Lue keskustelun säännöt.
Olenko syystä katkera, vai pitäisikö hyväskyä että mun osa oli tämä :
12.11.2016 |
Menin naimisiin miehen kanssa, jolla jo seurusteluaikoina alkoholi oli tärkeää. Ja vaikka meille lapsiakin tuli, niin avioliitossa oli meillä myös kolmas osapuoli: alkoholi. Se meni kaiken edelle, mitkään lupaukset tai sopimukset minulle tai lapsille ei pitäneet kun alkoholi määräsi että mitä meillä tehdään. Eli vapaat ja lomat oltiin kännissä.
Vuosia roikuin mukana, uhkasin, saarnasin, kannoin buranaa ja treoa apteekista. Hoidin huushollin, lapset ja yritin kannatella talouttamme vedenpinnan yläpuolella - nippa nappa-
Toistakymmentä vuotta kestäneen riitelyn jälkeen luovutin ja jätin herran sitä jumalaansa palvomaan, joka niin tärkeä oli.
Nyt on vuosia mennyt ja mies onkin raitistunut. Minnesotahoidot käyty läpi, kaikki lasten kanssa puhuttu, täydellisesti viinankirous mielestä siivottu. Hän raitis, hoikka, hyvässä kunnossa.
Perusti yrityksen joka menestyy hyvin ja mikäs sitä on pyörittäessä kun ei tarvi herätä muisti pois krapulassa autotallista omasta autosta, jota ei muista edes ajaneensa talliin ed. yönä. Joo.
Että nyt kun se on menossa uusiin naimisiin, freesin näköisenä uuden vaimonsa kanssa, niin tulee mieleen kyllä monenlaista.
Että oliko tosissaan tarkoitus ja oikeudenmukaista, että minulta meni toistakymmentä vuotta pelkästään jatkuvassa stressitilassa, sekä välillä enemmän tai sitten vähän vähemmän epätoivoisena. Tai ihan raivotilassa.
Ja että siitä palkaksi jäi pieni talous ja lasten toimittaminen maailmalle. Eikä senkään jälkeen talouteni kukoista, matalapalkkaisella alalla kun olen.
Lisäksi alan vanheta ja kropassa on kremppaa ja vaivaa.
Että eikö tosiaan mulle kuuluisi jokin kiitos tai kipuraha siitä, mitä kivirekeä minä vedin perässäni?
Eihän mulle mitään virallisesti kuulu, enkä mä mitään saa.
Mutta kyllä tulee mieleen, pakko myöntää. Olen kateellinen ja sitten katkera. (En katkera koko elämästäni, mutta tästä osasta kyllä.)
Kommentit (84)
Kyllä ymmärrän hyvin ap:n tunnelmat! Jos oltaisiin ameriikan ihmemaassa, niin ap lähtisi hakemaan oikeuden kautta korvausta vuosirn stressistä, vsalvimisista, huolehtimisista sekä yleisestä henkisestä paineesta: yht esim 200 000€, käteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katkeriin ajatuksiin auttaa tieto, että raitistuminen sinänsä ei tee ketään autuaaksi ja riippuvuusongelman kanssa joutuu taistelemaan lopun ikäänsä. Mitä se menestys on, jota katsot kadehtien. Taistelu ei ehkä näy ulospäin. Menestys on aina vain yksi näkökulma. Parin alkoholistin lähipiirissä eläneenä väitän, että raitistuneet alkoholistit eivät suinkaan jalostu miksikään leppoisiksi, loputtoman hyväsydämisiksi ja pärjääviksi läheisiksi, vaan pitkän riippuvuussairauden jäljen näkyvät persoonassa ja käytöksessä loppuiän, valitettavan usein ihan persoonallisuushäiriön mittapuun mukaisena käytöksenä. Itse en uskaltaisi lähteä esim. parisuhteeseen raitistuneenkaan alkoholistin kanssa. Olen siihen liian realisti. Onni löytyy itsestä, ole onnellinen, että uskalsit lopulta pelastaa itsesi ja lapsesi. Lapset tulevat sitä lopulta arvostamaan enemmän kuin mitään työelämän asemaan tai rahaan liittyvää asiaa.
Vierailija kirjoitti:
On sinulla ihan syytä olla katkera universumille siinä mielessä, että huonomminhan tuossa sinulle kävi. Mutta siihen ei kannata jäädä vellomaan, koska se ei muuta tilannetta enää mihinkään ja sinun pitää päästä asiasta yli. Itse päätit ruveta kimppaan ja perhettä perustamaan alkoholistin kanssa, joten et voi ketään muuta siitä syyttää että sellaisen elämän valitsit. Miehen vika taas ei ole se, että hän onnistui lopulta selättämään riippuvuutensa ja on sen jälkeen menestynyt elämässään. Elämä nyt vaan on. Voit miettiä sitä että jos sinulla olisi parempi mieli siitä että lastesi isä olisi edelleen sairas ja matkalla kohti ennenaikaista kuolemaa, niin haluaisitko oikeasti olla sellainen ihminen.
Huonommin? Ap sai lapset ja vaikka lasten kasvattaminen on kaikkea muuta kuin helppoa ja kevyttä niin hän kuitenkin sai olla se ainoa luotettava turvapaikka omille lapsilleen. Isä missasi koko lapsuusajan, menetti ihmislasten elämän parhaat vuodet eikä saanut juuri mitään yhteyttä luotua lapsiinsa. Ihmiset tietysti arvottaa eri asioita. Minun mielestäni ap kuitenkin sai sen parhaan puolen. Yhtään vähättelemättä aloittajan kärsimystä alkoholistin rinnalla. Tiedän mitä se on eikä ole uudella puolisolla mitään takeita siitä että mies pysyy raittiina. Näissä raskaissa elämänvaiheissa pitää pakottaa itsensä keskittymään vain ja ainoastaan positiivisiin puoliin.
Toivottavasti tämä historia saa jonkun toisen , joka on samassa tilanteessa, rohkaistumaan ja eroamaan jo aiemmin. Alkoholisti isähän on pilannut myös lasten lspsuuden ja nuoruuden. Tämän vuoksi pyolisoiden pitäisi uskaltaa erota.