Miksi niin moni ruuhkavuosia elävä nainen on katkera/kateellinen/pahantuulinen?

Vierailija kirjoitti:

Mä veikkaan että ne on niitä joita harmittaa se ettei koskaan enää saa sitä lapsetonta elämää takaisin.  Ovat ehkä hankineet lapsia siksi koska kokevat että on pakko ja sitten kiukuttelevat kun ei paluuta entiseen enää ole eikä omaa aikaa.

Näinkö luulet?

Minä en tunne yhtäkään äitiä, joka katuisi lapsiaan. Mutta aika monta väsynyttä ja miehensä tekemättömyydestä katkeraa äitiä tunnen kyllä.

Feminismi teki naisista outoja "koneita". En tykkää sellaisesta naisesta eikä se ole hyväksi naiselle itselleenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä juttuja kun lukee, ei voi kun ihmetellä miksi ihmiset tekevät lapsia..Vaikuttaa täydeltä helvetiltä tuo perhe-elämä.

Se elämä perheellisenä on just sellasta kun itse siitä tekee, toki puolison kanssa yhdessä. Ihan samalla tavalla kuin sinkullakin, ei kovin montaa asiaa ole pakko tehdä, tai pakko tehdä tietyllä tavalla.

Monen sinkun elämä on yhtä helvettiä, en silti sano että sen aiheuttaa aina se sinkkuus tai lapsettomuus.

En ole perfektionisti, mutta väsynyt. Ja ei, ei tosiaan samalla tavalla kuin sinkulla, vaan perheellisen kun oikeasti on pakko tehdä monta asiaa, joita sinkun ei tarvitse. Ja usein sellaiseen ajankohtaan, kun muut vaativat; ruoka, vaatehuolto, harrastuskuljetukset, välipalat, kaverilahjojen ostot, lasten lääkäri- ja hammaslääkäriajat, kehityskeskustelut jne jne. Ja näitä kun ei voi jättää tekemättä. Vaikka tekisi vain hutaisten. Eli juuri se, että pikkujuttujen tekemistä ja näiden asioiden muistamista on niin paljon, se väsyttää.

Sinkkuna voi syödä silloin kun huvittaa, ei silloin kun naapurilla on nälkä. Sinkku voi mennä uimaan kun haluaa, lapsi on vietävä silloin kun uimakoulu alkaa jne.

Ja kyllä, itse olen valinnut perhe-elämän lapsineen. Rakastan heitä yli kaiken, mutta äitiin kohdistuvat vaatimukset (samanaikaiset) ovat kyllä yllättäneet. Koulu, päiväkoti, harrastusseurat, työ, lasten kaverisuhteet mm repivät moneen suuntaan. ja lasten parasta ajatellen ei montaakaan näistä em tekijöistä voi jättää pois.

Näinhän se on. Harvalla lapsettomalla on edes puolia niistä vastuista ja muistettavista asioista mitä lapsiperheen äidillä. Ja juu: kyse ei nyt ole mistään "oo vaan relampi ja jätä tekemättä" -jutuista. Jos et vie lasta ajallaan lääkäriin ja hammaslääkäriin, jos et huolehdi hänen koulumenestyksestään ja harrastuksistaan, niin siinä kärsii lapsi ja voi olla kohta myös lastensuojelu ovella pimputtelemassa. Ok, ei tarvitse ruuan olla luomua ja alusta lähtien itse tehtyä joka päivä - mutta sitä pitää silti joka ilta olla tarjolla, vaikka itse olisit syönyt lounaan duunissa ja pelkkä leipä riittäisi.

Sinä olet yksinhuoltaja? Tuleeko lastensuojelu ovelle jos isä hoitaa lääkäriajat ja harrastukset?

Nuo lapsiperheen äitiin kohdistuvat vaatimukset ovat äidin itsensä päässä.

Onneksi ovat edes äidin päässä. Miehet kun noista harvoin huolehtivat. Osa sentään tekee, jos vaimo muistaa ja käskee, mutta silloinkin se vastuu on vaimolla.

Ja ei niistä sittenkään pääse kuin max puolesta, vai meinasitko, että kaiken lapsien mukanaan tuoman huolehtimisen ja työn voi kaataa pelkästään miehelle....?

Vierailija kirjoitti:

Feminismi teki naisista outoja "koneita". En tykkää sellaisesta naisesta eikä se ole hyväksi naiselle itselleenkään.

Menet metsään niin että roikaa.

Sovinismi teki naisista koneita, joiden pitää miellyttää miestä, hoitaa lapset, edetä uralla ja huushollata.

Mutta feminismi teki sen, että se herätti naiset huomaamaan, että tämä on helevetin epäreilua. Kun vielä saisi miehet huomaamaan, että munat eivät tee heistä luomakunnan kruunuja, joita pitää passata.

Jeesus teille edelleen! Mies ei tee joten äiti tekee ja omasta persnahastaan repii energian pyörittää kolmen lapsen arkea ja paapoo miehen siinä sivussa. Eikä haluta olla pirttihirmuja niin ei vaadita mieheltä mitään. KYLLÄ SE MIES VOI VIEDÄ NE LAPSET SINNE HARRASTUKSEEN JA TEHDÄ RUUAN. SIITÄ SAA NIPOTTAA JA SEN VOI VAATIA.

Voi vittu odotelkaa sitä marttyyrin viittaa ihan rauhassa, ei ole tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Feminismi teki naisista outoja "koneita". En tykkää sellaisesta naisesta eikä se ole hyväksi naiselle itselleenkään.

Menet metsään niin että roikaa.

Sovinismi teki naisista koneita, joiden pitää miellyttää miestä, hoitaa lapset, edetä uralla ja huushollata.

Mutta feminismi teki sen, että se herätti naiset huomaamaan, että tämä on helevetin epäreilua. Kun vielä saisi miehet huomaamaan, että munat eivät tee heistä luomakunnan kruunuja, joita pitää passata.

VMP. Lue joskus muutakin kuin Me naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole perfektionisti enkä suorittaja millään tasolla. Silti olen usein pahantuulinen, alakuloinen ja varjo entisestä nauravaisesta minästä. Tämä siksi koska olen vain niin väsynyt. Väsynyt rahattomuuteen, väsynyt siihen, ettei saa olla rauhassa, väsynyt kotitöihin, väsynyt ruuanlaittoon, väsynyt lasten metelöintiin, väsynyt siihen, että joka päivä olen enemmän tai vähemmän kipeä.  

Kuulostaa pahemmalta kuin on, mutta kyllä minulla vähän kuin elämä lipuu ohitse enkä oikein tee mitään, mikä tuottaisi minulle iloa. En oikein keksi, miten voisin tässä elämäntilanteessa edes toimia toisin. Olen yrittänyt muuttaa asennetta ja nauttia siitä pulkkamäestä itsekin tai yrittää illalla oikein keskittyä ja nauttia teen juomisesta kauniista teekupista miehen kainalossa, mutta ei niin ei.  Yritän myös tsempata ja jaksaa touhuta enemmän, käydä lenkillä tai salilla, tavata enemmän ystäviä jne. mutta lopulta ne yritykset päättyy siihen, että väsyn aivan totaalisesti enkä halua nähdä enää ketään. 

Kaikki juontaa juurensa varmaan siitä, että olen suuri introvertti. Väsyn ihmisiin ja pakollisiin rutiineihin tosi helposti. Ne vie multa kaikki voimat. Ennen lapsia sain kaiket illat kerätä voimia seuraavaan päivään yksin kotona, mutta nyt tilanne on toisin kun on kolme lasta. 

Vaikutat todella masentuneelta. Ja toiseksi, miksi teit kolme lasta, eikö yksi tai kaksi olisi riittänyt kun kerran olet introvertti? Miksi mies ei mene sinne pulkkamäkeen kersojen kanssa ja sinä saisit juoda teesi rauhassa tyhjässä talossa? Meillä se kyllä menee niin. Minä ainakin lepään illat, kaupassa käyn työmatkalla, mies yleensä on jotain laittanut itselleen ja lapsille, ja tiskaa tiskit myös, yleensä on myös lasten läksyt tehty jo ennenkuin minä tulen kotiin. Minä olen sohvalla tai sängyssä koko illan jos en jaksa mihinkään lähteä, korkeintaan pyykkikoneen laitan päälle. Mies tykkää rutiineista minä en.

Tajusin olevani introvertti vasta sen jälkeen, kun lapset oli tehty ja pienin oli hieman isompi. Olin aina halunnut ison perheen. Luulin ja uskoin vielä toisenkin lapsen jälkeen, että lapset on sitä mitä haluan. Kun lapset vähän kasvoivat (kaksi jo koulussakin), niin ajatukset on muuttuneet ihan toiseen suuntaan. Myönnän, tein arviointivirheen ja väärän valinnan. Nyt sen kanssa on elettävä ja yritettävä olla mahdollisimman hyvä äiti. Mutta älkää tulko syyllistämään jos en ole enää yhtä iloinen ja hauska kuin ennen lapsia. 

Mies tekee todella paljon. On tänäänkin ollut yhden kanssa eväsretkellä ja kahden kanssa uimahallissa. Käy myös pulkkamäessä lasten kanssa, mutta tekee paljon reissutöitä, jolloin olen yksin lasten kanssa. Ja jos minä olisin miehesi, olisin ihan puhki jos toinen vain makaisi kaiket illat sängyssä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä juttuja kun lukee, ei voi kun ihmetellä miksi ihmiset tekevät lapsia..Vaikuttaa täydeltä helvetiltä tuo perhe-elämä.

Se elämä perheellisenä on just sellasta kun itse siitä tekee, toki puolison kanssa yhdessä. Ihan samalla tavalla kuin sinkullakin, ei kovin montaa asiaa ole pakko tehdä, tai pakko tehdä tietyllä tavalla.

Monen sinkun elämä on yhtä helvettiä, en silti sano että sen aiheuttaa aina se sinkkuus tai lapsettomuus.

En ole perfektionisti, mutta väsynyt. Ja ei, ei tosiaan samalla tavalla kuin sinkulla, vaan perheellisen kun oikeasti on pakko tehdä monta asiaa, joita sinkun ei tarvitse. Ja usein sellaiseen ajankohtaan, kun muut vaativat; ruoka, vaatehuolto, harrastuskuljetukset, välipalat, kaverilahjojen ostot, lasten lääkäri- ja hammaslääkäriajat, kehityskeskustelut jne jne. Ja näitä kun ei voi jättää tekemättä. Vaikka tekisi vain hutaisten. Eli juuri se, että pikkujuttujen tekemistä ja näiden asioiden muistamista on niin paljon, se väsyttää.

Sinkkuna voi syödä silloin kun huvittaa, ei silloin kun naapurilla on nälkä. Sinkku voi mennä uimaan kun haluaa, lapsi on vietävä silloin kun uimakoulu alkaa jne.

Ja kyllä, itse olen valinnut perhe-elämän lapsineen. Rakastan heitä yli kaiken, mutta äitiin kohdistuvat vaatimukset (samanaikaiset) ovat kyllä yllättäneet. Koulu, päiväkoti, harrastusseurat, työ, lasten kaverisuhteet mm repivät moneen suuntaan. ja lasten parasta ajatellen ei montaakaan näistä em tekijöistä voi jättää pois.

Näinhän se on. Harvalla lapsettomalla on edes puolia niistä vastuista ja muistettavista asioista mitä lapsiperheen äidillä. Ja juu: kyse ei nyt ole mistään "oo vaan relampi ja jätä tekemättä" -jutuista. Jos et vie lasta ajallaan lääkäriin ja hammaslääkäriin, jos et huolehdi hänen koulumenestyksestään ja harrastuksistaan, niin siinä kärsii lapsi ja voi olla kohta myös lastensuojelu ovella pimputtelemassa. Ok, ei tarvitse ruuan olla luomua ja alusta lähtien itse tehtyä joka päivä - mutta sitä pitää silti joka ilta olla tarjolla, vaikka itse olisit syönyt lounaan duunissa ja pelkkä leipä riittäisi.

Sinä olet yksinhuoltaja? Tuleeko lastensuojelu ovelle jos isä hoitaa lääkäriajat ja harrastukset?

Nuo lapsiperheen äitiin kohdistuvat vaatimukset ovat äidin itsensä päässä.

Onneksi ovat edes äidin päässä. Miehet kun noista harvoin huolehtivat. Osa sentään tekee, jos vaimo muistaa ja käskee, mutta silloinkin se vastuu on vaimolla.

Ja ei niistä sittenkään pääse kuin max puolesta, vai meinasitko, että kaiken lapsien mukanaan tuoman huolehtimisen ja työn voi kaataa pelkästään miehelle....?

Puhu vain omasta miehestäsi. Minun mieheni on sitoutunut perhe-elämään enkä omi häneltä vastuuta. Ja hei, puolet on se normaali määrä parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä juttuja kun lukee, ei voi kun ihmetellä miksi ihmiset tekevät lapsia..Vaikuttaa täydeltä helvetiltä tuo perhe-elämä.

Se elämä perheellisenä on just sellasta kun itse siitä tekee, toki puolison kanssa yhdessä. Ihan samalla tavalla kuin sinkullakin, ei kovin montaa asiaa ole pakko tehdä, tai pakko tehdä tietyllä tavalla.

Monen sinkun elämä on yhtä helvettiä, en silti sano että sen aiheuttaa aina se sinkkuus tai lapsettomuus.

En ole perfektionisti, mutta väsynyt. Ja ei, ei tosiaan samalla tavalla kuin sinkulla, vaan perheellisen kun oikeasti on pakko tehdä monta asiaa, joita sinkun ei tarvitse. Ja usein sellaiseen ajankohtaan, kun muut vaativat; ruoka, vaatehuolto, harrastuskuljetukset, välipalat, kaverilahjojen ostot, lasten lääkäri- ja hammaslääkäriajat, kehityskeskustelut jne jne. Ja näitä kun ei voi jättää tekemättä. Vaikka tekisi vain hutaisten. Eli juuri se, että pikkujuttujen tekemistä ja näiden asioiden muistamista on niin paljon, se väsyttää.

Sinkkuna voi syödä silloin kun huvittaa, ei silloin kun naapurilla on nälkä. Sinkku voi mennä uimaan kun haluaa, lapsi on vietävä silloin kun uimakoulu alkaa jne.

Ja kyllä, itse olen valinnut perhe-elämän lapsineen. Rakastan heitä yli kaiken, mutta äitiin kohdistuvat vaatimukset (samanaikaiset) ovat kyllä yllättäneet. Koulu, päiväkoti, harrastusseurat, työ, lasten kaverisuhteet mm repivät moneen suuntaan. ja lasten parasta ajatellen ei montaakaan näistä em tekijöistä voi jättää pois.

Näinhän se on. Harvalla lapsettomalla on edes puolia niistä vastuista ja muistettavista asioista mitä lapsiperheen äidillä. Ja juu: kyse ei nyt ole mistään "oo vaan relampi ja jätä tekemättä" -jutuista. Jos et vie lasta ajallaan lääkäriin ja hammaslääkäriin, jos et huolehdi hänen koulumenestyksestään ja harrastuksistaan, niin siinä kärsii lapsi ja voi olla kohta myös lastensuojelu ovella pimputtelemassa. Ok, ei tarvitse ruuan olla luomua ja alusta lähtien itse tehtyä joka päivä - mutta sitä pitää silti joka ilta olla tarjolla, vaikka itse olisit syönyt lounaan duunissa ja pelkkä leipä riittäisi.

Sinä olet yksinhuoltaja? Tuleeko lastensuojelu ovelle jos isä hoitaa lääkäriajat ja harrastukset?

Nuo lapsiperheen äitiin kohdistuvat vaatimukset ovat äidin itsensä päässä.

Onneksi ovat edes äidin päässä. Miehet kun noista harvoin huolehtivat. Osa sentään tekee, jos vaimo muistaa ja käskee, mutta silloinkin se vastuu on vaimolla.

Ja ei niistä sittenkään pääse kuin max puolesta, vai meinasitko, että kaiken lapsien mukanaan tuoman huolehtimisen ja työn voi kaataa pelkästään miehelle....?

Puhu vain omasta miehestäsi. Minun mieheni on sitoutunut perhe-elämään enkä omi häneltä vastuuta. Ja hei, puolet on se normaali määrä parisuhteessa.

Totta kai se on normaalia ja ihanne. Tosin useimmat miehet oppivat viimeistään hoitovapaalla ihan liikaa siihen, että vaimo tekee ja huolehtii, koska on kotona. Ja vaikka vaimo palaa duuniin, mies lähtee yhä siitä oletuksesta, että voi olla perheen pikku apulainen.

Mutta silloinkin, jos on hyvällä tuurilla saanut työteliään ja oma-aloitteisen miehen, niin  sitä vastuuta ja työtä on EDELLEEN roimasti enemmän kuin sinkulla. Siitä tuossa puhuttiin, jos yhtään huomasit. Joten miksi vänkytät vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Feminismi teki naisista outoja "koneita". En tykkää sellaisesta naisesta eikä se ole hyväksi naiselle itselleenkään.

Menet metsään niin että roikaa.

Sovinismi teki naisista koneita, joiden pitää miellyttää miestä, hoitaa lapset, edetä uralla ja huushollata.

Mutta feminismi teki sen, että se herätti naiset huomaamaan, että tämä on helevetin epäreilua. Kun vielä saisi miehet huomaamaan, että munat eivät tee heistä luomakunnan kruunuja, joita pitää passata.

VMP. Lue joskus muutakin kuin Me naisia.

TOI oli sun vastakommentti, kun sun surkea teoriasi jyrättiin maanrakoon...? Ad hominem, ja vieläpä onneton sellainen.

;-DDD

Tätä keskustelua kun lukee, tulee sellainen olo ettei halua koskaan hankkia lapsia, jos vanhemmuus on tällaista työtaakkaa ja siitä kitisemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Feminismi teki naisista outoja "koneita". En tykkää sellaisesta naisesta eikä se ole hyväksi naiselle itselleenkään.

Menet metsään niin että roikaa.

Sovinismi teki naisista koneita, joiden pitää miellyttää miestä, hoitaa lapset, edetä uralla ja huushollata.

Mutta feminismi teki sen, että se herätti naiset huomaamaan, että tämä on helevetin epäreilua. Kun vielä saisi miehet huomaamaan, että munat eivät tee heistä luomakunnan kruunuja, joita pitää passata.

VMP. Lue joskus muutakin kuin Me naisia.

TOI oli sun vastakommentti, kun sun surkea teoriasi jyrättiin maanrakoon...? Ad hominem, ja vieläpä onneton sellainen.

;-DDD

En sentään usko naistenlehtiä.

71, niin se ON oikeasti homman yksi puoli. Toinen puoli on sellainen, ettei siitä saa ääneen puhua, koska sen lukeminen vituttaa veloja raivoon asti. Ja se on - nyt kaiken uhallakin sanon - rakkaus. Niin syvä ja niin voimakas rakkaus, ettet sellaista ikinä tule muuten kokemaan, et parastamaan miestä tai kumppania tai omia vanhempiasi tai lemmikkikoiraasi kohtaan.

SE motivoi.

Mutta ei se tietystikään sitä poista, että ajoittain on väsynyt ja se kuultaa lävitse sellaisten ihmisten suuntaan, joita ei pidä tsemppaamisen arvoisina.

Vierailija kirjoitti:

71, niin se ON oikeasti homman yksi puoli. Toinen puoli on sellainen, ettei siitä saa ääneen puhua, koska sen lukeminen vituttaa veloja raivoon asti. Ja se on - nyt kaiken uhallakin sanon - rakkaus. Niin syvä ja niin voimakas rakkaus, ettet sellaista ikinä tule muuten kokemaan, et parastamaan miestä tai kumppania tai omia vanhempiasi tai lemmikkikoiraasi kohtaan.

SE motivoi.

Mutta ei se tietystikään sitä poista, että ajoittain on väsynyt ja se kuultaa lävitse sellaisten ihmisten suuntaan, joita ei pidä tsemppaamisen arvoisina.

Toki vanhemmuudessa on hyviä puolia, mutta kun tuo rakkaus ei ole automaatio. Toki itse rakastat lastasi, mutta entä jos lapsi ei rakastakaan sinua takaisin? Saatat vuosia kasvattaa ja huolehtia lapsestasi ja teininä/aikuisena lapsi saattaakin täysin katkaista välit kanssasi ja vihata sinua. Ei se rakkauskaan ole satavarmaa, vaikka se yleistä onkin.

täällähän on kunnon mammasota pystyssä, kuka on paras?

Vierailija kirjoitti:

Etkö itse olisi väsynyt jos sun päivät toisensa perään kuulostaa tältä:

-aamulla hoidat lasten aamutoimet, tappelet uhmaikäisen kanssa pukemisesta, meinaatte myöhästyä päiväkodista ja töistä

-töissä huomaat paitasi olevan ruokatahroissa, mokailet väsymyksen takia ja nuorempien työkaverien kikattelevan, mitähän sitä tekis viikonloppuna (itse oot kotona lasten kanssa)

-stressaat sairaita vanhempiasi, koululaisen viikonloppusynttäreitä, eskarilaisen retkipäivää, lista on loputon

-töistä tullessa kotona odottaa ruoanlaitto, nälkäisenä kiljuvat ja huomiota vaativat lapset ja töistä väsynyt mies

-illan kotityörumban jälkeen oot rättiväsynyt, kun saat lapset vihdoin nukkumaan

-omaa aikaa ei käytännössä ollenkaan ja sekin pitäis käyttää järkevästi (menemällä lenkille, näkemällä ystäviä jne)

-nukkumaan mennessä oot poikki ja mies vonkaa seksiä

Mitä se sun "väsynyt" mies tekee, muuta kuin vonkaa?

Meillä oli roolit toisinpäin. Minä (mies) hoidin pääpainon noista hommista. Työni hoidin nurkumatta sekä työpaikalla että kotona. Vaimo sen sijaan keskittyi kiukuttelemaan meille muille. Eikä seksiä herunut.

Perfektionismi pahinta mahdollista laatua eli myös muihin ulottuvana ja pakonomaisena on äärimmäisen introverttiyden kanssa tärkein syy, etten ole lapsia hankkinut enkä aio niitä hankkia. Välillä iskee vauvakuume, tai enemmänkin siis "täydellisellä ihmisellä pitää olla sekä ura että perhe, perhettä ei ole vielä, hanki sellainen ja ole täydellinen äiti"-kuume. Se kuitenkin häviää sen siliän tien aina, kun muistan miten karmeaa oma lapsuuteni oli ja osin elämäni on yhä kun itse vaadin itseltäni täydellisyyttä kaikessa. Ainoa pahempi tilanne täydellisyydentavoittelussa on, jos joku muu (=äiti/isä) vaatii sitä lapselta kuin lapsi itse. Ei teekömieli tehdä lapsia, kun muistaa ettei lapsiaan täydellisyysvaatimuksilla kiduttava äiti ole täydellinen.

Terapiassa kävin viiden vuoden ajan ilman mitään edistystä. Ahdistuin vain enemmän siitä, kun se oli yksi asia enemmän viikoittaisessa minuuttikalenterissani ja rahaakin siihen kului. Olisin lopettanut jo kahden vuoden jälkeen, mutta en tietenkään olisi saanut epäonnistua perfektionismista parantumisessa...

Onneksi tiedostan, ettei lapset ole hyvä idea tällaiselle ihmiselle, eikä se superintroverttius auta asiaa sekään. Myöskin onneksi löysin miehen, joka kykenee rauhoittamaan minut perfektionismipaniikistani, ts. uskottelemaan että asiat on ihan pilkulleen siten kuin hän on aina toivonut niiden olevan, kun hajoan.

Äitini kun kyseli lapsenlapsimahdollisuuksista, niin katsottiin häntä kyllä miehen kanssa aika pitkään. Mieshän se sitten oli joka ilmaisi ongelman suoraan.

Nimim. "Ei me aiota vaatia lapsia kestämään äitiä, joka vaatisi niitä kävelemään ennalta määrättyjä linjoja pitkin ja liikkumaan vain menuettien tahdissa"

Mä olen melko lailla naama norsunvitulla. Minulla on kovia kipuja päivittäin, en meinaa jaksaa niiden kanssa. Joskus harvoin kun on hiukan vähemmän tuskainen päivä (saan esim. kengät itse jalkaan) niin huomaan olevani paljon paremmalla tuulella. Kivuista huolimatta pitää perhe pyörittää.

Mä en kitise, elämä on ihanaa. Siihen ehkä vaikuttaa se, että mulla on vain 1 lapsi, leppoisa kotona tehtävä työ, hommansa hoitava mies ja oma tärkeä musiikkiharrastus, johon liittyy paljon treenejä, vastuutehtäviä ja reissujakin. Vauvavuotena tosin oli ajoittain rankkaa, saatoin valittaa ja olla kireä, mutta onneksi se kesti (jälkeen päin ajatellen) hyvin lyhyen ajan. Harkitsen tosin toista lasta (isolla ikäerolla), kaatuukohan pakka sitten? :)

Emmää vaan tunnista tosta itteeni. Lepposasti menee ja toivottavasti elän vielä huomena.