Lue keskustelun säännöt.
Olenko syystä katkera, vai pitäisikö hyväskyä että mun osa oli tämä :
12.11.2016 |
Menin naimisiin miehen kanssa, jolla jo seurusteluaikoina alkoholi oli tärkeää. Ja vaikka meille lapsiakin tuli, niin avioliitossa oli meillä myös kolmas osapuoli: alkoholi. Se meni kaiken edelle, mitkään lupaukset tai sopimukset minulle tai lapsille ei pitäneet kun alkoholi määräsi että mitä meillä tehdään. Eli vapaat ja lomat oltiin kännissä.
Vuosia roikuin mukana, uhkasin, saarnasin, kannoin buranaa ja treoa apteekista. Hoidin huushollin, lapset ja yritin kannatella talouttamme vedenpinnan yläpuolella - nippa nappa-
Toistakymmentä vuotta kestäneen riitelyn jälkeen luovutin ja jätin herran sitä jumalaansa palvomaan, joka niin tärkeä oli.
Nyt on vuosia mennyt ja mies onkin raitistunut. Minnesotahoidot käyty läpi, kaikki lasten kanssa puhuttu, täydellisesti viinankirous mielestä siivottu. Hän raitis, hoikka, hyvässä kunnossa.
Perusti yrityksen joka menestyy hyvin ja mikäs sitä on pyörittäessä kun ei tarvi herätä muisti pois krapulassa autotallista omasta autosta, jota ei muista edes ajaneensa talliin ed. yönä. Joo.
Että nyt kun se on menossa uusiin naimisiin, freesin näköisenä uuden vaimonsa kanssa, niin tulee mieleen kyllä monenlaista.
Että oliko tosissaan tarkoitus ja oikeudenmukaista, että minulta meni toistakymmentä vuotta pelkästään jatkuvassa stressitilassa, sekä välillä enemmän tai sitten vähän vähemmän epätoivoisena. Tai ihan raivotilassa.
Ja että siitä palkaksi jäi pieni talous ja lasten toimittaminen maailmalle. Eikä senkään jälkeen talouteni kukoista, matalapalkkaisella alalla kun olen.
Lisäksi alan vanheta ja kropassa on kremppaa ja vaivaa.
Että eikö tosiaan mulle kuuluisi jokin kiitos tai kipuraha siitä, mitä kivirekeä minä vedin perässäni?
Eihän mulle mitään virallisesti kuulu, enkä mä mitään saa.
Mutta kyllä tulee mieleen, pakko myöntää. Olen kateellinen ja sitten katkera. (En katkera koko elämästäni, mutta tästä osasta kyllä.)
Kommentit (84)
Ymmärrän katkeruutesi mutta tosiasia on, että "hyvillä" teoilla ja omista tarpeistaan luopumalla ei tässä elämässä saa yhtään mitään. Jos haluaa elämän, jossa ei ole juoppoa miestä kivirekenä, niin pitää tehdä valintoja, jossa tuollaiseen tilanteeseen ei kerta kaikkiaan alistu. Jos haluaa maallista mammonaa, niin ei auta olla huoosti palkatulla alalla töissä. Alistuva ja kiltti ihminen saa elämässä sen mitä muut päättävät hänelle antaa, sen sijaan että hän ottaisi sen mitä hän itse haluaa. Ja kirjoitan tämän siis itsekin köyhänä ja kunnianhimottomana ihmisenä, joten en tuomitse. Olen vain itse viime vuosina herännyt siihen ajatukseen, että näin aikusiällä jos jotain haluaa, niin se pitää itse saada aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet syystä katkera, mutta osan tuosta olisi voinut estää hyvällä suunnittelulla ja arvostamalla omaa työtä. Esim tuosta kodinhoidosta yms olisit voinut vaatia miestä maksamaan itsellesi mm eläkevakuutusta.
Mä ymmärrän hyvin noita tunteita. Inhimillistä ja täysin sallittua. Alkoholisti sairastuttaa myös perheensä ja vihasta ja katkeruudesta on vaikea päästä irti. Ehdotan perehtymään aiheeseen koskien nimenomaan alkoholistien läheisiä, koska apua tuohon oloon löytyy. Samoin vertaistukea. Miehelle voit haistattaa pitkän pa*kan ja antaa vihan tulla. Älä kuitenkaan vahingoita itseäsi tai muita, vaan hakkaa vaikka sohvatyynyt, jos se auttaa.
Et ole yksin etkä ainoa.
Syrjäytynyt alkoholisti saattaa häiriköidä vanhaa perhettään vuosia. Kyllä sinunkin kannalta on parempi, että mies kunnossa nyt.
Minulla oli tuollainen veli. Raitistui Minnesotahoidossa, kaikki hienosti ja retkahti neljäntoista vuoden jälkeen. Joi lopulta itsensä hengiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieshän on voinut raitistua juuri siksi, että ap eräänlaisena mahdollistajana (kuten itse kertoi "hoiti kaiken") poistui hänen elämästään. Ymmärrän ap:n katkeruuden, mutta kukaan ei häntä väkisin pitänyt suhteessa alkoholistiin, kukaan ei kai vaatinut hyysäämään ja hoitamaan kaikkea? Ehkä al-anon voisi auttaa niin, että pääsee noista tunteista?
Omasta mielestäni ihmistä pitäisi rakastaa sellaisena kuin on, mutta ymmärrän kyllä huonot fiiliksesi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oot oikeassa. Mutta, mä en usko noihin "raitistumisiin". VOi nimittäin alkaa juomaan uudestaankin. Mistä sen voi tietää. Ei se päälle päin aina näy. Voi jo juopotellakin. Uusi saa nyt kestää sitä.
Sun olisi pitänyt "kestämisen " sijaan antaa ultimatum, joko menee nyt heti hoitokuntoutukseen, tai sä lähdet. Jos ei mene, sä siis lähdet ja ero. Miksi jäit? Oliko sulla hänen tulot jo silloin tärkeemmät kuin oma ja lasten hyvinvointi?
Mut miksi hän meni hoitoon kun lähdit? Se vaati tuon sysäyksen. Miten hänen raittiutensa olisi sun uraa ja menestymistä auttanut, jos kerran et ole menestynyt nytkkään yksin ollessasi? Ei mitenkään.
Ja vaikka hän olisi raitistunut jo aiemmin, miten siihen olisi voinut luottaa?
Ymmärrän aloittajaa hyvin. Varmaan yksi syy miksi ihmiset pysyy paskoissa suhteissa on sen mahdollisuus, että kumppani muuttuukin edukseen... Paradoksaalisesti muutokseen tarvitaan yleensä jokin iso elämänmuutos, kuten avioero. Tässäkin tapauksessa sinä ap olet eroamalla auttanut miestäsi tervehtymään, kenties pelastanut hänen henkensä, auttanut häntä säilyttämään välit lapsiinsa. Ero siis varmasti oli ihan oikea ratkaisu. Sinun roolisi on toki ollut paskamainen auttajan rooli. Varmaan nyt tärkeintä on se, että uskot siihen tulevaisuuteen jossa olet itse onnellinen ja rauhassa menneisyyden kanssa. Olet tarinan sankari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
oot oikeassa. Mutta, mä en usko noihin "raitistumisiin". VOi nimittäin alkaa juomaan uudestaankin. Mistä sen voi tietää. Ei se päälle päin aina näy. Voi jo juopotellakin. Uusi saa nyt kestää sitä.
Sun olisi pitänyt "kestämisen " sijaan antaa ultimatum, joko menee nyt heti hoitokuntoutukseen, tai sä lähdet. Jos ei mene, sä siis lähdet ja ero. Miksi jäit? Oliko sulla hänen tulot jo silloin tärkeemmät kuin oma ja lasten hyvinvointi?
Mut miksi hän meni hoitoon kun lähdit? Se vaati tuon sysäyksen. Miten hänen raittiutensa olisi sun uraa ja menestymistä auttanut, jos kerran et ole menestynyt nytkkään yksin ollessasi? Ei mitenkään.
Ja vaikka hän olisi raitistunut jo aiemmin, miten siihen olisi voinut luottaa?
En ymmärrä, miksi pitää arvottaa / jättää ihmisiä esim. alkoholiongelman vuoksi. Eikö se juuri ole väärin tai avioero? Ymmärrän kyllä ikävät fiilikset, mutta kuitenkin
Elämä on tehty elettäväksi. Ota vastuu elämästäsi. Teit päätöksiä ja nyt olet katkera niistä.
Miksi?
Tee uusia päätöksiä ja elä onnellisempana kun olet oppisi käynyt lävitse.
Elämä on valaistuneellekkin samanlaista. Bussit on myöhässä, keitossa on kihara karva.
Valaistunut ihminen tekee päätökset ilman vihan tunnetta.
Hän ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on myös itse vastuussa tekemistään päätöksistä ja menneisyytensä taakasta.
Olisit voinut koska tahansa todeta tilanteen toimimattomuuden ja lähteä lasten kanssa, tai olisit voinut kehittää itseäsi ihmisenä samoin kuin miehesi on nyt tehnyt raitistuttuaan.
Kuulostaa todella kylmältä, mutta lopulta ihmisen vastuu omasta onnellisuudesta ja elämän täyttymyksestä on vain ja ainoastaan hänellä itsellään. Vielä ei toki ole liian myöhäistä tehdä ja kokea asioita.
Tämän takia naiset varoittavat miehistä. Ei juoppoa, väkivaltaista, itsekästä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on myös itse vastuussa tekemistään päätöksistä ja menneisyytensä taakasta.
Olisit voinut koska tahansa todeta tilanteen toimimattomuuden ja lähteä lasten kanssa, tai olisit voinut kehittää itseäsi ihmisenä samoin kuin miehesi on nyt tehnyt raitistuttuaan.
Kuulostaa todella kylmältä, mutta lopulta ihmisen vastuu omasta onnellisuudesta ja elämän täyttymyksestä on vain ja ainoastaan hänellä itsellään. Vielä ei toki ole liian myöhäistä tehdä ja kokea asioita.
Kuulostaa aika spartalaiselta sinun asenteesi elämään. Esimerkiksi Jeesuksen mukaan kaikki ovat vastuussa kaikista.
Ehkä voit miettiä asiaa näin: Saattaisit vieläkin olla vetämässä sitä kivirekeä ellet olisi lähtenyt ja näin ollen olisit menettänyt loputkin elämästäsi.
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia naiset varoittavat miehistä. Ei juoppoa, väkivaltaista, itsekästä...
saman voi sanoa naisista. Ei ole mikään sukupuolikysymys.
Jos jo 20 vuotta on mennyt juomiseen niin sanoisin että kovin harva sen jälkeen enää onnistuu raitistumaan, mutta hyvä jos näin on käynyt..
Se kyllä saattaa puhjeta uudestaan kyseisellä miehellä
Kuulostaa siltä, että vaimon menettäminen oli se viimeinen pisara, joka sai miehen lopultakin ottamaan itseään niskasta kiinni ja tekemään parannuksen. Onhan se todella surullista ja epäreilua sinulle, ettei hän kyennyt tekemään sitä silloin kun te olitte yhdessä, ja olemaan kunnollinen mies sinulle. Mutta oman onnellisuutesi kannalta ei ole järkeä jäädä vellomaan katkeruudessa, parempi vain ymmärtää ja hyväksyä asia ja keskittyä elämään oma elämääsi mahdollisimman onnellisena. Tee asioita, jotka lisäävät omaa onnellisuuttasi ja hyvinvointiasi, mitä ikinä ne ovatkaan (eri ihmisillä niin eri asioita).
Jälkiviisaana on tietenkin helppo sanoa, että ei olisi kannattanut alunperinkään ottaa sellaista miestä josta jo nuorena näki, että alkoholi maistuu ja on tärkeää. En silti sano että "oma vikasi, mitäs olit tyhmä", mutta tästä voi ainakin oppia jatkoa ajatellen, jos vielä etsit uutta suhdetta. Miehen pitäisi olla jo valmiiksi ensi kerran tavatessa sellainen, jonka kanssa pystyy elämään eikä ole mitään suuresti häiritseviä tai ahdistavia puolia. Ei pidä uskotella itselleen, että onnistuu muuttamaan toisen huonot tavat. Se voi joskus onnistua, mutta useimmiten ei, joten sen varaan ei kannata laskea...
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika spartalaiselta sinun asenteesi elämään. Esimerkiksi Jeesuksen mukaan kaikki ovat vastuussa kaikista.
Toiset ihmiset voivat myötävaikuttaa eri tavoin asioiden toteutumiseen ihmisen elämässä, mutta kuten täällä jo joku aiemminkin sanoi, on vastuu viimekädessä vain henkilöllä itsellään.
Katkeruus on ymmärrettävää mutta se syö voimat. Opettele nauttimaan elämän pienistä asioista ja tällä kertaa ilman miehiä.