Naisystävä tuomitsee minut seksuaalisen historiani pohjalta
Asia on siis niin että olin nuorena 18-25 miehenä aika ahkera "naistenmies". Elämän sisältö oli käytännössä sitä että kilpailtiin kuka onnistuu kaatamaan eniten naisia, missä on seuraavat opiskelijabileet, ketä sinne on tulossa jne. Nyt olen jo yli 3-kymppinen ja en moneen vuoteen harrastanut tälläista. Viime viikonloppuna eräs opiskelijakaverini oli kylässä ja hän vähän sosiaalisesti kömpelönä alkoi muistella menneitä, miten jahtasimme joka viikonloppu "pesää". Naisystäväni oli tästä silminnähden vähän kiusaantunut ja kaverini lähdettyä alkoi riita; hänen mielestä meidän välinen seksi ei ole enää mitenkään erityistä, koska olen tehnyt sen niin monen naisen kanssa ennenkin. Olen kyllä ollut tietoinen tästä, että hänen mielestään seksi kuuluu vain parisuhteeseen ja se on ok mulle, mutta olen ollut tästä keskusteltaessa aika hissukseen omasta menneisyydestäni. Naisystävän mielestä se on jopa niin iso asia, että hänen täytyy miettiä voiko jatkaa suhteessa. En kyllä tajua tätä, olemme seurustelleet jo yli puoli vuotta ja olen edelleen se sama henkilö, mutta se monessako naisessa olen penistäni uittnut jotenkin muuttaa nyt minua? Miten saan puhuttua hänelle järkeä. Epäilen että pohjalla on hänen tunto riittämättömyydestä ja alemmuudesta, koska tiedän että minä olen vasta hänen toinen.
M31
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Sitä kylvää, mitä niittää. Vai mitä? Pisteet naisystävällesi, kuka tuollaista kiertopalkintoa haluaisi.
M49
Minua ei ainakaan kiinnosta kuinka monta kumppania miehellä on ollut.
Pitäisikö sinun 49v aikuisen miehen hankkia itsetunto itsellesi. Olet kateellinen ap:lle
N31
Mielestäni menneisyydellä ei ole väliä. Jokainen oppii virheistään ja viisastuu tekojen myötä. Enkä kutsu edes seksikumppaneiden suurta määrää virheeksi. Se on elettyä elämää eikä siinä ole mitään väärää. Turha kenenkään on moista moralisoida kun kerään ei ole satutettu.
Naisystävältäsi puuttunee kokemus elämästä, on siis helppo moralisoida ja kauhistella moista pikkuasiaa. Lienee myös heikko itsetunto? :(
Toivotaan että ymmärtää sinua ja suhteenne jatkuu :)
Mulla oli samanlainen mies. Ei mua varmaan niinkään häirinnyt se, että hänellä oli kumppaneita paljon enemmän kuin mulla, vaan se miten hän seksiin suhtautui. Just että se on vain merkityksetöntä peniksen uittamista kolossa. Mulle se ei ole noin laimeaa.
Minäkin ajattelen samoin kuin naisesi, mutta en millään tavalla tuomitse niitä, jotka ovat eläneet niin kuin sinä. On epärationaalista joiltain osin, että haluaa tällä samalla ajatusmaailmalla varustetun kumppanin, mutta se on pohjimmainen tunne ja sitä vastaan toimiminen ei vain onnistu.
Minulle on ihan sama, montaako ämmää mieheni on nussinut ennen mua, kunhan ei ole saanut keltään tauteja. Olempa itsekin hakenut baarista panoseuraa sinkkuaikoinani - niinhän minä nykyisen miehenikin löysin.
Ap, ehkä sinun kannattaa vain suosiolla etsiä kumppani, jolle menneisyytesi ei ole ongelma. Eiköhän tuo siveyden sipuli löydä rinnalleen kaltaisensa. Win-win. Tosin saattaa huomata, että sinä kokeneena olet vähän parempi pano. (Itselläni oli sellainen puumakausi, että pokailin näitä nuorempia ja kokemattomampia jätkiä ja seksi oli paljon huonompaa kuin kokeneiden miesten kanssa, kun jätkät eivät tiedä, mitä se munan uittaminen pillussa käytännössä vaatii. :D)
Ärsyttää, kun seksuaalisesti rajoittuneet naiset pilaa kaikkien maineen.
Erityisen vastenmielistä tuossa on se tapa miten naisia aikoinasi hankit.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ehkä sinun kannattaa vain suosiolla etsiä kumppani, jolle menneisyytesi ei ole ongelma. Eiköhän tuo siveyden sipuli löydä rinnalleen kaltaisensa. Win-win. Tosin saattaa huomata, että sinä kokeneena olet vähän parempi pano.
"Kokeneempana" kun on pannut montaa? Itse olen pannut vain paria, mutta satoja kertoja.
Ero tulossa ap, tuonmoinen häntäheikki ei kunnon naista ansaitse. Kukaan kunnon nainen ei jää katsomaan, montako kersaa tulee isäänsä etsimään tai milloin alkaa 50 villitys.
Vierailija kirjoitti:
Sitä kylvää, mitä niittää. Vai mitä? Pisteet naisystävällesi, kuka tuollaista kiertopalkintoa haluaisi.
M49
Kun ympärille katsellaan, niin muutama nuori on ollut kiertopano, ei palkinto. Panon ja palkinnon erottaa älystä. Jos joku iskä ja äiskä ei ole vielä tajunnut, kandee katsoa sinne emotionaaliseen kasvatuspuoleen. Ja ehkäisystä, ettei kuseta niissä pillerijutuissaan. Nuori aikuinen "ostaa" teidän rakkautta vanhemmat, vika on teissä, kasvatuksessa. Joo varmaan vihlaisee ja varsinkin raivostuttaa teille mukamas rakkaimman ihmisen tuomitsemiseen asti. Teille oli jee, että paniskelitte miten sattu ja kenen kanssa, annas ollen kun pitäis teidän jälkeen olla uskollisia palvelijoita, nunnia, bisnesnaisia ja mitä muuta.
Tympeää käytöstä.
Minäkin lähtisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka imbesilli pitää olla, että vertaa gynekologikäyntiä ja baaripanoja toisiinsa!?!?!?
"Gyneä".
Vastaaja viittasi siihen illuusioon, että naiset harrastaisivat irtosuhteita yhtä paljon kuin miehet.
Se on illuusio siksi, että todellisuudessa, ainakin suomessa, naiset harrastavat irtosuhteita enemmän, kuin miehet.
http://www.terve.fi/vanhemmuus-ja-kasvatus/suuri-suomalainen-seksikysel…
Et semmosta.
Itselle juttu olis siinä, että oot ollut asioista puhuttaessa aiemmin "hissukseen menneisyydestäsi". Antaa ymmärtää, että piilottelit asiaa koska tiesit sen olevan hänelle kriteeri ja ehkä pelkäsit että jos olet rehellinen, menetät hänet. Hänellä on kuitenkin oikeus tietää, ei ole oikein että nainen ei saisi miestä joka täyttää hänen kriteerinsä mutta sinä saat naisen, joka täyttää omasi.
Salailemalla ikäänkuin eväsit häneltä mahdollisuuden valita, oletko hänelle sopiva joten hän saattaa kokea hukanneensa aikaa kun et olekaan sellainen kuin annoit ymmärtää. Et voi päättää hänen puolestaan oletko hänelle sopiva vai et, mutta pitämällä asian salassa tavallaan yritit päättää.
Mene ja tiedä, onko hänellä samanlaisia ajatuksia mutta itselle tällainen ainakin on kriteeri. Et ollut rehellinen vaikka suhde on tosi alussa vasta, se vähintäänkin tekee sinusta "eri ihmisen kuin ennen asian tietoon tulemista". Koska sinuun ei voikaan luottaa täysin, kun salailet asioita.
Mutta joo, itselle molemmissa sukupuolissa on lievästi vastenmielistä jos ei ole yhtään tarkka kumppaneistaan; epäilen ihmisen vakautta ja harkintakykyä sekä itsehillintää. Ja hitusen sitä, ettei olla vielä osattu kehittyä vaikka olemme aikaa sitten jättäneet "koko kylä panee toisiaan"-asenteen jota pidimme ollessamme vielä apinoita. On ok olla erilainen, mutta ei ole ok esittää olevansa samanlainen kuin muut jotta saisi sillä hetkellä miellyttävän pillun pysymään vakituisena. Tai kyrvän, jos kyseessä on nainen joka salailee miesseikkailunsa.
Kerran horoperse, aina horoperse. Toivottavasti häntäheikki potkaistaan pihalle.
Ei se entisten kumppanien määrä vaan toi ap:n asenne naisia kohtaan. Valtava turn off. En pystyisi jatkamaan.
Kylläpäs AV-mammat nyt ovat ymmärtäväisiä mutta auta armias jos aloittaja olisi nainen jonka miesystävä tuomitsisi tämän. 😂👌👌
Vierailija kirjoitti:
Kylläpäs AV-mammat nyt ovat ymmärtäväisiä mutta auta armias jos aloittaja olisi nainen jonka miesystävä tuomitsisi tämän. 😂👌👌
5 tässä. Mielipiteeni koskee yhtä lailla niin (AV-)mammoja kuin (AV-)pappojakin, ei ole aloittajan sukupuolella merkitystä.
Itse katkaisin suhteen pari kuukautta sitten mieheen, jonka villi menneisyys paljastui. Kaikki naiset eivät halua visvakullia. Ja yleensä ne ns. panomiehet ovat huonoja sängyssä.
Tarjoa naisystävällesi hyvää jouluruokaa, niin hän unohtaa harminsa. Tässä oli pari päivää sitten yhdessä ruokaketjussa "Äityliinin" reseptejä, jotka olivat oikein sellaista kunnollista vanhan hyvän ajan jouluruokaa: