Ei olla oikea pariskunta, kun ei olla naimisissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avoliittoa kiihkeästi puolustavat naiset ovat yleensä niitä, joiden kanssa mies ei ole suostunut menemään naimisiin. Eli näitä "katotaan nyt joku vuosi ehkä". Kun ei mies kosi, niin pakkohan sitä on yrittää halveksia naimisissa olevia ja huutaa, että minä en arvosta avioliittoa ja en missään nimessä halua naimisiin, suhteemme on vakaampi kuin naimisissa olevien.

Hei älä viiti, ei se noin mene. Meillä nimenomaan mies on se, joka haluaa mennä naimisiin, koska perinteet ja koska eri asia kuin avoliitto tai jotain.

Itse en halua häitä ja vieläkin vähemmän sormukset, en pidä niistä ja rumia miehillä.

Eksäkin kosi vaikka olin tehnyt selväksi, että mitkään 19vee puolteinikihlat ei kiinnosta vaikka yhdessä asuttiinkin.

Et todellakaan ole kypsä naimisiin, jos avioliitto on sinulle häät ja sormukset.

Sanoppa tuo niille 50% naimisiinmenevistä

Monta vuotta yhdessä, kolme yhteistä lasta, eikä nimeä avioliittosopimuksessa. Se tuntuu kenkuttavan lähipiirissämme kahta henkilöä. Toinen lähetti juuri kutsun omiin häihinsä (hän on toisella kierroksella ja lapsia neljä) mieheni nimellä, tyyliin perhe Virtanen. Meidän perheessä vain miehellä itsellään on tämä sukunimi, muut olemme minun nimelläni. Kesällä sain yhdeltä sukulaiselta kortin mieheni sukunimellä ja tämä sukulainen on natkuttanut vuosia avioliiton tärkeydestä ja avioliiton ulkopuolisten lasten häpeästä... huoh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no, en minä kään koe täysin vakiintuneeksi pariskunnaksi jos ei olla vähintään kihloissa. Jotenkin tulee olo, että katselevat vielä... Sormus sormessa on yllättävän vahva signaali, että tuo ihminen on tosissaan varattu. Vaikea selittää :)

Muutenkaan en ymmärrä miksei joku menisi naimisiin, etenkin jos on yhteinen omistusasunto, saatika lapsia. Miksi ehdoin tahdoin hankaloittaa tilannetta jos esim. jommalle kummalle käy jotain, kuolee vaikka yllättäen? Mitä haittaa naimisiinmenosta on? Keksin lähinnä hyötyjä. Liitto on selkeästi vakiintunut kaikkien silmissä, eron ja kuoleman tilanteessa kumpikaan ei jää täysin puille paljaille ja esim. asunnon/omaisuuden jako on selkeämpää siinäkin tilanteessa, että toinen osapuoli tai vainajan omaiset keksivät alkaa sanella omia ehtoja (laki viime kädessä auttaa ja onhan virallisesti leskellä huomattavasti enemmän oikeuksia ja sanavaltaa asioiden järjestelyihin). Perheellä yhteinen sukunimi, ei isyydentunnustuksia ja muutenkin selkeämpi perhekuvio lapsenkin asioita hoidettaessa...

Naimisiin menohan ei tarkoita samaa kuin, että emme vain ole hääihmisiä ja inhoamme olla juhlissa huomion keskipisteenä. Ei niitä häitä kukaan velvoita pitämään, mutta näkisin, että avioliitto virallistaa suhteen joka taholle selkeämmäksi ja ehkä sitouttaakin hiukan vielä enemmän (?).

Olisi kiva kuulla mitä haittaa siinä näet, siis sellaista mitkä kumoaa hyödyt? Eihän siitä kai juuri vaivaakaan ole jos maistraatissa sen hoitaa?

Olet ihan oikeassa haitoista ja hyödyistä, juridisena sopimuksena avioliitto on fiksuin asia pariskunnalle. Siksi sanoinkin, että ei olla asiaa edistetty. Kai sitä joku päivä, mutta kun ei ole kiinnostavin asia listalla. Avoliitto on nykyään myös saanut joitain juridisia oikeuksia, esim. meitä verrattaisiin aviopariin, jos jompikumpi kuolisi. Siis omaisuuden suhteen.

Lähinnä olen itse pitänyt asiaa juurikin sellaisena, juridisena sopimuksena, enkä juurikaan merkkinä suhteen tilasta. 6 vuotta yhdessäoloa on jo vakaa parisuhde ja ihan eri tasolla kuin 2 vuotta toistensa katselua, vaikka naimisissa ollaankin :) en ole silti paheksunut heidän naimisiinmenoaan, tai kokenut, että he olisivat tehneet jotain väärää. Mutta koen, että minulla on vähän realistisempi kuva omasta suhteestani kuin heillä.

Toisaalta, suhteessa tärkeintä on tahto. Tahto onnistua ja hoitaa ongelmat. Ymmärtää toista. Ymmärtää että aina ei ole helppoa. Ehkä naimisissaolo tuo sellaisille ihmisille, joilla ei ole niin kova tahto, vähän ulkoista painetta ja pidempää pinnaa. Meillä on mennyt loistavasti ilmankin :)

Tuo tummennettu ei kyllä pidä paikkaansa, se laki on vasta suunnittelilla. Tällä hetkellä avoparin omaisuus jaetaan ihan normaalin perintökaaren mukaan mikäli testamenttia ei ole. Korkeintaan avoleski voi saada harkinnanvaraista avustusta kuolinpesästä. Siis harkinnanvaraista. Joten enpä paljon sen varaan mitään laskis. Se on aika ikävää ryhtyä pakkaamaan kamojaan heti pian hautajaisten jälkeen, kun avopuolison perilliset haluaa jakaa kuolinpesän ja vaatii yhteisen kodin myymistä. Ei ole lesken suojaa tms. Siinä vaiheessa voi tulla mieleen, että se maistraatissa käväisy olis voinu olla varsin hyvä ratkaisu.

Olet miehellesi vain välisuhde. Hän etsii sitä oikeaa, mutta ei halua olla yksin etsikkoaikaa. Kun hän löytää sen oikean, hän menee naimisiin. Mutta ei sinun kanssasi tietenkään.

Vierailija kirjoitti:

Olet miehellesi vain välisuhde. Hän etsii sitä oikeaa, mutta ei halua olla yksin etsikkoaikaa. Kun hän löytää sen oikean, hän menee naimisiin. Mutta ei sinun kanssasi tietenkään.

Yksi epävarma pelkääjä löytyi taas jakamaan omia ahdistuksiaan muille.

Uskoisin että keskimäärin sitoutuneimpia ovat parit, jotka haluavat sitoutua myös virallisesti, mutta kaikenlaisia pareja löytynee. :)

No ette tietenkään ole oikea pariskunta.

Avioliitto menee samaan sarjaan kuin esim. henkivakuutus. Se on minun mielestäni paras asia minkä puoliso voi toiselle rakkaudesta tehdä ; turvata toisen taloudellinen tilanne, JOS sattuu jotain ennalta-arvaamatonta.

Ei rakkautta voi mitata vuosissa eikä sanoissa. Se on tekoja. Avioliitto ei ole vankila, ihan helposti siitä pääsee eroon kuin avoliitostakin.

Vierailija kirjoitti:

Kun kaikki on hyvin, on melko yhdentekevää, oletteko naimisissa vai ette. Jos toinen kuolee, avoleski on aika suojaton. Ja jos tulee kauhea riita, niin lähinnä juristit hyötyvät, koska avoerot ovat pahuksen hankalia. Avioeroja varten on selkeät pykälät. Eli pidetään peukkuja, ettei mitään ikävää tapahdu.

Täysin päinvastoin! Avoliitossahan tilanne on selvä kaiken aikaa: kumpikin omistaa omansa. Tilanne on täysin riidaton. Mikä voisi olla sen selkeämpi ja parempi ratkaisu?

Suurin osa samaa mieltä kanssasi ap, tyytyvät peukuttamaan aloitusviestiäsi ja sitten nämä jotkut harvat tänne kommentoi epäasiallisuuksia. Onnea teille jatkoon :) !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no, en minä kään koe täysin vakiintuneeksi pariskunnaksi jos ei olla vähintään kihloissa. Jotenkin tulee olo, että katselevat vielä... Sormus sormessa on yllättävän vahva signaali, että tuo ihminen on tosissaan varattu. Vaikea selittää :)

Muutenkaan en ymmärrä miksei joku menisi naimisiin, etenkin jos on yhteinen omistusasunto, saatika lapsia. Miksi ehdoin tahdoin hankaloittaa tilannetta jos esim. jommalle kummalle käy jotain, kuolee vaikka yllättäen? Mitä haittaa naimisiinmenosta on? Keksin lähinnä hyötyjä. Liitto on selkeästi vakiintunut kaikkien silmissä, eron ja kuoleman tilanteessa kumpikaan ei jää täysin puille paljaille ja esim. asunnon/omaisuuden jako on selkeämpää siinäkin tilanteessa, että toinen osapuoli tai vainajan omaiset keksivät alkaa sanella omia ehtoja (laki viime kädessä auttaa ja onhan virallisesti leskellä huomattavasti enemmän oikeuksia ja sanavaltaa asioiden järjestelyihin). Perheellä yhteinen sukunimi, ei isyydentunnustuksia ja muutenkin selkeämpi perhekuvio lapsenkin asioita hoidettaessa...

Naimisiin menohan ei tarkoita samaa kuin, että emme vain ole hääihmisiä ja inhoamme olla juhlissa huomion keskipisteenä. Ei niitä häitä kukaan velvoita pitämään, mutta näkisin, että avioliitto virallistaa suhteen joka taholle selkeämmäksi ja ehkä sitouttaakin hiukan vielä enemmän (?).

Olisi kiva kuulla mitä haittaa siinä näet, siis sellaista mitkä kumoaa hyödyt? Eihän siitä kai juuri vaivaakaan ole jos maistraatissa sen hoitaa?

Olet ihan oikeassa haitoista ja hyödyistä, juridisena sopimuksena avioliitto on fiksuin asia pariskunnalle. Siksi sanoinkin, että ei olla asiaa edistetty. Kai sitä joku päivä, mutta kun ei ole kiinnostavin asia listalla. Avoliitto on nykyään myös saanut joitain juridisia oikeuksia, esim. meitä verrattaisiin aviopariin, jos jompikumpi kuolisi. Siis omaisuuden suhteen.

Lähinnä olen itse pitänyt asiaa juurikin sellaisena, juridisena sopimuksena, enkä juurikaan merkkinä suhteen tilasta. 6 vuotta yhdessäoloa on jo vakaa parisuhde ja ihan eri tasolla kuin 2 vuotta toistensa katselua, vaikka naimisissa ollaankin :) en ole silti paheksunut heidän naimisiinmenoaan, tai kokenut, että he olisivat tehneet jotain väärää. Mutta koen, että minulla on vähän realistisempi kuva omasta suhteestani kuin heillä.

Toisaalta, suhteessa tärkeintä on tahto. Tahto onnistua ja hoitaa ongelmat. Ymmärtää toista. Ymmärtää että aina ei ole helppoa. Ehkä naimisissaolo tuo sellaisille ihmisille, joilla ei ole niin kova tahto, vähän ulkoista painetta ja pidempää pinnaa. Meillä on mennyt loistavasti ilmankin :)

Tuo tummennettu ei kyllä pidä paikkaansa, se laki on vasta suunnittelilla. Tällä hetkellä avoparin omaisuus jaetaan ihan normaalin perintökaaren mukaan mikäli testamenttia ei ole. Korkeintaan avoleski voi saada harkinnanvaraista avustusta kuolinpesästä. Siis harkinnanvaraista. Joten enpä paljon sen varaan mitään laskis. Se on aika ikävää ryhtyä pakkaamaan kamojaan heti pian hautajaisten jälkeen, kun avopuolison perilliset haluaa jakaa kuolinpesän ja vaatii yhteisen kodin myymistä. Ei ole lesken suojaa tms. Siinä vaiheessa voi tulla mieleen, että se maistraatissa käväisy olis voinu olla varsin hyvä ratkaisu.

Minä en ymmärrä, miksi meillä poltetaan rahaa ja vaivaa siihen, että avoliittolaisten oikeuksia parsitaan ja paikkaillaan. Minkä ihmeen takia? Avoliittohan on juuri sitä varten, että halutaan pitää lusikat, rahat ja muu erillään ja olla vapaita!  Jos haluaa avioliiton edut ja perheen perustamisen pohjan kuntoon, meillä on olemassa yksinkertainen soppari sitä varten - avioliitto. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no, en minä kään koe täysin vakiintuneeksi pariskunnaksi jos ei olla vähintään kihloissa. Jotenkin tulee olo, että katselevat vielä... Sormus sormessa on yllättävän vahva signaali, että tuo ihminen on tosissaan varattu. Vaikea selittää :)

Muutenkaan en ymmärrä miksei joku menisi naimisiin, etenkin jos on yhteinen omistusasunto, saatika lapsia. Miksi ehdoin tahdoin hankaloittaa tilannetta jos esim. jommalle kummalle käy jotain, kuolee vaikka yllättäen? Mitä haittaa naimisiinmenosta on? Keksin lähinnä hyötyjä. Liitto on selkeästi vakiintunut kaikkien silmissä, eron ja kuoleman tilanteessa kumpikaan ei jää täysin puille paljaille ja esim. asunnon/omaisuuden jako on selkeämpää siinäkin tilanteessa, että toinen osapuoli tai vainajan omaiset keksivät alkaa sanella omia ehtoja (laki viime kädessä auttaa ja onhan virallisesti leskellä huomattavasti enemmän oikeuksia ja sanavaltaa asioiden järjestelyihin). Perheellä yhteinen sukunimi, ei isyydentunnustuksia ja muutenkin selkeämpi perhekuvio lapsenkin asioita hoidettaessa...

Naimisiin menohan ei tarkoita samaa kuin, että emme vain ole hääihmisiä ja inhoamme olla juhlissa huomion keskipisteenä. Ei niitä häitä kukaan velvoita pitämään, mutta näkisin, että avioliitto virallistaa suhteen joka taholle selkeämmäksi ja ehkä sitouttaakin hiukan vielä enemmän (?).

Olisi kiva kuulla mitä haittaa siinä näet, siis sellaista mitkä kumoaa hyödyt? Eihän siitä kai juuri vaivaakaan ole jos maistraatissa sen hoitaa?

Nykyään avopuolisoilla on hyvät oikeudet. Ja itse en pidä koruista lainkaan, naimisiin mennessä en sitä sormusta halua. Miestä tämä häiritsee, mutta oma mieleni ei muutu.

Avopuolisoilla on huomattavasti huonommat oikeudet kuin aviopuolisoilla.

Ja niin pitääkin olla, jotkut meistä ihan tietoisesti valitsevat sen avoliiton juuri eduttomuuden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Ihmiset ei tunnu osaavan puolustella avioliittoa muuten, kuin jonain pahan päivän sopimuksena. Joten luulisin, että mitään kovin järkevää argumenttia, miksi aviosuhde olisi jotenkin suhteen itsensä (rakkauden, välittämisen jne.) kannalta jotenkin parempi, kuin avosuhde.

Omaisuuspuolesta olen jo alkujaankin samaa mieltä, mutta itse lasken suhteen merkityksellisyyden kyllä sen pituudessa edelleen :)

Ai sinä kuulut niihin ihmisiin, joille ei koskaan voi sattua mitään pahaa? Onnuttelut siitä hyvästä!

Mitä horiset? Voi tulla ero, ja kaikki me kuollaan joskus, ja se on toki ikävää. Siinä tilanteessa avoliitto on turvallisempi (tai avioehto), saan takuuvarmasti pitää omani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei olla mekään naimisissa, 16 v yhdessä ja kaksi lasta. Mitä juridista hyötyä avioliitosta olisi?

Esimerkiksi leskeneläke.

Katso vähän niitä ehtoja ensin, ennen kuin selität leskeneläkkeestä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei olla mekään naimisissa, 16 v yhdessä ja kaksi lasta. Mitä juridista hyötyä avioliitosta olisi?

Esimerkiksi leskeneläke.

Ei ole mikään automaattinen, vaan tarveharkintainen. Itse en sitä saisi.

Samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin sanoa, että mun äitipuoleni tällä hetkellä itkee aika katkerasti, ettei mennyt naimisiin mun isäni kanssa.

Onko hänellä itsellään niin pienet tulot, että olisi saanut eläkettä mihen jälkeen?  On nimittäin niin että jos on reilu tonni tuloja itsellä niin ei saa enää perhe-eläkettä puolison  kuollessa.  Lapset toki saavat niin kauan kun tulevat täysi-ikäisiksi.  Vain puoli vuotta muutama satanen kelalta,  minkä saa jokainen leski  riippumatta omista tai miesvainajan /vaimovainajan  tuloista.

Ei pidä paikkaansa silloin, kun tarkastellaan työeläkeyhtiöltä tulevaa leskeneläkettä. Ratkaisevaa ei ole omien tulojen määrä, vaan oman eläkkeen (tai laskennallisen eläkkeen, jos ei vielä ole eläkeiässä) ja kuolleen puolison eläkkeiden suhde. Se, jonka eläke on pienempi tai vain jonkin verran suurempi kuin kuolleen puolison, saa leskeneläkettä. Esim. anoppini saa leskenekäkettä, vaikka hänen oma työeläkkeensä on yli kolme tuhatta euroa kuukaudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin sanoa, että mun äitipuoleni tällä hetkellä itkee aika katkerasti, ettei mennyt naimisiin mun isäni kanssa.

Liittyykö tää jotenkin asiaan? Eikö ne  siis olleet oikea pariskunta sitä aikaa kun olivat yhdessä vai mitä ajat takaa?

Mun mielestä täällä pyydettiin mielipidettä siitä kannattaako naimisiin mennä. Toki tää mun tapaus oli uusperhe, mutta olis kannattanut. Eli liittyy asiaan.

En kyllä edelleenkään ymmärrä, vaikka miten päin lukisin. Siis sinun mielestäsi kahden eronneen ihmisen olisi kannattanut olla naimisissa? What? Just tätä tarkoitan, avioliitto on nykyään joku kertakäyttörätti. Mikään ei minusta kerro selvemmin, että ei todellakaan ole ollut avioliitto heidän asiansa, jos he ovat ERONNEET :D

Et näköjään ymmärrä. Olivat 31v yhdessä ja liitto loppui isän kuolemaan.

Ja avioliitto olisi muuttanut asiaa miten? Tarkoitatko, että avoleski oli köyhä ja te kehtasitte häätää hänet isän omistamasta asunnosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin sanoa, että mun äitipuoleni tällä hetkellä itkee aika katkerasti, ettei mennyt naimisiin mun isäni kanssa.

Liittyykö tää jotenkin asiaan? Eikö ne  siis olleet oikea pariskunta sitä aikaa kun olivat yhdessä vai mitä ajat takaa?

Mun mielestä täällä pyydettiin mielipidettä siitä kannattaako naimisiin mennä. Toki tää mun tapaus oli uusperhe, mutta olis kannattanut. Eli liittyy asiaan.

En kyllä edelleenkään ymmärrä, vaikka miten päin lukisin. Siis sinun mielestäsi kahden eronneen ihmisen olisi kannattanut olla naimisissa? What? Just tätä tarkoitan, avioliitto on nykyään joku kertakäyttörätti. Mikään ei minusta kerro selvemmin, että ei todellakaan ole ollut avioliitto heidän asiansa, jos he ovat ERONNEET :D

Siis etkö oikeasti tajua?

Todennäköisesti mies on ollut hyvätuloinen ja nainen taas ei ja avoerossa nainen on jäänyt puille paljaille.

Ja hänen olisi pitänyt rikastua miehen rahoista?

Vierailija kirjoitti:

Se on sitten eri asia miten lain edessä asiaa katsotaa. Silloin ns. Avioliitossa oleva pariskunta on se "oikea pariskunta".

Ja sosiaalitoimen silmissä avopari on ihan oikea pari. Verottajan mielestä avopari on pari vasta kun on yhteisiä lapsia.... Ihan se on jokaisen itsensä arvotettava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no, en minä kään koe täysin vakiintuneeksi pariskunnaksi jos ei olla vähintään kihloissa. Jotenkin tulee olo, että katselevat vielä... Sormus sormessa on yllättävän vahva signaali, että tuo ihminen on tosissaan varattu. Vaikea selittää :)

Muutenkaan en ymmärrä miksei joku menisi naimisiin, etenkin jos on yhteinen omistusasunto, saatika lapsia. Miksi ehdoin tahdoin hankaloittaa tilannetta jos esim. jommalle kummalle käy jotain, kuolee vaikka yllättäen? Mitä haittaa naimisiinmenosta on? Keksin lähinnä hyötyjä. Liitto on selkeästi vakiintunut kaikkien silmissä, eron ja kuoleman tilanteessa kumpikaan ei jää täysin puille paljaille ja esim. asunnon/omaisuuden jako on selkeämpää siinäkin tilanteessa, että toinen osapuoli tai vainajan omaiset keksivät alkaa sanella omia ehtoja (laki viime kädessä auttaa ja onhan virallisesti leskellä huomattavasti enemmän oikeuksia ja sanavaltaa asioiden järjestelyihin). Perheellä yhteinen sukunimi, ei isyydentunnustuksia ja muutenkin selkeämpi perhekuvio lapsenkin asioita hoidettaessa...

Naimisiin menohan ei tarkoita samaa kuin, että emme vain ole hääihmisiä ja inhoamme olla juhlissa huomion keskipisteenä. Ei niitä häitä kukaan velvoita pitämään, mutta näkisin, että avioliitto virallistaa suhteen joka taholle selkeämmäksi ja ehkä sitouttaakin hiukan vielä enemmän (?).

Olisi kiva kuulla mitä haittaa siinä näet, siis sellaista mitkä kumoaa hyödyt? Eihän siitä kai juuri vaivaakaan ole jos maistraatissa sen hoitaa?

Heips, voin itse omakohtaisesti kertoa etten ole mennyt mieheni kanssa naimisiin ainoastaan siitä syystä että mies on hiukan huithapeli raha-asioissa. En halua olla yhtäkkiä itse vastuussa jostain lainasta, josta en mahdollisesti itse edes tiedä. Näinhän kävisi, jos puoliso kuolee. Meillä on ihan hyvä elämä näinkin. Elämämme ei eroa mitenkään naimisissa olevien elämästä. Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta. Olin 19 kun aloimme seurustelemaan eli kyse ei olisi siitä että pitäisimme ns takaporttia auki.

Eikös tuo nimenomaan ole sitä takaportin auki pitämistä.

Jätä suosiolla se huithapeli sika.

Miksi ihmeessä? Onnellinen avoliitto onnettoman avioliiton sijaan.