Miksi surra keskenmenoa?

Voi sua, noh, elämä opettaa, että jokainen ilo ja suru on muutakin kuin sen fyysinen kohde. Pohdi tätä joutessas.

Osaat vastata heittoosi kun koet keskenmenon. Palaa sitten asiaan.

Miksi surra kenenkään kuolemaa? Luonto hoitaa pois elinkelvottoman yksilön.

Vierailija kirjoitti:

Miksi surra kenenkään kuolemaa? Luonto hoitaa pois elinkelvottoman yksilön.

Ei keskenmeno ole jonkun kuolema.

Mulla on ollut 3 keskenmenoa ja jokaisen jälkeen olen ollu pettynyt ja surullinen siitä että raskaus epäonnistui. En varsinaisesti ole surrut sitä "kuollutta" lasta/sikiötä. Vaikea selittää asiaa ettei kuulosta julmalta.

Voi luoja tätä koirapalstaa. Menkää hakemaan lisää saikkua, kun koiranne sairastaa.

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja tätä koirapalstaa. Menkää hakemaan lisää saikkua, kun koiranne sairastaa.

Näin on

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut 3 keskenmenoa ja jokaisen jälkeen olen ollu pettynyt ja surullinen siitä että raskaus epäonnistui. En varsinaisesti ole surrut sitä "kuollutta" lasta/sikiötä. Vaikea selittää asiaa ettei kuulosta julmalta.

Jokainen suree tai on surematta omalla tavallaan. Yleisimmin surraan sitä mielikuva vauvaa. Vauvaa on toivottu ja odotettu. On ehkä jo mietitty mitä sille ostaisi, mitä sen kanssa tekisi, miltä se näyttäisi jne. Mitä enemmän viikkoja sen kovemmin yleensä riipaisee ja vauva tuntuu jo todellisemmalta. Raskaus on voinut olla myös tosi hankala saada alkuun, etkä voi ikinä tietää tuleeko edes uutta mahdollisuutta saada lasta.

Kyllä mä ainakin rakastin omaa pientä "vauvaani" vaikka se oli mahassa enkä ollut nähnyt kun ultrassa sen ja voisin kuvitella et se olis ollu silti kova pala menettää. Mistä näitä tunneköyhiä ja empatiakyvyttömiä oikee sikiää?

Tunne on eri asia kuin järki. Sinullakin ap on tunteita.

Muistan jatkossa tarkastaa, että viikkomäärät riittävät kohtukuoleman määritelmään, ennen kuin suren.

Lievästi psykoottisia piirteitä sulla ap. Epäilisin että kärsit jonkinlaisesta aivovauriosta joka estää empatiakyvyn ja toisen asemaan asettumisen toimimista.

Vierailija kirjoitti:

Muistan jatkossa tarkastaa, että viikkomäärät riittävät kohtukuoleman määritelmään, ennen kuin suren.

Joo sama homma! Mutta kiva kun ap selvensi tän niin tiedän että tällä viikolla en vielä saisi surra lastani jos sen menettäisin, mutta ensi viikolla se olisi jo ihan ok. Hyvä että joku tietää nää paremmin niin ei tarvii mennä oman vaiston mukana metsään...

No itse en kyllä ihan rehellisesti surrut sen sikiön/vauvan/solumöykyn (valitse tästä haluamasi määritelmä) kuolemaa, vaan omien vauvahaaveiden päättymistä toisin kuin olisin halunnut. Eli minusta ei tulisikaan äitiä hetkenä x, en pääsisikään äitiyslomalle, en saisikaan ensi kesänä tehdä vauvan kanssa näitä ja näitä juttuja jne. Minusta nämä on kaksi ihan eri asiaa. Vauvan saamiseen liittyy kuitenkin suuria suunnitelmia ja haaveita. Kyllä minä saattaisin surra sitäkin, jos innoissani odottaisin koiranpentua ja sitten koko pentue kuolisi. En ehkä juuri niiden pentujen kuolemaa, vaan sitä etten saakaan koiraa silloin kun haluan. (Toki vauvasta ihan eri mittakaavassa.)

Luin joltain jenkkisivustolta juttua asioista, joita ei kannata päivittää someen. Yksi järkevän oloinen nainen oli laittanut faceen, että ihanaa olla humalassa pitkästä aikaa, oikeastaan iloinen, että sai keskenmenon, niin voi taas juoda. Mahtavaa äitipotentiaalia...