Onko siinä jotain väärää, jos olen jo etukäteen ilmoittanut aikuisille lapsilleni, että sitten kun....

Ihan normi.

On minusta ihan selvä, että isovanhemmat eivät ole pääasialliset hoitajat. Itse haluan auttaa tarvittaessa, mutta perhepäivähoitajaksi en rupea. Ei kai sitä tarvitse edes erikseen ilmoittaa, olisi aika röyhkeää olettaa isovanhempien tuohon ryhtyvän.

Me taas ollaan suunniteltu, että autetaan mahdollisimman paljon ja annetaan vanhemmille myös omaa kahdenkeskistä aikaa. Itse emme ole saaneet koskaan apua isovanhemmilta. Ei hoitoapua eikä taloudellista. Ensimmäisen kerran käytiin kahdestaan jossain kun lapsi oli 15-vuotias ja kaverillaan yötä.

Moni toivoisi saavansa apua isovanhemmilta. Ja moni saakin. Sinulla on kuitenkin oikeus olla isovanhempi haluamallasi tavalla. Meillä on lapsilla isoäiti, jolla ei ole ollut halukkuutta luoda henkilökohtaista suhdetta lapsenlapsiinsa. Ihan ok meille. Lapsetkin menevätkin mieluummin mummolassa katsomaan mummon koiraa kun itse mummoa tapaamaan.

Ihan ok meille! Eikä tarvii sitten tulla vanhana itkemään, kun kukaan ei  eikä kylässä ja auttamassa.

Vierailija kirjoitti:

Me taas ollaan suunniteltu, että autetaan mahdollisimman paljon ja annetaan vanhemmille myös omaa kahdenkeskistä aikaa. Itse emme ole saaneet koskaan apua isovanhemmilta. Ei hoitoapua eikä taloudellista. Ensimmäisen kerran käytiin kahdestaan jossain kun lapsi oli 15-vuotias ja kaverillaan yötä.

Itse valitsisin noiden kahden näkemyksen väliltä. En tarjoaisi päivähoitoa enkä kantaisi taloudellista vastuuta lapsen perheestä, mutta hoitaisin lapsenlapsia silloin tällöin sekä omaksi että lasten ja lastenlasten iloksi. Saattaisin myös maksaa jonkin harrastuksen, jos itselläni olisi siihen varaa mutta lapsilla ehkä ei.

Eipä se ole kyllä itsestäänselvää, että lapsenlapsia edes saa tai että he asuvat samalla paikkakunnalla.

Ihan ok, meillä on samanlainen diili vanhempieni kanssa. Mä olen myös ilmoittanut vastavuoroisesti vanhemmilleni, että saavat itse huolehtia itsestään vanhuudessaan, perintöä ei tarvi jättää vaan ostakoot niillä rahoilla tarvitsemansa palvelukset. Silloin voidaan vierailla kun aikatauluihimme sopii, lapsia ei kyllä pakoteta matkustamaan tapaamaan vieraita ihmisiä. 

Helpoimmalla pääsee, kun kasvattaa lapsensa niin, ettei jokaiseen asiaan tarvitse huutaa äitiä apuun. Omat lapseni saavat pyytää multa tarvitessaan apua, mutta ei niin, että minä olisin aina ensimmäinen vaihtoehto. 

Vierailija kirjoitti:

Me taas ollaan suunniteltu, että autetaan mahdollisimman paljon ja annetaan vanhemmille myös omaa kahdenkeskistä aikaa. Itse emme ole saaneet koskaan apua isovanhemmilta. Ei hoitoapua eikä taloudellista. Ensimmäisen kerran käytiin kahdestaan jossain kun lapsi oli 15-vuotias ja kaverillaan yötä.

Ihana sinä. Katkaiset kylmyyden kierteet ja luot sukuusi aitoa välittämistä. On liian monta jotka nokittaa omien vanhempiensa virheet lapsilleen kiertoon.

- No itse siinä iässä olevana, että minulta(kin) enempi vähempi odotetaan tai toivotaan joskus niitä lapsen -lapsia. Olen sitä mieltä, että minä se olisin "Se" julma tai julmempi osapuoli, jos sitä alkaisin kovin vaatimaan ja kertomaan, mitä lapsien isovanhempien pitäisi tehdä. - ihan yhtä lailla nyt kun olen vanhempi odotan, myös, että minun omia valintojani kunnioitetaan, eikä vanhempani enää päätä tai valitse minun puolestani. - Pikemminkin huolto suhde alkaa päivä-päivältä mennä toiseen suuntaan, niin että minä jeesaan vanhempiani jos ja kun he tarvitsevat apua. Mutta olisi kovin itsekästä ajatella, että vanhempien velvollisuus olisi toimia lapsilleen ilmaisena työvoimana. Olen kuullut sanonnan, että vanhempien tehtvä on kasvatuksen myötä tehdä itsensä tarpeettomiksi. - No ei nyt ehkä täysin tarpeettomaksi, mutta sellaiseksi, että lasten lähdettyä kotipesästä  vanhemmat voivat nauttia ja iloita elämästään; johon voi toisinaan kuulua myös lasten lapsien tapaamista ja vierailuja puolin ja toisin. Ja luottaminen siihen, että lapsi tai lapset kyllä -pääsääntöisesti pärjäävät omillaan. -  JEn malta olla tähän sanomatta vielä sitäkin, että hieman kammoksun heitä, jotka laskevat elämäänsä esimerkiksi odottaen saavansa perintöä. - Toki useimmat varmaan saavat ja moni mielellään saattaa haluta myös jättää, mutta mikään velvollisuus ja vaatimus vanhemmilla ei ole mielestäni perintöä jättää, elleivät sitä itse halua.        

Mulla on kolme aikuisikäistä lasta ja en ole nuin pitkälle suunnitellu, kun ei niitä lapsenlapsiakaan vielä ole. Kotona asustaa vielä ala-asteikäinen ja päiväkotitenava. Toivon kyllä, jos minä tarvitsen jossain asiassa apua, niin sitä saan ja jos lapset tarvitsee, niin voin olla avuksi. Nykyihmiset on muuttuneet niin itsekeskeisiksi. Se on vain minä, minä ja minä ja minun tarpeeni. Ja huom. en ole saanut hoitoapua isovanhemmilta omille lapsilleni. Enää ei ole elossakaan yhtään.

Kuulostaahan tuo vähän julmalta ja ennen muuta ennenaikaiselta, jos niitä lapsenlapsia ei vielä ole. Mistä voit tietää, ettet ihastu pieneen ihan sydänjuuriasi myöten?

En minäkään ole ryhtynyt kokopäivähoitajaksi, ihan senkin takia, että olen tiiviisti töissä ja opiskelen. Haluan kuitenkin viettää kahdenkeskistä aikaa lastenlasteni kanssa, jotta oppisin tuntemaan heidät kunnolla. On ihan eri asia olla kahdestaan kuin se, että lapsi vierailee vanhempiensa kanssa. Minusta kohtalaisen tiivis suhde lapsenlapsiin rikastuttaa molempia. 

Itse haluan olla sellainen isovanhempi lapsilleni, kuin  oma mummuni oli minulle. Enkä todellakaan sellainen kuin oma äitini tai isäni on mun lapsille. Eli tervetuloa meille, mummu halaa ja rakastaa!

Meillä on jatkuvaa natinaa siitä, että sekä mies että minä olemme töissä emmekä ehdi hoitamaan lapsenlapsia. Kotona on vielä 15v kuopuskin, joten ensisijaisesti haluaisi tarjota aikaa hänelle.

Minusta on kummallinen ajatus, että lastenlapset jäävät isovanhemmille vieraiksi, jos eivät ole isovanhemmilla hoidossa. Samalla tavalla voisi ajatella, että päiväkodin hoitajat ovat lapsille erityisen läheisiä, koska hoitavat niin paljon lapsia, jopa enemmän, kuin näiden vanhemmat. Silti harvalla perheettömällä lastenhoitajalla käy palvelutalossa entisiä hoitolapsia kylässä, vaikka kiinteä hoitosuhde aikoinaan muodostui.

Olen samaa mieltä kuin moni muukin, että lapsenlapset tulkoot vanhempineen meillä käymään, noukin silloin rusinoita pullasta ja vietää aikaa lastenlasten kanssa ilman hoito- ja kasvatusvastuuta. Silloin minua ei tarvitse moittia, kun olen pukenut lapselle väärän paidan tai tarjonnut väärää leipää, perusasioita kun pitävät vanhemmat huolen.

Kun on saanut lapsen, ei ole enää lapseton, joten turha leikkiä, että lapsi ei ole. Ja kun itse on saanut omat aikuiset lapsensa muuttamaan pois kotoa, on turha roikkua napanuorassa. Se on katkaistu ja siihen katkaisuun liittyy sekin, että uutta vauvaa ei taloon tule edes lapsenlapsen muodossa. Kylässä voi käydä, mutta ei asumassa.

Meillä taas mun äiti ja poikaystävän äiti ovat päättäneet, että ottavat lapset niin usein hoitoon kuin vain mahdollista jos sellaiset joskus tehdään. Poikaystävän äiti uhkas muuttaa samalle paikkakunnallekin, että voivat mun äidin kanssa vuorotella hoitovuoroista.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on jatkuvaa natinaa siitä, että sekä mies että minä olemme töissä emmekä ehdi hoitamaan lapsenlapsia. Kotona on vielä 15v kuopuskin, joten ensisijaisesti haluaisi tarjota aikaa hänelle.

Minusta on kummallinen ajatus, että lastenlapset jäävät isovanhemmille vieraiksi, jos eivät ole isovanhemmilla hoidossa. Samalla tavalla voisi ajatella, että päiväkodin hoitajat ovat lapsille erityisen läheisiä, koska hoitavat niin paljon lapsia, jopa enemmän, kuin näiden vanhemmat. Silti harvalla perheettömällä lastenhoitajalla käy palvelutalossa entisiä hoitolapsia kylässä, vaikka kiinteä hoitosuhde aikoinaan muodostui.

Olen samaa mieltä kuin moni muukin, että lapsenlapset tulkoot vanhempineen meillä käymään, noukin silloin rusinoita pullasta ja vietää aikaa lastenlasten kanssa ilman hoito- ja kasvatusvastuuta. Silloin minua ei tarvitse moittia, kun olen pukenut lapselle väärän paidan tai tarjonnut väärää leipää, perusasioita kun pitävät vanhemmat huolen.

Kun on saanut lapsen, ei ole enää lapseton, joten turha leikkiä, että lapsi ei ole. Ja kun itse on saanut omat aikuiset lapsensa muuttamaan pois kotoa, on turha roikkua napanuorassa. Se on katkaistu ja siihen katkaisuun liittyy sekin, että uutta vauvaa ei taloon tule edes lapsenlapsen muodossa. Kylässä voi käydä, mutta ei asumassa.

Käykö teillä yövieraita ja tarjoatko heille ruokaa? 

Ja minä kasvatan omaa lapsenlastani. Jos olisin tehnyt saman päätöksen, lapsenlapsi olisi huostassa, ja en tapasi tod.näk lainkaan.

Mutta kukin tyylillään. Mielellään haluan toisetkin lapsenlapset tänne, vaikka tilanne heille on erilainen. Yhdelle olen pääasiallinen hoitaja ja kasvattaja, niin toisillekaan en ole se hemmotteleva ja ikileppoisa mummo. Heistä se lienee väärin.

MInä olen sanonut pojalle ja miniälle, että kun vauva tulee, niin ostan meille yhteisen talon ja asutaan kaikki onnellisesti yhdessä. Minä saan vanhuudenturvaa ja he lapsille hyvän hoitajan. Silloin heillä on parisuhdeaikaa vaikka aina, minä ja vauva voidaan nukkua samassa huoneessa.

Vierailija kirjoitti:

...lisäännytte lapsillanne, minä en tule olemaan sellainen isoäiti, että suostun kokopäivätoimiseksi lastenhoitoavustajaksi, ja mielestäni minun ei tarvitse edes toimintatapaani perustella.

Olen hoitanut omat lapseni pääasiassa yksin, ja tietenkin heidän isänsä kanssa, ja oletan, että omat lapsemme tekevät samoin, kunnes saavat perheenlisäystä, että he hoitavat lapsensa itse. Jos menevät töihin, ja tarvitsevat hoitajaa lapsilleen, niin sitten perhepäivähoitoon tai tarhaan vaan, eikä meille isomummoille hoidettavaksi, vaikka meillä lasten mielestä aikaa olisikin siihen. Mutta kun meillä on oikeus jo viettää sitä ihan omaa aikaa tässä iässä, jonka olemme saavuttaneet ilman lastenlasten hoitovastuuta. Toki vierailut puolin ja toisin sopivat hyvin kuvioihin, mutta vanhemmat ovat sitten mukana omien lastensa, eikä heitä tyrkätä viikoksi tänne meille isovanhemmille huollettavaksemme ilman vanhempiaan.

Olenko mukamas julma, kun olen tätä mieltä, että minä haluan elää rauhassa omaa elämääni, ja tavata lapsenlapsiani vain ja ainoastaan sen verran aikaa, kun jaksan olla heidän seurassaan ja vain tehden heidän ikävuosiensa mukaan kaikkea mukavaa: pelejä, leikkejä, kortinpeluuta, hiihtoa, mäenlaskua, pyöräilyä jne. ja vaikka vain katsellen lasten elokuvia jne.

Saat varmasti elää rauhassa omaa elämääsi eikä siinä ole mitään väärää. Kunhan et sitten tule tänne foorumeille itkemään sitä miten et ole osa lastesi ja varsinkaan lastenlastesi elämää.

Vierailija kirjoitti:

Helpoimmalla pääsee, kun kasvattaa lapsensa niin, ettei jokaiseen asiaan tarvitse huutaa äitiä apuun. Omat lapseni saavat pyytää multa tarvitessaan apua, mutta ei niin, että minä olisin aina ensimmäinen vaihtoehto. 

Kuka se ensimmäinen vaihtoehto sitten on?  

Itse olen sanont lapsilleni että minuun saa aina ottaa yhteyttä jos on huolta tai murhetta.