Miksi niin moni ruuhkavuosia elävä nainen on katkera/kateellinen/pahantuulinen?

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku perfektionisti tulla kertomaan, nauttiiko/vaatiiko muut perheenjäsenet siitä, että kaiken on aina oltava täydellistä? Huomaako mies viimeisen päälle laitetut kattaukset ja kotitekoiset ruoat, kehuvatko lapset maasta taivaaseen vanhalla hammasharjalla puhtaaksihinkattuja lattialistoja?

Reps. :D "Äiti, noi lattialistat on tosi mageet, kiiltää upeesti!!"

Kukaan ei oo tässä ketjussa vielä kertonut, mitä toi kaikesta stressaaminen ja täydellisyyteen pyrkiminen palvelee? Onhan se kiva et moni asia ympärillä on hyvin, mut mieluummin itse otan vähän rennommin ja löysään pipoa kuin olen se kärttyinen, toisille väsyneenä tiuskiva vaimo.

Vierailija kirjoitti:

Näitä juttuja kun lukee, ei voi kun ihmetellä miksi ihmiset tekevät lapsia..Vaikuttaa täydeltä helvetiltä tuo perhe-elämä.

Se elämä perheellisenä on just sellasta kun itse siitä tekee, toki puolison kanssa yhdessä. Ihan samalla tavalla kuin sinkullakin, ei kovin montaa asiaa ole pakko tehdä, tai pakko tehdä tietyllä tavalla.

Monen sinkun elämä on yhtä helvettiä, en silti sano että sen aiheuttaa aina se sinkkuus tai lapsettomuus.

Kun saisi lukea tai katsoa telkkaria (älypuhelinta ei onneksi ole). Yöllä sitten kukun valveilla, mutta kun pitää päästä joskus omaan maailmaan! Senpä takia olen sitten aamulla kiukkuinen, tiedän. Olisiko tämä sitä kuuluisaa oman ajan puutetta.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei oo tässä ketjussa vielä kertonut, mitä toi kaikesta stressaaminen ja täydellisyyteen pyrkiminen palvelee? Onhan se kiva et moni asia ympärillä on hyvin, mut mieluummin itse otan vähän rennommin ja löysään pipoa kuin olen se kärttyinen, toisille väsyneenä tiuskiva vaimo.

No ne itse on sitä mieltä että lapsilla on oltava harrastuksia jotta eivät putoa kelkasta tai jotain...

Pakko on olla siisti koti aina.

Pakko on olla alusta asti itse tehtyä ruokaa joka päivä, vaikka kerran on jo lämmin lounas syöty muualla.

Pakko

Pakko

Pakko

Mulla ei ole, ja hengissä kaikki ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei oo tässä ketjussa vielä kertonut, mitä toi kaikesta stressaaminen ja täydellisyyteen pyrkiminen palvelee? Onhan se kiva et moni asia ympärillä on hyvin, mut mieluummin itse otan vähän rennommin ja löysään pipoa kuin olen se kärttyinen, toisille väsyneenä tiuskiva vaimo.

Kerrohan sinä, joka olet niin TÄYDELLISEN rento ja löysäpipoinen: miksi vain naisia syytetään, vaikka ne tuoreet isät ovat ihan yhtä hermoheikkoja äksyilijöitä? Ai et tunne yhtään? No selvä, kerrohan miksi näet vain ne naiset ja valitat vain heistä? Ei, en rauhoitu :)

Ap. aloitus ei kuulosta lainkaan naisten ruuhkavuosilta, vaan normaalilta perhe-elämältä, sillä monet käsittävät ruuhkavuoden aivan toisin, sillä siihen kuuluvat iäkkäät vanhemmat ja usein vielä puolison vanhemmat, jotka tarvitsevat päivittäistä apua ja hoivaa, oman perheen lisäksi, jolloin oma jaksaminen on äärirajoilla, kun pitäisi päivätyön lisäksi revetä joka suuntaan, eikä mikään ole riittävästi tai tarpeeksi.

Seuraan työkaverini ruuhkavuosia ja hänen pahoinvointiaan, kun iäkäs äiti saattaa soittaa viiden minuutin välein ja eikä aina edes äiti tiedä kenelle on soittamassa, puhumattakaan kertomuksia pelkotiloista. Eikä vain hoitopaikka irtoa. Lisäksi on vielä lasten harrastukset ja puolisoiden työn yhteensovittaminen.

Ja tuohon kuvioon kun laitetaan vielä lastenlapset ja heidän vanhempien jatkuva lastenhoitotarve, puhumattakaan, jos nainen kärsii vaihdevuosioireita.

Osa keskustelijoista sanoo että kyllä mieskin osallistuu mutta kun on työväsymystä ja työmatkoja.. Mitä helvettiä? On sinullakin työväsymystä! Miksi sitä miestä pitää ymmärtää viimeiseen asti ja säästää häntä kotitöiltä? Hän tekee puolet. Meillä on hyvin toimiva systeemi missä on selkeät kodin vastuualueet, miehellä keittiö tiskeineen ja minulla pyykit ja kaupassa käynti. Lapset ja kuskailut hoidetaan iltaisin yhdessä eikä kumpikaan luista ennen kuin lapset nukkuu.

Enkä ollenkaan pelkää että mieheni lähtee jos ei saa istua sohvalla potemassa työväsymystään. Puolisot voivat myös vaatia toisiltaan asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä juttuja kun lukee, ei voi kun ihmetellä miksi ihmiset tekevät lapsia..Vaikuttaa täydeltä helvetiltä tuo perhe-elämä.

Se elämä perheellisenä on just sellasta kun itse siitä tekee, toki puolison kanssa yhdessä. Ihan samalla tavalla kuin sinkullakin, ei kovin montaa asiaa ole pakko tehdä, tai pakko tehdä tietyllä tavalla.

Monen sinkun elämä on yhtä helvettiä, en silti sano että sen aiheuttaa aina se sinkkuus tai lapsettomuus.

En ole perfektionisti, mutta väsynyt. Ja ei, ei tosiaan samalla tavalla kuin sinkulla, vaan perheellisen kun oikeasti on pakko tehdä monta asiaa, joita sinkun ei tarvitse. Ja usein sellaiseen ajankohtaan, kun muut vaativat; ruoka, vaatehuolto, harrastuskuljetukset, välipalat, kaverilahjojen ostot, lasten lääkäri- ja hammaslääkäriajat, kehityskeskustelut jne jne. Ja näitä kun ei voi jättää tekemättä. Vaikka tekisi vain hutaisten. Eli juuri se, että pikkujuttujen tekemistä ja näiden asioiden muistamista on niin paljon, se väsyttää.

Sinkkuna voi syödä silloin kun huvittaa, ei silloin kun naapurilla on nälkä. Sinkku voi mennä uimaan kun haluaa, lapsi on vietävä silloin kun uimakoulu alkaa jne.

Ja kyllä, itse olen valinnut perhe-elämän lapsineen. Rakastan heitä yli kaiken, mutta äitiin kohdistuvat vaatimukset (samanaikaiset) ovat kyllä yllättäneet. Koulu, päiväkoti, harrastusseurat, työ, lasten kaverisuhteet mm repivät moneen suuntaan. ja lasten parasta ajatellen ei montaakaan näistä em tekijöistä voi jättää pois.

Hmmm. En ole kateellinen ihminen vähääkään, mutta ajoittain aika katkera ja kiukkuinen muuten. Se on semmoista yleisvitutusta, joka ei kohdistu kehenkään erityisesti, mutta kaikkiin tasapuolisesti. Sorit siitä, mutta toisaalta: miksi minun PITÄISI olla niin hele..tin aurinkoinen sydänkäpynen koko ajan? Hä?

Juu, en heittele ihmisiä tavaroilla ja hoidan työni ja sanon rauhalliset huomenet, mutta: kun olen pahalla tuulella, voin ajatella tekopirteistä ihmisistä rumasti ja olla lyhytsanainen.

Jaa miksi näin? Kyllähän niitä syitä riittää itse kullakin. Kotona pyrin olemaan aurinkoinen ja kannustava, ja rakastan varsinkin lapsiani palavasti. Ehkä se sitten on sitä, että kun kotona on pakko tsempata (toisella lapsella autismi, toisella masennusdg koulukiusaamisen seurauksena, miehellä syöpä, omalla äidilläni alzheimer), ei enää töissä jaksaisi ainakaan mitään teennäistä pomonnuoleskelua ja tyhjänpuhumista.

Ap sekoittaa nyt vastuun ja väsymyksen katkeruuteen ja kateellisuuteen. Ei kukaan ole väsyneenä parhaimmillaan. Ja mehän ollaan yksilöitä kaikki, samaten meidän lapset, parisuhteet, työkuviot on kaikilla omanlaisensa. Toisella on haastavampi työ kuin toisella, toisella voi olla parisuhteessa ongelmia, toisella lapset vie normaalia enemmän voimia (esim. erityistarpeet lapsella), yhdellä voi olla hometalo, toisella yritysvelat ja kolmannella sairaat ja vanhat vanhemmat. Toiset kestää paineita luonnostaan paremmin kuin toiset ja toisille kertyy taakkaa enemmän kuin toisille. 

Mutta siis kertakaikkiaan melko inhoittava keskustelunavaus taas naisista, eihän sulla oikeasti ollut tarkoitustaan ymmärtää miksi joku saattaa olla pahantuulinen. Vaan itse pahanilmanlintuna halusit päästä haukkumaan toisia naisia ja rääpimään heidän heikkouksiaan. 

Kaikilla meillä on vastuu olla ystävällinen ja peruskohtelias muille ihmisille vaikka itseä väsyttäisi ja vituttaisi. Sinun paska elämäsi ei oikeuta käyttäytymään huonosti muita kohtaan.

Jos on todella huono tilanne, hanki ammattiapua. Ei siinä muu auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä juttuja kun lukee, ei voi kun ihmetellä miksi ihmiset tekevät lapsia..Vaikuttaa täydeltä helvetiltä tuo perhe-elämä.

Se elämä perheellisenä on just sellasta kun itse siitä tekee, toki puolison kanssa yhdessä. Ihan samalla tavalla kuin sinkullakin, ei kovin montaa asiaa ole pakko tehdä, tai pakko tehdä tietyllä tavalla.

Monen sinkun elämä on yhtä helvettiä, en silti sano että sen aiheuttaa aina se sinkkuus tai lapsettomuus.

En ole perfektionisti, mutta väsynyt. Ja ei, ei tosiaan samalla tavalla kuin sinkulla, vaan perheellisen kun oikeasti on pakko tehdä monta asiaa, joita sinkun ei tarvitse. Ja usein sellaiseen ajankohtaan, kun muut vaativat; ruoka, vaatehuolto, harrastuskuljetukset, välipalat, kaverilahjojen ostot, lasten lääkäri- ja hammaslääkäriajat, kehityskeskustelut jne jne. Ja näitä kun ei voi jättää tekemättä. Vaikka tekisi vain hutaisten. Eli juuri se, että pikkujuttujen tekemistä ja näiden asioiden muistamista on niin paljon, se väsyttää.

Sinkkuna voi syödä silloin kun huvittaa, ei silloin kun naapurilla on nälkä. Sinkku voi mennä uimaan kun haluaa, lapsi on vietävä silloin kun uimakoulu alkaa jne.

Ja kyllä, itse olen valinnut perhe-elämän lapsineen. Rakastan heitä yli kaiken, mutta äitiin kohdistuvat vaatimukset (samanaikaiset) ovat kyllä yllättäneet. Koulu, päiväkoti, harrastusseurat, työ, lasten kaverisuhteet mm repivät moneen suuntaan. ja lasten parasta ajatellen ei montaakaan näistä em tekijöistä voi jättää pois.

Näinhän se on. Harvalla lapsettomalla on edes puolia niistä vastuista ja muistettavista asioista mitä lapsiperheen äidillä. Ja juu: kyse ei nyt ole mistään "oo vaan relampi ja jätä tekemättä" -jutuista. Jos et vie lasta ajallaan lääkäriin ja hammaslääkäriin, jos et huolehdi hänen koulumenestyksestään ja harrastuksistaan, niin siinä kärsii lapsi ja voi olla kohta myös lastensuojelu ovella pimputtelemassa. Ok, ei tarvitse ruuan olla luomua ja alusta lähtien itse tehtyä joka päivä - mutta sitä pitää silti joka ilta olla tarjolla, vaikka itse olisit syönyt lounaan duunissa ja pelkkä leipä riittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon vaan niin väsynyt. Se ei tee minusta katkeraa tai kateellista. Olen aina ollut perfektionisti ja monesti itken epäonnistumistani. En saavuta omia standardejani millään elämän osa-alueella. En naisena ja vaimona, en äitinä, en työntekijänä. Valtavasti paineita ja vaatimuksia tulee joka suunnasta ja olisi hienoa, jos osaisinkin suhtautua niihin rennolla asenteella, enkä piitata siitä, miten pystyn niihin vastaamaan. Yritän kyllä silti olla purkamatta omaa väsymystäni muihin, mutta jos en jaksa aina iloinen, positiivinen ja herttainen, se on edelleen ihan vain väsymystä. Ei kateutta tai katkeruutta. Usko pois, en pidä itsekään siitä, jos väsymykseni purkautuu muihin. Väsymykseni ei ole muiden syytä, ja sen purkautuminen muihin on minulle taas uusi epäonnistuminen. Jos se sinua lohduttaa, itken kyllä sitäkin epäonnistumistani myöhemmin.

Kokeilepas miettiä maailmaa siitä näkökulmasta mitä täällä oli ennen sua ja mitä jää sun jälkeen. Työpaikalle et ole korvaamaton. Miehellesikään kodinhoitajana et ole korvaamaton. Oot vain pieni maan matonen tässä suuressa kaikkeudessa ja jonain päivänä aikas loppuu. Jäljelle jää rakkaimmat, joten eikö tärkeintä ole oikeastaan se miten he muistavat sinut ihmisenä? Kukaan ei tuu sua palkitsemaan vaikka kuinka stressaisit siitäkin mätsääkö sukkien väri muuhun asuun. Keskity olennaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla meillä on vastuu olla ystävällinen ja peruskohtelias muille ihmisille vaikka itseä väsyttäisi ja vituttaisi. Sinun paska elämäsi ei oikeuta käyttäytymään huonosti muita kohtaan.

Jos on todella huono tilanne, hanki ammattiapua. Ei siinä muu auta.

Kenelle puhut?

Jos minulle, niin en minä kenellekään raivoa. Kyllä  vastaan kysymyksiin ja hoidan työni hyvin ja asiallisesti.

En vaan lähde pirtsakkaan small talkkiin mukaan, eikä todellakaan ole pakkokaan. Parhaat kaverit ymmärtävät ja jonninjoutavien ihmisten ei tarvitsekaan ymmärtää.

Mitähän ammattiapua muuten kuvittelet olevan tavallisille, töissä käyville ja ns. hyvin toimeentuleville ihmisille olevan tarjolla? Ei muuten ole. Lapsillekin avun saaminen on hiton vaikeaa, esim. autismikirjolaiselle ei saa kuin lämmintä kättä enää nyt, kun hän on teini-iässä. Lastenhoitoavusta saattoi heidän ollessaan pienempiä vain unelmoida etäisesti.

50

Miehet osaa ihan upeasti vetää siitä mistä aita on matalin! Pointsit heille siitä! Harvoin tapaa stressaantuneita miehiä. Siitä vaan on se seuraus, että  _jonkun_ on _pakko_ hoitaa neuvolat, lääkärit, vasut, vanhempainillat, synttärit, joulut, ruokasuunnittelu, vaatehuolto, urheiluvarusteet, lasten harrastukset ja leikkitreffit. Jos äiti ei hoitaisi noita juttuja oman työnsä ohella, kukaan ei hoitaisi. Itse en oo äitinä valmis kestämään sitä, että miehen laiminlyönnit vaikuttaisivat negatiivisesti meidän lasten elämään. Esim. että lapsi syrjäytyy, kun ei ole kavereita, harrastuksia, koululiikuntaan luistimia tai että lapset eivät kasvaisi puutteellisen tai ravintoköyhän ruoan seurauksena tai että eivät saisi hyvää lukutaitoa koska kukaan ei koskaan lue ääneen. Niinpä raadan ja suoritan - ja ihanat lapset mulla onkin!

Puhe miehen kanssa ei auta. Hän tekee kotitöitä innokkaasti - silloin kun pyydän. Pyydän usein, mutta se tekee minusta perheen pomon, pirttihirmun ja toimitusjohtajan, mitä roolia en itselleni haluasi. Usein mietin, kuka oikein on perheen pää ja kenen pitäisi olla.  Toivoisin, että mies ottaisi vastuuta arjen kokonaissuunnittelusta, mutta kun ei ota, arki stressaa minua ja olen kiukkuinen.

Tähän voisi vielä lisätä kaikki muutkin yhteiskunnan naisiin kohdistamat vaatimukset ja odotukset. Olisi oltava samaan aikaan hoikka, kaunis, nuorekas, seksikäs, urheilullinen, äidillinen, imettää pitkään, olla kotona lasten kanssa, kantaa kortensa kekoon veronmaksajana työelämässä, edetä uralla, hoitaa omat iäkkäät vanhemmat ja ylläpitää ystävyys-, naapuri- ja sukulaissuhteita.  Toki viisas nainen osaa antaa piut paut moisille vaatimuksille ja elää ihan vain omaa elämäänsä - niinhän itsekin teen. Silti ne oletukset ja vaatimukset ovat olemassa ja elämä on taistelua niitä vastaan.

Ei miehillä ole mitään vastaavia odotuksia kenenkään taholta. Jos miehellä on työpaikka, hän on suunnilleen sillä lunastanut asemansa onnistuneena ja luotettavana kansalaisena.

Joten siinäpä tämän äipän vastausta. Sukupuolten epätasa-arvo on suurimpana syynä kiukkuisuuteeni ja katkeruuteeni.

Mä veikkaan että ne on niitä joita harmittaa se ettei koskaan enää saa sitä lapsetonta elämää takaisin.  Ovat ehkä hankineet lapsia siksi koska kokevat että on pakko ja sitten kiukuttelevat kun ei paluuta entiseen enää ole eikä omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä juttuja kun lukee, ei voi kun ihmetellä miksi ihmiset tekevät lapsia..Vaikuttaa täydeltä helvetiltä tuo perhe-elämä.

Se elämä perheellisenä on just sellasta kun itse siitä tekee, toki puolison kanssa yhdessä. Ihan samalla tavalla kuin sinkullakin, ei kovin montaa asiaa ole pakko tehdä, tai pakko tehdä tietyllä tavalla.

Monen sinkun elämä on yhtä helvettiä, en silti sano että sen aiheuttaa aina se sinkkuus tai lapsettomuus.

En ole perfektionisti, mutta väsynyt. Ja ei, ei tosiaan samalla tavalla kuin sinkulla, vaan perheellisen kun oikeasti on pakko tehdä monta asiaa, joita sinkun ei tarvitse. Ja usein sellaiseen ajankohtaan, kun muut vaativat; ruoka, vaatehuolto, harrastuskuljetukset, välipalat, kaverilahjojen ostot, lasten lääkäri- ja hammaslääkäriajat, kehityskeskustelut jne jne. Ja näitä kun ei voi jättää tekemättä. Vaikka tekisi vain hutaisten. Eli juuri se, että pikkujuttujen tekemistä ja näiden asioiden muistamista on niin paljon, se väsyttää.

Sinkkuna voi syödä silloin kun huvittaa, ei silloin kun naapurilla on nälkä. Sinkku voi mennä uimaan kun haluaa, lapsi on vietävä silloin kun uimakoulu alkaa jne.

Ja kyllä, itse olen valinnut perhe-elämän lapsineen. Rakastan heitä yli kaiken, mutta äitiin kohdistuvat vaatimukset (samanaikaiset) ovat kyllä yllättäneet. Koulu, päiväkoti, harrastusseurat, työ, lasten kaverisuhteet mm repivät moneen suuntaan. ja lasten parasta ajatellen ei montaakaan näistä em tekijöistä voi jättää pois.

Näinhän se on. Harvalla lapsettomalla on edes puolia niistä vastuista ja muistettavista asioista mitä lapsiperheen äidillä. Ja juu: kyse ei nyt ole mistään "oo vaan relampi ja jätä tekemättä" -jutuista. Jos et vie lasta ajallaan lääkäriin ja hammaslääkäriin, jos et huolehdi hänen koulumenestyksestään ja harrastuksistaan, niin siinä kärsii lapsi ja voi olla kohta myös lastensuojelu ovella pimputtelemassa. Ok, ei tarvitse ruuan olla luomua ja alusta lähtien itse tehtyä joka päivä - mutta sitä pitää silti joka ilta olla tarjolla, vaikka itse olisit syönyt lounaan duunissa ja pelkkä leipä riittäisi.

Sinä olet yksinhuoltaja? Tuleeko lastensuojelu ovelle jos isä hoitaa lääkäriajat ja harrastukset?

Nuo lapsiperheen äitiin kohdistuvat vaatimukset ovat äidin itsensä päässä.

Vierailija kirjoitti:

Uskokaa tai älkää, mut ne lapset ja puoliso tykkäis enemmän vähän rennommasta äidistä kuin siitä täydellisyyden tavoittelijasta.

Niin varmasti. Kuten myös ei-kateellisesta, huumorintajuisemmasta, lempeämmästä, paremmasta kokista jne. Ei perfektionismi ole mikään rationaalinen valinta, jonka ihminen tietoisesti tekee, se on luonteenpiirre, vika tms. niin kuin moni muukin piirre. Jotenkin sen kanssa toki pitää käytännössä oppia elämään, mutta minusta on ihan ok, että osa ihmisistä on luonteeltaan melko pikkutarkkoja. Ongelma on usein enemmänkin siinä, ettei tarkan ihmisen ole mahdollista toteuttaa itseään, jos elämässä on liikaa tehtävää eli ei EHDI tehdä asioita luonteelleen sopivalla tavalla. Sama kuin vaikka hyvin rempseän huumorin omaavalle on varmasti raskasta elää ympäristössä, jonka ihmisillä on melkoisen kuiva huumorintaju. Niin, en itse ole ainakaan joka asiassa kovin perfektionistinen, mutta ihmettelen vain tätä asennetta, että äärimmäisyyteen viety perfektionismi olisi oma tervehenkinen valinta ja toisaalta sitä, että "kohtalaisen tarkkoja" ihmisiä pidetään nipottajina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä juttuja kun lukee, ei voi kun ihmetellä miksi ihmiset tekevät lapsia..Vaikuttaa täydeltä helvetiltä tuo perhe-elämä.

Se elämä perheellisenä on just sellasta kun itse siitä tekee, toki puolison kanssa yhdessä. Ihan samalla tavalla kuin sinkullakin, ei kovin montaa asiaa ole pakko tehdä, tai pakko tehdä tietyllä tavalla.

Monen sinkun elämä on yhtä helvettiä, en silti sano että sen aiheuttaa aina se sinkkuus tai lapsettomuus.

En ole perfektionisti, mutta väsynyt. Ja ei, ei tosiaan samalla tavalla kuin sinkulla, vaan perheellisen kun oikeasti on pakko tehdä monta asiaa, joita sinkun ei tarvitse. Ja usein sellaiseen ajankohtaan, kun muut vaativat; ruoka, vaatehuolto, harrastuskuljetukset, välipalat, kaverilahjojen ostot, lasten lääkäri- ja hammaslääkäriajat, kehityskeskustelut jne jne. Ja näitä kun ei voi jättää tekemättä. Vaikka tekisi vain hutaisten. Eli juuri se, että pikkujuttujen tekemistä ja näiden asioiden muistamista on niin paljon, se väsyttää.

Sinkkuna voi syödä silloin kun huvittaa, ei silloin kun naapurilla on nälkä. Sinkku voi mennä uimaan kun haluaa, lapsi on vietävä silloin kun uimakoulu alkaa jne.

Ja kyllä, itse olen valinnut perhe-elämän lapsineen. Rakastan heitä yli kaiken, mutta äitiin kohdistuvat vaatimukset (samanaikaiset) ovat kyllä yllättäneet. Koulu, päiväkoti, harrastusseurat, työ, lasten kaverisuhteet mm repivät moneen suuntaan. ja lasten parasta ajatellen ei montaakaan näistä em tekijöistä voi jättää pois.

Näinhän se on. Harvalla lapsettomalla on edes puolia niistä vastuista ja muistettavista asioista mitä lapsiperheen äidillä. Ja juu: kyse ei nyt ole mistään "oo vaan relampi ja jätä tekemättä" -jutuista. Jos et vie lasta ajallaan lääkäriin ja hammaslääkäriin, jos et huolehdi hänen koulumenestyksestään ja harrastuksistaan, niin siinä kärsii lapsi ja voi olla kohta myös lastensuojelu ovella pimputtelemassa. Ok, ei tarvitse ruuan olla luomua ja alusta lähtien itse tehtyä joka päivä - mutta sitä pitää silti joka ilta olla tarjolla, vaikka itse olisit syönyt lounaan duunissa ja pelkkä leipä riittäisi.

Niinpä. Ja v*tuttaa sellainen vähättely ja vittuilu että "tee luomupullien sijasta nakkia ja muusia ja ei maailma siihen kaadu vaikka lapsella olisi eri väriset sukat". Tyypillistä naisen/äidin työtaakan ja väsymyksen vähättelyä. Sinkku hoitaa omat asiansa, usein myös perheen isät valitettavasti hoitaa lähinnä VAIN omat asiansa. Mutta kun olet esim. kahden/kolmen lapsen äiti, voit triplata sen työmäärän kunnes lapset kasvaa omilleen.