme vuoksi.
No, pari päivää myöhemmin saan mieheltä keskellä yötä tekstarin "halusin vain sanoa, että haluankin lapsia jo ihan lähitulevaisuudessa". Mielestäni on kaameaa, kuinka joku haluaa miellyttää toista niin, että olisi valmis luopumaan omista isoista periaatteistaan (toki mies halusi miellyttää sanomalla noin). Eikä tuollaisissa "elämän isoissa kysymyksissä" mielipide muutu parissa päivässä. Ei varmaan tarvitse sanoa, etten vastannut tuohon viestiin mitään.
N27
Kommentit (480)
Nettideitissä tutustuttiin, kemia oli huikeaa. Mies tuntui täydelliseltä. Juteltiin kauan ennen ensitapaamista, ja minä päivä päivältä ihastuin ja rakastuin syvemmin. Tapaamisella menikin pannukakuksi koko homma alusta asti, kun mies hymyili. Hampaat olivat ruskean töhkän peitossa. Huomasi järkytykseni (no joo, jäin suu auki tuijottamaan kun tuli niin puskista) ja selitti, että hän ei usko hammaslääketieteeseen ja on sitä mieltä, että hammastahna sisältää ihmisiä tyhmentävää myrkkyä. Reiät kuulemma kuuluvat asiaan, niitä on ihmisillä aina ollut. Kuulemma on harhaa, että niitä voisi hampaiden pesemisellä ehkäistä. Itse kuulemma puhdisti hampaansa iltaisin purskuttelemalla Coca-Colaa. Millä tuollaista olisi voinut edes suudella? Eivät ne hampaat yksinään olisi olleet deal breaker, mutta tuo salaliittoteoria...
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla ihmisillä on fobioita johon ei ole järjellistä syytä ja hämäkki on niistä pienin. Itseäni aina pelottaa että ötökät viipertää korviin tai muihin avoimiin paikkoihin, mistä niitä sitten täytyy kaivaa ulos. Anyways :D hienoa että tää keskustelu on pysynyt aktiivisena. Näitä on kiva lukea.
Onko monilla ihmisillä tosiaan noin pahoja harhoja? Että luulevat, että hämähäkki voi mennä korvasta sisään aivoihin?
Anteeksi, mutta mä en nyt ihan usko. Ja siis jos joku oikeasti luulee tuollaista ja vielä sanoo sen ääneen, niin ei kiitos, ei uusille treffeille ainakaan täältä.
Kuka sanoi, että menee aivoihin? Minua ainakin inhottaa nimenomaan se ajatus, että ne voivat mennä korvaan, nenään tai vaikka alakerran reikiin.
1. Kyseessä oli tokat treffit tinder-tuttavuuden kanssa, oltiin pussattu hetkeä aiemmin ekaa kertaa ja mies alkoi heti selittämään millaista pornoa katsoo ja kuinka tykkää erikoisesta seksistä että kestäisinköhän sellaista... Ei tehnyt mieli ottaa selvää.
2. Oltiin illallisella toisen tinder-miehen kanssa ja hän oli todella puhelias. Ihan liian siis, kamala höpöttäjä. Ei kysynyt multa mitään, puhui vaan exästään, hienosta asunnostaan ja autostaan tauotta. Jos yritin sanoa jotain, hän keskeytti heti tylysti. Kun lähdettiin, yritti napata mut kainaloon ja suudella, ei kiitos :D
Yksi mies ilmoitti muutamien (mielestäni kivojen) treffien jälkeen ettei halua enää nähdä mua koska olen kasvissyöjä.
Tuli mieleen toinenkin :D Mies esitteli ekoilla treffeilleamuiden tinder-matchiensa kuvia ja parhaimpia niistä instagramista, tyyliin "kato miten kaunis tää on" ??
Offtopic, mut kännykällä keskustelua selatessa mulla näkyy otsikkona "oudot/vaivaannuttavat/kama treffit&treffikumppanit" :D
Jatkakaa treffikertomuksia!
Nettideittailun ihanuuksia: Mies kutsui treffeille hohtokeilailemaan, itselleni olisi kahvit ja kävely ollut ok. Paikan päällä miehen maksukortti ei toiminut ja kysyi lainaanko ratamaksun, hän kyllä sit maksaa myöhemmin :D
Ps. Ei keilailtu
Nettideitti ei puhunut sanaakaan syödessämme ravintolassa.Tämän jälkeen halusi vielä olusille eikä puhunut sielläkään mitään.Ainut mitä kertoi oli että hällä on 4 lasta joita ei kasvata.Lähtiessä tokaisi että haluaisi nähdä uudestaan.Tokaisin että mielestäni ei..Oli sitten julkaissut facesivuillani riipaisevan ero rakkausrunon ja viestitti koko yön perään😂Tuli muuten sen jälkeen nopsaan sille estot Facebookissa,ihan järkky😂
Ihminen, joka haikailee entisen perään ja melkein seuraavassa lauseessa kertoo, ettei ehkä ole valmis suhteeseen, ei ole paras mahdollinen treffikumppani. Ikävä kyllä näitä löytyy paljon deittipalstoilta, sekä miehissä että naisissa. Aika moni lähtee hakemaan seuraa heti edellisen suhteen päätyttyä, koska elämä tuntuu tyhjältä ja yksinäiseltä. Itsensä pakoon juokseminen kostautuu harmittavan usein siihen, ettei seuraavasta suhteesta tulee mitään ja lupaava tapailu päättyy kuin seinään.
Kerran oli ravintolassa niin nolottavan läski nainen treffattavana, että oli pakko paeta paikalta. Menin vessaan asioille ja pakenin ikkunan kautta. Ja tämä on vieläpä täyttä totta vaikka harva sitä uskoo! Asiaan toki vaikutti se, että olin jo ottanut pari aperatiivia ja ystävä yllytti.
Puhumattakaan luonnevikaisista miehistä. Kävin muutamilla treffeillä niin oli vaikea peittää inhon väreitä kun mies kertoi katkerana elämästään, ex-kumppaneistaan, pettymyksistä työssä ja opinnoissa, valinnoissa, ihmissuhteissa blaa blaa blaa. Ei mitään kiinnostusta deittikumppaniin tai uuteen elämään, deitillä jauhettiin vain kuinka elämä on kohdellut niin väärin. Aika puuduttavaa, joten useampi mies jäi yhteen tapaamiskertaan.
Nämä tyypit deittailevat vain saadakseen jonkun naisen kuuntelemaan heidän ongelmiaan. Ehkä yhtenä ajatuksena on saada nainen mutta sitten tilanne vaan vie ja he aloittavat puuduttavan monologin. Ei kovin nerokas tapa lähestyä vastakkaista sukupuolta. Täytyy olla miehen todella tyhmä tai todella katkera elämälleen, luultavasti fifty-fifty.
Viehättävä nainen jolle olin antamassa ensihalausta. Tulkitsi liikkeeni niin että aloittikin suutelemaan huulilleni. No en laittanut vastaankaan mutta seuraavaksi hän laittoi kätensä housuuni
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kokemuksiaan jakaneille nauruista :D
Mua ei ees naurata, ahdistaa ennemminkin se miten karmeita otuksia on liikenteessä enemmänkin, kuin jostain pikku Britannian sketsistä.😨
1. Olimme olleet muutamilla todella hyvillä treffeillä ja mies oli kiinnostava ja kiva, mutta sitten yhtenä iltana baarissa hän alkoi väittää vastaan kaikkeen mitä sanoin, siis ihan kaikkeen. Jos sanoin tyyliin että hänen työnsä kuulostaa mielenkiintoiselta, mies tuhahti että eikä muuten ole. Testasin lopulta että vänkääkö kaikesta, sanoin että pidän punaisesta väristä, ja mies vastasi vihaisesti että sininen on hienompi. Kysyin sitten syytä miehen vitutukseen, ja hän vastasi että mitä siitäkin tulee jos me vaan hymistellään, minä haluan haastaa sinua ja väitellä oikein kunnolla! Väittelimme sitten vielä hetken hänen ilokseen, mutta en enää lähtenyt hänen kanssaan treffeille.
2. Tapasin puolitutun miehen torstai-iltana kahvilassa. Meidän oli tarkoitus nähdä ja tutustua paremmin, ja minulla oli miehestä todella positiivinen kuva. Mies yritti kuitenkin koko treffien ajan saada minua ryyppäämään kanssaan, ja minä kieltäydyin toistuvasti koska minulla oli töitä seuraavana aamuna. Yritin tutustua ja jutella muuta, mutta mies vain kinui minua ryyppäämään, lupasi vaikka maksaa koko illan jos lähden. Selitin monta kertaa että en ihan totta voi nyt lähteä, mutta mies ei uskonut. Lopulta hän menetti hermonsa ja painui ovet paukkuen ulos kahvilasta. Myöhemmin samana iltana sain surumielisen viestin, että täällä hän nyt yksin ryyppää tyhjässä yökerhossa, kun minä en voinut lähteä mukaan. Emme enää tavanneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kokemuksiaan jakaneille nauruista :D
Mua ei ees naurata, ahdistaa ennemminkin se miten karmeita otuksia on liikenteessä enemmänkin, kuin jostain pikku Britannian sketsistä.😨
Onhan moni näistä aivan selvästi keksitty. Hyvää viihdettä, mutta turha pelästyä.
Ystäväni järjesti muinulle ja ystävälleen sokkotreffit ja mies tuli paikalle, eikä puhunut minulle juuri mitään koko iltana. Onneksi oli meluisa pubin tyyppinen paikka ettei nyt niin kauheasti haitannut. Loppuillasta paikalle tuli hänen kavereitaan ja lähtivät pubista johonkin ja eivät sanoneet minulle mitään. Terävänä tyttönä päättelin treffien loppuneen ja lähdin kotiin. Jokseenkin nöyryyttävä kokemus.
Sama juttu.Haluan nähdä naisen kännissä.Uskomatonta,miten jotku muuttuu kiltiltä vittumaiseksi kun vähän juo