Pitkän parisuhteen nainen: miten olet onnistunut pitämään miehesi niin pitkään?

Vituttaa koko aihe kun tietää miten nuoret hutsut kyttää vanhempia miehiä

Enpä usko, että olen. Ehkä se on vaikuttanut, että ovi on vain toisesta reunasta saranoitu, siitä pääsee ulos ihan milloin haluaa. Koskee tietysti minuakin. Vapaaehtoisuus. Mutta eipä sitä vannoa voi, etteikö ovi joskus voisi käydä puolin tai toisin.

Niin aatella, vaikka olen kaikkea muuta kuin timmissä kunnossa. Mies on kuitenkin edelleen ruusunpunaiset lasit silmillä kun mua katsoo. Tällä viikollakin olen kuulemma hehkunut. t. 19v yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Vituttaa koko aihe kun tietää miten nuoret hutsut kyttää vanhempia miehiä

Arvaan ettet onnistunut pitämään miestäsi

Olen onnistunut valitsemaan normaalin miehen, jonka naismaku ei ole muodostunut pornofilmeistä eikä trendien mukaan vaihtuvista ulkonäkövaatimuksista. Lisäksi mies on aikuinen eikä iänkaiken vänisevä teinipoika. Terve parisuhde kestää vuosien myötä tulevat ulkonäkömuutokset, sairaudet, työttömyydet sekä toisen tukeminen vastoinkäymisten aikana.

Paino, meikkaaminen, korkokengät, minihameet ja tyrkkytissit paljastava pukeutuminen ei tuolle listalle mahdu ollenkaan, niin toisarvoisia asioita ne on.

Onko 11v suhde pitkä?

No aloitetaan siitä, ettei mies ole jokin, jota minun on pideltävä paikoillaan ettei se vaan karkaisi.

Meillä on nyt takana 10 vuotta avioliittoa, eli en tiedä, kuulunko jo tähän "pitkien suhteiden"-klubiin. Mutta meillä tämä tuntuu toimivan... nauramme paljon yhdessä, puhumme kaikesta ja meillä on aktiivinen seksielämä. Lastenkasvatuksesta olemme samoilla linjoilla. Riitojakin on, mutta ne selvitetään mahdollisimman pian.

Ei toista ihmistä väkisin voi pitää - tuollainen roikkuminen luullakseni ennemminkin työntää vain kauemmas toisesta.

En nalkuta, en pomota ja annan äijän äijäillä. En pelaa peliä seksin varjolla ikinä vaan harrastetaan sitä rennolla meiningillä ja usein :)

Tehdään paljon asioita yhdessä. Niin ollaan pysytty läheisinä ja ollaan toistemme parhaat kaverit samalla mutta ei olla riippuvaisia toisistamme vaan ollaan yhdessä koska halutaan olla.

Riidat pyritään selvittämään ja toista pitää pystyä kunnioittamaan.

Hankkimalla yhteisiä lapsia ja kiltin miehen joka ei petä (vaikka ehkä haluaisi) :-!

Ei tuo varmaan saisi muita tuotta sovinisti-seksisti-läppähuumorillaan.

Ovi on todellakin avattavissa joten jos lakka toimimasta niin voipi mennä...

Otin miehen omasta yhteiskuntaluokastani ja omista piireistäni. Olen itsellinen, varakas ja riippumaton, enkä ole ripustautunut mieheeni. En myöskään rasita miestä (enkä itseäni) turhilla kotiasioilla ja huolilla. Sen kaiken voi ulkoistaa.

Ja se tärkein: tuen miestäni hänen urallaan ja osallistun hänen harrastuksiinsa. Pidän itseni huoliteltuna ja edustavana aina ja kaikkialla.

Jos mies joskus on jotain pikkupimua käynyt panemassa, se ei minua hetkauta mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Onko 11v suhde pitkä?

Kelpaa, kerro vaan

Vinkki: linkkaa tämä keskustelu ystävällesi joka on tärvellyt suhteensa

Seksi pelaa. En pihtaa ja kaikenlaista on kokeiltu.

En paljosta nipota. Saa harrastaa.

Huolehdin itsestäni.

Kotityöt teen melkein yksistään minä,

Synnytin ihanat lapset 2 poikaa ja tytön.

Toki on ollut vaikeitakin aikoja, mutta pitää vaan ajatella että tää menee ohi ja aina on mennyt.

23 vuotta ollaan yhdessä oltu ja halutaan olla ainakin toinen mokoma lisää.

Vierailija kirjoitti:

Enpä usko, että olen. Ehkä se on vaikuttanut, että ovi on vain toisesta reunasta saranoitu, siitä pääsee ulos ihan milloin haluaa. Koskee tietysti minuakin. Vapaaehtoisuus. Mutta eipä sitä vannoa voi, etteikö ovi joskus voisi käydä puolin tai toisin.

Niin meilläkin, kahvat vain ovien ulkopuolella ja ovet aukeavat sisäänpäin. Eipähän kukaan turhaan suunnittele poistuvansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko 11v suhde pitkä?

Kelpaa, kerro vaan

Me rakastuttiin aikanaan toisiimme tulisesti ja se on kestänyt. Meillä on sama huumorintajua, ajattelemme elämästä ja asioista samalla lailla myös lastenkasvatuksesta. Meillä ei juuri koskaan riidellä. Rakkautta on riittänyt vaikka se tietysti on vuosien saatossa tasoittunut.

En ole koskaan kiristänyt seksillä (enkä millään muullakaan) enkä ole pihdannut, vaan päinvastoin aktiivisesti ehdotellut. Muistan joka päivä pusutella, halia ja osoittaa että välitän. Mutta annan myös palautetta, jos mieheni on mielestäni toiminut typerästi ja vaadin keskustelemaan aiheesta. Eli en ole pelkkä miellyttäjä kuitenkaan. En ole edes kamalan ahkera kotitöissä. Meillä välejä kiristää se, että mielenkiinnon kohteemme vapaa-ajalla ei täsmää enää yhtään ja vietämme lomat omillamme. Kuitenkin ne asiat, joista avioliitossa yleisimmin kiistellään ( kotityöt, lasten kasvatus, seksi, raha) sujuvat meiltä hyvin, joten uskon ja toivon että liittomme pysyy vaikka lomat onkin erillään... Yhdessä 24 vuotta, naimissa 20 vuotta.

Molemmat on oppinut joustamaan tarvittaessa, ja se aktiivinen halu olla yhdessä ja suhteen jatkuva hoitaminen ovat ainakin meillä olleet ne ratkaisevat tekijät. Mikään ei mene parisuhteen ja perheen ohi kummankaan tärkeysjärjestyksessä.

En koe olevani mitenkään täydellinen: en ole missimitoissa, olen hyvinkin äkkipikainen, laiska, mustasukkainen ja joskus jopa ilkeä ja v-mäinen akka (en yleensä tarkoituksella). Ei mieskään ole. Pyydämme ja annamme anteeksi tarvittaessa, koska kumpikin loppupeleissä tietää olevansa rakas ja äärimmäisen tärkeä toiselle.

18 vuotta yhteiseloa takana, toivottavasti päästään vielä vähintään tuplaamaan.

Suhteemme perustuu keskinäiseen rakkauteen, arvostukseen, ystävyyteen, sekä samankaltaisille arvoille ja tavoitteille elämässä. Toki ulkomuoto toisessa viehättää (edelleen) ja fyysistä läheisyyttä ja seksiä on tarpeeksi, mutta parisuhteen pohjana on siis henkinen yhteenkuuluvuuden tunne. Olemme keskenämme hyvä tiimi niin vanhemmuudessa, kotitöissä jne käytännön elämässä, eli kumpikin osallistuu niihin tasa-arvoisesti. Ei ole tarvetta rajoittaa tai vahtia toisen tekemisiä, koska tuemme toisiamme ja luottamus pelaa, kumpikin tulee hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.

Eihän miehet nyt yleensä lähde, vaikka olisivat kuinka tyytymättömiä, paitsi jos saatavilla on jotain parempaa ja siinäkin tilanteessa yrittävät pitää molemmat. Ovat siis vähän kuin matto, pysyvät pitämättä. Paitsi sellaiset miehet, joilla on selkäranka, ne eivät tee noin.