Lue keskustelun säännöt.
Kelan pääjohtaja SK:lle: ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?
27.11.2016 |
Taidettiin saada napakka johtaja Kelaan, saas nähdä tuleeko oikeasti muutoksia. Tukien vuoksi monet ei edes hakeudu töihin kun yhteiskunta elättää eli me veronmaksajat.
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000004883568.html
Kelan uusi pääjohtaja Elli Aaltonen haluaa lakkauttaa vastikkeettoman sosiaaliturvan. Hän sanoo Suomen Kuvalehdessä, että etuuksia ja kannustin- ja tuloloukkuja on liikaa.
Kelan uusi pääjohtaja Elli Aaltonen haluaa lakkauttaa vastikkeettoman sosiaaliturvan. Hän sanoo Suomen Kuvalehdessä, että nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä tukee syrjäytymistä.
– Nyt meillä on etuutta, etuutta, etuutta, etuutta, ja niiden välissä loukkuja, loukkuja, loukkuja, loukkuja. Miten saamme kannustinloukut pois? Ja miksi ylipäätään ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta? Voisiko vaihtoehto olla, että maksaisimmekin osallisuudesta? Aaltonen sanoi lehden haastattelussa.
Käytännössä Aaltosen uudistukset tarkoittaisivat vastikkeettoman sosiaaliturvan, kuten vastikkeettoman työttömyysturvan, loppua. Erityisesti pitkäaikaistyöttömät ovat pitäneet ajatusta pakkotyönä.
Aaltosen mukaan ”nykysysteemi tukee yhteiskunnallista syrjäytymistä, maksaa paljon eikä tuota mitään”, lehti kertoi. Erityisesti häntä huolettavat 20–35-vuotiaat kouluttamattomat tai vähän koulutetut työttömät.
Taloussanomat uutisoi aiemmin tässä kuussa, että hallitus on nimennyt yhdeksi kärkihankkeekseen ”osallistavan sosiaaliturvan mallin luomisen”, ja ehdotusta uudesta mallista on hallituksen toimeksiannosta kehittänyt tänä vuonna professori Heikki Hiilamon johtama tutkijaryhmä.
Kela käytti sosiaaliturvaan lähes 15 miljardia euroa, 20 prosenttia kaikista sosiaalimenoista viime vuonna.
Kommentit (474)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen meikäläisen sosiaaliturvan jossa rahan saa hengittämällä ongelma näkyy tällä palstalla: ihmiset näkevät itsensä objekteiksi joille pahaa tapahtuu, paskaa sataa niskaan eikä kukaan auta. Se subjektiksi mieltäminen olisi järkevämpää: minä valitsin tällaisen koulutuksen/kouluttamattomuuden, valitsin asuinpaikkani (en muuttanut vaikka oli mahdollisuus), valitsin tehdä paljon lapsia, valitsin puolison jonka tiesin vastuuttomaksi ja jos yhtään olisin ajatellut olisin tiennyt suhteen johtavan yksinhuoltajuuteen. Missään yhteiskunnassa ei ole mekanismia joka suojaisi ihmisiä heidän omilta tyhmiltä ja vastuuttomilta päätöksiltään. Ruotsi oli välillä lähimpänä tuollaista holhousyhteiskuntaa mutta nyt sielläkin systeemiä puretaan. Josko sen hirveän "kun yhteiskunta ei järjestä" valituksen sijaan käännettäisiin katseet itseen: mitä voi tehdä oman elämäni hyvinvoinnin eteen. Jos vastaus on en mitään, ollaan kyllä jo hyvin syvällä passiivisen holhousyhteiskunnan syövereissä, menneessä maailmassa joka katoaa nopeasti ympäriltä. Yhteiskunta auttaa jatkossakin mutta minulla on vastuu: haluan tuota, menen tuonnepäin, saanko hetkellisesti apua siihen.
Näihin valinnanmahdollisuuksiin: olisikin helppoa, jos valinnat olisivat noin selkeitä hyvien ja huonojen valintojen tekemistä.
Esimerkki: Ihminen, sanotaan vaikkapa Tiina, valitsee alan X, joka koulutusaikana tiedettiin hyvin työllistävänä alana. Hän saa lupaavan työn, ja sen turvin ottaa asuntolainan puolisonsa kanssa. Talo rakennetaan turvalliselle lähiöalueelle lähelle molempien työpaikkaa. Tiina saa kolme lasta.
Sitten tämä Tiinan valitsema ala kokee romahduksen, ja lukuisat yritykset - mukaan lukien hänen työpaikkansa - laittavat lapun luukulle. Tiina ei enää löydä töitä lähipaikkakunnilta. Muutto ei tule kyseeseen, koska miehellä on vielä työtä alueella. Tiina ei myöskään koe olevansa valmis lähtemään töihin ns. viikkokuntaan, koska lapset ovat vielä pieniä. Hän haluaisi kouluttautua uudelleen, mutta opintotuelle palaamiseen hänellä ei ole rahaa, eikä Kela myönnä hänelle lupaa omaehtoiseen opiskeluun, ei edes avoimen yliopiston kursseihin. Tiina kokeilee hetken työskentelyä 0-sopimusperiaatteella matalapalkka-alalla. Hän joutuu luopumaan työstä, koska hän ei pysty sopimaan lastenhoitoa satunnaisten, tunnin varoajalla ilmoitettavien työtuntien mukaan. Luopuessaan työstä Kela rankaisee Tiinaa karenssilla, mikä ajaa koko perheen hetkellisesti ahdinkoon.
Tarina ei ole omani, mutta se on aika tyypillinen valintojen verkosto. Joo, Tiina olisi alun alkaenkin voinut valita lukea "oikealle alalle", jos hänellä olisi ollut kristallipallo. Asuinkunta valittiin vallitsevien olosuhteiden perusteella, jolloin se oli optimaalinen työskentelyä ja perheen perustamista ajatellen, ja laina otettiin sen hetken tilanteen perusteella. Pienet lapset tekivät osan valinnoista hankaliksi sekä Tiinaa, että hänen perhettään ajatellen, ja joihinkin valintoihin ei ollut taloudellisia resursseja.
Tarkoitukseni on sanoa, että puntaroidessa "niiden muiden" valintoja tulee usein sorruttua jälkiviisauteen. Tokihan itse olisi aina selvinnyt paremmin, ja löytänyt paremmat ratkaisut kaikkeen. Vai olisiko?
Ihan hyvä esimerkki. Tiina on it-alan ammattilainen? Ala notkahti, mutta paikkoja alkaa tulla takaisin, erityisesti juuri osaajille kun hieman itseään lisäkouluttaa. Tiinalla kolme lasta - tuo oma valinta. Kaikkien jälkeen monta vuotta kotona? Toinen valinta joka laskenut omaa ammattitaitoa. Haluaa hoitaa lapsia vieläkin kotoa käsin niin kauan kuin mahdollista? Sekin oma valinta. Pystyn kirjoittamaan näistä valinnoista koska itse olen valintoja tehnyt elämäni aikana: työskennellyt usemman kerran ulkomaan komennuksella, lasten syntymän jälkeen toinen vanhempi työskenteli useita vuosia toisella paikkakunnalla jne. Nuo valinnat ovat tehneet mahdolliseksi nykyisen hyvän elintason lamasta huolimatta, ammattitaidon ja aseman joka ei ensimmäisiin yt:ihin häviä ja muualle siirtyminenkin olisi helppoa. Mutta nyt loppuu huvittelu kahvin ääressä ja takaisin töihin.
Kuten sanottu, "Tiina" on fiktiivinen, toisekseen myös hieman riisuttu esimerkki todellisuudesta. Tuossa välissähän saattaa olla vaikka ja mitä, joita emme pääse arvioimaan ja esittämään yksinkertaistettuja ratkaisuja yksinkertaistettuun tapaukseen.
Kaikki myös riippuu näkökulmasta. Yhtä hyvin joku voisi kyseenalaistaa sinun ratkaisusi. Paljonko lapsenne ovat hyötyneet siitä, että jompi kumpi vanhemmista on koko ajan erossa perheestään pitkiä aikoja? Riittääkö hyvä elintaso paikkaamaan poissaoloanne lastenne elämästä? Huom. ei tarvitse vastata. Tämän tarkoitus on osoittaa, että sinä itse olet yhtä paljaana valintojesi arvostelulle, kuin joku, joka ei ole onnistunut raivaamaan tietään työelämän kärkipaikoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen meikäläisen sosiaaliturvan jossa rahan saa hengittämällä ongelma näkyy tällä palstalla: ihmiset näkevät itsensä objekteiksi joille pahaa tapahtuu, paskaa sataa niskaan eikä kukaan auta. Se subjektiksi mieltäminen olisi järkevämpää: minä valitsin tällaisen koulutuksen/kouluttamattomuuden, valitsin asuinpaikkani (en muuttanut vaikka oli mahdollisuus), valitsin tehdä paljon lapsia, valitsin puolison jonka tiesin vastuuttomaksi ja jos yhtään olisin ajatellut olisin tiennyt suhteen johtavan yksinhuoltajuuteen. Missään yhteiskunnassa ei ole mekanismia joka suojaisi ihmisiä heidän omilta tyhmiltä ja vastuuttomilta päätöksiltään. Ruotsi oli välillä lähimpänä tuollaista holhousyhteiskuntaa mutta nyt sielläkin systeemiä puretaan. Josko sen hirveän "kun yhteiskunta ei järjestä" valituksen sijaan käännettäisiin katseet itseen: mitä voi tehdä oman elämäni hyvinvoinnin eteen. Jos vastaus on en mitään, ollaan kyllä jo hyvin syvällä passiivisen holhousyhteiskunnan syövereissä, menneessä maailmassa joka katoaa nopeasti ympäriltä. Yhteiskunta auttaa jatkossakin mutta minulla on vastuu: haluan tuota, menen tuonnepäin, saanko hetkellisesti apua siihen.
No kyllä minä voin ainakin rehellisesti sanoa sen, että en valinnut vakavaa sairastumista, jonka takia en ole voinut töitä tehdä.
Ja kuten sanottu, ne valinnat ovat usein näennäisiä, ja vasta jälkikäteen hahmotettavissa (ja tosiaan: sairaudet ja vastaavat eivät ole mitään "valintoja"). Sekin, joka näkee valinnoillaan edistäneensä omaa elintasoaan, on ihan samalla sattuman heiteltävissä kuin me kaikki muutkin. Ja niitä sattumia tulee pitkin elämää, ja usein myös hetkillä, kun uskoo elävänsä kaikista vakainta aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen meikäläisen sosiaaliturvan jossa rahan saa hengittämällä ongelma näkyy tällä palstalla: ihmiset näkevät itsensä objekteiksi joille pahaa tapahtuu, paskaa sataa niskaan eikä kukaan auta. Se subjektiksi mieltäminen olisi järkevämpää: minä valitsin tällaisen koulutuksen/kouluttamattomuuden, valitsin asuinpaikkani (en muuttanut vaikka oli mahdollisuus), valitsin tehdä paljon lapsia, valitsin puolison jonka tiesin vastuuttomaksi ja jos yhtään olisin ajatellut olisin tiennyt suhteen johtavan yksinhuoltajuuteen. Missään yhteiskunnassa ei ole mekanismia joka suojaisi ihmisiä heidän omilta tyhmiltä ja vastuuttomilta päätöksiltään. Ruotsi oli välillä lähimpänä tuollaista holhousyhteiskuntaa mutta nyt sielläkin systeemiä puretaan. Josko sen hirveän "kun yhteiskunta ei järjestä" valituksen sijaan käännettäisiin katseet itseen: mitä voi tehdä oman elämäni hyvinvoinnin eteen. Jos vastaus on en mitään, ollaan kyllä jo hyvin syvällä passiivisen holhousyhteiskunnan syövereissä, menneessä maailmassa joka katoaa nopeasti ympäriltä. Yhteiskunta auttaa jatkossakin mutta minulla on vastuu: haluan tuota, menen tuonnepäin, saanko hetkellisesti apua siihen.
No kyllä minä voin ainakin rehellisesti sanoa sen, että en valinnut vakavaa sairastumista, jonka takia en ole voinut töitä tehdä.
Sairaus ja siitä johtuva työkyvyttömyys on asia erikseen. Sairaalle sairauspäiväraha, työkyvyttömälle työkyvyttömyyseläke.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen meikäläisen sosiaaliturvan jossa rahan saa hengittämällä ongelma näkyy tällä palstalla: ihmiset näkevät itsensä objekteiksi joille pahaa tapahtuu, paskaa sataa niskaan eikä kukaan auta. Se subjektiksi mieltäminen olisi järkevämpää: minä valitsin tällaisen koulutuksen/kouluttamattomuuden, valitsin asuinpaikkani (en muuttanut vaikka oli mahdollisuus), valitsin tehdä paljon lapsia, valitsin puolison jonka tiesin vastuuttomaksi ja jos yhtään olisin ajatellut olisin tiennyt suhteen johtavan yksinhuoltajuuteen. Missään yhteiskunnassa ei ole mekanismia joka suojaisi ihmisiä heidän omilta tyhmiltä ja vastuuttomilta päätöksiltään. Ruotsi oli välillä lähimpänä tuollaista holhousyhteiskuntaa mutta nyt sielläkin systeemiä puretaan. Josko sen hirveän "kun yhteiskunta ei järjestä" valituksen sijaan käännettäisiin katseet itseen: mitä voi tehdä oman elämäni hyvinvoinnin eteen. Jos vastaus on en mitään, ollaan kyllä jo hyvin syvällä passiivisen holhousyhteiskunnan syövereissä, menneessä maailmassa joka katoaa nopeasti ympäriltä. Yhteiskunta auttaa jatkossakin mutta minulla on vastuu: haluan tuota, menen tuonnepäin, saanko hetkellisesti apua siihen.
No kyllä minä voin ainakin rehellisesti sanoa sen, että en valinnut vakavaa sairastumista, jonka takia en ole voinut töitä tehdä.
Sairaus ja siitä johtuva työkyvyttömyys on asia erikseen. Sairaalle sairauspäiväraha, työkyvyttömälle työkyvyttömyyseläke.
Mutta kuinka moneen tapaukseen voidaan sanoa, että "no sehän on asia erikseen"? Entä, jos päätyy lupaavalta uralta omaishoitajaksi omalle läheiselleen, vaikka lapselleen tai puolisolleen? Tai jos jättää ottamatta jonkun unelmien työn useiden satojen (tai tuhansien) kilometrien päästä juuri siksi, että kokee sen olevan pois omalta perheeltään? Tai ei ole valmis muuttamaan minkä tahansa työn perässä, kun sillä entisellä paikkakunnalla on suku ja ystävät, sosiaaliset verkostot, talo rakennettu ja lasten koulut kesken?
En tiedä, onko se oikeasti mikään ihanne, että omaan elämäänsä ei voi suunnitella mitään pysyvää siksi, että siitä kaikesta pitäisi hetimmiten luopua kun käsky vain käy ja osoitus uudelle paikkakunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen meikäläisen sosiaaliturvan jossa rahan saa hengittämällä ongelma näkyy tällä palstalla: ihmiset näkevät itsensä objekteiksi joille pahaa tapahtuu, paskaa sataa niskaan eikä kukaan auta. Se subjektiksi mieltäminen olisi järkevämpää: minä valitsin tällaisen koulutuksen/kouluttamattomuuden, valitsin asuinpaikkani (en muuttanut vaikka oli mahdollisuus), valitsin tehdä paljon lapsia, valitsin puolison jonka tiesin vastuuttomaksi ja jos yhtään olisin ajatellut olisin tiennyt suhteen johtavan yksinhuoltajuuteen. Missään yhteiskunnassa ei ole mekanismia joka suojaisi ihmisiä heidän omilta tyhmiltä ja vastuuttomilta päätöksiltään. Ruotsi oli välillä lähimpänä tuollaista holhousyhteiskuntaa mutta nyt sielläkin systeemiä puretaan. Josko sen hirveän "kun yhteiskunta ei järjestä" valituksen sijaan käännettäisiin katseet itseen: mitä voi tehdä oman elämäni hyvinvoinnin eteen. Jos vastaus on en mitään, ollaan kyllä jo hyvin syvällä passiivisen holhousyhteiskunnan syövereissä, menneessä maailmassa joka katoaa nopeasti ympäriltä. Yhteiskunta auttaa jatkossakin mutta minulla on vastuu: haluan tuota, menen tuonnepäin, saanko hetkellisesti apua siihen.
Näihin valinnanmahdollisuuksiin: olisikin helppoa, jos valinnat olisivat noin selkeitä hyvien ja huonojen valintojen tekemistä.
Esimerkki: Ihminen, sanotaan vaikkapa Tiina, valitsee alan X, joka koulutusaikana tiedettiin hyvin työllistävänä alana. Hän saa lupaavan työn, ja sen turvin ottaa asuntolainan puolisonsa kanssa. Talo rakennetaan turvalliselle lähiöalueelle lähelle molempien työpaikkaa. Tiina saa kolme lasta.
Sitten tämä Tiinan valitsema ala kokee romahduksen, ja lukuisat yritykset - mukaan lukien hänen työpaikkansa - laittavat lapun luukulle. Tiina ei enää löydä töitä lähipaikkakunnilta. Muutto ei tule kyseeseen, koska miehellä on vielä työtä alueella. Tiina ei myöskään koe olevansa valmis lähtemään töihin ns. viikkokuntaan, koska lapset ovat vielä pieniä. Hän haluaisi kouluttautua uudelleen, mutta opintotuelle palaamiseen hänellä ei ole rahaa, eikä Kela myönnä hänelle lupaa omaehtoiseen opiskeluun, ei edes avoimen yliopiston kursseihin. Tiina kokeilee hetken työskentelyä 0-sopimusperiaatteella matalapalkka-alalla. Hän joutuu luopumaan työstä, koska hän ei pysty sopimaan lastenhoitoa satunnaisten, tunnin varoajalla ilmoitettavien työtuntien mukaan. Luopuessaan työstä Kela rankaisee Tiinaa karenssilla, mikä ajaa koko perheen hetkellisesti ahdinkoon.
Tarina ei ole omani, mutta se on aika tyypillinen valintojen verkosto. Joo, Tiina olisi alun alkaenkin voinut valita lukea "oikealle alalle", jos hänellä olisi ollut kristallipallo. Asuinkunta valittiin vallitsevien olosuhteiden perusteella, jolloin se oli optimaalinen työskentelyä ja perheen perustamista ajatellen, ja laina otettiin sen hetken tilanteen perusteella. Pienet lapset tekivät osan valinnoista hankaliksi sekä Tiinaa, että hänen perhettään ajatellen, ja joihinkin valintoihin ei ollut taloudellisia resursseja.
Tarkoitukseni on sanoa, että puntaroidessa "niiden muiden" valintoja tulee usein sorruttua jälkiviisauteen. Tokihan itse olisi aina selvinnyt paremmin, ja löytänyt paremmat ratkaisut kaikkeen. Vai olisiko?
Ihan hyvä esimerkki. Tiina on it-alan ammattilainen? Ala notkahti, mutta paikkoja alkaa tulla takaisin, erityisesti juuri osaajille kun hieman itseään lisäkouluttaa. Tiinalla kolme lasta - tuo oma valinta. Kaikkien jälkeen monta vuotta kotona? Toinen valinta joka laskenut omaa ammattitaitoa. Haluaa hoitaa lapsia vieläkin kotoa käsin niin kauan kuin mahdollista? Sekin oma valinta. Pystyn kirjoittamaan näistä valinnoista koska itse olen valintoja tehnyt elämäni aikana: työskennellyt usemman kerran ulkomaan komennuksella, lasten syntymän jälkeen toinen vanhempi työskenteli useita vuosia toisella paikkakunnalla jne. Nuo valinnat ovat tehneet mahdolliseksi nykyisen hyvän elintason lamasta huolimatta, ammattitaidon ja aseman joka ei ensimmäisiin yt:ihin häviä ja muualle siirtyminenkin olisi helppoa. Mutta nyt loppuu huvittelu kahvin ääressä ja takaisin töihin.
Kuten sanottu, "Tiina" on fiktiivinen, toisekseen myös hieman riisuttu esimerkki todellisuudesta. Tuossa välissähän saattaa olla vaikka ja mitä, joita emme pääse arvioimaan ja esittämään yksinkertaistettuja ratkaisuja yksinkertaistettuun tapaukseen.
Kaikki myös riippuu näkökulmasta. Yhtä hyvin joku voisi kyseenalaistaa sinun ratkaisusi. Paljonko lapsenne ovat hyötyneet siitä, että jompi kumpi vanhemmista on koko ajan erossa perheestään pitkiä aikoja? Riittääkö hyvä elintaso paikkaamaan poissaoloanne lastenne elämästä? Huom. ei tarvitse vastata. Tämän tarkoitus on osoittaa, että sinä itse olet yhtä paljaana valintojesi arvostelulle, kuin joku, joka ei ole onnistunut raivaamaan tietään työelämän kärkipaikoille.
Niin ja entäs sitten jos tuon "minäihanitseainaoikeinvalitsen"-tyypin puoliso olisi vaikka kuollut ja joku lapsista syntynyt vaikeasti vammaisena. Siinäpä sitä sitten omien valintojen seurauksia hehkutettaisiin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän ne ole kuitenkin pieniä muruja Kelan pääjohtajan palkasta, luulisin ainakin.
Niin kauan on helppo puhua, arvostella ja tehdä hienoja arvovalintoja, kun elämänkokemus puuttuu.👂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarina valinnoista.
Miehelläni oli vakipaikka kunnes tuli yt:t ja tuotanto siirrettiin toiselle puolelle Suomea. Mies lähti sinne alle vuoden sopimuksella, koska se tuntui paremmalta kuin työttömyys. Hän asui siis viikot pois kotoa, joskus muutamankin viikon putkeen riippuen työvuoroista. Lapsilla oli ikävä, itkivät isänsä perään ja nuorin purki sitä mm. käyttäytymällä huonosti pk:ssa.
Sopimuksen lähestyessä loppuaan tarjottiin töille jatkoa ja vakavasti harkitsimmekin muuttoa huolimatta siitä, että koko elämä olisi mennyt uusiksi. Jokin sisimmässä pisti kuitenkin vastaan ja mieheni ei uusinut työsopimusta vaan muutti takaisin kotiin jääden samalla työttömäksi. Kului joitakin kuukausia ja hänen entinen työkaverinsa soitti kertoakseen joutuneensa lomautetuksi, monien muiden mukana.
Olisimme siis olleet täysin vieraalla paikkakunnalla, ilman töitä, ystäviä tai turvaverkkoja. Lasten koulut ja harrastukset laitettu uusiksi, asunto myyty jne. Se on aivan hirveä ajatus, ja olen onnellinen että emme tehneet sitä valintaa silloin.
Tarinan opetus: Kukaan ei voi tietää valintojensa seurauksia. Jos muuta väittää, elämä opettaa. ;)
Vierailija kirjoitti:
Tarina valinnoista.
Miehelläni oli vakipaikka kunnes tuli yt:t ja tuotanto siirrettiin toiselle puolelle Suomea. Mies lähti sinne alle vuoden sopimuksella, koska se tuntui paremmalta kuin työttömyys. Hän asui siis viikot pois kotoa, joskus muutamankin viikon putkeen riippuen työvuoroista. Lapsilla oli ikävä, itkivät isänsä perään ja nuorin purki sitä mm. käyttäytymällä huonosti pk:ssa.
Sopimuksen lähestyessä loppuaan tarjottiin töille jatkoa ja vakavasti harkitsimmekin muuttoa huolimatta siitä, että koko elämä olisi mennyt uusiksi. Jokin sisimmässä pisti kuitenkin vastaan ja mieheni ei uusinut työsopimusta vaan muutti takaisin kotiin jääden samalla työttömäksi. Kului joitakin kuukausia ja hänen entinen työkaverinsa soitti kertoakseen joutuneensa lomautetuksi, monien muiden mukana.
Olisimme siis olleet täysin vieraalla paikkakunnalla, ilman töitä, ystäviä tai turvaverkkoja. Lasten koulut ja harrastukset laitettu uusiksi, asunto myyty jne. Se on aivan hirveä ajatus, ja olen onnellinen että emme tehneet sitä valintaa silloin.
Tarinan opetus: Kukaan ei voi tietää valintojensa seurauksia. Jos muuta väittää, elämä opettaa. ;)
Jos hankkii lapsia 3-4 nuorena ennen kun on koulutusta, jos viettää jokaisen jälkeen maksimit 3 v kotona tuilla, jos perhe elää miehen palkalla onko yhteiskunnan vika jos laman sattuessa ja yt:iden napsahtaessa kohdalle perhe on hirveissä ongelmissa? Jos nuori pari haluaa, niinkuin vielä vähän aikaa sitten oli tapana, heti ostaa perheelle suuren asunnon vanhempiensa huone kerrallaan tilaa hankkien-tyylin sijaan onko yhteiskunnan vika jos ovat ylivelkautuneita? Jos ihmiset eivät halua muuttaa työn perässä, uudelleenkouluttaa itseään, antaa periksi halustaan saada juuri samanlaista työtä mitä ovat aiemmin tehneet ilman haluakaan soveltaa taitoja muualla, tuokin varmaan yhteiskunnan vika? Ilman muuta elämässä on satunnaisuutta, mutta niihin oman elämän todennäköisyyksiin voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Myös sairastumisen todennäköisyyteen huolehtimalla omasta mielenterveydestä, ruokavaliosta, fyysisestä kunnosta, elämäntavoista jne. Aina välillä se kehno arpa osuu kohdalle, ja sitä varten tuleekin olla suojaverkot yhteiskunnassa. Hyvä terveydenhuolto, sairauspäivärahat ja -eläkkeet. Mutta yleisesti ottaen passivoiva sosiaaliturva ei hyvinvointia maassa edistä, senhän näkee vaikka tämän palstan masentavista kirjotuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa meni kyllä joka arvaus väärin.
T. Tarinan kirjoittaja
Meillä oli kaikki kunnossa kun olin äitiyslomalla. Mutta sitten tuli lama ja kesken äitiysloman soitettiin, että tästä konttorista lähtee kaikki, heti, tänään, päällikkö myös. Töitä ei ollutkaan kohta entisessä firmassa eikä missään muualla. Olen muuttanut suuntaa monta kertaa ja monta kertaa on tullut iskuja vasten kasvoja tavalla tai toisella. En ala elämäntarinaani tässä kertoa, koska saan kuulla taas vedettiin tuo kortti. Mutta erilaisia vastoinkäymisiä on tullut. Nyt istun 8 tuntia päivässä konttorissa satojen kilometrien päässä kotoa ja sitten istun vielä lisää autossa viikonloppuisin. Henkisesti voin hyvin, mutta fyysinen terveys on alkanut tulla vastaan. Kuntoilen, syön hyvin, harrastan. Mutta kroppa on sitä mieltä, että kohta muuten täti et enää istumatyötä tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ovat kautta aikojen toivoneet työstä vapautumista. Nyt kun robotisaatio kehittyy ja yhä useampi ihminen joutuu työttömäksi, kuulostaa vain todella mielisairaalta se, että työtä pitää tehdä ja jos yksi työ ei elätä, niin sitten pitää ottaa toinen työ. Niin ja todella moni ei saa sitä yhtäkään työtä.
Ja jos vingutte, että muuttakaa ulkomaille, niin entäs siinä vaiheessa, kun KOKO MAAILMASSA ei ole enää töitä suurimmalle osalle ihmisistä, koska robotisaatio. Mitäs sitten? Keskitysleirit?
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat kautta aikojen toivoneet työstä vapautumista. Nyt kun robotisaatio kehittyy ja yhä useampi ihminen joutuu työttömäksi, kuulostaa vain todella mielisairaalta se, että työtä pitää tehdä ja jos yksi työ ei elätä, niin sitten pitää ottaa toinen työ. Niin ja todella moni ei saa sitä yhtäkään työtä.
Ja jos vingutte, että muuttakaa ulkomaille, niin entäs siinä vaiheessa, kun KOKO MAAILMASSA ei ole enää töitä suurimmalle osalle ihmisistä, koska robotisaatio. Mitäs sitten? Keskitysleirit?
Mercedes luopuu roboteista tehtaillaan – nykymaailmassa ne eivät enää pärjää ihmisille
Roboteista on tullut saksalaisjätille tarpeettomia, sillä nykymaailmassa joustavuus on avainasemassa.
Robotit valmistavat Mercedes-Benzejä myös Uudenkaupungin autotehtaalla.
Saksalainen autovalmistaja Mercedes-Benz suunnittelee luopuvansa merkittävästä määrästä robotteja tehtaidensa liukuhihnoilla, uutisoi talousuutistoimisto Bloomberg.
Roboteista on tullut saksalaisjätille tarpeettomia, sillä nykymaailmassa joustavuus on avainasemassa.
”Robotit eivät pysty käsittelemään sitä vaihtoehtojen kirjoa, mikä meillä nykyään on. Säästämme rahaa ja turvaamme tulevaisuutemme, kun palkkaamme enemmän ihmisiä”, yhtiön tuotantojohtaja Markus Schaefer sanoo.
Esimerkiksi Mercedes-Benzin s-sarjassa asiakkaalle löytyy varustevaihtoehtoja aina lämmitettävistä mukitelineistä hiilikuituisiin korisarjoihin. Autotehtaan mukaan robotit ovat kyllä hyviä toistamaan yhtä ja samaa tehtävää uudestaan ja uudestaan, mutta nykyaikana ne eivät yksinkertaisesti pysy perässä.
”Vaihtoehtoja on koneille liikaa. Ne eivät pysty toteuttamaan kaikkia tai pysymään kärryillä muutoksista”, Schaefer arvioi.
Kokonaan robotit eivät tule Mercedekseltäkään häviämään, mutta suunnitelmissa on, että jokaisen kahden kiinteästi asennetun robotin tilalla tulee jatkossa olemaan joko yksi siirreltävä ja kevyempi robotti tai ihmistyöntekijä.
Asiakkaat ovat tänä päivänä laatutietoisia ja yhtiön tavoitteena onkin muutoksen myötä palvella yksilöllisyyttä ja joustavuutta haluavia asiakkaita aiempaa paremmin.
”Automatisoinnin jatkuvan tehostamisen aika on päättymässä ja ihmiset tulevat olemaan jälleen isompi osa teollista tuotantoa. Meidän täytyy olla joustavia”, Scheafer sanoo.
No kyllä minä voin ainakin rehellisesti sanoa sen, että en valinnut vakavaa sairastumista, jonka takia en ole voinut töitä tehdä.