Lue keskustelun säännöt.
Onko paikalla muita persoonallisuushäiriöisiä?
19.11.2016 |
Tulipa mieleen, että meitähän on tosiaan enemmän kuin kuvittelisi. Mitä kuuluu? Meneekö hyvin vai huonosti? Halutessasi kerro toki enemmän persoonallisuushäiriöstäsi ja sen vaikutuksesta elämääsi. Miltä persoonallisuushäiriöiseksi "leimaaminen" tuntuu?
Itse olen tavallaan ylpeä siitä, että ainakin myönnän sen.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvertiksi narsistiksi itsensä diagnosoinut kertoo:
"Tavalliset" narsistit kaipaavat huomiota, kunniaa ja ihailua, mutta introvertti narsisti ajattelee olevansa muita parempi oman päänsä sisällä. Hän etsii kaikesta ja kaikista virheitä ja kokee tyytyväisyyttä arvostellessaan muiden epätäydellisyyttä, mutta ei itse siedä ollenkaan itseensä kohdistuvaa arvostelua. Hän voi miettiä omaa itseään loputtomiin ja elää fantasiamaailmoissa. Hän on huono kuuntelija ja kyllästyy pian toisten ihmisten (kuviteltuun) typeryyteen. Monet introvertit narsistit uppoutuvat työhön tai johonkin kapeaan harrastukseen, peleihin, tietokoneisiin, kirjoittamiseen...
Itse ainakin tunnustan ajattelevani että olen mielettömän ihana ja kiinnostava ja on muiden tyhmyyttä, etteivät huomaa sitä. Rikoksia en tee, enkä erityisesti halua loukatakaan muita ihmisiä, paitsi joskus kostomielessä. Elättelen kostofantasioita työkaverista, joka "omi" itselleen kivan miehen jonka kanssa olisin halunnut jutella... Toisaalta empatian puutteesta on joskus hyötyäkin, pystyn olemaan esim. surevien ihmisten seurassa koska en mene mukaan heidän suruunsa vaan pystyn olemaan rauhallinen.
Oletko siis itse diagnosoinut itsesi? Olen aina ajatellut, että narsisti ei pystt itse näkemään näitä piirteitä itsessään.
Olen itse tehnyt kaksikin eri testiä verkossa, vastannut kysymyksiin rehellisesti ja saanut erittäin korkeat pisteet. No ehkä en ole kirjaimellisesti narsisti, vaan minulla vain on paljon introvertin narsistin ominaisuuksia, esimerkiksi lähes kaikki tässä luetellut: https://blogs.scientificamerican.com/beautiful-minds/23-signs-youe28099…
Moni noista piirteistä liittyy myös epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. mm. hylätyksi tulemisen pelko, vaikeus ottaa kritiikkiä vastaan ilman nöyryytyksen tunnetta sekä mustavalkoinen ajattelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten teidät narsistit on diagnosoitu? Aina sanotaan ettei läheiset pysty diagnosoimaan ketään ja se on ammattilaisen tehtävänä.
Mutta esim. omalla läheiselläni epäilen olevan epävakaa persooballisuushäiriö narsistisilla piirteillä. Niin enpä usko, että terapiassa ihan heti mistään narsismista saataisiin kiinni, koska hänellä on tapana väritellä tapahtumia, kertoa muunneltua totuutta ym. Eri asia, jos pystyttäisiin haastattelemaan vaikka hänen läheisiään. Mutta pelkästään "narsistin' kertomuksien mukaan niin diagnosoiminen kuulostaa mielestäni todella vaikealta.
Onko sinulla introvertti narsisti ystäviä ja miten käyttäydyt heitä kohtaan? Entä onko sulla mennyt ihmissuhteita katki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvertiksi narsistiksi itsensä diagnosoinut kertoo:
"Tavalliset" narsistit kaipaavat huomiota, kunniaa ja ihailua, mutta introvertti narsisti ajattelee olevansa muita parempi oman päänsä sisällä. Hän etsii kaikesta ja kaikista virheitä ja kokee tyytyväisyyttä arvostellessaan muiden epätäydellisyyttä, mutta ei itse siedä ollenkaan itseensä kohdistuvaa arvostelua. Hän voi miettiä omaa itseään loputtomiin ja elää fantasiamaailmoissa. Hän on huono kuuntelija ja kyllästyy pian toisten ihmisten (kuviteltuun) typeryyteen. Monet introvertit narsistit uppoutuvat työhön tai johonkin kapeaan harrastukseen, peleihin, tietokoneisiin, kirjoittamiseen...
Itse ainakin tunnustan ajattelevani että olen mielettömän ihana ja kiinnostava ja on muiden tyhmyyttä, etteivät huomaa sitä. Rikoksia en tee, enkä erityisesti halua loukatakaan muita ihmisiä, paitsi joskus kostomielessä. Elättelen kostofantasioita työkaverista, joka "omi" itselleen kivan miehen jonka kanssa olisin halunnut jutella... Toisaalta empatian puutteesta on joskus hyötyäkin, pystyn olemaan esim. surevien ihmisten seurassa koska en mene mukaan heidän suruunsa vaan pystyn olemaan rauhallinen.
Oletko siis itse diagnosoinut itsesi? Olen aina ajatellut, että narsisti ei pystt itse näkemään näitä piirteitä itsessään.
Olen itse tehnyt kaksikin eri testiä verkossa, vastannut kysymyksiin rehellisesti ja saanut erittäin korkeat pisteet. No ehkä en ole kirjaimellisesti narsisti, vaan minulla vain on paljon introvertin narsistin ominaisuuksia, esimerkiksi lähes kaikki tässä luetellut: https://blogs.scientificamerican.com/beautiful-minds/23-signs-youe28099…
Sinä saattaisit hyötyä terapiasta paljonkin, koska kykenet itsereflektioon.
Miten persoonallisuushäiriöit ylipäätään todetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten teidät narsistit on diagnosoitu? Aina sanotaan ettei läheiset pysty diagnosoimaan ketään ja se on ammattilaisen tehtävänä.
Mutta esim. omalla läheiselläni epäilen olevan epävakaa persooballisuushäiriö narsistisilla piirteillä. Niin enpä usko, että terapiassa ihan heti mistään narsismista saataisiin kiinni, koska hänellä on tapana väritellä tapahtumia, kertoa muunneltua totuutta ym. Eri asia, jos pystyttäisiin haastattelemaan vaikka hänen läheisiään. Mutta pelkästään "narsistin' kertomuksien mukaan niin diagnosoiminen kuulostaa mielestäni todella vaikealta.
Onko sinulla introvertti narsisti ystäviä ja miten käyttäydyt heitä kohtaan? Entä onko sulla mennyt ihmissuhteita katki?
Yritin vastata eilen illalla, mutta palsta muuttui kurpitsaksi kello 23...
Minulla ei ole ystäviä, ellei aviomiestä lasketa sellaiseksi. Lapsuudenystävieni kanssa välit ovat menneet poikki syystä tai toisesta, esim. yhden kanssa en enää halunnut tavata kun hän meni naimisiin miehen kanssa josta en pitänyt. Pari ihmistä on yrittänyt ystävystyä kanssani, mutta en kokenut että viihtyisin heidän seurassaan, joten en esim. soittanut vaikka toinen pyysi. Ja äskettäin tapasin miehen johon ihastuin ja haluaisin pitää yhteyttä häneen edes ystävänä, mutta en osaa - en vain tiedä miten normaalit ihmiset toimivat jos haluavat tutustua johonkuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten teidät narsistit on diagnosoitu? Aina sanotaan ettei läheiset pysty diagnosoimaan ketään ja se on ammattilaisen tehtävänä.
Mutta esim. omalla läheiselläni epäilen olevan epävakaa persooballisuushäiriö narsistisilla piirteillä. Niin enpä usko, että terapiassa ihan heti mistään narsismista saataisiin kiinni, koska hänellä on tapana väritellä tapahtumia, kertoa muunneltua totuutta ym. Eri asia, jos pystyttäisiin haastattelemaan vaikka hänen läheisiään. Mutta pelkästään "narsistin' kertomuksien mukaan niin diagnosoiminen kuulostaa mielestäni todella vaikealta.
Onko sinulla introvertti narsisti ystäviä ja miten käyttäydyt heitä kohtaan? Entä onko sulla mennyt ihmissuhteita katki?
Yritin vastata eilen illalla, mutta palsta muuttui kurpitsaksi kello 23...
Minulla ei ole ystäviä, ellei aviomiestä lasketa sellaiseksi. Lapsuudenystävieni kanssa välit ovat menneet poikki syystä tai toisesta, esim. yhden kanssa en enää halunnut tavata kun hän meni naimisiin miehen kanssa josta en pitänyt. Pari ihmistä on yrittänyt ystävystyä kanssani, mutta en kokenut että viihtyisin heidän seurassaan, joten en esim. soittanut vaikka toinen pyysi. Ja äskettäin tapasin miehen johon ihastuin ja haluaisin pitää yhteyttä häneen edes ystävänä, mutta en osaa - en vain tiedä miten normaalit ihmiset toimivat jos haluavat tutustua johonkuhun.
Melkeinpä suosittelen, että käyt psykologin tai psykiatrin luona puhumassa. Kerro ajatuksistasi ja tuntemuksistasi mahdollisimman rehellisesti, samalla tavalla kuin täällä meille. Ei ehkä kannata sanoa "epäilen itselläni narsistista persoonallisuushäiriötä", vaan kuvaile mieluummin oireitasi ja tuntemuksiasi ja anna ammattilaisen esittää oma arvionsa.
En ole psykologi enkä psykiatri, mutta käsittääkseni persoonallisuushäiriödiagnoosit ovat vähän epämääräisiä, jollain tavalla keinotekoisia kategorioita ja niissä on paljon päällekkäisyyksiä. Esimerkiksi epävakaaksi diagnosoidulla voi olla narsistisia piirteitä ja narsistiksi diagnosoidulla voi olla antisosiaalisia piirteitä jne. Käsittääkseni myös kompleksinen posttraumaattinen stressireaktio voi muistuttaa persoonallisuushäiriötä. Minulla on paljon epävakaan piirteitä, mutta toisaalta myös PTSD:n tunnusmerkit sopivat minuun. Tein myös tuon linkkaamasi testin ja sain siinä melko korkeat pisteet - en ihan narskupisteitä mutta korkeat kumminkin. Huomasin, että moni testissä mainituista asioista sopii myös epävakaaseen pers.häiriöön, sikäli kun häiriöstä jotain tiedän (esim. kyvyttömyys ottaa kritiikkiä vastaan ilman nöyryytyksen tunnetta, hylätyksi tulemisen pelko, mustavalkoinen ajattelu).
Millainen lapsuutesi ja nuoruutesi oli? Tuli vain mieleen, että oletko aina ollut samanlainen vai muuttunut "epäempaattiseksi" vasta nuorena aikuisena joidenkin ikävien kokemusten jälkeen...
T: Itseään epävakaaksi epäilevä, joka kirjoitti ensimmäisellä sivulla siitä, miten vaikeaa hoidon saaminen on. Olen kirjoittanut tähän ketjuun useamman viestin mutta en ole identifioinut itseäni kaikissa viesteissäni. Joissain viesteissäni lainaus meni näköjään pieleen jostain syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syömishäiriöisiä täällä ainakin on muita (normaaleja) haukkumassa. Mutta alkoihan niitä häiriöitä löytymään, kaikennäköisiä.
Vierailija kirjoitti:
Miten persoonallisuushäiriöit ylipäätään todetaan?
Ymmärtääkseni pitkällisten haastatteluiden ja tutkimusten perusteella. Tämä on tosin vain minun olettamukseni, koska oma lääkärini oli vähän nihkeä tutkimusten suhteen. Annoin sitten asian olla.
T: Tuo, joka arvelee olevansa epävakaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikilla palstalaisilla tuntuu viiraavan.
Itselläni on eräs läheinen, joka on ulkoisesti kuin kuka tahansa, käy töissä ja maksaa asuntolainaa. Mutta epävakaa käytös näkyy eniten hänen läheisissä ihmissuhteissaan ja omassa olotilassaan.
Hän on ihana ihminen mutta joudun varmasti katkaisemaan välit, koska käytös on alkanut olla viime aikoina itselleni todella vahingollista. Hän ei siis ole missään hoidon piirissä niin mietin, että miten persoonallisuushäiriöinen suhtauisi siihen, että joku läheinen epäilisi hänellä persoonallisuushäiriötä?
Enpä taida uskaltaa tehdä niin mutta terapia ja diagnoosi(kin) auttaisi kyllä häntä itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Narsisti ei ole itsediagnosoitavissa, koska häiriön luonteeseen kuuluu, ettei itsessä ole mitään vikaa. Narsismi tulee esiin lähes ainoastaan pakkodiagnooseissa.
Ei pidä paikkansa. Kyllä narsisti myöntää olevansa narsisti. Hän ei vain usko, että siinä on mitään pahaa.
Narsismin voi selvittää melko luotettavasti yhdellä kysymyksellä:
http://psychcentral.com/news/2014/08/06/it-takes-just-one-question-to-i…
Epäilen olevani ohutnahkainan narsisti tai/ja introvertti narsisti. Loukkaannun helposti muiden ihmisten puheista, mutta yritän olla näyttämättä sitä. Koen myös kateutta, jos joku pärjää minua paremmin jossakin, missä itse haluaisin olla hyvä. Esimerkiksi töissä ja opinnoissa olen tuntenut kateutta. Yritän piilottaa myös tämän piirteeni, mutta en varmaan aina onnistu. Sekin aiheuttaa ahdistusta; mitä ihmiset minusta ajattelevat, kun olen tällainen narsisti? Huomaatte varmaan jo, miten ajatukset pyörivät oman itseni ympärillä. Näiden syntien ja syyllisyydentuntojen peittelemisen lisäksi pelkään konfliktitilanteita, mikä tekee minut edellisten lisäksi häpeäherkän. Häpeä aiheuttaa minulla esimerkiksi paniikkikohtauksia, hikoilua, tärinää, ahdistusta...
Olen saanut hoidoksi pitkän terapia. Nuorena yritin itsemurhaa ja viiltelin itseäni. Koin olevani täysin epäkelpo ihminen. Ajattelin, että muiden olisi parempi ilman minua. Nykyään näen elämän paljon valoisammin. Pärjään omissa oloissani silloin, kun on tarve ja ylläpidän muutamia etäisiä ja yhtä läheistä kaverisuhdetta sekä parisuhdetta.
Viime aikoina minulla on ollut ongelmia läheisen kaverini kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ohutnahkainen narsisti.
Sam, on myös paksun piirteitä ja sekös vituttaa.
* sama
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on eräs läheinen, joka on ulkoisesti kuin kuka tahansa, käy töissä ja maksaa asuntolainaa. Mutta epävakaa käytös näkyy eniten hänen läheisissä ihmissuhteissaan ja omassa olotilassaan.
Hän on ihana ihminen mutta joudun varmasti katkaisemaan välit, koska käytös on alkanut olla viime aikoina itselleni todella vahingollista. Hän ei siis ole missään hoidon piirissä niin mietin, että miten persoonallisuushäiriöinen suhtauisi siihen, että joku läheinen epäilisi hänellä persoonallisuushäiriötä?
Enpä taida uskaltaa tehdä niin mutta terapia ja diagnoosi(kin) auttaisi kyllä häntä itseään.
Se varmaan riippuu ihmisestä, häiriön vakavuudesta ja siitä, kuka asiasta sanoo & miten.
Vierailija kirjoitti:
Epäilen olevani ohutnahkainan narsisti tai/ja introvertti narsisti. Loukkaannun helposti muiden ihmisten puheista, mutta yritän olla näyttämättä sitä. Koen myös kateutta, jos joku pärjää minua paremmin jossakin, missä itse haluaisin olla hyvä. Esimerkiksi töissä ja opinnoissa olen tuntenut kateutta. Yritän piilottaa myös tämän piirteeni, mutta en varmaan aina onnistu. Sekin aiheuttaa ahdistusta; mitä ihmiset minusta ajattelevat, kun olen tällainen narsisti? Huomaatte varmaan jo, miten ajatukset pyörivät oman itseni ympärillä. Näiden syntien ja syyllisyydentuntojen peittelemisen lisäksi pelkään konfliktitilanteita, mikä tekee minut edellisten lisäksi häpeäherkän. Häpeä aiheuttaa minulla esimerkiksi paniikkikohtauksia, hikoilua, tärinää, ahdistusta...
Olen saanut hoidoksi pitkän terapia. Nuorena yritin itsemurhaa ja viiltelin itseäni. Koin olevani täysin epäkelpo ihminen. Ajattelin, että muiden olisi parempi ilman minua. Nykyään näen elämän paljon valoisammin. Pärjään omissa oloissani silloin, kun on tarve ja ylläpidän muutamia etäisiä ja yhtä läheistä kaverisuhdetta sekä parisuhdetta.
Viime aikoina minulla on ollut ongelmia läheisen kaverini kanssa.
Minussa on paljon samanlaisia piirteitä, esimerkiksi juuri tuo kateus. Sitä on vaikea hyväksyä saati sitten myöntää muille.
T: Tuo, joka tunnistaa epävakaita piirteitä itsessään
Miksi on niin älyttömän tärkeää/hienoa, jos on joku netistä napattu hevonpaskadiagnoosi? Mitä te oman elämänne psykiatrit oikein saatte tästä määrittelystä? Tekeekö se teistä "parempia" kuin tavalliset ihmiset? Jokuhan täällä julisti olevansa ylpeä mistälie-häröstään, jonka oli kai itse itselleen nettitestannut.
Onko teillä jokin trauma olla tavallinen? Koska sellaisia ihmiset nyt vaan ovat. Suurimmalla osalla tähän ketjuun osallistuneista ei ole minkään maailman häiriötä vaan ihan tavallisia tuntemuksia, jotka tulevat tai menevät.
Miksi diagnoosi on niin houkutteleva? Antaako se vapautuksen arjesta, normaalista kohteliaisuudesta, käyttäytymisestä, mitä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi on niin älyttömän tärkeää/hienoa, jos on joku netistä napattu hevonpaskadiagnoosi? Mitä te oman elämänne psykiatrit oikein saatte tästä määrittelystä? Tekeekö se teistä "parempia" kuin tavalliset ihmiset? Jokuhan täällä julisti olevansa ylpeä mistälie-häröstään, jonka oli kai itse itselleen nettitestannut.
Onko teillä jokin trauma olla tavallinen? Koska sellaisia ihmiset nyt vaan ovat. Suurimmalla osalla tähän ketjuun osallistuneista ei ole minkään maailman häiriötä vaan ihan tavallisia tuntemuksia, jotka tulevat tai menevät.
Miksi diagnoosi on niin houkutteleva? Antaako se vapautuksen arjesta, normaalista kohteliaisuudesta, käyttäytymisestä, mitä?
Persoonallisuushäiriöiset ovat toki tavallisia ihmisiä. Heillä vain sattuu olemaan äärimmäisiä persoonallisuudenpiirteitä ja sellaisia käyttäytymismalleja, jotka tekevät ajoittain elämästä hyvin vaikeaa.
Diagnooseilla ei sinänsä ole merkitystä, ja nehän ovatkin keinotekoisia ja sopimukseen perustuvia, jotka voivat aikojen saatossa muuttua. Silti moni haluaisi jonkin, edes epämääräisen selityksen sille epämääräiselle pahalle ololle, joka saa joskus raivoamaan, joskus vetäytymään ja joskus harkitsemaan itsemurhaa. Persoonallisuushäiriö ei tietenkään ole tekosyy huonolle käytökselle. Usko pois, moni tähän ketjuun kirjoittanut tuntee syvää häpeää tekemisistään, menneestä käytöksestään, jopa koko olemassaolostaan.
Olipa kiinnostava keskustelu. Olisi kiva kuulla lisää kokemuksia. Itselläni on masennus diagnoosi, mutta näen itsessäni paljon epävakaan piirteitä. Epävakaata minulla ei ole koskaan tutkittu, bipolääriä kyllä. Älyvapaat tempaukseni eivät kuitenkaan ilmeisesti olleet tarpeeksi älyvapaita tähän diagnoosiin, sillä olen kaikesta huolimatta pystynyt jotenkin pitämään normaalia elämää yllä. Esimerkiksi ihmissuhteeni ovat kuitenkin kärsineet äärimmäisistä tunteistani, ja tekojeni aiheuttama häpeä on lamautavaa.
Haluaisin ja en. Haluaisin pystyä toimimaan normaalisti ihmisten kanssa, esim. ystävystyä. Empatia on ymmärtääkseni epämiellyttävä kokemus, joten en halua tuntea sitä. Esimerkiksi jokin aika sitten mediassa ollut uutiskuva hukkuneesta pikkulapsesta ei herättänyt minussa mitään tunteita, mutta jos kuvassa olisi ollut kuollut kissa, se olisi tuntunut minusta pahalta.