Mä haluaisin erakoitua. En jaksa olla ihmisten kanssa!

Huomenna lähdössä kymmeneksi päiväksi mökille. Elän täysin erakkona sen ajan. En edes vilkaise kännykkään. En vastaa viesteihin enkä puheluihin. Vien niin paljon yhdellä kertaa ruokaa mukana, että ei tarvi edes käydä siellä ollessa kaupassa. Vietän vaan aikaa mökillä, pihalla, metsässä ja metsäteillä. 

Vierailija kirjoitti:

Elän kurinalaista, askeettista erakko elämää. Minulla ei ole mitään muita paheita kuin ainoastaan lauantaisin herkkupäivä. Eikä ole seksuaalisiakaan tarpeita. Tykkään henkisistä asioista. Olen kuin nunna, mutta en asu luostarissa. Nunnana elän kerrostalossa. Tämä on juuri sopiva elämäntapa minulle. Tykkään kuunnella hengellistä musiikkia, istua kynttilöiden valossa, meditoida, joogata ja lukea hengellistä kirjallisuutta. Jotenkin tuntuu, että ihmiset ovat niin seksuaalisia ja paheellisia, etten kuulu heidän joukkoon.

Taidetaan olla saman kolikon eri puolet. Toisin kuin sinä, minä elän paheellista erakkoelämää, mikä johtuu siitä, että seksuaaliset tarpeeni ovat ylitsevuotavat ja kehenkään en voi sitoutua, kun en jaksa ihmisiä kuin tunnin kerrallaan, harvakseltaan. Siksi teen pienipalkkaisen työn ohessa keikkaa ilotyttönä. Tykkään kuunnella paheellista musaa täysillä. En kuitenkaan asu kerrostalossa, niin kukaan naapuri ei häiriinny. Päihteitä en käytä, nuorena kyllä join ja jotain aineitakin kokeilin, mutta nykyään vesiselvä ja tykkään elää näin. Itsekin pidän tavallaan henkisistä asioista, ja meditointi pitäisi kyllä ottaa päiväohjelmaan, sitä joskus teinkin, mutta sitten se jäi. Rakastan kotoilua, yksinoloa, luontoa, pohdiskelua ja omiin mietteisiin vaipumista.

Vaikka olen näin seksuaalinen ja paheellinen, en missään nimessä kuulu joukkoon, olen aina liikaa. Tällä elämäntyylillä perheettömänä ikisinkkunaisena sitä on täysi punainen vaate yhteiskunnalle. Teen ikään kuin kaiken niin väärin kuin voi tehdä, kun elän itselleni, enkä vahingoita ketään. Oli jännä lukea sinun kirjoituksesi, kun lähes kaikki on siinä vastakohtaista kuin minulla, mutta ydinasia sama. Ollaan liian erilaisia tähän maailmaan, vaan täysin eri tavalla.

Väsynyt ihmisten seurassa olen aivan sairas monta päivää kaikkien juhlien ja tilaisuuksien jälkeen

Kauhistun jos tulee kutsu juhliin

Nautin yksin olosta

Ei tarvita kalliita investointeja maallemuuttoon ja sen tuomia hankaluuksia. Kaupungissa voi erakoitua yhtä hyvin. Ja jos ei tunnukaan kivalta voi mennä vaikka naapuriin ovikelloa soittamaan.

Minua on töissä haukuttu. Vaikka olen ahkerampi kuin moni muu. Minua on parisuhteessa haukuttu. Koska en ole seksuaalinen. Minua on suvun ja perheen piirissä haukuttu, kun en ole tuntenut tarvetta lisääntyä. Kaiken tämän jälkeen olen erakoitunut. En enää kestä yhtään haukkumista. Tuntuu, että kaikki ihmiset ovat pahoja. Yksin on parempi. 

Ihmisten kanssa olo sairastuttaa. Yksinolo eheyttää. En millään jaksa ihmisiä enää. 

Ihmisen pitää kasvattaa oma itsetunto niin vahvaksi. Että toisten ihmisten kommentoinnit hyvällä tai pahalla eivät vaikuta suuntaan eikä toiseen. Ihmisen onnellisuus lähtee ihmisestä itsestään. Ei anna kenenkään pilata omaa hyvää mieltä. Täyttää mielensä niin rakkaudellisilla ajatuksilla. Vaikka helvetti olisi ympärillä, niin säilyttää mielenrauhansa. 

Tämähän on aivan ihana ketju! Olen niin luullut olevani lähes ainoa laatuani, kun olen alle nelikymppinen nainen, joka erakkoluonne. Meidänlaisia ei näy mediassa juuri koskaan, eikä äänemme kuulu. Mikään ei ole ns. suunnattu meille. Maailma on rakennettu pariskunnille ja perheille, ja oletuksena on, että niiden lisäksi jokaisella on sukua, ystäviä ja kaikenlaisia kavereita ja hyvänpäiväntuttuja ympärillään. Nykyään saat olla myös lesbo, trans tai vaikka polyamorinen. Hieno homma toki, mutta missä erakkoihmisten pride? Yhtäkkiä tulee tällainen ketju, mikä on täynnä kaltaisiani, tunnen olevani samaa lajiketta ketjun ihmisten kanssa. Meitä onkin monta!

Tuntuu siltä, että joka kerta kun lähden ovesta ulos ja kohtaan jonkun, saan pahan mielen. Ihmisiltä yleisesti puuttuu hienovarainen äly ja keskustelukumppanin asemaan asettuminen ja puheenaiheen suodattaminen sen mukaan. Sanovat mitä sylki suuhun tuo. Tämä jaksaa hämmästyttää aina vaan. 

Hyvä havainnollistava esimerkki on se, että kun itse olen lapseton, todella monet ihmiset alkavat rehvastella jälkikasvullaan tai mummot jälkikasvunsa vesoilla. Jauhavat heidän suloisuudestaan tai menestyksestään vaikka kuinka pitkään kykenemättä lainkaan asettaa sanomisiaan kontekstiin (siis myös ihmiset, jotka tietävät että olen lapseton). Voitaisiin puhua mielestäni yleisistä neutraaleista uutisaiheista esimerkiksi, itse koitan etsiä yhteistä tarttumapintaa tai sanon jotain kaunista kohteliaisuuttani, vaikka niistä lapsista. Keskustelukumppanit eivät noteeraa mitenkään, eivätkä vastavuoroisesti ole yhtään kiinnostuneita minun asioistani tai elämästäni. 

Pahimmillaan he tölväisevät jotain alentavaa vapaaehtoisesta lapsettomuudestani päin naamaa tai sanovat suoraan, että olen jotenkin outo tai jäävät taivastelemaan negatiiviseen sävyyn elämänvalintojani. Sitten toteavat tyyliin, että he itse hyppisivät seinille tai vetäisivät itsensä kiikkuun, jos eläisivät yksin kuten minä. "Oi, en pysty kuvittelemaankaan elämää ilman omaa rakasta höppänäpöppänää Penaa, ihkua mopo-Veetiä, söppänää Aadaa ja rakkaudesta kuolaavaa Rekkua". Ihminen kuin ihminen, yleensä tämä sama idioottimainen kuvio toistuu. Olen kyllästynyt.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on aivan ihana ketju! Olen niin luullut olevani lähes ainoa laatuani, kun olen alle nelikymppinen nainen, joka erakkoluonne. Meidänlaisia ei näy mediassa juuri koskaan, eikä äänemme kuulu. Mikään ei ole ns. suunnattu meille. Maailma on rakennettu pariskunnille ja perheille, ja oletuksena on, että niiden lisäksi jokaisella on sukua, ystäviä ja kaikenlaisia kavereita ja hyvänpäiväntuttuja ympärillään. Nykyään saat olla myös lesbo, trans tai vaikka polyamorinen. Hieno homma toki, mutta missä erakkoihmisten pride? Yhtäkkiä tulee tällainen ketju, mikä on täynnä kaltaisiani, tunnen olevani samaa lajiketta ketjun ihmisten kanssa. Meitä onkin monta!

Tuntuu siltä, että joka kerta kun lähden ovesta ulos ja kohtaan jonkun, saan pahan mielen. Ihmisiltä yleisesti puuttuu hienovarainen äly ja keskustelukumppanin asemaan asettuminen ja puheenaiheen suodattaminen sen mukaan. Sanovat mitä sylki suuhun tuo. Tämä jaksaa hämmästyttää aina vaan. 

Hyvä havainnollistava esimerkki on se, että kun itse olen lapseton, todella monet ihmiset alkavat rehvastella jälkikasvullaan tai mummot jälkikasvunsa vesoilla. Jauhavat heidän suloisuudestaan tai menestyksestään vaikka kuinka pitkään kykenemättä lainkaan asettaa sanomisiaan kontekstiin (siis myös ihmiset, jotka tietävät että olen lapseton). Voitaisiin puhua mielestäni yleisistä neutraaleista uutisaiheista esimerkiksi, itse koitan etsiä yhteistä tarttumapintaa tai sanon jotain kaunista kohteliaisuuttani, vaikka niistä lapsista. Keskustelukumppanit eivät noteeraa mitenkään, eivätkä vastavuoroisesti ole yhtään kiinnostuneita minun asioistani tai elämästäni. 

Pahimmillaan he tölväisevät jotain alentavaa vapaaehtoisesta lapsettomuudestani päin naamaa tai sanovat suoraan, että olen jotenkin outo tai jäävät taivastelemaan negatiiviseen sävyyn elämänvalintojani. Sitten toteavat tyyliin, että he itse hyppisivät seinille tai vetäisivät itsensä kiikkuun, jos eläisivät yksin kuten minä. "Oi, en pysty kuvittelemaankaan elämää ilman omaa rakasta höppänäpöppänää Penaa, ihkua mopo-Veetiä, söppänää Aadaa ja rakkaudesta kuolaavaa Rekkua". Ihminen kuin ihminen, yleensä tämä sama idioottimainen kuvio toistuu. Olen kyllästynyt.

Tämä oli maailman hienoin kirjoitus. Yhdyn täysi joka sanaan. 

Olen niin kurkkuani myöten täynnä ihmisiä, jotka puhuvat omista lapsistaan ja koiristaan. Eivätkä anna muille edes suunvuoroa. Ei kiinnosta kenenkään asiat. En minäkään kerro omia asioitani. Ja sano, että ei kiinnosta sinun lapsesi ja eläimesi. Eikö ole muita puheenaiheita kuin lapset ja koirat. Ja myös tämä yliseksuaalinen maailma inhottaa. Itse olen aseksuaali. 

Antaa kaikkien kukkien kukkia. Erilaisuus on rikkaus. Pääasia, että on itse onnellinen. Asuu sitten yksin, kaksin, on lapsia, ei ole halunnut lapsia, on homo, lesbo, perheellinen, perheetön jne. Kunhan valinta on oma. Vapaasta tahdosta erakko, yksinäinen tms. Jotkut voivat olla yksinäisiä, vaikka haluaisivat seuraa. Lapsettomia, vaikka haluaisivat lapsia. Perheellisiä, jotka haluaisivat olla yksin. Tekevät työtä, mistä eivät tykkää jne. Kunhan elättää itsensä ja ei tee muille pahaa, niin ei pitäisi olla kenelläkään nokan koputtamista toisten asioihin. 

Ihmiset, jotka harrastavat seksiä ja joilla on lapsia, niin ovat tosi ilkeitä. Aina kehua retostelevat seksijututuilla ja lapsilla. Itseäni ei kummatkaan asiat kiinnosta. 

Ihmisiltä saa ainoastaan pahan mielen, ei mitään muuta. Miksi kärsiä, kun voi erakoitua. 

Lopetin sairaanhoitajan työtkin, kun en halua auttaa ketään. En arvosta ihmisläheistä työtä, koska ihmiset eivät ole sen arvoisia, että kannattaisi tehdä mitään hyvää niiden eteen. Paskaa saa vaan niskaan. Erakoidun ja muutan korpeen. Teen jotakin työtä, mitä voi tehdä etänä. Laitan oman perunamaan, kasvimaan, marjapensaita, mansikkamaan, kasvihuoneen, raparpereja jne. Kalastan, marjasta, sienestä jne. Liikun luonnossa ja ulkoilen. En shoppaile enkä matkustele. Nautin vaan olostani. Joitakin eläimiä voin ottaa, esim. kanoja jne. 

Ihmiset ovat niin saatanan itsekkäitä, ahneita ja omaneduntavoittelijoita. Pety joka ikinen kerta jokaiseen. Ainut mahdollisuus on erakoitua. 

Vierailija kirjoitti:

Sama. Mikä työ sopisi tuohon elämäntyyliin? Jos löydän sopivan työn, toteutan ajatuksen.

sopiva ammatti metsäkoneen kuljettaja tai rekkakuski, ehkä yövartija tai varastotyön tekijä

Liiallinen kiltteys aikoinaan, pettymykset, kiusaamiset ja elämä on tehnyt minusta katkeran ihmisvihaajan. Erakkona elelen. Kunhan saan olla rauhassa, niin on hyvä. 

Kaikki ihmiset tuottavat pettymyksen. Kaikki ovat ilkeitä. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ihan samanlainen olo. Ongelma on tosin vähän erilainen, koska minulla on mies ja neljä lasta, sosiaaliset vanhemmat ja appivanhemmat, viisi sisarusta ja miehellä seitsemän sisarusta, läheisiä serkkuja ja ystäviä ja viriilit isovanhemmat ja kivat naapurit ja ties mitä.

En saa käytännössä koskaan olla yksinäni. Tai saan, mies antaa minulle aikaa, mutta se ei ole nyt ihan sama. Jos laitan kännykän viikonlopuksi kiinni, maanantaina on sata vastaamatonta puhelua ja WhatsApp-viestiä ja huolestunutta Facebook-seinäkirjoitusta, että missä ihmeessä minä olen. 

Mies on yltiösosiaalinen ja haluaisi, että meillä olisi joka päivä vieraita. Käytännössä onkin, kun puolet sukulaisista asuu lähellä ja käyvät meillä jatkuvasti. Minua ahdistaa. Jaksan vieraita yleensä puoli tuntia ja lopun ajan yritän koko ajan häipyä johonkin takavasemmalle huilaamaan.

Apua! Mikä painajainen!

Ennen en tajunnut ihmisten pahuutta. Tuhottiin täysin. Nyt tiedän, miten ilkeitä ihmiset ovat. Osaan olla varovainen. Ei tuhota enää. Piruilua, itsensä korostamista, toisen mollaamista jne. En siedä enää ihmisiä.