Olenko syystä katkera, vai pitäisikö hyväskyä että mun osa oli tämä :

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti joudun sanomaan niinkin karusti, että itse valitsit miehen.

Jos hänelle oli alkoholi tärkeintä jo seurustelusta alkaen, niin ei kai yllätyksenä tule se ettei se tärkeysjärjestys siitä kovin helpolla muutu.

Moni syyttää tilanteesta valtiota, kohtaloa yms. mutta jos pysähtyisi miettimään, niin nykyhetkihän on valintojemme seurausta.

Mikset sinä ap nyt sitten katkeruuden sijaan valitsisi tehdä jotain, joka parantaisi elämääsi?

Tätä en nyt oikein jaksa ymmärtää. Nuorina monen alkoholinkäyttö on hillitöntä, asettuakseen siitä sitten kun tulee parempaa tekemistä ja on saanut päänsä järjestykseen. Nuorena nainenkin on nuori, ja tekee valintojaan senhetkisestä valikoimasta senhetkisen ymmärryksensä nojalla. Ihmiseen on asennettu ylioptimistinen ohjelmisto, joka haluaa nähdä asiat parhain päin ja ylläpitää toivoa, jotta ei tarvitse luovuttaa ennenkuin susi on kurkussa kiinni. Alkoholiin liian ihastunut ihminen taas maalailee itsestään ylimyönteistä kuvaa ja markkinoi itseään vähintäänkin epätarkkuuksilla.

Kaikesta tästä ap ei mitenkään voi olla vastuussa ellei hän ole jumala.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä otin kiusaajilta turpaan koko peruskouluajan. Lukiossakin jokapäiväistä nälvimistä. Aina kuuntelin enkä koskaan kostanut tai mitään.  Luulisi että joku nainen kiinnostuisi, koska olen kohdellut ihmisiä kaikesta huolimatta hyvin enkä alentunut jonkun viidakkoheimon tasolle. Mutta ei. Mä makaan kotona mielenterveysongelmissa enkä uskalla tavata ihmisiä ja monella pahimmista kiusaajista näyttää facen perusteella menevän kovaa ja kauniita tyttöystäviä vaikka kuinka monella. Menikö vittu oikein? No eihän se koskaan mene. Pakko se on vaan yrittää katkeruudesta päästä.

Lassukat tulevat sitten ihan joka ketjuun. Uliuliuliuuuuuuuuuuu!!!

Sä oot oikeesti joku psykopaatti tai muuten häiriintynyt ihminen. Tulee ihan fyysisesti paha olo kun lukee näitä sun viestejä.

Vierailija kirjoitti:

Menin naimisiin miehen kanssa, jolla jo seurusteluaikoina alkoholi oli tärkeää. Ja vaikka meille lapsiakin tuli, niin avioliitossa oli meillä myös kolmas osapuoli: alkoholi. Se meni kaiken edelle, mitkään lupaukset tai sopimukset minulle tai lapsille ei pitäneet kun alkoholi määräsi että mitä meillä tehdään. Eli vapaat ja lomat oltiin kännissä.

Vuosia roikuin mukana, uhkasin, saarnasin, kannoin buranaa ja treoa apteekista. Hoidin huushollin, lapset ja yritin kannatella talouttamme vedenpinnan yläpuolella - nippa nappa-

Toistakymmentä vuotta kestäneen riitelyn jälkeen luovutin ja jätin herran sitä jumalaansa palvomaan, joka niin tärkeä oli.

Nyt on vuosia mennyt ja mies onkin raitistunut. Minnesotahoidot käyty läpi, kaikki lasten kanssa puhuttu, täydellisesti viinankirous mielestä siivottu. Hän raitis, hoikka, hyvässä kunnossa.

Perusti yrityksen joka menestyy hyvin ja mikäs sitä on pyörittäessä kun ei tarvi herätä muisti pois krapulassa autotallista omasta autosta, jota ei muista edes ajaneensa talliin ed. yönä. Joo.

Että nyt kun se on menossa uusiin naimisiin, freesin näköisenä uuden vaimonsa kanssa, niin tulee mieleen kyllä monenlaista.

Että oliko tosissaan tarkoitus ja oikeudenmukaista, että minulta meni toistakymmentä vuotta pelkästään jatkuvassa stressitilassa, sekä välillä enemmän tai sitten vähän vähemmän epätoivoisena. Tai ihan raivotilassa.

Ja että siitä palkaksi jäi pieni talous ja lasten toimittaminen maailmalle. Eikä senkään jälkeen talouteni kukoista, matalapalkkaisella alalla kun olen.

Lisäksi alan vanheta ja kropassa on kremppaa ja vaivaa.

Että eikö tosiaan mulle kuuluisi jokin kiitos tai kipuraha siitä, mitä kivirekeä minä vedin perässäni?

Eihän mulle mitään virallisesti kuulu, enkä mä mitään saa.

Mutta kyllä tulee mieleen, pakko myöntää. Olen kateellinen ja sitten katkera. (En katkera koko elämästäni, mutta tästä osasta kyllä.)

Itse päätit seukata ja avioitua sen miehen kanssa syistä joita eivät muut tiedä. Oma valintasi joten aivan turhaan syytät ketään muuta. Ainoa ahterille potkittava olet sinä itse.

Tämä on kyllä paljon ajatuksia herättävä keskustelu. Minulla yittavapiirissö vähön samanlainen tapaus.

Ap, kyllä se oli oma valintasi olla nuo kaikki vuodet siinä. Ei elämässä ole mitään takeita eikä kukaan ole sinulle velkaa. Nauti nyt vapaudestasi ja aikuistuvista lapsistasi. Ehdit vielä perustaa menestyvän yrityksenkin jos sellaista toivot. Ei mitään omaisuutta kannata kadehtia. Löydä ilo ja tyytyväisyys omasta elämästäsi.

Alkoholisti lähäri liitot on hyvin yleisiä. Alkoholisti raitistuu ja alkaa hoitaa itseään. Puoliso pysyy samanlaisena. Senkin pitäisi muuttua. Sama suhteen dynamiikka ei toimi. Olin joskus itse lähäri. Erosin juovista. He jatkaa juomista edelleen. Nyt mulla on raitis mies. En oo katkera exilleni. Ihan itse kulutin vuosia olemalla heidän kanssa. Ja siedin juomista. Olisin voinut lähteä aiemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani. 

Hyvin todennäköisesti mies alkaa juoda uudestaan.

Alkoholistin paraneminen on ikävä kyllä erittäin epätodennäköistä. 

Eihän alkoholismista voi parantua, se on krooninen sairaus. Vähän kuin vaikka diabetes, ei siitä voi parantua, mutta sitä voi hoitaa elintavoillaan. 

Alkoholilsti on aina alkoholisti, mutta raitistuneita alkoholisteja on paljon. He elävät ihan normaalia elämää, eivät vain juo, eivätkä ajattele pakkomielteisesti juomista. He ovat alkoholista vapaita.

Ap:lle, oletko käsitellyt omaa läheisriippuvuuttasi? Sinähän mahdollistit exäsi juomisen, kun huolehdit kaikesta muusta ja annoit hänen vain juoda. Ole onnellinen, että se on nyt ohi, ja että ainakin lastesi ja isänsä välit ovat kunnossa.  Omaksi parhaaksesi, sinun on parasta päästä eroon tuosta katkeruudesta, se vain pilaa elämääsi. 

Vierailija kirjoitti:

On sinulla ihan syytä olla katkera universumille siinä mielessä, että huonomminhan tuossa sinulle kävi. Mutta siihen ei kannata jäädä vellomaan, koska se ei muuta tilannetta enää mihinkään ja sinun pitää päästä asiasta yli. Itse päätit ruveta kimppaan ja perhettä perustamaan alkoholistin kanssa, joten et voi ketään muuta siitä syyttää että sellaisen elämän valitsit. Miehen vika taas ei ole se, että hän onnistui lopulta selättämään riippuvuutensa ja on sen jälkeen menestynyt elämässään. Elämä nyt vaan on. Voit miettiä sitä että jos sinulla olisi parempi mieli siitä että lastesi isä olisi edelleen sairas ja matkalla kohti ennenaikaista kuolemaa, niin haluaisitko oikeasti olla sellainen ihminen.

Kyllähän ap on ollut tuossa tyhmä, aika kehittymätöntä, jos ei ole siitä itselleen katkera. Itse sieti moista p*skaa, on syytä olla katkera, ja asia ei villasella painamalla miksikään siitä parane.

No kyllä mua v-tais kin muistelisin lukuisia valvottuja öitä ja hermoilua ettö mitähän tässä taas tapahtuu. Ja nyt on ukko kuin toinen mies. Ymmärrän ap sua oikein hyvin. Toivottavasti sulle tapahtuu jotain kivaa pian!

Upp!

Minulla ei ollut alkoholistimiestä, mutta masennukseen erittäin taipuvainen. Ikuisena optimistina jaksoin uskoa, että ”kohta” helpottaa, kunhan…. Taivuin vaikka mille mutkalle, sivuutin omat tarpeeni, otin lopullisen vastuun niin lapsista kuin taloudesta ja jotenkin kierosti kai osittain puolisoni onnellisuudestakin. Kunnes aloin uupua niin pahasti, että aloin masentumaan itsekin. Silloin erosin ja jäin kolmen lapsen totaali yh:ksi. Mies pakeni kauas pois.

Erosta on jo viisi vuotta aikaa, ja vasta nyt alan toipumaan siitä valtavasta uupumuksesta. Piti jättää työtkin joksikin aikaa kun olin oikeasti ihan burnoutissa. Nyt on tämän ikäisenä ja nuorimman oireillessa hankalaa päästä taas kunnolla työelämään kiinni.

Kyllä, minäkin olin katkera jonkin aikaa. Työstin sitä, päätin valita kiitollisuuden, mutta aina toisinaan kyllä vihlaisee. Mies elää vapaata elämää ja saa (yrittää) toteuttaa haaveitaan ja tarpeitaan. Minä kannan edelleenkin yksin vastuun lapsista (vanhin on jo muuttanut pois kotoa, mutta nuorin on vasta 9 ja on neuroepätyypillinen…), mies ei tue edes taloudellisesti (muutti toiseen maahan). Mutta voin aina vain paremmin. Olen vihdoinkin opetellut tervettä itsekkyyttä ja ilmeisesti sen(kin) johdosta olen nyt tavannut ihanan miehen, joka nimenomaan haluaa pitää minusta huolta. Olen aloittanut muutaman kurssin ihan vain omaksi ilokseni ja muutenkin teen enemmän ja enemmän valintoja jotka kasvattavat minun tyytyväisyyttäni ja onnellisuuttani.

Ei mennyt elämä niinkuin kuvittelin, mutta olen kasvanut ihmisenä hirmuisesti. Voimia ap. Sure surusi ja sitten ala nauttimaan niistä mahdollisuuksista joita sinulla on nyt. Tee elämästäsi ihanaa. Nauti pienistä asioista ja mene kohti isompia jos ne tuovat onnellisuutta. Päästä irti vanhasta ja valitse uusi parempi nykyisyys ja tulevaisuus.

N47

Kyllä olisin katkera, ihan varmasti. Vähemmöstäkin olisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö ole yhtään iloinen ex-miehesi puolesta? Siis että hän on saanut muutettua elämänsä täysin, vaikka olikin alkoholisti, jonka vaimokin otti ja lähti. Vaatii aika paljon mieheltä, että noin suuren muutoksen kykenee tekemään.

Miksi sä sitä miestä kehut? Perkele ap auttoi ja hyysäsi häntä vuosia. Missä on miehen kiitos siitä?? Samanlainen man matonen se mies on tänäänkin kuin ennen raitistumistaan, ellei hyvitä aloittajalle. Sairas sika.

Auttoiko ap tosiaan? Minä kun sain sen kuvan, että ap jätti alkoholistimiehen, joka raitistui ap:n jo lähdettyä, ja tämä kismittää kovasti ap.ta, joka vähättelee raitistuneen miehensä yritysmenestystä ("mikäs sitä on pyörittäessä kun ei tarvi herätä muisti pois krapulassa autotallista omasta autosta, jota ei muista edes ajaneensa talliin ed. yönä"), vaikka itse työskentelee matalapalkka-alalla. Luulisi, että ap:lla jää nyt hemmetisti rahaakin säästöön, kun lapset ovat muuttaneet omilleen ja ei tarvitse enää alkoholistimiestäkään elättää - hänhän väitti vuosia kannatelleensa heidän talouttaan vedenpinnan yläpuolella.

Ja muisti ap toki itkeä vielä omaa vanhenemistaan ja terveysongelmiaan, vaikka nämä tuskin ovat ex-miehen syytä. Tämä aloitus on oikein malliesimerkki palstanaisen kertomuksesta, jossa kaikki mahdollinen esitetään itselle edullisessa valossa ja omat virheetkin muiden virheinä. 

Tämä on niin totta. Toivon kyllä kaikkea hyvää APeelle, mutta tämä nyt vaikuttaa omalla narratiivilla mustamaalaamiselta. Lapset saivat isänsä takaisin elinvoimaisena ja maksukykyisenä mikä on aivan hurjan hieno asia! Ei kukaan ole sulle (ap) velkaa mitään omista elämänpäätöksistäsi. Itse jäit alkoholistin kanssa elelemään ja teitte vielä lapsiakin. Varmasti turhauttaa se että mies päättikin raitistua, mutta herättävänä tekijänä taisi toimia perheen menettämisen uhka. Vaikka sinä et ole enään oleellinen osa hänen perhettään muuten kuin lapsien kautta niin hän sai säilytettyä tärkeät suhteet lapsiinsa ja se on aploodin arvoinen asia. Olen elämäni aikana huomannut että isättömistä lapsista tulee aika monesti uhriutuneita narkkareita. Mistä lie johtuu...

Sinä sait eron ja mies raitistui. Etsin yhä tarinan ongelmaa.

Mitäs menit naimisiin sellaisen miehen kanssa`? Voit olla katkera ihan itsellesi. Se varmaan parantaa elämäsi laatua huimasti.

katkeruus on vaikea tunne ja oikeutettua on monessa tapauksessa. voi auttaa, jos ajattelee että toinen ei omasta sairaudesta ja sekopäisyydestä johtuen, pystynyt parempaan, kuin vasta toivuttuaan. ap sai kärsiä mutta saattoi pelastaa huolehtimiselaan ihmisen hengen.

Naiset ja miehet, jos jo seurusteluaikana alkoholi oli tärkeää kumppanillesi, niin juoskaa...

Katkeruus haittaa lähinnä sinua itseäsi ja toki lapsiasi, jos heille tasaisin välein avaudut aiheesta.

Karu tarina, ei käy kateeksi. Mutta omalla toiminnallasi mahdollistit elämäsi menevän näin. Jos tunnet katkeruutta niin elä se tunne, anna sen tulla voimalla ja mennä ohi. Mitä hyödyt siitä, jos joku sanoo, että katkeruutesi on oikeutettua? Kukaan ei hyödy siitä, jos jämähdät katkeruuteen. Kaikkein vähiten sinä itse. Valitsit monta vuotta olla alkoholistin puoliso ja nyt kuulostaa siltä, että haet oikeutusta valinnallesi jämähtää katkeruuteen. Tunne tunteesi ja ota sitten vastuu omista teoistasi ja loppuelämästäsi.

Vierailija kirjoitti:

katkeruus on vaikea tunne ja oikeutettua on monessa tapauksessa. voi auttaa, jos ajattelee että toinen ei omasta sairaudesta ja sekopäisyydestä johtuen, pystynyt parempaan, kuin vasta toivuttuaan. ap sai kärsiä mutta saattoi pelastaa huolehtimiselaan ihmisen hengen.

Saattaa myös olla, että mies olisi lopettanut juomisen jo aiemmin, jos ap ei olisi marttyyrimaisella ja läheisriippuvaisella hyysäämisellään mahdollistanut miehen juomista. Miehellä toki oli vastuu omasta elämästään mutta ap:lla omastaan. Nyt ap:sta ei saa leivottua pyhimystä, katkeran luuserin kylläkin.