Lue keskustelun säännöt.
60-luvulla syntyneiltä köyhien perheiden lapsilta kysyisin...
13.12.2016 |
siis tiedän, että tämä on Vauva-palsta. Mutta kun lukijoita ja kirjoittajia tuntuu olevan joka lähtöön, niin uskallan yrittää.
Olen siis itse 60-luvulla syntynyt ja mielestäni meidän perhekuviot olivat jotensakin omalaatuiset. Aina kun yritän äidiltäni kysyä miten me voitiin elää sillä lailla kuin elettiin, niin hän vastaa vaan: Niin oli silloin tapana. Samanikäiset työkaverini tuntuvat olevan eri yhteiskuntaluokasta kuin minä, enkä nyt muutenkaan kehtaisi ihan kahvipöydässä tällaisista avautua.
Me sisarukset ollaan synnytty 60-luvun alusta 60-luvun puoliväliin mennessä. Äiti meni töihin, kun kuopus oli 3 v. Eli me alle kouluikäiset lapset oltiin siis päivät keskenämme kotona. Tätä ihmetellessäni äitini toteaa vaan, ettei ollut päiväkoteja silloin, mitä muuta olisi voinut tehdä.
Me saatiin aika usein piiskaa, remmiä ja tukkapöllyä, tasapuolisesti jokainen. Ekat hammasharjat saatiin koulusta ekaluokkalaisina. Ei saatu juurikaan hammastahnaa, äiti sanoi että suola puhdistaa ihan yhtä hyvin. Isä kielsi pesemästä hampaita turhaan, hammasharjat ja hampaat vaan kuluisi. Myöhemmin äitini selitti mm. että hammaskiven poisto tuhoaa hampaita, kun raaputtavat.
Lapsille ei puhuttu mitään ylimääräistä eikä lapset varsinkaan saaneet puhua mitään ylimääräistä. Kun isä käski "nyt nukkumaan" piti juosta jos ei halunnut lyöntiä.
Vanhempani eivät osallistuneet juuri mihinkään koulujen tapahtumiin, juhliin tai vanhempainiltoihin tai kyselleet koulusta. Se oli vain lasten asia. Kun vanhin olisi halunnut oppikouluun, ilmoitettiin, että se on rikkaiden kersoille eikä sinne ole tavallisilla mitään asiaa.
Meille opetettiin myös, että vain varakkaat voivat opiskella pidempään tai hankkia omistusasunnon tai kotivakuutuksen tms. Lapset eivät tarvitse mitään, ei vaatteita tai muuta turhaa, oppivat vain vaateliaiksi. Kaksi vaillinaista vaatekertaa riittää, siis yksi pusero pyykissä, toinen päällä jne. Sauna kerran viikossa riittää peseytymiseen (meillä ei ollut siis suihkua tai yleensäkään juoksevaa vettä).
Kun tulin teini-ikään, äitini antoi mulle sellaisia Perfekta-siteitä, ne kiinnitettiin vyötärön ympärille tulevaan kuminauhaan kiinni. Mä olen alkanut epäillä, että väkisinkin v. 1979 on ollut muitakin vaihtoehtoja, mutta äitini kieltää tän. Ken tietäis ja kertois? Ekoiksi rintsikoiksi sain äitini vanhat, ekat uudet sain sitten aikanaan kun menin itse töihin.
Mulla oli yksi kaveri, jonka sain pyytää meille leikkimään. Sitäkään ei kovin usein. Veljet ei saaneet tuoda ketään. Mäkään en saanut tuoda ketään enää sen jälkeen kun tulin teini-ikään. Me ei saatu soittaa puhelimella lainkaan, me ei saatu laittaa radiota päälle eikä kuunnella sillä kasetteja, siis ihan aikuisikään asti. Televisiota saatiin sentään katsella, sitten kun sellainen hankittiin.
Musta meillä ei ollut millään lailla normaalia, äidin mielestä muutkin eli juuri noin. Kertoisko joku, mielellään useampi 60-luvun köyhälistöstä, oliko teilläkin tällaista? Vai millaista?
Kommentit (169)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästähän sukeutui hieno keskustelu!
Toivoisin, että vielä kertoisitte kokemuksia, paljonko lapsilla/nuorilla/aikuisilla oli vaatteita käytössään ja miten ne erosivat (lukumäärän lisäksi) nykymenosta.
Yhdet siistit käyttövaatteet sai syksyllä. Yhdet kengät. Ja kaikki mahdollinen kiersi isommilta sisaruksilta.
No eron nykyiseen tajunnet itsekin.
Joo noin se kokolailla meni. Tosin meillä ei kyllä vaatteet kiertäneet, kun oli vain kaksi lasta ja molemmat eri sukupuolta.
Tässä ketjussa olen havainnut, että aika monella on ollut useampia lapsia, jollain jopa viisikin, joka tuohon aikaan oli kyllä jo harvinaisuus. Meidän vanhempammehan olivat varmaan lähes kaikki erittäin monilapsisista perheistä, mutta itse eivät enää lähellekään samalaisia lapsimääriä tehneet ja me sitten vieläkin vähemmän. Isälläni oli 4 sisarusta ja äidilläni 6 ja olivat molemmat varmaan 30-luvulla lapsimäärässä melko keskiverto perheitä.
Tuossa pikaisesti laskin omakotialueemme lapsimäärän keskiarvon ja se oli 2,3. Lapset syntyneet pääosin 58-65 ja painottuen 60-luvun alkuun. Ei yhtään 5 lapsista, muutama nelilapsinen ja muutama yksilapsinen, mutta valtaosa 2, tai 3 lapsisia perheitä, joista useimmat 2 lapsisia, kuten meilläkin. Ja olimme siis omakotitaloalue, eli kerrostaloalueilla ei varmaan keskiarvo ihan tuotakaan. Ja pikkukaupungista siis kyse.
Yhdet hyvät kouluvaatteet oli yleisesti, ja kerran vuodessa juhlamekko tytöille. Pojista en tiedä, meillä kun kaikki lapset olivat tyttöjä.
Äiti ne itse yleensä ompeli, harvoin ostettiin kaupasta. Vanhemmilta sukulaislapsilta niitä myös saatiin, jopa rintaliivit teininä.
Äitini muisti vanhoilla päivillään, kuinka harmitti kuin joutui pitämään lapsilla kuluneita ja huonoja vaatteita, kun ei ollut varaa parempiin. Oli ollut suorastaan vihainen vielä silloinkin, kun oli niitä polttanut pois lasten aikuistuttua.
Kyllä 1960-luvulla oli monilapsisia perheitä, sillä ehkäisy tuli yleiseen käyttöön vasta 1970-luvulla.
Minulla oli useammat kouluvaatteet, mutta osasyy saattoi olla, että äitini tykkäsi neuloa, joten villapuseroita oli minullakin pari kappaletta, joita vaihdella. Yksi mieleiseni kun kävi pieneksi niin pyysin, saisinko uuden samanmallisen mutta isomman, ja sehän järjestyi :)
Muutenkin harrastuksia ei ollut ollenkaan sillä lailla kuin nykyään, ja aikuisten harrastukset oli usein jotain hyödyllistä, siis meillä tuon äitini neulomisen lisäksi mm. kalastettiin paljon, ja kalaruokaa sitten olikin usein. Itse kävelin keskustaan kirjastoon, kävin koulun liikuntakerhossa ja sitten vain touhusin ulkona omiani, veljeni hyvä jos noitakaan teki. Itsekseni saatoin myös käydä onkimassa. Lapset saimme mennä omin päin uimaan heti kun kumpikin osasi uida. Eipä mennyt vanhempien aika siihen että olisi pitänyt kuskata lapsia harrastamaan. - Niin joo askarteluharrastus oli muotia, muistan vieläkin Sokoksen tavaratalon kiehtovan askarteluosaston helmineen, keramiikkalaattoineen ym., ja itse askartelin mm. joulukoristeet meille.
Monilapsisia perheitä meiltä kaupungista en muista, kyllä se oli kaksi tai kolme mitä kavereitten perheissä lapsia oli. Joku oli ainokainenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohon ettei vanhemmilla ollut aikaa: Ei meilläkään sillä lailla ollut, että olisivat kuunnelleet lasten juttuja. Mutta sitä oli paljon että tehtiin jotakin yhdessä. Vaikkapa leivottiin; ei silloin makeita herkkuja kaupasta käyty ostamssa vaan tehtiin itse, ja totta kai häärin keittiössä apuna - tai aika nuoresta pitäen kyllä tarvittaessa pyöräytin ihan oma-alotteisesti kakun. Syksyllä käytiin koko perhe marjassa ja sienessä ja säilöttiin sato, siinä sieniä peratessa oli aikaa jutella. Isäni kanssa kävin talvet pilkillä, veljeni taas rassasi autoa hänen kanssaan. Oli ilman muuta selvää, että lapset osallistuvat pienestä pitäen myös ikävämpiin kotitöihin, siivoamiseen ja sellaiseen. Kaikkea en noista vuosista kaipaa, mutta tuo yhdessä tekeminen ja lapsen osaamiseen luottaminen on jäänyt hyvänä asiana mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
61 syntyneenä ei kuulosta yhtään tutulta. Materiaa oli toki vähemmän kuin nykyään mutta ei se noin kurjaa ollut. Koulunkäyntiä vanhemmat pitivät erityisen tärkeänä kun eivät kumpikaan olleet ylioppilaita, toki opistotason koulutuksen hankkineita.
Fyysistä kuritusta ei ollut, kaverit sai tulla ja mennä vaatettakin ihan riittävästi, joskaaan ei kalliimpia merkkivaatteita, tosin ei ne paljon kiinnostaneet. Kotimaassa matkailtiin, ulkomaan matkoihin ei ollut varaa. Mökillä oltiin kesäisin paljon, moponraatokin oli rassattavaksi.
Juu sama vika täälläkin ja sama vuosikerta. Tuntuu, että tänne nyt kirjoittelee ne kaikkein köyhimmistä ja ankeimmista oloista kotoisin olevat. Minä olen työläisperheestä ja sekä isä, että äiti aivan rutiköyhistä oloista ja molemmat aloitti työelämän heti 15 vuotiaina kansakoulusta päästyään. Silti minä en kokenut kurjuutta tai puutetta laisinkaan. Tottakai meillä oli ainakin 60-luvun puolella vielä tiukkaa, mutta en silloinkaan muista, että minulta olisi jotain olennaista puuttunut.
Kuri oli ihan normaali, eli tukkapöllyä, jos teki jotain tyhmää ja kerran sain selkääni. Kaverit saivat tulla ihan niin paljon kuin lystäsi, samoin minä kävin naapureissani niin paljon kuin halusin. En muista, että koskaan olisi kenelläkään kielletty tulemasta. Ulkona oltiin todella paljon ja pihapelit ja leikit moninaisia. Mopon sain rippilahjaksi ja se oli uusi. Tosin itse jouduin siitä rahoittamaan liki puolet, eli kaikki rippilahajksi saamani rahat ja vähän säästöjäkin päälle.
Heh, me oltiin kyllä ihan "keskiluokkainen" perhe ja meidän olot oli paljon paremmat kuin lapsuudenkylässäni muilla. Ihan suurimpien tilojen lapset eli paremmin ja samaten kesänaapuriperheemme, jossa isä oli aatelissuvun jäsen ja varatuomari. Minä en elänyt yhtä leveästi kuin sinä.
Mistä kohtaa viestiäni tulkitsit minun eläneeni jotenkin leveästi?
Me emme todellakaan eläneet, kuten jotkut aateliset, tai suurtilalliset, olimmehan köyhä duunariperhe, mutta silti en mielestäni elänyt kurjuudessa, tai edes köyhyydessä mielestäni.
Miten teillä muilla, halasivatko tai saitteko syliä vanhemmiltanne?
Minua ei paljon halailtu ja muistan vain yhden kerran olleen isän sylissä, kun hän toi saunasta, isoon lakanaan käärittynä. Olinko silloin ollut sairas?
Ja todella harvoin sain äitini syliä, jos äidillä oli ylimääräistä aikaa, sylin vei pikkuveljeni. Ja se harmitti lapsena kovasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
61 syntyneenä ei kuulosta yhtään tutulta. Materiaa oli toki vähemmän kuin nykyään mutta ei se noin kurjaa ollut. Koulunkäyntiä vanhemmat pitivät erityisen tärkeänä kun eivät kumpikaan olleet ylioppilaita, toki opistotason koulutuksen hankkineita.
Fyysistä kuritusta ei ollut, kaverit sai tulla ja mennä vaatettakin ihan riittävästi, joskaaan ei kalliimpia merkkivaatteita, tosin ei ne paljon kiinnostaneet. Kotimaassa matkailtiin, ulkomaan matkoihin ei ollut varaa. Mökillä oltiin kesäisin paljon, moponraatokin oli rassattavaksi.
Juu sama vika täälläkin ja sama vuosikerta. Tuntuu, että tänne nyt kirjoittelee ne kaikkein köyhimmistä ja ankeimmista oloista kotoisin olevat. Minä olen työläisperheestä ja sekä isä, että äiti aivan rutiköyhistä oloista ja molemmat aloitti työelämän heti 15 vuotiaina kansakoulusta päästyään. Silti minä en kokenut kurjuutta tai puutetta laisinkaan. Tottakai meillä oli ainakin 60-luvun puolella vielä tiukkaa, mutta en silloinkaan muista, että minulta olisi jotain olennaista puuttunut.
Kuri oli ihan normaali, eli tukkapöllyä, jos teki jotain tyhmää ja kerran sain selkääni. Kaverit saivat tulla ihan niin paljon kuin lystäsi, samoin minä kävin naapureissani niin paljon kuin halusin. En muista, että koskaan olisi kenelläkään kielletty tulemasta. Ulkona oltiin todella paljon ja pihapelit ja leikit moninaisia. Mopon sain rippilahjaksi ja se oli uusi. Tosin itse jouduin siitä rahoittamaan liki puolet, eli kaikki rippilahajksi saamani rahat ja vähän säästöjäkin päälle.
Heh, me oltiin kyllä ihan "keskiluokkainen" perhe ja meidän olot oli paljon paremmat kuin lapsuudenkylässäni muilla. Ihan suurimpien tilojen lapset eli paremmin ja samaten kesänaapuriperheemme, jossa isä oli aatelissuvun jäsen ja varatuomari. Minä en elänyt yhtä leveästi kuin sinä.
Mistä kohtaa viestiäni tulkitsit minun eläneeni jotenkin leveästi?
Me emme todellakaan eläneet, kuten jotkut aateliset, tai suurtilalliset, olimmehan köyhä duunariperhe, mutta silti en mielestäni elänyt kurjuudessa, tai edes köyhyydessä mielestäni.
Lukutaito? Jos kirjoitan että en elänyt yhtä leveästi kuin sinä niin se tarkoittaa että elin vaatimattommin kuin sinä. Sinä elit leveämmin kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä muilla, halasivatko tai saitteko syliä vanhemmiltanne?
Minua ei paljon halailtu ja muistan vain yhden kerran olleen isän sylissä, kun hän toi saunasta, isoon lakanaan käärittynä. Olinko silloin ollut sairas?
Ja todella harvoin sain äitini syliä, jos äidillä oli ylimääräistä aikaa, sylin vei pikkuveljeni. Ja se harmitti lapsena kovasti.
Juu. Ei koskaan. Koko halailuasia täysin vieras. Ei edes ripille päästessä tai ylioppilasjuhlissa tai häissäni.
Ikinä.
Mulla oli ihana lapsuus 1960 ja -70 -luvuilla!
Molemmat vanhemmat olivat urasuuntautuneita mutta aikaa oli aina minulle ja veljelleni. Istuttiin isän sylissä ja piirrettiin ja maalattiin yhdessä, pyöräiltiin ja talvisin hiihdettiin jäällä Helsingin edustalla.
Käytiin ulkomaanmatkoilla ja asuttiin yhteensä 14 vuotta Aasiassa ja Tanskassa kun oltiin isompia.
Kesät oltiin mummun ja vaarin huvilalla Turun saaristossa, jonne mentiin ihanalla puuveneellä (sellainen vanha, jossa oli moottori keskellä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt v.64. Muutamia tuttuja asioita oli. Hammasharjan sain vähän ennen koulua. Reikiä minulla ei kyllä ole ollut montaa koko elämän aikana siitä huolimatta.
Nukuttiin pirtissä sisarusten kanssa. Omaa huonetta ei ollut kamarin ja pirtin ja keittiön talossa. Kesällä oli vapaampaa, kun nukuttiin aitassa.
Päiväkotia ei todellakaan ollut. Toisaalta oltiin opittu selviämään itse ihan hyvin. Isommat sisarukset vahti. Kylän lasten kanssa juostiin ulkona päivät pitkät, alle kouluikäisinäkin. Keksittiin kaikenlaisia leikkejä. Iltaisin, kun tuli kotiin, oli niin nälkä, että heikotti, kun ei malttanut tulla ruoka-aikaan kotiin. Olihan se äiti välillä vihainen.
Sauna kerran viikossa, mutta muut pesut joka päivä. Kotona oli televisio ja isosiskolla kasettimankka. Voi, siitä olin kateellinen :)
Äiti ompeli melkein kaikki vaatteet ja olivat kyllä hienoja minusta. Rahaa ei muutenkaan tuhlattu mihinkään turhaan. Karkkiakaan ei syöty, kuin harvoin. Limsapullo jaettiin sisarusten kesken. Ei tullut edes täyttä lasillista siitä. Mutta hyvää oli.
Eli aika lailla samanlainen lapsuus kuin muillakin. Selkään en saanut. Olen kuulemma vapaan kasvatuksen lapsi, kun olen ainoa, joka ei saanut remmistä. Vanhemmille ei olisi kyllä tullut mieleen tulkuttaa vastaan tai paiskoa ovia. Äitiä varsinkin kunnioitin ja kunnioitan edelleen. Raatoi töitä, että sai hieman ylimääräistä rahaa. Isä jäi etäiseksi, kun ei sen ajan isät vaippoja vaihdelleet ja kovin sylitelleet. Vanhemmat eli omaa elämää, eikä hössänneet meidän lasten kanssa. Eipä ollut wilmojakaan, joten itse kävimme koulumme ja selvitimme omat tollontyöt opettajien kanssa. Ei vanhempia näkynyt koulun juhlissa. Ne oli meille koululaisille. Ei kait ollut vanhempainiltojakaan, kun en muista kuin yhden, missä olin itse ja äiti mukana. Sai kyydin joltain naapurilta.
Ei tullut merkintää tekemättömistä läksyistä, jos oli sairaana. Kukapa ne kirjat olisi hakenut tai tuonut 20km päästä koulusta. Lankapuhelimella ei saanut soittaa muutenkaan ilman lupaa, ettei tule turhia puhelinlaskuja.
Ihan tavallinen lapsuus. Parasta se, kun sai vapaasti naapurin lasten kanssa leikkiä ja juosta pitkin kylää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
61 syntyneenä ei kuulosta yhtään tutulta. Materiaa oli toki vähemmän kuin nykyään mutta ei se noin kurjaa ollut. Koulunkäyntiä vanhemmat pitivät erityisen tärkeänä kun eivät kumpikaan olleet ylioppilaita, toki opistotason koulutuksen hankkineita.
Fyysistä kuritusta ei ollut, kaverit sai tulla ja mennä vaatettakin ihan riittävästi, joskaaan ei kalliimpia merkkivaatteita, tosin ei ne paljon kiinnostaneet. Kotimaassa matkailtiin, ulkomaan matkoihin ei ollut varaa. Mökillä oltiin kesäisin paljon, moponraatokin oli rassattavaksi.
Juu sama vika täälläkin ja sama vuosikerta. Tuntuu, että tänne nyt kirjoittelee ne kaikkein köyhimmistä ja ankeimmista oloista kotoisin olevat. Minä olen työläisperheestä ja sekä isä, että äiti aivan rutiköyhistä oloista ja molemmat aloitti työelämän heti 15 vuotiaina kansakoulusta päästyään. Silti minä en kokenut kurjuutta tai puutetta laisinkaan. Tottakai meillä oli ainakin 60-luvun puolella vielä tiukkaa, mutta en silloinkaan muista, että minulta olisi jotain olennaista puuttunut.
Kuri oli ihan normaali, eli tukkapöllyä, jos teki jotain tyhmää ja kerran sain selkääni. Kaverit saivat tulla ihan niin paljon kuin lystäsi, samoin minä kävin naapureissani niin paljon kuin halusin. En muista, että koskaan olisi kenelläkään kielletty tulemasta. Ulkona oltiin todella paljon ja pihapelit ja leikit moninaisia. Mopon sain rippilahjaksi ja se oli uusi. Tosin itse jouduin siitä rahoittamaan liki puolet, eli kaikki rippilahajksi saamani rahat ja vähän säästöjäkin päälle.
Ei kysymys suinkaan ollut kiinni rahasta, vaan elämäntyylistä. Ei silloinkaan todella rikkaatkaan halunnut erottua kansasta, niin kuin ei nykyäänkään. Ja monet varakkaan perheen lapselle, kyseinen elämäntyyli on hyvin tuttua ja itse koettua. Silloin todella arvostettiin vaatimattomuutta, eikä puhuttu myöskään rahasta.
Niin, mutta tässä ketjussa aika monet nimenomaan ovat korostaneet köyhiä oloja sekä erittäin ankaraa ja jopa diktaattorimaista kuria, sekä jopa täysin mielipuolisiakin sääntöjä.
Tottakai 60- ja 70-luvulla moni asia oli toisin kuin tänä päivänä, mutta omaa elämääni tavallisessa duunariperheessä ja varsinkin vielä 60-luvulla sangen niukoissa taloudellisissa puitteissa, en kokenut mitenkään kurjaksi, tai ahdistavaksi, kuten moni täällä on kertonut kokeneensa.
Täällähän toisaalta on puhuttu täysin hälläväliä mentaliteetista ja toisaalta jopa natsimaisesta kurista. Minä en kokenut kumpaakaan, vaikka totta kai jossain asioissa oli huomattavastikin väljempää, kuin tänä päivänä ja toisaalta taas joissain asioissa paljon tiukempaa, kuin nykyisin. Esimerkiksi fyysinen kurittaminenhan silloin oli vielä täysin hyväksyttyä. En kuitenkaan kokenut sitä mitenkään liikaa saaneeni, enkä saanutkaan. Silti omaan lapseeni ei tullut koskaan mieleenikään koskea, mutta en silti syyllistänyt vanhempianikaan, että olivat niin toimineet omana aikanaan. Mutta ei meillä siis missään nimessä keskimääräistä enempää fyysistä kuritusta ollut, lähinnä vain tukkapöllyä joskus ja jouluna (no harvoin kuitenkaan jouluna).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästähän sukeutui hieno keskustelu!
Toivoisin, että vielä kertoisitte kokemuksia, paljonko lapsilla/nuorilla/aikuisilla oli vaatteita käytössään ja miten ne erosivat (lukumäärän lisäksi) nykymenosta.
Vain yksi talvitakki, yhdet farkut, 3 paitapuseroa. He joiden äidit ompelivat olivat paremmin puettuja. Äidin tuttavaperheen tytär osasi itse ommella jo 13-v. Kauhea paikka oli kun likaantuivat tai rikkoutuivat ja piti mennä kouluun seuraavana päivänä. Serkku piti tiemmä muutamia vaatteitaan vain kerran, heiltä saimme käytettyinä.
Aina kevätjuhlaan ostettiin uutta.
Me olimme vähävaraisia. Kuulemma vanhin veljeni on saanut kahdesti piiskaa ja äitini katui kovasti. Me kaksi nuorempaa emme koskaan. Päiväkoteja ei maalla ollut. Mummo hoiti meitä, kuoli kun olin kuusi ja oli sitä ennen tovin sairaalassa. Tuosta viisivuotiaasta eteenpäin kyllä olimme veljien kanssa keskenämme. Minä olin nuorin.
Vanhempani kävivät mielellään vanhempainilloissa ja joulujuhlissa - ainakin meillä todella harvat vanhemmat, jäi niistä pois koskaan, jos vain työn puolesta pääsivät. Joulujuhlat olivat kyllä aina viimiestään 22. päivä ja arkipäivänä päivällä mielestäni. Hampaanpesu tuli jossain vaiheessa tavaksi, ihan pienenä en muista että olisi kovin tarkkoja oltu. Veljeni oli oppikoulussa, hän sai vapaaoppilaspaikan. Minä olenkin sitten jo peruskoululainen ollut (s. 1964, Savon seutu). Minulla alkoi kuukautiset 12-vuotiaana, eli 1976, enkä enää käyttänyt sidevyötä, mutta tiedän, mikä se oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, että lapsena oli usein kylmä. Toppapukuja, eikä toppahaalareita ollut keksittykään. Villahousut oli tärkeä laittaa sukkahousujen ja housujen väliin.
Käsissä oli äidin kutomat vanttuut. Niistä meni tuuli läpi, eivätkä aina lämmittäneet. 60 luvulla päässä ei ollut pipo, vaan jonkinlainen tekoturkispäähine.
Opettajalla seisoi liikunnantunnilla luistinkentän reunalla polvipituinen nahkatakki yllään, karvalakki päässä ja kettu kaulan ympärillä kiedottuna. Se aito kettu oli kaulan ympärillä oli muotia silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä muilla, halasivatko tai saitteko syliä vanhemmiltanne?
Minua ei paljon halailtu ja muistan vain yhden kerran olleen isän sylissä, kun hän toi saunasta, isoon lakanaan käärittynä. Olinko silloin ollut sairas?
Ja todella harvoin sain äitini syliä, jos äidillä oli ylimääräistä aikaa, sylin vei pikkuveljeni. Ja se harmitti lapsena kovasti.
Juu. Ei koskaan. Koko halailuasia täysin vieras. Ei edes ripille päästessä tai ylioppilasjuhlissa tai häissäni.
Ikinä.
Muistan joskus jotain 10-12-vuotiaana itkeneeni yksin illalla sängyssäni. Äiti tuli kysymään, mikä hätänä. " Kun kukaan ei välitä minusta", vastasin. Äiti yritti selittää, että kyllähän minä... En minäkään halauksia ja sylissäoloja muista, mutta aivan varmasti olen ollut ainakin useammankin valokuvauksen ajan jonkun sylissä. Muistan kuinka pappa "laittoi partaa" eli raapi poskeani parransängellä, ja piti " olla ais" eli poski poskea vasten kun pyysi anteeksi. Ja mulla villinä kakarana anteeksipyytämistä riitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä muilla, halasivatko tai saitteko syliä vanhemmiltanne?
Minua ei paljon halailtu ja muistan vain yhden kerran olleen isän sylissä, kun hän toi saunasta, isoon lakanaan käärittynä. Olinko silloin ollut sairas?
Ja todella harvoin sain äitini syliä, jos äidillä oli ylimääräistä aikaa, sylin vei pikkuveljeni. Ja se harmitti lapsena kovasti.
Ei ole meillä halattu koskaan ja edelleenkin se tuntuuu itsestänikin jotenkin vastenmieliseltä, siis halailla sukulaisia. Kyllä nimenomaan se kyky näyttää rakkautta puuttui vanhemmiltani täysin ja minä kyllä näen oman kyvyttömyyteni rakastamiseen johtuvan juuri siitä, että en ole sitä lapsuudessa osakseni saanut. Siis tokihan vanhempani varmasti meitä lapsia rakasti, mutta eivät sitä koskaan näyttäneet, ainakaan halaamalla ja hellimällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
61 syntyneenä ei kuulosta yhtään tutulta. Materiaa oli toki vähemmän kuin nykyään mutta ei se noin kurjaa ollut. Koulunkäyntiä vanhemmat pitivät erityisen tärkeänä kun eivät kumpikaan olleet ylioppilaita, toki opistotason koulutuksen hankkineita.
Fyysistä kuritusta ei ollut, kaverit sai tulla ja mennä vaatettakin ihan riittävästi, joskaaan ei kalliimpia merkkivaatteita, tosin ei ne paljon kiinnostaneet. Kotimaassa matkailtiin, ulkomaan matkoihin ei ollut varaa. Mökillä oltiin kesäisin paljon, moponraatokin oli rassattavaksi.
Juu sama vika täälläkin ja sama vuosikerta. Tuntuu, että tänne nyt kirjoittelee ne kaikkein köyhimmistä ja ankeimmista oloista kotoisin olevat. Minä olen työläisperheestä ja sekä isä, että äiti aivan rutiköyhistä oloista ja molemmat aloitti työelämän heti 15 vuotiaina kansakoulusta päästyään. Silti minä en kokenut kurjuutta tai puutetta laisinkaan. Tottakai meillä oli ainakin 60-luvun puolella vielä tiukkaa, mutta en silloinkaan muista, että minulta olisi jotain olennaista puuttunut.
Kuri oli ihan normaali, eli tukkapöllyä, jos teki jotain tyhmää ja kerran sain selkääni. Kaverit saivat tulla ihan niin paljon kuin lystäsi, samoin minä kävin naapureissani niin paljon kuin halusin. En muista, että koskaan olisi kenelläkään kielletty tulemasta. Ulkona oltiin todella paljon ja pihapelit ja leikit moninaisia. Mopon sain rippilahjaksi ja se oli uusi. Tosin itse jouduin siitä rahoittamaan liki puolet, eli kaikki rippilahajksi saamani rahat ja vähän säästöjäkin päälle.
Heh, me oltiin kyllä ihan "keskiluokkainen" perhe ja meidän olot oli paljon paremmat kuin lapsuudenkylässäni muilla. Ihan suurimpien tilojen lapset eli paremmin ja samaten kesänaapuriperheemme, jossa isä oli aatelissuvun jäsen ja varatuomari. Minä en elänyt yhtä leveästi kuin sinä.
Mistä kohtaa viestiäni tulkitsit minun eläneeni jotenkin leveästi?
Me emme todellakaan eläneet, kuten jotkut aateliset, tai suurtilalliset, olimmehan köyhä duunariperhe, mutta silti en mielestäni elänyt kurjuudessa, tai edes köyhyydessä mielestäni.
Lukutaito? Jos kirjoitan että en elänyt yhtä leveästi kuin sinä niin se tarkoittaa että elin vaatimattommin kuin sinä. Sinä elit leveämmin kuin minä.
Lukutaito sinnekin päin. Sinä väitit, että minä elin leveämmin kuin sinä ja minä vain kysyin, että mistä kohtaa viestiäni sinä tuollaisen tulkinnan teit. Johon kysymykseen tosin sinä et edelleenkään vastannut.
Sinähän kerroit viestissäsi, että sinä elit huomattavasti paremmin, kuin teilläpäin muut. Ainoastaan suurtilalliset ja joku aatelinen naapuri eli vielä paremmin kuin te. Ja kuitenkin sinä väitit, että minä elin vieläkin leveämmin kuin te, niin enkö minä silloin elänyt mielestäsi jo liki niiden naapuriesi tavoin leveästi, jos siis kerran leveämmin elin kuin sinä?
Kuitenkin mielenkiinnosta kuulisin, että mikä oli mielestäsi leveämpää meillä, kuin teillä. Meillä ei todellakaan ollut kesämökkiä, joita oli aika harvoilla duunareilla, eikä me kovin usein matkailtu edes kotimaassa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli ihana lapsuus 1960 ja -70 -luvuilla!
Molemmat vanhemmat olivat urasuuntautuneita mutta aikaa oli aina minulle ja veljelleni. Istuttiin isän sylissä ja piirrettiin ja maalattiin yhdessä, pyöräiltiin ja talvisin hiihdettiin jäällä Helsingin edustalla.
Käytiin ulkomaanmatkoilla ja asuttiin yhteensä 14 vuotta Aasiassa ja Tanskassa kun oltiin isompia.
Kesät oltiin mummun ja vaarin huvilalla Turun saaristossa, jonne mentiin ihanalla puuveneellä (sellainen vanha, jossa oli moottori keskellä).
No nyt tuli sitten se toinen ääripää tähän keskusteluun kaiken se kurjuuden maksimoinnin vastapainoksi :) Tosin ap:n kysymys ei tainnut olla ihan lainaamalleni kirjoittajalle tarkoitettu ;)
Mitä noihin ulkomaanmatkoihin tulee, niin kyllähän 60 ja 70-luku siinä suhteessa erosi toisistaan kuin yö ja päivä. Harvassa oli ne perheet 60-luvun alussa, jotka olivat ulkomailla käyneet, mutta 70-luvun lopulla ei enää montaa perhettä ollut, jotka eivät olleet vähintään Ruotsissa käyneet. Kalevi Keihänenhän alkoi jo 60-luvun puolivälissä kuskata myös tavallisempaa kansaa etelään, mutta aika harvassa oli vielä ne duunarit 60-luvulla, jotka olivat etelässä käyneet. Keihäsmatkojen kulta-aika oli 70-luvun alussa ja silloin myös monet duunarit ensi kertaa lentokoneeseen nousivat ja etelään lensivät. Mutta eihän noille matkoille lapsia mukaan otettu, eikä ollut syytäkään, sen verran viinanhuuruisia matkoja kun olivat.
Meillä vanhemmat menivät ensimmäistä kertaa etelään vasta aivan 70-luvun lopulla ja meillehän se veljeni kanssa oli ilon paikka, kun saimme pitää kotibileitä. Veljeni oli jo tuolloin 18 ja minä 16. Itse pääsin Ruotsia pidemmälle vasta 80-luvun puolivälissä, kun itse ensimmäisen etelänreissuni kustansin.
Tuollaiset Aasian reissut olivat kyllä todella harvinaisia 70-luvulla ja vielä 80-luvullakin, siis asumismielessäkin. Ulkomaille asumaan muutti lähinnä eliittiväki joihinkin edustustöihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
61 syntyneenä ei kuulosta yhtään tutulta. Materiaa oli toki vähemmän kuin nykyään mutta ei se noin kurjaa ollut. Koulunkäyntiä vanhemmat pitivät erityisen tärkeänä kun eivät kumpikaan olleet ylioppilaita, toki opistotason koulutuksen hankkineita.
Fyysistä kuritusta ei ollut, kaverit sai tulla ja mennä vaatettakin ihan riittävästi, joskaaan ei kalliimpia merkkivaatteita, tosin ei ne paljon kiinnostaneet. Kotimaassa matkailtiin, ulkomaan matkoihin ei ollut varaa. Mökillä oltiin kesäisin paljon, moponraatokin oli rassattavaksi.
Juu sama vika täälläkin ja sama vuosikerta. Tuntuu, että tänne nyt kirjoittelee ne kaikkein köyhimmistä ja ankeimmista oloista kotoisin olevat. Minä olen työläisperheestä ja sekä isä, että äiti aivan rutiköyhistä oloista ja molemmat aloitti työelämän heti 15 vuotiaina kansakoulusta päästyään. Silti minä en kokenut kurjuutta tai puutetta laisinkaan. Tottakai meillä oli ainakin 60-luvun puolella vielä tiukkaa, mutta en silloinkaan muista, että minulta olisi jotain olennaista puuttunut.
Kuri oli ihan normaali, eli tukkapöllyä, jos teki jotain tyhmää ja kerran sain selkääni. Kaverit saivat tulla ihan niin paljon kuin lystäsi, samoin minä kävin naapureissani niin paljon kuin halusin. En muista, että koskaan olisi kenelläkään kielletty tulemasta. Ulkona oltiin todella paljon ja pihapelit ja leikit moninaisia. Mopon sain rippilahjaksi ja se oli uusi. Tosin itse jouduin siitä rahoittamaan liki puolet, eli kaikki rippilahajksi saamani rahat ja vähän säästöjäkin päälle.
Heh, me oltiin kyllä ihan "keskiluokkainen" perhe ja meidän olot oli paljon paremmat kuin lapsuudenkylässäni muilla. Ihan suurimpien tilojen lapset eli paremmin ja samaten kesänaapuriperheemme, jossa isä oli aatelissuvun jäsen ja varatuomari. Minä en elänyt yhtä leveästi kuin sinä.
Mistä kohtaa viestiäni tulkitsit minun eläneeni jotenkin leveästi?
Me emme todellakaan eläneet, kuten jotkut aateliset, tai suurtilalliset, olimmehan köyhä duunariperhe, mutta silti en mielestäni elänyt kurjuudessa, tai edes köyhyydessä mielestäni.
Lukutaito? Jos kirjoitan että en elänyt yhtä leveästi kuin sinä niin se tarkoittaa että elin vaatimattommin kuin sinä. Sinä elit leveämmin kuin minä.
Lukutaito sinnekin päin. Sinä väitit, että minä elin leveämmin kuin sinä ja minä vain kysyin, että mistä kohtaa viestiäni sinä tuollaisen tulkinnan teit. Johon kysymykseen tosin sinä et edelleenkään vastannut.
Sinähän kerroit viestissäsi, että sinä elit huomattavasti paremmin, kuin teilläpäin muut. Ainoastaan suurtilalliset ja joku aatelinen naapuri eli vielä paremmin kuin te. Ja kuitenkin sinä väitit, että minä elin vieläkin leveämmin kuin te, niin enkö minä silloin elänyt mielestäsi jo liki niiden naapuriesi tavoin leveästi, jos siis kerran leveämmin elin kuin sinä?
Kuitenkin mielenkiinnosta kuulisin, että mikä oli mielestäsi leveämpää meillä, kuin teillä. Meillä ei todellakaan ollut kesämökkiä, joita oli aika harvoilla duunareilla, eikä me kovin usein matkailtu edes kotimaassa.
Ei vaan sinä väitit, että väitin sinun eläneen leveästi. Se lukutaito....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
61 syntyneenä ei kuulosta yhtään tutulta. Materiaa oli toki vähemmän kuin nykyään mutta ei se noin kurjaa ollut. Koulunkäyntiä vanhemmat pitivät erityisen tärkeänä kun eivät kumpikaan olleet ylioppilaita, toki opistotason koulutuksen hankkineita.
Fyysistä kuritusta ei ollut, kaverit sai tulla ja mennä vaatettakin ihan riittävästi, joskaaan ei kalliimpia merkkivaatteita, tosin ei ne paljon kiinnostaneet. Kotimaassa matkailtiin, ulkomaan matkoihin ei ollut varaa. Mökillä oltiin kesäisin paljon, moponraatokin oli rassattavaksi.
Juu sama vika täälläkin ja sama vuosikerta. Tuntuu, että tänne nyt kirjoittelee ne kaikkein köyhimmistä ja ankeimmista oloista kotoisin olevat. Minä olen työläisperheestä ja sekä isä, että äiti aivan rutiköyhistä oloista ja molemmat aloitti työelämän heti 15 vuotiaina kansakoulusta päästyään. Silti minä en kokenut kurjuutta tai puutetta laisinkaan. Tottakai meillä oli ainakin 60-luvun puolella vielä tiukkaa, mutta en silloinkaan muista, että minulta olisi jotain olennaista puuttunut.
Kuri oli ihan normaali, eli tukkapöllyä, jos teki jotain tyhmää ja kerran sain selkääni. Kaverit saivat tulla ihan niin paljon kuin lystäsi, samoin minä kävin naapureissani niin paljon kuin halusin. En muista, että koskaan olisi kenelläkään kielletty tulemasta. Ulkona oltiin todella paljon ja pihapelit ja leikit moninaisia. Mopon sain rippilahjaksi ja se oli uusi. Tosin itse jouduin siitä rahoittamaan liki puolet, eli kaikki rippilahajksi saamani rahat ja vähän säästöjäkin päälle.
Heh, me oltiin kyllä ihan "keskiluokkainen" perhe ja meidän olot oli paljon paremmat kuin lapsuudenkylässäni muilla. Ihan suurimpien tilojen lapset eli paremmin ja samaten kesänaapuriperheemme, jossa isä oli aatelissuvun jäsen ja varatuomari. Minä en elänyt yhtä leveästi kuin sinä.
Mistä kohtaa viestiäni tulkitsit minun eläneeni jotenkin leveästi?
Me emme todellakaan eläneet, kuten jotkut aateliset, tai suurtilalliset, olimmehan köyhä duunariperhe, mutta silti en mielestäni elänyt kurjuudessa, tai edes köyhyydessä mielestäni.
Lukutaito? Jos kirjoitan että en elänyt yhtä leveästi kuin sinä niin se tarkoittaa että elin vaatimattommin kuin sinä. Sinä elit leveämmin kuin minä.
Lukutaito sinnekin päin. Sinä väitit, että minä elin leveämmin kuin sinä ja minä vain kysyin, että mistä kohtaa viestiäni sinä tuollaisen tulkinnan teit. Johon kysymykseen tosin sinä et edelleenkään vastannut.
Sinähän kerroit viestissäsi, että sinä elit huomattavasti paremmin, kuin teilläpäin muut. Ainoastaan suurtilalliset ja joku aatelinen naapuri eli vielä paremmin kuin te. Ja kuitenkin sinä väitit, että minä elin vieläkin leveämmin kuin te, niin enkö minä silloin elänyt mielestäsi jo liki niiden naapuriesi tavoin leveästi, jos siis kerran leveämmin elin kuin sinä?
Kuitenkin mielenkiinnosta kuulisin, että mikä oli mielestäsi leveämpää meillä, kuin teillä. Meillä ei todellakaan ollut kesämökkiä, joita oli aika harvoilla duunareilla, eikä me kovin usein matkailtu edes kotimaassa.
Ei vaan sinä väitit, että väitin sinun eläneen leveästi. Se lukutaito....
Niin siis sinä kerroit, että sinä elit paremmin kuin valtaosa teidän "kylillä" ja teitä paremmin eli vain vain todella harvat suurtilalliset ja se yksi aatelinen. Kuitenkin kerroit, että minä elin vielä leveämmin kuin sinä, eli lähes? niiden suurtilallisten leveydellä, niin eikö se silloin ole jo sinunkin mittareillasi leveää, vai kaikkiko me kapeasti elettiin niitä suurtilallisia myöden?
Kertoisitko nyt, että mikä oli minulla leveämpää, kuin sinulla?
Tunnistan täsmälleen samat asiat.
Myöhemmin kun pysyi poissa silmistä vältti lyönnit. Omassa huoneessa tuli vietettyä ikävuodet 15-18. Haukkumista kyllä kuuli.
Ei kysymys suinkaan ollut kiinni rahasta, vaan elämäntyylistä. Ei silloinkaan todella rikkaatkaan halunnut erottua kansasta, niin kuin ei nykyäänkään. Ja monet varakkaan perheen lapselle, kyseinen elämäntyyli on hyvin tuttua ja itse koettua. Silloin todella arvostettiin vaatimattomuutta, eikä puhuttu myöskään rahasta.