Lue keskustelun säännöt.
Ero tulossa. Pienin lapsi vähän alle 2v. Mies haluaa viikko/viikko-systeemiä.
29.11.2016 |
Minä en halua tätä pienimmän kohdalla. Isommat voivat halutessaan tähän lähteä. Mitä mahdollisuuksia mulla on päättää tästä asiasta?
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Lapsen parasta ajatellen, kaikki lapset isälle ja viikonlopputapaamiset äidille. Äiti maksaa sitten elareita lasten isälle.
Ai miksei muka käy?
Luitko mitä ap kirjoitti aiemmin? On hoitanut lapsen asiat yksinään. Hoitaa varmaan jatkossakin parhaiten jos isää ei ole kiinnostanut.
Miksi se on niin, että usein ajatellaan että isän "täytyy saada mahdollisuus" jos ei ole eroonkaan mennessä kiinnostanut, voisi olla että eroa ei edes tulisi jos olisi alun perin hoitanut asiat eri tavalla? Mitä pyhimyksiä ne isät on? Olisiko tuo em. kirjoittamasi mielestäsi tosiaan lapsen edun mukaista?
Tuntuu että näissä asioissa ei ymmärretä että asiat täytyy hoitaa niin että lapsen etu on numero 1 sitten vasta ne vanhemman oikeudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika outoa olettaa itsestäänselvyytenä, että lasten isä ei oppisi ottamaan vastuuta lapsistaan. Ihmiset yleensä kasvavat velvollisuuksiensa mittaisiksi. Kun hyysäävä äiti on pois kuvioista, hommat todennäköisesti alkaa pienen harjoittelun jälkeen sujua ihan hyvin isältäkin. Miksi pidätte miehiä ihan dilleinä?
Älä suostu, älä millään suostuttelulla tai pakotuksella tai maanituksella. Sinun vaistosi on hyvä ja toimii lasten puolesta. Jos oikeudessa pakottavat niin sitten, mutta muuten älä suostu.
Minun ex halusi samaa, vaikka ei ollut lapsen kanssa viettänyt aikaa siihenkään asti. Hänellä oli kaiken kaikkiaan harhakuvitelmia itsestään, ja nyt yksi niistä oli, että olisi sitten ihan erilainen, osallistuva isä. Hah. Hän ei vaan halunnut maksaa elatusmaksuja. Hän käytti kaiken syyllistämis- taivuttelu- vakuuttelutaitonsa ja manipulointinsa, mutta tämä oli se yksi asia, jossa en antanut periksi. Hyvä niin.
Lastenvalvoja totesi meille, että hänen luonaan laaditaan vaan sopimus jonka yksityiskohdat me olemme sopineet. Koska emme päässeet yhteisymmärrykseen, mitään sopimusta ei laadittu. Ei lastenvalvojaa se sen enempää kiinnostanut, totesi vain, että paljon on ihmisiä ilman sopimusta. Ex ilmoitti, mitä elaria aikoo maksaa ja maksaa sen. Annan lapsen joka toinen viikonloppu, ja näillä on menty, ilman sopimusta ja ilman mutinoita. Ex on huomannut että poikamiehenä on mukavaa, ja on välillä sanonut että nyt ei kyllä ehtisi ottaa lasta. En ole valittanut silloin, vaan ollut tyytyväinen että saadaan sekin viikonloppu viettää niin kuin huvittaa.
Ihan turha luulla, että isä, joka ei ole tähän asti sormeaan nostanut, yhtäkkiä alkaa pullantuoksuiseksi isukiksi. Lapsi ei ole lelu, jolla sellaista kokeillaan. Jos se mies osoittautuukin sitten valtavan hyväksi ja läheiseksi isäksi, vastoin odotuksia, niin mikäänhän ei estä ihan vapaaehtoisesti antaa vähän joustoa lisää, vaikka toisinaan pitkä viikonloppu, tai pari peräkkäistäkin viikonloppua tms. Tuo tietenkin vaatii että ollaan puheväleissä ja on luottamus. Mutta jos niitä ei ole, miten sitten luulette, että viikko-viikko-systeemi onnistuisi?!? Ihme kokeiluihin ollaan valmiit, miettimättä että se on lapsen ainutkertainen elämä, ja sitä ei voi ottaa uusiksi jos menikin pieleen. Eiköhän äiti itse tunne sekä miehensä että lapsensa, ja tietää mikä on lapselle hyvä. Jos äidin vaisto sanoo, että viikko-viikko ei sovi hänen lapselleen tai hänen tuntemalleen exälle, niin eiköhän se ole siinä.
Vierailija kirjoitti:
Aika outoa olettaa itsestäänselvyytenä, että lasten isä ei oppisi ottamaan vastuuta lapsistaan. Ihmiset yleensä kasvavat velvollisuuksiensa mittaisiksi. Kun hyysäävä äiti on pois kuvioista, hommat todennäköisesti alkaa pienen harjoittelun jälkeen sujua ihan hyvin isältäkin. Miksi pidätte miehiä ihan dilleinä?
Kyllä siihen velvollisuuteen pitäisi pystyä kasvamaan jo silloin kun vanhemmaksi tulee, eikä sitten vasta alkaa penäämään oikeuksiaan kun on vaarassa ne kaikki menettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehet ei todellakaan hallitse arjen pyöritystä yksin. Eivät hahmota kokonaisuutta, eivätkä osaa ennakoida mitään. Päiväkotiin puetaan ne vaatteet, mitä eteisessä tulee ekana vastaan, säätilaa katsomatta, ja "mitäs me tänään syötäisiin" miettiminen alkaa sillä hetkellä, kun lapsi kiljuu naama punaisena ruokaa. "No oisko se sitten puuropäivä taas"?
sitten ihmetellään, kun lapset riehuu ja tappelee sohvalla, kun isi istuu itse koneella ja olettaa lasten hoitavan itse itsensä. Tai sitten vaan tv päälle tai tabletti kouraan, kyllähän ne lapset niinkin kasvaa .
Ja elatusmaksuja ei sitten tarvitse maksaa, kun on "laatuaikaa" isin luona joka toinen viikko.
Sitten jos isillä sattuu olemaan jo uusi naisystävä, niin eiköhän ne lapset istuteta tekniikan pariin vähän enemmänkin niin saa isi vähän "omaa aikaa" silläkin viikolla.
En jaksa lukea kaikkia viestejä, joten toivon että joku on sinulle minun lisäkseni tähän vastannut: On harmillista että sinulla on tuollaisia kokemuksia miehistä. Älä kuitenkaan viitsi yleistää sitä koskemaan kaikkia isiä.
Tiedän ja tunnen monia miehiä ja isiä, jotka ovat sekä pitäneet pitkiä perhevapaita lastensa kanssa että hoitaneet lasta todella hyvin ja vastuuntuntoisesti yhdessä ja erikseen äidin kanssa. Jos isä havahtuu osuutensa vasta eron kynnyksellä, on se toki sääli. Mutta havahtuminen kannattaa pyrkiä hyödyntämään estämisen sijaan: pidemmän päälle kaksi vanhemmuutta arvostavaa vanhempaa on lapsen kannalta parempi kuin yksi omistautunut ja toinen luovuttanut. Kannattaa yrittää miettiä itseään sen toisen vanhemman kenkiin vaikka ei ero niin kivoja ajatuksia herättäisikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me erosimme jo heti kun lapsi syntyi mutta asuimme yhdessä siihen asti kunnes lapsi oli yksi. Lapsi on ollut siitä lähtien vuoroviikoin isällä ja äitillä ja pari kertaa viikossa on ollut arkitapaaminen. Kaikki menikin hyvin niin kauan kunnes lapsi alkoi käsittämään enemmän aikaa, mitä on ikävä ja kapinoimaan kahden talouden erilaisia sääntöjä vastaan. Nyt lapsi on 4 ja vaihdot yhtä hvettiä. En tiedä mitä tekisimme, lapselle ei tämä systeemi sovi mutta kumpikaan ei halua olla se viikonloppuvanhempi. Mutta en suosittele noin pienelle viikkosopimuksia, harvalle pienelle lapselle ne sopii ja silloinkin kahdessa kodissa pitää olla samat säännöt. Me olemme lapsen isän kanssa niin erilaisia ettei siihen pystytä.
No voi nyt saatana sentään. Kaksi aikuista toteaa, että me nyt vaan ollaan niin erilaisia, ettei voida sopia yhteisiä sääntöjä lapsemme parhaaksi joten annetaanpa lapsen kärsiä. Voi helvetin perkele sentään. Saatanan saatana, en paremmin sano.
Lue nyt helvetti vieköön mitä kirjoitit ja häpeä saakelin paskakasa, ja ota sitten järki, jos sitä nyt yhtään on, käteen ja mene tekemään lasu, että lapsenne pääsee turvaan idioottivanhemmistaan.
Kaikille helvetin kusipäille niitä lapsia syntyykin. Voi vittu!Helpottiko?
No ei sitten yhtään, kun tietää millaisille ääliöille lapsia syntyy. Voi helvetin helvetti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan turha luulla, että isä, joka ei ole tähän asti sormeaan nostanut, yhtäkkiä alkaa pullantuoksuiseksi isukiksi. Lapsi ei ole lelu, jolla sellaista kokeillaan. Jos se mies osoittautuukin sitten valtavan hyväksi ja läheiseksi isäksi, vastoin odotuksia, niin mikäänhän ei estä ihan vapaaehtoisesti antaa vähän joustoa lisää, vaikka toisinaan pitkä viikonloppu, tai pari peräkkäistäkin viikonloppua tms. Tuo tietenkin vaatii että ollaan puheväleissä ja on luottamus. Mutta jos niitä ei ole, miten sitten luulette, että viikko-viikko-systeemi onnistuisi?!? Ihme kokeiluihin ollaan valmiit, miettimättä että se on lapsen ainutkertainen elämä, ja sitä ei voi ottaa uusiksi jos menikin pieleen. Eiköhän äiti itse tunne sekä miehensä että lapsensa, ja tietää mikä on lapselle hyvä. Jos äidin vaisto sanoo, että viikko-viikko ei sovi hänen lapselleen tai hänen tuntemalleen exälle, niin eiköhän se ole siinä.
öööh... äidin vaisto? Entäs kun isän vaisto puolestaan sanoo, että hän pärjää lastensa kanssa oikein hyvin, ja lapsille on parasta pitää läheiset välit molempiin vanhempiinsa?
Tämä äitiyden mystifiointi ei näköjään tunne täällä mitään rajaa.
Vierailija kirjoitti:
Me erosimme jo heti kun lapsi syntyi mutta asuimme yhdessä siihen asti kunnes lapsi oli yksi. Lapsi on ollut siitä lähtien vuoroviikoin isällä ja äitillä ja pari kertaa viikossa on ollut arkitapaaminen. Kaikki menikin hyvin niin kauan kunnes lapsi alkoi käsittämään enemmän aikaa, mitä on ikävä ja kapinoimaan kahden talouden erilaisia sääntöjä vastaan. Nyt lapsi on 4 ja vaihdot yhtä hvettiä. En tiedä mitä tekisimme, lapselle ei tämä systeemi sovi mutta kumpikaan ei halua olla se viikonloppuvanhempi. Mutta en suosittele noin pienelle viikkosopimuksia, harvalle pienelle lapselle ne sopii ja silloinkin kahdessa kodissa pitää olla samat säännöt. Me olemme lapsen isän kanssa niin erilaisia ettei siihen pystytä.
"kumpikaan ei halua olla se viikonloppuvanhempi". Jonkun pitäisi ottaa nyt vastuu ja olla se inhottava ihminen, ja sanoa, että tämä ei toimi ja lapsi ei voi hyvin, ja vaatia, että sopimusta muutetaan.
Varmaan monelle äidille hirveintä tuossa on pelätä, että itse joutuu siksi viikonloppuvanhemmaksi. Miehet käyttävät sumeilematta sitä pelkoa hyväksi, että äiti pelkää menettävänsä lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen parasta ajatellen, kaikki lapset isälle ja viikonlopputapaamiset äidille. Äiti maksaa sitten elareita lasten isälle.
Ai miksei muka käy?
Luitko mitä ap kirjoitti aiemmin? On hoitanut lapsen asiat yksinään. Hoitaa varmaan jatkossakin parhaiten jos isää ei ole kiinnostanut.
Miksi se on niin, että usein ajatellaan että isän "täytyy saada mahdollisuus" jos ei ole eroonkaan mennessä kiinnostanut, voisi olla että eroa ei edes tulisi jos olisi alun perin hoitanut asiat eri tavalla? Mitä pyhimyksiä ne isät on? Olisiko tuo em. kirjoittamasi mielestäsi tosiaan lapsen edun mukaista?
Tuntuu että näissä asioissa ei ymmärretä että asiat täytyy hoitaa niin että lapsen etu on numero 1 sitten vasta ne vanhemman oikeudet.
On varmaan johtunut siitä, että ap ei ole antanut isälle tilaisuutta hoitaa lapsiaan.
Monet äidit valitettavasti kuvittelevat, että isästä ei ole lapsia hoitamaan ihan vain sen takia, että äiti on ollut ensin äitiyslomalla ja sen jälkeen vanhempainvapaalla ja sen jälkeen vuosikaudet kotihoidon tuella lasten kanssa ja tottunut hoitamaan arkiset askareet. Isälle ei ole tässä annettu mahdollisuutta, koska äidit jyräävät isät pois arkikuvioista ja tekevät isästä vain leiväntuojan.
Mutta miksi ihmeessä isä ei oppisi noita asioita - samoin kuin ruuanlaittoa ja harrastuksiin viemistä ja kouluasioiden hoitamista - ihan samoin kuin äitikin? Alusta alkaen se äitikin on ne asiat opetellut, eivät ne tule keneltäkään myötäsyntyisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan turha luulla, että isä, joka ei ole tähän asti sormeaan nostanut, yhtäkkiä alkaa pullantuoksuiseksi isukiksi. Lapsi ei ole lelu, jolla sellaista kokeillaan. Jos se mies osoittautuukin sitten valtavan hyväksi ja läheiseksi isäksi, vastoin odotuksia, niin mikäänhän ei estä ihan vapaaehtoisesti antaa vähän joustoa lisää, vaikka toisinaan pitkä viikonloppu, tai pari peräkkäistäkin viikonloppua tms. Tuo tietenkin vaatii että ollaan puheväleissä ja on luottamus. Mutta jos niitä ei ole, miten sitten luulette, että viikko-viikko-systeemi onnistuisi?!? Ihme kokeiluihin ollaan valmiit, miettimättä että se on lapsen ainutkertainen elämä, ja sitä ei voi ottaa uusiksi jos menikin pieleen. Eiköhän äiti itse tunne sekä miehensä että lapsensa, ja tietää mikä on lapselle hyvä. Jos äidin vaisto sanoo, että viikko-viikko ei sovi hänen lapselleen tai hänen tuntemalleen exälle, niin eiköhän se ole siinä.
öööh... äidin vaisto? Entäs kun isän vaisto puolestaan sanoo, että hän pärjää lastensa kanssa oikein hyvin, ja lapsille on parasta pitää läheiset välit molempiin vanhempiinsa?
Tämä äitiyden mystifiointi ei näköjään tunne täällä mitään rajaa.
Homman nimi oli nyt se, että ap on viettänyt kaiken ajan lapsen kanssa, ja mies ei. Korvaa se sana vaisto sitten vaikka ihmistuntemuksella, tai vankalla pitkäaikaisella kokemuksella lasten luonteista, tarpeista ja parhaasta, jos se on sinulle ymmärrettävämpi. Kokemuksessa ja asiansa tuntemisessa ei ole mitään mystistä, kyllä se syntyy ihan siitä ajasta jonka johonkin asiaan on panostanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika outoa olettaa itsestäänselvyytenä, että lasten isä ei oppisi ottamaan vastuuta lapsistaan. Ihmiset yleensä kasvavat velvollisuuksiensa mittaisiksi. Kun hyysäävä äiti on pois kuvioista, hommat todennäköisesti alkaa pienen harjoittelun jälkeen sujua ihan hyvin isältäkin. Miksi pidätte miehiä ihan dilleinä?
Kyllä siihen velvollisuuteen pitäisi pystyä kasvamaan jo silloin kun vanhemmaksi tulee, eikä sitten vasta alkaa penäämään oikeuksiaan kun on vaarassa ne kaikki menettää.
Tämä.
Jos isä havahtuu osuutensa vasta eron kynnyksellä, on se toki sääli. Mutta havahtuminen kannattaa pyrkiä hyödyntämään estämisen sijaan: pidemmän päälle kaksi vanhemmuutta arvostavaa vanhempaa on lapsen kannalta parempi kuin yksi omistautunut ja toinen luovuttanut
Näin juuri, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika outoa olettaa itsestäänselvyytenä, että lasten isä ei oppisi ottamaan vastuuta lapsistaan. Ihmiset yleensä kasvavat velvollisuuksiensa mittaisiksi. Kun hyysäävä äiti on pois kuvioista, hommat todennäköisesti alkaa pienen harjoittelun jälkeen sujua ihan hyvin isältäkin. Miksi pidätte miehiä ihan dilleinä?
On myös isiä jotka eivät vaan kasva koskaan aikuisiksi. Vaikka kuinka yrittäisi tukea ja antaa vastuuta ja suorastaan rukoilisi sitä mieheltä. Mutta kun ei niin ei. Se on naurettavaa että eron tullessa nämä tyypit sitten alkavat valittaa etteivät saa tavata lapsia niin usein kuin haluavat tms, vaikka asiat eivät ole sujuneet siihenkään asti. Ja ymmärtäväisiä tukijoita jak kuuntelijoita riittää, kuinka isää "sorretaan". Luuletko, että äidiltä tulee äitiys helposti ja automaattisesti? Miksi isä saa automaattisesti enemmän aikaa kasvaa isyyteen kuin äiti äitiyteen?
En tunne ketään äitiä joka ei haluaisi jättää lasta isän hoitoon ja saada voida luottaa siihen että isä hoitaa kun menee vaikka omiin menoihin tai töihin. Sehän on naisellekin etu että mies pärjää! Auttaa jaksamisessa jne. Pidätkö naisia jonain robotteina jotka jaksavat ja jaksvat automaattisesti? Kyllä minäkin olisin innosta kiljuen antanut isän hoitaa yöheräämiset ja kun lapsi oli sairaana, mutta kun mies ei edes herännyt lapsen itkuun. Luuletko etten olisi halunnut nukkua? Tuo on vain esimerkki, ei lapsi ole lelu.
Ikävä kyllä yhteiskunta vaatii isiltä edelleen paljon vähemmän kuin äideiltä joiden oletetaan olevan automaatisesti ja itsestäänselvästi valmiita äideiksi.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ei todellakaan hallitse arjen pyöritystä yksin. Eivät hahmota kokonaisuutta, eivätkä osaa ennakoida mitään. Päiväkotiin puetaan ne vaatteet, mitä eteisessä tulee ekana vastaan, säätilaa katsomatta, ja "mitäs me tänään syötäisiin" miettiminen alkaa sillä hetkellä, kun lapsi kiljuu naama punaisena ruokaa. "No oisko se sitten puuropäivä taas"?
sitten ihmetellään, kun lapset riehuu ja tappelee sohvalla, kun isi istuu itse koneella ja olettaa lasten hoitavan itse itsensä. Tai sitten vaan tv päälle tai tabletti kouraan, kyllähän ne lapset niinkin kasvaa .
Ja elatusmaksuja ei sitten tarvitse maksaa, kun on "laatuaikaa" isin luona joka toinen viikko.
Sitten jos isillä sattuu olemaan jo uusi naisystävä, niin eiköhän ne lapset istuteta tekniikan pariin vähän enemmänkin niin saa isi vähän "omaa aikaa" silläkin viikolla.
Kuulostaa hieman katkeran mamman jutuilta. Olisikohan ylä/alapeukkusuhde sama, jos puhuttaisiin naisesta miehen sijaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen parasta ajatellen, kaikki lapset isälle ja viikonlopputapaamiset äidille. Äiti maksaa sitten elareita lasten isälle.
Ai miksei muka käy?
Luitko mitä ap kirjoitti aiemmin? On hoitanut lapsen asiat yksinään. Hoitaa varmaan jatkossakin parhaiten jos isää ei ole kiinnostanut.
Miksi se on niin, että usein ajatellaan että isän "täytyy saada mahdollisuus" jos ei ole eroonkaan mennessä kiinnostanut, voisi olla että eroa ei edes tulisi jos olisi alun perin hoitanut asiat eri tavalla? Mitä pyhimyksiä ne isät on? Olisiko tuo em. kirjoittamasi mielestäsi tosiaan lapsen edun mukaista?
Tuntuu että näissä asioissa ei ymmärretä että asiat täytyy hoitaa niin että lapsen etu on numero 1 sitten vasta ne vanhemman oikeudet.
On varmaan johtunut siitä, että ap ei ole antanut isälle tilaisuutta hoitaa lapsiaan.
Monet äidit valitettavasti kuvittelevat, että isästä ei ole lapsia hoitamaan ihan vain sen takia, että äiti on ollut ensin äitiyslomalla ja sen jälkeen vanhempainvapaalla ja sen jälkeen vuosikaudet kotihoidon tuella lasten kanssa ja tottunut hoitamaan arkiset askareet. Isälle ei ole tässä annettu mahdollisuutta, koska äidit jyräävät isät pois arkikuvioista ja tekevät isästä vain leiväntuojan.
Mutta miksi ihmeessä isä ei oppisi noita asioita - samoin kuin ruuanlaittoa ja harrastuksiin viemistä ja kouluasioiden hoitamista - ihan samoin kuin äitikin? Alusta alkaen se äitikin on ne asiat opetellut, eivät ne tule keneltäkään myötäsyntyisesti.
Puhut asioista ulkopuolelta. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että vaikka isää anelisi viemään lasta ulos, viettämään aikaa tämän kanssa, menemään nukuttamaan tätä, niin joillakin isillä vaan se oma mukavuus menee edelle. Kas, kun sen lapsen kanssa pitäisi jaksaa, vaikka itse olisi umpiväsynyt, telkasta tulisi juuri matsi, töissä juuri jotain mielenkiintoista, ulkona sataa ja on kylmä, eikä viitsisi vetää toppahousuja jalkaan. Kumpi sinne lähtee? Joissakin perheissä se on 99 % ajasta sitten äiti, vaikka hänkin voisi joskus haluta katsoa sohvalla telkkaa ja tulla valmiiseen pöytään.
Älä puhu siitä mistä et selvästikään tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole mitään matkalaukkuja. Lastenvalvojalle aika. Isompia ei eroteta pienemmistä, vaan kaikki käyvät yhdessä tapaamisissa. Lapsille mahdollisimman vakaa arki. Lisäksi pitää ottaa huomioon, että isommille lapsille myös kaverit on tärkeitä.
Parempi olisi vaikka pari viikonloppua kuukaudesta ja arki-tapaaminen esim. ti-ke tai ke-to vaikka joka toinen tai joka viikko.Meillä on noin ex:n kanssa, nuorin oli erotessa 5 v. Ex:llä oli kaksvuorotyö. Nykyisin on säännöllinen työ, ja lapset jo yli 12 v ja osaavat kulkea julkisilla. Käyvät isällä, milloin tahtovat.
Sopisiko sulle, että näet lapsiasi pari viikonloppua kuukaudesta + arkitapaaminen joka toinen viikko
Kyllä sopisi, jos se olisi ollut lasteni etu. (Vanhin lapsemme on ADHD. Hän oli erityisluokalla eron aikaan. Kaikki siirtymätilanteet hankalia. Isällä kaksivuorotyö. Minulla päivätyö. Päättele siitä mikä oli lasten etu.)
Lasten etu aina aikuisten edun edelle! Ei minä-sinä-ajattelua! 2 -vuotiaan etu ratkaisee muidenkin lasten edun. Lapsia ei saa erottaa viikoksi toisistaan. Olen nähnyt sellaisen eron, missä isi otti vanhemman lapsen ja äiti nuoremman, ja vain joka toinen viikonloppu tapasivat ja siitä ei tullut viimetulemana kuin helvetisti terapiakäyntejä. Erotkoot aikuiset, mutta lapsia ei eroteta toisistaan kuin tavaroita.
Niin ja ilmeisesti sinä olet se, joka määrittää ja sanelee sen mikä on lapsen etu = sinulle sopiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen parasta ajatellen, kaikki lapset isälle ja viikonlopputapaamiset äidille. Äiti maksaa sitten elareita lasten isälle.
Ai miksei muka käy?
Luitko mitä ap kirjoitti aiemmin? On hoitanut lapsen asiat yksinään. Hoitaa varmaan jatkossakin parhaiten jos isää ei ole kiinnostanut.
Miksi se on niin, että usein ajatellaan että isän "täytyy saada mahdollisuus" jos ei ole eroonkaan mennessä kiinnostanut, voisi olla että eroa ei edes tulisi jos olisi alun perin hoitanut asiat eri tavalla? Mitä pyhimyksiä ne isät on? Olisiko tuo em. kirjoittamasi mielestäsi tosiaan lapsen edun mukaista?
Tuntuu että näissä asioissa ei ymmärretä että asiat täytyy hoitaa niin että lapsen etu on numero 1 sitten vasta ne vanhemman oikeudet.
On varmaan johtunut siitä, että ap ei ole antanut isälle tilaisuutta hoitaa lapsiaan.
Monet äidit valitettavasti kuvittelevat, että isästä ei ole lapsia hoitamaan ihan vain sen takia, että äiti on ollut ensin äitiyslomalla ja sen jälkeen vanhempainvapaalla ja sen jälkeen vuosikaudet kotihoidon tuella lasten kanssa ja tottunut hoitamaan arkiset askareet. Isälle ei ole tässä annettu mahdollisuutta, koska äidit jyräävät isät pois arkikuvioista ja tekevät isästä vain leiväntuojan.
Mutta miksi ihmeessä isä ei oppisi noita asioita - samoin kuin ruuanlaittoa ja harrastuksiin viemistä ja kouluasioiden hoitamista - ihan samoin kuin äitikin? Alusta alkaen se äitikin on ne asiat opetellut, eivät ne tule keneltäkään myötäsyntyisesti.
Voi voi kun et tiedä yhtään miten meidän perheessä asiat on ollut. Minä olen pyytänyt, rukoillut, mitä vain että hän osallistuisi vähän enemmän perheemme elämään. En ole onnistunut. Jos joskus onkin sattunut niin että hän on jostain asiasta vastuun ottanut, en missään nimessä ole kritisoinut häntä jos ei asiaa olekaan hoidettu juuri minun tavallani. Ei todellakaan, olen ollut onnellinen että hän on edes joskus ollut halukas jotain tekemään joka liittyy oleellisesti perheeseemme.
Jopa hänen äitinsä on joskus multa kysynyt että kuinka jaksan kun hänen poikansa haluaa kovasti paeta perhevelvollisuiksiaan. Totesin vain että pakko jaksaa, mutta enhän minä enää taida jaksaakaan. Pärjään paljon paremmin keskenään lasten kanssa kun ei enää tarvi miettiä missä mieheni huitelee ties milloin ja kenen kanssa. -Ap
Kukaan asiantuntija ei suosittele vuoroviikkoa ainakaan alle 3-vuotiaalle, ehkä mieluiten vasta 5-vuotiaasta ylöspäin. 1-2-vuotias on aivan liian pieni. Pysy rauhallisena ja esitä lastenvalvojalla miten laajat tapaamiset voitaisiin toteuttaa nuorimman kanssa muuten.
Helpottiko?