Oletteko te muut palstalaiset ihan oikeasti kotoisin noin köyhistä oloista?

Nro 38 kertoo vielä, että oli 19v ensimmäisen kerran lentokoneessa, eikä ole vielä koskaan ollut vanhempiensa kanssa lentomatkalla. Erikseen on kyllä matkusteltu 90-2000-luvuilla, paljonkin, kaukomatkoja mukaan lukien. Köyhiä me ei oltu, ei vaan kuulunut tyyliin lapsuudessani. Pihejä 40-luvulla syntyneet vanhempani on aina olleet ja esim oma mökki on edelleen sähkötön ja ilman juoksevaa vettä. 

Kuitenkin vanhempani mm. säästivät kaikille kolmelle lapselleen osakesalkun. 

Olen kasvanut pienellä paikkakunnalla, missä ei edes ollut ruokaravintoloita, eka pizzeria taisi tulla 80-luvun puolivälissä. Vaatekauppoja ei juurikaan ollut, piti mennä sadan kilsan päähän toiseen kaupunkiin vaateostoksille. Maailma oli paljon "isompi" silkloin 70-luvulla, ei kaikki muotivirtaukset ikinä edes ehtineet jonnekin haja-asutusalueelle.

Aloittaja on niitä ihmisiä, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa. Liekö elämä hänellä ollut sitten sen onnellisempaa kuin meillä köyhissä oloissa kasvaneilla. Itsellä oli ainakin onnellinen lapsuus (60-luku) ja hyvä koti, vaikka rikkauksia ei ollutkaan. Vanhemmat eivät juoneet, polttaneet eivätkä kiroilleet. Maalaislapsena kaveritkin olivat samantyyppisistä oloista. Yhden "rikkaan" tytön muistan luokaltani: hänellä oli aina taskurahaa ja koulun jälkeen hän meni kylän ainoalle kioskille ja osti jäätelöä ja limsaa. Katsoimme lähes kuolaten häntä, kun hän imeä lutkutti jäätelöpuikkoaan ja sanoi meille: "Pyytäkää tekin kotoanne rahaa, että voitte ostaa tätä!" Oikeastaan inhosin häntä. Kun taas luokallani oli tyttö, jolla oli resuiset vaatteet ja hän oli hyvin heikoista oloista; häntä kohtaan tunsin aina sympatiaa ja koetin auttaa häntä kaikessa.

Ap tässä. Luin mielenkiinnolla koko ketjun ja pakko sanoa, että olen todella hämmästynyt tämän palstan demografiasta! Ilmeisesti varattomista oloista olevat ihmiset tykkäävät palstailusta, koska teitä on täällä niin paljon!

Anteeksi vaan, mutta teidän elämänhistorianne ja -kokemuksenne eivät mitenkään vastaa omiani ja sukulaisteni sekä ystävieni kokemuksia. Kuvailemaanne kurjuuteen en ole törmännyt koskaan aikaisemmin enkä missään tilanteessa.

Taidankin ryhtyä seuraamaan palstaa ahkerammin, onhan tämä aivan poikkeuksellista!

Tavallaan mä ymmärrän ap:n kuplaa. Itse elin samanlaisessa kuplassa pitkään, mutta toiselta kantilta. Mä tajusin vasta jatko-opiskeluissa, että jollain on ihan oikeasti ollut rikas lapsuus. Että ne ovat matkustelleet, käyneet ravintoloissa, saaneet paljon leluja, asuneet valkotiilisissä taloissa ja harrastaneet jotain niinkin hienoa kuin laskettelu. Mä olen kotoisin melko pieneltä paikkakunnalta, jossa luokkaerot vielä 90-luvun alussakin oli suuria. Ei meille duunarin lapsille tullut mieleenkään mennä yleisurheilemaan samaan joukkueeseen kuin missä tehtaanjohtajien lapset olivat. Kaupungissa oli kaksi urheiluseuraa, toinen ns. punainen seura ja toinen valkoinen. Oli meidän luokalla niitä parempien perheiden lapsiakin, mutta se oli aikaa jolloin synttäreille sai kutsua kenet vaan haluaa, en minä koskaan näiden kotona siis vieraillut. Omassa kaveripiirissä kaikki eli samanlaista ns. köyhää elämää kerrostalon hiekkalaatikolla. Leluja oli vähän ja siksi oltiin lähes aina ulkona. Vasta myöhemmin kun muut nauroivat etten ole koskaan ollut lentokoneessa tai saanut uutta polkupyörää, ymmärsin ettei lapsuuteni ollut kovinkaan rikas rahallisesti mitattuna. Vanhemmat peittivät rahatilanteensa lapsilta, kun meidän asunto myyntiin, luulin että me vaan haluttiin muuttaa. Ei kukaan lapselle kertonut, että sen myy pankki.

Oon keskiluokkaisesta perheestä, lapsuuden elänyt 90 ja 00 luvuilla. Ollaan ehkä kerran pari käyty ravintolassa, ulkomailla samalla reissulla koko perhe kerran... Rahat meni viisihenkisen perheen elättämiseen ja harrastuksiin. Ei multa ainakaan puuttunut mitään, mutta ei ollut aina sitä kaikkein hienointakaan vaihtoehtoa.

Synnyin 60-luvulla, meillä oli sisarusten kanssa yhteinen joulukalenteri, suklaakalentereja tuohon aikaan ei tainnut olla taviskaupoissa. Ulkona syömässä koko perheen kanssa ei käyty, koska ravintolat eivät olleet lapsiperheille. Ulkomailla ei käyty, koska matkat Kanariallekin oli vielä aika lailla kalliita keskiluokkaiselle perheelle. Vaatteita ei ostettu, ne teetettiin ompelijalla kolme kertaa vuodessa. Äiti ei meikannut, mutta kävi kampaajalla joka toinen viikko laitattamassa hiukset kampaukseen (kaikkiin juhliin mentiin kampaajan kautta, lauantaina hiuksiin kierrettiin paplarit). Meikkiä oli huulipunan ja puuterin verran.

Omat lapset 90-luvulla on eläneet ihan toisin, joulukalentereja on ollut pahimpina vuosina 4 kpl/lapsi. On reissattu lähes jokaisella mantereella, syöty erilaisissa ravintoloissa, ostettu vaatteet merkkiputiikeista ja netistä, käyty kosmetologilla 12v iästä lähtien jne.

Maailma muuttuu sukupolvessa aika lailla. Omilla lapsilla on rahaa paljon enemmän kuin minulla aikanaan.

Provohan koko aloitus on, mutta mielenkiintoista keskustelu täällä. Monet muistelevat lapsuuttaan selkeästi kuitenkin kultareunuksin.

Ota ap huomioon että 80-luvulla elettiin hirveetä nousukautta, jolloin rahaa oli vaikka muille jakaa. Tämän seurauksena mentiinkin alas ja vauhdilla, ja 90-luvulla lapset maksoivat laman keskellä sen hinnan. Silloin on oikeasti ollut hirvittävä määrä lapsiperheitä joilla ei jouluna ollut varaa jouluruokaan, lahjoihin tai joulukalentereihin. Muistan kuinka onma äitini piti 10 mk päiväbudjettia perheen ruokkimisessa, ja silti en kokenut eläneeni kurjissa ja köyhissä oloissa. Elokuvissa käytiin kerran kolmeen vuoteen, mcdonaldsissa syömässä ehkä kerran vuodessa. Lomilla ei ollut varaa lähteä ulkomaille, eikä ollut varaa ostaa kalliita vaatteita. Näin se oli suurimmassa osassa perheistä eikä ainakaan omasta lähipiiristäni kukaan kokenut lapsuuttaan mitenkään huonoksi.

Minä synnyin -92. Joulukalenterit oli aina, mutta vaatteet suurimmaksi osin sukulaisten vanhoja. Ulkomailla olen perheen kanssa ikävuosina 0-24 käynyt kaksi kertaa, toisen 6-vuotiaana ja toisen 23-vuotiaana.

Ravintolassa (lue: hesburger) käytiin muutaman kerran vuodessa, kun lähettiin kaupunkiin kyliltä.

Parturiin pääsin ehkä kolme-neljä kertaa, muuten mummo leikkasi tukkani.

Äiti pienituloinen yh, isä pihi (mutta rakas).

Ap kuvaili 70-80 -lukujen lapsuuteni ihan nappiin. Mutta sillä erotuksella etten ollut "köyhästä" perheestä vaan keskiluokkaisesta, jossa vanhemmat halusivat opettaa lapsilleen nöyryyttä rahan suhteen, sen että raha ei kasva puussa eikä maailmassa saa aina mitä haluaa. Oppi meni hyvin perille koska pieneen mieleeni ei tulisi ikinä ihmetellä miksi joku ei matkustele ulkomailla eikä kulje Stockan vaatteissa. Ap: katso peiliin ja mieti millainen ihminen kasvoi lapsesta joka sai aina kaiken mitä halusi.

Minäkin kyllä ihmettelen, ettei ollut varaa joulukalentereihin, kun suunnilleen joka pankki ja jotkut muutkin firmat jakoivat niitä ilmaiseksi 70- ja 80-luvuilla...

No tuollaista minuun lapsuuteni oli, vaikka olenkin 90-luvun puolessa välin syntynyt. En kuitenkaan lapsena jostain syystä kokenut, että olisimme olleet köyhiä. Ajattelin, että vanhempani vain haluavat kasvattaa lapset olemaan"tuhlailematta", vaikka tosiasiassa sitä ei juuri ollut.

Köyhä lapsuus EI tarkoita huono lapsuus.

-meillä molemmat vanhemmat 70-luvulla kunnon töissä.

- matkat: 1kerran Maarianhaminaan ja 1kerran Tukholmaan

-ruoka: kaikki kerättiin metsistä ja perunat kasvatettiin kesällä itse ja niitä myös syötiin joka ikisell ruokailulla. Ruokakulut palkasta tuolloin suhteessa paljon isommat kuin nykyään (tilastollisesti) . sitä syötiin mitä tarjolla oli, eikä kukaan koskaan kysellyt mitä tekisi mieli syödä.

- 1kerran käytiin ravintolassa perheenä. Ei koskaan pikaruokapaikoissa.

- joulukalenteri oli partiolaisten - suklaakalenteri oli kallis ja epäterveellinen. Sitä ei saanut.

- vaatteet kiersivät kaikki kolme lasta ja olivat useimmiten naapurin tädin ompelemia. Kengät ostettiin täysin käytännöllisyyden ja edullisuuden mukaan, esim korkkareista turha haaveilla.

Jne jne

IKINÄ ei haettu apua mistään luukulta (eikä varmaan oltaisi saatukaan)

Nyt vanhemmilla kelvolliset eläkkeet, velaton talo ja mökki, ja kaikki lapset tulevat itsenäisesti hyvin koulutettuina toimeen.

Ja meillä oli HYVÄ lapsuus. Ja säästämisen opetan myös omille lapsilleni.

Mietepä hetki ap. kestävätkö perheesi ja esi-isäsi varallisuus ja tulot eettiset arvot, oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon jne.

Mä voin sanoa, ettei minun perheeni varallisuus kestäisi, aivan liian paljon on ollut epäoikeudenmukaisuutta, toisten hyväksikäyttöä, ympäristön saastuttamista, ahneutta ja syrjintää jne.

Ja nyt sä täällä ihmettelet silmälaput silmillä, onko ennen tosiaan Suomessa ollut köyhyyttä, puhumattakaan vielä 2000-luvulla.

Ihan tosi yllättävää että ihmiset on erilaisista oloista kotoisin. Mä olen 70-luvulla syntynyt. Vanhempani olivat huonosti koulutettuja, pienipalkkaisia duunareita. Muistan kuitenkin lapsuuteni todella onnellisena vaikka ei me käyty ulkona syömässä, osteltu limuja tai suklaakalenteita, tilattu Aku Ankkaa tms.  Yksi auto oli koska isäni tarvitsi sen työmatkoihin mutta joku halpa Toyota se oli. Tuetuilla lomilla käytiin joka toinen kesä.

Minä en näe tuossa mitään ihmettelemisen aihetta. Olen itsekin syntynyt 70-luvulla ja lapsuudenperheeni oli hyvintoimeentuleva/varakas. Aineellisesti lapsuuteni oli etuoikeutettu, ja olen tajunnut sen nuoresta alkaen. Perheeni matkusteli vuosittain ulkomailla, kävimme syömässä hyvissä ravintoloissa, meillä lapsilla oli kaikki viimeisimmät lelut ja härpäkkeet, vanhemmilla hienot autot, talomme oli iso ja meillä oli oma uima-allas, palkattu kodinhoitaja jne jne.

Ihan selvää minulle kuitenkin aina oli, ettei tuo ollut mikään "normi", vaan suurin osa ystävistäni oli kotoisin huomattavasti vaatimattomimmista oloista. Jollain tavalla perheeni varakkuus sekä tietty pröystäily myös hävetti minua. Sisarukseni eivät jakaneet tuota vaivaantumise ja häpeän tunnetta, kai minä vaan olin lapsesta asti jotenkin yhteiskunnallisesti tiedostavaa sorttia. :P (Minusta tulikin aikuisena yhteiskuntatieteilijä, sosiaalityöntekijä ja viher-vasuri...)

Mutta siis en jaa aloitelijan hämmästelyä, vaikka oma lapsuuteni oli aineellisesti yltäkylläinen. 

Olen syntynyt vuonna 1971 ja meillä oli ihan omat joulukalenterit, jossain vaiheessa suklaa- ja krääsäkalenteritkin, ei oo jääneet millään muulla lailla mieleen kuin että kalenterit oli ja molemmilla omat. Matkusteltiinkin jonkin verran, muttei tietenkään nykyisen malliin. Käytiin lähinnä Välimeren rantalomilla tai Kanarialla. Asuttiin ihan tilavasti ja vaatteet ostettiin uusina.

Ei kaikilla lapsuudenkavereillani ollut tätä tilannetta. Erityisesti matkustelu oli suht. harvinaista.

MUTTA: Se mikä minua on tällä palstalla hämmästyttänyt, ovat kertomukset siitä, kuinka edes 70-luvun lopussa/80-luvun alussa ei kotona ollut kylppäriä ollenkaan, vaan peseydyttiin pesuvadin avulla ja kerran viikossa sitten saunassa. Muutenkin ilmeisen yleisesti (palstan mukaan) vielä tuolloin oli hyvinkin yleistä asua tyyliin hella + huone -ratkaisuissa. Tämä tulee esiin aina ketjuissa, joissa käsitellään suurten ikäluokkien elämää, että nimenomaan heidän ollessa nuoria aikuisia (eli 70-luvulla) asuttiin noin eikä ollut välttämättä edes sitä vesijohtoa. Palstalaiset siis kertovat omasta lapsuudestaan suurten ikäluokkien lapsina. 

Toinen missä tämä tulee jatkuvasti ilmi, ovat peseytymisketjut: "lapsuudessani 70-luvulla käytiin kerran viikossa saunassa, suihkua ei kotona ollut." En tunne ketään, en siis yhtäkään perhettä edes maaseudulta, joilla ei olisi ollut lapsuudessani kotona juoksevaa vettä, sisävessaa ja jonkunlaista kylpemismahdollisuutta. Tämä on yllättänyt

Mä olin lapsi 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Vanhemmat eronnu, isälle jäänyt jäätävät velat laman ajoilta. Äiti elätti kahta lasta, isällä ei aina ollu varaa maksaa elareita (pulloon kyllä oli). Vaatteet ostettiin usein kirpparilta. Ei tosiaan matkusteltu ulkomailla, Tallinnassakin käytiin ekan kerran, kun mä olin muistaakseni kuudennella. Mummi maksoi mulle kuukausirahaa, jolla maksoin ratsastustuntini ja vaatteita yms. Mummi myös maksoi mut Kanarialle, kun mä olin 15, kun kaveri pyysi mukaan.

Silti mä oon sitä mieltä, että mulla oli hyvä lapsuus. Mulla on ihana äiti, joka teki mun ja veljen eteen kaikkensa, vaikka se taatusti oli raskasta. Joulukalenteri oli joka vuosi, joskus jopa kaksi. Synttäreinä ja jouluna sai lahjoja ja kakun, mä pääsin monena kesänä ratsastusleirille (mummi varmaan auttoi maksamisessa). Joskus tehtiin reissuja naapurikaupunkeihin shoppailemaan, mä sain harrastaa partiota ja pääsin leireille ja retkillekin.

Mä olen syntynyt 82, muistan, että lapsena oli joskus joku kuvakalenteri ja vähän vanhempana lapsena suklaakalenteri, jokaisella lapsella omansa. Vanhemmat oli suklaakalenteria vastaan joskus varmaan ihan jo sen takia, että ei tulisi syötyä suklaapalaa joka päivä. Koulussa oli sellainen kalenteri josta jokainen sai avata vuorollaan, siellä oli muistaakseni karkkia. Ei ollut mikään valmiskalenteri.

Silloin kun kävin lapsena äidin kanssa ostoksilla kävimme usein syömässä hampurilaisravintolassa, luulen, että Hesburgerissa (saattoi se olla mäkkikin) ja tilasin aina lastenaterian. Mä halusin joka kerta syömään sen lastenaterian sieltä, lisäksi joskus käytiin syömässä jäätelöannokset picnicissä, jos muistan oikein. Tätä tapahtui vain silloin kun olin äidin kanssa kaksin liikenteessä. En muista, että oltaisiin koko perheen kesken koskaan käyty ravintolassa. Harrastettiin jossain vaiheessa jonkin verran kotimaanmatkailua, mutta en muista muita ruokapaikkoja kuin grillit. Voi tosin olla, että monin paikoin ei ollut muuta tarjolla.

Olen käynyt lapsena keskieuroopassa perheen kesken. Vaatteita ostettiin kyllä suurin osa uutena, mutta muistan saaneeni myös sukulaisten vanhoja. Leviksiä en koskaan saanut, isä olisi ostanut mulle ne 501:set, mutta malli ei sopinut mun päälle. Housuja muistan ostaneeni jostain farkkukaupasta, olihan se Seppäläkin jo olemassa(olisko ollut kaupungin ainoa vaatekauppa, jossa oli nuorisollekin vaatteita), mutta sit ostettiin myös Aholaidalta ja niin teki moni muukin luokkakaveri. Kirpputorejakin oli, mutta eivät olleet kai niin yleisiä/suosittuja kun nykyään. Muistan lahjoittaneeni tavaraa kierrätyskeskukseen sen sijaan että olisin myynyt ne jossain. Mutta sieltä saikin valita jotain tilalle, jos sinne jotain vei, muuten tavara oli myynnissä. Sitäkään ei enää ole.

Äiti on kyllä hoitanut kauneuttaan ainakin kasvovoiteilla ja puhdistusaineilla, huulipuniakin löytyi, varmaan luomiväriäkin ja meikkivoidetta. Kyllä se kampaajallakin kävi, minäkin muistan käyneeni lapsena kampaajalla muutaman kerran vaikka välillä kotona leikattiinkin. 

Asuttiin omakotitalossa. Musta tuntuu että meillä oli aina appelsiineja. Silloin ei ollut tavallista että oltaisiin lomailtu ulkomailla joka vuosi. Muistan kuitenkin, että jotkut sukulaiset kävivät etelänlomilla vaikka me ei käyty. Joskus käytiin ruotsinlaivalla. Ollaan käyty myös lapissa.

En muista onko mistään kielikurssista koskaan ollut puhetta, olisin varmaan ollut liian arka sellaiseen. Kyllä muistan jotain ostaneeni Stockaltakin, yläasteikäisenä.

Mutta se ruoka, kyllä se aika lailla perus suomalaista arkiruokaa oli. Pitsaa joskus tehtiin. 

Muistan myös saarioisten roiskeläpät ja maksalaatikon ja pinaattiletut. Ja purkkihernarin ja pakastepinaattikeiton. Ja jotkut moniviljapuurot joita kieltäydyin syömästä. Suurin osa ruuasta oli kyllä sitä perunaa ja kastiketta. Paitsi et joskus sen jauhelihakastikkeen kanssa oli pastaa. Oli myös broilerinkoipia. Makaronilaatikkoa. Jouluisin on aina ollut joululaatikoita ja kinkkua ja suklaata ja lahjoja ja aito joulukuusi.

Mun mielestä me oltiin aika keskivertoperhe.