Olen vihainen perheelleni koska minua ei ymmärretä

Miettikää miten on tämän päivän kakaralla varaa ulvoa, kun ruåtsalaisessa aamumehussa on hedelmälihaa!!! Että yök, en syö! Onneksi söi sentään antibiootin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vain tajunnut ennen lastensaantia miten paljon lasten ymmärtämistä vanhemmuuteen (hyvään) kuuluu. Ei ollut kokemusta siitä. En halua olla huono äiti ja olla ymmärtämättä lapsiani, mutta mitä ihmettä tehdä, kun minusta tuntuu ihan sille, että koska emme valjasta heitä ymmärtämään minua niin he eivät edes rakasta minua? Eihän tällaista joku tyyppi voi edes ymmärtää, jota on sen verran ymmärretty, ettei ole tästä isoa onglmaa, mutta jolla i itsellään ole NIIN paljon ymmärrystä, että ymmärtäisi, miltä minusta tuntuu. Ja sitten hän haukkuu minua voimainsa tunnossa.

ap

Opettele. Ei äidit auttomaattisesti osaa vaan heidän pitää opettella. 

Kyllä riittävän hyvän ja oikeanlaisen kohtelun saaneet osaavat. Miten sitä opitaan? Mun mies osaa tuon luonnostaan, eikä osaa edes opettaa mulle sitä kovin hyvin, niin miten se sitten opitaan tuosta noin vain?! Et tajua psykasta mitäään.

ap

Sanotaanko näin että mulla oli aika perse lapsuus, pahoinpitelyjä sekä erittäin tunnevammainen äiti.  Katkaisin kyllä sen kierteen. Mulla erittäin lämpimät välit lapsien kanssa. Se helpottaa kun päästää irti menneisyydestä ja keskittyy siihen omaan perheeseensä. tottakai lasten kanssa sattuu ja tapahtuu, välillä tuntuu että riippuu kuun asennosta mikä kelpaa ja mikä ei. Lopetat stressaamisen. Ehkä lapsetkin siitä hyötyisivät. Mulla kuusi lasta, vanhin kirjoittaa ylioppilaaksi, joten kokemusvuosia takana jo.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa syy lapsella vängätä tuossa mehuasiassa, jonka tunnen todeksi on, että lapsi viis vesaa minusta. Ei siis ole muuten kipeä, kuumetta ei ole, meni kouluun, koska lääkäri sanoi, että saa mennä.

ap

Tuolla mehuasialla nyt ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että välittääkö lapsesi sinusta. Joka ikinen lapsi tekee joskus jotain vastaavaa. He silti rakastavat ha välittävät vanhemmistaan. Rakkaus ei ole sitä, että totellaan äitiä tai puolisoa joka asiassa koskaan kyseenalaistamatta tai kiukuttelematta mistään asiasta. Tällainen käytös olisi pelkoa, ei rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun piti aina ymmärtää muita. Viis siitä mitä minä halusin. Nyt on muka minun vuoroni ymmärtää lapsia ja koen, että lapseni eivät rakasta minua, koska he eivät käytä aikaa ja energiaansa ymmärtääkseen minua, vaan vaatimus vanhemmuudessa onkin että MINÄ ymmärtää lapsiani, eikä päin vastoin.

No, ei tunnu sille, että he välittäisivät minusta tai rakastaisivat minua, koska eivät käytäkään elämäänsä yrittääkseen ymmärtää minua, kuten minulta vaadittiin vanhempien suuntaan.

Jos koet, että lapsuutesi pilasi vaatimus ymmärtää aikuisia ja aikuisten kyvyttömyys ymmärtää lasta, niin miksi ihmeessä vaadit nyt itse omilta lapsiltasi samaa, mistä syytät omia vanhempiasi? Etkö halua katkaista pahan olon kierrettä?

Ja joo, kyllä on todellakin aikuisen tehtävä ymmärtää lasta ja joustaa eikä missään tapauksessa päinvastoin. Ikävää jos itse jouduit sellaista kokemaan, mutta älä tee samaa omille lapsillesi. He ovat syyttömiä sinun lapsuuteesi. Heillä on ihan samat tarpeet kuin sinulla oli lapsena.

Jos heillä on ihan samat tarpeet niin mitähän ne mahtavat olla? Minä en tunnista niitä, koska omani on suhteellisen systemaattisesti nujerrettu olemasta.

Ei mua voi tukea sanomalla, että mietin mitkä mun omat tarpeeni olivat, koska siinä kohtaa lyö tyhjää.

Näytät kyllä ihan hyvin tietävän, mitä ne olivat kun tiedät, missä mentiin metsään. Olisit halunnut tukea ja ymmärrystä, joustoa, opastusta, kannustusta, ohjausta, jonkun joka kertoo miksi joku on kiellettyä tai väärin, ei vaatimuksia täydellisyydestä, vapautta olla vajavainen, mutta silti hyvä sellaisena kuin on.

Jaa niin no nyt kun sanot, niin totta. Mutta ei mua ole vielä tässä elämässä tarpeeksi tuettu ja kannustettu jne. En vielä omaa tarpeeksi sitä jakaakseni sitä, mitä mulla ei ole, kellekään. Mahdanko olla edes sen arvoinen, että ikinä saan? Ei ole ainakaan ikinä tuntunut siltä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa syy lapsella vängätä tuossa mehuasiassa, jonka tunnen todeksi on, että lapsi viis vesaa minusta. Ei siis ole muuten kipeä, kuumetta ei ole, meni kouluun, koska lääkäri sanoi, että saa mennä.

ap

Tuolla mehuasialla nyt ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että välittääkö lapsesi sinusta. Joka ikinen lapsi tekee joskus jotain vastaavaa. He silti rakastavat ha välittävät vanhemmistaan. Rakkaus ei ole sitä, että totellaan äitiä tai puolisoa joka asiassa koskaan kyseenalaistamatta tai kiukuttelematta mistään asiasta. Tällainen käytös olisi pelkoa, ei rakkautta.

No, aivan sama mulle, koska en näe yhtäkään syytä lapsen olla tottelematta minua tuossa asiassa kyseenalaistamatta MITÄÄN. Se oli mehua, helvetti, ei myrkkyä!!!!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun piti aina ymmärtää muita. Viis siitä mitä minä halusin. Nyt on muka minun vuoroni ymmärtää lapsia ja koen, että lapseni eivät rakasta minua, koska he eivät käytä aikaa ja energiaansa ymmärtääkseen minua, vaan vaatimus vanhemmuudessa onkin että MINÄ ymmärtää lapsiani, eikä päin vastoin.

No, ei tunnu sille, että he välittäisivät minusta tai rakastaisivat minua, koska eivät käytäkään elämäänsä yrittääkseen ymmärtää minua, kuten minulta vaadittiin vanhempien suuntaan.

Jos koet, että lapsuutesi pilasi vaatimus ymmärtää aikuisia ja aikuisten kyvyttömyys ymmärtää lasta, niin miksi ihmeessä vaadit nyt itse omilta lapsiltasi samaa, mistä syytät omia vanhempiasi? Etkö halua katkaista pahan olon kierrettä?

Ja joo, kyllä on todellakin aikuisen tehtävä ymmärtää lasta ja joustaa eikä missään tapauksessa päinvastoin. Ikävää jos itse jouduit sellaista kokemaan, mutta älä tee samaa omille lapsillesi. He ovat syyttömiä sinun lapsuuteesi. Heillä on ihan samat tarpeet kuin sinulla oli lapsena.

Jos heillä on ihan samat tarpeet niin mitähän ne mahtavat olla? Minä en tunnista niitä, koska omani on suhteellisen systemaattisesti nujerrettu olemasta.

Ei mua voi tukea sanomalla, että mietin mitkä mun omat tarpeeni olivat, koska siinä kohtaa lyö tyhjää.

Näytät kyllä ihan hyvin tietävän, mitä ne olivat kun tiedät, missä mentiin metsään. Olisit halunnut tukea ja ymmärrystä, joustoa, opastusta, kannustusta, ohjausta, jonkun joka kertoo miksi joku on kiellettyä tai väärin, ei vaatimuksia täydellisyydestä, vapautta olla vajavainen, mutta silti hyvä sellaisena kuin on.

En ole saanut mitään tuosta! Haluan sen ensin tai vaikken haluaisikaan niin se on edellytys sille, että niiden antaminen muille on luontevaa, eikä tunnu siltä, että minusta tulee ihan marttyyri, kun kaikilla muilla on niin hyvin kun mä niille teen ja itsellä on vain ihan paskasti, ihan sama mitä teen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun piti aina ymmärtää muita. Viis siitä mitä minä halusin. Nyt on muka minun vuoroni ymmärtää lapsia ja koen, että lapseni eivät rakasta minua, koska he eivät käytä aikaa ja energiaansa ymmärtääkseen minua, vaan vaatimus vanhemmuudessa onkin että MINÄ ymmärtää lapsiani, eikä päin vastoin.

No, ei tunnu sille, että he välittäisivät minusta tai rakastaisivat minua, koska eivät käytäkään elämäänsä yrittääkseen ymmärtää minua, kuten minulta vaadittiin vanhempien suuntaan.

Jos koet, että lapsuutesi pilasi vaatimus ymmärtää aikuisia ja aikuisten kyvyttömyys ymmärtää lasta, niin miksi ihmeessä vaadit nyt itse omilta lapsiltasi samaa, mistä syytät omia vanhempiasi? Etkö halua katkaista pahan olon kierrettä?

Ja joo, kyllä on todellakin aikuisen tehtävä ymmärtää lasta ja joustaa eikä missään tapauksessa päinvastoin. Ikävää jos itse jouduit sellaista kokemaan, mutta älä tee samaa omille lapsillesi. He ovat syyttömiä sinun lapsuuteesi. Heillä on ihan samat tarpeet kuin sinulla oli lapsena.

Jos heillä on ihan samat tarpeet niin mitähän ne mahtavat olla? Minä en tunnista niitä, koska omani on suhteellisen systemaattisesti nujerrettu olemasta.

Ei mua voi tukea sanomalla, että mietin mitkä mun omat tarpeeni olivat, koska siinä kohtaa lyö tyhjää.

Näytät kyllä ihan hyvin tietävän, mitä ne olivat kun tiedät, missä mentiin metsään. Olisit halunnut tukea ja ymmärrystä, joustoa, opastusta, kannustusta, ohjausta, jonkun joka kertoo miksi joku on kiellettyä tai väärin, ei vaatimuksia täydellisyydestä, vapautta olla vajavainen, mutta silti hyvä sellaisena kuin on.

Jaa niin no nyt kun sanot, niin totta. Mutta ei mua ole vielä tässä elämässä tarpeeksi tuettu ja kannustettu jne. En vielä omaa tarpeeksi sitä jakaakseni sitä, mitä mulla ei ole, kellekään. Mahdanko olla edes sen arvoinen, että ikinä saan? Ei ole ainakaan ikinä tuntunut siltä.

ap

Surullista jos et ole saanut lapsuudessasi tarpeeksi tukea ja kannusta. Minäkään en saanut, tiedän miltä se tuntuu. Mutta onneksi tukeminen ja kannustaminen ei ole pankki, johon pitää kerätä tarpeeksi ennen kuin sieltä voi antaa. Se on vähän niin kuin rakkaus, sitä voi antaa, vaikka ei itse saisikaan. Ja yleensä, mitä enemmän antaa sitä enemmän saa myös itse takaisin. Eli se on win-win.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun piti aina ymmärtää muita. Viis siitä mitä minä halusin. Nyt on muka minun vuoroni ymmärtää lapsia ja koen, että lapseni eivät rakasta minua, koska he eivät käytä aikaa ja energiaansa ymmärtääkseen minua, vaan vaatimus vanhemmuudessa onkin että MINÄ ymmärtää lapsiani, eikä päin vastoin.

No, ei tunnu sille, että he välittäisivät minusta tai rakastaisivat minua, koska eivät käytäkään elämäänsä yrittääkseen ymmärtää minua, kuten minulta vaadittiin vanhempien suuntaan.

Jos koet, että lapsuutesi pilasi vaatimus ymmärtää aikuisia ja aikuisten kyvyttömyys ymmärtää lasta, niin miksi ihmeessä vaadit nyt itse omilta lapsiltasi samaa, mistä syytät omia vanhempiasi? Etkö halua katkaista pahan olon kierrettä?

Ja joo, kyllä on todellakin aikuisen tehtävä ymmärtää lasta ja joustaa eikä missään tapauksessa päinvastoin. Ikävää jos itse jouduit sellaista kokemaan, mutta älä tee samaa omille lapsillesi. He ovat syyttömiä sinun lapsuuteesi. Heillä on ihan samat tarpeet kuin sinulla oli lapsena.

Jos heillä on ihan samat tarpeet niin mitähän ne mahtavat olla? Minä en tunnista niitä, koska omani on suhteellisen systemaattisesti nujerrettu olemasta.

Ei mua voi tukea sanomalla, että mietin mitkä mun omat tarpeeni olivat, koska siinä kohtaa lyö tyhjää.

Näytät kyllä ihan hyvin tietävän, mitä ne olivat kun tiedät, missä mentiin metsään. Olisit halunnut tukea ja ymmärrystä, joustoa, opastusta, kannustusta, ohjausta, jonkun joka kertoo miksi joku on kiellettyä tai väärin, ei vaatimuksia täydellisyydestä, vapautta olla vajavainen, mutta silti hyvä sellaisena kuin on.

Jaa niin no nyt kun sanot, niin totta. Mutta ei mua ole vielä tässä elämässä tarpeeksi tuettu ja kannustettu jne. En vielä omaa tarpeeksi sitä jakaakseni sitä, mitä mulla ei ole, kellekään. Mahdanko olla edes sen arvoinen, että ikinä saan? Ei ole ainakaan ikinä tuntunut siltä.

ap

Surullista jos et ole saanut lapsuudessasi tarpeeksi tukea ja kannusta. Minäkään en saanut, tiedän miltä se tuntuu. Mutta onneksi tukeminen ja kannustaminen ei ole pankki, johon pitää kerätä tarpeeksi ennen kuin sieltä voi antaa. Se on vähän niin kuin rakkaus, sitä voi antaa, vaikka ei itse saisikaan. Ja yleensä, mitä enemmän antaa sitä enemmän saa myös itse takaisin. Eli se on win-win.

Kyllä se on. Ehkä sä sit luulit olevasi tuen arvoinen.

ap

Koska, et ole kokenut normaalia itsetunnon kehitystä et voikaan ymmärtää, miksi lapsi sanoo vastaan ihan arkipäivissä asioissa. Moni vanhempi hämmästyisi, jos lapsi kiukuttelematta pukisi vaikka kuravaatteet päälle. Vastaansanominen on terveelle vanhemmalle kunniansosoitus lapselta, koska lapsi ymmärtää että on rakastamisen arvoinen vaikka sanoisikin vastaan.

Eihän rakkautta voi antaa, jos ei itse koe olevansa sen arvoinen. Eikä ole sitä saanut. Miten koet olevasi sen arvoinen jos olet saanut rakkautena vihaa ja moitetta? Taidat olla taas näitä alkkisten lapsia, jotka ei tajua mitään mistään haavoista joita ei edes näe jotta saisi ne paranemaan.

ap

Mä en jaksa sua. Ole hyvä ja käänny terspian puoleen.

Terapian siis

Vierailija kirjoitti:

Koska, et ole kokenut normaalia itsetunnon kehitystä et voikaan ymmärtää, miksi lapsi sanoo vastaan ihan arkipäivissä asioissa. Moni vanhempi hämmästyisi, jos lapsi kiukuttelematta pukisi vaikka kuravaatteet päälle. Vastaansanominen on terveelle vanhemmalle kunniansosoitus lapselta, koska lapsi ymmärtää että on rakastamisen arvoinen vaikka sanoisikin vastaan.

Niin. Ja? Onpa hauskaa tietää, että muut olivat silloinkin arvokkaita ihmisiä (lapsia).

ap

Vierailija kirjoitti:

Koska, et ole kokenut normaalia itsetunnon kehitystä et voikaan ymmärtää, miksi lapsi sanoo vastaan ihan arkipäivissä asioissa. Moni vanhempi hämmästyisi, jos lapsi kiukuttelematta pukisi vaikka kuravaatteet päälle. Vastaansanominen on terveelle vanhemmalle kunniansosoitus lapselta, koska lapsi ymmärtää että on rakastamisen arvoinen vaikka sanoisikin vastaan.

Tuollaisesta olen lukenut ja se kuulostaa hyvältä ja oikealta. En vain tajua, miten se lapsi olisi siinä rakastamisen arvoinen. Tai ehkä ennen kaikkea: miten minusta olisi lapsena tuntunut sille, kun vanhempi ensin on huutanut kuin palosireeninä vihaisena siitä, kun pukeminen ei suju.

ap

Sulla oli paskat vanhemmat, mutta sulta pitäis ottaa lapset huostaan. Sä oot ihan täydellinen hirviö ja vielä paskempi äiti, kuin omasi. Sä pilaat tahallasi sun lastes elämän. Häivy vaikka niin niillä kaikilla on parempi olla, takuulla _kukaan_ ei jää kaipaamaan. Vähiten ne lapset joille sä oot ihan täys narsistinen kusipää, etkä ymmärrä edes hävetä.

Ne ei sua tuu katsomaan vanhainkotiin ja sun hautajaisissa ne itkee ilosta, jos edes vaivautuvat paikalle. Sellaiset välitkö sä haluat omiin lapsiisi?

Älä edes vaivaudu vastaamaan, sieltä tulee pelkkää uhriutumista, ulinaa ja marttyyriutta.

Vierailija kirjoitti:

Sulla oli paskat vanhemmat, mutta sulta pitäis ottaa lapset huostaan. Sä oot ihan täydellinen hirviö ja vielä paskempi äiti, kuin omasi. Sä pilaat tahallasi sun lastes elämän. Häivy vaikka niin niillä kaikilla on parempi olla, takuulla _kukaan_ ei jää kaipaamaan. Vähiten ne lapset joille sä oot ihan täys narsistinen kusipää, etkä ymmärrä edes hävetä.

Ne ei sua tuu katsomaan vanhainkotiin ja sun hautajaisissa ne itkee ilosta, jos edes vaivautuvat paikalle. Sellaiset välitkö sä haluat omiin lapsiisi?

Älä edes vaivaudu vastaamaan, sieltä tulee pelkkää uhriutumista, ulinaa ja marttyyriutta.

Ai olen täydellinen hirviö, kun annan hedelmälihaista mehua lapselle, joka haluaa sileää? Kyllä mua suututti. Sais olla minusta ihan lobotomian läpikäynyt, että ei suututtais. Kun mitään syytä vängätä tuosta ei ollut.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska, et ole kokenut normaalia itsetunnon kehitystä et voikaan ymmärtää, miksi lapsi sanoo vastaan ihan arkipäivissä asioissa. Moni vanhempi hämmästyisi, jos lapsi kiukuttelematta pukisi vaikka kuravaatteet päälle. Vastaansanominen on terveelle vanhemmalle kunniansosoitus lapselta, koska lapsi ymmärtää että on rakastamisen arvoinen vaikka sanoisikin vastaan.

Tuollaisesta olen lukenut ja se kuulostaa hyvältä ja oikealta. En vain tajua, miten se lapsi olisi siinä rakastamisen arvoinen. Tai ehkä ennen kaikkea: miten minusta olisi lapsena tuntunut sille, kun vanhempi ensin on huutanut kuin palosireeninä vihaisena siitä, kun pukeminen ei suju.

ap

Alapeukuttajat voi vastata kysymykseeni. Osaatteko?

ap

Joku syyhän sillä mun äidillä varmaan oli viedä minulta se kokemus, että olisin rakastamisen arvoinen, kun pukeminen ei suju. Miksi mun lastenlaan tarttis tuntea itsensä sen arvokkaammiksi?

ap

Lapsi ei tykkää (juuri sillä hetkellä) hedelmänlihaisesta mehusta -> lapsi kieltäytyy juomasta mehua. Ei mitään muuta. Asialla ei ollut mitään tekemistä rakkauden, ymmärtämisen tai kunnioituksen kanssa. Lapsi ei vaan halunnut mehua.

Kyllä meitä muitakin ärsyttää, kun välillä pitää vängätä ihan turhan päiväisistä asioista. Pitää jaksaa hengittää ja muistaa, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi, kun uskaltaa osoittaa negatiivisia tunteita. Niissä tilanteissa lapsi opettelee pitämään omasta tahdosta kiinni ja neuvottelemaan. Ne ovat tärkeitä taitoja myöhemmällä iällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäydyt siis lapsiasi kohtaan samoin kuin äitisi käyttäytyi sinua kohtaan. Teet lapsistasi yhtä rikkinäisiä kuin mitä itse olet. Sääliksi käy lapsiasi, kun et edes yritä olla erilainen kuin äitisi oli.

Käyttäydyn osin, harmittaako, kun sinua ei tartte edes lastesi ymmärtää? Ymmärrät vain heitä, vai? Minusta olisi kauheaa jos tarttis aina vaan ymmärtää lapsia, eikä ois itse minkään arvoinen. Mutta ymmärränhän mä sen, ettei sitä tunnetta omasta arvosta voi ottaa lasten selkänahasta.

Mutta moni äiti tuntee itsensä arvottomaksi, jos antaa lastensa olla sellaisia virheellisiä ihmisiä kuin nämä ovat ja hyväksyy lapsen viatkin, eikä yritä raivolla kouluttaa lapsistaan täydellisiä.

Äitiys on maailman kurjin rooli, jossa ei kiitollisuus mitaleja jaeta.

Mietipä miten usein puhut ihmisille lapsistasi. Puhut sitten hyvää tai pahaa, saat niitä mitaleja. Pahaakin puhuva äiti nähdään marttyyrinä, jolla on rankkaa mutta niin sisukas et kestää vaan. Ihan ihme Äiti.