Uskotko että moni konmarittaja vielä katuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et saa välttämättä sitä mihin liittyy muistoja

Tuskinpa komnarittajat on heittäneet pois mitään, mihin liittyy muistoja. Tuohan se koko homman juju onkin: heitä pois sellaista mikä ei herätä sinussa mitään muistoja tai tunteita.

Minä olen heittänyt pois vinon pinon tavaroita, joihin liittyi kaikenlaisia muistoja: Mm. läjän päiväkirjoja, jotka muistuttivat lasisesta lapsuudesta ja masennusajoista. Koriste-esineen, joka muistutti käytöshäiriöisestä sukulaisesta. Toisen koristeen, joka muistutti negatiivisesta eksästä jne. Jos esineisiin liittyvät muistot ovat negatiivisia, kannattaa ilman muuta heittää ne pois! Oikein tunsin miten energiaa vapautui, kun luovuin noista tavaroista. :)

Sama. Asiaa mietittyäni ymmärsin ettei ole mitään järkeä jemmata laatikollista lapsuuden päiväkirjoja, joita lukiessa tulee vain paha mieli ja joita ei halua kenenkään muun lukevan. Jotenkin puhdistavaa kun se tila vapautuu eikä tarvitse tulevissa muutoissa kuljettaa mukanaan laatikkoa, joka sisältää pahoja muistoja. Asioita, joihin liittyy hyviä ajatuksia, en taas missään nimessä heitä pois.

Tosin lisäyksenä, etten ole varsinaisesti kon-marittaja. En ole edes lukenut ko. kirjaa. Muuten vain olen herännyt vähentämään kodin tavaroita, kun kaipaan enemmän järjestystä ja tilaa. Teen poistamista pikkuhiljaa, en toteuta mitään äkillistä tyhjennystä. 

Miinusta siitä etten ole kon-marittaja? Ok, asia selvä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko. Kuka oikeasti jäisi kaipaamaan jotain tavaraa? Ikäänkuin ne yhtäkkiä katoaisivat kaupoista.

Kröhöm. Sano mulle kauppa, josta voi käydä ostamassa menneisyyden valokuvat, päiväkirjat ja kalenterit.

Niitä monet ovat voineetkin heittää pois marituksessaan, jos eivät ole sillä hetkellä tuottaneet iloa.

Mitä iloa on vuosikausien kalenterikertymästä, luetko itse useinkin vanhoja kalentereitasi? Tai niistä päiväkirjoista, jos ne sisältävät oikeasti vain tosi ikäviä muistoja? Ei ne ikävät muistot siitä parane, vaikka kuinka uskollisesti säilyttäisi päiväkirjoja odottaen muistojen kultaamista. 

Vierailija kirjoitti:

Katuu, jos elämässä tulee yllätyksenä köyhyys ja kodin säilytystilat on tyhjät marituksen jäljiltä ja on hukattu hyvää kulutustavaraa, esim. vaatteita, astioita, joita voisi rikkimenneen tilalle ottaa käyttöön. Minulla on hyvä työpaikka (toistaiseksi ), mutta säilytystiloissa varastoimme käyttökelpoista tavaraa ja se kyllä tuottaa ajatuksena mielihyvää, kun ei heti tarvitse ostoksille lähteä, kun joku hajoaa.

Taidatte olla kovia rikkomaan tavaroita? Meillä ei ole mennyt yhtään astiaa rikki ainakaan 10 vuoteen, vaatteetkin kestävät ehjänä vuosia. Todella harvoin menee yhtään mitään rikki.

En usko että katuu, koska konmarissa ei ole kyse tavaran hävittämisestä vaan säilyttämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Katuu, jos elämässä tulee yllätyksenä köyhyys ja kodin säilytystilat on tyhjät marituksen jäljiltä ja on hukattu hyvää kulutustavaraa, esim. vaatteita, astioita, joita voisi rikkimenneen tilalle ottaa käyttöön. Minulla on hyvä työpaikka (toistaiseksi ), mutta säilytystiloissa varastoimme käyttökelpoista tavaraa ja se kyllä tuottaa ajatuksena mielihyvää, kun ei heti tarvitse ostoksille lähteä, kun joku hajoaa.

Miten olet päätynyt jemmaamaan vaatteita, joita et edes käytä? Kuinkahan todennäköistä on, että jos et ole nytkään käyttänyt jotain vaatetta, niin käytät sitä sitten kun ne lempparivaatteet hajoaa? Sitten tietysti vielä se, että tekstiilit harvoin varastosäilytyksessä ainakaan paranevat.

Jos on "marittanut" oikein niin en usko, että katuu. Jos on vaan vimmoissaan heitellyt lapsuuden lelut ja mummon valokuvat roskiin, niin silloin ehkä jossain vaiheessa.

Olen korukirppisryhmissä mukana ja eräs todella kova keräilijänainen myi kesällä lähes kaikki Kalevalakorunsa kirppiksellä aika halpaan hintaa. Kertoi olevansa ahdistunut materian keräämisestä ja halusi nyt puhdistua ja päästä eroon turhasta tavarasta. Oli lukenut Konmarinsa. Tuppasi vähän julistamaan muillekin sitä ilosanomaa ja korosti, kuinka hän voi aina vain paremmin jokaisen myydyn korun kohdalla.

Kauppa kävi hyvin. Nyt, kun muutama kuukausi on kulunut, sama nainen ostaa ihan into pinkeänä uusia koruja, osittain niitä samojakin, joita äskettäin myi. Ostoilmoituksia on kirppikset täynnä ja sen lisäksi ihastuneine kommentteineen kuvia, mitä kaikkea hän on jo ostanut. Lisäksi kova kilpailu myynti-ilmoituksissa.

Tekisi hirveästi mieli kysyä, eikö uusi ahdistus vaani oven takana, mutta mitäpä se mulle kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et saa välttämättä sitä mihin liittyy muistoja

Moni säilyttää tavaroita, arvokkaitakin, jotka herättävät huonoja muistoja. Muistoja jostain ikävästä ihmisestä tai tapahtumasta. Sellaiset kannattaakin laittaa pois.

Muistot saa talteen myös ottamalla niistä kuvia ja laittamalla ne pilveen tai nettiin talteen.

Joskus pitää hyväksyä sekin, ettei kaikkea voi säilyttää vain muistojen takia, jos tilat ovat pienet. Muistot säilyvät ilman esineitäkin. Kyllähän jokaiseen esineeseen saa liitettyä muistoja (tyyliin, äitini istui tällä sohvalla), mutta ei kaikkea kannata tai voi säilyttää sen takia. Jos esinettä ei käytä eikä siihen liity mitään muita suuria tunteita tai arvoja, ei sitä välttämättä kannata jemmata jonnekin vain muistojen takia. Itse olen luonteeltani kamala hamsteri, mutta nykyään hillitsen itseäni miettimällä, että evakkosukulaiseni eivät aikoinaan saaneet paljoa materiaa mukaan pakoon lähtiessään. Muistot tulivat silti mielessä mukaan.

Uskon, omasta kokemuksesta. 

Tein itse muutamia vuosia sitten tavarattomuushuumassa reilulla kädellä poistoja kodistani. 

Nyt kahden lapsen äitinä ja kierrätys-teemaa rakastavana olen kaivannut hyvin monia asioita. Joko sellaisenaan käytettäväksi tai sitten luomalla vanhasta uutta. Säästää rahaa, on ekologista, hauskaa ja hyödyllistä tekemistä.

Jälkikäteen harmittaa vielä enemmän se, että vein tavaroita SPR:n Konttiin, nyt kun tiedän että SPR:ssä suurin osa rahoista menee kaikkeen muuhun kuin todelliseen auttamiseen. 

Mutta harmituksessa ei kannata elää, otin opikseni. Nykyään säilytän tavaroita tietyissä paikoissa pois arjen tieltä, ja haen sieltä jos ja kun ahaa-elämys tulee.  

Uuden ostaminen on aina tyhmin mahdollinen ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Katuu, jos elämässä tulee yllätyksenä köyhyys ja kodin säilytystilat on tyhjät marituksen jäljiltä ja on hukattu hyvää kulutustavaraa, esim. vaatteita, astioita, joita voisi rikkimenneen tilalle ottaa käyttöön. Minulla on hyvä työpaikka (toistaiseksi ), mutta säilytystiloissa varastoimme käyttökelpoista tavaraa ja se kyllä tuottaa ajatuksena mielihyvää, kun ei heti tarvitse ostoksille lähteä, kun joku hajoaa.

Tavaran määrän tarve ei nouse siitä jos yhtäkkiä putoaa köyhyyteen. KonMarin idea on omistaa sen verran kuin tarvitsee. Uusia tavaroita tarvitsee joka tapauksessa ajan kanssa ostaa tai muutoin hankkia (hyvällä säkällä saa ilmaiseksikin tai voi lainata), oli sitten rikas tai köyhä. On hyvä ymmärtää, ettei koko maailmaa tarvitse omistaa. Että ilmankin pärjää.

Henk.koht. säästän mieluummin rahaa "pahan päivän varalle" kuin törsään sen vara-käyttötavaraan (jota ei kaikkea luultavasti koskaan tarvita ja jotka vain haurastuvat varastossa) tai isompaan/kalliimpaan asuntoon jotta olisi tilaa säilyttää näitä hätävaratavaroita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita jo konmaristi-katujia:D Miksi ihmiset uskovat johonkin mitä eivät koskaan ole nähneet? Marie Kondon koti ei ole ollut julkisuudelle avoinna koskaan.

Miksi ihmisten pitäisi nähdä Marien koti jotta tajuaisivat kirjan pointin? Ainakin minusta kirjassa oli ihan hyvää pohdintaa suhteesta tavaraan ja tavaran säilyttämiseen. Ei minun tarvitse nähdä Marien kotia osatakseni ammentaa hänen ajatuksiaan omaan toimintaani.

Jos näkisit ms. Kondon pankkitilisaldon opusten myynnistä ja hänen, New Yorkin  Manhattanilla sijaitsevan mediayhtiönsä kirjanpidon ja tilit, niin vieläköhän uskoisit sellaisten omistajan ja johtajan  kaiken päivää  viikkailevan paitojaan ja sukkiaan kotonaan ?

Vähän ironiaa jos meikäläinen työtön ottaisi nuo hänen manipulointinsa elämänohjeekseen ja "uskonnokseen"....

En tarvitse kenenkään  humpuukimiljonäärien 'hyvää tarkoittavia elämänohjeita' ja osaan kyllä itsekin järjestää asuntoni paikat itseä tyydyttävään järjestykseen (kuten olen aina tähänkin asti tehnyt)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katuu, jos elämässä tulee yllätyksenä köyhyys ja kodin säilytystilat on tyhjät marituksen jäljiltä ja on hukattu hyvää kulutustavaraa, esim. vaatteita, astioita, joita voisi rikkimenneen tilalle ottaa käyttöön. Minulla on hyvä työpaikka (toistaiseksi ), mutta säilytystiloissa varastoimme käyttökelpoista tavaraa ja se kyllä tuottaa ajatuksena mielihyvää, kun ei heti tarvitse ostoksille lähteä, kun joku hajoaa.

Miten olet päätynyt jemmaamaan vaatteita, joita et edes käytä? Kuinkahan todennäköistä on, että jos et ole nytkään käyttänyt jotain vaatetta, niin käytät sitä sitten kun ne lempparivaatteet hajoaa? Sitten tietysti vielä se, että tekstiilit harvoin varastosäilytyksessä ainakaan paranevat.

Tykkään pestä usein esim lakanoita ja pyyhkeitä ja nyt käytänkin aktiivisesti vanhoja pois. Verhoja on myös kiva vaihtaa välillä ja joskus vanhat näyttää taas kivalta vuosien jälkeen ja olen innostunut ompelemaan vanhoista myös tyynynpäällisiä tai käyttämään pöytäliinoina vielä vuosien jälkeen tai teen kangaskasseja. Välillä tosiaan myös laihdun tai lihon, oma tyyli on löytynyt. Tuunailen vaatteita, muoti ei kiinnosta. Viisikymppinen kohta olen ja vähän hippikin ja kulutusvastainen, ehkä olen hassu näky koteineni. Laatua ja luonnonmateriaaleja arvostan. Laitan toki tavaraa myös kierrätykseen, mutta turhan ostamista vastustan. Rahaa käytän matkustamiseen ja opiskelevia nuoriamme avustan. Tilavasti kaupungissa asun, kodin sisustus on kertynyt elämän varrella isovanhemmiltakin perittyä. Jokainen tyylillään.

Vaatteitahan  voi esim. säilyttää matonkuteiksi. (M. Kondolle varmaan tuntematon ajatus.)

Vanhasta lakanasta saa rättejä vaikka mihin pyyhkimistarkoitukseen jne.  Niistä voi vaikka koneella ommella vaikka  kasseja ja ja pienempiä pusseja.

Reunastaan rikkinäisen  ison froteepyyhkeen voi leikata pienemmäksi käsipyyhkeeksi jne.

Rikkinäisestä osasta saa vielä kenkien lankkaukseen,polkupyörän puhdistukseen  tai hopeankiillotukseen yms. rätin.

Pelastusarmeijalle joulupataan  tai UFF:lle voi antaa esim. ne  lasten pieniksi jääneet ,mutta toki vielä käyttökelpoiset ja ehjät vaatteet .

Missä tässä on mitään  ongelmaa ja mihin tarvittaisiin ohjeiden muodossa vielä  apua ? Kontin kyljessä on ihan selvät ohjeet millaiset vaatteet kelpaavat ja miten ne tulee olla pakattu.

Elämälle kirjoitti:

Uskon, omasta kokemuksesta. 

Tein itse muutamia vuosia sitten tavarattomuushuumassa reilulla kädellä poistoja kodistani. 

Nyt kahden lapsen äitinä ja kierrätys-teemaa rakastavana olen kaivannut hyvin monia asioita. Joko sellaisenaan käytettäväksi tai sitten luomalla vanhasta uutta. Säästää rahaa, on ekologista, hauskaa ja hyödyllistä tekemistä.

Jälkikäteen harmittaa vielä enemmän se, että vein tavaroita SPR:n Konttiin, nyt kun tiedän että SPR:ssä suurin osa rahoista menee kaikkeen muuhun kuin todelliseen auttamiseen. 

Mutta harmituksessa ei kannata elää, otin opikseni. Nykyään säilytän tavaroita tietyissä paikoissa pois arjen tieltä, ja haen sieltä jos ja kun ahaa-elämys tulee.  

Uuden ostaminen on aina tyhmin mahdollinen ratkaisu.

Miksi vastaat ketjuun, jolla ei ole mitään tekemistä tavarattomuushuuman kanssa?

Anti-kondo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita jo konmaristi-katujia:D Miksi ihmiset uskovat johonkin mitä eivät koskaan ole nähneet? Marie Kondon koti ei ole ollut julkisuudelle avoinna koskaan.

Miksi ihmisten pitäisi nähdä Marien koti jotta tajuaisivat kirjan pointin? Ainakin minusta kirjassa oli ihan hyvää pohdintaa suhteesta tavaraan ja tavaran säilyttämiseen. Ei minun tarvitse nähdä Marien kotia osatakseni ammentaa hänen ajatuksiaan omaan toimintaani.

Jos näkisit ms. Kondon pankkitilisaldon opusten myynnistä ja hänen, New Yorkin  Manhattanilla sijaitsevan mediayhtiönsä kirjanpidon ja tilit, niin vieläköhän uskoisit sellaisten omistajan ja johtajan  kaiken päivää  viikkailevan paitojaan ja sukkiaan kotonaan ?

Vähän ironiaa jos meikäläinen työtön ottaisi nuo hänen manipulointinsa elämänohjeekseen ja "uskonnokseen"....

En tarvitse kenenkään  humpuukimiljonäärien 'hyvää tarkoittavia elämänohjeita' ja osaan kyllä itsekin järjestää asuntoni paikat itseä tyydyttävään järjestykseen (kuten olen aina tähänkin asti tehnyt)

Lukiko jossain, että Kondo viikkailee päivät pitkät vaatteita nykyään? Hän on kehittänyt konseptin, jota myy ja ei mulla henkilökohtaisesti ole mitään kuvitelmia, että hän viikkailee päivät pitkät vaatteita. Eiköhän hän hoida yritystään, kuten siinä asemassa olevat tekevät.

Uskon. Eniten kuitenkin ihmettelen jopa agressiiviselta vaikuttavia kannanottoja marittajilta toisinajattelijoita kohtaan. Jos ihminen on löytänyt tasapainon omassa elämässään, hän yleensä hyväksyy myös toisten erilaiset valinnat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et saa välttämättä sitä mihin liittyy muistoja

Moni säilyttää tavaroita, arvokkaitakin, jotka herättävät huonoja muistoja. Muistoja jostain ikävästä ihmisestä tai tapahtumasta. Sellaiset kannattaakin laittaa pois.

Muistot saa talteen myös ottamalla niistä kuvia ja laittamalla ne pilveen tai nettiin talteen.

Joskus pitää hyväksyä sekin, ettei kaikkea voi säilyttää vain muistojen takia, jos tilat ovat pienet. Muistot säilyvät ilman esineitäkin. Kyllähän jokaiseen esineeseen saa liitettyä muistoja (tyyliin, äitini istui tällä sohvalla), mutta ei kaikkea kannata tai voi säilyttää sen takia. Jos esinettä ei käytä eikä siihen liity mitään muita suuria tunteita tai arvoja, ei sitä välttämättä kannata jemmata jonnekin vain muistojen takia. Itse olen luonteeltani kamala hamsteri, mutta nykyään hillitsen itseäni miettimällä, että evakkosukulaiseni eivät aikoinaan saaneet paljoa materiaa mukaan pakoon lähtiessään. Muistot tulivat silti mielessä mukaan.

Tämä. Itse olen muuttanut monta kertaa maasta toiseen eikä ole mitään mahdollisuutta säilyttää mukana vanhoja kalentereita, useita lakanoita tai edes huonekaluja. Ihan hyvin olen silti pärjännyt.

Muistot ovat päässä ja valokuvat pilvessä.

Vierailija kirjoitti:

Uskon. Eniten kuitenkin ihmettelen jopa agressiiviselta vaikuttavia kannanottoja marittajilta toisinajattelijoita kohtaan. Jos ihminen on löytänyt tasapainon omassa elämässään, hän yleensä hyväksyy myös toisten erilaiset valinnat.

... ja siksi tulee KonMaria käsittelevään ketjuun kertomaan kuinka seesteistä on elää omassa "toisinajattelija" kodissaan, jossa mitään kirottuja siivouskirjoja ei lueta, ja sättii niitä jotka ovat tehneet erilaisen valinnan ja "menneet mukaan tähän hömppäuskontoon" jada jada. Oletko koskaan lukenut näitä ketjuja? Aina sama kaava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko. Kuka oikeasti jäisi kaipaamaan jotain tavaraa? Ikäänkuin ne yhtäkkiä katoaisivat kaupoista.

Kröhöm. Sano mulle kauppa, josta voi käydä ostamassa menneisyyden valokuvat, päiväkirjat ja kalenterit.

Niitä monet ovat voineetkin heittää pois marituksessaan, jos eivät ole sillä hetkellä tuottaneet iloa.

Mitä iloa on vuosikausien kalenterikertymästä, luetko itse useinkin vanhoja kalentereitasi? Tai niistä päiväkirjoista, jos ne sisältävät oikeasti vain tosi ikäviä muistoja? Ei ne ikävät muistot siitä parane, vaikka kuinka uskollisesti säilyttäisi päiväkirjoja odottaen muistojen kultaamista. 

Ihmisen elämän jälkipuoliskon isoja kehitystehtäviä on rauhan tekeminen oman menneisyyden kanssa. Eli ne ikävät muistot saattavat ihan oikeasti parantua, tai ainakin niistä saattaa pystyä löytämään jonkun pienen lohdullisen murusen. Tässä niistä päiväkirjoista todella saattaa olla apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko. Kuka oikeasti jäisi kaipaamaan jotain tavaraa? Ikäänkuin ne yhtäkkiä katoaisivat kaupoista.

Kröhöm. Sano mulle kauppa, josta voi käydä ostamassa menneisyyden valokuvat, päiväkirjat ja kalenterit.

Niitä monet ovat voineetkin heittää pois marituksessaan, jos eivät ole sillä hetkellä tuottaneet iloa.

Mitä iloa on vuosikausien kalenterikertymästä, luetko itse useinkin vanhoja kalentereitasi? Tai niistä päiväkirjoista, jos ne sisältävät oikeasti vain tosi ikäviä muistoja? Ei ne ikävät muistot siitä parane, vaikka kuinka uskollisesti säilyttäisi päiväkirjoja odottaen muistojen kultaamista. 

Ihmisen elämän jälkipuoliskon isoja kehitystehtäviä on rauhan tekeminen oman menneisyyden kanssa. Eli ne ikävät muistot saattavat ihan oikeasti parantua, tai ainakin niistä saattaa pystyä löytämään jonkun pienen lohdullisen murusen. Tässä niistä päiväkirjoista todella saattaa olla apua.

Saa päiväkirjan avulla siitä, että teini-Pete petti tai äiti ei päästänyt discoon?