Lue keskustelun säännöt.
Eroaisitko tilanteessani?
04.12.2016 |
Olen jo itse niin sokeutunut ja turtunut ja tottunut elämääni, että en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen kahden lapsen 40v äiti. Lapset ovat teini-ikäisiä. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 20 vuotta. Meillä on aina ollut elämässä perusasiat hyvin eli vakituiset melko hyväpalkkaiset työt, terveet lapset, itse terveitä, on velaton uudehko omakotitalo, kaksi velatonta uutta autoa, velaton kesämökki eikä olla koskaan riidelty. Paitsi yhden kerran. Sanaharkkoja tai kinasteluakaan meillä ei ole koskaan ollut, kun ollaan oltu niin samantyylisiä ajatusmaailmaltamme että kaikki on vaan sujunut.
Se yksi ainoa riitä oli neljä vuotta sitten. Mies kertoi pettäneensä matkalla, mutta en tänä päivänä tiedä kenen kanssa. Pyysin avioeroa. Lamaannuin, minulta vietiin sekunnissa aviomies (se miksi häntä luulin), avioliitto (se mihin avioliitto perustui eli luottamus ja kunnioitus), usko miehiin ylipäätään sekä usko hyviin pitkiin avioliittoihin.
Mies kertoi pettämisen syyksi sen, että hänelle osoitettiin huomiota, hän oli humalassa ja minä annan hänelle liian vähän seksiä ja meidän seksi on liian tavallista. Meillä oli tuohon aikaan seksiä 2-3 kertaa viikossa ja olihan se tavallista seksiä (eli ei ollut mitään SM tms juttuja).
Mies ei suostunut avioeroon vaan uhkaili todella pahoin, että en saa ottaa eroa koska hän oikeasti rakastaa mua ja pettäminen oli virhe. No mä en voi ymmärtää, että joku vahingossa panee vierasta naista.
Olin turta, shokissa, voimaton, hyvä kun pystyin syömään, en edes nukkunut moneen kuukauteen ja suostuin jäämään avioliittoon. En siinä shokissa pystynyt muuhunkaan. Vetäydyin johonkin kuoreen tahattomasti. En puhunut miehellä sen pettämisestä ja mies alkoi yli-imeläksi mua kohtaan. Ostaa edelleen jotain tosi kalliita lahjoja joka kuukausi ja kehuu kauniiksi. Ei tehnyt tällaista ennen pettämistään. Mutta se ei tunnu miltään. Ällöttää koko imartelu, oksettaa koko mies. Nyt neljän vuoden aikana olen huomannut että inhoan miestä yli kaiken. Ja näen hänet silmissäni vain panemassa jotain toista naista.
Elämämme ja arkemme on kuitenkin lasten kanssa normaalia. Emme riitele, emme kinastele, hoidamme lasten kasvatuksen ja harrastukset todella hienosti. Tämä perhe toimii kuin junan vessa, varmasti ja tasaisesti. Mutta en rakasta miestäni enää, rakkaus kuoli miehen uskottomuuteen. Eli osaan pitää neutraalin ilmeen jamiedon hymyn miehen edessä eli feikkaan tunteeni häntä kohtaan nykyään.
Luulen, että hän kuvittelee minun olevan ok elämäntilanteemme kanssa ja että kaikki on nykyään hyvin. Mies kysyy minulta usein, että rakastanko häntä. Vastaan, että rakastan (se on valhetta , mutta tuskinpa hänkään rakastaa minua jos muita paneksii). Hän myös kysyy miksi rakastan häntä. Vastaan, että ainahan olen rakastanut (valhetta, rakkauteni kuoli hänen uskottomuuteen).
Meidän perhe siis toimii yksikkönä tosi hyvin. Mutta en tunne enää miestäni kohtaan mitään. Olen elellyt tässä avioliitossa nyt nämä neljä vuotta ja minusta on ihanaa, että lapset ovat saaneet elää ehjässä perheessä ja että minä saan elää arkea lasteni kanssa joka päivä. Eivät he näe mitään eriskummallista, saatamme esimerkiksi miehen kanssa pussata heidän edessään.
Jos ottaisin avioeron niin joutuisin luovuttamaan lapset puoleksi ajasta miehelleni. Minulla ei ole kuin muutama ystävä, ei ollenkaan sukulaisia eli olisin tosi yksinäinen kun lapset olisivat isällään. Elintasoni romahtaisi nykyisestä , mutta en olisi rahapulassa koska palkkani on ihan hyvä.
Mitä ihmettä tässä tekisi? Olen sekä onnellinen että onneton. Tuntuu vain niin ahdistavalta, että joutuisin elämäni toisen puoliskon elämääni aviomieheni kanssa. Kohta kun lapset muuttavat omilleen ja lähtevät opiskelemaan niin en ymmärrä mistä me sitten enää edes keskustelisimme mieheni kanssa.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tämä menee kirjoitti:
Ero on ainoa paras vaihtoehto.
Et tule koskaan pääsemään pettämisestä yli ja se vaikuttaa myös väkisinkin seksielämäänne ja vielä kielteisesti.
Näin se vaan on.
Jos pettää kerran niin pettää myös toisenkin kerran
Ero on kaikista huonoin vaihtoehto.
Tulet pääsemään pettämisestä yli, jos kumpikin teistä haluaa ja jaksaa tehdä töitä sen eteen.
Näin se vaan on. Lupaan sinulle sen!
Jos pettää kerran, ei välttämättä petä toista kertaa, kokemusta on!
Oletko edes lukenut ap:n viestejä? Kyllä tuossa on kyse aika paljon muustakin kuin yhdestä pikku pettämisestä, jonka jälkeen asiaa pariterapiassa yhdessä pariskuntana käsiteltäisiin. Ap:han on ihan pelkkä kynnysmatto, eikä mies ole edes halunnut muuten käsitellä pettämiskriisistä kuin ilmoittamalla että tekee mahdollisesta erosta mahdollisimman helvetillisen ja kiristää lapsilla, juristeilla ja rahalla. Sen jälkeen tietysti voi vähän ostella lahjoja, kuinka "rakastavaa". Lupaapa siinä sitten sivullisena miten se avioliitto pelastuu ja ero olisi muka huono vaihtoehto. Tässä tapauksessa ero olisi lähinnä vapautus.
Kyllä, luin siihen astiset viestit. Tämä kiristys ja muu tuli esiin myöhemmissä viesteissä. Mistäs sinäkään tiedät sen, ovatko tällaiset sanomiset miehen paniikinomainen reaktio pelastaa avioliitto, vai onko henkinen kiusaaminen jatkuvaa, päivittäistä. En ole todellakaan sitä mieltä, että ei olisi tilanteita, missä ero on ihan ok. Kyllä sellaisia tilanteita on paljon. Esim. juuri silloin jos kyseessä on fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Se mitä tällä palstalla eniten kritisoin, on se, että täällä neuvo jokaiseen asiaan on ero. Hyvin harvassa ovat ne, jotka kannustavat yrittämään yhdessä vaikeuksien yli. Juuri ne vaikeudet ja niiden yhdessä voittaminen on se, mikä liimaa ihmisiä yhteen sellaisella tavalla, mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan. Ikävä kyllä. Juuri tästä edellämainitusta syystä tässä maassa voidaan pahoin ja pahoinvointi tulee senkun lisääntymään. Ja sitten te samat (joilla on ainoastaan se yksi muna korissa) kauhistelette, kun lapset voivat pahoin, on koulukiusaamista, syrjäytymistä jne... ettekä raukat itse tajua, että te olette juuri sellaista suomea toiminnallanne itse rakentamassa. Valintojen maailma.
...mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan...
Huhhuh mitä sontaa ja sinäkö ylhäisessä yksinäisyydessäsikö olet oikea ihminen ojentamaan muita? Se ensimmäisen kiven heittäköön, joka on synnitön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koskaan ei voi tietää mitä elämä eteen tuo. Esimerkkinä omat vanhempani joiden avioliittossa oli samanlaisia ikäviä pettämisjuttuja kuin teilläkin. Äiti oli päättänyt että eroaa vasta kun me lapset olemme aikuisia. Kävikin niin että isäni sairastui aivosyöpään ja äidistäni tuli omaishoitaja isälleni joka ei enää viimeisinä aikoinaan pystynyt puhumaan eikä kävelemään. Viisi vuotta hän taisteli hengestään ja äiti hoiti häntä vaikka omien sanojensa mukaan ei enää rakastanut. Äiti koki asian niin että meidän lasten takia hän ei voi hylätä isää vaikka tunteet tätä kohtaan olivatkin ihan kuolleet. Isä oli niin sairas että hän ei kyennyt ilmaisemaan kiitollisuutta tai mitään muutakaan.
Nyt kun isän kuolemasta on kulunut vuosikymmen olemme jutelleet äitini kanssa ja hän on kertonut omista tunteistaan. Itse mietin että olisiko isä hylännyt äidin jos syöpä olisikin tullut äidille. Entä jos vanhempani olisivat eronneet ja jompikumpi olisi sitten sairastunut? Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja minkälaisia ratkaisuja joutuukaan tekemään. Itse koen että perhe merkitsi äidille enemmän kuin oma sen hetkinen onni. Isän kuoleman jälkeen hän tapasi leskeytyneen miehen, jonka kanssa hän on aidosti onnellinen ja rakkaus on molemmin puolista.
Tietyllä tapaa luulen, että miehen kiristys ja uhkailu siitä että tekee erosta kauhean, oli jonkinlaista paniikkireaktiota kun pyysin eroa. Hän ei ole normaalisti sellainen uhkailija. Tätä uhkailua tapahtui vain silloin , mutta se tuntui todella pelottavalta.
Mutta hyvin voimakastahtoinen hän on muuten. Hän esimerkiksi päättää aina perheemme lomamatkakohteet, omat ehdotukseni eivät kelpaa koska ovat kuulemma liian tavallisia. Siis minulle sopisi oikein hyvin joku pakettimatka Kanarialle, mutta mies haluaa Dubaihin tmv, kun siellä on julkkiksia ja rikkaita ja luksusta. Eli hänelle pinnalliset asiat ovat tosi tärkeitä.
Samoin mies päätti viimeksi mikä auto minulle ostetaan. Olisin itse halunnut jonkun pienen ja käytönnöllisen kaupunkiauton,vaikka VW Golf. Mies tuhahti ivallisesti ja osti minulle auton,jonka hinnalla saa 4 uutta Golfia.
En edelleenkään ole oikein selvillä, että mitä mies tuntee minua kohtaan. Onko kanssani käytännön ja julkikuvan vuoksi vai miksi. En mitenkään voi uskoa, että kukaan pettää vahingossa. Kyllä hänen on ainakin silloin pettämisen aikoihin täytynyt vihata minua syvästi vaikka meillä ei mitään riitoja edes ollut. En sitten tiedä mikä minussa niin on ärsyttänyt. Kysyin kyllä silloin häneltä, että mitä hän vihaa minussa niin paljon. Kuulemma ei mitään ja minussa ei ole mitään vikaa. Jotenkin epäloogista.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tämä menee kirjoitti:
Ero on ainoa paras vaihtoehto.
Et tule koskaan pääsemään pettämisestä yli ja se vaikuttaa myös väkisinkin seksielämäänne ja vielä kielteisesti.
Näin se vaan on.
Jos pettää kerran niin pettää myös toisenkin kerran
Ero on kaikista huonoin vaihtoehto.
Tulet pääsemään pettämisestä yli, jos kumpikin teistä haluaa ja jaksaa tehdä töitä sen eteen.
Näin se vaan on. Lupaan sinulle sen!
Jos pettää kerran, ei välttämättä petä toista kertaa, kokemusta on!
Oletko edes lukenut ap:n viestejä? Kyllä tuossa on kyse aika paljon muustakin kuin yhdestä pikku pettämisestä, jonka jälkeen asiaa pariterapiassa yhdessä pariskuntana käsiteltäisiin. Ap:han on ihan pelkkä kynnysmatto, eikä mies ole edes halunnut muuten käsitellä pettämiskriisistä kuin ilmoittamalla että tekee mahdollisesta erosta mahdollisimman helvetillisen ja kiristää lapsilla, juristeilla ja rahalla. Sen jälkeen tietysti voi vähän ostella lahjoja, kuinka "rakastavaa". Lupaapa siinä sitten sivullisena miten se avioliitto pelastuu ja ero olisi muka huono vaihtoehto. Tässä tapauksessa ero olisi lähinnä vapautus.
Kyllä, luin siihen astiset viestit. Tämä kiristys ja muu tuli esiin myöhemmissä viesteissä. Mistäs sinäkään tiedät sen, ovatko tällaiset sanomiset miehen paniikinomainen reaktio pelastaa avioliitto, vai onko henkinen kiusaaminen jatkuvaa, päivittäistä. En ole todellakaan sitä mieltä, että ei olisi tilanteita, missä ero on ihan ok. Kyllä sellaisia tilanteita on paljon. Esim. juuri silloin jos kyseessä on fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Se mitä tällä palstalla eniten kritisoin, on se, että täällä neuvo jokaiseen asiaan on ero. Hyvin harvassa ovat ne, jotka kannustavat yrittämään yhdessä vaikeuksien yli. Juuri ne vaikeudet ja niiden yhdessä voittaminen on se, mikä liimaa ihmisiä yhteen sellaisella tavalla, mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan. Ikävä kyllä. Juuri tästä edellämainitusta syystä tässä maassa voidaan pahoin ja pahoinvointi tulee senkun lisääntymään. Ja sitten te samat (joilla on ainoastaan se yksi muna korissa) kauhistelette, kun lapset voivat pahoin, on koulukiusaamista, syrjäytymistä jne... ettekä raukat itse tajua, että te olette juuri sellaista suomea toiminnallanne itse rakentamassa. Valintojen maailma.
...mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan...
Huhhuh mitä sontaa ja sinäkö ylhäisessä yksinäisyydessäsikö olet oikea ihminen ojentamaan muita? Se ensimmäisen kiven heittäköön, joka on synnitön.
Kyllä, niin väitän, että tuolla asenteella teillä ei tule koskaan olemaan kokemusta parisuhteesta, jossa käydään läpi vaikeat asiat, joiden kautta suhde syventyy ja rakkaus muuttuu aivan eri tasolle. Sitä kautta pari vanhenee yhdessä ja on vielä vanhuksinakin rakastuneita. Väitän, että siitä teillä ei tule koskaan olemaan hajuakaan, millaista sellainen rakkaus ja yhteys on. Minä en ole ylhäisessä yksinäisyydessäni tässä asiassa, meitä on paljon muitakin. Mutta nytpä osuitkin naulan kantaan. Minä olen nimittäin nimen omaan ymmärtänyt sen, että minä en ole synnitön, jos ei puolisonikaan ole. Me kaikki teemme virheitä ja siksi parisuhteessa on aina vaikeuksia. Mutta jos vaikeuksista haluaa päästä yli, niin niistä pääsee. Siis jos kumpikin haluaa niistä päästä yli. Synnitön en totta vie ole, enkä ketään heitä kivellä. Mutta, ikävä kyllä, pelkään olevani oikeassa siinä, että teidän kaltaiset ihmiset eivät tule koskaan nauttimaan syvästä rakkaudesta, ainoastaan ihastumisesta, rakastumisesta ja himosta. Mutta et voi tietää, miltä juusto maistuu, jos et sitä ole koskaan maistanut. Soisin kyllä teidän kaikkien tietävän mitä se on, kun vaikeudet voitetaan yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tämä menee kirjoitti:
Ero on ainoa paras vaihtoehto.
Et tule koskaan pääsemään pettämisestä yli ja se vaikuttaa myös väkisinkin seksielämäänne ja vielä kielteisesti.
Näin se vaan on.
Jos pettää kerran niin pettää myös toisenkin kerran
Ero on kaikista huonoin vaihtoehto.
Tulet pääsemään pettämisestä yli, jos kumpikin teistä haluaa ja jaksaa tehdä töitä sen eteen.
Näin se vaan on. Lupaan sinulle sen!
Jos pettää kerran, ei välttämättä petä toista kertaa, kokemusta on!
Oletko edes lukenut ap:n viestejä? Kyllä tuossa on kyse aika paljon muustakin kuin yhdestä pikku pettämisestä, jonka jälkeen asiaa pariterapiassa yhdessä pariskuntana käsiteltäisiin. Ap:han on ihan pelkkä kynnysmatto, eikä mies ole edes halunnut muuten käsitellä pettämiskriisistä kuin ilmoittamalla että tekee mahdollisesta erosta mahdollisimman helvetillisen ja kiristää lapsilla, juristeilla ja rahalla. Sen jälkeen tietysti voi vähän ostella lahjoja, kuinka "rakastavaa". Lupaapa siinä sitten sivullisena miten se avioliitto pelastuu ja ero olisi muka huono vaihtoehto. Tässä tapauksessa ero olisi lähinnä vapautus.
Kyllä, luin siihen astiset viestit. Tämä kiristys ja muu tuli esiin myöhemmissä viesteissä. Mistäs sinäkään tiedät sen, ovatko tällaiset sanomiset miehen paniikinomainen reaktio pelastaa avioliitto, vai onko henkinen kiusaaminen jatkuvaa, päivittäistä. En ole todellakaan sitä mieltä, että ei olisi tilanteita, missä ero on ihan ok. Kyllä sellaisia tilanteita on paljon. Esim. juuri silloin jos kyseessä on fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Se mitä tällä palstalla eniten kritisoin, on se, että täällä neuvo jokaiseen asiaan on ero. Hyvin harvassa ovat ne, jotka kannustavat yrittämään yhdessä vaikeuksien yli. Juuri ne vaikeudet ja niiden yhdessä voittaminen on se, mikä liimaa ihmisiä yhteen sellaisella tavalla, mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan. Ikävä kyllä. Juuri tästä edellämainitusta syystä tässä maassa voidaan pahoin ja pahoinvointi tulee senkun lisääntymään. Ja sitten te samat (joilla on ainoastaan se yksi muna korissa) kauhistelette, kun lapset voivat pahoin, on koulukiusaamista, syrjäytymistä jne... ettekä raukat itse tajua, että te olette juuri sellaista suomea toiminnallanne itse rakentamassa. Valintojen maailma.
...mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan...
Huhhuh mitä sontaa ja sinäkö ylhäisessä yksinäisyydessäsikö olet oikea ihminen ojentamaan muita? Se ensimmäisen kiven heittäköön, joka on synnitön.
Kyllä, niin väitän, että tuolla asenteella teillä ei tule koskaan olemaan kokemusta parisuhteesta, jossa käydään läpi vaikeat asiat, joiden kautta suhde syventyy ja rakkaus muuttuu aivan eri tasolle. Sitä kautta pari vanhenee yhdessä ja on vielä vanhuksinakin rakastuneita. Väitän, että siitä teillä ei tule koskaan olemaan hajuakaan, millaista sellainen rakkaus ja yhteys on. Minä en ole ylhäisessä yksinäisyydessäni tässä asiassa, meitä on paljon muitakin. Mutta nytpä osuitkin naulan kantaan. Minä olen nimittäin nimen omaan ymmärtänyt sen, että minä en ole synnitön, jos ei puolisonikaan ole. Me kaikki teemme virheitä ja siksi parisuhteessa on aina vaikeuksia. Mutta jos vaikeuksista haluaa päästä yli, niin niistä pääsee. Siis jos kumpikin haluaa niistä päästä yli. Synnitön en totta vie ole, enkä ketään heitä kivellä. Mutta, ikävä kyllä, pelkään olevani oikeassa siinä, että teidän kaltaiset ihmiset eivät tule koskaan nauttimaan syvästä rakkaudesta, ainoastaan ihastumisesta, rakastumisesta ja himosta. Mutta et voi tietää, miltä juusto maistuu, jos et sitä ole koskaan maistanut. Soisin kyllä teidän kaikkien tietävän mitä se on, kun vaikeudet voitetaan yhdessä.
Olen kirjoittanut tähän ketjuun esimerkiksi viestit 52 ja 62 (eli vastasit viestiini vaikka en tämän osuuden eka kirjoittaja olekaan) . Toisessa näistä viesteistä kirjoitin omasta suhteestani. Meidän liitto on vahva ja on pysynytkin sellaisena, koska minä tai puolisoni emme aiheuta suruja toisillemme vaan autamme toisiamme parhaamme mukaan. Meidät on hitsannut yhteen se, että kunnioitamme ja tuemme toisiamme sen sijaan, että rikkoisimme toisiamme tai perhettämme vastaan. Kokemamme haasteet ovat tulleet suhteemme ulkopuolelta, eivät sisältä. Tällaisia ovat esimerkiksi minun toimiminen omaishoitajana syöpäsairaalle isälleni, perheenjäsenen äkillinen menetys, rahahuolet, vuosia riitaisa kuolinpesä, joka on tuhonnut toisen suvun välit kokonaan ja paljon muuta. Meidät on saanut jaksamaan nimenomaan se toiselta tuleva pyytetön auttamishalu, huolenpito, välittäminen ja rakkaus. Oma jaksaminen hädän hetkellä on nojannut juuri siihen, että me tiedämme, että toiseen voi luottaa ja toinen rakastaa, vaikka toinen olisi heikko ja rikki. Ei tarvitse hävetä, pelätä. Voin olla täysin henkisesti alasti mieheni edessä ja voin luottaa häneen, kun olen heikoimmillani. Se on minulle rakkautta ja hyvin syvää onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joopa, mitä satua selität, ykskään teini ei lähe isin kanssa uimahalliin 😂
Kyllä meillä ainakin 15 v lähtee. Ja ottavat vielä kaverinkin mukaan. Ei ne siellä isänsä kanssa käsi kädessä ui.
AP
Meidän teini ei todellakaan lähtisi isänsä kanssa mihinkään uimahalliin. Ei muutenkaan tykkää liikkua meidän kanssa. Ostoksille tulee mukaan jos saa jotain itselleen. Kaverien kanssa mennään uimaan, leffaan jne.
Kysymyksiä ap:lle: Onko sinulla omaa pankkitiliä? Onko säästössä tai helposti rahaksi muutettavissa kymppitonni ainakin ja mielellään enemmän esim useampia kymppitonneja. Suomi on oikeusvaltio ja jos omaisuuden arvo on helposti määriteltävissä eikä velkaa niin saat kyllä pesänjakajan tai lakimiehen palkkiot maksettua. Kerää tiedot omaisuudesta ja mene miehesi selän takana lakimiehelle selvittämään tilanne, et häviä mitään. Voit myös odottaa kunnes lapset ovat opiskelijoina omassa kämpässä ja hakea eron sitten. Viikko-viikko systeemi tullee nyt tai sinusta etä-äiti mieti onko nykyistä liittoa parempi tilanne. Minun entinen mies oli samanlainen jyrä mutta hän sitten halusi eron ja olen lähihuoltaja. Etähuoltajuus olisi pahin painajaiseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tämä menee kirjoitti:
Ero on ainoa paras vaihtoehto.
Et tule koskaan pääsemään pettämisestä yli ja se vaikuttaa myös väkisinkin seksielämäänne ja vielä kielteisesti.
Näin se vaan on.
Jos pettää kerran niin pettää myös toisenkin kerran
Ero on kaikista huonoin vaihtoehto.
Tulet pääsemään pettämisestä yli, jos kumpikin teistä haluaa ja jaksaa tehdä töitä sen eteen.
Näin se vaan on. Lupaan sinulle sen!
Jos pettää kerran, ei välttämättä petä toista kertaa, kokemusta on!
Oletko edes lukenut ap:n viestejä? Kyllä tuossa on kyse aika paljon muustakin kuin yhdestä pikku pettämisestä, jonka jälkeen asiaa pariterapiassa yhdessä pariskuntana käsiteltäisiin. Ap:han on ihan pelkkä kynnysmatto, eikä mies ole edes halunnut muuten käsitellä pettämiskriisistä kuin ilmoittamalla että tekee mahdollisesta erosta mahdollisimman helvetillisen ja kiristää lapsilla, juristeilla ja rahalla. Sen jälkeen tietysti voi vähän ostella lahjoja, kuinka "rakastavaa". Lupaapa siinä sitten sivullisena miten se avioliitto pelastuu ja ero olisi muka huono vaihtoehto. Tässä tapauksessa ero olisi lähinnä vapautus.
Kyllä, luin siihen astiset viestit. Tämä kiristys ja muu tuli esiin myöhemmissä viesteissä. Mistäs sinäkään tiedät sen, ovatko tällaiset sanomiset miehen paniikinomainen reaktio pelastaa avioliitto, vai onko henkinen kiusaaminen jatkuvaa, päivittäistä. En ole todellakaan sitä mieltä, että ei olisi tilanteita, missä ero on ihan ok. Kyllä sellaisia tilanteita on paljon. Esim. juuri silloin jos kyseessä on fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Se mitä tällä palstalla eniten kritisoin, on se, että täällä neuvo jokaiseen asiaan on ero. Hyvin harvassa ovat ne, jotka kannustavat yrittämään yhdessä vaikeuksien yli. Juuri ne vaikeudet ja niiden yhdessä voittaminen on se, mikä liimaa ihmisiä yhteen sellaisella tavalla, mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan. Ikävä kyllä. Juuri tästä edellämainitusta syystä tässä maassa voidaan pahoin ja pahoinvointi tulee senkun lisääntymään. Ja sitten te samat (joilla on ainoastaan se yksi muna korissa) kauhistelette, kun lapset voivat pahoin, on koulukiusaamista, syrjäytymistä jne... ettekä raukat itse tajua, että te olette juuri sellaista suomea toiminnallanne itse rakentamassa. Valintojen maailma.
...mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan...
Huhhuh mitä sontaa ja sinäkö ylhäisessä yksinäisyydessäsikö olet oikea ihminen ojentamaan muita? Se ensimmäisen kiven heittäköön, joka on synnitön.
Kyllä, niin väitän, että tuolla asenteella teillä ei tule koskaan olemaan kokemusta parisuhteesta, jossa käydään läpi vaikeat asiat, joiden kautta suhde syventyy ja rakkaus muuttuu aivan eri tasolle. Sitä kautta pari vanhenee yhdessä ja on vielä vanhuksinakin rakastuneita. Väitän, että siitä teillä ei tule koskaan olemaan hajuakaan, millaista sellainen rakkaus ja yhteys on. Minä en ole ylhäisessä yksinäisyydessäni tässä asiassa, meitä on paljon muitakin. Mutta nytpä osuitkin naulan kantaan. Minä olen nimittäin nimen omaan ymmärtänyt sen, että minä en ole synnitön, jos ei puolisonikaan ole. Me kaikki teemme virheitä ja siksi parisuhteessa on aina vaikeuksia. Mutta jos vaikeuksista haluaa päästä yli, niin niistä pääsee. Siis jos kumpikin haluaa niistä päästä yli. Synnitön en totta vie ole, enkä ketään heitä kivellä. Mutta, ikävä kyllä, pelkään olevani oikeassa siinä, että teidän kaltaiset ihmiset eivät tule koskaan nauttimaan syvästä rakkaudesta, ainoastaan ihastumisesta, rakastumisesta ja himosta. Mutta et voi tietää, miltä juusto maistuu, jos et sitä ole koskaan maistanut. Soisin kyllä teidän kaikkien tietävän mitä se on, kun vaikeudet voitetaan yhdessä.
Olen kirjoittanut tähän ketjuun esimerkiksi viestit 52 ja 62 (eli vastasit viestiini vaikka en tämän osuuden eka kirjoittaja olekaan) . Toisessa näistä viesteistä kirjoitin omasta suhteestani. Meidän liitto on vahva ja on pysynytkin sellaisena, koska minä tai puolisoni emme aiheuta suruja toisillemme vaan autamme toisiamme parhaamme mukaan. Meidät on hitsannut yhteen se, että kunnioitamme ja tuemme toisiamme sen sijaan, että rikkoisimme toisiamme tai perhettämme vastaan. Kokemamme haasteet ovat tulleet suhteemme ulkopuolelta, eivät sisältä. Tällaisia ovat esimerkiksi minun toimiminen omaishoitajana syöpäsairaalle isälleni, perheenjäsenen äkillinen menetys, rahahuolet, vuosia riitaisa kuolinpesä, joka on tuhonnut toisen suvun välit kokonaan ja paljon muuta. Meidät on saanut jaksamaan nimenomaan se toiselta tuleva pyytetön auttamishalu, huolenpito, välittäminen ja rakkaus. Oma jaksaminen hädän hetkellä on nojannut juuri siihen, että me tiedämme, että toiseen voi luottaa ja toinen rakastaa, vaikka toinen olisi heikko ja rikki. Ei tarvitse hävetä, pelätä. Voin olla täysin henkisesti alasti mieheni edessä ja voin luottaa häneen, kun olen heikoimmillani. Se on minulle rakkautta ja hyvin syvää onkin.
Voisitko tajuta että sinun tilanteesi on sinun tilanteesi eikä kenenkään muun? Parisuhteen pelastamiseen tarvitaan kaksi. APn mies kiristää ja uhkailee eikä se ole rakkautta vaan omistushalua joten mene muualle saarnaamaan.Pakolla ei toista saa rakastamaan.Että mua ärsyttää sun kaltaiset viisastelijat.
Pettäminen on aina väärin. Silti minäkin olen sitä mieltä, että avioliiton ei tarvitse kaatua siihen. Sille ei voi mitään, jos ei enää rakasta. Mutta jos rakastaa, niin avioliiton voi myös pelastaa pettämisen jälkeen jos MOLEMMAT sitä haluavat.
Ajattelen, että avioliitossa on niin paljon muutakin kuin seksi. En itsekään jaksaisi ymmärtää sarjapettäjää, mutta yksittäisen harha-askeleen tai pitkässä suhteessa toiseen hullaantumisen voisin jollain tasolla ymmärtää. Lasten vuoksi en luovuttaisi kovin helposti. Ilman lapsia taas tilanne voisi olla eri.
Tuo uhkailu sen sijaan olisi mulle pahempi asia. Luottamus murenisi täysin. Jäisin liittoon kunnes lapset olisivat niin isoja että saisivat itse päättää tai aikuisia. Sanoisin miehelle suoraan, etten rakasta häntä enää, jos näin olisi. Kertoisin myös syyn.
Me ihmiset olemme niin erilaisia. Toiset ovat paljon mustavalkoisempia näissä asioissa kuin toiset. Vain itse tiedät, mitä haluat tehdä ja sen mukaan kannattaa toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koskaan ei voi tietää mitä elämä eteen tuo. Esimerkkinä omat vanhempani joiden avioliittossa oli samanlaisia ikäviä pettämisjuttuja kuin teilläkin. Äiti oli päättänyt että eroaa vasta kun me lapset olemme aikuisia. Kävikin niin että isäni sairastui aivosyöpään ja äidistäni tuli omaishoitaja isälleni joka ei enää viimeisinä aikoinaan pystynyt puhumaan eikä kävelemään. Viisi vuotta hän taisteli hengestään ja äiti hoiti häntä vaikka omien sanojensa mukaan ei enää rakastanut. Äiti koki asian niin että meidän lasten takia hän ei voi hylätä isää vaikka tunteet tätä kohtaan olivatkin ihan kuolleet. Isä oli niin sairas että hän ei kyennyt ilmaisemaan kiitollisuutta tai mitään muutakaan.
Nyt kun isän kuolemasta on kulunut vuosikymmen olemme jutelleet äitini kanssa ja hän on kertonut omista tunteistaan. Itse mietin että olisiko isä hylännyt äidin jos syöpä olisikin tullut äidille. Entä jos vanhempani olisivat eronneet ja jompikumpi olisi sitten sairastunut? Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja minkälaisia ratkaisuja joutuukaan tekemään. Itse koen että perhe merkitsi äidille enemmän kuin oma sen hetkinen onni. Isän kuoleman jälkeen hän tapasi leskeytyneen miehen, jonka kanssa hän on aidosti onnellinen ja rakkaus on molemmin puolista.
Tästä tarinasta tuli mieleeni, että paha sai palkkansa ja äitisi uuden onnen pahan jälkeen.
Olen joskus miettinyt, että jos mieheni sairastuisi niin hoitaisinko häntä. Tällä hetkellä tuntuu, että en sitä tekisi vaan sijoittaisin hänet johonkin hoitolaitokseen. En koe olevani hänelle enää mitään velkaa mistään.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tämä menee kirjoitti:
Ero on ainoa paras vaihtoehto.
Et tule koskaan pääsemään pettämisestä yli ja se vaikuttaa myös väkisinkin seksielämäänne ja vielä kielteisesti.
Näin se vaan on.
Jos pettää kerran niin pettää myös toisenkin kerran
Ero on kaikista huonoin vaihtoehto.
Tulet pääsemään pettämisestä yli, jos kumpikin teistä haluaa ja jaksaa tehdä töitä sen eteen.
Näin se vaan on. Lupaan sinulle sen!
Jos pettää kerran, ei välttämättä petä toista kertaa, kokemusta on!
Oletko edes lukenut ap:n viestejä? Kyllä tuossa on kyse aika paljon muustakin kuin yhdestä pikku pettämisestä, jonka jälkeen asiaa pariterapiassa yhdessä pariskuntana käsiteltäisiin. Ap:han on ihan pelkkä kynnysmatto, eikä mies ole edes halunnut muuten käsitellä pettämiskriisistä kuin ilmoittamalla että tekee mahdollisesta erosta mahdollisimman helvetillisen ja kiristää lapsilla, juristeilla ja rahalla. Sen jälkeen tietysti voi vähän ostella lahjoja, kuinka "rakastavaa". Lupaapa siinä sitten sivullisena miten se avioliitto pelastuu ja ero olisi muka huono vaihtoehto. Tässä tapauksessa ero olisi lähinnä vapautus.
Kyllä, luin siihen astiset viestit. Tämä kiristys ja muu tuli esiin myöhemmissä viesteissä. Mistäs sinäkään tiedät sen, ovatko tällaiset sanomiset miehen paniikinomainen reaktio pelastaa avioliitto, vai onko henkinen kiusaaminen jatkuvaa, päivittäistä. En ole todellakaan sitä mieltä, että ei olisi tilanteita, missä ero on ihan ok. Kyllä sellaisia tilanteita on paljon. Esim. juuri silloin jos kyseessä on fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Se mitä tällä palstalla eniten kritisoin, on se, että täällä neuvo jokaiseen asiaan on ero. Hyvin harvassa ovat ne, jotka kannustavat yrittämään yhdessä vaikeuksien yli. Juuri ne vaikeudet ja niiden yhdessä voittaminen on se, mikä liimaa ihmisiä yhteen sellaisella tavalla, mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan. Ikävä kyllä. Juuri tästä edellämainitusta syystä tässä maassa voidaan pahoin ja pahoinvointi tulee senkun lisääntymään. Ja sitten te samat (joilla on ainoastaan se yksi muna korissa) kauhistelette, kun lapset voivat pahoin, on koulukiusaamista, syrjäytymistä jne... ettekä raukat itse tajua, että te olette juuri sellaista suomea toiminnallanne itse rakentamassa. Valintojen maailma.
...mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan...
Huhhuh mitä sontaa ja sinäkö ylhäisessä yksinäisyydessäsikö olet oikea ihminen ojentamaan muita? Se ensimmäisen kiven heittäköön, joka on synnitön.
Kyllä, niin väitän, että tuolla asenteella teillä ei tule koskaan olemaan kokemusta parisuhteesta, jossa käydään läpi vaikeat asiat, joiden kautta suhde syventyy ja rakkaus muuttuu aivan eri tasolle. Sitä kautta pari vanhenee yhdessä ja on vielä vanhuksinakin rakastuneita. Väitän, että siitä teillä ei tule koskaan olemaan hajuakaan, millaista sellainen rakkaus ja yhteys on. Minä en ole ylhäisessä yksinäisyydessäni tässä asiassa, meitä on paljon muitakin. Mutta nytpä osuitkin naulan kantaan. Minä olen nimittäin nimen omaan ymmärtänyt sen, että minä en ole synnitön, jos ei puolisonikaan ole. Me kaikki teemme virheitä ja siksi parisuhteessa on aina vaikeuksia. Mutta jos vaikeuksista haluaa päästä yli, niin niistä pääsee. Siis jos kumpikin haluaa niistä päästä yli. Synnitön en totta vie ole, enkä ketään heitä kivellä. Mutta, ikävä kyllä, pelkään olevani oikeassa siinä, että teidän kaltaiset ihmiset eivät tule koskaan nauttimaan syvästä rakkaudesta, ainoastaan ihastumisesta, rakastumisesta ja himosta. Mutta et voi tietää, miltä juusto maistuu, jos et sitä ole koskaan maistanut. Soisin kyllä teidän kaikkien tietävän mitä se on, kun vaikeudet voitetaan yhdessä.
Olen kirjoittanut tähän ketjuun esimerkiksi viestit 52 ja 62 (eli vastasit viestiini vaikka en tämän osuuden eka kirjoittaja olekaan) . Toisessa näistä viesteistä kirjoitin omasta suhteestani. Meidän liitto on vahva ja on pysynytkin sellaisena, koska minä tai puolisoni emme aiheuta suruja toisillemme vaan autamme toisiamme parhaamme mukaan. Meidät on hitsannut yhteen se, että kunnioitamme ja tuemme toisiamme sen sijaan, että rikkoisimme toisiamme tai perhettämme vastaan. Kokemamme haasteet ovat tulleet suhteemme ulkopuolelta, eivät sisältä. Tällaisia ovat esimerkiksi minun toimiminen omaishoitajana syöpäsairaalle isälleni, perheenjäsenen äkillinen menetys, rahahuolet, vuosia riitaisa kuolinpesä, joka on tuhonnut toisen suvun välit kokonaan ja paljon muuta. Meidät on saanut jaksamaan nimenomaan se toiselta tuleva pyytetön auttamishalu, huolenpito, välittäminen ja rakkaus. Oma jaksaminen hädän hetkellä on nojannut juuri siihen, että me tiedämme, että toiseen voi luottaa ja toinen rakastaa, vaikka toinen olisi heikko ja rikki. Ei tarvitse hävetä, pelätä. Voin olla täysin henkisesti alasti mieheni edessä ja voin luottaa häneen, kun olen heikoimmillani. Se on minulle rakkautta ja hyvin syvää onkin.
Mitä ihmettä sinä keuhkoat sitten keskustelussa, jossa parisuhteen osapuoli nimenomaan on rikkonut toista ja perhettä vastaan? Koita nyt ymmärtää että sinun suhteesi ei ole yleispätevä muiden suhteiden analysoinnissa. Jos sulla on hyvä kumppani niin kiva, mutta kun kaikilla ei ole ja on ihan naurettavaa silloin selittää miten ero olisi pahinta mitä voi tapahtua.
Ps. Liekkö se oma suhteesikaan on oikeasti niin hyvä kuin esität, kun niin fanaattisesti tässäkin jaksat selitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuoreeks terveeks kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Havunneulanen kirjoitti:
Minusta on todella sääli se, että täällä aina lääkkeeksi kaikkeen tarjotaan avioeroa. Miehesi selvästi rakastaa sinua ja on halunnut pyytää anteeksi ja parantaa suhteenne. Miksi sinä siis haluaisit romuttaa omasi ja ennen kaikkea lastesi turvallisen elämän sen takia, että olet niin itsekäs, ettet suostu antamaan anteeksi. Voin kertoa sinulle, mikä on tulevaisuutesi, jos et itse pysty käsittelemään tilannetta ja antamaan anteeksi. Jäitpä liittoon tai et, sinun on käsiteltävä ja annettava anteeksi, muuten sinusta tulee katkera vanha ryppynaamainen akka. Ja sitten olet täällä suosittelemassa eroa kaikille muillekkin, kun haluat, että muillakin on yhtä paha olo kuin sinulla. Ole suoraselkäinen nainen ja raahaa se miehesi sinne parisuhdeterapiaan ja selvittäkää asianne. Jos miehesi on elänyt neljä vuotta jo pettämättä uudestaan ja selvästi haluaa hyvitellä sinulle asiaa ja rakastaa sinua, niin anna perheellenne mahdollisuus. Tällä palstalla saat ihan oikeasti väärän kuvan ihmiselämästä. Täällä kaikille suositellaan eroamista parhaana vaihtoehtona. Sitä se ei kuitenkaan ole. Se lisää pahoinvointia koko ajan maassamme. Oikeasti on olemassa paljon ja oikeasti PALJON myös onnellisia kohtaloita, joissa vaikeudet on voitettu ja löydetty rakkauskin uudestaan. Se tosin vaatii epäitsekkyyttä. Valinta on sinun, haluatko olla itsekäs ja viettää loppuelämäsi niin, että sielusi liukuu hiljaa kuolemaan, vai yritätkö olla epäitsekäs ja antaa mahdollisuuden oikealle onnelle. Valinta on sinun! Mieti tarkkaan!
Mies haluaa vaan säilyttää kulissit ja saavutetut edut, rakkaudesta tuossa ei ole kysymys. Itse en pystyisi elämään itseni kanssa jos jäisin liittoon vääristä eli materiaalisista syistä. Sinä olet täällä syyllistämässä naista joka selkeäsi tuossa sanoi ettei ole onnellinen. Miksi sen petetyn pitää antaa anteeksi? Jos ei ole onnellinen ei ole syytä jatkaa liittoa. Veikkaan että AP kuitenkin jää liittoon kulissien ja elintason takia. Minä en voisi olla liitossa ihmisen kanssa johon en luota. Se liittoon jääminen lisää pahoinvointia ja antaa miehelle signaalin että pettäminen on ok. Ei hvetti soikoon ole!
Anteeksi pitää antaa ennenkaikkea itsensä takia. Kuten sanoin, jos et anna anteeksi, sinusta tulee vähitellen hapan vanha kurppa, joka on kaikille onnellisille kateellinen ja haluaa vain myrkyttää myös toisten elämän. Tiedän, sillä kokemusta on, sekä anteeksiantamattomuudesta, että anteeksiantamisesta. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että anteeksiantamisessa on todella uskomaton voima. En missään tapauksessa väitä, että se olisi helppoa. Ei, sitä se ei välttämättä todellakaan ole ja sen eteen täytyy joskus tehdä todella töitä ja se kestää pitkään. Mutta lopussa kiitos seisoo!
Sä et tajua tästä tapauksesta oikeasti mitään. Minä jätin pettäjämieheni ja olen nykyisin onnellisesti uudessa liitossa. En lähde avaamaan tässä omaa tapaustani, kerron vain että toisen osapuolen teot todellakin oikeuttivat minut lähtemään. On vain yksi elämä eikä sitä pidä uhrata huonossa liitossa, ei siitä mitään palkintoa tule.Marttyyrin kruunu ei paljon lohduta vanhainkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Pettäminen on aina väärin. Silti minäkin olen sitä mieltä, että avioliiton ei tarvitse kaatua siihen. Sille ei voi mitään, jos ei enää rakasta. Mutta jos rakastaa, niin avioliiton voi myös pelastaa pettämisen jälkeen jos MOLEMMAT sitä haluavat.
Ajattelen, että avioliitossa on niin paljon muutakin kuin seksi. En itsekään jaksaisi ymmärtää sarjapettäjää, mutta yksittäisen harha-askeleen tai pitkässä suhteessa toiseen hullaantumisen voisin jollain tasolla ymmärtää. Lasten vuoksi en luovuttaisi kovin helposti. Ilman lapsia taas tilanne voisi olla eri.
Tuo uhkailu sen sijaan olisi mulle pahempi asia. Luottamus murenisi täysin. Jäisin liittoon kunnes lapset olisivat niin isoja että saisivat itse päättää tai aikuisia. Sanoisin miehelle suoraan, etten rakasta häntä enää, jos näin olisi. Kertoisin myös syyn.
Me ihmiset olemme niin erilaisia. Toiset ovat paljon mustavalkoisempia näissä asioissa kuin toiset. Vain itse tiedät, mitä haluat tehdä ja sen mukaan kannattaa toimia.
Kun luottamus on mennyt niin ei voi tietää haluavatko molemmat enää tätä liittoa ja jos haluavat niin miksi. Kun mieheni nykyään sanoo rakastavansa minua niin en enää usko sitä. Se tuntuu sanahelinältä, aivan kuin sanoisi "hyvää huomenta". Tai kun mieheni puhuu yhteisistä eläkesuunnitelmista niin en halua keskustella niistä, koska nykytilanteessa en voi luottaa siihen, että olisimme naimisissa enää eläkkeellä. En siis enää luota häneen.
Ja mistä tiedän enää loppujen lopuksi oliko kyseessä yksi "hairahdus". Onhan hän saattanut pettää aiemmin sekä myös tunnustamansa pettämisen jälkeen, mutta ei ole jäänyt kiinni. Mistä sitä enää tietää, kyllähän niitä mahdollisuuksia on jos vain haluaa pettää. Aina voi käydä ruokatunnilla ilotytön luona tai hakea seuraa netin seuranhakupalstoilta puolison selän takana. Kyse on mielestäni halusta olla uskollinen ja rehellinen.
Sisälläni tunnen, että en halua enää edes yrittää. En halua edes yrittää antaa anteeksi. En halua edes yritää tehdä miehen hyväksi mitään hyvää ja kivaa. En halua ottaa riskiä, että mieheni pettää uudelleen ja tuhoaa minut henkisesti kokonaan. Mielestäni olen itkenyt hänen vuokseenjo tarpeeksi. Eli eiköhän tämä liitto jossain vaiheessa pääty. En vain haluaisi luopua lapsista.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu, että täälä keskustelussa on yksi tai muutama tyyppi, jotka puoltavat eroa omien kokemustensa perusteella ihan fanaattisesti. Siis kuulostaa, että ovat jättäneet miehensä, huomanneet lopulta et kaksin olikin parempi, katuvat vaan eivät ylpeydeltään sitä halua myöntää ja siksi toivovat kanssasisarilleen samaa kohtaloa. Huom minä tulkitsin näin jotkut kommentit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tämä menee kirjoitti:
Ero on ainoa paras vaihtoehto.
Et tule koskaan pääsemään pettämisestä yli ja se vaikuttaa myös väkisinkin seksielämäänne ja vielä kielteisesti.
Näin se vaan on.
Jos pettää kerran niin pettää myös toisenkin kerran
Ero on kaikista huonoin vaihtoehto.
Tulet pääsemään pettämisestä yli, jos kumpikin teistä haluaa ja jaksaa tehdä töitä sen eteen.
Näin se vaan on. Lupaan sinulle sen!
Jos pettää kerran, ei välttämättä petä toista kertaa, kokemusta on!
Oletko edes lukenut ap:n viestejä? Kyllä tuossa on kyse aika paljon muustakin kuin yhdestä pikku pettämisestä, jonka jälkeen asiaa pariterapiassa yhdessä pariskuntana käsiteltäisiin. Ap:han on ihan pelkkä kynnysmatto, eikä mies ole edes halunnut muuten käsitellä pettämiskriisistä kuin ilmoittamalla että tekee mahdollisesta erosta mahdollisimman helvetillisen ja kiristää lapsilla, juristeilla ja rahalla. Sen jälkeen tietysti voi vähän ostella lahjoja, kuinka "rakastavaa". Lupaapa siinä sitten sivullisena miten se avioliitto pelastuu ja ero olisi muka huono vaihtoehto. Tässä tapauksessa ero olisi lähinnä vapautus.
Kyllä, luin siihen astiset viestit. Tämä kiristys ja muu tuli esiin myöhemmissä viesteissä. Mistäs sinäkään tiedät sen, ovatko tällaiset sanomiset miehen paniikinomainen reaktio pelastaa avioliitto, vai onko henkinen kiusaaminen jatkuvaa, päivittäistä. En ole todellakaan sitä mieltä, että ei olisi tilanteita, missä ero on ihan ok. Kyllä sellaisia tilanteita on paljon. Esim. juuri silloin jos kyseessä on fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Se mitä tällä palstalla eniten kritisoin, on se, että täällä neuvo jokaiseen asiaan on ero. Hyvin harvassa ovat ne, jotka kannustavat yrittämään yhdessä vaikeuksien yli. Juuri ne vaikeudet ja niiden yhdessä voittaminen on se, mikä liimaa ihmisiä yhteen sellaisella tavalla, mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan. Ikävä kyllä. Juuri tästä edellämainitusta syystä tässä maassa voidaan pahoin ja pahoinvointi tulee senkun lisääntymään. Ja sitten te samat (joilla on ainoastaan se yksi muna korissa) kauhistelette, kun lapset voivat pahoin, on koulukiusaamista, syrjäytymistä jne... ettekä raukat itse tajua, että te olette juuri sellaista suomea toiminnallanne itse rakentamassa. Valintojen maailma.
...mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan...
Huhhuh mitä sontaa ja sinäkö ylhäisessä yksinäisyydessäsikö olet oikea ihminen ojentamaan muita? Se ensimmäisen kiven heittäköön, joka on synnitön.
Kyllä, niin väitän, että tuolla asenteella teillä ei tule koskaan olemaan kokemusta parisuhteesta, jossa käydään läpi vaikeat asiat, joiden kautta suhde syventyy ja rakkaus muuttuu aivan eri tasolle. Sitä kautta pari vanhenee yhdessä ja on vielä vanhuksinakin rakastuneita. Väitän, että siitä teillä ei tule koskaan olemaan hajuakaan, millaista sellainen rakkaus ja yhteys on. Minä en ole ylhäisessä yksinäisyydessäni tässä asiassa, meitä on paljon muitakin. Mutta nytpä osuitkin naulan kantaan. Minä olen nimittäin nimen omaan ymmärtänyt sen, että minä en ole synnitön, jos ei puolisonikaan ole. Me kaikki teemme virheitä ja siksi parisuhteessa on aina vaikeuksia. Mutta jos vaikeuksista haluaa päästä yli, niin niistä pääsee. Siis jos kumpikin haluaa niistä päästä yli. Synnitön en totta vie ole, enkä ketään heitä kivellä. Mutta, ikävä kyllä, pelkään olevani oikeassa siinä, että teidän kaltaiset ihmiset eivät tule koskaan nauttimaan syvästä rakkaudesta, ainoastaan ihastumisesta, rakastumisesta ja himosta. Mutta et voi tietää, miltä juusto maistuu, jos et sitä ole koskaan maistanut. Soisin kyllä teidän kaikkien tietävän mitä se on, kun vaikeudet voitetaan yhdessä.
Olen kirjoittanut tähän ketjuun esimerkiksi viestit 52 ja 62 (eli vastasit viestiini vaikka en tämän osuuden eka kirjoittaja olekaan) . Toisessa näistä viesteistä kirjoitin omasta suhteestani. Meidän liitto on vahva ja on pysynytkin sellaisena, koska minä tai puolisoni emme aiheuta suruja toisillemme vaan autamme toisiamme parhaamme mukaan. Meidät on hitsannut yhteen se, että kunnioitamme ja tuemme toisiamme sen sijaan, että rikkoisimme toisiamme tai perhettämme vastaan. Kokemamme haasteet ovat tulleet suhteemme ulkopuolelta, eivät sisältä. Tällaisia ovat esimerkiksi minun toimiminen omaishoitajana syöpäsairaalle isälleni, perheenjäsenen äkillinen menetys, rahahuolet, vuosia riitaisa kuolinpesä, joka on tuhonnut toisen suvun välit kokonaan ja paljon muuta. Meidät on saanut jaksamaan nimenomaan se toiselta tuleva pyytetön auttamishalu, huolenpito, välittäminen ja rakkaus. Oma jaksaminen hädän hetkellä on nojannut juuri siihen, että me tiedämme, että toiseen voi luottaa ja toinen rakastaa, vaikka toinen olisi heikko ja rikki. Ei tarvitse hävetä, pelätä. Voin olla täysin henkisesti alasti mieheni edessä ja voin luottaa häneen, kun olen heikoimmillani. Se on minulle rakkautta ja hyvin syvää onkin.
Mitä ihmettä sinä keuhkoat sitten keskustelussa, jossa parisuhteen osapuoli nimenomaan on rikkonut toista ja perhettä vastaan? Koita nyt ymmärtää että sinun suhteesi ei ole yleispätevä muiden suhteiden analysoinnissa. Jos sulla on hyvä kumppani niin kiva, mutta kun kaikilla ei ole ja on ihan naurettavaa silloin selittää miten ero olisi pahinta mitä voi tapahtua.
Ps. Liekkö se oma suhteesikaan on oikeasti niin hyvä kuin esität, kun niin fanaattisesti tässäkin jaksat selitellä.
Herttileijaa, kun minä olen vastannut esimerkiksi sille ihmiselle, joka kirjoitti ehdottomasta rakkaudesta, joka antaa pettämisenkin anteeksi. Minun mielestäni sellaista kuin ehdoton rakkaus ei ole. Sen takia olen alleviivannut, että pettäminen on toisen luottamuksen pettämistä yhdellä pahimmista tavoista ja itse en sellaisessa suhteessa jatkaisi! Hengitä syvään ja lue niitä mun viestejä uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tämä menee kirjoitti:
Ero on ainoa paras vaihtoehto.
Et tule koskaan pääsemään pettämisestä yli ja se vaikuttaa myös väkisinkin seksielämäänne ja vielä kielteisesti.
Näin se vaan on.
Jos pettää kerran niin pettää myös toisenkin kerran
Ero on kaikista huonoin vaihtoehto.
Tulet pääsemään pettämisestä yli, jos kumpikin teistä haluaa ja jaksaa tehdä töitä sen eteen.
Näin se vaan on. Lupaan sinulle sen!
Jos pettää kerran, ei välttämättä petä toista kertaa, kokemusta on!
Oletko edes lukenut ap:n viestejä? Kyllä tuossa on kyse aika paljon muustakin kuin yhdestä pikku pettämisestä, jonka jälkeen asiaa pariterapiassa yhdessä pariskuntana käsiteltäisiin. Ap:han on ihan pelkkä kynnysmatto, eikä mies ole edes halunnut muuten käsitellä pettämiskriisistä kuin ilmoittamalla että tekee mahdollisesta erosta mahdollisimman helvetillisen ja kiristää lapsilla, juristeilla ja rahalla. Sen jälkeen tietysti voi vähän ostella lahjoja, kuinka "rakastavaa". Lupaapa siinä sitten sivullisena miten se avioliitto pelastuu ja ero olisi muka huono vaihtoehto. Tässä tapauksessa ero olisi lähinnä vapautus.
Kyllä, luin siihen astiset viestit. Tämä kiristys ja muu tuli esiin myöhemmissä viesteissä. Mistäs sinäkään tiedät sen, ovatko tällaiset sanomiset miehen paniikinomainen reaktio pelastaa avioliitto, vai onko henkinen kiusaaminen jatkuvaa, päivittäistä. En ole todellakaan sitä mieltä, että ei olisi tilanteita, missä ero on ihan ok. Kyllä sellaisia tilanteita on paljon. Esim. juuri silloin jos kyseessä on fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Se mitä tällä palstalla eniten kritisoin, on se, että täällä neuvo jokaiseen asiaan on ero. Hyvin harvassa ovat ne, jotka kannustavat yrittämään yhdessä vaikeuksien yli. Juuri ne vaikeudet ja niiden yhdessä voittaminen on se, mikä liimaa ihmisiä yhteen sellaisella tavalla, mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan. Ikävä kyllä. Juuri tästä edellämainitusta syystä tässä maassa voidaan pahoin ja pahoinvointi tulee senkun lisääntymään. Ja sitten te samat (joilla on ainoastaan se yksi muna korissa) kauhistelette, kun lapset voivat pahoin, on koulukiusaamista, syrjäytymistä jne... ettekä raukat itse tajua, että te olette juuri sellaista suomea toiminnallanne itse rakentamassa. Valintojen maailma.
...mistä teillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan hajuakaan...
Huhhuh mitä sontaa ja sinäkö ylhäisessä yksinäisyydessäsikö olet oikea ihminen ojentamaan muita? Se ensimmäisen kiven heittäköön, joka on synnitön.
Kyllä, niin väitän, että tuolla asenteella teillä ei tule koskaan olemaan kokemusta parisuhteesta, jossa käydään läpi vaikeat asiat, joiden kautta suhde syventyy ja rakkaus muuttuu aivan eri tasolle. Sitä kautta pari vanhenee yhdessä ja on vielä vanhuksinakin rakastuneita. Väitän, että siitä teillä ei tule koskaan olemaan hajuakaan, millaista sellainen rakkaus ja yhteys on. Minä en ole ylhäisessä yksinäisyydessäni tässä asiassa, meitä on paljon muitakin. Mutta nytpä osuitkin naulan kantaan. Minä olen nimittäin nimen omaan ymmärtänyt sen, että minä en ole synnitön, jos ei puolisonikaan ole. Me kaikki teemme virheitä ja siksi parisuhteessa on aina vaikeuksia. Mutta jos vaikeuksista haluaa päästä yli, niin niistä pääsee. Siis jos kumpikin haluaa niistä päästä yli. Synnitön en totta vie ole, enkä ketään heitä kivellä. Mutta, ikävä kyllä, pelkään olevani oikeassa siinä, että teidän kaltaiset ihmiset eivät tule koskaan nauttimaan syvästä rakkaudesta, ainoastaan ihastumisesta, rakastumisesta ja himosta. Mutta et voi tietää, miltä juusto maistuu, jos et sitä ole koskaan maistanut. Soisin kyllä teidän kaikkien tietävän mitä se on, kun vaikeudet voitetaan yhdessä.
Olen kirjoittanut tähän ketjuun esimerkiksi viestit 52 ja 62 (eli vastasit viestiini vaikka en tämän osuuden eka kirjoittaja olekaan) . Toisessa näistä viesteistä kirjoitin omasta suhteestani. Meidän liitto on vahva ja on pysynytkin sellaisena, koska minä tai puolisoni emme aiheuta suruja toisillemme vaan autamme toisiamme parhaamme mukaan. Meidät on hitsannut yhteen se, että kunnioitamme ja tuemme toisiamme sen sijaan, että rikkoisimme toisiamme tai perhettämme vastaan. Kokemamme haasteet ovat tulleet suhteemme ulkopuolelta, eivät sisältä. Tällaisia ovat esimerkiksi minun toimiminen omaishoitajana syöpäsairaalle isälleni, perheenjäsenen äkillinen menetys, rahahuolet, vuosia riitaisa kuolinpesä, joka on tuhonnut toisen suvun välit kokonaan ja paljon muuta. Meidät on saanut jaksamaan nimenomaan se toiselta tuleva pyytetön auttamishalu, huolenpito, välittäminen ja rakkaus. Oma jaksaminen hädän hetkellä on nojannut juuri siihen, että me tiedämme, että toiseen voi luottaa ja toinen rakastaa, vaikka toinen olisi heikko ja rikki. Ei tarvitse hävetä, pelätä. Voin olla täysin henkisesti alasti mieheni edessä ja voin luottaa häneen, kun olen heikoimmillani. Se on minulle rakkautta ja hyvin syvää onkin.
Voisitko tajuta että sinun tilanteesi on sinun tilanteesi eikä kenenkään muun? Parisuhteen pelastamiseen tarvitaan kaksi. APn mies kiristää ja uhkailee eikä se ole rakkautta vaan omistushalua joten mene muualle saarnaamaan.Pakolla ei toista saa rakastamaan.Että mua ärsyttää sun kaltaiset viisastelijat.
Vastasitko väärälle? Kirjoitin jo vastauksen yhdelle hermonsa menettäneelle eli viestin 76. En todellakaan ole sitä mieltä, että petetyn kannattaa jatkaa suhdetta etenkään tässä ap:n tilanteessa!
AP, mitäpä jos pettäisit miestäsi itse. Oikeasti, kun kokisit saman tilanteen hänen kannaltaan, saattaisit huomata ettei pettämisen tarvitse olla niin iso juttu. Se voi auttaa sinua pääsemään yli.
Vierailija kirjoitti:
AP, mitäpä jos pettäisit miestäsi itse. Oikeasti, kun kokisit saman tilanteen hänen kannaltaan, saattaisit huomata ettei pettämisen tarvitse olla niin iso juttu. Se voi auttaa sinua pääsemään yli.
En halua pettä. Ei minulla edes ole ketään kenen kanssa pettäisin.
Minusta siihen tarvitaan tunnetta eli en halua mennä sänkyyn kenenkään baaritutun kanssa. Tuntuu täysin mahdottomalta, että menisin baariin, juttelisin jonkun tuntemattoman miehen kanssa tunnin ja sen jälkeen kävisin vetäisemässä sen kanssa jonkun vartin setin. Eihän siinä ole tunnetta mukana. Eikä tuntematon tiedä mistä pidän. Tuttavapiirissänikään ei ole ketään miellyttävää ja vapaata miestä pettämiseen. Ja varattuihin en koske. Olenko outo?
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP, mitäpä jos pettäisit miestäsi itse. Oikeasti, kun kokisit saman tilanteen hänen kannaltaan, saattaisit huomata ettei pettämisen tarvitse olla niin iso juttu. Se voi auttaa sinua pääsemään yli.
En halua pettä. Ei minulla edes ole ketään kenen kanssa pettäisin.
Minusta siihen tarvitaan tunnetta eli en halua mennä sänkyyn kenenkään baaritutun kanssa. Tuntuu täysin mahdottomalta, että menisin baariin, juttelisin jonkun tuntemattoman miehen kanssa tunnin ja sen jälkeen kävisin vetäisemässä sen kanssa jonkun vartin setin. Eihän siinä ole tunnetta mukana. Eikä tuntematon tiedä mistä pidän. Tuttavapiirissänikään ei ole ketään miellyttävää ja vapaata miestä pettämiseen. Ja varattuihin en koske. Olenko outo?
AP
Kuinka nopeasti kykenit harrastamaan seksiä miehesi kanssa, kun pettäminen oli tullut tietoosi? Palautuiko seksielämänne "normaaliksi"? Jos tarvitset tunnetta aktiin, niin kuinka se onnistuu ihmisen kanssa, joka on pettänyt luottamuksesi?
Mitä sitten jos isä tulee hakemaan lapsia uimaan? Sitten lapset menee ja palaa takaisin uituaan. Kyllä teini-ikäiset on sen verran itsenäisesti ajattelevia yleensä, ettei isä pysty erottamaan heitä äidistään.