Ai että olen tyytäväinen kun tein lapset ajoissa.

Minä olin 21 ja 24v lasten syntyessä. Kolmas oltaisi kovasti haluttu, mutta ei ole saatu. Nyt olen siis 34v. Ehkäisyä ei siis ole ollut käytössä 10 vuoteen.

Olen muutamaan kertaan miettinyt, että olisin varmasti lapseton jos en tuota lasteni isää olisi tavannut ollessani 19v.

Itse lukion jälkeen kävin kauppiksen, sain vakipaikan heti valmistumisen jälkeen ja aloitin aspin. 3 v sen jälkeen ostin oman asunnon, mieheni teki samoin.

28 v tavattiin, 30 v mentiin naimisiin, lapset sain 32.34 ja 36 v vanhoina.

Nyt kaikki lapset ovat koulussa, asunto on maksettu ja vakivirat rakoilee, tuskin eläkeikään tullaan kummatkaan olemaan mutta koska 50 v häämöttää, ei hirveesti kannata vapaa-ajalla opiskella, kun ikärasismi Suomessa jyrää.

Ja koti on sen kokoinen että kaikilla on oma lapsilla on oma huone, toivon ettei kenenkään tarvi muuttaa kotoa mihinkään, vaan muuttaa vasta kun haluaa ja pärjää omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, olen 51v. ja lapset 12 ja 15v. Kiva kun tuossa vielä ovat.

Sitten kun olet minun iässä niin tyhjä on kotisi.

Paljon iloa noista teineistä kuitenkin on.

Kukin tyylillään, mutta en ymmärrä tuota "tyhjä on kotisi"-juttua.

Kun lapset kasvavat, olipa äiti ne saanut mihin ikään hyvänsä, on ihan luonnollista, että ne muuttavat kotoa ja rakentavat oman elämänsä.

Minä olen lapseni saanut 24- ja 26-vuotiaana, olen nyt 62-vuotias ja koti on ollut omassa käytössäni jo reilun vuosikymmenen. Ja hyvin olen viihtynyt.

Lapsiani tapaan usein, mutta tarkoitukseni ei ole koskaan ollut elämääni heidän varaansa rakentaa.

Ai että olen tyytyväinen, että ylipäätään tein - tai sain - lapset.

En ollut enää ihan nuori, mutta hyvin jaksoin kaksostenkin kanssa vaikka mies ei hirveästi kotitöihin pystynyt osallistumaankaan. Lasten kanssa kyllä vietti paljonkin aikaa aina kun oli kotona.

Lisääkin lapsia olisi voinut tulla, en kokenut edes yövalvomisia raskaana vaan elämään kuuluvana. Onneksi tajusin jo silloin nauttia joka hetkestä, se oli elämän parasta aikaa kun lapset olivat pieniä.

Mistä johtuu, että nuoret vanhemmat valittavat nykyään joka asiasta. Kaikkeen he tarvitsevat jatkuvasti apua. Ei ymmärretä sitä, että lapset ovat pieniä vain hetken ja että se on sitä laatuaikaa kun SAA olla lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä kenellekin sopii...minä en ainakaan tehnyt lapsia sillä mielellä, että lähtisivät mahdollisimman aikaisin kotoa pois, että itsekin saisi taas elää vapaasti. Päinvastoin nautin perhe-elämästä niin paljon että haluan sen ajan kestävän mahdollisimman pitkään. Pitkän vapaan nuoruuden sain elää aikoinani ja vähän päälle kolmekymppisenä oli perheen aika.

Samma här! Parikymppisenä minua kiinnosti yhtä paljon saada lapsia kuin ihottuma tai sukupuolitauti. Tapasin mieheni 25-vuotiaana, sitä ennen ehti juhlia ja pitää hauskaa, mihen kanssa taas nauttia kahdenkeskisestä ajasta ja parisuhteesta, matkustella, tehdä töitä, muuttaa ulkomaille, kerätä omaisuutta... Kolmekymppisenä vasta alkoi perhe-elämä pikkuhiljaa kiinnostaa ja nyt paria vuotta myöhemmin meillä on pieni tytär jonka hoidosta ja seurasta nautin kovasti. Hänelle voidaan tarjota mukava elintaso, läsnäolevat vanhemmat ja vakaa parisuhde, enkä odota vauvavuosien kiitävän ohi, lapsen kasvavan ja muuttavan kotoa vaan rakastan tätä uutta ja erilaista vaihetta eikä meillä ole kiire mihinkään😊 Omaa aikaa ja harrastuksiakaan ei ole unohdettu, mutta nyt molemmille on tärkeintä ja mieluisinta viettää aikaa lapsen kanssa.

En siis ymmärrä miksi lapsia pitäisi tehdä äkkiä alta pois että pääsee elämään ns. normaalia elämää. Eikö niiden aika ole vasta sitten kun todella haluaa ja sille voidaan omistautua...?

Vierailija kirjoitti:

Mikä kenellekin sopii...minä en ainakaan tehnyt lapsia sillä mielellä, että lähtisivät mahdollisimman aikaisin kotoa pois, että itsekin saisi taas elää vapaasti. Päinvastoin nautin perhe-elämästä niin paljon että haluan sen ajan kestävän mahdollisimman pitkään. Pitkän vapaan nuoruuden sain elää aikoinani ja vähän päälle kolmekymppisenä oli perheen aika.

Ristiriitaista. Vähemmän sulle sitä perheaikaa tulee kuin niille jotka aloitti aikaisin. Vaikka mitenpäin laskis. Perhettä ne on senkin jälkeen kun kotoa muuttavat! Sit lapsenlapset ja jopa lapsenlapsenlapset... näitä harvempi 40-vuotiaana lapsenteon aloittanut pääsee enää näkemään! Sitä omaa aikaa tulee aikaisin aloittavalle vaan toisesta päästä kuin sulla. 

Mulla täti sai lapset 19v. ja 21v. Hän kuoli 50-vuotiaana. Oma äiti teki kans lapset parikymppisenä, ei varmasti elä edes 55-vuotiaaksi.

Ei tästä elämästä koskaan tiedä miten asiat menevät. Tekee niitä lapsia silloin kun itse haluaa ja jättää muiden ratkaisut heidän omaksi asiakseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää mua aina naurattaa kun nelikymppiset oottaa että lapset lähtee kotoo ja hehkuttaa sit voivansa tehdä niitä juttuja mistä jäivät paitsi parikymppisinä. Ette voi. Sitä menetettyä nuoruutta ei enää siinä iässä voi saada takaisin, ja ne jutut on aivan erilaisia keski-ikäisenä kuin mitä ne olisivat olleet nuorena.

Mitä menetettyä nuoruutta? Kuten tuossa aiemminkin todettu, kaikille lasten saaminen ei merkitse vapauden menettämistä ja nuoruuden loppumista.

No sehän riippuu varmaan siitä mikä itselle riittää ja mitä haluaa tehdä. Kyllä mulla olis nuoruus jäänyt elämättä jos olisin tehnyt lapset aikaisin, tosin oon ottanut siitä varmasti enemmän irti kuin perustyypit joten ehkä en voi verrata. Mutta niin huikeita kokemuksia ei tuu kukaan kokemaan enää neljänkympin jälkeen vapauduttuaan.

Vapauduttuaan?? Oikeesti en tajua teitä, joille perhe-elämä on yhtä kuin vankila.

Huh. Itse sain lapseni 37 vuotiaana ja tuntuu että vielä nytkin 40 vuotiaana kaipaan vapautta.Olen asunut useassa maassa ja matkustellut, ja olisin ollut todella ahdistunut jos olisin joutunut elämään lapsiperhearkea alle 30 vuotiaana. Kamala ajatus. 

Miten se muuten onkin niin päin että ne jotka ovat tuollaisen polun valinneet toittavat sitä aina muille "oikeana valintana" ja ne jotka tekevät toisin antavat ihmisten olla ja elää kuten haluavat?

Lapsiperhe- elämä ei vaan ole kaikkien juttu.Onnea teille jotka niin valitsitte nuorena ja elätte, voin vain kokemukseta kertoa ettei se vapaus tulla ja mennä ole yhtään sama asia nyt kun on lapsia. Tiedän jo nyt että vaikka lapseni on 20 vuotias ja itse 60 v, en tule nauttimaan matkoistani samalla tavalla, tai voi muuttaa ulkomaille asumaan noin vain kun lapseni on elämässäni. Lapsettomana nuo kokemukset ovat oikeasti huikeita, itse olen niin vastuuntuntoinen ja rakastan lastani etten halua esimerkiksi lähteä lomamatkalle ulkomaille ilman häntä.

Ehkä nuo ajatukset ja haaveet siitä että "menen sitten 40-50 vuotiaana kun lapset ovat murrosikäisiä" ovat jonkunlaista itsepetosta jonka voimin jaksaa sen itsevalitun lapsiperhearjen?

Nämä jutut tuntuvat koomisilta myös sikäli että olen elänyt kulttuureissa joissa lapset tehdään vielä myöhempään kuin Suomessa keskimäärin. Olin aivan ihmeissäni kun palasin Suomeen ja aloin kuullaa noita juttuja kuten ap kirjoittaa. Monissa muissa Euroopankin maissa ihmiset haluavat elää, nauttia elämästä ja matkustella aikuisiällä eivätkä edes ajattele lasten saamista ennen 35 v ikää. Ajatellaan että elämä on nauttimista varten ja halutaan varmistaa oman talous, säästää rahaa jne ennen perheen perustamista.

Ehkä tämä ap:n ajatustapa on mahdollista vain tälläisessä yltäkylläisen sosiaaliturvan maassa kuin Suomi? Täällä ajatellaan että kyllä se valtio elättää ja hoitaa asiat, vaikka nuorena sikiäisi ilman kunnollista toimeentuloa (vaikka opiskeluaikana, joka on tosi kummallista). Onhan se aika kummallista, kun ajattelee tarkemmin, että lapsia voi tehdä vaikka opiskellessa ilmaista korkeakoulututkintoa, asua omassa asunnossa ja kuluttaa. Onko tämä sosiaaliturva oikeasti tarkoitettu sitä varten?

Ja ihan turha kommetoida että "meillä oli maksettu ok talo ja hyväpalkkaiset ammatit ennen 25 vuoden ikää" kun nykyään alle 30 vuotiaiden työttömyysprosentti alkaa olemaan 30% luokkaa. Aika harvalla on oikesti asiat niin, vaikka en toki että niitä poikkeuksiakin löytyy, varsinkin jos on varakkaat vanhemmat.

Sain lapseni suhteellisen vanhana 34v eikä se ollutkaan niin helppoa mitä ajattelin - raskaaksi tuleminen siis. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että kannattaisi tehdä ainakin se ensimmäinen ennen 30v. Ei siksi etteikö lasta jaksa vanhempana tai että ne pitää jotenkin tehdä pois muun elämän alta (koska yleensä yli 30v on eletty jo niin vapaasti, ettei kadotettua nuoruutta tarvitse enää myöhemmin etsiä). Mutta ihan siksi, että kaikki eivät yksinkertaisesti saa lasta niin helposti enää vaikkapa +35-vuotiaana. Tämähän on tilastollinen tosiasia eikä sitä muuta se fakta, että muutamat ikätoverit tulevat raskaaksi heti. Yllättävän yleistä tuo vanhempien äitien lapsettomuus ja raskaaksi tulemisen vaikeus on, kun asioista on laajasti keskustellut ystävien ja tuttujen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset itse ovat todenneet, että oli aika kiva lapsuus kahden vanhuksen kanssa. Jos isä ja äiti olivatkin ryppyisiä kääkkiä, niin talous oli kunnossa, rahaa riitti ihan mihin tahansa harrastukseen ja toinen tärkeä vanhempien antama asia oli aika. Kun on vanha ja väsynyt 34v ikäinen, niin ei pääse mihinkään bilettämään tai reissuun, joten sitä oli lasten kanssa vuositolkulla. Kuunteli, keskusteli, ohjasi ja opasti.

Nyt on kuopus muuttamassa pois kotoa ja vanhuksia kun ollaan, niin on sen verran sukanvarressa säästöjä, että ostettiin hänellekin oma koti Helsingin kantakaupungista. Isommat sisarukset ovat jo omansa saaneet. Mukava on heillä elellä velattomassa asunnossa, ei ole pelkoa vuokrarästeistä tai siitä, että joutuu yllättäen muuttamaan.

Muutama tuttu on surkutellut, miten ankeaa meillä on, kun ei ole lapsenlapsia, vaikka mittarissa on vuosia jo yli 50. Heille kun iloa tuovat kohta jo 40v täyttävien lastensa lastenlapset eli muutama ikätoveri on jo ennättänyt isomummoksi asti. Semmoinen on ollut tahti, ettei siinä paljoa ole kouluja käyty.

Tuo taloudellinen aspekti ihmetyttää - miksi "mummoäidit" aina nostavat sen esiin? Katsos, kun nuorenakin lapsen saaneet kouluttautuvat ja vaurastuvat. Ei se omistusasunto kantakaupungista ole mikään itseisarvo. Yhtälailla arvo on se, että meillä lapsi on saanut elää ja tutustua myös kaikkiin isoisovanhempiin. Isovanhemmat ovat "nuoria", asuvat lähellä ja kiinnostuneita lapsesta. Kaikki olemme akateemisia.

T. Lapsen 24v saanut

Minua ei ihmetytä, koska helpompaahan se kouluttautuminen kaikin tavoin tarkasteltuna on ennen lapsia. Hienoa on, että sinä olet saanut kouluttautua/kouluttaudut parhaillasi, mutta jollakin ihmisillä tulee talous, aikaresurssit, tukiverkkojen puute jne, vastaan, eikä kouluttautuminen näin ollen olekaan enää mahdollista. Omstusasunto kantakaupungissa ei ole mikään hyvän vanhemmuuden määre tietenkään, mutta tiettyjä aineellisia tarpeita eivät kaksi köyhää kykene välttämättä lapsen elämässä täyttämään. Rahalla saa esim. tarvittaessa parempia terveyspalveluja. Eikä tarkoitukseni ole arvostella kenekään lapsentekoa mitenkään, vaan halusin vain avata omaa käsitystäni tästä "taloudellisesta aspektista". 

Toki rahalla on merkitystä mutta esimerkiksi yliopistokoulutus ei takaa enää mitään nykypäivänä. Akateemisuus voi johtaa työttömyyteen ja köyhyyteen. 

Sama täällä. Oon 41v ja lapset 17v, 16v ja 12v. Elän kivaa vaihetta just nyt, lapset isoja ja on taas yhteistä aikaa miehen kanssa. En vous kuvitellakaan olevani pienten lasten äiti enää, aikansa kutakin;).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kenellekin sopii...minä en ainakaan tehnyt lapsia sillä mielellä, että lähtisivät mahdollisimman aikaisin kotoa pois, että itsekin saisi taas elää vapaasti. Päinvastoin nautin perhe-elämästä niin paljon että haluan sen ajan kestävän mahdollisimman pitkään. Pitkän vapaan nuoruuden sain elää aikoinani ja vähän päälle kolmekymppisenä oli perheen aika.

Onko muuten melkein kaikilla joku ihmeen "vapaa nuoruus" -vaihde elämässä, koska minulla ei ainakaan ollut? Kaikista parasta ja tavallaan vapainta aikaa elämässä oli asua kotona, sen jälkeen on ollut vaan tylsää aikuisuutta. Nyt 35-vuotiaana olen sama tylsä aikuinen kuin 21-vuotiaana olin.

Mikä tekee elämästäsi tylsän? Mulla on ainakin ollut aika huikea elämä muutamia itsetutkiskelukausia lukuun ottamatta. Ensimmäisen kerran todella arkista oli pikkulapsivaiheessa vaikka silloinkin matkusteltiin todella paljon. 

Jokainen varmaan kokee että se ikä kun itese saanut lapsensa on juuri se paras kaikista. Minä sain lapsen 26-vuotiaana. Nyt olen 28 ja vähän on alkanut tulla taas vauvakuumetta.  Ekan kerran aloin kuumeilemaan noin 23-vuotiaana. Kun esikoinen on 18 olen minä 44-vuotias. Itse ajatus tästä tuntuu ihan kivalta. On ns. suht. jaksava ja "nuorehko" vielä, voi alkaa tekemään vapaammin omia asioita kun ei ole pieniä lapsia. Ja tällä hetkellä kyllä tuntuu siltä, ettei minulle enempää lapsia tule kuin se max. 2. 

Jos joku saa esikoisensa lähempänä 40 niin mikäs siinä jos hän itse kokee sen olevan hyvä ratkaisu.

Sain neljä lasta ikävuosina 25-32. Esikoisen syntyessä oltiin vielä miehen kanssa molemmat korkeakouluopiskelijoita, nyt jo vähän alle viisikymppisiä ja luultavasti molemmat uriemme huipulla. Lapset ovat tulleet luontevasti mukana eri elämänvaiheissa, joihin on tietysti mahtunut vaikka mitä talon- ja mökinrakennuksesta ammatillisiin tavoitteisiin.

Vaikka on iso perhe, olen ollut lähes koko ajan työelämässä ja edennnyt mukavasti, samoin tietysti mies. Yhdessä olemme päässeet toteuttamaan monia unelmiamme, joista ihana lapsikatras ei ole vähäisin.

Ja nyt alkaa olla mahtavaa aikaa! Kaksi vanhinta jo opiskelee ja asuu omillaan ja kotona meitä ilahduttamassa on vielä kaksi iloista lukiolaista. Lainat alkaa olla maksettu.

On helpottavaa, kun ei enää ole niin jatkuvaa vastuuta ison porukan perustarpeista ja muista, vaan saa jo omistautua enemmän omille harrastuksilleenkin ja vaikka ihan vaan laiskottelulle. Silti lapset ovat elämässä riittävän tiiviisti läsnä, myös jo kotoa pois muuttaneet. Koti ei tunnu tyhjältä. Tunnemme aika ajoin miehen kanssa itsemme jopa nuoreksipariksi lounastreffaillessamme kaupungilla!

Tämä on ollut meille loistava ajoitus. Mutta ellei se näin olisi kohdallamme mennyt, olisin ilomielin ottanut lapset vastaan vaikka yli nelikymppisenä. Nimittäin mikään muu asia ei ole tuonut elämään lähimainkaan niin suurta onnea ja arjen hohdetta kuin nuo rakkaat jälkeläiset!

Minä olen tosi tyytyväinen, että en koskaan tehnyt lapsia, kun se tuntuu teille lisääntyneille olevan vain ikävä juttu, joka pitää saada alta pois.

Käyttäjä3449 kirjoitti:

Minä olen tosi tyytyväinen, että en koskaan tehnyt lapsia, kun se tuntuu teille lisääntyneille olevan vain ikävä juttu, joka pitää saada alta pois.

Lapseton ei tiedä mistä puhuu. Lapset rakkain ja tärkein asia mitä olla voi. Pikkulapsiaika on rankkaa, joka helpottaa, teinit voi kiukutella, mutta sekin on ohimenevää. Jokainen vaihe on rankkuudesta huolimatta antoisaa ja mikään ei muuta sitä tunnetta lasta kohtaan. Sitten on mukava alkaa odotella niitä lapsenlapsia ☺️

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä3449 kirjoitti:

Minä olen tosi tyytyväinen, että en koskaan tehnyt lapsia, kun se tuntuu teille lisääntyneille olevan vain ikävä juttu, joka pitää saada alta pois.

Lapseton ei tiedä mistä puhuu. Lapset rakkain ja tärkein asia mitä olla voi. Pikkulapsiaika on rankkaa, joka helpottaa, teinit voi kiukutella, mutta sekin on ohimenevää. Jokainen vaihe on rankkuudesta huolimatta antoisaa ja mikään ei muuta sitä tunnetta lasta kohtaan. Sitten on mukava alkaa odotella niitä lapsenlapsia ☺️

Ihminen, joka on itse aina halunnut lapsia, on jossain määrin tuntenut itsensä vajavaiseksi aina, kun niitä ei ole vielä ollut. Joten sanoisin, että tällainen ihminen ei tiedä, mikä nautinto se on, kun ei ole niitä lapsia :) Jos on vaan elämän päätarkoitus ollut se porsiminen, niin kannattaahan se tehdä, että avautuu silmät elämän nautintoihin. Me velat nautitaan elämästämme aina.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä3449 kirjoitti:

Minä olen tosi tyytyväinen, että en koskaan tehnyt lapsia, kun se tuntuu teille lisääntyneille olevan vain ikävä juttu, joka pitää saada alta pois.

Lapseton ei tiedä mistä puhuu. Lapset rakkain ja tärkein asia mitä olla voi. Pikkulapsiaika on rankkaa, joka helpottaa, teinit voi kiukutella, mutta sekin on ohimenevää. Jokainen vaihe on rankkuudesta huolimatta antoisaa ja mikään ei muuta sitä tunnetta lasta kohtaan. Sitten on mukava alkaa odotella niitä lapsenlapsia ☺️

No, turha tästä on kiistaa vääntää.  Ethän sinäkään tiedä, miltä tuntuu jäädä vapaaehtoisesti ilman lapsia. Ihan hienoa, että olet tyytyväinen osaasi, toivottavasti lapsenlapsia tulee.

Tää on hassua että oikeesta iästä lapsensaantiin kiistellään ja riidellään. Faktaahan on se, että me kaikki ollaan erilaisia, halutaan elämältä eri asioita ja eletään erilaisissa elämäntilanteissa. Eiköhän jokaisella oo se oma, itselle juuri sopiva ikä hankkia lapsia. Vaikka jollekin toiselle se ikä olisikin ollut 10 vuotta aiemmin tai myöhemmin.