Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ei olla oikea pariskunta, kun ei olla naimisissa?
21.11.2016 |
Viikonloppuna ystäväni puhui eräästä toisesta, tuntemastamme pariskunnasta ja lipsautti ohimennen että "onhan se muutenkin ollut niin ihme suhde kun ei se edennyt mihinkään kihloihinkaan vuosiin".
Mielenkiintoinen mielipide. Olen omani kanssa ollut nyt 6 vuotta yhdessä, eipä kihloja meilläkään. Ei olla vaan naimisiinmenevää sorttia. Kun kummalekin se on ollut lähinnä hammaslääkäriin verrattavissa oleva ahdistava velvollisuus, niin ei olla varsinaisesti asiaa edistetty. Edelleen ollaan yhtä rakastuneita kuin aina, ja yhteinen elämä edessä. Molemmat ollaan varmistettu, että ei asia ole toiselle niin valtavan tärkeä, koska sitten sitä pitäisi tietenkin harkita vakavasti.
Kommentoinut vaimo on ollut omansa kanssa 2 vuotta, yhden seurustelua ja yhden naimisissa. Itse koen heidän suhteensa kaaren olevan herkässä alkuvaheessa, vaikka naimisiin menivätkin. Hassua, että hän itse kokee sormukset noin.. mutta ehkäpä se oli syynäkin äkkinaimiselle.
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa, että mun äitipuoleni tällä hetkellä itkee aika katkerasti, ettei mennyt naimisiin mun isäni kanssa.
Liittyykö tää jotenkin asiaan? Eikö ne siis olleet oikea pariskunta sitä aikaa kun olivat yhdessä vai mitä ajat takaa?
Mun mielestä täällä pyydettiin mielipidettä siitä kannattaako naimisiin mennä. Toki tää mun tapaus oli uusperhe, mutta olis kannattanut. Eli liittyy asiaan.
En kyllä edelleenkään ymmärrä, vaikka miten päin lukisin. Siis sinun mielestäsi kahden eronneen ihmisen olisi kannattanut olla naimisissa? What? Just tätä tarkoitan, avioliitto on nykyään joku kertakäyttörätti. Mikään ei minusta kerro selvemmin, että ei todellakaan ole ollut avioliitto heidän asiansa, jos he ovat ERONNEET :D
Siis etkö oikeasti tajua?
Todennäköisesti mies on ollut hyvätuloinen ja nainen taas ei ja avoerossa nainen on jäänyt puille paljaille.Muuten oikein, mutta mies kuoli.
Toisaalta jos vaimo olisi ollut varakkaampi, eikä keskinäistä testamenttia ole, vaimo menettäisi osan omasta omaisuudestaan miehen lapsille, jos olisivat olleet naimisissa. Että ei nämäkään asiat niin yksinkertaisia ole.
Miten tätä voi alapeukuttaa? Eikö kukaan ole kuullut varakkaista vaimoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa, että mun äitipuoleni tällä hetkellä itkee aika katkerasti, ettei mennyt naimisiin mun isäni kanssa.
Liittyykö tää jotenkin asiaan? Eikö ne siis olleet oikea pariskunta sitä aikaa kun olivat yhdessä vai mitä ajat takaa?
Mun mielestä täällä pyydettiin mielipidettä siitä kannattaako naimisiin mennä. Toki tää mun tapaus oli uusperhe, mutta olis kannattanut. Eli liittyy asiaan.
En kyllä edelleenkään ymmärrä, vaikka miten päin lukisin. Siis sinun mielestäsi kahden eronneen ihmisen olisi kannattanut olla naimisissa? What? Just tätä tarkoitan, avioliitto on nykyään joku kertakäyttörätti. Mikään ei minusta kerro selvemmin, että ei todellakaan ole ollut avioliitto heidän asiansa, jos he ovat ERONNEET :D
Et näköjään ymmärrä. Olivat 31v yhdessä ja liitto loppui isän kuolemaan.
Ja avioliitto olisi muuttanut asiaa miten? Tarkoitatko, että avoleski oli köyhä ja te kehtasitte häätää hänet isän omistamasta asunnosta?
Tuota...miksi lasten olisi pitänyt antaa isän avokin jäädä asumaan asuntoon, mikä heille tuli perinnöksi? Toki olisi voinut jäädä vuokralle siihen. Mutta lapsilla ei ole mitään velvollisuutta antaa perintöään isänsä avovaimon käyttöön. Totta ihmeessä he panevat asunnon myyntiin tai vuokralle. Avolesken olisi kannattanut hoitaa oma tulevaisuutensa miehen elinaikana, eikä itkeä tihrustaa jälkeen päin, että mää luulin, että avoliittolaisilla on samat oikeudet, kuin avioliittolaisilla.
Tyhmyydestä sakotetaan
Vierailija kirjoitti:
Miksi on pelkoa varautua juridisesti toisen kuolemaan? Niin kun tulee joka tapauksessa käymään. Se on järkeä, ei pelkoa. Enemmän pitäisin pelkona tilannetta, jossa pää työnnettäisiin puskaan ja asiaa ei lainkaan suunniteltaisi.
Toki varaudun, siksi en mene naimisiin. Liiton päätyttyä tavalla tai toisella en ole tilivelvollinen kellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa, että mun äitipuoleni tällä hetkellä itkee aika katkerasti, ettei mennyt naimisiin mun isäni kanssa.
Liittyykö tää jotenkin asiaan? Eikö ne siis olleet oikea pariskunta sitä aikaa kun olivat yhdessä vai mitä ajat takaa?
Mun mielestä täällä pyydettiin mielipidettä siitä kannattaako naimisiin mennä. Toki tää mun tapaus oli uusperhe, mutta olis kannattanut. Eli liittyy asiaan.
En kyllä edelleenkään ymmärrä, vaikka miten päin lukisin. Siis sinun mielestäsi kahden eronneen ihmisen olisi kannattanut olla naimisissa? What? Just tätä tarkoitan, avioliitto on nykyään joku kertakäyttörätti. Mikään ei minusta kerro selvemmin, että ei todellakaan ole ollut avioliitto heidän asiansa, jos he ovat ERONNEET :D
Siis etkö oikeasti tajua?
Todennäköisesti mies on ollut hyvätuloinen ja nainen taas ei ja avoerossa nainen on jäänyt puille paljaille.Muuten oikein, mutta mies kuoli.
Toisaalta jos vaimo olisi ollut varakkaampi, eikä keskinäistä testamenttia ole, vaimo menettäisi osan omasta omaisuudestaan miehen lapsille, jos olisivat olleet naimisissa. Että ei nämäkään asiat niin yksinkertaisia ole.
Miten tätä voi alapeukuttaa? Eikö kukaan ole kuullut varakkaista vaimoista?
Minä ainakn alapeukutin sitä siksi, että se ei pidä paikkaansa. Jos vaimo on varakkaampi kuin mies ja mies kuolee, ei vaimon tarvitse antaa omasta omaisuudestaan senttiäkään miehen perilliselle. Hänen pitää vain perunkirjoituksessa ilmoittaa, että hän ei halua maksaa tasinkoa perillisille.
Tietenkin sama pätee myös silloin, kun mies on varakkaampi ja hänen vaimonsa kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei olla mekään naimisissa, 16 v yhdessä ja kaksi lasta. Mitä juridista hyötyä avioliitosta olisi?
Esimerkiksi leskeneläke.
Katso vähän niitä ehtoja ensin, ennen kuin selität leskeneläkkeestä yhtään mitään.
Joo, mitäs niitä nyt olikaan: pitää olla mennyt naimisiin alle 50-vuotiaana ja on pitänyt ehtiä olla naimisissa vähintään 5 vuotta ennen puolison kuolemaa. Eivätkö nämä nimenomaan ole sellaisia ehtoja, joiden vuoksi kannattaa mennä naimisiin pian eikä joskus hamassa tulevaisuudessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei olla mekään naimisissa, 16 v yhdessä ja kaksi lasta. Mitä juridista hyötyä avioliitosta olisi?
Esimerkiksi leskeneläke.
Ei ole mikään automaattinen, vaan tarveharkintainen. Itse en sitä saisi.
Samoin.
Onko teillä selvästi suuremmat tulot kuin puolisoillanne vai miksi ette saisi leskeneläkettä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä miten väärin ihmiset lukee tän keskustelun. Kun alkusyy on ollut se, että onko suhde jotenkin parempi kun ollaan naimisissa verrattuna suhteeseen, joka on ollut vuostolkulla ja miksi. Alussa todetaan, että omaisuusasiat ymmärretään ja pidetään järkevinä syinä mennä naimisiin, mutta ei siihen, että suhde olis jotenkin PAREMPI :D
Ja sitten täällä huuudetaan vaan, että "etkö nyt tajuu näitä leskeneläkkeitä ja äkkikuolemisia"
Ihmiset ei taida itse tajuta, että niiden avioliitolla ei sitten ole muuta merkitystä kun ne raha-asiat, ja jostain syystä se kiukuttaa. Mitä väliä? Miksi on niin hirveä ajatus, että ei se teidän suhde ole yhtään parempi, vaan teidän omaisuus on ainoastaan suojatumpi. Miksi se on niin hirveää hyväksyä, jos olette kuitenkin tyytyväisiä?
Olen samaa mieltä, vaikka aion naimisiin. Vaarallista ois olettaa, että papin tai virkamiehen vihinnän jälkeen suhde muuttuis paremmaksi. Lähinnä voi pohtia, että onko suhteiden pohjalla alunperin keskimäärin merkittäviä eroja avioliittoon aikovien ja ei-aikovien välillä. Jos molemmat sisimmissään tietää olevansa täysin sitoutunut suhteeseen niin liiton luonteella ei pitäskään olla mitään merkitystä (kuin korkeintaan raha-asioissa).
Tässä tämän keskustelun pihvi olisi, mutta valitettavasti vaan harva (niitäkin on ollut) on pystynyt pohtimaan asiaa jotenkin neutraalisti.
Olet keskustelun aloittaja? Musta tuntuu, että poimit vain sinua komppaavia pointteja. Ikään kuin ignooraat argumentteja, joihin et samaistu ja ajattelet niiden olevan aiheen vierestä, koska et itse tunne yhteyttä. Selostin tuossa juuri ylempänä, että omalla kohdallani uskoisin naimisiinmenon vaikuttavan tunne-elämääni parisuhteen sisällä positiivisesti, sillä näkisin sen konkreettisena haluna sitoutua minuun. Se olisi teko, ei pelkkiä sanoja. Mielestäni teot ovat syvempiä kuin sanat. Ei se tietenkään olisi parisuhteen pohja, mutta uskon, että se positiivisia aspekteja suhteeseen. Ja tämä on vain kuinka asian koen omalla kohdallani, tiedän kyllä lukuisia surkeita avioliittoja, ei sillä.
Suhde ei vaikuta oikein vakaalta, jos papin aamen tarvitaan parantamaan tunne-elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten minusta monet näistä avioliiton väheksyjistä ovat niitä naisia, jotka elävät pitkässä avosuhteessa ja haluaisivat kyllä naimisiin, mutta mies ei halua. Sitten yritetään todistella kovaan ääneen itselleen ja muille, että ovat oikeasti paljon sitoutuneempia kuin avioliitossa elävät.
Me ainakin olemme menossa naimisiin, koska rakastamme toisiamme, haluamme elää yhdessä, haluamme perheelle yhteisen sukunimen, lapsien syntyvän avioliittoon ja ihan jo koska arvostamme avioliittoa perinteenä ja instituutiona. Näiden lisäksi tulevat vielä taloudelliset ja juridiset hyödyt.
Olemme muuten avioituessamme tunteneet hieman yli kaksi vuotta, mutta olemmekin aikuisia ihmisiä, jotka eivät tarvitse oikean suhteen löytäessään vuosikausien miettimistä ja odottelua siitä, ollaanko tässä nyt varmasti tosissaan.
Olisikohan sulla jotenkin vanhakantainen ajatusmaailma? Kaikki naiset haluaa naimisiin? Älä unta nää.
Vierailija kirjoitti:
Ainut syy miksi meidän kannattaisi mennä naimisiin on leskeneläke.
Muuten vain avioehdon kanssa, koska olen selvästi miestäni varakkaampi.
Siitä perimisasiasta kuoleman sattuessa..itse taas haluan että lapsi perii kaiken eikä mieheni. En nyöskään haluaisi miehelläni olevan asiaa vanhempieni suureen omaisuuteen jos joku menisi pieleen meillä myöhemmin. Kaikille avioliitto ei siis ole itsestäänselvästi kannattava asia!!
Niin, avioliitto ei ole taloudellisesti koskaan molemmille kannattava. Jos taas kumpikin omistaa yhtä paljon, avoliitto vastaa samaa. Eli en ihan ymmärrä tuota taloudellisesti turvattu -juttua, ei se ainakaan sille varakkaammalle mitään turvaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä miten väärin ihmiset lukee tän keskustelun. Kun alkusyy on ollut se, että onko suhde jotenkin parempi kun ollaan naimisissa verrattuna suhteeseen, joka on ollut vuostolkulla ja miksi. Alussa todetaan, että omaisuusasiat ymmärretään ja pidetään järkevinä syinä mennä naimisiin, mutta ei siihen, että suhde olis jotenkin PAREMPI :D
Ja sitten täällä huuudetaan vaan, että "etkö nyt tajuu näitä leskeneläkkeitä ja äkkikuolemisia"
Ihmiset ei taida itse tajuta, että niiden avioliitolla ei sitten ole muuta merkitystä kun ne raha-asiat, ja jostain syystä se kiukuttaa. Mitä väliä? Miksi on niin hirveä ajatus, että ei se teidän suhde ole yhtään parempi, vaan teidän omaisuus on ainoastaan suojatumpi. Miksi se on niin hirveää hyväksyä, jos olette kuitenkin tyytyväisiä?
Olen samaa mieltä, vaikka aion naimisiin. Vaarallista ois olettaa, että papin tai virkamiehen vihinnän jälkeen suhde muuttuis paremmaksi. Lähinnä voi pohtia, että onko suhteiden pohjalla alunperin keskimäärin merkittäviä eroja avioliittoon aikovien ja ei-aikovien välillä. Jos molemmat sisimmissään tietää olevansa täysin sitoutunut suhteeseen niin liiton luonteella ei pitäskään olla mitään merkitystä (kuin korkeintaan raha-asioissa).
Tässä tämän keskustelun pihvi olisi, mutta valitettavasti vaan harva (niitäkin on ollut) on pystynyt pohtimaan asiaa jotenkin neutraalisti.
Olet keskustelun aloittaja? Musta tuntuu, että poimit vain sinua komppaavia pointteja. Ikään kuin ignooraat argumentteja, joihin et samaistu ja ajattelet niiden olevan aiheen vierestä, koska et itse tunne yhteyttä. Selostin tuossa juuri ylempänä, että omalla kohdallani uskoisin naimisiinmenon vaikuttavan tunne-elämääni parisuhteen sisällä positiivisesti, sillä näkisin sen konkreettisena haluna sitoutua minuun. Se olisi teko, ei pelkkiä sanoja. Mielestäni teot ovat syvempiä kuin sanat. Ei se tietenkään olisi parisuhteen pohja, mutta uskon, että se positiivisia aspekteja suhteeseen. Ja tämä on vain kuinka asian koen omalla kohdallani, tiedän kyllä lukuisia surkeita avioliittoja, ei sillä.
Suhde ei vaikuta oikein vakaalta, jos papin aamen tarvitaan parantamaan tunne-elämää.
Älä jaksa. :) Ei papin aamen, vaan se, että toinen haluaa sitoutua myös laillisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei olla mekään naimisissa, 16 v yhdessä ja kaksi lasta. Mitä juridista hyötyä avioliitosta olisi? Molemmat olemme sitä mieltä että omaisuus saa mennä kuoltuamme lapsille, emme tarvitse toistemme omaisuuksia. Meillä on iso okt jota kumpikaan ei ole kiinnostunut ylläpitämään yksin, eli myyntiin se menisi kuitenkin.
Niin. Siinähän sitten ihmettelet, jos puolisosi sattumalta kuolee, kun omakotitalosta saatavaa puolikasta kauppahinnasta ei voidakaan käyttää uuden asunnon ostamiseksi, vaan se menee lastenne tileille, joiden käytöstä päättää heille määrättävä edunvalvoja, et sinä...
Höpön pöpön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tottaki joku 10 vuoden suhde on vakaammalla pohjalle kuin 2 vuoden suhde ihan aviosäädystä riippumatta.
Ei mikään suhde ole koskaan lopullisen vakaalla pohjalla. Itse erosin 16 vuoden suhteesta. Siitä 10 naimisissa. Näin nelikymppisenä ystäväpiirissä on sekä eronneita, että yhdessä pysyneitä. Sekä aviossa, että avoliitossa olevia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa, että mun äitipuoleni tällä hetkellä itkee aika katkerasti, ettei mennyt naimisiin mun isäni kanssa.
Liittyykö tää jotenkin asiaan? Eikö ne siis olleet oikea pariskunta sitä aikaa kun olivat yhdessä vai mitä ajat takaa?
Mun mielestä täällä pyydettiin mielipidettä siitä kannattaako naimisiin mennä. Toki tää mun tapaus oli uusperhe, mutta olis kannattanut. Eli liittyy asiaan.
En kyllä edelleenkään ymmärrä, vaikka miten päin lukisin. Siis sinun mielestäsi kahden eronneen ihmisen olisi kannattanut olla naimisissa? What? Just tätä tarkoitan, avioliitto on nykyään joku kertakäyttörätti. Mikään ei minusta kerro selvemmin, että ei todellakaan ole ollut avioliitto heidän asiansa, jos he ovat ERONNEET :D
Et näköjään ymmärrä. Olivat 31v yhdessä ja liitto loppui isän kuolemaan.
Ja avioliitto olisi muuttanut asiaa miten? Tarkoitatko, että avoleski oli köyhä ja te kehtasitte häätää hänet isän omistamasta asunnosta?
Tuota...miksi lasten olisi pitänyt antaa isän avokin jäädä asumaan asuntoon, mikä heille tuli perinnöksi? Toki olisi voinut jäädä vuokralle siihen. Mutta lapsilla ei ole mitään velvollisuutta antaa perintöään isänsä avovaimon käyttöön. Totta ihmeessä he panevat asunnon myyntiin tai vuokralle. Avolesken olisi kannattanut hoitaa oma tulevaisuutensa miehen elinaikana, eikä itkeä tihrustaa jälkeen päin, että mää luulin, että avoliittolaisilla on samat oikeudet, kuin avioliittolaisilla.
Tyhmyydestä sakotetaan
Joo näitä tapauksia on. Kun hän tunsi perilliset, niin köyhänä olisi kannattanut turvata tulevaisuutensa. Omassa suvussani en voi kuvitella, että kukaan perillinen voisi olla niin ahne ja ilkeä, mutta eihän sitä koskaan voi tietää. Tässä ilmeisesti myös tuo menehtynyt isä oli täysi ***** kun ei huolehtinut puolisostaan, ja oli kasvattanut perillisistäänkin samanlaiset ihmisperseet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa, että mun äitipuoleni tällä hetkellä itkee aika katkerasti, ettei mennyt naimisiin mun isäni kanssa.
Liittyykö tää jotenkin asiaan? Eikö ne siis olleet oikea pariskunta sitä aikaa kun olivat yhdessä vai mitä ajat takaa?
Mun mielestä täällä pyydettiin mielipidettä siitä kannattaako naimisiin mennä. Toki tää mun tapaus oli uusperhe, mutta olis kannattanut. Eli liittyy asiaan.
En kyllä edelleenkään ymmärrä, vaikka miten päin lukisin. Siis sinun mielestäsi kahden eronneen ihmisen olisi kannattanut olla naimisissa? What? Just tätä tarkoitan, avioliitto on nykyään joku kertakäyttörätti. Mikään ei minusta kerro selvemmin, että ei todellakaan ole ollut avioliitto heidän asiansa, jos he ovat ERONNEET :D
Siis etkö oikeasti tajua?
Todennäköisesti mies on ollut hyvätuloinen ja nainen taas ei ja avoerossa nainen on jäänyt puille paljaille.Muuten oikein, mutta mies kuoli.
Toisaalta jos vaimo olisi ollut varakkaampi, eikä keskinäistä testamenttia ole, vaimo menettäisi osan omasta omaisuudestaan miehen lapsille, jos olisivat olleet naimisissa. Että ei nämäkään asiat niin yksinkertaisia ole.
Miten tätä voi alapeukuttaa? Eikö kukaan ole kuullut varakkaista vaimoista?
Minä ainakn alapeukutin sitä siksi, että se ei pidä paikkaansa. Jos vaimo on varakkaampi kuin mies ja mies kuolee, ei vaimon tarvitse antaa omasta omaisuudestaan senttiäkään miehen perilliselle. Hänen pitää vain perunkirjoituksessa ilmoittaa, että hän ei halua maksaa tasinkoa perillisille.
Tietenkin sama pätee myös silloin, kun mies on varakkaampi ja hänen vaimonsa kuolee.
Ja jos varakkaampi puoliso kuolee, niin sieltä haudastaan huutaa: en anna tasonkoa!!! Vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottaki joku 10 vuoden suhde on vakaammalla pohjalle kuin 2 vuoden suhde ihan aviosäädystä riippumatta.
Ei mikään suhde ole koskaan lopullisen vakaalla pohjalla. Itse erosin 16 vuoden suhteesta. Siitä 10 naimisissa. Näin nelikymppisenä ystäväpiirissä on sekä eronneita, että yhdessä pysyneitä. Sekä aviossa, että avoliitossa olevia.
Ja eiköhän ne pitkätkin liitot joskus ole olleet tuoreita :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa, että mun äitipuoleni tällä hetkellä itkee aika katkerasti, ettei mennyt naimisiin mun isäni kanssa.
Liittyykö tää jotenkin asiaan? Eikö ne siis olleet oikea pariskunta sitä aikaa kun olivat yhdessä vai mitä ajat takaa?
Mun mielestä täällä pyydettiin mielipidettä siitä kannattaako naimisiin mennä. Toki tää mun tapaus oli uusperhe, mutta olis kannattanut. Eli liittyy asiaan.
En kyllä edelleenkään ymmärrä, vaikka miten päin lukisin. Siis sinun mielestäsi kahden eronneen ihmisen olisi kannattanut olla naimisissa? What? Just tätä tarkoitan, avioliitto on nykyään joku kertakäyttörätti. Mikään ei minusta kerro selvemmin, että ei todellakaan ole ollut avioliitto heidän asiansa, jos he ovat ERONNEET :D
Siis etkö oikeasti tajua?
Todennäköisesti mies on ollut hyvätuloinen ja nainen taas ei ja avoerossa nainen on jäänyt puille paljaille.Muuten oikein, mutta mies kuoli.
Toisaalta jos vaimo olisi ollut varakkaampi, eikä keskinäistä testamenttia ole, vaimo menettäisi osan omasta omaisuudestaan miehen lapsille, jos olisivat olleet naimisissa. Että ei nämäkään asiat niin yksinkertaisia ole.
Miten tätä voi alapeukuttaa? Eikö kukaan ole kuullut varakkaista vaimoista?
Minä ainakn alapeukutin sitä siksi, että se ei pidä paikkaansa. Jos vaimo on varakkaampi kuin mies ja mies kuolee, ei vaimon tarvitse antaa omasta omaisuudestaan senttiäkään miehen perilliselle. Hänen pitää vain perunkirjoituksessa ilmoittaa, että hän ei halua maksaa tasinkoa perillisille.
Tietenkin sama pätee myös silloin, kun mies on varakkaampi ja hänen vaimonsa kuolee.
Ja jos varakkaampi puoliso kuolee, niin sieltä haudastaan huutaa: en anna tasonkoa!!! Vai?
Jos varakkaampi puoliso kuolee, niin hänen leskensä saa tosiaan osan kuolleen puolison omaisuudesta. Jos tämä ei ole avioparin tahto, niin sen voi helposti estää ennen kuolemaa avioehtosopimuksella.
Mun vanhemmat on olleet yhdessä melkein 30 vuotta, heillä on neljä lasta eivätkä ole naimisissa. Kutsuisin silti kuitenkin heidän yhdessäoloaan kunnon suhteeksi ;)
Tosirakkaus ei tarvi mitään hemmetin sormuksia/naimisiin menoa ja muuta hömppää. Ei edes lapsia ole. Terveisin 14-vuotta yhdessä!
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat on olleet yhdessä melkein 30 vuotta, heillä on neljä lasta eivätkä ole naimisissa. Kutsuisin silti kuitenkin heidän yhdessäoloaan kunnon suhteeksi ;)
En epäile vamhempiesi suhteen laatua. Ihmettelen kuitenkin, miksi heillä ei ole halua varmistaa sitä, että jäljelle jäänyt pärjää ilman taloudellisia huolia siinä tapauksessa, että toinen kuolee. Vai onko heillä molemmilla niin hyvät tulot, että esim. lesken asumisoikeudella ja leskeneläkkeellä ei ole heille mitään merkitystä?
Alue: Aihe vapaa
Muita motiiveja ei ole ilmoitettu. Kerro, jos tulee joku mieleen.