Lue keskustelun säännöt.
60-luvulla syntyneiltä köyhien perheiden lapsilta kysyisin...
13.12.2016 |
siis tiedän, että tämä on Vauva-palsta. Mutta kun lukijoita ja kirjoittajia tuntuu olevan joka lähtöön, niin uskallan yrittää.
Olen siis itse 60-luvulla syntynyt ja mielestäni meidän perhekuviot olivat jotensakin omalaatuiset. Aina kun yritän äidiltäni kysyä miten me voitiin elää sillä lailla kuin elettiin, niin hän vastaa vaan: Niin oli silloin tapana. Samanikäiset työkaverini tuntuvat olevan eri yhteiskuntaluokasta kuin minä, enkä nyt muutenkaan kehtaisi ihan kahvipöydässä tällaisista avautua.
Me sisarukset ollaan synnytty 60-luvun alusta 60-luvun puoliväliin mennessä. Äiti meni töihin, kun kuopus oli 3 v. Eli me alle kouluikäiset lapset oltiin siis päivät keskenämme kotona. Tätä ihmetellessäni äitini toteaa vaan, ettei ollut päiväkoteja silloin, mitä muuta olisi voinut tehdä.
Me saatiin aika usein piiskaa, remmiä ja tukkapöllyä, tasapuolisesti jokainen. Ekat hammasharjat saatiin koulusta ekaluokkalaisina. Ei saatu juurikaan hammastahnaa, äiti sanoi että suola puhdistaa ihan yhtä hyvin. Isä kielsi pesemästä hampaita turhaan, hammasharjat ja hampaat vaan kuluisi. Myöhemmin äitini selitti mm. että hammaskiven poisto tuhoaa hampaita, kun raaputtavat.
Lapsille ei puhuttu mitään ylimääräistä eikä lapset varsinkaan saaneet puhua mitään ylimääräistä. Kun isä käski "nyt nukkumaan" piti juosta jos ei halunnut lyöntiä.
Vanhempani eivät osallistuneet juuri mihinkään koulujen tapahtumiin, juhliin tai vanhempainiltoihin tai kyselleet koulusta. Se oli vain lasten asia. Kun vanhin olisi halunnut oppikouluun, ilmoitettiin, että se on rikkaiden kersoille eikä sinne ole tavallisilla mitään asiaa.
Meille opetettiin myös, että vain varakkaat voivat opiskella pidempään tai hankkia omistusasunnon tai kotivakuutuksen tms. Lapset eivät tarvitse mitään, ei vaatteita tai muuta turhaa, oppivat vain vaateliaiksi. Kaksi vaillinaista vaatekertaa riittää, siis yksi pusero pyykissä, toinen päällä jne. Sauna kerran viikossa riittää peseytymiseen (meillä ei ollut siis suihkua tai yleensäkään juoksevaa vettä).
Kun tulin teini-ikään, äitini antoi mulle sellaisia Perfekta-siteitä, ne kiinnitettiin vyötärön ympärille tulevaan kuminauhaan kiinni. Mä olen alkanut epäillä, että väkisinkin v. 1979 on ollut muitakin vaihtoehtoja, mutta äitini kieltää tän. Ken tietäis ja kertois? Ekoiksi rintsikoiksi sain äitini vanhat, ekat uudet sain sitten aikanaan kun menin itse töihin.
Mulla oli yksi kaveri, jonka sain pyytää meille leikkimään. Sitäkään ei kovin usein. Veljet ei saaneet tuoda ketään. Mäkään en saanut tuoda ketään enää sen jälkeen kun tulin teini-ikään. Me ei saatu soittaa puhelimella lainkaan, me ei saatu laittaa radiota päälle eikä kuunnella sillä kasetteja, siis ihan aikuisikään asti. Televisiota saatiin sentään katsella, sitten kun sellainen hankittiin.
Musta meillä ei ollut millään lailla normaalia, äidin mielestä muutkin eli juuri noin. Kertoisko joku, mielellään useampi 60-luvun köyhälistöstä, oliko teilläkin tällaista? Vai millaista?
Kommentit (169)
Mun opiskelukaveri asui vuodet 1983 -1986 Albertinkadulla 14 neliön yksiössä, jonka vessa oli rappukäytävässä. Siis koko kerroksen yhteinen.
Meillä kansakoulussa 1967 - 1971 oli puuceet piharakennuksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiertolaisten lisäksi oli kaikenlaisia kulkukauppiata. Meilläkin otettiin valokuvat sellaisella. Huonekalut ja matot tuli Pohjanmaalta. Kulkukauppiaat myi Uudellamaalla asti. Harjakauppiaita kiersi usein.
Vierailija kirjoitti:
Voi että kuinka mielenkiintoinen ja ajatuksiaherättävä (avartava) keskusteluketju.
Kunpa kirjoittaisitte lisää, mahtava lukea lapsuudestanne tuona aikana, niin paljon se poikkeaa nyky -elämänmenosta. Hienoja kirjoituksia, kaikki.
Kalliossa asui 60 luvulla (ja vielä 70 luvun alussa) Sörkän ruusu. Erikoinen nainen joka oli aika huomiota herättävästi pukeutunut ja hänellä oli sellainen venäläistyylinen kukkahuivi aina harteilla. En osaa sanoa minkäikäinen hän tuolloin oli, rankka elämä oli jättänyt jälkensä.
Isä oli sodan käynyt ja hengissä selvinnyt mutta moni muu oli enemmän tai vähemmän elämänhallinnan menettänyt. Häpesin hirveästi kun kävimme isän kanssa Hakaniemen torilla lauantaisin (isällä valkoinen paita, suorat housut ja siisti ulsteri) ja joka kerta joku deeku takertui hihaan sössöttämään ja tarjoamaan huikkaa. Isä pyyhkäisi pullonsuun hihaansa ja otti huikan. Meni vuosia ennen kuin tajusin että nämä olivat hänen lapsuudenkavereitaan, eihän hän voinut hyljeksiä näitä vaikka olikin selvinnyt sodasta vähin vaurioin. Jälleen yksi asia miksi arvostin isääni suuresti.
Isä oli myös poikkeuksellinen isänä ja aviomiehenä. Toki mua oli tehty 15 vuotta (8 km ennen mun syntymää) joten olin odotettu ja rakastettu mutta isällä oli aina aikaa mulle. Lauantain isä-tytär leffakeikan lisäksi isä oli aina mukana mun leikeissä. Mulla oli mielikuvitusystävänä poro. Kerran olimme kävelleet Punavuoreen erääseen eläinkauppaan ja kun tulimme takaisin monen tunnin kuluttua hätäännyin kovasti koska poro oli unohtunut sinne kaupan oveen kiinni! Hyppäsimme isän kanssa ratikkaan ja ajoimme toiselle puolelle kaupunkia hakemaan poron kotiin:)
Linjoilla oli monta vuotta tyhjä tontti missä nyt on joku luterilaisten seurakuntien talo. Eräänä kesänä 60/70 lukujen vaihteessa kaupunki toi tontille työkaluja, lautoja, nauloja, maalia ja pensseleitä. Saimme itse tehdä majoja tontin täyteen! Ihan mieletön kesä....
Muistan muutenkin hyvin kesälomat mummon ja serkkujen kanssa - kävimme joka päivä Brahen kentällä syömässä ja leikkimässä.
Tuli tuosta Hakaniemen deekuista mieleen: Kun olin lapsi, suurin osa alkoholisteista oli pukeutunut hyvin siististi, ainakin vielä 60-luvulla ja 70-luvun alussa. Useimmilla oli valkoinen kauluspaita ja pikkutakki. Ja vaikka pukeutumistyyli muuttui, vielä 80-luvulla spurgut puhui usein täydellistä kirjakieltä jutellessaan myyjättärille tms. En ikinä pelännyt lapsena tai nuorena spugeja, toisin kuin sitten 90-luvulla näitä sekakäyttäjiä.
Ja 60- ja 70-luvuilla oli valtavan paljon itsensäpaljastajia. Ainakin näin niitä todella usein, vanhemmat ei reagoinu oikeestaan mitenkään jos yritin kertoa. Koulumatkallakin oli usein auto parkissa, ovi auki ja siinä sitten kuski veti käteen kun kävelin ohi, matkalla kansakouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. tarina ei kuulosta lainkaan köyhällistön elämältä, vaan normaalilta 60-luvun elämältä. Sun vanhemmathan olivat työkykyisiä ja töissä. Oli radiot, puhelimet ja tv.joita köyhillä ei ollut.
Köyhät asuivat jossakin hökkelissä, jotka paloivat kun lämmitettiin pakkasella.
Monet 60-luvun vanhemmilla oli sodasta traumoja ja hermot menneet sodan kokemista julmuuksista ja kauheuksista. Alkoholilla lievennettiin pahaa oloa ja kiukut purettiin lapsiin.
Eikä silloin ollut sos.tukia tai työkyvyttömyyseläkkeitä.Kiitos kommentistasi, silti varmuudeksi oikaisen tekemäsi virhepäätelmät.
Isäni ei siis ollut koskaan päivääkään "oikeissa" töissä. Se oli lyhyitä pätkiä lusimassa ja työsiirtolassa. Välillä se tienasi kauppaamalla ihmisille tuotteita tai palveluita, jotka hyväuskoiset maksoivat, mutteivat saaneet maksamaansa.
Isäni vaan pyöri tien päällä tai kylillä. Välillä se toki oli kotona useita päiviä peräkkäin. Se makasi sängyllä silmät auki kattoon tuijottaen. Sitten se saattoi nousta ihan tavallisesti tupakalle tai kuselle. Mutta toisinaan se kimposi ylös, ja heitti ensimmäisen käteen osuvan esineen (lasin, tuhkakupin, kissanpennun) seinään tai meidän päähän. Sitten se joko kävi uudelleen makaamaan tai alkoi heittämään lisää tavaraa.
Äitini siis kävi töissä, oli baarin kassa. Tilipäivänä se toi tilin tilinauhoineen kotiin, ja kävi maksamassa vuokran. Sillä aikaa isä vei lähes kaiken käteisen, jättäen jotain kymppejä ruokarahaksi.
Ei meillä 60-luvulla ollut mitään laitteita, tietenkään! Esim. jääkaapin sijaan ruoat säilytettiin maakuopassa keittiön lattian alla. Nuo ylellisyystuotteet, puhelin, mankka ja tv (tässä järjestyksessä) hankittiin 70-luvun puolivälissä, kun isäni keksi tuottoisan liiketoimen: lestinheiton. Minä trokasin ekat flindat 15-vuotiaana, fillarilla kuljetin tilatut tuotteet asiakkaille;-)
Aloitus tulee tämän perusteella vähän uuteen valoon. Ymmärräthän itsekin, että kaikki eivät suinkaan eläneet noin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
siis tiedän, että tämä on Vauva-palsta. Mutta kun lukijoita ja kirjoittajia tuntuu olevan joka lähtöön, niin uskallan yrittää.
Olen siis itse 60-luvulla syntynyt ja mielestäni meidän perhekuviot olivat jotensakin omalaatuiset. Aina kun yritän äidiltäni kysyä miten me voitiin elää sillä lailla kuin elettiin, niin hän vastaa vaan: Niin oli silloin tapana...No juu ei todellakaan ollut tuollaista.
Olen 60-luvun alussa syntynyt ja meillä oli ihan tavallinen duunariperhe, isä tehtaalla töissä ja äiti kaupanmyyjä.
Ainut mitä noista voi jotenkin allekirjoittaa, oli puhelimen käyttö. Toki sitä käyttää saatiin, mutta kaukopuheluille piti erikseen pyytää lupa, eikä puhelimessa saanut pitkään juoruta. Aina tuli kuittia, jos puhui liian pitkään ja kerrottiin tarkka minuuttiaika, kuinka pitkä puhelu oli, eli sen käyttöä kytättiin. Ja helppoahan sitä oli kytätä, kun puhelin oli keskellä taloa, eli eteisessä.
Mutta muuten teillä on ollut kyllä aika erikoista menoa.
Minä kävin oppikoulun ja meidän luokan oppilaista suurin osa oli ihan tavallisten duunarien lapsia. Meillä oli myös omakotitalo, joka rakennettiin, kun olin muutaman vuoden ikäinen. Sillä alueella asui pelkästään duunareita, koska tehdas myi halvalla tontit työntekijöilleen. Ylipäätään pikkukaupungissamme valtaosa asui omakotitaloissa ja asukkaista valtaosa oli duunareita, teollisuuspaikkakunnalla kun asuttiin.
Kyllähän päiväkoteja (tuolloin lastentarha) oli jo 60-luvulla, ainakin meidän kaupungissa oli kansakouluni vieressä. Minä jotenkin kuvittelin pienenä, että lastentarhan lapset oli jotenkin varakkaammista perheistä, kun itse en koskaan tarhassa ollut. Mutta ei me silti koskaan pienenä keskenämme oltu. Minulla oli pienempänä naapurin nuori neiti lapsenlikkana ja kun muutettiin omaan taloon, niin olin naapurin kotirouvalla hoidossa. Hänellä minun ja kahden oman lapsensa lisäksi oli pari muutakin lasta hoidossa, eli oli siis jonkunlainen perhepäivähoitaja.
Piiskaa muistan saaneeni tasan kerran. En muista mitä oli hölmöillyt, mutta ihan pikkuasia se ei ollut. Tukkapöllyä varmaan sain useammin, mutta tuskin sekään mitään jokapäiväistä oli. Mutta ei mulla mielestäni mitään traumoja ole lapsuudestani jäänyt. Päinvastoin, muistelen kaiholla mahtavaa 70-lukua useinkin.
Uskon, että meillä oli melkolailla tavallinen duunariperhe. Meitä oli kaksi lasta, isoveljeni ja minä.
Päiväkoteja kutsuttiin lastenseimiksi ja niitä ylläpitivät
Työnantajat, joka oli vain yrityksen työntekijöiden lapsille.
Yksityiset lastenseimet, oli varakkaiden perheiden lapsille ja ne olivat kalliita, eikä sinne duunareiden lapsia huolittu. Esim. Sofia (?) Mannerheim.Ja sitten oli kaupungin päiväkodit, jonne valittiin sosiaalisin ja tulotasojen mukaan esim.orvot, yh-lapsi
Höpönpöppö. Meillä oli ainakin ihan kaupungin ylläpitämä lastentarha jo 60-luvulla, eikä sitä todellakaan miksikään seimeksi kutsuttu, vaan nimenomaan tarhaksi.
Jossain Helsigissä on voinut ollakin jotain rikkaiden seimiä, mutta pienillä teollisuuspaikkakunnilla oli vähän eri meininki.
Varmaan paikkakuntakohtaisia eroja. Olen pikkukaupungista, ja meillä oli kaupungin ylläpitämä lastentarha, mutta alle 2-vuotiaiden osastoa kutsuttiin seimeksi.
Vierailija kirjoitti:
Rva 52 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi läksi valtavaan elintason nousuun vasta 60-lopulla ja 70-luvun alussa, sitä ennen rahat olivat menneet sotakorvauksien maksuun Neuvostoliitolle, nykyrahaksi muutettuna lähes 5 miljardia euroa. Näin muistelen jostain lukeneeni.
Sen lisäksi oli huolettavana sotaorvot ja lesket ja sodassa vammautuneet.Ja 60-luvalla kaupoissa oli vain Suomessa valmistettuja tuotteita, kunnes vienti vapautui. Ja siksi ihmettelen, miten jollain on ollut 60-luvulla kihartimet ja pakastimet kotona, kun kaupassakaan ei myyty pakasteita ja jäätelökin oli jäähileissä, samoin liha ja kalat, kun ei ollut kylmätiskiä.
Ja hedelminä oli appelsiinit ja omenat ja avokadot olivat täysin tuntemattomia hedelmiä.Oliko tämä sinun jostain lukemaa, vai itse koettu
a? Ainakaan itse en noin kokenut. Noin varmaankin oli vielä 50-luvulla, mutta ei kyllä enää 60-luvulla. Sotakorvausten maksaminenhan loppui jo 1952 ja toisaalta nehän oli merkittävä työllistäjä.Kihartimista en osaa sanoa mitään ja pakastinkin varmasti vielä 60-luvulla oli aika harvinainen, meillekin tuli vasta 70-luvun puolivälin tienoilla, mutta kyllähän kaupassa jo tuolloin pakasteita oli ja ei ne jäätelöt ainakaan minun lapsuudessa mitään hileisiä olleet, vaan ihan tavallisia jäätelöitä. Omenoita ja appelsiineja muistan syöneeni aina, kuten banaanejakin ja minä olen 50-luvun lopulla syntynyt.
Siinä olet kyllä oikeassa, että kyllähän se elintaso kohisten kasvoi 70-luvulle tultaessa ja jatkoi vain nousuaan 80-luvulla.
Se olin minä joka niistä kihartimista kirjoitteli. Sain sen joululahjaksi 12-vuotiaana, eli 1976 vuonna. Arkkupakastin meillä oli jo 70-luvun alussa. Eihän sinne nyt mitään valmista pakastetta ostettu, vaan sinne kerättiin metsästä marjat, omat leivonnaiset ja jäätelöpaketit kaupasta.
Automaattipesukone kotiimme ilmestyi 1971, kun pikkusiskoni syntyi, ja äitillä oli vauvanpyykkiä. Astianpesukone tuli vasta 1980- luvun alkuvuosina, kun isovanhempani lahjoittivat sen äidille.Nyt kuulostaa tutulta, jos eletään 70-lukua, eikä 60-lukua. Elintaso nousi huimasti ja teknologia, kaupat olivat pullollaan tavaraa ja sai mistä valita. Meille automaattinen pyykinpesukone tuli v. 1971. Ja oli sähkökäyttöinen grilli ja leivänpaahdin. Ja kaupat notkuivat grillatuista kanoista, joita ihmiset osti. Myös autokanta yleistyi ja kotimainen Saab oli yleinen automerkki.
Huomannut saman tästä ketjusta. Ihmiset eivät oikeasti ymmärrä, miten suuri ero oli 60-luvun ja 70-luvun elämällä, ja miten nopeasti se muutos tapahtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästähän sukeutui hieno keskustelu!
Toivoisin, että vielä kertoisitte kokemuksia, paljonko lapsilla/nuorilla/aikuisilla oli vaatteita käytössään ja miten ne erosivat (lukumäärän lisäksi) nykymenosta.
Yhdet siistit käyttövaatteet sai syksyllä. Yhdet kengät. Ja kaikki mahdollinen kiersi isommilta sisaruksilta.
No eron nykyiseen tajunnet itsekin.
Joo noin se kokolailla meni. Tosin meillä ei kyllä vaatteet kiertäneet, kun oli vain kaksi lasta ja molemmat eri sukupuolta.
Tässä ketjussa olen havainnut, että aika monella on ollut useampia lapsia, jollain jopa viisikin, joka tuohon aikaan oli kyllä jo harvinaisuus. Meidän vanhempammehan olivat varmaan lähes kaikki erittäin monilapsisista perheistä, mutta itse eivät enää lähellekään samalaisia lapsimääriä tehneet ja me sitten vieläkin vähemmän. Isälläni oli 4 sisarusta ja äidilläni 6 ja olivat molemmat varmaan 30-luvulla lapsimäärässä melko keskiverto perheitä.
Tuossa pikaisesti laskin omakotialueemme lapsimäärän keskiarvon ja se oli 2,3. Lapset syntyneet pääosin 58-65 ja painottuen 60-luvun alkuun. Ei yhtään 5 lapsista, muutama nelilapsinen ja muutama yksilapsinen, mutta valtaosa 2, tai 3 lapsisia perheitä, joista useimmat 2 lapsisia, kuten meilläkin. Ja olimme siis omakotitaloalue, eli kerrostaloalueilla ei varmaan keskiarvo ihan tuotakaan. Ja pikkukaupungista siis kyse.
Tästä löytyisi varmaan äkkiä tilastoja, mutta kyllä ainakin oman kerrostaloalueeni pihapiirissä oli runsaasti monilapsisia perheitä. Duunarialueesta pikkukaupungissa on kysymys.
Joku mainitsi täällä, että kotityöt kuuluivat vain naisille. No, kai sekin oli perhekohtaista. Meillä kun äiti kävi töissä, osa kotitöistä jäi lapsille, osa äidille. Tyttöjen hommaa oli kitkeminen, poikien hommaa lumenluonti, perunamaan muokkaus jne. Isä hoiti halkojen teon, äiti teki ruoat ja hoiti pyykkihuollon.
Tiskaus kuului lapsille. Jo se oli aika operaatio. Uunissa piti olla tulet, jotta sai veden kuumaksi. Kun veden sai lämmitettyä, laitettiin sitä kuumaa toiseen vatiin ja kylmää toiseen. Sitten yksi tiskas ja toinen kuivasi. Ja välillä roudattiin kuivattuja astioita kaappiin. Pakko, kun ei olisi ollut tilaa muuten. Tiskin jälkeen piti vielä käydä tyhjentämässä likaämpäri ja hakea poltettujen puiden tilalle uusia. Ja nostaa kaivosta puhdasta vettä käytetyn tilalle.
Saunanlämmitys kuului kans lapsille. Ei ollut mitään herkkua talvipakkasilla nostaa kaivosta vettä, kun oli huonot hanskat, vaatteet ja saappaat. Kylmä tuli ja sormet paleltui joka tapauksessa, mutten kyllä muista että juurikaan koskaan olisin selvinnyt ilman että kaadoin vettä myös päälleni, viimeistään siinä vaiheessa kun kaadoin vesiä vesipataan.
Jotkut kertovat peseytyneensä myös muulloin kuin saunapäivinä. Se ei vaan kaikilla ollut mahdollista. Kesällä pystyi toki uimaan. Mutta talvella... saunassa ei voinut peseytyä, siellähän oli pakkasta ja olisi saanut selkäänsä, jos kylmässä saunassa olisi lätrännyt vedellä.
Sisälläkään ei voinut jotain alapesua tehdä. Keittiössäkö, jossa veljet lukivat läksyjään? Vai "olohuoneessa" jossa isä makoili? Ja niitä muita huoneita ei ollut - tai oli porstua, eli kylmä eteinen, jossa oli siis myös pakkasta.
Isällä oli tekarit alle 40-vuotiaana. Äidillä ei ole lainkaan etuhampaita edelleenkään. Isoveljeni menetti viimeiset hampaansa viiskymppisenä. Mulla ja veljellä ei ole yhtään paikkaamatonta hammasta, hammaspuutoksia on molemmilla.
Keskenämme oltiin kotona, kun vanhin lapsista oli 5-v. Käytiin kaikki esim. uimassa alle kouluikäisinä, välillä yhdessä, välillä yksin. Niin kävi kyllä muutkin tuttujen lapset.