Lue keskustelun säännöt.
Ero tulossa. Pienin lapsi vähän alle 2v. Mies haluaa viikko/viikko-systeemiä.
29.11.2016 |
Minä en halua tätä pienimmän kohdalla. Isommat voivat halutessaan tähän lähteä. Mitä mahdollisuuksia mulla on päättää tästä asiasta?
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen parasta ajatellen, kaikki lapset isälle ja viikonlopputapaamiset äidille. Äiti maksaa sitten elareita lasten isälle.
Ai miksei muka käy?
Luitko mitä ap kirjoitti aiemmin? On hoitanut lapsen asiat yksinään. Hoitaa varmaan jatkossakin parhaiten jos isää ei ole kiinnostanut.
Miksi se on niin, että usein ajatellaan että isän "täytyy saada mahdollisuus" jos ei ole eroonkaan mennessä kiinnostanut, voisi olla että eroa ei edes tulisi jos olisi alun perin hoitanut asiat eri tavalla? Mitä pyhimyksiä ne isät on? Olisiko tuo em. kirjoittamasi mielestäsi tosiaan lapsen edun mukaista?
Tuntuu että näissä asioissa ei ymmärretä että asiat täytyy hoitaa niin että lapsen etu on numero 1 sitten vasta ne vanhemman oikeudet.
On varmaan johtunut siitä, että ap ei ole antanut isälle tilaisuutta hoitaa lapsiaan.
Monet äidit valitettavasti kuvittelevat, että isästä ei ole lapsia hoitamaan ihan vain sen takia, että äiti on ollut ensin äitiyslomalla ja sen jälkeen vanhempainvapaalla ja sen jälkeen vuosikaudet kotihoidon tuella lasten kanssa ja tottunut hoitamaan arkiset askareet. Isälle ei ole tässä annettu mahdollisuutta, koska äidit jyräävät isät pois arkikuvioista ja tekevät isästä vain leiväntuojan.
Mutta miksi ihmeessä isä ei oppisi noita asioita - samoin kuin ruuanlaittoa ja harrastuksiin viemistä ja kouluasioiden hoitamista - ihan samoin kuin äitikin? Alusta alkaen se äitikin on ne asiat opetellut, eivät ne tule keneltäkään myötäsyntyisesti.
Mistäs tiedät kuinka paljon ap on yrittänyt? Ikävä kyllä on paljon miehiä joita ei vaan kiinnosta. Niinhän ap kertoi että mies haluaa mennä baariin kun haluaa ja olla vapaa poikamies. Onko se sinuta oikea tapa toimia? Ikäväm kyllä olen aika varma että monilta eroilta vältyttäsiin jos mies havahtuisi ottamaan vastuuta jo ennen eroa, kuten esim ap:n mies. Miksi on baareillut perheellisenä eikä viettänyt aikaa perheensä ja lastensa kanssa jo alunperin? Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa voi yhtäkkiä alkaa leikkimään isää ja vaatia vuoroviikkosysteemiä kun on vuosia käytännössä toiminut toisin?
Aika harvassa ovat äidit jotka toimivat kuten ap:n mies ja aika usein saa ap:n tapaisia tarinoita kuulla.
Itseä ottaa päähän tuo isyyden mystifiointi joka alkaa kun mies huomaa että on vaarassa jäädä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on se omakohtainen kokemus, että jos vasta erotessa havahtuu huolehtimaan lasten asioista, se on hieman myöhäistä. Exäni ei ainakaan siinä onnistunut. Hänelläkin oli se motiivi vuoroviikkosysteemiin, että ei tarvitsisi maksaa elareita. Mutta ei se arjen hoitaminen häneltä sujunut. Lasten hammaslääkärit ja neuvolat ja kaikki unohtuivat, jos niitä sattui hänen viikoilleen ja minä sitten niitä sain paikkailla. Lasten vaatteita ja muita tavaroita katosi, minä jouduin ostamaan uudet. Harrastuksiin ei halunnut viedä "kun on niin pitkä matka". Jos lapset sairastuivat, ne tuotiin minun luokseni sairastamaan (no ei siinä mitään, mutta kertoo arjesta selviytymisen kyvyistä). Tuli kalliiksikin, koska ex ei maksanut elareita ja minä taas maksoin aivan kaiken paitsi ruuat hänen viikoillaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen parasta ajatellen, kaikki lapset isälle ja viikonlopputapaamiset äidille. Äiti maksaa sitten elareita lasten isälle.
Ai miksei muka käy?
Koska tuo olisi rankkaa henkistä väkivaltaa 1-vuotiasta, joka on ollut lähes 100% äidin hoivissa, kohtaan. Täysin riippumatta mistään sukupuolien sodasta, rahoista ym. Jos isä olisi ollut päävastuussa lapsesta, ajattelisin samalla tavalla isän ja lapsen erottamisesta (isompien kohdalla asia ei ole aivan yhtä dramaattinen).
Vierailija kirjoitti:
Miehet ei todellakaan hallitse arjen pyöritystä yksin. Eivät hahmota kokonaisuutta, eivätkä osaa ennakoida mitään. Päiväkotiin puetaan ne vaatteet, mitä eteisessä tulee ekana vastaan, säätilaa katsomatta, ja "mitäs me tänään syötäisiin" miettiminen alkaa sillä hetkellä, kun lapsi kiljuu naama punaisena ruokaa. "No oisko se sitten puuropäivä taas"?
sitten ihmetellään, kun lapset riehuu ja tappelee sohvalla, kun isi istuu itse koneella ja olettaa lasten hoitavan itse itsensä. Tai sitten vaan tv päälle tai tabletti kouraan, kyllähän ne lapset niinkin kasvaa .
Ja elatusmaksuja ei sitten tarvitse maksaa, kun on "laatuaikaa" isin luona joka toinen viikko.
Sitten jos isillä sattuu olemaan jo uusi naisystävä, niin eiköhän ne lapset istuteta tekniikan pariin vähän enemmänkin niin saa isi vähän "omaa aikaa" silläkin viikolla.
Tikahdu miesvihaasi.
Hyvin hoituu arjen pyöritys mieheltäkin yksin, paremmin kuin monilla palstamammoilla siitä päätellen ettei metatyötkään juuri rasita. Ei se vaadi muuta kuin hieman paneutumista arjen organisointiin ja sen jälkeen hommat rullaa lähes omalla painollaan.
T: Yh-isukki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole mitään matkalaukkuja. Lastenvalvojalle aika. Isompia ei eroteta pienemmistä, vaan kaikki käyvät yhdessä tapaamisissa. Lapsille mahdollisimman vakaa arki. Lisäksi pitää ottaa huomioon, että isommille lapsille myös kaverit on tärkeitä.
Parempi olisi vaikka pari viikonloppua kuukaudesta ja arki-tapaaminen esim. ti-ke tai ke-to vaikka joka toinen tai joka viikko.Meillä on noin ex:n kanssa, nuorin oli erotessa 5 v. Ex:llä oli kaksvuorotyö. Nykyisin on säännöllinen työ, ja lapset jo yli 12 v ja osaavat kulkea julkisilla. Käyvät isällä, milloin tahtovat.
Sopisiko sulle, että näet lapsiasi pari viikonloppua kuukaudesta + arkitapaaminen joka toinen viikko
Kyllä sopisi, jos se olisi ollut lasteni etu. (Vanhin lapsemme on ADHD. Hän oli erityisluokalla eron aikaan. Kaikki siirtymätilanteet hankalia. Isällä kaksivuorotyö. Minulla päivätyö. Päättele siitä mikä oli lasten etu.)
Lasten etu aina aikuisten edun edelle! Ei minä-sinä-ajattelua! 2 -vuotiaan etu ratkaisee muidenkin lasten edun. Lapsia ei saa erottaa viikoksi toisistaan. Olen nähnyt sellaisen eron, missä isi otti vanhemman lapsen ja äiti nuoremman, ja vain joka toinen viikonloppu tapasivat ja siitä ei tullut viimetulemana kuin helvetisti terapiakäyntejä. Erotkoot aikuiset, mutta lapsia ei eroteta toisistaan kuin tavaroita.
Niin ja ilmeisesti sinä olet se, joka määrittää ja sanelee sen mikä on lapsen etu = sinulle sopiva.
No. Senhän voi käydä selvittämässä oikeudessa mikä se lapsen etu on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pidä yleistää. Kaikki miehet eivät ole samanlaisia tietenkään. Jotku miehet ovat lapsen syntymästä asti hoitaneet heitä tasa-arvoisesti, tai enemmänkin jos vaimolla on ollut ura ja pitkää päivää.
Ap:n mies vaan ei ole näitä miehiä, ja ap on kokenut sen omakohtaisesti. Eli ihan turha nyt tässä ketjussa sanoa, että miehetkin ovat osallistuvia isiä. Vaikka kaikki muut miehet olisikin, niin ap:n isä nyt ei satu kuulumaan siihen joukkoon. Hänen kanssaan pitää siis toimia sen mukaan, miten juuri hänen olettaa toimivan.
Jos ihminen on vuosikaudet toiminut yhdellä lailla, niin nyt yhtäkkiä pitäisi uskoa jotenkin ihmeen kautta, että hän on valaistunut ja muuttuu kuin taikaiskusta eri ihmiseksi? Ja lapsen hyvinvointi vielä pitäisi panna pantiksi siitä?
Jos joku jalkapallojoukkue on jo kymmenen vuotta pelannut kurjasti, mutta nyt he sanovat että ensi vuonna pelaavat mestareiksi, niin sen perusteella pitäisi sitten lyödä vetoa sen puolesta, ja laittaa talorahat likoon? Ei mitään järkeä, eihän? Sen sijaan nojataan vuosien kokemukseen ja arvioidaan, mikä on onnistumisen todennäköisyys. Ei kauhean vakuuttava, en löisi vetoa tämän puolesta. Jos ensi kaudella parantavat, niin voin harkita pientä vetoa, ja jos muutaman vuoden on nousuvoittoista, niin voin jopa muuttaa mieleni. Mutta kunnes on selvää näyttöä muusta, niin lähden siitä oletuksesta, että vanhalla mallilla menevät.
Hyvät ihmiset. Millä perusteilla te oikein isoja päätöksiä teette.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen parasta ajatellen, kaikki lapset isälle ja viikonlopputapaamiset äidille. Äiti maksaa sitten elareita lasten isälle.
Ai miksei muka käy?
Luitko mitä ap kirjoitti aiemmin? On hoitanut lapsen asiat yksinään. Hoitaa varmaan jatkossakin parhaiten jos isää ei ole kiinnostanut.
Miksi se on niin, että usein ajatellaan että isän "täytyy saada mahdollisuus" jos ei ole eroonkaan mennessä kiinnostanut, voisi olla että eroa ei edes tulisi jos olisi alun perin hoitanut asiat eri tavalla? Mitä pyhimyksiä ne isät on? Olisiko tuo em. kirjoittamasi mielestäsi tosiaan lapsen edun mukaista?
Tuntuu että näissä asioissa ei ymmärretä että asiat täytyy hoitaa niin että lapsen etu on numero 1 sitten vasta ne vanhemman oikeudet.
On varmaan johtunut siitä, että ap ei ole antanut isälle tilaisuutta hoitaa lapsiaan.
Monet äidit valitettavasti kuvittelevat, että isästä ei ole lapsia hoitamaan ihan vain sen takia, että äiti on ollut ensin äitiyslomalla ja sen jälkeen vanhempainvapaalla ja sen jälkeen vuosikaudet kotihoidon tuella lasten kanssa ja tottunut hoitamaan arkiset askareet. Isälle ei ole tässä annettu mahdollisuutta, koska äidit jyräävät isät pois arkikuvioista ja tekevät isästä vain leiväntuojan.
Mutta miksi ihmeessä isä ei oppisi noita asioita - samoin kuin ruuanlaittoa ja harrastuksiin viemistä ja kouluasioiden hoitamista - ihan samoin kuin äitikin? Alusta alkaen se äitikin on ne asiat opetellut, eivät ne tule keneltäkään myötäsyntyisesti.
Ihan turha kuvitella, että ap olisi vapaaehtoisesti ottanut kaiken vastuun lapsista alunperinkään. Minkä ihmeen takia kukaan haluaisi nukkua riittämättömästi vuosikausia joka yö, kun vastuun voi jakaa? Ei kukaan koti- ja lastenhoito-orjaksi halua ja sen takia varmaan on erokin tulossa.
Ap:n kuitenkin pitäisi antaa lasten isälle mahdollisuus aktiiviseen vanhemmuuteen, vaikkei heti viikko-viikko-systeemiin olisikaan järkevää siirtyä.
Mun exälle oli ainakin silmiä avaavaa, mitä on oikeasti olla yksin vastuussa lapsista. Mun vähättely pikkulapsivuosien väsymyksestäni loppui aika lailla siihen ja nyt on helpompi toimia yhteisymmärryksessä vanhempina. Kaksi tasavahvaa yhteistyökykyistä vanhempaa on lasten etu.
Kieltämättä olin kyllä vahingoniloinen, kun exä ensimmäistä kertaa joutui oksennustaudissa hoitamaan oksennustautisia lapsia. Aiemmin minä jouduin hoitamaan sairaat lapset aina, vaikka olisin ollut sairas ja mies terve. Mies sen sijaan koki oikeudekseen sairastaa (sekä krapuloida) yksin rauhassa sängyssä niin pitkään kuin halusi.
Olen ihan järkyttynyt, että olet antanut lapset toistuvasti koko viikoksi miehelle, jonka tiedät olevan useastikin krapuloissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan asiantuntija ei suosittele vuoroviikkoa ainakaan alle 3-vuotiaalle, ehkä mieluiten vasta 5-vuotiaasta ylöspäin. 1-2-vuotias on aivan liian pieni. Pysy rauhallisena ja esitä lastenvalvojalla miten laajat tapaamiset voitaisiin toteuttaa nuorimman kanssa muuten.
Keskity ap tähän äläkä välitä noista huutelijoista ketjussasi. Sinä olet tässä kohtaa oikeassa, pidä pintasi ja ummista korvasi miehen manipuloinnilta.
Hyvin se menee. Vuoden päästä tästä olet helpottunut nainen, ja voit alkaa toipumisen tuosta parisuhteesta. Löydät uusia voimavaroja. Minä ainakin huomasin, että rahat riittivät, aikaa riitti, oli siistimpää, remontit tapahtuivat kun piti, kun en palvellut lasten lisäksi miehenkin tarpeita ja mielialoja, ja kustantanut ja mahdollistanut hänen hummaamistaan.
Pidä pintasi ja malttisi, ja selviät siitä.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ei todellakaan hallitse arjen pyöritystä yksin. Eivät hahmota kokonaisuutta, eivätkä osaa ennakoida mitään. Päiväkotiin puetaan ne vaatteet, mitä eteisessä tulee ekana vastaan, säätilaa katsomatta, ja "mitäs me tänään syötäisiin" miettiminen alkaa sillä hetkellä, kun lapsi kiljuu naama punaisena ruokaa. "No oisko se sitten puuropäivä taas"?
sitten ihmetellään, kun lapset riehuu ja tappelee sohvalla, kun isi istuu itse koneella ja olettaa lasten hoitavan itse itsensä. Tai sitten vaan tv päälle tai tabletti kouraan, kyllähän ne lapset niinkin kasvaa .
Ja elatusmaksuja ei sitten tarvitse maksaa, kun on "laatuaikaa" isin luona joka toinen viikko.
Sitten jos isillä sattuu olemaan jo uusi naisystävä, niin eiköhän ne lapset istuteta tekniikan pariin vähän enemmänkin niin saa isi vähän "omaa aikaa" silläkin viikolla.
Just just ja höpö höpö! Se että itse olet tuollainen ei tarkoita että miehet yleisesti olisivat tuollaisia. Vanhemmaksi kelpaamattomia yksilöitä löytyy kummastakin sukupuolesta, mutta yleistäminen on täysin soopaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen parasta ajatellen, kaikki lapset isälle ja viikonlopputapaamiset äidille. Äiti maksaa sitten elareita lasten isälle.
Ai miksei muka käy?
Luitko mitä ap kirjoitti aiemmin? On hoitanut lapsen asiat yksinään. Hoitaa varmaan jatkossakin parhaiten jos isää ei ole kiinnostanut.
Miksi se on niin, että usein ajatellaan että isän "täytyy saada mahdollisuus" jos ei ole eroonkaan mennessä kiinnostanut, voisi olla että eroa ei edes tulisi jos olisi alun perin hoitanut asiat eri tavalla? Mitä pyhimyksiä ne isät on? Olisiko tuo em. kirjoittamasi mielestäsi tosiaan lapsen edun mukaista?
Tuntuu että näissä asioissa ei ymmärretä että asiat täytyy hoitaa niin että lapsen etu on numero 1 sitten vasta ne vanhemman oikeudet.
On varmaan johtunut siitä, että ap ei ole antanut isälle tilaisuutta hoitaa lapsiaan.
Monet äidit valitettavasti kuvittelevat, että isästä ei ole lapsia hoitamaan ihan vain sen takia, että äiti on ollut ensin äitiyslomalla ja sen jälkeen vanhempainvapaalla ja sen jälkeen vuosikaudet kotihoidon tuella lasten kanssa ja tottunut hoitamaan arkiset askareet. Isälle ei ole tässä annettu mahdollisuutta, koska äidit jyräävät isät pois arkikuvioista ja tekevät isästä vain leiväntuojan.
Mutta miksi ihmeessä isä ei oppisi noita asioita - samoin kuin ruuanlaittoa ja harrastuksiin viemistä ja kouluasioiden hoitamista - ihan samoin kuin äitikin? Alusta alkaen se äitikin on ne asiat opetellut, eivät ne tule keneltäkään myötäsyntyisesti.
Ihan turha kuvitella, että ap olisi vapaaehtoisesti ottanut kaiken vastuun lapsista alunperinkään. Minkä ihmeen takia kukaan haluaisi nukkua riittämättömästi vuosikausia joka yö, kun vastuun voi jakaa? Ei kukaan koti- ja lastenhoito-orjaksi halua ja sen takia varmaan on erokin tulossa.
Ap:n kuitenkin pitäisi antaa lasten isälle mahdollisuus aktiiviseen vanhemmuuteen, vaikkei heti viikko-viikko-systeemiin olisikaan järkevää siirtyä.
Mun exälle oli ainakin silmiä avaavaa, mitä on oikeasti olla yksin vastuussa lapsista. Mun vähättely pikkulapsivuosien väsymyksestäni loppui aika lailla siihen ja nyt on helpompi toimia yhteisymmärryksessä vanhempina. Kaksi tasavahvaa yhteistyökykyistä vanhempaa on lasten etu.
Kieltämättä olin kyllä vahingoniloinen, kun exä ensimmäistä kertaa joutui oksennustaudissa hoitamaan oksennustautisia lapsia. Aiemmin minä jouduin hoitamaan sairaat lapset aina, vaikka olisin ollut sairas ja mies terve. Mies sen sijaan koki oikeudekseen sairastaa (sekä krapuloida) yksin rauhassa sängyssä niin pitkään kuin halusi.
Sitä minäkin ihmettelin mutta kyllä meillä meni esikoisen kanssa niin, että hyvä kun sai hetkeksi syliin ottaa ja ensimmäisestä ynähdyksestä kaapattiin pois. Isukin tekemät sapuskat (joissa ei ollut mitään vikaa, olihan ne kirjaimelleen naisen ohjeita noudattaen tehty) heitettiin milloin minkäkin tekosyyn varjolla roskiin ja turha edes kuvitella että olisi leikitetty tai muutenkaan vietetty aikaa yhdessä koska äiti osaa paremmin ja miehet nyt ei vaan osaa ollenkaan. Vasta toisen lapsen syntymän jälkeen superäiti joutui myöntämään ettei rahkeet enää yksin riitä ja sen jälkeen alkoi esikoisenkin kanssa syntyä jonkinlainen suhde.
Niin, miten monelta erolta vältyttäisiinkään, kun mies hoitaisi oman osansa vastuusta ihan alusta alkaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet ei todellakaan hallitse arjen pyöritystä yksin. Eivät hahmota kokonaisuutta, eivätkä osaa ennakoida mitään. Päiväkotiin puetaan ne vaatteet, mitä eteisessä tulee ekana vastaan, säätilaa katsomatta, ja "mitäs me tänään syötäisiin" miettiminen alkaa sillä hetkellä, kun lapsi kiljuu naama punaisena ruokaa. "No oisko se sitten puuropäivä taas"?
sitten ihmetellään, kun lapset riehuu ja tappelee sohvalla, kun isi istuu itse koneella ja olettaa lasten hoitavan itse itsensä. Tai sitten vaan tv päälle tai tabletti kouraan, kyllähän ne lapset niinkin kasvaa .
Ja elatusmaksuja ei sitten tarvitse maksaa, kun on "laatuaikaa" isin luona joka toinen viikko.
Sitten jos isillä sattuu olemaan jo uusi naisystävä, niin eiköhän ne lapset istuteta tekniikan pariin vähän enemmänkin niin saa isi vähän "omaa aikaa" silläkin viikolla.Kuulostaa hieman katkeran mamman jutuilta. Olisikohan ylä/alapeukkusuhde sama, jos puhuttaisiin naisesta miehen sijaan :D
Ootko vähän palikka? Tekstissä haukutaan ja tehdään yleistyksiä miehistä. Se on ihan OK.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen parasta ajatellen, kaikki lapset isälle ja viikonlopputapaamiset äidille. Äiti maksaa sitten elareita lasten isälle.
Ai miksei muka käy?
Luitko mitä ap kirjoitti aiemmin? On hoitanut lapsen asiat yksinään. Hoitaa varmaan jatkossakin parhaiten jos isää ei ole kiinnostanut.
Miksi se on niin, että usein ajatellaan että isän "täytyy saada mahdollisuus" jos ei ole eroonkaan mennessä kiinnostanut, voisi olla että eroa ei edes tulisi jos olisi alun perin hoitanut asiat eri tavalla? Mitä pyhimyksiä ne isät on? Olisiko tuo em. kirjoittamasi mielestäsi tosiaan lapsen edun mukaista?
Tuntuu että näissä asioissa ei ymmärretä että asiat täytyy hoitaa niin että lapsen etu on numero 1 sitten vasta ne vanhemman oikeudet.
On varmaan johtunut siitä, että ap ei ole antanut isälle tilaisuutta hoitaa lapsiaan.
Monet äidit valitettavasti kuvittelevat, että isästä ei ole lapsia hoitamaan ihan vain sen takia, että äiti on ollut ensin äitiyslomalla ja sen jälkeen vanhempainvapaalla ja sen jälkeen vuosikaudet kotihoidon tuella lasten kanssa ja tottunut hoitamaan arkiset askareet. Isälle ei ole tässä annettu mahdollisuutta, koska äidit jyräävät isät pois arkikuvioista ja tekevät isästä vain leiväntuojan.
Mutta miksi ihmeessä isä ei oppisi noita asioita - samoin kuin ruuanlaittoa ja harrastuksiin viemistä ja kouluasioiden hoitamista - ihan samoin kuin äitikin? Alusta alkaen se äitikin on ne asiat opetellut, eivät ne tule keneltäkään myötäsyntyisesti.
Puhut asioista ulkopuolelta. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että vaikka isää anelisi viemään lasta ulos, viettämään aikaa tämän kanssa, menemään nukuttamaan tätä, niin joillakin isillä vaan se oma mukavuus menee edelle. Kas, kun sen lapsen kanssa pitäisi jaksaa, vaikka itse olisi umpiväsynyt, telkasta tulisi juuri matsi, töissä juuri jotain mielenkiintoista, ulkona sataa ja on kylmä, eikä viitsisi vetää toppahousuja jalkaan. Kumpi sinne lähtee? Joissakin perheissä se on 99 % ajasta sitten äiti, vaikka hänkin voisi joskus haluta katsoa sohvalla telkkaa ja tulla valmiiseen pöytään.
Älä puhu siitä mistä et selvästikään tiedä.
Tätä juuri eivät monet ymmärrä. Että vaikka kuinka anelisi että hoida sinä iltaruoka tänään, tai tule töistä ajoissa jotta saisi itse lähteä vaikka salille, niin ei. Mies laittaa oman nälkänsä etusijalle ja syö itse ennen lasta, joka odottaa nälkäisenä ruokaansa ja tekee hätäisesti jotain outoa moskaa vaikka on aineet kaapissa ja kerrottu mitä on suunnitellut iltaruuaksi. Kun lapsi ei syö nostaa pöydästä ja sanoo että ole syömättä sitten ja jatkaa omaa ruokaansa kännyään näpräten. Lapsi menee yksin leikkimään. Myöhemmin laittaa dvd:tä katsomaan jotta saa itse levätä.
Tai kun äiti on hoitanut sairasta lasta viikon parin tunnin pätkissä nukkuen ja pyytää miestän hoitamaan pari tuntia illalla jotta pääsisi kävelylle ja kotona sitten lapsi kaatuu ja lyö päänsä, mies syyttää naista kun jätti työpäivän jälkeen väsyneelle isälle sairaan lapsen.
Tai kun lapsen kiukuttelun jälkeen iltatoimet menevät myöhäiseksi ja miehen mielestä hänen nukkumaanmenoaikansa on mennyt ja menee nukkumaan huikaten hyvää yötä, lapsen ja äidin jäädessä iltapalapöytöän kahdestaan, tulee välillä epäuskoinen olo.
On rukoiltu, tuettu, kirjoitettu kirjallisia ohjeita, keksitty kivaa puuhaa isälle ja lapselle (joka ei mielellään halua isän kanssa jäädä kun tuntee olonsa turvattomaksi), laitetaan vaatteet valmiiksi jotta on helppo mennä ulos lapsen kanssa, ja kuitenkin kun tulee kotiin, ei olla päästy vielä edes ulos ja koti on kuin kaatopaikka. Sitten kuitenkin lähtee lapsen kanssa ulos vaikka päiväunia- aika meni jo, samoin lounasaika, kun kerran on luvannut. Aamu meni kun mies halusi nukkua kello 11 asti kuten joka vkloppu la-su 3 vuoden ajan. Ai ne äidin unet? Niitä ei ole koskaan sillä isä ei vaan herää vaikka lapsin huutaisi suoraa huutoa vieressä joten äidin on vaan noustava vaikka oltaisiin sovittu että äiti saa nukkua.
Tai kun äiti on ruokakauopassa ja mies soittaa antaen lapsen huutaa suoraa huutoa puhelimeen kun ei osaa häntä rauhoittaa.
Tai kun lapsi on sairas ja heräilee öisin, mies kuorsaa tyytyväisenä eikä herää lapsen itkuun koskaan vaikka äitikin haluaisi nukkua, ihmettele vaan aamulla miksi äidillä on mustat silmänaluset ja naama turvoksissa kun itse nukkui niin hyvin?
No näitä esimerkkejä on tuhansia. Tämä sama mies sitten kertoo varmasti miten häntä ei ymmäretty ja kuinka hän ei saa olla lapsen kanssa, vaikka olisi halunnut.
Ei, minä en syntynyt äidiksi, mutta olen aikuinen, ja kykenin siihen rooliin kasvamaan.Luulin että mieskin kykenisi kun lasta halusi enemmän kuin minä, mutta enempää en voi tehdä tukeakseni. Minua ei ole tukenut kukaan tämän roolin oppimisessa, neuvolassakin kyseltiin lähinnä miltä isästä tuntuu, ja ajateltiin minun olevan syntyjäni äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen parasta ajatellen, kaikki lapset isälle ja viikonlopputapaamiset äidille. Äiti maksaa sitten elareita lasten isälle.
Ai miksei muka käy?
Luitko mitä ap kirjoitti aiemmin? On hoitanut lapsen asiat yksinään. Hoitaa varmaan jatkossakin parhaiten jos isää ei ole kiinnostanut.
Miksi se on niin, että usein ajatellaan että isän "täytyy saada mahdollisuus" jos ei ole eroonkaan mennessä kiinnostanut, voisi olla että eroa ei edes tulisi jos olisi alun perin hoitanut asiat eri tavalla? Mitä pyhimyksiä ne isät on? Olisiko tuo em. kirjoittamasi mielestäsi tosiaan lapsen edun mukaista?
Tuntuu että näissä asioissa ei ymmärretä että asiat täytyy hoitaa niin että lapsen etu on numero 1 sitten vasta ne vanhemman oikeudet.
On varmaan johtunut siitä, että ap ei ole antanut isälle tilaisuutta hoitaa lapsiaan.
Monet äidit valitettavasti kuvittelevat, että isästä ei ole lapsia hoitamaan ihan vain sen takia, että äiti on ollut ensin äitiyslomalla ja sen jälkeen vanhempainvapaalla ja sen jälkeen vuosikaudet kotihoidon tuella lasten kanssa ja tottunut hoitamaan arkiset askareet. Isälle ei ole tässä annettu mahdollisuutta, koska äidit jyräävät isät pois arkikuvioista ja tekevät isästä vain leiväntuojan.
Mutta miksi ihmeessä isä ei oppisi noita asioita - samoin kuin ruuanlaittoa ja harrastuksiin viemistä ja kouluasioiden hoitamista - ihan samoin kuin äitikin? Alusta alkaen se äitikin on ne asiat opetellut, eivät ne tule keneltäkään myötäsyntyisesti.
Puhut asioista ulkopuolelta. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että vaikka isää anelisi viemään lasta ulos, viettämään aikaa tämän kanssa, menemään nukuttamaan tätä, niin joillakin isillä vaan se oma mukavuus menee edelle. Kas, kun sen lapsen kanssa pitäisi jaksaa, vaikka itse olisi umpiväsynyt, telkasta tulisi juuri matsi, töissä juuri jotain mielenkiintoista, ulkona sataa ja on kylmä, eikä viitsisi vetää toppahousuja jalkaan. Kumpi sinne lähtee? Joissakin perheissä se on 99 % ajasta sitten äiti, vaikka hänkin voisi joskus haluta katsoa sohvalla telkkaa ja tulla valmiiseen pöytään.
Älä puhu siitä mistä et selvästikään tiedä.
Tätä juuri eivät monet ymmärrä. Että vaikka kuinka anelisi että hoida sinä iltaruoka tänään, tai tule töistä ajoissa jotta saisi itse lähteä vaikka salille, niin ei. Mies laittaa oman nälkänsä etusijalle ja syö itse ennen lasta, joka odottaa nälkäisenä ruokaansa ja tekee hätäisesti jotain outoa moskaa vaikka on aineet kaapissa ja kerrottu mitä on suunnitellut iltaruuaksi. Kun lapsi ei syö nostaa pöydästä ja sanoo että ole syömättä sitten ja jatkaa omaa ruokaansa kännyään näpräten. Lapsi menee yksin leikkimään. Myöhemmin laittaa dvd:tä katsomaan jotta saa itse levätä.
Tai kun äiti on hoitanut sairasta lasta viikon parin tunnin pätkissä nukkuen ja pyytää miestän hoitamaan pari tuntia illalla jotta pääsisi kävelylle ja kotona sitten lapsi kaatuu ja lyö päänsä, mies syyttää naista kun jätti työpäivän jälkeen väsyneelle isälle sairaan lapsen.
Tai kun lapsen kiukuttelun jälkeen iltatoimet menevät myöhäiseksi ja miehen mielestä hänen nukkumaanmenoaikansa on mennyt ja menee nukkumaan huikaten hyvää yötä, lapsen ja äidin jäädessä iltapalapöytöän kahdestaan, tulee välillä epäuskoinen olo.
On rukoiltu, tuettu, kirjoitettu kirjallisia ohjeita, keksitty kivaa puuhaa isälle ja lapselle (joka ei mielellään halua isän kanssa jäädä kun tuntee olonsa turvattomaksi), laitetaan vaatteet valmiiksi jotta on helppo mennä ulos lapsen kanssa, ja kuitenkin kun tulee kotiin, ei olla päästy vielä edes ulos ja koti on kuin kaatopaikka. Sitten kuitenkin lähtee lapsen kanssa ulos vaikka päiväunia- aika meni jo, samoin lounasaika, kun kerran on luvannut. Aamu meni kun mies halusi nukkua kello 11 asti kuten joka vkloppu la-su 3 vuoden ajan. Ai ne äidin unet? Niitä ei ole koskaan sillä isä ei vaan herää vaikka lapsin huutaisi suoraa huutoa vieressä joten äidin on vaan noustava vaikka oltaisiin sovittu että äiti saa nukkua.
Tai kun äiti on ruokakauopassa ja mies soittaa antaen lapsen huutaa suoraa huutoa puhelimeen kun ei osaa häntä rauhoittaa.
Tai kun lapsi on sairas ja heräilee öisin, mies kuorsaa tyytyväisenä eikä herää lapsen itkuun koskaan vaikka äitikin haluaisi nukkua, ihmettele vaan aamulla miksi äidillä on mustat silmänaluset ja naama turvoksissa kun itse nukkui niin hyvin?
No näitä esimerkkejä on tuhansia. Tämä sama mies sitten kertoo varmasti miten häntä ei ymmäretty ja kuinka hän ei saa olla lapsen kanssa, vaikka olisi halunnut.
Ei, minä en syntynyt äidiksi, mutta olen aikuinen, ja kykenin siihen rooliin kasvamaan.Luulin että mieskin kykenisi kun lasta halusi enemmän kuin minä, mutta enempää en voi tehdä tukeakseni. Minua ei ole tukenut kukaan tämän roolin oppimisessa, neuvolassakin kyseltiin lähinnä miltä isästä tuntuu, ja ajateltiin minun olevan syntyjäni äiti.
Voisko tätä peukuttaa niin kuin sata kertaa? Koska tämä on yksi yhteen minun kokemus lapsen saamisesta parisuhteeseen. Lapsi, jota suunniteltiin ja tehtiin yhdessä, olikin nyt kokonaan minun ongelmani. En vieläkään voi uskoa, miten yksin minut jätti mies, jonka kanssa luulin olevani tiimi, loppuelämäni. En voi kuvata sitä epätoivon ja väsymyksen määrää, kun anelen apua enkä sitä saa, ihmiseltä jonka luulin rakastavan minua. Mitä tapahtui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen parasta ajatellen, kaikki lapset isälle ja viikonlopputapaamiset äidille. Äiti maksaa sitten elareita lasten isälle.
Ai miksei muka käy?
Luitko mitä ap kirjoitti aiemmin? On hoitanut lapsen asiat yksinään. Hoitaa varmaan jatkossakin parhaiten jos isää ei ole kiinnostanut.
Miksi se on niin, että usein ajatellaan että isän "täytyy saada mahdollisuus" jos ei ole eroonkaan mennessä kiinnostanut, voisi olla että eroa ei edes tulisi jos olisi alun perin hoitanut asiat eri tavalla? Mitä pyhimyksiä ne isät on? Olisiko tuo em. kirjoittamasi mielestäsi tosiaan lapsen edun mukaista?
Tuntuu että näissä asioissa ei ymmärretä että asiat täytyy hoitaa niin että lapsen etu on numero 1 sitten vasta ne vanhemman oikeudet.
On varmaan johtunut siitä, että ap ei ole antanut isälle tilaisuutta hoitaa lapsiaan.
Monet äidit valitettavasti kuvittelevat, että isästä ei ole lapsia hoitamaan ihan vain sen takia, että äiti on ollut ensin äitiyslomalla ja sen jälkeen vanhempainvapaalla ja sen jälkeen vuosikaudet kotihoidon tuella lasten kanssa ja tottunut hoitamaan arkiset askareet. Isälle ei ole tässä annettu mahdollisuutta, koska äidit jyräävät isät pois arkikuvioista ja tekevät isästä vain leiväntuojan.
Mutta miksi ihmeessä isä ei oppisi noita asioita - samoin kuin ruuanlaittoa ja harrastuksiin viemistä ja kouluasioiden hoitamista - ihan samoin kuin äitikin? Alusta alkaen se äitikin on ne asiat opetellut, eivät ne tule keneltäkään myötäsyntyisesti.
Ihan turha kuvitella, että ap olisi vapaaehtoisesti ottanut kaiken vastuun lapsista alunperinkään. Minkä ihmeen takia kukaan haluaisi nukkua riittämättömästi vuosikausia joka yö, kun vastuun voi jakaa? Ei kukaan koti- ja lastenhoito-orjaksi halua ja sen takia varmaan on erokin tulossa.
Ap:n kuitenkin pitäisi antaa lasten isälle mahdollisuus aktiiviseen vanhemmuuteen, vaikkei heti viikko-viikko-systeemiin olisikaan järkevää siirtyä.
Mun exälle oli ainakin silmiä avaavaa, mitä on oikeasti olla yksin vastuussa lapsista. Mun vähättely pikkulapsivuosien väsymyksestäni loppui aika lailla siihen ja nyt on helpompi toimia yhteisymmärryksessä vanhempina. Kaksi tasavahvaa yhteistyökykyistä vanhempaa on lasten etu.
Kieltämättä olin kyllä vahingoniloinen, kun exä ensimmäistä kertaa joutui oksennustaudissa hoitamaan oksennustautisia lapsia. Aiemmin minä jouduin hoitamaan sairaat lapset aina, vaikka olisin ollut sairas ja mies terve. Mies sen sijaan koki oikeudekseen sairastaa (sekä krapuloida) yksin rauhassa sängyssä niin pitkään kuin halusi.
Olen ihan järkyttynyt, että olet antanut lapset toistuvasti koko viikoksi miehelle, jonka tiedät olevan useastikin krapuloissaan.
Ex-mieheni ei juo lasten ollessa siellä. Mistä ihmeessä sait sellaista päähäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen parasta ajatellen, kaikki lapset isälle ja viikonlopputapaamiset äidille. Äiti maksaa sitten elareita lasten isälle.
Ai miksei muka käy?
Luitko mitä ap kirjoitti aiemmin? On hoitanut lapsen asiat yksinään. Hoitaa varmaan jatkossakin parhaiten jos isää ei ole kiinnostanut.
Miksi se on niin, että usein ajatellaan että isän "täytyy saada mahdollisuus" jos ei ole eroonkaan mennessä kiinnostanut, voisi olla että eroa ei edes tulisi jos olisi alun perin hoitanut asiat eri tavalla? Mitä pyhimyksiä ne isät on? Olisiko tuo em. kirjoittamasi mielestäsi tosiaan lapsen edun mukaista?
Tuntuu että näissä asioissa ei ymmärretä että asiat täytyy hoitaa niin että lapsen etu on numero 1 sitten vasta ne vanhemman oikeudet.
On varmaan johtunut siitä, että ap ei ole antanut isälle tilaisuutta hoitaa lapsiaan.
Monet äidit valitettavasti kuvittelevat, että isästä ei ole lapsia hoitamaan ihan vain sen takia, että äiti on ollut ensin äitiyslomalla ja sen jälkeen vanhempainvapaalla ja sen jälkeen vuosikaudet kotihoidon tuella lasten kanssa ja tottunut hoitamaan arkiset askareet. Isälle ei ole tässä annettu mahdollisuutta, koska äidit jyräävät isät pois arkikuvioista ja tekevät isästä vain leiväntuojan.
Mutta miksi ihmeessä isä ei oppisi noita asioita - samoin kuin ruuanlaittoa ja harrastuksiin viemistä ja kouluasioiden hoitamista - ihan samoin kuin äitikin? Alusta alkaen se äitikin on ne asiat opetellut, eivät ne tule keneltäkään myötäsyntyisesti.
Puhut asioista ulkopuolelta. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että vaikka isää anelisi viemään lasta ulos, viettämään aikaa tämän kanssa, menemään nukuttamaan tätä, niin joillakin isillä vaan se oma mukavuus menee edelle. Kas, kun sen lapsen kanssa pitäisi jaksaa, vaikka itse olisi umpiväsynyt, telkasta tulisi juuri matsi, töissä juuri jotain mielenkiintoista, ulkona sataa ja on kylmä, eikä viitsisi vetää toppahousuja jalkaan. Kumpi sinne lähtee? Joissakin perheissä se on 99 % ajasta sitten äiti, vaikka hänkin voisi joskus haluta katsoa sohvalla telkkaa ja tulla valmiiseen pöytään.
Älä puhu siitä mistä et selvästikään tiedä.
Tätä juuri eivät monet ymmärrä. Että vaikka kuinka anelisi että hoida sinä iltaruoka tänään, tai tule töistä ajoissa jotta saisi itse lähteä vaikka salille, niin ei. Mies laittaa oman nälkänsä etusijalle ja syö itse ennen lasta, joka odottaa nälkäisenä ruokaansa ja tekee hätäisesti jotain outoa moskaa vaikka on aineet kaapissa ja kerrottu mitä on suunnitellut iltaruuaksi. Kun lapsi ei syö nostaa pöydästä ja sanoo että ole syömättä sitten ja jatkaa omaa ruokaansa kännyään näpräten. Lapsi menee yksin leikkimään. Myöhemmin laittaa dvd:tä katsomaan jotta saa itse levätä.
Tai kun äiti on hoitanut sairasta lasta viikon parin tunnin pätkissä nukkuen ja pyytää miestän hoitamaan pari tuntia illalla jotta pääsisi kävelylle ja kotona sitten lapsi kaatuu ja lyö päänsä, mies syyttää naista kun jätti työpäivän jälkeen väsyneelle isälle sairaan lapsen.
Tai kun lapsen kiukuttelun jälkeen iltatoimet menevät myöhäiseksi ja miehen mielestä hänen nukkumaanmenoaikansa on mennyt ja menee nukkumaan huikaten hyvää yötä, lapsen ja äidin jäädessä iltapalapöytöän kahdestaan, tulee välillä epäuskoinen olo.
On rukoiltu, tuettu, kirjoitettu kirjallisia ohjeita, keksitty kivaa puuhaa isälle ja lapselle (joka ei mielellään halua isän kanssa jäädä kun tuntee olonsa turvattomaksi), laitetaan vaatteet valmiiksi jotta on helppo mennä ulos lapsen kanssa, ja kuitenkin kun tulee kotiin, ei olla päästy vielä edes ulos ja koti on kuin kaatopaikka. Sitten kuitenkin lähtee lapsen kanssa ulos vaikka päiväunia- aika meni jo, samoin lounasaika, kun kerran on luvannut. Aamu meni kun mies halusi nukkua kello 11 asti kuten joka vkloppu la-su 3 vuoden ajan. Ai ne äidin unet? Niitä ei ole koskaan sillä isä ei vaan herää vaikka lapsin huutaisi suoraa huutoa vieressä joten äidin on vaan noustava vaikka oltaisiin sovittu että äiti saa nukkua.
Tai kun äiti on ruokakauopassa ja mies soittaa antaen lapsen huutaa suoraa huutoa puhelimeen kun ei osaa häntä rauhoittaa.
Tai kun lapsi on sairas ja heräilee öisin, mies kuorsaa tyytyväisenä eikä herää lapsen itkuun koskaan vaikka äitikin haluaisi nukkua, ihmettele vaan aamulla miksi äidillä on mustat silmänaluset ja naama turvoksissa kun itse nukkui niin hyvin?
No näitä esimerkkejä on tuhansia. Tämä sama mies sitten kertoo varmasti miten häntä ei ymmäretty ja kuinka hän ei saa olla lapsen kanssa, vaikka olisi halunnut.
Ei, minä en syntynyt äidiksi, mutta olen aikuinen, ja kykenin siihen rooliin kasvamaan.Luulin että mieskin kykenisi kun lasta halusi enemmän kuin minä, mutta enempää en voi tehdä tukeakseni. Minua ei ole tukenut kukaan tämän roolin oppimisessa, neuvolassakin kyseltiin lähinnä miltä isästä tuntuu, ja ajateltiin minun olevan syntyjäni äiti.
Kuulostaa niin tutulta. Siksi ihmetyttää että mikä on motivaatio nyt haluta lapset joka toiseksi viikoksi, kun tähän päivään asti on tuottanut suuria haasteita ottaa vastuuta heistä 100x vähemmän.
Elarit, yleinen maine, vai mikä motiivina. Olen ehkä paha noita-akka, mutta millään en nyt voi ajatella että syynä olisi vilpitön rakkaus ja halu olla lastensa elämässä täysillä mukana. En vaadi pysty uskomaan siihen.
Jos näin tulee tapahtumaan että viikko-systeemillä mennään niin sen voin sanoa että minun elämäni siinä tulee helpottumaan ja exäni vaikeutumaan. Mutta en silti halua omaan elämääni helpotuksia lasten hyvinvoinnin kustannuksella. -Ap
Älä suostu. Ehdottaisin to-ma joka toinen viikko systeemiä. Riittävän pitkä aika, jotta saa vähän arkeakin maista. Lapsille yksi selkeä koti. Sen jälkeen kun lapset ovat isompia on eron aiheuttamat tunnemyrskytkin (toivottavasti) laantuneet. Tämän jälkeen lapset voivat käydä vapaammin vanhempien luona ja lasten asioista on helpompi vanhempien sopia.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ei todellakaan hallitse arjen pyöritystä yksin. Eivät hahmota kokonaisuutta, eivätkä osaa ennakoida mitään. Päiväkotiin puetaan ne vaatteet, mitä eteisessä tulee ekana vastaan, säätilaa katsomatta, ja "mitäs me tänään syötäisiin" miettiminen alkaa sillä hetkellä, kun lapsi kiljuu naama punaisena ruokaa. "No oisko se sitten puuropäivä taas"?
sitten ihmetellään, kun lapset riehuu ja tappelee sohvalla, kun isi istuu itse koneella ja olettaa lasten hoitavan itse itsensä. Tai sitten vaan tv päälle tai tabletti kouraan, kyllähän ne lapset niinkin kasvaa .
Ja elatusmaksuja ei sitten tarvitse maksaa, kun on "laatuaikaa" isin luona joka toinen viikko.
Sitten jos isillä sattuu olemaan jo uusi naisystävä, niin eiköhän ne lapset istuteta tekniikan pariin vähän enemmänkin niin saa isi vähän "omaa aikaa" silläkin viikolla.
Yleistävää paskapuhetta. Olen itse avioerolapsi ja meillä oli viikko-viikkosysteemi. Isälläni oli todellakin aina (jo ennen eroa) homma paremmin hanskassa kuin äidilläni. Hän mm. hoiti ruuanlaiton pääsääntöisesti (ja esim ompeli mulle naamiaisiin pukuja.) Ihan järkyttävää, että edelleen Suomessa äiti on oletusarvoisesti jotenkin isää tärkeämpi vanhempi. Tämä ei palvele kenenkään etua, ei isien, äitien tai lapsien. Isin oikeuksien suhteen on vielä paljon työtä tehtävänä!
Sitten noista tapaamisjärjestelyistä, toki viikko-viikkosysteemissä on huonot puolensa, mutta miten perustellaan se, että lapsi saa tavata toista vanhempaansa harvemmin eikä viettää arkea tämän kanssa? Lapselle on tärkeää muodostaa yhtä vahva suhde molempiin vanhempiin. Itse en olisi halunnut valita isän ja äidin välillä, tai muiden tekevän sellaista valintaa puolestani. Valitettavasti erotilanteessa ei ihanteellista ratkaisua ole, vaan se on enemmän tai vähemmän perseestä lapsille. Itse koin, että vähiten perseestä oli vanhempieni yhteishuoltajuus ja heidän luonaan vuoroviikoin asuminen. Ongelmia tuli vasta silloin, kun kuvioihin tuli uudet puolisot ja heidän lapsensa, ja toimimattomat uusperhekuviot.
Ihan turha kuvitella, että ap olisi vapaaehtoisesti ottanut kaiken vastuun lapsista alunperinkään. Minkä ihmeen takia kukaan haluaisi nukkua riittämättömästi vuosikausia joka yö, kun vastuun voi jakaa? Ei kukaan koti- ja lastenhoito-orjaksi halua ja sen takia varmaan on erokin tulossa.
Ap:n kuitenkin pitäisi antaa lasten isälle mahdollisuus aktiiviseen vanhemmuuteen, vaikkei heti viikko-viikko-systeemiin olisikaan järkevää siirtyä.
Mun exälle oli ainakin silmiä avaavaa, mitä on oikeasti olla yksin vastuussa lapsista. Mun vähättely pikkulapsivuosien väsymyksestäni loppui aika lailla siihen ja nyt on helpompi toimia yhteisymmärryksessä vanhempina. Kaksi tasavahvaa yhteistyökykyistä vanhempaa on lasten etu.
Kieltämättä olin kyllä vahingoniloinen, kun exä ensimmäistä kertaa joutui oksennustaudissa hoitamaan oksennustautisia lapsia. Aiemmin minä jouduin hoitamaan sairaat lapset aina, vaikka olisin ollut sairas ja mies terve. Mies sen sijaan koki oikeudekseen sairastaa (sekä krapuloida) yksin rauhassa sängyssä niin pitkään kuin halusi.