Lue keskustelun säännöt.
Onko paikalla muita persoonallisuushäiriöisiä?
19.11.2016 |
Tulipa mieleen, että meitähän on tosiaan enemmän kuin kuvittelisi. Mitä kuuluu? Meneekö hyvin vai huonosti? Halutessasi kerro toki enemmän persoonallisuushäiriöstäsi ja sen vaikutuksesta elämääsi. Miltä persoonallisuushäiriöiseksi "leimaaminen" tuntuu?
Itse olen tavallaan ylpeä siitä, että ainakin myönnän sen.
Kommentit (63)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen äskettäin diagnosoinut itselläni introvertin narsismin. Tein pari nettitestiä, joista sain erittäin korkeat pisteet. Kenellekään ammattihenkilölle en ole tästä puhunut, mutta se selittäisi monta asiaa.
Mulla estynyt persoonallisuus ja masennusta. Aika paskaahan tää elämä on ollut viimeiset 15v. Töissä käyn mutta ei ole kavereita tai harrastuksia eikä mikään oikein kiinnosta. Eikä seurassa osaa enää edes olla kun on ollut omillaan niin pitkää.
Tylsää pääasiassa.
Up. Todella mielenkiintoista. Valaisevaakin.
Etenkin narsistit on olleet tapetilla ja he varmaan kiinnostavat monia. Narsistit harvoin astuvat esiin stigman takia. Kertokaa toki itsestänne enemmänkin. Mitä vain, jos mieleen tulee. Sama pätee muihinkin.
Itselläni on vetäytyvä ja epäluuloinen olleet hyvin vahvoja epäilyjä, mutta en antanut epäluuloisuuteni takia tutkia asiaa enempää. Juttu on kuitenkin aika selvä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muakin kiinnostaisi narsistien elämästä tietää enemmän. Eli kuinka narsismi näkyy arjessa, ovatko töissä, tekevätkö rikoksia...
Epävakaa persoonallisuus, vaihtelee päivittäin miten menee mutta perusoireet oikeastaan kokoajan läsnä. Eli pelkään hylkäämistä ja ajattelen mustavalkoisesti, mutta oppii sitä näinkin elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On muuten todella vaikeaa päästä mustavalkoisesta ajattelusta. Kaikki on todellakin mustaa ja valkoista. Järjellä voi yrittää tasoitella asioita, muttei se ole niin helppoa, kun päässä on tavallaan toinenkin järki. On todella vaikeaa ymmärtää täysin erilaista ajatusmaailmaa. Niin se on kaikille, mutta mä koen tällaista "kulttuurishokkia" jatkuvasti, enkä voi olla ainoa. Eihän sille kukaan voi mitään, mutta on se vaan hiton outoa.
Tulee sellainen olo, ettei itsestä ole eläjäksi. Onneksi ikä voi tuoda viisautta. Itselläni se on sitä tuonut, mutta ei menneisyyttä pääse karkuun. Ja kun ikää tulee, kaikki outous jotenkin korostuu entistä enemmän.
Miten persoonallisuushäiriö todettiin teillä? Kerroin joskus psykiatrille (yksityinen) oireista, joita minulla on ollut. Mielestäni käytökseni ja oireeni viittaavat selvästi tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuushäiriöön, ehkä myös riippuvaiseen ja estyneeseen. Kysyin, olisiko persoonallisuushäiriön mahdollisuutta aihetta tutkia. Saamani vastaus: "Nooo sitä on aika vaikeaa tutkia. Googlaa netistä se-ja-se lomake, katsotaan sitä sitten joskus yhdessä."
Kotona ajattelin, että antaa olla. Jos en saa hoitoa edes pyytäessäni enkä edes yksityiseltä, olkoon sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On muuten todella vaikeaa päästä mustavalkoisesta ajattelusta. Kaikki on todellakin mustaa ja valkoista. Järjellä voi yrittää tasoitella asioita, muttei se ole niin helppoa, kun päässä on tavallaan toinenkin järki. On todella vaikeaa ymmärtää täysin erilaista ajatusmaailmaa. Niin se on kaikille, mutta mä koen tällaista "kulttuurishokkia" jatkuvasti, enkä voi olla ainoa. Eihän sille kukaan voi mitään, mutta on se vaan hiton outoa.
Tulee sellainen olo, ettei itsestä ole eläjäksi. Onneksi ikä voi tuoda viisautta. Itselläni se on sitä tuonut, mutta ei menneisyyttä pääse karkuun. Ja kun ikää tulee, kaikki outous jotenkin korostuu entistä enemmän.
Nro8 vastaa. Tuntuu siltä että mustavalkoisesta ajattelusta on mahdoton päästä yli! Jossain takaraivossa tosiaankin järki yrittää takoa että ei Tämä asia niin mene, mutta epävakaus menee oikeastaan aina edelle :/
Kaverit monesti kysyy miten voi olla että ajattelee että asia joko on tai ei ole, mutta eihän sitä voi järkevästi selittää kun se on kaukana järkevästä. Eli et ole ainoa joka kokee tätä kulttuurishokkia jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Miten persoonallisuushäiriö todettiin teillä? Kerroin joskus psykiatrille (yksityinen) oireista, joita minulla on ollut. Mielestäni käytökseni ja oireeni viittaavat selvästi tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuushäiriöön, ehkä myös riippuvaiseen ja estyneeseen. Kysyin, olisiko persoonallisuushäiriön mahdollisuutta aihetta tutkia. Saamani vastaus: "Nooo sitä on aika vaikeaa tutkia. Googlaa netistä se-ja-se lomake, katsotaan sitä sitten joskus yhdessä."
Kotona ajattelin, että antaa olla. Jos en saa hoitoa edes pyytäessäni enkä edes yksityiseltä, olkoon sitten.
Ei sitä haluta tutkia. Diagnosointi menee jotenkin muodin mukaan. Vain harva oikeasti paneutuu asiaan. Itselläni oltiin puoliväkisin tekemässä diagnooseja muun asian yhteydessä, ja puolet näistä oli selvästi potaskaa. Persoonallisuushäiriödiagnooseja lätkitään epämiellyttäville ja vaikeille henkilöille.
Nettitesteihin en luottaisi, mutta jos on tehnyt tutkimuksensa huolella ja on edelleen sitä mieltä, että itsellä on kyseisen persoonallisuushäiriön piirteitä paljon, se kannattaa ottaa huomioon. Diagnoosit on vain kuvauksia oireista ja ammattilaisetkin erehtyvät.
Hoitoa on todella vaikea saada. Miltei mahdotonta. Tavallaan olisi hyvä, jos voisimme käyttää nettiä ja muodostaa vertaistukiryhmiä niille, jotka niistä hyötyisi. Itse en tiedä, miten aihetta lähestyisi. Persoonallisuushäiriöisillä on kuitenkin tarve tuelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten persoonallisuushäiriö todettiin teillä? Kerroin joskus psykiatrille (yksityinen) oireista, joita minulla on ollut. Mielestäni käytökseni ja oireeni viittaavat selvästi tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuushäiriöön, ehkä myös riippuvaiseen ja estyneeseen. Kysyin, olisiko persoonallisuushäiriön mahdollisuutta aihetta tutkia. Saamani vastaus: "Nooo sitä on aika vaikeaa tutkia. Googlaa netistä se-ja-se lomake, katsotaan sitä sitten joskus yhdessä."
Kotona ajattelin, että antaa olla. Jos en saa hoitoa edes pyytäessäni enkä edes yksityiseltä, olkoon sitten.
Pääsin nuoren iän ja itsemurhayritysten takia testeihin. Mielenkiintoista on että yrityksen aikana olin ollut puoli vuotta SSRI-låäkityksen alaisena. Tätä ennen en ollut yrittänyt itsaria. Enkä ytittänyt enää kun lopetin lääkityksen taas noin puolen vuoden päästä. Kyllä oli vuosia myöhemmin valaistunut olo kuin luin lääkkeiden aggressiivisuutta lisåävistä sivuoireista. Terveisin huomionhakuinen
Introvertiksi narsistiksi itsensä diagnosoinut kertoo:
"Tavalliset" narsistit kaipaavat huomiota, kunniaa ja ihailua, mutta introvertti narsisti ajattelee olevansa muita parempi oman päänsä sisällä. Hän etsii kaikesta ja kaikista virheitä ja kokee tyytyväisyyttä arvostellessaan muiden epätäydellisyyttä, mutta ei itse siedä ollenkaan itseensä kohdistuvaa arvostelua. Hän voi miettiä omaa itseään loputtomiin ja elää fantasiamaailmoissa. Hän on huono kuuntelija ja kyllästyy pian toisten ihmisten (kuviteltuun) typeryyteen. Monet introvertit narsistit uppoutuvat työhön tai johonkin kapeaan harrastukseen, peleihin, tietokoneisiin, kirjoittamiseen...
Itse ainakin tunnustan ajattelevani että olen mielettömän ihana ja kiinnostava ja on muiden tyhmyyttä, etteivät huomaa sitä. Rikoksia en tee, enkä erityisesti halua loukatakaan muita ihmisiä, paitsi joskus kostomielessä. Elättelen kostofantasioita työkaverista, joka "omi" itselleen kivan miehen jonka kanssa olisin halunnut jutella... Toisaalta empatian puutteesta on joskus hyötyäkin, pystyn olemaan esim. surevien ihmisten seurassa koska en mene mukaan heidän suruunsa vaan pystyn olemaan rauhallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Introvertiksi narsistiksi itsensä diagnosoinut kertoo:
"Tavalliset" narsistit kaipaavat huomiota, kunniaa ja ihailua, mutta introvertti narsisti ajattelee olevansa muita parempi oman päänsä sisällä. Hän etsii kaikesta ja kaikista virheitä ja kokee tyytyväisyyttä arvostellessaan muiden epätäydellisyyttä, mutta ei itse siedä ollenkaan itseensä kohdistuvaa arvostelua. Hän voi miettiä omaa itseään loputtomiin ja elää fantasiamaailmoissa. Hän on huono kuuntelija ja kyllästyy pian toisten ihmisten (kuviteltuun) typeryyteen. Monet introvertit narsistit uppoutuvat työhön tai johonkin kapeaan harrastukseen, peleihin, tietokoneisiin, kirjoittamiseen...
Itse ainakin tunnustan ajattelevani että olen mielettömän ihana ja kiinnostava ja on muiden tyhmyyttä, etteivät huomaa sitä. Rikoksia en tee, enkä erityisesti halua loukatakaan muita ihmisiä, paitsi joskus kostomielessä. Elättelen kostofantasioita työkaverista, joka "omi" itselleen kivan miehen jonka kanssa olisin halunnut jutella... Toisaalta empatian puutteesta on joskus hyötyäkin, pystyn olemaan esim. surevien ihmisten seurassa koska en mene mukaan heidän suruunsa vaan pystyn olemaan rauhallinen.
Tuli mieleen tästä että onko sinulla universaalia moraalia silti eli uskotko ihmisoikeuksiin ja ovatko hallituksen toimet persuuksista ym. Jos näin on, voi myös olla että olet asperger tai add tapaus?
Mä olen yrittänyt itsemurhaa kahdesti ja käytin mielialalääkkeitä. Ne kun lopetin pari vuotta sitten, itsetuhoinen käytös loppui kuin seinään vähän sen jälkeen. Keho on kuitenkin täynnä arpia. Jos näyttäytyisin jollekulle alasti, se olisi muille shokeeraavaa niiden kaikkien jälkien takia.
Lääkkeet sotkevat ihmiset ihan täysin, jos on huono tuuri. Olen nähnyt itseäni pahempia tapauksia. Lääkärit määräävät lääkkeitä liian helposti,
Hyvä kuulla teistä muista. Oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Introvertiksi narsistiksi itsensä diagnosoinut kertoo:
"Tavalliset" narsistit kaipaavat huomiota, kunniaa ja ihailua, mutta introvertti narsisti ajattelee olevansa muita parempi oman päänsä sisällä. Hän etsii kaikesta ja kaikista virheitä ja kokee tyytyväisyyttä arvostellessaan muiden epätäydellisyyttä, mutta ei itse siedä ollenkaan itseensä kohdistuvaa arvostelua. Hän voi miettiä omaa itseään loputtomiin ja elää fantasiamaailmoissa. Hän on huono kuuntelija ja kyllästyy pian toisten ihmisten (kuviteltuun) typeryyteen. Monet introvertit narsistit uppoutuvat työhön tai johonkin kapeaan harrastukseen, peleihin, tietokoneisiin, kirjoittamiseen...
Itse ainakin tunnustan ajattelevani että olen mielettömän ihana ja kiinnostava ja on muiden tyhmyyttä, etteivät huomaa sitä. Rikoksia en tee, enkä erityisesti halua loukatakaan muita ihmisiä, paitsi joskus kostomielessä. Elättelen kostofantasioita työkaverista, joka "omi" itselleen kivan miehen jonka kanssa olisin halunnut jutella... Toisaalta empatian puutteesta on joskus hyötyäkin, pystyn olemaan esim. surevien ihmisten seurassa koska en mene mukaan heidän suruunsa vaan pystyn olemaan rauhallinen.
Kiitos kun kerroit kokemuksestasi. En tiedä, miten muuten asettelisin sanani, mutta kiitos tosiaan.
Itsellänikin on puutteellinen empatia. Olen ollut onnettomuuspaikoilla, ja siellä siitä on tosiaan ollut hyötyä. Pystyin toimimaan paremmin kuin muut. Ärsyttää joskus, miten ongelmatilanteessa ihmiset keskittyvät itseensä ja paniikkiinsa, kun jotain pitäisi tehdäkin. Mutta kun ei sitä itsekään ole niin hyvä, niin, ei ketään voi tuomita.
Ehkä ihmisyhteisölle on pikällä tähtäimellä ollut hyödyllistä, että meidän kaltaisia on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvertiksi narsistiksi itsensä diagnosoinut kertoo:
"Tavalliset" narsistit kaipaavat huomiota, kunniaa ja ihailua, mutta introvertti narsisti ajattelee olevansa muita parempi oman päänsä sisällä. Hän etsii kaikesta ja kaikista virheitä ja kokee tyytyväisyyttä arvostellessaan muiden epätäydellisyyttä, mutta ei itse siedä ollenkaan itseensä kohdistuvaa arvostelua. Hän voi miettiä omaa itseään loputtomiin ja elää fantasiamaailmoissa. Hän on huono kuuntelija ja kyllästyy pian toisten ihmisten (kuviteltuun) typeryyteen. Monet introvertit narsistit uppoutuvat työhön tai johonkin kapeaan harrastukseen, peleihin, tietokoneisiin, kirjoittamiseen...
Itse ainakin tunnustan ajattelevani että olen mielettömän ihana ja kiinnostava ja on muiden tyhmyyttä, etteivät huomaa sitä. Rikoksia en tee, enkä erityisesti halua loukatakaan muita ihmisiä, paitsi joskus kostomielessä. Elättelen kostofantasioita työkaverista, joka "omi" itselleen kivan miehen jonka kanssa olisin halunnut jutella... Toisaalta empatian puutteesta on joskus hyötyäkin, pystyn olemaan esim. surevien ihmisten seurassa koska en mene mukaan heidän suruunsa vaan pystyn olemaan rauhallinen.
Tuli mieleen tästä että onko sinulla universaalia moraalia silti eli uskotko ihmisoikeuksiin ja ovatko hallituksen toimet persuuksista ym. Jos näin on, voi myös olla että olet asperger tai add tapaus?
Itselläni on asperger-diagnoosi. En ole tämä vastaaja, mutta vastaan silti. Enkä myöskään tunne empatiaa normaalisti, vaikka toimin empaattisesti ukomusteni takia. En usko diagnoosiini. Ihminen voi toimia hyvin eri tavalla kuin hänen sisäinen maailmansa toimii. Narsistikaan ei aina ole kuin se tarinan paha äitipuoli. Tietoinen mieli pyrkii monilla elämään sopusoinnussa maailman kansaa, oli se miten tuskallista tahansa. Toiminta ei aina siis vastaa sisästä maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Introvertiksi narsistiksi itsensä diagnosoinut kertoo:
"Tavalliset" narsistit kaipaavat huomiota, kunniaa ja ihailua, mutta introvertti narsisti ajattelee olevansa muita parempi oman päänsä sisällä. Hän etsii kaikesta ja kaikista virheitä ja kokee tyytyväisyyttä arvostellessaan muiden epätäydellisyyttä, mutta ei itse siedä ollenkaan itseensä kohdistuvaa arvostelua. Hän voi miettiä omaa itseään loputtomiin ja elää fantasiamaailmoissa. Hän on huono kuuntelija ja kyllästyy pian toisten ihmisten (kuviteltuun) typeryyteen. Monet introvertit narsistit uppoutuvat työhön tai johonkin kapeaan harrastukseen, peleihin, tietokoneisiin, kirjoittamiseen...
Itse ainakin tunnustan ajattelevani että olen mielettömän ihana ja kiinnostava ja on muiden tyhmyyttä, etteivät huomaa sitä. Rikoksia en tee, enkä erityisesti halua loukatakaan muita ihmisiä, paitsi joskus kostomielessä. Elättelen kostofantasioita työkaverista, joka "omi" itselleen kivan miehen jonka kanssa olisin halunnut jutella... Toisaalta empatian puutteesta on joskus hyötyäkin, pystyn olemaan esim. surevien ihmisten seurassa koska en mene mukaan heidän suruunsa vaan pystyn olemaan rauhallinen.
En ole asiantuntija, mutta minusta tuo kuulostaa enemmän joltain skitsoidilta tms. kuin narsistilta...
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi jota ei diagnosotu mutta testien jälkeen epäiltiin. Huomionhakuinen persoonallisuus. Tuntuu että tämä epäilyskin lähti lähinnä siitä että olin niin kaunis mutta huonoitsetuntoinen. Ja erityisesti ulkonäköäni häpesin. Nuorena sain kuunella nimittelyä ja rumaksi huutelua koulun käytåvillä. Eipä tosiaan tullut sitä silöoin kerrottua joten varmaan vaikutin lähinnä dramaattiselta huomiohuoralta. Toisaalta itse leikki diagnoosista koin syv ää häpeää ja hylkäsin kaverisuhteetkin. Vasta nyt vuosia myöhemmin ymmärrän kuinka väärin järjestelmä minua kohteli kum jätti nuoren ihmisen yksin selviämään tästä kaikesta. No pääpointtini on että hyvin menee, en kärsi mielisairaudestani mutta luottamukseni kliiniseen psykologiaan on mennyt.
Sosiaalinen fobia ja dysmorfinen ruumiinkuvahäiriö, veikkaisin. Hyvin monenlaiset ja monennäköiset ihmiset kärsivät näistä kahdesta. Kenen tahansa itsetunto kärsii ja minäkuva häiriintyy, jos joutuu kuuntelemaan nimittelyä päivästä toiseen.
Täällä yksi jota ei diagnosotu mutta testien jälkeen epäiltiin. Huomionhakuinen persoonallisuus. Tuntuu että tämä epäilyskin lähti lähinnä siitä että olin niin kaunis mutta huonoitsetuntoinen. Ja erityisesti ulkonäköäni häpesin. Nuorena sain kuunella nimittelyä ja rumaksi huutelua koulun käytåvillä. Eipä tosiaan tullut sitä silöoin kerrottua joten varmaan vaikutin lähinnä dramaattiselta huomiohuoralta. Toisaalta itse leikki diagnoosista koin syv ää häpeää ja hylkäsin kaverisuhteetkin. Vasta nyt vuosia myöhemmin ymmärrän kuinka väärin järjestelmä minua kohteli kum jätti nuoren ihmisen yksin selviämään tästä kaikesta. No pääpointtini on että hyvin menee, en kärsi mielisairaudestani mutta luottamukseni kliiniseen psykologiaan on mennyt.