Epäluottamus anoppiin syö parisuhdetta

Lapsellani on paha pähkinäallergia. Kaksi vuotta sitten juttelin anopin ja apen kanssa siitä, että he muistaisivat, ettei mitään pähkinää saa koskaan lapselle antaa. Puhuin selkeästi, kerroin seuraukset ja pyysin kiinnittämään asiaan huomiota - ja kysymään minulta, jos heitä yhtään mietityttää, voiko jotain tiettyä ruokaa antaa. Yleensä he ovat vahtineet vain vähän aikaa lasta, joten ruokkimiseen ei ole ollut tarvetta. Tuolloin lapsi oli 3-vuotias.

Viikko keskustelun jälkeen anoppi vahti lasta hetken aikaa kaupungilla mieheni hoitaessa asioita. Lapselle oli tullut nälkä ja anoppi oli mennyt kauppaan, ostanut pussin pähkinöitä ja syötti niitä lapselle. Lapsi sai anafylaktisen reaktion ja jouduimme kiirehtimään lääkäriin. Tämän jälkeen anoppi ei sanallakaan kommentoinut tapahtunutta minulle. Mieheni oli puhunut asiasta ja kertoi anopin olleen järkyttynyt ja itkeneen, mutta minulle hän ei soittanut, ei kysellyt lapsen vointia seuraavana päivänä tai mitään muutakaan.

Itse ajattelen, että näin kävi siksi, että anoppi kyseenalaisti pyyntöni. Päättelen näin siksi, että hän ei ole kunnioittanut miehen siskon pyyntöjä lasten allergioiden suhteen, minkä takia sisko ja anoppi ovat riidelleet ja lopputuloksena sisko ei jätä lapsia anopin hoitoon koskaan itsekseen. Jos siskon lapset ovat anopin luona ilman äitiään, minä ja mieheni olemme aina paikalla ja toisinpäin.

Olen itse miehen kanssa puhunut tästä monet kerrat. En yksinkertaisesti luota anoppiin. Tapahtumasta on kaksi vuotta, mutta koen, että kun asiaa ei mitenkään käsitelty, kukaan ei pyytänyt anteeksi tai puhunut tapahtumasta eikä minkäänlaista vastaantulemista ole tapahtunut, niin luottamus ei ikäänkuin ole voinutkaan kasvaa. Olen tämän selittänyt miehelleni usieta kertoja. Mies on puhunut allergioista anopille monta kertaa ja sanoo hänen sisäistäneen asian. Mutta minulla äitinä on valtava epäluottamus sisälläni, jokin sisäinen ääni sanoo, etten voi jättää lastani anopin hoivaan yksin. Nyt tämä aiheuttaa ongelmia, koska mies haluaisi lähteä lapsen kanssa anopin luokse, itse en pysty lähtemään, ja mies sanoo, että hän voi jättää lapsen äidilleen kun itse käy hoitamassa asioita. Minä taas olen sitä mieltä, että lasta ei saa jättää yksin anopin kanssa liian pitkäksi aikaa - haluan siis tukea isoäidin ja lapsenlapsen suhdetta ja olemme menossa sovitusti kahden viikon kuluttua kylään joka tapauksessa (ajomatka 4h suuntaansa), joten silloin tavataan joka tapauksessa.

Mieheni ei tajua ollenkaan, hän ihmettelee jatkuvaa epäluottamusta ja käskee päästämään irti, ja hän kyselee, aionko loppuikäni olla luottamatta anoppiin. Minä en tiedä, en ole koskaan puhunut asiasta anopin kanssa enkä ehkä siksikään osaa luottaa. Kommentteja?