Olen vihainen perheelleni koska minua ei ymmärretä

Mä ja mua. Siinä kiteyttettynä tärkeimpäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäydyt siis lapsiasi kohtaan samoin kuin äitisi käyttäytyi sinua kohtaan. Teet lapsistasi yhtä rikkinäisiä kuin mitä itse olet. Sääliksi käy lapsiasi, kun et edes yritä olla erilainen kuin äitisi oli.

Käyttäydyn osin, harmittaako, kun sinua ei tartte edes lastesi ymmärtää? Ymmärrät vain heitä, vai? Minusta olisi kauheaa jos tarttis aina vaan ymmärtää lapsia, eikä ois itse minkään arvoinen. Mutta ymmärränhän mä sen, ettei sitä tunnetta omasta arvosta voi ottaa lasten selkänahasta.

Mutta moni äiti tuntee itsensä arvottomaksi, jos antaa lastensa olla sellaisia virheellisiä ihmisiä kuin nämä ovat ja hyväksyy lapsen viatkin, eikä yritä raivolla kouluttaa lapsistaan täydellisiä.

Äitiys on maailman kurjin rooli, jossa ei kiitollisuus mitaleja jaeta.

Minä en haluaisi olla sellainen äiti, joka kokee noin. Esim. pidin omaa isääni maailman parhaana tyyppinä kauan niin miksei sitten äitiäkin voisi pitää? Ja olen enemmästä kiitollinen isälle kuin katkera, kuitenkin. Enkä usko isän katkeruudella hoitaneen isän rooliaan, miksi äidinkään kuuluisi? Tai kannattaisi?

Onhan äidin tehtävä usein tietysti olla se, joka enemmän asettaa rajoja ja vaatii, että tuleeko siinä sitten se paskiaisen olo, mutta pitääkö sen olla sellaista napit vastakkain riitelyä, että on paska olla äiti? En minä ainakaan jaksa vaatia lapsilta kaikenmoista, jos he eivät tee, niin aikuisena kyllä tajuavat, että ehkä ois kannattanut.

Ja mitä jonain kotitalouskoneena toimimiseen tulee, niin kotitöitähän saa tehdä sinkkunakin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vain tajunnut ennen lastensaantia miten paljon lasten ymmärtämistä vanhemmuuteen (hyvään) kuuluu. Ei ollut kokemusta siitä. En halua olla huono äiti ja olla ymmärtämättä lapsiani, mutta mitä ihmettä tehdä, kun minusta tuntuu ihan sille, että koska emme valjasta heitä ymmärtämään minua niin he eivät edes rakasta minua? Eihän tällaista joku tyyppi voi edes ymmärtää, jota on sen verran ymmärretty, ettei ole tästä isoa onglmaa, mutta jolla i itsellään ole NIIN paljon ymmärrystä, että ymmärtäisi, miltä minusta tuntuu. Ja sitten hän haukkuu minua voimainsa tunnossa.

ap

Opettele. Ei äidit auttomaattisesti osaa vaan heidän pitää opettella. 

Kyllä riittävän hyvän ja oikeanlaisen kohtelun saaneet osaavat. Miten sitä opitaan? Mun mies osaa tuon luonnostaan, eikä osaa edes opettaa mulle sitä kovin hyvin, niin miten se sitten opitaan tuosta noin vain?! Et tajua psykasta mitäään.

ap

Eikä osaa. Hänenkin pitää kuunnella ja nähdä vaivaa, että oppii tuntemaan lapsensa ja oppia toimimaan lasten vaatimalla tavalla.

Koska sinulla on seuraava terapia aika?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäydyt siis lapsiasi kohtaan samoin kuin äitisi käyttäytyi sinua kohtaan. Teet lapsistasi yhtä rikkinäisiä kuin mitä itse olet. Sääliksi käy lapsiasi, kun et edes yritä olla erilainen kuin äitisi oli.

Käyttäydyn osin, harmittaako, kun sinua ei tartte edes lastesi ymmärtää? Ymmärrät vain heitä, vai? Minusta olisi kauheaa jos tarttis aina vaan ymmärtää lapsia, eikä ois itse minkään arvoinen. Mutta ymmärränhän mä sen, ettei sitä tunnetta omasta arvosta voi ottaa lasten selkänahasta.

Mutta moni äiti tuntee itsensä arvottomaksi, jos antaa lastensa olla sellaisia virheellisiä ihmisiä kuin nämä ovat ja hyväksyy lapsen viatkin, eikä yritä raivolla kouluttaa lapsistaan täydellisiä.

Äitiys on maailman kurjin rooli, jossa ei kiitollisuus mitaleja jaeta.

Minä en haluaisi olla sellainen äiti, joka kokee noin. Esim. pidin omaa isääni maailman parhaana tyyppinä kauan niin miksei sitten äitiäkin voisi pitää? Ja olen enemmästä kiitollinen isälle kuin katkera, kuitenkin. Enkä usko isän katkeruudella hoitaneen isän rooliaan, miksi äidinkään kuuluisi? Tai kannattaisi?

Onhan äidin tehtävä usein tietysti olla se, joka enemmän asettaa rajoja ja vaatii, että tuleeko siinä sitten se paskiaisen olo, mutta pitääkö sen olla sellaista napit vastakkain riitelyä, että on paska olla äiti? En minä ainakaan jaksa vaatia lapsilta kaikenmoista, jos he eivät tee, niin aikuisena kyllä tajuavat, että ehkä ois kannattanut.

Ja mitä jonain kotitalouskoneena toimimiseen tulee, niin kotitöitähän saa tehdä sinkkunakin.

ap

Äitiydessä on hyvin vähän tekemistä itsestä ja siitä mitä itse haluaa. Pahasti näyttää siltä, että emme voi saada kaikkea haluamaamme vaan joudumme tekemään selkeitä arvovalintoja. Mikä teki sinusta noin itsekkään? Huono lapsuus? Nyt sinun lapsesi pitäisi  korjata sinun kokemat vääryydet uhriutumalla sinun eteen?

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinun elämästäsi pitäisi muuttua, että kokisit olevasi tyytyväinen? Älä vaadi lapsilta liikoja, eivät yksinkertaisesti osaa ymmärtää sinua ja sinun ongelmiasi, jotka todellakin ovat isoja. Anna lasten olla lapsia.

No ei tässä nyt mistään mun elämän muuttumisista ole kysymys vaan siitä, että on haavoja, joiden pitäisi parantua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vain tajunnut ennen lastensaantia miten paljon lasten ymmärtämistä vanhemmuuteen (hyvään) kuuluu. Ei ollut kokemusta siitä. En halua olla huono äiti ja olla ymmärtämättä lapsiani, mutta mitä ihmettä tehdä, kun minusta tuntuu ihan sille, että koska emme valjasta heitä ymmärtämään minua niin he eivät edes rakasta minua? Eihän tällaista joku tyyppi voi edes ymmärtää, jota on sen verran ymmärretty, ettei ole tästä isoa onglmaa, mutta jolla i itsellään ole NIIN paljon ymmärrystä, että ymmärtäisi, miltä minusta tuntuu. Ja sitten hän haukkuu minua voimainsa tunnossa.

ap

Opettele. Ei äidit auttomaattisesti osaa vaan heidän pitää opettella. 

Kyllä riittävän hyvän ja oikeanlaisen kohtelun saaneet osaavat. Miten sitä opitaan? Mun mies osaa tuon luonnostaan, eikä osaa edes opettaa mulle sitä kovin hyvin, niin miten se sitten opitaan tuosta noin vain?! Et tajua psykasta mitäään.

ap

Eikä osaa. Hänenkin pitää kuunnella ja nähdä vaivaa, että oppii tuntemaan lapsensa ja oppia toimimaan lasten vaatimalla tavalla.

Koska sinulla on seuraava terapia aika?

No eihän tässä lasten tuntemisesta ole kysymys, näkee, ettet ymmärrä sinäkään mistä puhun. Mies osaa sen asian, joka johdattaa ymmärtämään lasta, kun opettelee tuntemaan lapsen. Mulla ei lapsen tuntemisen opettelu auta mitään, koska en osaa asiaa, jonka avulla ymmärtää lasta, vaikka tuntisin hänet.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinun elämästäsi pitäisi muuttua, että kokisit olevasi tyytyväinen? Älä vaadi lapsilta liikoja, eivät yksinkertaisesti osaa ymmärtää sinua ja sinun ongelmiasi, jotka todellakin ovat isoja. Anna lasten olla lapsia.

No ei tässä nyt mistään mun elämän muuttumisista ole kysymys vaan siitä, että on haavoja, joiden pitäisi parantua.

ap

Perustit perheen sitä varten, että he parantavat sinut? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vain tajunnut ennen lastensaantia miten paljon lasten ymmärtämistä vanhemmuuteen (hyvään) kuuluu. Ei ollut kokemusta siitä. En halua olla huono äiti ja olla ymmärtämättä lapsiani, mutta mitä ihmettä tehdä, kun minusta tuntuu ihan sille, että koska emme valjasta heitä ymmärtämään minua niin he eivät edes rakasta minua? Eihän tällaista joku tyyppi voi edes ymmärtää, jota on sen verran ymmärretty, ettei ole tästä isoa onglmaa, mutta jolla i itsellään ole NIIN paljon ymmärrystä, että ymmärtäisi, miltä minusta tuntuu. Ja sitten hän haukkuu minua voimainsa tunnossa.

ap

Opettele. Ei äidit auttomaattisesti osaa vaan heidän pitää opettella. 

Kyllä riittävän hyvän ja oikeanlaisen kohtelun saaneet osaavat. Miten sitä opitaan? Mun mies osaa tuon luonnostaan, eikä osaa edes opettaa mulle sitä kovin hyvin, niin miten se sitten opitaan tuosta noin vain?! Et tajua psykasta mitäään.

ap

Eikä osaa. Hänenkin pitää kuunnella ja nähdä vaivaa, että oppii tuntemaan lapsensa ja oppia toimimaan lasten vaatimalla tavalla.

Koska sinulla on seuraava terapia aika?

No eihän tässä lasten tuntemisesta ole kysymys, näkee, ettet ymmärrä sinäkään mistä puhun. Mies osaa sen asian, joka johdattaa ymmärtämään lasta, kun opettelee tuntemaan lapsen. Mulla ei lapsen tuntemisen opettelu auta mitään, koska en osaa asiaa, jonka avulla ymmärtää lasta, vaikka tuntisin hänet.

ap

Lapsesi ei ymmärrä sinua, miehesi ei ymmärrä sinua, toinen keskustelija ei ymmärrä sinua. Mahdatko itsekään ymmärtää?

Tälläisten vanhempien lasten kanssa lapsemme joutuvat viettämään päivittäistä arkeaa. Millainen tulevaisuus heitä odottaa?

Kunpa terapia olisikin ollut tänään, mutta on vasta torstaina. Voisin sitten purkaa tän kiukun terapeutille.

ap

Vierailija kirjoitti:

Minun piti aina ymmärtää muita. Viis siitä mitä minä halusin. Nyt on muka minun vuoroni ymmärtää lapsia ja koen, että lapseni eivät rakasta minua, koska he eivät käytä aikaa ja energiaansa ymmärtääkseen minua, vaan vaatimus vanhemmuudessa onkin että MINÄ ymmärtää lapsiani, eikä päin vastoin.

No, ei tunnu sille, että he välittäisivät minusta tai rakastaisivat minua, koska eivät käytäkään elämäänsä yrittääkseen ymmärtää minua, kuten minulta vaadittiin vanhempien suuntaan.

Jos koet, että lapsuutesi pilasi vaatimus ymmärtää aikuisia ja aikuisten kyvyttömyys ymmärtää lasta, niin miksi ihmeessä vaadit nyt itse omilta lapsiltasi samaa, mistä syytät omia vanhempiasi? Etkö halua katkaista pahan olon kierrettä?

Ja joo, kyllä on todellakin aikuisen tehtävä ymmärtää lasta ja joustaa eikä missään tapauksessa päinvastoin. Ikävää jos itse jouduit sellaista kokemaan, mutta älä tee samaa omille lapsillesi. He ovat syyttömiä sinun lapsuuteesi. Heillä on ihan samat tarpeet kuin sinulla oli lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinun elämästäsi pitäisi muuttua, että kokisit olevasi tyytyväinen? Älä vaadi lapsilta liikoja, eivät yksinkertaisesti osaa ymmärtää sinua ja sinun ongelmiasi, jotka todellakin ovat isoja. Anna lasten olla lapsia.

No ei tässä nyt mistään mun elämän muuttumisista ole kysymys vaan siitä, että on haavoja, joiden pitäisi parantua.

ap

Perustit perheen sitä varten, että he parantavat sinut? 

No, en. En ymmärtänyt, miten paljon lasten ymmärtämistä riittävän hyvä vanhemmuus vaatii. En mieltänyt asiaa miksikään ongelmaksi, etten siis osaa ymmärtää lapsia (olla epäitsekäs) niin paljon kuin mitä ajattelen, että lapset ansaitsisivat. Luulin, että olen ymmärtäväinen äiti ja että lapset vastaavat siihen juuri kiitollisuudella, jolloin koke tehneensä oikein. Katinkontit he vastaa siihen kiitollisuudella vaan mankumalla kaikenlaista. Äskenkin piti antaa kuopukselle antibiottia, niin meninkin sekoittamaan Precosa-probioottijauheen hedelmälihaiseen (miedosti!) mehuun, en sileään, niin yääää, en juo tuota!! Meni sitten se Precosa-annos hukkaan. Tai no keksin juoda sen itse, mutta vitutti, että meillä saa kronglata tuollaisestakin. Mies ei tukenut yhtään. Lapsi jäi ilman probioottiaan. Saa nähdä tuleeko siitä oksennus ja sehän on sitten mun vika. Ei ehkä edes lapsen mielestä, mutta objektiivisesti katsoen se on mun syy. Mua vituttaa se, että joka päivä on tällaisia epäjärjestyksessä ja jumittavasti sujuvia asioita.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun piti aina ymmärtää muita. Viis siitä mitä minä halusin. Nyt on muka minun vuoroni ymmärtää lapsia ja koen, että lapseni eivät rakasta minua, koska he eivät käytä aikaa ja energiaansa ymmärtääkseen minua, vaan vaatimus vanhemmuudessa onkin että MINÄ ymmärtää lapsiani, eikä päin vastoin.

No, ei tunnu sille, että he välittäisivät minusta tai rakastaisivat minua, koska eivät käytäkään elämäänsä yrittääkseen ymmärtää minua, kuten minulta vaadittiin vanhempien suuntaan.

Jos koet, että lapsuutesi pilasi vaatimus ymmärtää aikuisia ja aikuisten kyvyttömyys ymmärtää lasta, niin miksi ihmeessä vaadit nyt itse omilta lapsiltasi samaa, mistä syytät omia vanhempiasi? Etkö halua katkaista pahan olon kierrettä?

Ja joo, kyllä on todellakin aikuisen tehtävä ymmärtää lasta ja joustaa eikä missään tapauksessa päinvastoin. Ikävää jos itse jouduit sellaista kokemaan, mutta älä tee samaa omille lapsillesi. He ovat syyttömiä sinun lapsuuteesi. Heillä on ihan samat tarpeet kuin sinulla oli lapsena.

Jos heillä on ihan samat tarpeet niin mitähän ne mahtavat olla? Minä en tunnista niitä, koska omani on suhteellisen systemaattisesti nujerrettu olemasta.

Ei mua voi tukea sanomalla, että mietin mitkä mun omat tarpeeni olivat, koska siinä kohtaa lyö tyhjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinun elämästäsi pitäisi muuttua, että kokisit olevasi tyytyväinen? Älä vaadi lapsilta liikoja, eivät yksinkertaisesti osaa ymmärtää sinua ja sinun ongelmiasi, jotka todellakin ovat isoja. Anna lasten olla lapsia.

No ei tässä nyt mistään mun elämän muuttumisista ole kysymys vaan siitä, että on haavoja, joiden pitäisi parantua.

ap

Perustit perheen sitä varten, että he parantavat sinut? 

No, en. En ymmärtänyt, miten paljon lasten ymmärtämistä riittävän hyvä vanhemmuus vaatii. En mieltänyt asiaa miksikään ongelmaksi, etten siis osaa ymmärtää lapsia (olla epäitsekäs) niin paljon kuin mitä ajattelen, että lapset ansaitsisivat. Luulin, että olen ymmärtäväinen äiti ja että lapset vastaavat siihen juuri kiitollisuudella, jolloin koke tehneensä oikein. Katinkontit he vastaa siihen kiitollisuudella vaan mankumalla kaikenlaista. Äskenkin piti antaa kuopukselle antibiottia, niin meninkin sekoittamaan Precosa-probioottijauheen hedelmälihaiseen (miedosti!) mehuun, en sileään, niin yääää, en juo tuota!! Meni sitten se Precosa-annos hukkaan. Tai no keksin juoda sen itse, mutta vitutti, että meillä saa kronglata tuollaisestakin. Mies ei tukenut yhtään. Lapsi jäi ilman probioottiaan. Saa nähdä tuleeko siitä oksennus ja sehän on sitten mun vika. Ei ehkä edes lapsen mielestä, mutta objektiivisesti katsoen se on mun syy. Mua vituttaa se, että joka päivä on tällaisia epäjärjestyksessä ja jumittavasti sujuvia asioita.

ap

Jaxuhali<3

Vierailija kirjoitti:

Kunpa terapia olisikin ollut tänään, mutta on vasta torstaina. Voisin sitten purkaa tän kiukun terapeutille.

ap

Voisiko tapaamisia lisätä tai sinä mennä joksikin aikaa psykiatriselle, että perheesi saisi vähän hengähtää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vain tajunnut ennen lastensaantia miten paljon lasten ymmärtämistä vanhemmuuteen (hyvään) kuuluu. Ei ollut kokemusta siitä. En halua olla huono äiti ja olla ymmärtämättä lapsiani, mutta mitä ihmettä tehdä, kun minusta tuntuu ihan sille, että koska emme valjasta heitä ymmärtämään minua niin he eivät edes rakasta minua? Eihän tällaista joku tyyppi voi edes ymmärtää, jota on sen verran ymmärretty, ettei ole tästä isoa onglmaa, mutta jolla i itsellään ole NIIN paljon ymmärrystä, että ymmärtäisi, miltä minusta tuntuu. Ja sitten hän haukkuu minua voimainsa tunnossa.

ap

Opettele. Ei äidit auttomaattisesti osaa vaan heidän pitää opettella. 

Kyllä riittävän hyvän ja oikeanlaisen kohtelun saaneet osaavat. Miten sitä opitaan? Mun mies osaa tuon luonnostaan, eikä osaa edes opettaa mulle sitä kovin hyvin, niin miten se sitten opitaan tuosta noin vain?! Et tajua psykasta mitäään.

ap

Eikä osaa. Hänenkin pitää kuunnella ja nähdä vaivaa, että oppii tuntemaan lapsensa ja oppia toimimaan lasten vaatimalla tavalla.

Koska sinulla on seuraava terapia aika?

No eihän tässä lasten tuntemisesta ole kysymys, näkee, ettet ymmärrä sinäkään mistä puhun. Mies osaa sen asian, joka johdattaa ymmärtämään lasta, kun opettelee tuntemaan lapsen. Mulla ei lapsen tuntemisen opettelu auta mitään, koska en osaa asiaa, jonka avulla ymmärtää lasta, vaikka tuntisin hänet.

ap

Lapsesi ei ymmärrä sinua, miehesi ei ymmärrä sinua, toinen keskustelija ei ymmärrä sinua. Mahdatko itsekään ymmärtää?

No ymmärsin mä ainakin sen, että kun tänne tekee avauksen, jossa äiti selkeästikin härkkii aikuisen tyttärensä elämää ja koittaa olla se, jolle minä elämässäni siivoaisin, niin silloin ei kuulu haukkua aloituksen tekijää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinun elämästäsi pitäisi muuttua, että kokisit olevasi tyytyväinen? Älä vaadi lapsilta liikoja, eivät yksinkertaisesti osaa ymmärtää sinua ja sinun ongelmiasi, jotka todellakin ovat isoja. Anna lasten olla lapsia.

No ei tässä nyt mistään mun elämän muuttumisista ole kysymys vaan siitä, että on haavoja, joiden pitäisi parantua.

ap

Perustit perheen sitä varten, että he parantavat sinut? 

No, en. En ymmärtänyt, miten paljon lasten ymmärtämistä riittävän hyvä vanhemmuus vaatii. En mieltänyt asiaa miksikään ongelmaksi, etten siis osaa ymmärtää lapsia (olla epäitsekäs) niin paljon kuin mitä ajattelen, että lapset ansaitsisivat. Luulin, että olen ymmärtäväinen äiti ja että lapset vastaavat siihen juuri kiitollisuudella, jolloin koke tehneensä oikein. Katinkontit he vastaa siihen kiitollisuudella vaan mankumalla kaikenlaista. Äskenkin piti antaa kuopukselle antibiottia, niin meninkin sekoittamaan Precosa-probioottijauheen hedelmälihaiseen (miedosti!) mehuun, en sileään, niin yääää, en juo tuota!! Meni sitten se Precosa-annos hukkaan. Tai no keksin juoda sen itse, mutta vitutti, että meillä saa kronglata tuollaisestakin. Mies ei tukenut yhtään. Lapsi jäi ilman probioottiaan. Saa nähdä tuleeko siitä oksennus ja sehän on sitten mun vika. Ei ehkä edes lapsen mielestä, mutta objektiivisesti katsoen se on mun syy. Mua vituttaa se, että joka päivä on tällaisia epäjärjestyksessä ja jumittavasti sujuvia asioita.

ap

Jaxuhali<3

No on se huono asia, ettei 7-vuotias voi juoda sitä mehua, jota eten annetaan, ei se prkl nyt mitään lipeäkalaa ole ja se, ettei 7-vuotias tajua probioottiannoksen menevän hukkaan kun niskuroi ja se, ettei hän nyt saanut niitä vatsaa suojaamaan oli myös huono asia ja minun vikani. Minua ainakin stressaa tällaiset asiat, koska en näe yhtään syytä sille, miksei lapselle kelpaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa terapia olisikin ollut tänään, mutta on vasta torstaina. Voisin sitten purkaa tän kiukun terapeutille.

ap

Voisiko tapaamisia lisätä tai sinä mennä joksikin aikaa psykiatriselle, että perheesi saisi vähän hengähtää?

Olen joskus lapsettomina aikoina pyytänyt päästä sairaalaan lepäämään, ei ne ottaneet. En ole kuulemma sairas mitenkään.

ap

Ainoa syy lapsella vängätä tuossa mehuasiassa, jonka tunnen todeksi on, että lapsi viis vesaa minusta. Ei siis ole muuten kipeä, kuumetta ei ole, meni kouluun, koska lääkäri sanoi, että saa mennä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun piti aina ymmärtää muita. Viis siitä mitä minä halusin. Nyt on muka minun vuoroni ymmärtää lapsia ja koen, että lapseni eivät rakasta minua, koska he eivät käytä aikaa ja energiaansa ymmärtääkseen minua, vaan vaatimus vanhemmuudessa onkin että MINÄ ymmärtää lapsiani, eikä päin vastoin.

No, ei tunnu sille, että he välittäisivät minusta tai rakastaisivat minua, koska eivät käytäkään elämäänsä yrittääkseen ymmärtää minua, kuten minulta vaadittiin vanhempien suuntaan.

Jos koet, että lapsuutesi pilasi vaatimus ymmärtää aikuisia ja aikuisten kyvyttömyys ymmärtää lasta, niin miksi ihmeessä vaadit nyt itse omilta lapsiltasi samaa, mistä syytät omia vanhempiasi? Etkö halua katkaista pahan olon kierrettä?

Ja joo, kyllä on todellakin aikuisen tehtävä ymmärtää lasta ja joustaa eikä missään tapauksessa päinvastoin. Ikävää jos itse jouduit sellaista kokemaan, mutta älä tee samaa omille lapsillesi. He ovat syyttömiä sinun lapsuuteesi. Heillä on ihan samat tarpeet kuin sinulla oli lapsena.

Jos heillä on ihan samat tarpeet niin mitähän ne mahtavat olla? Minä en tunnista niitä, koska omani on suhteellisen systemaattisesti nujerrettu olemasta.

Ei mua voi tukea sanomalla, että mietin mitkä mun omat tarpeeni olivat, koska siinä kohtaa lyö tyhjää.

Näytät kyllä ihan hyvin tietävän, mitä ne olivat kun tiedät, missä mentiin metsään. Olisit halunnut tukea ja ymmärrystä, joustoa, opastusta, kannustusta, ohjausta, jonkun joka kertoo miksi joku on kiellettyä tai väärin, ei vaatimuksia täydellisyydestä, vapautta olla vajavainen, mutta silti hyvä sellaisena kuin on.