Ero tulossa. Pienin lapsi vähän alle 2v. Mies haluaa viikko/viikko-systeemiä.

Viikko-viikko on Ruotsissa jo pääsääntö ja meilläkin yhä suositumpi. Naisilla tuntuu olevan ennakkoluuloja siitä miten lapsi ilman äitiä voi pärjätä viikonkin verran isän kanssa, mutta tyypillisesti nuo ovat sujuneet oikein hyvin. Edellyttää, että jäätte asumaan lähekkäin jotta lapsilla säilyy sama koulu tai päiväkoti. Jotkut tekevät jopa niin, että lapset säilyvät samassa kodissa ja vanhemmat asuvat vuorotellen muualla.

Jos sinua epäilyttää, niin sovi eksäsi kanssa että siirrytte siihen porrastetusti vaikkapa vuoden sisään nuorimman kanssa. 

Voi jumalauta mitä paskaa ihmisten elämä tuntuu olevan. Älkää vittu tehkö niitä penskoja, jollette pysty pysymään yhtenä perheenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ei todellakaan hallitse arjen pyöritystä yksin. Eivät hahmota kokonaisuutta, eivätkä osaa ennakoida mitään. Päiväkotiin puetaan ne vaatteet, mitä eteisessä tulee ekana vastaan, säätilaa katsomatta, ja "mitäs me tänään syötäisiin" miettiminen alkaa sillä hetkellä, kun lapsi kiljuu naama punaisena ruokaa. "No oisko se sitten puuropäivä taas"?

sitten ihmetellään, kun lapset riehuu ja tappelee sohvalla, kun isi istuu itse koneella ja olettaa lasten hoitavan itse itsensä. Tai sitten vaan tv päälle tai tabletti kouraan, kyllähän ne lapset niinkin kasvaa .

Ja elatusmaksuja ei sitten tarvitse maksaa, kun on "laatuaikaa" isin luona joka toinen viikko.

Sitten jos isillä sattuu olemaan jo uusi naisystävä, niin eiköhän ne lapset istuteta tekniikan pariin vähän enemmänkin niin saa isi vähän "omaa aikaa" silläkin viikolla.

Yleistävää paskapuhetta. Olen itse avioerolapsi ja meillä oli viikko-viikkosysteemi. Isälläni oli todellakin aina (jo ennen eroa) homma paremmin hanskassa kuin äidilläni. Hän mm. hoiti ruuanlaiton pääsääntöisesti (ja esim ompeli mulle naamiaisiin pukuja.) Ihan järkyttävää, että edelleen Suomessa äiti on oletusarvoisesti jotenkin isää tärkeämpi vanhempi. Tämä ei palvele kenenkään etua, ei isien, äitien tai lapsien. Isin oikeuksien suhteen on vielä paljon työtä tehtävänä!

Sitten noista tapaamisjärjestelyistä, toki viikko-viikkosysteemissä on huonot puolensa, mutta miten perustellaan se, että lapsi saa tavata toista vanhempaansa harvemmin eikä viettää arkea tämän kanssa? Lapselle on tärkeää muodostaa yhtä vahva suhde molempiin vanhempiin. Itse en olisi halunnut valita isän ja äidin välillä, tai muiden tekevän sellaista valintaa puolestani. Valitettavasti erotilanteessa ei ihanteellista ratkaisua ole, vaan se on enemmän tai vähemmän perseestä lapsille. Itse koin, että vähiten perseestä oli vanhempieni yhteishuoltajuus ja heidän luonaan vuoroviikoin asuminen. Ongelmia tuli vasta silloin, kun kuvioihin tuli uudet puolisot ja heidän lapsensa, ja toimimattomat uusperhekuviot.

hienoa, että sinulla oli tuollainen isä. Valitettavasti ap:n mies ei varmasti ole laittanut ruokaa, eikä tule ompelemaan yhtään mitään.

Millaisia kusipäitä te oikein otatte puolisoiksenne? 

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikko on Ruotsissa jo pääsääntö ja meilläkin yhä suositumpi. Naisilla tuntuu olevan ennakkoluuloja siitä miten lapsi ilman äitiä voi pärjätä viikonkin verran isän kanssa, mutta tyypillisesti nuo ovat sujuneet oikein hyvin. Edellyttää, että jäätte asumaan lähekkäin jotta lapsilla säilyy sama koulu tai päiväkoti. Jotkut tekevät jopa niin, että lapset säilyvät samassa kodissa ja vanhemmat asuvat vuorotellen muualla.

Jos sinua epäilyttää, niin sovi eksäsi kanssa että siirrytte siihen porrastetusti vaikkapa vuoden sisään nuorimman kanssa. 

Kun nämä järjestelyt pitäisi heti sopia niin, että ne toimivat siihen saakka kun lapset aikuistuvat. Voitko kuvitella vanhempien asuvan vuorotellen eri kodeissa seuraavat 16 vuotta? He varmaan avioituvat uudelleen ja saavat lisää lapsia, mutta sitten äiti tai isä vain muuttaa aina joka toiseksi viikoksi vanhaan kotiinsa? Eikä koskaan muuta minnekään työn perässä tai muuallekaan.

Tai vaihtoehtoisesti, että kumpikaan vanhempi ei kuuteentoista vuoteen muuta muutamaa kilometriä kauemmaksi toisistaan. Tuo onnistuu varmaan vaan pääkaupunkiseudulla ydinkeskustassa. Muualla ihmisten todellisuus on, että työ tai kumppani voi löytyä sadankin kilometrin päästä, ja on vaan pakko muuttaa jos meinaa saada leipänsä tienattua. Silloin on järkevämpää, jos lapsilla on varsinainen koti yhdessä paikkaa, jossa he käyvät koulunsa.

Tässä ei ole ideaaleja vaihtoehtoja, mutta voi ainakin valita järkevän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ei todellakaan hallitse arjen pyöritystä yksin. Eivät hahmota kokonaisuutta, eivätkä osaa ennakoida mitään. Päiväkotiin puetaan ne vaatteet, mitä eteisessä tulee ekana vastaan, säätilaa katsomatta, ja "mitäs me tänään syötäisiin" miettiminen alkaa sillä hetkellä, kun lapsi kiljuu naama punaisena ruokaa. "No oisko se sitten puuropäivä taas"?

sitten ihmetellään, kun lapset riehuu ja tappelee sohvalla, kun isi istuu itse koneella ja olettaa lasten hoitavan itse itsensä. Tai sitten vaan tv päälle tai tabletti kouraan, kyllähän ne lapset niinkin kasvaa .

Ja elatusmaksuja ei sitten tarvitse maksaa, kun on "laatuaikaa" isin luona joka toinen viikko.

Sitten jos isillä sattuu olemaan jo uusi naisystävä, niin eiköhän ne lapset istuteta tekniikan pariin vähän enemmänkin niin saa isi vähän "omaa aikaa" silläkin viikolla.

Yleistävää paskapuhetta. Olen itse avioerolapsi ja meillä oli viikko-viikkosysteemi. Isälläni oli todellakin aina (jo ennen eroa) homma paremmin hanskassa kuin äidilläni. Hän mm. hoiti ruuanlaiton pääsääntöisesti (ja esim ompeli mulle naamiaisiin pukuja.) Ihan järkyttävää, että edelleen Suomessa äiti on oletusarvoisesti jotenkin isää tärkeämpi vanhempi. Tämä ei palvele kenenkään etua, ei isien, äitien tai lapsien. Isin oikeuksien suhteen on vielä paljon työtä tehtävänä!

Sitten noista tapaamisjärjestelyistä, toki viikko-viikkosysteemissä on huonot puolensa, mutta miten perustellaan se, että lapsi saa tavata toista vanhempaansa harvemmin eikä viettää arkea tämän kanssa? Lapselle on tärkeää muodostaa yhtä vahva suhde molempiin vanhempiin. Itse en olisi halunnut valita isän ja äidin välillä, tai muiden tekevän sellaista valintaa puolestani. Valitettavasti erotilanteessa ei ihanteellista ratkaisua ole, vaan se on enemmän tai vähemmän perseestä lapsille. Itse koin, että vähiten perseestä oli vanhempieni yhteishuoltajuus ja heidän luonaan vuoroviikoin asuminen. Ongelmia tuli vasta silloin, kun kuvioihin tuli uudet puolisot ja heidän lapsensa, ja toimimattomat uusperhekuviot.

hienoa, että sinulla oli tuollainen isä. Valitettavasti ap:n mies ei varmasti ole laittanut ruokaa, eikä tule ompelemaan yhtään mitään.

Mä vastasinkin tuohon lainaamaani viestiin, jossa yksiselitteisesti todettiin, että "miehet ei hallitse arjen pyöritystä yksin." Suututtaa todella paljon tuollainen yleistäminen. Siinä myös ikään kuin vapautetaan miehet vastuusta ja vahvistetaan äitimyyttiä ja ajatusta siitä, että vain naiset voivat hoitaa kotia ja perhettä.

Ap:n miehestä ilmeisesti ei ole perheenisäksi, mikä on valitettavaa, ja hänen tilanteessaan pitää tietysti toimia sen mukaan. Olen yleisesti ottaen sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi lisääntyä kumppanin kanssa, joka ei kykene olemaan tasaveroinen ja vastuullinen vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ei todellakaan hallitse arjen pyöritystä yksin. Eivät hahmota kokonaisuutta, eivätkä osaa ennakoida mitään. Päiväkotiin puetaan ne vaatteet, mitä eteisessä tulee ekana vastaan, säätilaa katsomatta, ja "mitäs me tänään syötäisiin" miettiminen alkaa sillä hetkellä, kun lapsi kiljuu naama punaisena ruokaa. "No oisko se sitten puuropäivä taas"?

sitten ihmetellään, kun lapset riehuu ja tappelee sohvalla, kun isi istuu itse koneella ja olettaa lasten hoitavan itse itsensä. Tai sitten vaan tv päälle tai tabletti kouraan, kyllähän ne lapset niinkin kasvaa .

Ja elatusmaksuja ei sitten tarvitse maksaa, kun on "laatuaikaa" isin luona joka toinen viikko.

Sitten jos isillä sattuu olemaan jo uusi naisystävä, niin eiköhän ne lapset istuteta tekniikan pariin vähän enemmänkin niin saa isi vähän "omaa aikaa" silläkin viikolla.

Yleistävää paskapuhetta. Olen itse avioerolapsi ja meillä oli viikko-viikkosysteemi. Isälläni oli todellakin aina (jo ennen eroa) homma paremmin hanskassa kuin äidilläni. Hän mm. hoiti ruuanlaiton pääsääntöisesti (ja esim ompeli mulle naamiaisiin pukuja.) Ihan järkyttävää, että edelleen Suomessa äiti on oletusarvoisesti jotenkin isää tärkeämpi vanhempi. Tämä ei palvele kenenkään etua, ei isien, äitien tai lapsien. Isin oikeuksien suhteen on vielä paljon työtä tehtävänä!

Sitten noista tapaamisjärjestelyistä, toki viikko-viikkosysteemissä on huonot puolensa, mutta miten perustellaan se, että lapsi saa tavata toista vanhempaansa harvemmin eikä viettää arkea tämän kanssa? Lapselle on tärkeää muodostaa yhtä vahva suhde molempiin vanhempiin. Itse en olisi halunnut valita isän ja äidin välillä, tai muiden tekevän sellaista valintaa puolestani. Valitettavasti erotilanteessa ei ihanteellista ratkaisua ole, vaan se on enemmän tai vähemmän perseestä lapsille. Itse koin, että vähiten perseestä oli vanhempieni yhteishuoltajuus ja heidän luonaan vuoroviikoin asuminen. Ongelmia tuli vasta silloin, kun kuvioihin tuli uudet puolisot ja heidän lapsensa, ja toimimattomat uusperhekuviot.

hienoa, että sinulla oli tuollainen isä. Valitettavasti ap:n mies ei varmasti ole laittanut ruokaa, eikä tule ompelemaan yhtään mitään.

Mä vastasinkin tuohon lainaamaani viestiin, jossa yksiselitteisesti todettiin, että "miehet ei hallitse arjen pyöritystä yksin." Suututtaa todella paljon tuollainen yleistäminen. Siinä myös ikään kuin vapautetaan miehet vastuusta ja vahvistetaan äitimyyttiä ja ajatusta siitä, että vain naiset voivat hoitaa kotia ja perhettä.

Ap:n miehestä ilmeisesti ei ole perheenisäksi, mikä on valitettavaa, ja hänen tilanteessaan pitää tietysti toimia sen mukaan. Olen yleisesti ottaen sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi lisääntyä kumppanin kanssa, joka ei kykene olemaan tasaveroinen ja vastuullinen vanhempi.

Valitettavasti sitä minkälainen vanhempi kukakin on, on vaikea ennustaa siinä vaiheessa kun niitä lapsia ei vielä ole. Yhdenkin lapsen kanssa saattaa vielä puolisokin olla osallistuva jne.. useamman lapsen tullessa kuvioihin voi arki alkaa painaa päälle ja poikamieselämä houkuttaa. Tällaisiakin tapauksia tiedän ihan lähipiiristä. Ja kyse siis aikuisista miehistä, ei mistään parikymppisistä pojan nulikoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ei todellakaan hallitse arjen pyöritystä yksin. Eivät hahmota kokonaisuutta, eivätkä osaa ennakoida mitään. Päiväkotiin puetaan ne vaatteet, mitä eteisessä tulee ekana vastaan, säätilaa katsomatta, ja "mitäs me tänään syötäisiin" miettiminen alkaa sillä hetkellä, kun lapsi kiljuu naama punaisena ruokaa. "No oisko se sitten puuropäivä taas"?

sitten ihmetellään, kun lapset riehuu ja tappelee sohvalla, kun isi istuu itse koneella ja olettaa lasten hoitavan itse itsensä. Tai sitten vaan tv päälle tai tabletti kouraan, kyllähän ne lapset niinkin kasvaa .

Ja elatusmaksuja ei sitten tarvitse maksaa, kun on "laatuaikaa" isin luona joka toinen viikko.

Sitten jos isillä sattuu olemaan jo uusi naisystävä, niin eiköhän ne lapset istuteta tekniikan pariin vähän enemmänkin niin saa isi vähän "omaa aikaa" silläkin viikolla.

Yleistävää paskapuhetta. Olen itse avioerolapsi ja meillä oli viikko-viikkosysteemi. Isälläni oli todellakin aina (jo ennen eroa) homma paremmin hanskassa kuin äidilläni. Hän mm. hoiti ruuanlaiton pääsääntöisesti (ja esim ompeli mulle naamiaisiin pukuja.) Ihan järkyttävää, että edelleen Suomessa äiti on oletusarvoisesti jotenkin isää tärkeämpi vanhempi. Tämä ei palvele kenenkään etua, ei isien, äitien tai lapsien. Isin oikeuksien suhteen on vielä paljon työtä tehtävänä!

Sitten noista tapaamisjärjestelyistä, toki viikko-viikkosysteemissä on huonot puolensa, mutta miten perustellaan se, että lapsi saa tavata toista vanhempaansa harvemmin eikä viettää arkea tämän kanssa? Lapselle on tärkeää muodostaa yhtä vahva suhde molempiin vanhempiin. Itse en olisi halunnut valita isän ja äidin välillä, tai muiden tekevän sellaista valintaa puolestani. Valitettavasti erotilanteessa ei ihanteellista ratkaisua ole, vaan se on enemmän tai vähemmän perseestä lapsille. Itse koin, että vähiten perseestä oli vanhempieni yhteishuoltajuus ja heidän luonaan vuoroviikoin asuminen. Ongelmia tuli vasta silloin, kun kuvioihin tuli uudet puolisot ja heidän lapsensa, ja toimimattomat uusperhekuviot.

hienoa, että sinulla oli tuollainen isä. Valitettavasti ap:n mies ei varmasti ole laittanut ruokaa, eikä tule ompelemaan yhtään mitään.

Mä vastasinkin tuohon lainaamaani viestiin, jossa yksiselitteisesti todettiin, että "miehet ei hallitse arjen pyöritystä yksin." Suututtaa todella paljon tuollainen yleistäminen. Siinä myös ikään kuin vapautetaan miehet vastuusta ja vahvistetaan äitimyyttiä ja ajatusta siitä, että vain naiset voivat hoitaa kotia ja perhettä.

Ap:n miehestä ilmeisesti ei ole perheenisäksi, mikä on valitettavaa, ja hänen tilanteessaan pitää tietysti toimia sen mukaan. Olen yleisesti ottaen sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi lisääntyä kumppanin kanssa, joka ei kykene olemaan tasaveroinen ja vastuullinen vanhempi.

Lähipiirissä ja muutenkin se edelleen on valitettavasti niin että äidin oletetaan jaksavan ja automaattisesti osaavan kaiken. Jos mies osaa, täytyy siitä erikseen mainita ja sitä mainostaa. Veikkaan että suurin osa eroista olisi estettävissä jos miehet osallistuisivat enemmän ja ottaisivat vastuuta. Ymmärrän että miehiä ja isejä jotka ovat vastuullisia tuo voi ärsyttää, mutta joskus olisi asioita mietittävä avoimesti ja uskallettava sanoa totuus. Monille isille tulee märkää rättiä eteen kun tulee ero ja lapsia näkeekin vain viikonloppuisin, ja sen miten asiat ovat sanoo heille joku ulkopuolinen (lastenvalvoja, sosiaalityöntekiä). Kukaan ei ole uskaltanut sanoa aiemmin, ja isejä on kannustettu ja tuettu, pohdittu isän roolia synnytysvalmennuksessakin jne. Tuon jälkeen se sosiaalityöntekijä on "naisten puolella" ja "tyhmä akka". 

Kyllä äitejä arvostellaan paljon enemmän, edelleen. Kuinka monesta äidistä olette kuulleet, joka toimii kuten monessa tässäkin ketjussa kerrottu mies?Ikävää ja miehet voivat olla varmoja ettei tuo naisistakaan kivaa ole, joskus asiat on vain sanottava suoraan tai muutosta ei tule koskaan.

Lasten puolestahan tuollainen on aika kauhea tilanne, jos mies ei ole ollut kiinnostunut/selvinnyt edes yhtä kokonaista päivää lasten kanssa miten voisi selvitä viikon? Lapset kun tuppaavat muistamaan, ja jos tulee turvaton olo isäviikon aikana ja homma ei hoidukaan, kyllä se ainakin pieniä traumatisoi. Isän itsekkyydestä kertoo että tuossa tilanteessa vaatii vuoroviikkosysteemiä, miten joku voi olla apn kertoman jälkeen eri mieltä? Mieshän se on baareissa jne käynyt ja nainen hoitanut lapset.

Vierailija kirjoitti:

Millaisia kusipäitä te oikein otatte puolisoiksenne? 

Jaa a, eipä mies ollut kusipää kun mentiin naimisiin. Kusipääksi muuttui hiljalleen toisen lapsen syntymän jälkeen. Tällä hetkellä minä pyöritän tätä kaaosta 99 prosenttisesti ja mies marisee sängyssä kun elämä on niin rankkaa. Niin, ei kait sillä ole väliä etten ole kolmeen vuoteen nukkunut kokonaisia yöunia toisin kuin mies. Ei silläkään ole väliä, ettei minulla ole harrastuksia koska en jaksa enää kuunnella miehen marinaa siitä kun olen mukamas taas menossa jonnekin.

Noh, exä tuosta ukosta tulee viimeistään ensi vuonna.

Kannattas nää systeemit sopia valmiiksi jo ennen naimisiin menoa ja lisääntymistä. Kun se ero sitten tulee joka tapauksessa, niin on valmiiksi sovittuna miten toimitaan.

Äärimmäisen harvinainen tapaushan täällä tuntuu olevan perinteinen ydinperhe, jossa kaksi vanhempaa ja heidän lapsensa..

Ihan pakko kommentoida vaikka oonkin vanhempi "lapsi" mistä täällä puhutaan mut nyt tuntuu pyörivän ajatuksia siitä, että kun lapsi täyttää sen 5v, on viikko-viikko systeemit ihan jees. Omat vanhemmat erosivat kun olin 15 ja pikkuveli 13 ja voin kyllä sanoa että en mitään paskempaa tiennyt kuin se, että viikon (tai 2vk-2vk) jälkeen piti pakata kamat ja lähteä toiseen paikkaan just kun oli ehtinyt jompaan kumpaan vanhempaan taas "kiintyä" ja saanut juttelutuokiot ja "haista äiti vittu" -teinimoodit pois. Yleensä vaihdettiin maanantaisin niin, että koulun jälkeen pakattiin kamat (vaatteiden paiskominen kasseihin, toiselle vanhemmalle vittuilu, yleisesti paha mieli ja itkupotkuraivarit vielä siinä 18 vuoden iässäkin) josta molemmat treeneihin (jotka btw meni/menee molemmilla aina penkin alle kun ajatukset ihan muualla ja paha mieli) ja treeneistä sit toisen vanhemman luo.  Parasta mitä mulle on eron jälkeen tapahtunut on oma kämppä. Säälittää pikkuveli, toivottavasti pääsee mahd. pian lukion jälkeen muuttamaan myös pois pyörteestä.

Sanotaan nyt vielä sen verran, että ei lapsi tahdo tuottaa vanhemmilleen pettymystä ja vaikka veljen kanssa juteltu kahdestaan et olis kivempi asua vaan toisen luona niin ei sitä pysty vanhemmille sanomaan eikä valintaa ainakaan meidän tilanteessa pysty tekemään kun molemmat yhtä rakkaita. 

Tiivistettynä:

Viikko-viikko systeemi on perseestä enkä toivo sitä kenellekkään. Kokemusta on.

T19

Meillä kyllä hyviä kokemuksia viikko-viikko systeemistä, ja noin kaksivuotiaasta. Mutta edellyttää että molemmat vanhemmat täyspäisiä, vastuullisia aikuisia jotka kykenee vanhemmuuteen ja pitämään lapsen arjen vakaana ja turvallisena. Lisäksi me asumme toisiamme lähellä, niin että nyt jo kouluikäiset kulkevat samalla tavalla koulussa olivat sitten kummalla tahansa. Lapsilla on läheiset välit isäänsä joka myös kasvoi isyyteen todella hienosti, en voi häntä siitä moittia vaikkei avioliitto meidän aikuisten välillä muista syistä toiminutkaan. Lasten ei pidä siitä antaa kärsiä.

Mutta kuvio toiminee vain, jos palikat kunnossa muuten. Jos toiseen ei voi luottaa niin sitten iso harkinta.

Ei lapsia kulkurin asemaan. Joku osapuoli kärsii aina. Se perinteinen isä tapaa joka toinen viikonloppu ja sovittaessa arkisin edellyttäen että koulu ei kärsi jos lapset koulussa. Loma ja joulut ja uudet vuodet sovitaan vuorotellen. Se on niin selvää pässinlihaa.

Kyllä 2v. on aivan liian pieni viikko/viikko systeemiin, jos koti vaihtuu viikottain, jos pakko, niin vanhemmat rampaavat kahta kotia, ei lapsi. Tämä malli on Ruotsissa yleisesti käytössä, toisin kuin Suomessa, lapset ovat laitettu rampaamaan kahden kodin väliä.

Tuon ikäiselle paras mahdollinen on yksi ja sama koti. Ota lastenvalvojaan yhteys.

Ei ongelmaa, lapset asuvat isänsä kanssa ja käyvät joka toinen viikonloppu luonasi. Eikös kuulostaakin mukavalta.

Ei kuulosta ap. hyvältä. Lapset ovat syyttömiä vanhempien eroon. Jo laissa pitäisi kieltää lasten matkalaukku elämä. Miksi aina lapset joutuvat joustamaan.

Meillä sopuisa ero ja kyllä me vanhemmat olemme ne, jotka vaihtavat kotia viikko/viikko systeemillä ja lapsilla yksi ja pysyvä koti. Tosin meillä lapset jo vanhempia.

Monelle vanhemmille avautuisi silmä, jos olisivat lapsen asemassa, niin raskasta ja hankalaa se on.

Vierailija kirjoitti:

Et tietenkään suostu, sinun ei tarvitse. Lastenvalvoja ei edes vahvista alle 3v:lle tuollaista sopimusta. Yksipuolisesti isän vaatimuksesta viikko-viikkoa ei voida määrätä. Muutenkin siinä vanhempien tulisi olla hyvissä väleissä ja asua lähekkäin, jotta se sujuisi, joten muuta siis mahd. kauas.

höpöhöpö

erotessa lapsi oli 2 vuotias sain viikko-viikko systeemin.

t. fifty-fifty faija

vaikka olet ap alunperin lähtenyt anelun, rukoilun ja pyytämisen tielle kohti marttyyriutta, niin älä jatka sitä enää. Opettele jämäkäksi, älä anna vaihtoehtoja. Kai se mies nyt on luistanut vastuusta kun on nähnyt että sinua voi viedä kuin litran mittaa ja annat lopulta periksi. Sinä heräät aamulla kuitenkin. Ja sanon tämän ystävälliseen sävyyn. Mieheni on maailman paras isä, mutta minä myös pidän hyvin tiukasti kiinni siitä, että saan nukkua ja harrastaa (ja mieheni myös) ja että kotia pyörittää kaksi aikuista. En anna vaihtoehtoja eikä mieheni myöskään anna minulle vaihtoehtoja. Nyt on lapsesi edusta kyse ja jos tilanne on niinkuin sanot, niin jämäkästi sen kerrot ja sitä sopimusta lähdet sopimaan. Et anna enää periksi etkä salli miehen enää väistää vastuutaan. Hän haluaa viikko-viikko systeemin ja sinä et. Asian ratkaisee siis sovittelija. Valittaminen ja surkuttelu ei nyt auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset ole mitään matkalaukkuja. Lastenvalvojalle aika. Isompia ei eroteta pienemmistä, vaan kaikki käyvät yhdessä tapaamisissa. Lapsille mahdollisimman vakaa arki. Lisäksi pitää ottaa huomioon, että isommille lapsille myös kaverit on tärkeitä.

Parempi olisi vaikka pari viikonloppua kuukaudesta ja arki-tapaaminen esim. ti-ke tai ke-to vaikka joka toinen tai joka viikko.Meillä on noin ex:n kanssa, nuorin oli erotessa 5 v. Ex:llä oli kaksvuorotyö. Nykyisin on säännöllinen työ, ja lapset jo yli 12 v ja osaavat kulkea julkisilla. Käyvät isällä, milloin tahtovat. 

Sopisiko sulle, että näet lapsiasi pari viikonloppua kuukaudesta + arkitapaaminen joka toinen viikko

Pienelle lapselle äiti on se tärkeämpi huoltaja.

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsia kulkurin asemaan. Joku osapuoli kärsii aina. Se perinteinen isä tapaa joka toinen viikonloppu ja sovittaessa arkisin edellyttäen että koulu ei kärsi jos lapset koulussa. Loma ja joulut ja uudet vuodet sovitaan vuorotellen. Se on niin selvää pässinlihaa.

Mulle nyt jo aikuisena avioerolapsena oli ja on edelleen ihan järkyttävä ajatus, että olisin tavannut toista vanhempaa vain joka toinen viikonloppu. Hänhän olisi jäänyt ihan vieraaksi!

Ei viikko-viikkosysteemikään ihanteellinen ole, mutta valitettavasti erotilanteessa ei ihanteellista ratkaisua ole olemassakaan. Lapset kärsii joka tapauksessa.