Lue keskustelun säännöt.
Aina käsketään "hakemaan apua", jos on mt-ongelmia. Mistä sitä apua muka saa?
23.11.2016 |
Siis jos soitan vaikka terveyskeskukseen, että mä en jaksa, koen olevani turha ja arvoton ja epäonnistunut kaikessa, muut ihmiset ei kiinnosta enää ollenkaan, itkeäkään ei edes jaksa, mikään ei tunnu miltään, seksikään ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta elämä nyt vielä kuitenkin just ja just rullaa (käyn osa-aikatöissä ja olen kirjoilla yliopistolla), niin luuletteko, että saisin muka jotain apua? Ei ne mt-palvelut niin hyviä Suomessa todellakaan ole, että jokainen saisi ongelmiinsa apua. Just näistä palveluista on säästetty ihan sikana ja leikataan edelleen vaan jatkuvasti. Jonot on järjettömiä eikä niihinkään pääse kuin ne, jotka ovat suurin piirtein jo siinä kuoleman partaalla.
Joo, YTHS kokeiltu myös. Ei todellakaan saa apua sieltä. Terapiaa ei tarjota, ainut mitä voisi ehkä saada on kriisiapu, mutta tilanteeni ei vaadi kriisiapua.
Vituttaa kun käsketään hakemaan apua, kun ei sitä apua oikeasti mistään saa.
t. tuleva syrjäytynyt, en näe mitään ulospääsyä masennuksen kierteestä
Kommentit (47)
Mielenterveystoimistoon saa nopeasti aikoja,ota sinne yhteyttä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kääntykää kirkon puoleen.
Siellä tarjotaan keskusteluapua ja jokaisella seurakunnalla on ihan ammattilaisia tätä varten. Eikä maksa mitään ja uskoisin että jono on paljon lyhempi mitä julkisessa terveydenhuollossa.
Mikä on ap sun kotikunta, yritän etsiä jotain?
Saman kokenut kirjoitti:
Mielenterveystoimistoon saa nopeasti aikoja,ota sinne yhteyttä
Hah, missä muka? Esim helsingissä ei ole edes olemassa mitään mielenterveystoimistoa tai sen tapaistakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 jatkaa: Jos olisin tiennyt miten vaikeaa avun saaminen on, olisin käyttänyt voimavarat fiksummin. Pitäisi olla paksu lompakko ja sitä harvemmin opiskelijalla on
Ei kuule paksu lompakkokaan aina auta!! Olin joskus niin vaikean kriisin keskellä, että olisin tarvinnut apua. Soitin ainkin neljälle yksityiselle psykologille/psykiatrille, mutta vain yksi heistä vastasi puhelimeen. Hän oli ystävällinen, mutta sanoi olevansa kiireinen ja pyysi minua soittamaan seuraavana päivänä uudestaan. En jaksanut soittaa.
Nuo yksityiset psykologit/psykiatrit ei vastaa puhelimeen jos heillä on toinen asiakas vastaanotolla parhaillaan. Monella on myös kaikki ajat varattuina useamman viikon päähän. Tuo soittelu ei ole helpoin tapa saada apua vaan kannattaa suoraan varata aika jonkun ison lääkärikeskuksen (mehiläinen, terveystalo tms) ajanvarauksesta tai nettiajanvarauksesta, niistä löytyy kyllä vapaita aikoja ja ajanvaraushenkilökuntahan kyllä vastaa puhelimeen aina aukioloaikojen puitteissa.
Joskus ei vain huvita varata aikaa näistä "isoista lääkärikeskuksista", joiden työntekijöistä tunnen ainakin ulkonäöltä n. 20%...
t. se yksityiseltä aikaa soitellut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut apua erilaisissa vaiheissa:
- opiskeluaikana yths:ltä, tästä on kyllä jo aika kauan, joten voi olla, että tilanne on huonontunut, mutta minä sain apua ihan sillä lailla, että soitin puhelintunnin neuvontaan ja purskahdin sen puhelun aikana itkuun. En tosin saanut varsinaista terapiaa, mutta sen verran keskusteluapua kuitenkin (muistaakseni viitisen kertaa vai oliko niitä kymmenen) että sain homman hanskattua.
Töissä ollessani työterveydestä, kun yleiseen uupumukseen yhdistyi akuutti kriisi. Menin ensin työterveyshoitajalle, joka lähetti työterveyslääkärille, joka kirjoitti ekat lääkkeet ja lähetteet sekä erikoislääkärille että psykologille. Erikoislääkäri ei lopulta todennut mitään ja psykologin käynneistä, joita olisi voinut saada 5, tarvitsin vain 2 kertaa, kun sain homman taas hallintaan.
-terveyskeskuksesta, kyse ei tosin ollut omasta, vaan läheisen ongelmasta. Kirjoittivat lähetteen psykiatriselle poliklinikalle tutkimuksiin ja sitä kautta hoitokin järjestyi. Jonot olivat kyllä aika pitkät ja kun tapaus ei ollut kiireellinen, tutkimuksetkin viivästyi kesän yli.
Tätä viimeistä lukuunottamatta on tosin aina ollut kyse siitä, että se "apu" on vain sysännyt liikkeelle ja oikeaan suuntaan ja antanut välineet prosessiin, jossa minä olen sitten ihan itse huolehtinut lopusta.
Niinpä. Tiedätkö, mitä käy niille, jotka ihan oikeasti eivät jaksa eivätkä pysty huolehtimaan siitä lopusta?
Ja vielä ihmetellään, että mitenkäs nyt näin paljon on "syrjäytyneitä" Suomessa. Se ihan sama kohtalo odottaa minuakin, vaikka perus lähtökohdat elämälleni olivat ihan ok. Vituiksi meni kuitenkin.
Ap
Mä voin terapioida sua sen verran, että mielenkiintoista kirjoituksessasi on, että olet jo päättänyt syrjäytyä. Se on huono lähtökohta aina. Terapia voi kyllä auttaa, mutta ei se mikään autuaaksi tekevä ole. Se on helvetin raskasta ja siltikään se terapeutti ei tee mitään sun puolesta vaan laittaa kattoo sut omia valintojas, tekemisiäs yms. Silmiin.
Mut kuitenkin olen pahoillani ettet ole saanut apua. Olen myös samaa mieltä, että on suuri vääryys ettei apua ole saatavilla kovin helposti.
Ohis, mutta syyllistäminenhän on aina se paras keino, you go girl!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut apua erilaisissa vaiheissa:
- opiskeluaikana yths:ltä, tästä on kyllä jo aika kauan, joten voi olla, että tilanne on huonontunut, mutta minä sain apua ihan sillä lailla, että soitin puhelintunnin neuvontaan ja purskahdin sen puhelun aikana itkuun. En tosin saanut varsinaista terapiaa, mutta sen verran keskusteluapua kuitenkin (muistaakseni viitisen kertaa vai oliko niitä kymmenen) että sain homman hanskattua.
Töissä ollessani työterveydestä, kun yleiseen uupumukseen yhdistyi akuutti kriisi. Menin ensin työterveyshoitajalle, joka lähetti työterveyslääkärille, joka kirjoitti ekat lääkkeet ja lähetteet sekä erikoislääkärille että psykologille. Erikoislääkäri ei lopulta todennut mitään ja psykologin käynneistä, joita olisi voinut saada 5, tarvitsin vain 2 kertaa, kun sain homman taas hallintaan.
-terveyskeskuksesta, kyse ei tosin ollut omasta, vaan läheisen ongelmasta. Kirjoittivat lähetteen psykiatriselle poliklinikalle tutkimuksiin ja sitä kautta hoitokin järjestyi. Jonot olivat kyllä aika pitkät ja kun tapaus ei ollut kiireellinen, tutkimuksetkin viivästyi kesän yli.
Tätä viimeistä lukuunottamatta on tosin aina ollut kyse siitä, että se "apu" on vain sysännyt liikkeelle ja oikeaan suuntaan ja antanut välineet prosessiin, jossa minä olen sitten ihan itse huolehtinut lopusta.
Niinpä. Tiedätkö, mitä käy niille, jotka ihan oikeasti eivät jaksa eivätkä pysty huolehtimaan siitä lopusta?
Ja vielä ihmetellään, että mitenkäs nyt näin paljon on "syrjäytyneitä" Suomessa. Se ihan sama kohtalo odottaa minuakin, vaikka perus lähtökohdat elämälleni olivat ihan ok. Vituiksi meni kuitenkin.
Ap
Mä voin terapioida sua sen verran, että mielenkiintoista kirjoituksessasi on, että olet jo päättänyt syrjäytyä. Se on huono lähtökohta aina. Terapia voi kyllä auttaa, mutta ei se mikään autuaaksi tekevä ole. Se on helvetin raskasta ja siltikään se terapeutti ei tee mitään sun puolesta vaan laittaa kattoo sut omia valintojas, tekemisiäs yms. Silmiin.
Mut kuitenkin olen pahoillani ettet ole saanut apua. Olen myös samaa mieltä, että on suuri vääryys ettei apua ole saatavilla kovin helposti.
Totuus nyt vain on se, että mä olen viittä vaille syrjäytynyt. Pakasta ei puutu enää mitään muuta kuin se, että opinnot jäävät kesken enkä edes valmistu, ja tämä nyt tosiaan tulee tapahtumaan. Onhan se omaa syytäni toki, kun ei niitä opintoja kukaan minun puolestani suorita, mutta onko sekin sitten omaa syytäni, ettei mulla yksinkertaisesti ole niihin mitään energiaa... Työsuhde määräaikainen eikä jatkoa ole tiedossa. Opiskelija-asunnosta joudun luopumaan opintojen päätyttyä. Eli lähitulevaisuudessa työtön, asunnoton, mt-ongelmainen ilman valmista tutkintoakaan. Eikö tämä nyt jo täytä syrjätyneen määritelmän aika hyvin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kääntykää kirkon puoleen.
Siellä tarjotaan keskusteluapua ja jokaisella seurakunnalla on ihan ammattilaisia tätä varten. Eikä maksa mitään ja uskoisin että jono on paljon lyhempi mitä julkisessa terveydenhuollossa.
Mikä on ap sun kotikunta, yritän etsiä jotain?
Olen ateisti enkä kuulu kirkkoon, mutta jos nuo eivät ole esteitä ja on nimenomaan mt-puolen ammattilaisia eikä vain jotain pappeja, niin ihan sama. Helsinki on kotikuntani.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli kaksi vuotta sitten totaalinen vurn out ja romahdus paniikkikohtauksineen. Soittelin joka paikan läpi, missään ei ollut aikoja tai tilaa. Onneksi en tappanut itseäni ja selvisin, mutta apuja siihen en saanut.
Soititko mielenterveysseyuran kriisikeskuksiin? Tai kriisipuhelimeen?
Sieltä ainakin luvataan apua ilman lähetteitä ja voi vaan varata ajan tai soittaa ja jutella nimettömänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut apua erilaisissa vaiheissa:
- opiskeluaikana yths:ltä, tästä on kyllä jo aika kauan, joten voi olla, että tilanne on huonontunut, mutta minä sain apua ihan sillä lailla, että soitin puhelintunnin neuvontaan ja purskahdin sen puhelun aikana itkuun. En tosin saanut varsinaista terapiaa, mutta sen verran keskusteluapua kuitenkin (muistaakseni viitisen kertaa vai oliko niitä kymmenen) että sain homman hanskattua.
Töissä ollessani työterveydestä, kun yleiseen uupumukseen yhdistyi akuutti kriisi. Menin ensin työterveyshoitajalle, joka lähetti työterveyslääkärille, joka kirjoitti ekat lääkkeet ja lähetteet sekä erikoislääkärille että psykologille. Erikoislääkäri ei lopulta todennut mitään ja psykologin käynneistä, joita olisi voinut saada 5, tarvitsin vain 2 kertaa, kun sain homman taas hallintaan.
-terveyskeskuksesta, kyse ei tosin ollut omasta, vaan läheisen ongelmasta. Kirjoittivat lähetteen psykiatriselle poliklinikalle tutkimuksiin ja sitä kautta hoitokin järjestyi. Jonot olivat kyllä aika pitkät ja kun tapaus ei ollut kiireellinen, tutkimuksetkin viivästyi kesän yli.
Tätä viimeistä lukuunottamatta on tosin aina ollut kyse siitä, että se "apu" on vain sysännyt liikkeelle ja oikeaan suuntaan ja antanut välineet prosessiin, jossa minä olen sitten ihan itse huolehtinut lopusta.
Niinpä. Tiedätkö, mitä käy niille, jotka ihan oikeasti eivät jaksa eivätkä pysty huolehtimaan siitä lopusta?
Ja vielä ihmetellään, että mitenkäs nyt näin paljon on "syrjäytyneitä" Suomessa. Se ihan sama kohtalo odottaa minuakin, vaikka perus lähtökohdat elämälleni olivat ihan ok. Vituiksi meni kuitenkin.
Ap
Mä voin terapioida sua sen verran, että mielenkiintoista kirjoituksessasi on, että olet jo päättänyt syrjäytyä. Se on huono lähtökohta aina. Terapia voi kyllä auttaa, mutta ei se mikään autuaaksi tekevä ole. Se on helvetin raskasta ja siltikään se terapeutti ei tee mitään sun puolesta vaan laittaa kattoo sut omia valintojas, tekemisiäs yms. Silmiin.
Mut kuitenkin olen pahoillani ettet ole saanut apua. Olen myös samaa mieltä, että on suuri vääryys ettei apua ole saatavilla kovin helposti.Totuus nyt vain on se, että mä olen viittä vaille syrjäytynyt. Pakasta ei puutu enää mitään muuta kuin se, että opinnot jäävät kesken enkä edes valmistu, ja tämä nyt tosiaan tulee tapahtumaan. Onhan se omaa syytäni toki, kun ei niitä opintoja kukaan minun puolestani suorita, mutta onko sekin sitten omaa syytäni, ettei mulla yksinkertaisesti ole niihin mitään energiaa... Työsuhde määräaikainen eikä jatkoa ole tiedossa. Opiskelija-asunnosta joudun luopumaan opintojen päätyttyä. Eli lähitulevaisuudessa työtön, asunnoton, mt-ongelmainen ilman valmista tutkintoakaan. Eikö tämä nyt jo täytä syrjätyneen määritelmän aika hyvin.
Ap
En mä sua syyllistä. Mä menetin itse muistini viideksi vuodeksi vakavan masennuksen takia, mä tiedän mikä helvetti se on.
Totesin vaan, että olet päättänyt asian jo olevan näin.
Kirkko varmaa vois koittaa auttaa.
Olen pahoillani tilanteestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kääntykää kirkon puoleen.
Siellä tarjotaan keskusteluapua ja jokaisella seurakunnalla on ihan ammattilaisia tätä varten. Eikä maksa mitään ja uskoisin että jono on paljon lyhempi mitä julkisessa terveydenhuollossa.
Mikä on ap sun kotikunta, yritän etsiä jotain?
Olen ateisti enkä kuulu kirkkoon, mutta jos nuo eivät ole esteitä ja on nimenomaan mt-puolen ammattilaisia eikä vain jotain pappeja, niin ihan sama. Helsinki on kotikuntani.
Ap
Ei siellä kysytä uskonnollisia vakaumuksia ja sinne saa mennä niin ateistit, saatananpalvojat kuin uskovatkin.
Tässä linkissä on puhelinnumeroita helsingistä, mistä voit kysyä että minkälaisia palveluja niillä on tällä hetkellä tarjota ja mikä olisi sulle hyvä:
http://www.helsinginseurakunnat.fi/material/attachments/yhteinenseuraku…
Löysin myös tämänkaltaisen linkin, joka ehkä voisi olla hyvä juttu sulle. Eli mielenterveystalon nettiterapia:
https://www.mielenterveystalo.fi/nettiterapiat/laheteohjeet/Pages/Masen…
Tämä tarvitsee lähetteen, mutta jos suoraan pyydät tähän lähetettä lääkäriltä ja kerrot ongelmasi, niin on vaikea uskoa ettei antaisi sitä sinulle!
Tsemppiä! On aidosti perseestä että sitä apua joutuu etsimään itse suurella vaivalla, mutta sitä on saatavilla jos vaan sattuu löytämään sen paikan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut apua erilaisissa vaiheissa:
- opiskeluaikana yths:ltä, tästä on kyllä jo aika kauan, joten voi olla, että tilanne on huonontunut, mutta minä sain apua ihan sillä lailla, että soitin puhelintunnin neuvontaan ja purskahdin sen puhelun aikana itkuun. En tosin saanut varsinaista terapiaa, mutta sen verran keskusteluapua kuitenkin (muistaakseni viitisen kertaa vai oliko niitä kymmenen) että sain homman hanskattua.
Töissä ollessani työterveydestä, kun yleiseen uupumukseen yhdistyi akuutti kriisi. Menin ensin työterveyshoitajalle, joka lähetti työterveyslääkärille, joka kirjoitti ekat lääkkeet ja lähetteet sekä erikoislääkärille että psykologille. Erikoislääkäri ei lopulta todennut mitään ja psykologin käynneistä, joita olisi voinut saada 5, tarvitsin vain 2 kertaa, kun sain homman taas hallintaan.
-terveyskeskuksesta, kyse ei tosin ollut omasta, vaan läheisen ongelmasta. Kirjoittivat lähetteen psykiatriselle poliklinikalle tutkimuksiin ja sitä kautta hoitokin järjestyi. Jonot olivat kyllä aika pitkät ja kun tapaus ei ollut kiireellinen, tutkimuksetkin viivästyi kesän yli.
Tätä viimeistä lukuunottamatta on tosin aina ollut kyse siitä, että se "apu" on vain sysännyt liikkeelle ja oikeaan suuntaan ja antanut välineet prosessiin, jossa minä olen sitten ihan itse huolehtinut lopusta.
Niinpä. Tiedätkö, mitä käy niille, jotka ihan oikeasti eivät jaksa eivätkä pysty huolehtimaan siitä lopusta?
Ja vielä ihmetellään, että mitenkäs nyt näin paljon on "syrjäytyneitä" Suomessa. Se ihan sama kohtalo odottaa minuakin, vaikka perus lähtökohdat elämälleni olivat ihan ok. Vituiksi meni kuitenkin.
Ap
Mä voin terapioida sua sen verran, että mielenkiintoista kirjoituksessasi on, että olet jo päättänyt syrjäytyä. Se on huono lähtökohta aina. Terapia voi kyllä auttaa, mutta ei se mikään autuaaksi tekevä ole. Se on helvetin raskasta ja siltikään se terapeutti ei tee mitään sun puolesta vaan laittaa kattoo sut omia valintojas, tekemisiäs yms. Silmiin.
Mut kuitenkin olen pahoillani ettet ole saanut apua. Olen myös samaa mieltä, että on suuri vääryys ettei apua ole saatavilla kovin helposti.Totuus nyt vain on se, että mä olen viittä vaille syrjäytynyt. Pakasta ei puutu enää mitään muuta kuin se, että opinnot jäävät kesken enkä edes valmistu, ja tämä nyt tosiaan tulee tapahtumaan. Onhan se omaa syytäni toki, kun ei niitä opintoja kukaan minun puolestani suorita, mutta onko sekin sitten omaa syytäni, ettei mulla yksinkertaisesti ole niihin mitään energiaa... Työsuhde määräaikainen eikä jatkoa ole tiedossa. Opiskelija-asunnosta joudun luopumaan opintojen päätyttyä. Eli lähitulevaisuudessa työtön, asunnoton, mt-ongelmainen ilman valmista tutkintoakaan. Eikö tämä nyt jo täytä syrjätyneen määritelmän aika hyvin.
Ap
Ap, pidetään nyt huoli että sulla pysyisi se opiskelupaikka, se on aika tärkeää nyt ja pitää sut mukana tässä. Töitä saat varmasti uusia myöhemmin, joten ennemmin nyt sinuna valitsisin sen että laittaa kaikki energiat siihen opiskelupaikan säilyttämiseen.
Jos sulla on työpaikka, niin oletko käynyt työterveydessä tästä juttelemassa? Mitä se lääkäri sanoi?
Jos et ole, niin mene ihmeessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun on todella pahan masennuksen kourissa, tuntuu varmasti siltä, ettei apua saa mistään, eikä ketään kiinnosta. On pitkä ja voimavaroja vaativa prosessi hakea apua, kun palvelujärjestelmä on niin pirstaleinen.
Itse olen kuitenkin saanut aina kaivettua auttavan tahon käsiini jotakin kautta, vaikka se on välillä ollut useiden puheluiden ja nöyryyttävän anelun takana. YTHS:ltä sain periaatteessa viisi, käytännössä 7 terapiakertaa, ja terapeutti lupasi auttaa minua uuden hoitokontaktin löytymiseen, kun YTHS:n määrärahat loppuivat minun osaltani. Pääsin kuitenkin työterveyden kautta myös psykologille, josta olisi oltu valmiita auttamaan viiden käyntikerran jälkeisen jatkopaikan järjestämiseen. Sain kuitenkin itselleni sitten tavallisen terveyskeskuksen psykiatrisen sairaanhoitajan ja psykiatrian erikoislääkärin avulla junailtua kolme vuotta Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa.
Se vaati minulta ponnistuksia, mutta nyt mielenterveyteni on erittäin hyvässä jamassa. Siinä auttoi vaan periksiantamattomuus, useat hoitokontaktit ja oma motivaatio päästä masennuksesta yli. Selvitä, ota yhteyttä useampaan eri tahoon ja älä anna periksi! Jos olet päättänyt, että tämä oli tässä, nyt syrjäydyn ja mikään ei enää auta, hoitoa on äärimmäisen vaikeaa saada. Kelan kolmivuotinen kuntoutuspsykoterapiatukikin myönnetään valitettavasti vain henkilölle, joka on tarpeeksi, muttei liian sairas. Eli sellaiselle, joka on osannut itse vaatia apua ja tarvitsee sitä, muttei sellaiselle joka on niin masentunut, ettei hänestä arvioiden mukaan pystyttäisi enää leipomaan kunniallista veronmaksajaa.
Sinä olet kuitenkin opiskelija. Eli on olemassa konkreettista evidenssiä, että kuntoutuessasi voisit valmistua ja luoda itsellesi hyvän elämän. Tämä (joskin traagista, epäreilua ja valitettavaa) auttaa sinua perustelemaan avuntarvettasi mielenterveysongelmien ja pahan olon lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Totta. Apua ei saa, ellei ole jo väh. kerran yrittänyt itsemurhaa. Surullista. Eikö nimenomaan ennaltaehkäisevä ja ajoissa aloitettu terapia olisi yhteiskunnallekin kannattavampaa kuin se, että ihminen muuttuu pysyvästi työkyvyttömäksi? Minä olen saanut 3 kertaa lähetteen terapiaan, ja lähete on tullut bumerangina takaisin. Lääkkeitä vaan kouraan ja siihen se jää. Olen syönyt SSRI-lääkkeitä 12 vuotta putkeen...iho on mennyt ihan paskaksi näiden takia, jotain veristä paukamaa puskee jo ties kuinka monetta vuotta. Lääkäri vaan totesi, että "no ne on valintoja, syötkö lääkettä vai valitsetko ihon hyvinvoinnin". Great.
Ei sitä apua saa, vaikka on yrittänytkin itsemurhaa. Olin 15 -vuotias kun yritin tappaa itseni ja sairaalasta vaan seuraavana päivänä soitettiin taksi ja laitettiin mut kotiin. Ei mitään muuta. Avun saaminen mielenterveysongelmiin on niin vaikeaa ja vaivalloista, että kun on oikeasti masentunut/itsemurhan partaalla, tulee helpommaksi lähteä täältä kuin tapella hoitajien ja lääkäreiden kanssa, jotka loppujen lopuksi vaan laittavat sut kotiin, koska "Kaikilla on joskus vähän mieli maassa."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut apua erilaisissa vaiheissa:
- opiskeluaikana yths:ltä, tästä on kyllä jo aika kauan, joten voi olla, että tilanne on huonontunut, mutta minä sain apua ihan sillä lailla, että soitin puhelintunnin neuvontaan ja purskahdin sen puhelun aikana itkuun. En tosin saanut varsinaista terapiaa, mutta sen verran keskusteluapua kuitenkin (muistaakseni viitisen kertaa vai oliko niitä kymmenen) että sain homman hanskattua.
Töissä ollessani työterveydestä, kun yleiseen uupumukseen yhdistyi akuutti kriisi. Menin ensin työterveyshoitajalle, joka lähetti työterveyslääkärille, joka kirjoitti ekat lääkkeet ja lähetteet sekä erikoislääkärille että psykologille. Erikoislääkäri ei lopulta todennut mitään ja psykologin käynneistä, joita olisi voinut saada 5, tarvitsin vain 2 kertaa, kun sain homman taas hallintaan.
-terveyskeskuksesta, kyse ei tosin ollut omasta, vaan läheisen ongelmasta. Kirjoittivat lähetteen psykiatriselle poliklinikalle tutkimuksiin ja sitä kautta hoitokin järjestyi. Jonot olivat kyllä aika pitkät ja kun tapaus ei ollut kiireellinen, tutkimuksetkin viivästyi kesän yli.
Tätä viimeistä lukuunottamatta on tosin aina ollut kyse siitä, että se "apu" on vain sysännyt liikkeelle ja oikeaan suuntaan ja antanut välineet prosessiin, jossa minä olen sitten ihan itse huolehtinut lopusta.
Niinpä. Tiedätkö, mitä käy niille, jotka ihan oikeasti eivät jaksa eivätkä pysty huolehtimaan siitä lopusta?
Ja vielä ihmetellään, että mitenkäs nyt näin paljon on "syrjäytyneitä" Suomessa. Se ihan sama kohtalo odottaa minuakin, vaikka perus lähtökohdat elämälleni olivat ihan ok. Vituiksi meni kuitenkin.
Ap
Mä voin terapioida sua sen verran, että mielenkiintoista kirjoituksessasi on, että olet jo päättänyt syrjäytyä. Se on huono lähtökohta aina. Terapia voi kyllä auttaa, mutta ei se mikään autuaaksi tekevä ole. Se on helvetin raskasta ja siltikään se terapeutti ei tee mitään sun puolesta vaan laittaa kattoo sut omia valintojas, tekemisiäs yms. Silmiin.
Mut kuitenkin olen pahoillani ettet ole saanut apua. Olen myös samaa mieltä, että on suuri vääryys ettei apua ole saatavilla kovin helposti.Totuus nyt vain on se, että mä olen viittä vaille syrjäytynyt. Pakasta ei puutu enää mitään muuta kuin se, että opinnot jäävät kesken enkä edes valmistu, ja tämä nyt tosiaan tulee tapahtumaan. Onhan se omaa syytäni toki, kun ei niitä opintoja kukaan minun puolestani suorita, mutta onko sekin sitten omaa syytäni, ettei mulla yksinkertaisesti ole niihin mitään energiaa... Työsuhde määräaikainen eikä jatkoa ole tiedossa. Opiskelija-asunnosta joudun luopumaan opintojen päätyttyä. Eli lähitulevaisuudessa työtön, asunnoton, mt-ongelmainen ilman valmista tutkintoakaan. Eikö tämä nyt jo täytä syrjätyneen määritelmän aika hyvin.
Ap
Ap, pidetään nyt huoli että sulla pysyisi se opiskelupaikka, se on aika tärkeää nyt ja pitää sut mukana tässä. Töitä saat varmasti uusia myöhemmin, joten ennemmin nyt sinuna valitsisin sen että laittaa kaikki energiat siihen opiskelupaikan säilyttämiseen.
Jos sulla on työpaikka, niin oletko käynyt työterveydessä tästä juttelemassa? Mitä se lääkäri sanoi?
Jos et ole, niin mene ihmeessä.
En ole käynyt, kun ei niin laajaa työterveyshuoltoa meille kuulu. Työsuhde on määräaikainen joten siitä irtisanoutuminenkin on melkoinen prosessi. Opiskelupaikan säilyttämiseksi ei enää ole mitään tehtävissä, se nyt päättyy kun päättyy... En haluisi kuulostaa vänkääjältä, mutta näin on asia, hirveän yksityiskohtaisesti en halua avata todistellakseni tätä.
Ap
Itse olen saanut usein jonkinlaista apua, mutta todellista apua vasta 10 vuoden jälkeen. YTHS:llä oli mulava lääkäri, diagnosoi masennuksen. Sain keskusteluapua, mutta siitä oli lähinnä haittaa. Työterveydessä diagnosoitiin uudestaan masennus, koin "ihmeparantumisen" eli SSRI-lääkkeistä sain lievän hypomanian, jota ei havaittu. Sitten masennuin uudestaan ja yritin itsaria, pääsin psykiatrian polille, ja minua hoidettiin ensin bipona. Sain taas keskusteluapua, mikä vain heikensi vointiani. Kun jäin lopullisesti työelämästä pois, minut tutkittiin tarkemmin ja löytyi persoonallisuushäiriö, mikä selittää, miksi tavanomaiset keinot eivät kohdallani toiimineet. Kesti n. 10 vuotta saada edes oikea diagnoosi ja siitä n. 1,5 vuotta, että pääsin terapiaan. Voi olla, että työelämä on ajanut kohdaltani ohi. Olen korkeastikoulutettukin ja kognitiiviset kyvyt riittäisivät vastiviinkin työtehtäviin, joihin ehdi päästä kiinni, joten tuntuu vähän hölmöläisen hommalta, että mt-ongelmii avun saaminen kesti aivan liian pitkään ja nyt olen luokkaa tutiseva hermoraunio.
Osaan vinkata sen verran, että on väärä lähestymistapa yrittää saada YTHS:llä mt-hoitoa. Ei niillä riitä resurssit sellaiseen niin mitenkään. Mutta!!! YTHS:n kautta pääsee ajamaan asiaa että pääsisi Kelan tukemaan psykoterapiaan.
Muistan myös kuinka ahdistavaa oli passivoituneena ajaa sitä prosessia eteenpäin, niin tässä on askel askeleelta tämmönen how-to.
1. Raahaudu YTHS:lle ja kerro siellä siitä mikä sinua vaivaa. Älä kainostele yksityiskohtien jakamisessa, vaikka onkin vieras ja kiusallinen tilanne kertoa ventovieraalle kipeistä tunnoista. Saat melko varmasti ajan psykiatrille, tai ensin jollekin hoitajalle kertomaan samat lätinät ja sitten psykiatrille. Kerrot vaan tarinasi ja olemassaolosi laadun kullekin ihmiselle jonka eteen sinut kärrätään.
2. Seuraavaksi on Kelan kuntoutuspsykoterapian edellyttämä kolmen kuukauden peukaloidenpyörittelyaika. Odotukseen voi kuulua tapaaminen tai pari YTHS:n ylityöllistettyjen mielenterveysihmisten kanssa. Sinulle tehdään tänä aikana yksinkertaiset verikokeet joista katsotaan mm. että kilpirauhanen toimii oikein. Tämä 3kk odotusosuus on kieltämättä suolainen kun haluaisi saada apua ahdinkoonsa mahdollisimman pian, mutta en osaa muuta sanoa kuin että älä vielä hajoa, valo jo häämöttää tunnelin päässä.
3. Odottelun loppua kohden sinun kannattaa jo ryhtyä valkkaamaan yksityistä, Kelan kelpuuttamaa terapeuttia, jonka kanssa sovit asiakkuudesta. Tämä voi kuulostaa työläältä, mutta se hoituu näppärästi netissä vaikka yhdessä iltapäivässä. Kelan nettisivuilla on Palveluntuottajahaku, jolla saat listan kaikista alueesi kuntoutuspsykoterapeuteista ja heidän yhteystiedoistaan. Listaa ei kannata liikaa miettiä. Listan kaikki henkilöt ovat päteviä ihmisiä ja hinnoissa ei ole huomattavaa vaihtelua. Jos haluat tietyn sukupuolisen terapeutin, tai pätevyyden tietyssä terapiasuuntautumisessa, nämä jutut voi tietenkin ottaa huomioon, mutta itse suosittelisin perustamaan valinnan etäisyyteen. Jos et omista autoa, lyhyen kävelymatkan päästä löytyvä toimisto on plussaa ihmispelkoiseksi ahdistuneelle sekä toimettomaksi masentuneelle. Asiakkuuden sopiminen hoituu ihan hyvin sähköpostilla, eli ei tarvitse kärsiä kuumottavia puheluita. Sposti voi kuulua vaikka näinkin yksinkertaisesti: "Moi, olen masentunut ja aloittamassa Kelan tukeman psykoterapian, olisiko sinulla aikoja? Sopisiko tutustumiskäynti? T. Nyymi Nyyminen".
4. 3kk odottelun lopuksi sinulle lyö YTHS:n psykiatri B-lääkärinlausunnon käteen. Jos olet myös sopinut terapian aloittamisesta mieluisen terapeutin kanssa, olet nyt valmis lähettämään Kelalle hakemuksen kuntoutuspsykoterapiaan. Tämä lausunto tulee laittaa mukaan liitteeksi kun lähetät hakemuksen Kelalle. Luultavasti psykiatri lyö käteen myös reseptin mielialalääkkeille... Kirjoitan tästä kohta erikseen, mutta ensin tämä lista loppuun.
Y kirjoitti:
Osaan vinkata sen verran, että on väärä lähestymistapa yrittää saada YTHS:llä mt-hoitoa. Ei niillä riitä resurssit sellaiseen niin mitenkään. Mutta!!! YTHS:n kautta pääsee ajamaan asiaa että pääsisi Kelan tukemaan psykoterapiaan.
Muistan myös kuinka ahdistavaa oli passivoituneena ajaa sitä prosessia eteenpäin, niin tässä on askel askeleelta tämmönen how-to.
1. Raahaudu YTHS:lle ja kerro siellä siitä mikä sinua vaivaa. Älä kainostele yksityiskohtien jakamisessa, vaikka onkin vieras ja kiusallinen tilanne kertoa ventovieraalle kipeistä tunnoista. Saat melko varmasti ajan psykiatrille, tai ensin jollekin hoitajalle kertomaan samat lätinät ja sitten psykiatrille. Kerrot vaan tarinasi ja olemassaolosi laadun kullekin ihmiselle jonka eteen sinut kärrätään.
2. Seuraavaksi on Kelan kuntoutuspsykoterapian edellyttämä kolmen kuukauden peukaloidenpyörittelyaika. Odotukseen voi kuulua tapaaminen tai pari YTHS:n ylityöllistettyjen mielenterveysihmisten kanssa. Sinulle tehdään tänä aikana yksinkertaiset verikokeet joista katsotaan mm. että kilpirauhanen toimii oikein. Tämä 3kk odotusosuus on kieltämättä suolainen kun haluaisi saada apua ahdinkoonsa mahdollisimman pian, mutta en osaa muuta sanoa kuin että älä vielä hajoa, valo jo häämöttää tunnelin päässä.
3. Odottelun loppua kohden sinun kannattaa jo ryhtyä valkkaamaan yksityistä, Kelan kelpuuttamaa terapeuttia, jonka kanssa sovit asiakkuudesta. Tämä voi kuulostaa työläältä, mutta se hoituu näppärästi netissä vaikka yhdessä iltapäivässä. Kelan nettisivuilla on Palveluntuottajahaku, jolla saat listan kaikista alueesi kuntoutuspsykoterapeuteista ja heidän yhteystiedoistaan. Listaa ei kannata liikaa miettiä. Listan kaikki henkilöt ovat päteviä ihmisiä ja hinnoissa ei ole huomattavaa vaihtelua. Jos haluat tietyn sukupuolisen terapeutin, tai pätevyyden tietyssä terapiasuuntautumisessa, nämä jutut voi tietenkin ottaa huomioon, mutta itse suosittelisin perustamaan valinnan etäisyyteen. Jos et omista autoa, lyhyen kävelymatkan päästä löytyvä toimisto on plussaa ihmispelkoiseksi ahdistuneelle sekä toimettomaksi masentuneelle. Asiakkuuden sopiminen hoituu ihan hyvin sähköpostilla, eli ei tarvitse kärsiä kuumottavia puheluita. Sposti voi kuulua vaikka näinkin yksinkertaisesti: "Moi, olen masentunut ja aloittamassa Kelan tukeman psykoterapian, olisiko sinulla aikoja? Sopisiko tutustumiskäynti? T. Nyymi Nyyminen".
4. 3kk odottelun lopuksi sinulle lyö YTHS:n psykiatri B-lääkärinlausunnon käteen. Jos olet myös sopinut terapian aloittamisesta mieluisen terapeutin kanssa, olet nyt valmis lähettämään Kelalle hakemuksen kuntoutuspsykoterapiaan. Tämä lausunto tulee laittaa mukaan liitteeksi kun lähetät hakemuksen Kelalle. Luultavasti psykiatri lyö käteen myös reseptin mielialalääkkeille... Kirjoitan tästä kohta erikseen, mutta ensin tämä lista loppuun.
5. Hakemus kuntoutuspsykoterapiaan on lomake KU 131. Lomake löytyy Kelan sivuilta PDF:nä, mutta et voi tehdä hakemusta Kelan sähköisessä asiointipalvelussa, joten valitettavasti joudut toimittamaan fyysiseen Kelaan fyysisen lomakkeen. Hakemuksessa saattaa kuumottaa osuus, jossa joudut perustelemaan millä tavoin sairaus vaikuttaa opintoihisi, mutta jos olet saanut B-lausunnon niin samoin perustein saat tämän hakemuksenkin läpi. Kerrot vain pragmaattisesti esim. tunnetiloista jotka estää tekemästä X.
6. Hakemus on mennyt läpi, ja näin Kela lupaa seuraavan vuoden ajan maksaa ison slaissin jokaisesta terapiakäynnistäsi - on siis opiskelijan budjetilla toteutettavissa. Terapeutti ja Kela hoitavat jatkosäädöt keskenään kanssa, sinulle vaan jää terapian käyminen ja oman osuuden maksaminen kun lasku saapuu. Se on tyypillisesti noin 10-15 euroa per käynti. Älä kavahda hintaa - 40-60 egee kuussa mielenterveyteen on paras sijoitus minkä koskaan teet.
7. Kun olet käynyt terapiaa vuoden, joudut hankkimaan YTHS:ltä uuden B-lausunnon ja pistämään uuden Kela-hakemuksen joka jatkaa taas vuodella. Mutta koska veemäinen odotteluvaihe ei toistu ja terapeuttikin on jo valittu, menee siinä vaiheessa rutiinista käydä kertomassa YTHS-psykiatrille B-lausuntoa varten että jep jep, vieläkin tuntuu pahalta - jos siis tuntuu.
Pirusti tsemppiä kaikille kanssaopiskelijoille, jotka ei aina pysy ihan kasassa. Kela maksaa liimat, jos jaksatte tovin jonottaa.
Y kirjoitti:
Y kirjoitti:
Osaan vinkata sen verran, että on väärä lähestymistapa yrittää saada YTHS:llä mt-hoitoa. Ei niillä riitä resurssit sellaiseen niin mitenkään. Mutta!!! YTHS:n kautta pääsee ajamaan asiaa että pääsisi Kelan tukemaan psykoterapiaan.
Muistan myös kuinka ahdistavaa oli passivoituneena ajaa sitä prosessia eteenpäin, niin tässä on askel askeleelta tämmönen how-to.
1. Raahaudu YTHS:lle ja kerro siellä siitä mikä sinua vaivaa. Älä kainostele yksityiskohtien jakamisessa, vaikka onkin vieras ja kiusallinen tilanne kertoa ventovieraalle kipeistä tunnoista. Saat melko varmasti ajan psykiatrille, tai ensin jollekin hoitajalle kertomaan samat lätinät ja sitten psykiatrille. Kerrot vaan tarinasi ja olemassaolosi laadun kullekin ihmiselle jonka eteen sinut kärrätään.
2. Seuraavaksi on Kelan kuntoutuspsykoterapian edellyttämä kolmen kuukauden peukaloidenpyörittelyaika. Odotukseen voi kuulua tapaaminen tai pari YTHS:n ylityöllistettyjen mielenterveysihmisten kanssa. Sinulle tehdään tänä aikana yksinkertaiset verikokeet joista katsotaan mm. että kilpirauhanen toimii oikein. Tämä 3kk odotusosuus on kieltämättä suolainen kun haluaisi saada apua ahdinkoonsa mahdollisimman pian, mutta en osaa muuta sanoa kuin että älä vielä hajoa, valo jo häämöttää tunnelin päässä.
3. Odottelun loppua kohden sinun kannattaa jo ryhtyä valkkaamaan yksityistä, Kelan kelpuuttamaa terapeuttia, jonka kanssa sovit asiakkuudesta. Tämä voi kuulostaa työläältä, mutta se hoituu näppärästi netissä vaikka yhdessä iltapäivässä. Kelan nettisivuilla on Palveluntuottajahaku, jolla saat listan kaikista alueesi kuntoutuspsykoterapeuteista ja heidän yhteystiedoistaan. Listaa ei kannata liikaa miettiä. Listan kaikki henkilöt ovat päteviä ihmisiä ja hinnoissa ei ole huomattavaa vaihtelua. Jos haluat tietyn sukupuolisen terapeutin, tai pätevyyden tietyssä terapiasuuntautumisessa, nämä jutut voi tietenkin ottaa huomioon, mutta itse suosittelisin perustamaan valinnan etäisyyteen. Jos et omista autoa, lyhyen kävelymatkan päästä löytyvä toimisto on plussaa ihmispelkoiseksi ahdistuneelle sekä toimettomaksi masentuneelle. Asiakkuuden sopiminen hoituu ihan hyvin sähköpostilla, eli ei tarvitse kärsiä kuumottavia puheluita. Sposti voi kuulua vaikka näinkin yksinkertaisesti: "Moi, olen masentunut ja aloittamassa Kelan tukeman psykoterapian, olisiko sinulla aikoja? Sopisiko tutustumiskäynti? T. Nyymi Nyyminen".
4. 3kk odottelun lopuksi sinulle lyö YTHS:n psykiatri B-lääkärinlausunnon käteen. Jos olet myös sopinut terapian aloittamisesta mieluisen terapeutin kanssa, olet nyt valmis lähettämään Kelalle hakemuksen kuntoutuspsykoterapiaan. Tämä lausunto tulee laittaa mukaan liitteeksi kun lähetät hakemuksen Kelalle. Luultavasti psykiatri lyö käteen myös reseptin mielialalääkkeille... Kirjoitan tästä kohta erikseen, mutta ensin tämä lista loppuun.
5. Hakemus kuntoutuspsykoterapiaan on lomake KU 131. Lomake löytyy Kelan sivuilta PDF:nä, mutta et voi tehdä hakemusta Kelan sähköisessä asiointipalvelussa, joten valitettavasti joudut toimittamaan fyysiseen Kelaan fyysisen lomakkeen. Hakemuksessa saattaa kuumottaa osuus, jossa joudut perustelemaan millä tavoin sairaus vaikuttaa opintoihisi, mutta jos olet saanut B-lausunnon niin samoin perustein saat tämän hakemuksenkin läpi. Kerrot vain pragmaattisesti esim. tunnetiloista jotka estää tekemästä X.
6. Hakemus on mennyt läpi, ja näin Kela lupaa seuraavan vuoden ajan maksaa ison slaissin jokaisesta terapiakäynnistäsi - on siis opiskelijan budjetilla toteutettavissa. Terapeutti ja Kela hoitavat jatkosäädöt keskenään kanssa, sinulle vaan jää terapian käyminen ja oman osuuden maksaminen kun lasku saapuu. Se on tyypillisesti noin 10-15 euroa per käynti. Älä kavahda hintaa - 40-60 egee kuussa mielenterveyteen on paras sijoitus minkä koskaan teet.
7. Kun olet käynyt terapiaa vuoden, joudut hankkimaan YTHS:ltä uuden B-lausunnon ja pistämään uuden Kela-hakemuksen joka jatkaa taas vuodella. Mutta koska veemäinen odotteluvaihe ei toistu ja terapeuttikin on jo valittu, menee siinä vaiheessa rutiinista käydä kertomassa YTHS-psykiatrille B-lausuntoa varten että jep jep, vieläkin tuntuu pahalta - jos siis tuntuu.
Pirusti tsemppiä kaikille kanssaopiskelijoille, jotka ei aina pysy ihan kasassa. Kela maksaa liimat, jos jaksatte tovin jonottaa.
Tosiaan, mielialalääkkeistä vielä. Niistä ollaan montaa mieltä, ajattelin jakaa omat näkemykset kun on kattavaa mömmökokemusta omakohtaisesti ja lähipiirissä.
- Lääkkeistä on, tai voi olla, hyötyä, mutta vain muun hoidon, eli tässä tapauksessa terapian tukena. Ei mitään järkeä luopua terapiasta siinä luulossa että pelkät pillerit auttaa. Ei auta. Sama kuin söisit buranaa syöpään; hoidat oireita, kuolet silti hitaasti sisältäpäin.
- Lääkkeiden teho ei ilmene heti. Ei mitään järkeä luopua lääkkeistä ennen kuin on pari kuukautta antanut kehonsa tottua niihin.
- Mielialalääkkeillä todella epähedelmällistä harrastaa mitään päihdepelleilyjä. Mielialalääkkeiden kanssa ei varsinkaan kannata ryypätä, koska alkoholi potkii lujempaa lääkkeiden kanssa. Saatat miettiä, että siis halvat kännit!? - ei, vaan tuntikausien laattaamista, vuosisadan krapula, ja lopuksi viekkariyökötyskin alkaa jo potkia koska oksensit päivän lääkkeet ulos.
- Älä lopeta lääkkeitä äkillisesti, koska saat siitä tosiaan vieroitusoireita. Vaihtelee lääkkeittäin, ei mitään hurjaa tremens-vapinaa yleensä kuitenkin odotettavissa pari viikkoa huimausta, pahoinvointiaaltoja sekä täysin kivuttomia mutta fyysisenä tuntuvia "brain zapeja" jotka tuntuu siltä kuin päässä tapahtuisi hetkellinen oikosulku ja ajatukset katkeavat.
- Jos haluat lopettaa lääkkeet kokonaan, pyydä YTHS-psykiatrilta lopetusannosta; lääkkeet tulee usein ei-puolitettavassa muodossa joten et voi oma-alotteisesti laskea annostasi ja lopettaminen cold turkey on syvältä ja epäsuositeltavaa.
- Lääkkeitä on paljon, ja niillä on yksilökohtaisesti ilmeneviä etuja ja haittoja. Ei kuitenkaan ole tarkoitus, että olisit joku mömmöpilvessä aivottomana lilluva zombi. Jos sivuvaikutukset häiritsee elämää, tai jos koet että lääkkeellä ei kuukausien jälkeenkään ole oikeasti mitään vaikutusta sinuun, niin mene ihan rohkeasti sen YTHS:n psykiatrin puheille ja pyydä että vaihtaa lääkkeesi johonkin muuhun.
- Psykiatrit ja lääkärit eivät koskaan tule kertomaan sulle sivuvaikutuksista koko totuutta, koska pelkäävät ettet sitten ota niitä lääkkeitä ollenkaan. Tässä tiivistetty totuus: Ekat päivät on paskimmat - joko liikaa tai liian vähän virtaa. Päivässä parissa olo nopeasti normalisoituu. Sen jälkeen odotettavissa on lievänä ja aalloittaisena valikoima tältä listalta: uneliaisuutta, unettomuutta, tokkuraisuutta, käsien tärinää, pupillien laajenemista, ruokahalun muutoksia ja pahoinvointia. (Lääkkeen ottoajalla voi keskittää epämieluisten oireiden vahvin ilmaantuminen vaikkapa tunteihin joina nukut.) Kirsikkana kakun päällä seksuaaliset sivuvaikutukset - joillakin libidon ja alapään herkkyyden voimistumista, mutta yleisemmin kuitenkin heikentymistä. Seksuaaliset sivuvaikutukset lähtee hitaammin kuin muut, saattavat jäädä pariksi kuukaudeksi roikkumaan, mutta kaikki tämä loppuu lääkkeen lopettamisen myötä.
- Kaikki sivuoireet ja oikean lääkkeen/annoksen löytämisen säädöt (ja tunnoton toosakin) on täysin worth it kunhan viimein saa sen itselle sopivan lääkkeen kohdalle. Aina löytyy niitä jotka pelottelee zombisumuilla tai tunteiden kokonaan katoamisella ja moni säikähtää huonoa ensikokemusta. Mutta kun lääke on sopiva, silloin olo on täysin normaali, sillä erolla että kauheimpien olotilojen käyristä viilautuu ne kipeimmät piikit pois. Näin ei ole täysin omien tunteidensa ja ajatustensa armoilla, mistä on korvaamatonta apua sekä arjessa että terapiassa.
Mitä tahansa teetkin, älä ikinä, missään nimessä, suostu mielialalääkkeisiin!!! Ovat yksi ihmiskunnan suurimmista huijauksista.
Mä voin terapioida sua sen verran, että mielenkiintoista kirjoituksessasi on, että olet jo päättänyt syrjäytyä. Se on huono lähtökohta aina. Terapia voi kyllä auttaa, mutta ei se mikään autuaaksi tekevä ole. Se on helvetin raskasta ja siltikään se terapeutti ei tee mitään sun puolesta vaan laittaa kattoo sut omia valintojas, tekemisiäs yms. Silmiin.
Mut kuitenkin olen pahoillani ettet ole saanut apua. Olen myös samaa mieltä, että on suuri vääryys ettei apua ole saatavilla kovin helposti.