Kerro syysi, sinä joka et halua lapsia!

Hyvä ketju!

Maailma ja tulevaisuus on rikkaiden ja menestyneiden lapsia varten. Arvatenkin itse en täytä näitä kriteereitä.

Koska en halua. En ole koskaan halunnut. En halua olla äiti enkä viettää lapsiperhe-elämää.

Sellainen "täydellinen lapsi" olisi ihana. Söpö ja helppo vauva- ja pikkulapsiaikana, suloinen ja reipas koululainen, hyvätapainen ja kohtelias teini, vastuuntuntoinen ja fiksu aikuinen.

Mutta kun totuus olisi varmasti kaikkea muuta, vaikka miten itse panisin parastani kasvatuksen suhteen. Ympärillä kun kuitenkin olisi kaikenmaailman räkänokkia, ja varsinkin jos olisi poika, niin paska-aivojonnet pyörisivät ympärillä (joko liittyisi heihin itsekin tai tulisi kiusatuksi). Suomessa ei saa rauhassa olla hyvätapainen lapsi.

Lisäksi en halua olla raskaana enkä synnyttää enkä halua miestäkään välttämättä.

En vain halua. Ei ole mitään sellaista tunnetta, että haluaisin oman lapsen. En osaa yhtään kuvitella, miltä tuntuu ihmisestä, joka haluaa lapsen tai miltä esim. vauvakuume tuntuu. Ns. järkiperusteluja mulla ei ole, koska ei niillä ole merkitystä, ei millään järkeilyllä saa sitä tunnetta aikaiseksi.

En myöskään hirveästi pidä lapsista, mutta esim. sukulaislasten kanssa on kiva puuhata aika ajoin. Mutta ei heidänkään kanssaan tule sellaista oloa, että tahtoisin sitä yhtään enempää kuin ne lyhyet hetket silloin tällöin.

En erityisesti halua lasta, mutta kyllä sellaista varmasti oppisi rakastamaan ja voisi lapsiperhe-elämä olla hyvinkin antoisaa elämää. Mutta olen sitä mieltä, että lapsen saaminen on niin valtavan iso asia, että sitä pitää todella haluta ja olla valmis antamaan lapselle kaikkensa. Ei lasta voi hankkia yhtä pienellä harkinnalla kuin koiranpentua tai omistusasuntoa. Voi olla, että joskus kadun lapsettomuuttani, mutta se on varmasti pienempi paha kuin katua lapsen saamista.

Onko teitä arvosteltu/painostettu asiassa?

Itse olen 34 ja vakaassa, pitkässä parisuhteessa ja ihmisillä on tietenkin oletuksensa.

Ap

En vastuuseen (ikuiseen) vastuuseen toisesta ihmisestä. Enkä nyt tarkoita mitään, että olisin huono äiti tms. En vain halua antaa itseäni pois.  Haluan mennä ja olla niinkuin haluan ilman, että tarvitsee ajatella ja huolehtia kenestäkään. 

Tämän takia en ole voinut hankkia koiraa vaikka kovasti sellaisen haluaisin :D

"en halua vastuuseen...."

ei näköjään tuo kirjoittaminen oikein lähtenyt :D

-28

En pidä itseäni mitenkään äidillisenä tyyppinä ja tykkään että elämässä on tietty vapaus. Avopuolisonikaan ei halua lapsia, joten ollaan samalla sivulla.

Vierailija kirjoitti:

Onko teitä arvosteltu/painostettu asiassa?

Itse olen 34 ja vakaassa, pitkässä parisuhteessa ja ihmisillä on tietenkin oletuksensa.

Ap

Ei ole, mitä vähän ihmettelen. Olen 33 vuotta, ja pitkässä parisuhteessa minäkin. On talo ja vakituinen työpaikkakin olemassa. Ehkä olen sellainen, että muiden on vaikea kuvitella minua äidiksi. Puolenkymmentä kertaa minulta on kysytty, että haluanko joskus lapsia. Kun olen vastannut kieltävästi, asian on saman tien annettu olla.

Vierailija kirjoitti:

Onko teitä arvosteltu/painostettu asiassa?

Itse olen 34 ja vakaassa, pitkässä parisuhteessa ja ihmisillä on tietenkin oletuksensa.

Ap

Eipä oikeastaan, varsinkin osa kavereista on ollut mielissään siitä ettei haluta lapsia. Täällä toinen 34-v ja myös pitkässä parisuhteessa:)Onko sua sitten painostettu?

Ihme ettei kukaan ole vielä valittanut että miksi olette sitten vauva-palstalla :D

Siihen varautuen: tämä on vauvalehden palsta nimeltään "aihe vapaa", ei esim. "lisääntyjät" .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teitä arvosteltu/painostettu asiassa?

Itse olen 34 ja vakaassa, pitkässä parisuhteessa ja ihmisillä on tietenkin oletuksensa.

Ap

Eipä oikeastaan, varsinkin osa kavereista on ollut mielissään siitä ettei haluta lapsia. Täällä toinen 34-v ja myös pitkässä parisuhteessa:)Onko sua sitten painostettu?

Eipä oikeastaan, mutta tiettyä kyvyttömyyttä hyväksyä on ollut ilmassa. Tämä oikeastaan vain yhdeltä ikätoverilta, joka haluaa kovasti lapsia ja on niitä hankkinut. Jotenkin hän projisoi omia tunteitaan niin vahvasti minuun, että välillä tulee olo, että hän luulee minun taistelevan jotain peri-inhimillistä lisääntymishaluani vastaan kynsin hampain - koska ei ole suinkaan mahdollista, että lapsettomuus voisi olla jollekin näin kepeä valinta.

Ihan läheisimmät eivät ole painostaneet, koska lapsesta asti olen ollut niin selvästi lapsikielteinen (en vihamielinen, mutta kielteinen), etteivät hekään osaa kuvitella mitään muuta vaihtoehtoa minulle.

Parisuhteissa asia on noussut aina ongelmaksi, mikä on ollut ihan kamalaa. Kerron tietysti asiasta jo suhteen alussa, mutta joko toinen osapuoli on muuttanut mieltään tai ajatellut, että minä muuttaisin mieltäni pitemmän päälle.

Joillain lääkärikäynneillä on myös huolehdittu asiasta tyyliin "sinun pitää huolehtia varsinkin näiden sikiön kannalta tärkeiden vitamiinien saannista ihan kaiken varalta JOS kuitenkin tulet raskaaksi", ja ihan tietysti lastenhankinnan kannalta sopivasta iästäkin on vihjailtu. Olen n.30 vuotta.

-25

Vierailija kirjoitti:

Toistaiseksi ei ole tullut sellaista vahvaa tunnetta, että haluan lapsia. Mielestäni jokaisen lapsen oikeus on syntyä haluttuna ja suunniteltuna, joten en rupea varmuuden vuoksi jättämään ehkäisyä pois. En myöskään luota siihen, että miehestäni olisi tasa-arvoiseksi vanhemmaksi, vaan todennäköisesti iso osa lapsen tarpeista jäisi minun kontolleni, vaikka mies meistä lapsia tällä hetkellä haluaa. 

Pinnallisempaa on se, että raskaus, synnytys ja imetys tuntuvat pelottavilta, vierailta, ällöttäviltäkin. Varmasti tilanteeseen sopeutuisi, jos olisi kova tarve saada lapsi, mutta kun ei ole niin ei maksa vaivaa. 

En inhoa lapsia millään lailla. Viime aikoina olen jopa huomannut ihan spontaanisti ihastelevani jotain sieviä vauvoja. Ehkä se vauvakuume sitten puskee sieltä, en tiedä. Ikää on 29v. 

Tämä oli mielestäni tasapainoinen ja viisas vastaus.

Arvostan.

Maailmassa on liian paljon lapsia ilman kotia, joten en omaa itsekkyyttäni niitä lisää tähän maailmaan tuo. En sano että lapseni kodittomaksi joutuisi, vaan et ennemmin adoptoin kun teen itse. En kuitenkaan tahdo adoptoida, koska tahdon tuhlata kaiken rahani ja aikani itseeni. En ymmärrä miten joku voi haluta esimerkiksi kolme muksua ja sit valittaa kun ei koskaan ole varaa mihinkään kivaan. Voin vaan kuvitella mitä musta puhutaan, kun olen ainoa lapsuudenaikaisesta kaveriporukasta jolla ei ole lapsia ja käytän kaiken ylimääräisen rahan matkustamiseen, ulkona syömiseen ja muuhun ei välttämättömään. Periaatteessa teen mitä huvittaa, vaikka ei mullakaan nyt kaikkeen varaa ole.

"Onko teitä arvosteltu/painostettu asiassa? Itse olen 34 ja vakaassa, pitkässä parisuhteessa ja ihmisillä on tietenkin oletuksensa. Ap"

- Luojan kiitos ei ole kukaan painostanut. - Mutta hyvin läheltä ole saattanut seurata ärsyttävää ja selkäkarvani pystyyn nostattaviakin kommentteja. Omalla kohdallani se on enemmän ollut enemmän ja väähemmän suoria vihjailuja  seksuaalisesta suuntautumisestani. Se on aika pientä verrattuna siihen kun joku -jolla todennäköisesti ei ole mitään kokemusta itsellä- esittää arvailuja lasta erinomaisen paljon halunneeelle alkaen esimerkiksi kommenteista "värkkien" yhteen sopimattomuudesta, seksuaalisista taipumuksista mutta tietysti myös ketoo kuinka lapsia "tehdään" esimerkiksi keinohedelmöityksellä, jollei muu auta. - Vaikka kuulemma auttaisi paljon se, jos miehellä vaan ois kunnollinen....

Kuuntelen siinä, sitten ystäväsi rinnalla ja mieti mitä voisitte sanoa, joko ydessä tai erikseen  Selitä ja vastaa siinä sitten, jos osaat.  Ehkä on parempi, että et edes yritä. Ehkä vain huomaat olevasi taas hiljaa. Ihaile sitten  ystävääsi joka  avoimesti kertoo, että kuinka sitä keinohedelmöitystä(kin) keinoa on kokeiltu useampi kerta tuloksetta. - Mutta kuinka se onneksi on niin halpaa ja edullista ja henkisestikin ni-in mieltä nostattavaa. että ei löydy sanoja. Samalla kun huomaat ja tiedät kuinka hänen  mieltään kalvaa tunne, että ellei toinen kohta lopeta viisasteluaan, niin saattaa tapahtau, jotain ei kovin aikusimasita ja vastuunkantoa osoittavaa. 

Mun mielestä lapset on ihan ok. Ja oikeastaan haluaisinkin lapsia, koska pidän itseäni poikkeuksellisen hyvänä ihmisenä ja on tavallaan sääli, että minun geenit eivät jatka eteenpäin. 

Sitten asiaan. Tarkasteltuani elämää ja maailmaa, olen tullut siihen tulokseen, että mikään ei ole varmaa. En ole missään tietyssä uskossa. En myöskään ole ateisti. Minua ei pelota tämän maailman kauhut. Täältä pääsee pois kivuttomasti niin halutessa. Pelkään kuitenkin kuoleman jälkeistä. 

Huolimatta siitä kaikesta ihanuudesta mitä tämä maailma tarjoaa, valitsisin olla syntymättä jos vain niin voisin. Itseäni en voi pelastaa, mutta "lapseni" voin. 

Siis. Olen päättänyt voittaa kuoleman ja kuoleman voittaa vain lopettamalla syöttämästä sitä.

Hm, joskus on ihmetelty ja ainoat arvostelut ovat tulleet gynekologilta (!) uusiessani kierukkaa. (Joo, syvä huokaus.)  Uskon, että joku muukin on tuollaiseen törmännyt.. kai.

Oma äitini olisi halunnut lapsenlapsia, se joskus ohimennen yön syvinä tunteina itseä jotenkin kaihertaa, etten voinut sitä hänelle tarjota - mutta toisaalta hän on myös aina sanonut minulle, ettei todellakaan tarvitse murehtia sitä tosissaan. Itse saan päättää ja pitääkin päättää omista perheasioistani. Ei se lasten saaminen sen paremmaksi tai pyhemmäksi ihmistä tee.

Kaverit joskus odottelivat, samoin jonkun exän äiti joskus peräti painosti (toinen huokaus) lapsenhankinnassa. Onneksi me molemmat pidimme päämme silloin.

Jos lohduttaa, ap, kun tuosta muutama vuosi lisää vierähtää ja neljä kymppiä siintää mittarissa, niin ne utelut lakkaavat ja ne toiveikkaimmatkin kaverit/sukulaiset/ketkä lie, luovuttavat asiassa. ;) Nelikymppisiltä ei kauheasti enää odoteta sen suhteen mitään.