Lue keskustelun säännöt.
Ai että olen tyytäväinen kun tein lapset ajoissa.
19.12.2016 |
Sain lapseni kun olin valmistunut yliopistolta ja aloittelin työuraani. Ikää oli ensimmäisen syntyessä 26-vuotta ja toisen syntyessä 28-vuotta. Rahasta toki oli aluksi tiukkaa, mutta ei se silloin niin haitannut ja nuorena jaksoi valvoa lasten takia yms. Vanhempi lapsista menee kohta lukioon ja eli kohta lähtevät omille teilleen lapset. Nyt on rahaa ja onneksi vielä terveyttäkin jäljellä ja sitten voikin vielä miettiä mitä kaikkea tässä tekisi. Kaverit tekevät nyt lapsiaan ja kun lapset ovat täysi-ikäisiä he ovatkin eläkeiässä ja nyt kun kuuntelee niin raskasta tuntuu olevan kun ikää on tullut.
Kommentit (240)
No mikä kellekin sopii, riippuu niin yksilöstä ja elämäntilannetekijöistä. Itse olin alta kolmikymppisenä aika kypsymätön, kipuilin itseni ja kasvamiseni kanssa. Opintoihinkin meni reilusti yli vuosikymmen, kun en ollutkaan ensimmäiseen alavalintaani tyytyväinen ja lähdin opiskelemaan vielä toisen alan maisterintutkintoa. Tulot tietenkään eivät myöskään tuossa elämäntilanteessa päätä huimanneet, tiukkaa teki saada edes itselleen ns. leipä pöytään. Olihan mulla yksi vakaa asia kuitenkin elämässä - sama mies parikymppisestä saakka. Hänen kanssaan olikin sitten hyvä perustaa perhettä myöhemmin, 15v yhdessä olon jälkeen. Mulle oli myös tärkeää, että olin saanut jalkaa kunnolla työelämään ennen lapsen saamista, ihan itseni sekä perheemme talouden takia. Menojalkaa ei ole vipattanut vuosiin, se loppuin n. 27-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olette tehneet niitä lapsia, jos pointti on se, kuinka aikaisin elämässä niistä pääsee eroon?
Itse olen 47 ja kuopus lentämästä pesästä. Minusta tuntuu, että olen liian nuori luopumaan lapsiperhe-elämästä. Miehen syövän takia emme saaneet myöhemmällä iällä lapsia.
Olen alkanut vakavasti miettiä sijaisvanhemmuutta, kun pesä tyhjenee. Minulle lapsiperhe elämä on tuonut onnen. Haluan huolehtia ja rakastaa. Olisi ihanaa, että koti olisi täynnä elämää ja rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset itse ovat todenneet, että oli aika kiva lapsuus kahden vanhuksen kanssa. Jos isä ja äiti olivatkin ryppyisiä kääkkiä, niin talous oli kunnossa, rahaa riitti ihan mihin tahansa harrastukseen ja toinen tärkeä vanhempien antama asia oli aika. Kun on vanha ja väsynyt 34v ikäinen, niin ei pääse mihinkään bilettämään tai reissuun, joten sitä oli lasten kanssa vuositolkulla. Kuunteli, keskusteli, ohjasi ja opasti.
Nyt on kuopus muuttamassa pois kotoa ja vanhuksia kun ollaan, niin on sen verran sukanvarressa säästöjä, että ostettiin hänellekin oma koti Helsingin kantakaupungista. Isommat sisarukset ovat jo omansa saaneet. Mukava on heillä elellä velattomassa asunnossa, ei ole pelkoa vuokrarästeistä tai siitä, että joutuu yllättäen muuttamaan.
Muutama tuttu on surkutellut, miten ankeaa meillä on, kun ei ole lapsenlapsia, vaikka mittarissa on vuosia jo yli 50. Heille kun iloa tuovat kohta jo 40v täyttävien lastensa lastenlapset eli muutama ikätoveri on jo ennättänyt isomummoksi asti. Semmoinen on ollut tahti, ettei siinä paljoa ole kouluja käyty.
Tuo taloudellinen aspekti ihmetyttää - miksi "mummoäidit" aina nostavat sen esiin? Katsos, kun nuorenakin lapsen saaneet kouluttautuvat ja vaurastuvat. Ei se omistusasunto kantakaupungista ole mikään itseisarvo. Yhtälailla arvo on se, että meillä lapsi on saanut elää ja tutustua myös kaikkiin isoisovanhempiin. Isovanhemmat ovat "nuoria", asuvat lähellä ja kiinnostuneita lapsesta. Kaikki olemme akateemisia.
T. Lapsen 24v saanut
Tää planeetta on niin ylikansoitettu, että toivottavasti monet jättäisivät lisääntymättä. Etenkin, kun tehdään työttöminä kuusi lasta ja voivotellaan ettei yhteiskunta elätä tarpeeksi kivaan tasoon.
Juu juu, hyvä tietää ja kiitos että kerroit. Tämähän ehdottomasti paras vinkki ja sopii kaikille nuorille elämätilanteestä riippumatta. Juu juu, kyllä näin on, koska sinähän kerroit, uskokaamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen tullut äidiksi 27v, 29v ja 34v. Kuopus täyttää kohta 10v. Olen rakastan kaikkia lapsiani täydestä sydämestä ja kuopuksesta olen ollut erityisen onnellinen juuri siitä syystä, että saatiin elää pikkulapsielämää vähän pidempään. Kahden ekan kanssa se olisi mennyt niin nopeasti ohi. Toki ilman kuopusta olis enemmän rahaa käytettävissä ja helpompaa matkustella, mutta en ikinäikinä kadu.
En myöskään odota lasten kotoa lähtemistä, vaikka se alkaa kohta lähellä olemaankin. Mun lapset ovat huipputyyppejä ja heidän kanssaan on kiva olla ja touhuta. Miksi haluaisin heistä eroon?
Tässä keskustelussa ei ärsytä muu kuin sitku-ihmiset.
Sitku lapset on isoja ni ehtii matkustella.
Sitku olen elänyt vapaan nuoruuden ni ehtii tehdä lapset.
Sitku on vakityö ja tutkinto ni on perheen aika.
Sitku olen eläkkeellä ni matkustan ja harrastan.
Sitku olen vasta 40v ja lapset on aikuisia ni on aikaa tehdä töitä, matkustaa ja viettää sitä omaa aikaa.
Newsflash: ei välttämättä ole. Läheiseni kuoli kauan odotetun eläkkeen kynnyksellä, aika loppui kesken. Toinen läheiseni käy nyt 40v lapsettomuushoitoja koska aika loppuikin kesken. Kolmas nosti opintolainaa päästäkseen nuorena ulkomaille vaikka omaa rahaa ei ollut, elää unelmaansa. Neljäs oli pienestä saakka haaveillut perheestä ja toteutti sen hyvin nuorena, elää nyt unelmaansa. Viides katsoi vierestä kun ystävät odottivat vakityötä vuositolkulla ennen perheen perustamista ja päätti itse toisin, aika olisi loppunut kesken. Nyt työtön pienen äiti, elää unelmaansa ja työllistyy kuukauden päästä.
Eli se aika tehdä asioita on nyt, ei "sitku". Henkilökohtaisesti mulle on ihan sama milloin matkustat tai teet lapsesi, kunhan et tee asioita "sitku". Se paras aika toteuttaa unelmasi on NYT.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin haluaisin lapsia. Olen kohta 40v mutta ja ohi järkevän lasten tekoiän. Mutta minkäs teet kun oot mies. Adoptiokin taitaa olla yksinäiselle työttömälle miehelle mahdoton asia.
Sain ekan 29-vuotiaana ja tokan 31 v iässä. Paras ikä, ainakin mulle!
Olin kypsä ja motivoitunut, ikinä ei tullut olo, että tylsää olla kotona askartelemassa kun muut bailaa. Olin jo ehtinyt juhlia ja matkustaa, ja mikä tärkeintä opiskella vuosikausia, joten tutkinto oli valmis. Parasta oli myös se, että löysi samanhenkisiä ikätovereita, joiden kanssa oli kiva viettää aikaa.
Moni joka on saanut nuorempana kuin ihmiset yleensä, ovat olleet tosi yksinäisiä vauva-ajan ja kun pääsevät menemään, saavat kaverit lapset. Tosi hauskaa, ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset itse ovat todenneet, että oli aika kiva lapsuus kahden vanhuksen kanssa. Jos isä ja äiti olivatkin ryppyisiä kääkkiä, niin talous oli kunnossa, rahaa riitti ihan mihin tahansa harrastukseen ja toinen tärkeä vanhempien antama asia oli aika. Kun on vanha ja väsynyt 34v ikäinen, niin ei pääse mihinkään bilettämään tai reissuun, joten sitä oli lasten kanssa vuositolkulla. Kuunteli, keskusteli, ohjasi ja opasti.
Nyt on kuopus muuttamassa pois kotoa ja vanhuksia kun ollaan, niin on sen verran sukanvarressa säästöjä, että ostettiin hänellekin oma koti Helsingin kantakaupungista. Isommat sisarukset ovat jo omansa saaneet. Mukava on heillä elellä velattomassa asunnossa, ei ole pelkoa vuokrarästeistä tai siitä, että joutuu yllättäen muuttamaan.
Muutama tuttu on surkutellut, miten ankeaa meillä on, kun ei ole lapsenlapsia, vaikka mittarissa on vuosia jo yli 50. Heille kun iloa tuovat kohta jo 40v täyttävien lastensa lastenlapset eli muutama ikätoveri on jo ennättänyt isomummoksi asti. Semmoinen on ollut tahti, ettei siinä paljoa ole kouluja käyty.
Tuo taloudellinen aspekti ihmetyttää - miksi "mummoäidit" aina nostavat sen esiin? Katsos, kun nuorenakin lapsen saaneet kouluttautuvat ja vaurastuvat. Ei se omistusasunto kantakaupungista ole mikään itseisarvo. Yhtälailla arvo on se, että meillä lapsi on saanut elää ja tutustua myös kaikkiin isoisovanhempiin. Isovanhemmat ovat "nuoria", asuvat lähellä ja kiinnostuneita lapsesta. Kaikki olemme akateemisia.
T. Lapsen 24v saanut
Minua ei ihmetytä, koska helpompaahan se kouluttautuminen kaikin tavoin tarkasteltuna on ennen lapsia. Hienoa on, että sinä olet saanut kouluttautua/kouluttaudut parhaillasi, mutta jollakin ihmisillä tulee talous, aikaresurssit, tukiverkkojen puute jne, vastaan, eikä kouluttautuminen näin ollen olekaan enää mahdollista. Omstusasunto kantakaupungissa ei ole mikään hyvän vanhemmuuden määre tietenkään, mutta tiettyjä aineellisia tarpeita eivät kaksi köyhää kykene välttämättä lapsen elämässä täyttämään. Rahalla saa esim. tarvittaessa parempia terveyspalveluja. Eikä tarkoitukseni ole arvostella kenekään lapsentekoa mitenkään, vaan halusin vain avata omaa käsitystäni tästä "taloudellisesta aspektista".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset itse ovat todenneet, että oli aika kiva lapsuus kahden vanhuksen kanssa. Jos isä ja äiti olivatkin ryppyisiä kääkkiä, niin talous oli kunnossa, rahaa riitti ihan mihin tahansa harrastukseen ja toinen tärkeä vanhempien antama asia oli aika. Kun on vanha ja väsynyt 34v ikäinen, niin ei pääse mihinkään bilettämään tai reissuun, joten sitä oli lasten kanssa vuositolkulla. Kuunteli, keskusteli, ohjasi ja opasti.
Nyt on kuopus muuttamassa pois kotoa ja vanhuksia kun ollaan, niin on sen verran sukanvarressa säästöjä, että ostettiin hänellekin oma koti Helsingin kantakaupungista. Isommat sisarukset ovat jo omansa saaneet. Mukava on heillä elellä velattomassa asunnossa, ei ole pelkoa vuokrarästeistä tai siitä, että joutuu yllättäen muuttamaan.
Muutama tuttu on surkutellut, miten ankeaa meillä on, kun ei ole lapsenlapsia, vaikka mittarissa on vuosia jo yli 50. Heille kun iloa tuovat kohta jo 40v täyttävien lastensa lastenlapset eli muutama ikätoveri on jo ennättänyt isomummoksi asti. Semmoinen on ollut tahti, ettei siinä paljoa ole kouluja käyty.
Tuo taloudellinen aspekti ihmetyttää - miksi "mummoäidit" aina nostavat sen esiin? Katsos, kun nuorenakin lapsen saaneet kouluttautuvat ja vaurastuvat. Ei se omistusasunto kantakaupungista ole mikään itseisarvo. Yhtälailla arvo on se, että meillä lapsi on saanut elää ja tutustua myös kaikkiin isoisovanhempiin. Isovanhemmat ovat "nuoria", asuvat lähellä ja kiinnostuneita lapsesta. Kaikki olemme akateemisia.
T. Lapsen 24v saanut
Niin, kumpi se on 20v opiskelijalle tärkeämpi juttu: oma asunto Etu-Töölössä vai se, että mummon äiti on Koskelassa jo kuudetta vuotta?
Ja kummasti näitä nuorten akateemisten perheiden lapsia kiinnostaa päästä muuttamaan pois kotoa siihen vanhojen vanhempien poikakaverille ostamaan asuntoon. Omilla vanhemmilla on vielä omakin asuntolainansa maksamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku kirjoitti olevansa aivan liian vanha yövalvomisiin 34-vuotiaana. Olen samanikäinen lapseton ja ihmettelen kyllä kovasti miten lapsiperhe-elämä on sitten häntä vanhentanutkaan. En mitenkään tunne itseäni vanhaksi, käyn salilla ja olen energinen. Ehkäpä nämä asiat vain menevät niin, että jos on jotain jo kokenut, miksi kokisi uudestaan. En minäkään jaksaisi enää opiskella, mutta joku lasten kanssa kotona ollut voi hyvinkin lähteä vielä innoissaan koulun penkille.
Olisin jäänyt kasvamatta aikuiseksi ja siirtänyt kaikki traumat eteenpäin, jos olisin jatkanut raskautta 30-vuotiaana ja jäänyt yksinhuoltajaksi. Nyt on opiskeltu, asuttu maailmalla ja ennenkaikkea käsitelty menneisyyden möröt ja olen valmis ajattelemaan muitakin kuin itseäni. olen siitä ylpeä. Surullistahan se olisi, jos en enää saisi lapsia. Murtuisin.. Katsotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen tyytyväinen että tein ajoissa lapsen. Nyt olen 27-vuotias ja lapsi on jo iso koululainen, minä saan rauhassa opiskella eikä ikä paina päälle että se lapsi pitäisi nyt tehdä jos meinaa, kuten monella ystävälläni.
Tää kuulostaa siltä, et ihanku lapsen tekeminen ois kansalaisvelvollisuus kuin joku miesten armeijan käynti.
Vierailija kirjoitti:
Sain ekan 29-vuotiaana ja tokan 31 v iässä. Paras ikä, ainakin mulle!
Olin kypsä ja motivoitunut, ikinä ei tullut olo, että tylsää olla kotona askartelemassa kun muut bailaa. Olin jo ehtinyt juhlia ja matkustaa, ja mikä tärkeintä opiskella vuosikausia, joten tutkinto oli valmis. Parasta oli myös se, että löysi samanhenkisiä ikätovereita, joiden kanssa oli kiva viettää aikaa.
Moni joka on saanut nuorempana kuin ihmiset yleensä, ovat olleet tosi yksinäisiä vauva-ajan ja kun pääsevät menemään, saavat kaverit lapset. Tosi hauskaa, ap?
Tuohon jälkimmäiseen on kyllä pakko todeta sivusta että kyllä niitä äitiystäviä löytyy joka ikäryhmästä. Ei lapsen nuorena saaminen tarkoita että olisi yksinäinen, monestihan luulisi nimenomaan että ne nuoret, jotka tekevät lapset nuorempina, liikkuvat sellaisessa seurassa, missä lapset tehdään keskimäärin nuorempina. Sama juttu sopii myös kypsemmällä iällä äidiksi tulleisiin, akateemiset äidit liikkuvat monesti samassa seurassa ja tulevat äideiksi myös kypsemmällä iällä.
Kyllä se minäkin 25-vuotiaana äidiksi tulleena opiskelijana löysin äitiseuraa niin samanikäisistä tuttavista, kuin samalla tapaa kerhoissa tuli hyvin juttuun niiden 35-40-vuotiaiden äitien kanssa. Jopa perhevalmennuksessa parhaiten juttu lensi 35-vuotiaan esikoista odottavan äidin kanssa. Lapsen kummeinakin niin 25-vuotias äiti sekä päälle 40-vuotias akateeminen äiti jolla itsellä pieniä lapsia.
Ei todellakaan voi sanoa että yksinäisyys pikkulapsiaikana olisi jotenkin riippuvainen äidin iästä, kyllä siihen vaikuttavat ihan muut tekijät.
Miksi minusta usein tästä aiheesta lukiessa tuntuu, että monet nuorena äidiksi tulleet ajattelevat olevansa jotenkin parempia, kun on lapset nuorena tehty..?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tosi tyytyväinen, että sain ensimmäisen ja ainoan lapseni 38 vuotiaana. Oltu naimisissa yli 10 v ja yhdessä 16 v. Ehditty opiskella maistereiksi ja matkustaa ympäri maailmaa. Molemmilla vakityöt. Lisäksi neljä isovanhempaa auttavat, kun kaikki serkut on jo niin vanhoja ettei apuja tarvi + isovanhemmat on eläkkeellä eli aikaa on.
Oman talon asuntolaina on maksettu aikoja sitten ja säästössä yli 300 k eli voi sitten ostaa lapselle auton ja asunnon. Ja kaikki vaatteet, lelut ja tarvikkeet saatu ilmaiseksi, koska serkut jo isoja.
Vauva on helppo, 1-2 kertaa yössä syöttö. Mun yövalvomiset ei olis ollut 20-30 vuotiaana helpompia, koska kärsin tuolloin hankalasta sairaudesta.Kyllä nyt on helppoa, kun on apuja ja rahaa, että isäkin jää hoitovapaalle, ei tarvi laskea mikä olisi taloudellisesti optimaalista kun on pelivaraa. Ja ei meillä 20 vuotiaina ollut vielä kunnon pääomatuloja....
Aika harvalla nelikymppiselläkään on "kunnon pääomatuloja", mitta silti saadaan perhe elätettyä.
Mutta provohan tuo toki olikin.
Ei ollut provo!!! Pääomatulot on kiva lisä. Esim. Tänä vuonno 85 k, ede vuonna, 22 k, sitä ed 37k. Ennen ku täytin 30 v oli pelkät asiotulot ja vielä jäljellä asuntolainaa. Ja kuten sanottu olin silloin sairaana, että lapsi ei olisi tullut kyseesekään. Meinasin kuolla 30 v leikkauksen jälkeen....
Meillä on molemmilla tosi vanhat vanhemmat. Sen takia halusimme saada lapsia alle kolmikymppisinä. Jos olisimme odottaneet sinne neljänkympin kieppeille, oma isäni olisi keskimääräisen eliniänodotteen mukaan kuollut ja loput vanhemmistamme hoitokodissa. Nyt lapsemme voivat nauttia isovanhempiensa vielä vireästä seurasta vielä jonkin aikaa.
Itse kärsin vanhoista vanhemmista jo nuorena. Kaikki serkkuni ovat minua 10-20 vuotta vanhempia, itse asiassa serkkujen lapset ovat lähes ikätovereitani. Vanhempani olivat kyllä kovin puuhakkaita ja tarjosivat hyvän lapsuuden, mutta vähän olin kateellinen nuorempien vanhempien vanhemmille.
Minä ainakin olen tyytyväinen että saan elää nuoruutta silloin kuin on sen aika. Eli nuorena!
Säälittää nämä ikuista nuoruutta hehkuttavat 45-vuotiaat ja heidän lapset, kun äidit bilettävät lähipubissa hehkuttaen että onneksi lapset ovat lähteneet jo kotoa ja heillä on elämä edessään. Aivan kuin lapsi olisi elämän suurin taakka.
Minä toivon saavani lapsia sitten kun on sen aika ja on ehtinyt tehdä asioita joita haluaa. Sitten voi rauhassa keskittyä lapsiin eikä tarvitse kiirehtiä minnekään, eikä tarvitse ajaa heitä kotoa jotta pääsee taas "bilettämään".
Itse en olisi ollut valmis äidiksi yhtään aiemmin kuin minkä ikäinen olin ainokaisen syntyessä (35). Mutta mitäpä siitä vääntämään. Toiset on jo nuorina "aikuisempia".